Israel

Israel

Pääkaupunki: Jerusalem (796 200 as.), ei kansainvälisen yhteisön tunnustusta
Väkiluku: 7,8 miljoonaa asukasta
Pinta-ala: 20 991 km2
Valtiomuoto: parlamentaarinen demokratia
Valuutta: uusi Israelin sekeli (ILS)
Sähkö: 230V 50Hz, israelilainen pistoke
Viralliset kielet: heprea ja arabia
Muita kaupunkeja: Tel Aviv (404 500 as.), Haifa (269 300 as.), Rishon LeZion (231 00 as.)
Naapurimaat: Egypti, Jordania, Syyria ja Libanon
Kansainvälinen suuntanumero: +972
Aikaero: UTC +3

Lähi-idässä Välimeren rannikolla sijaitseva Israel on virallisesti maailman ainoa juutalainen valtio, mutta maassa näkyy myös muita uskontoja, kuten kristinusko ja islam. Israel on valtavan kaunis maa, jota reunustaa osin upeat merimaisemat niin Kuolleellemerelle, Välimerelle kuin Punaisenmerelle. Pääkaupunki Jerusalem on paitsi kristittyjen pyhiinvaelluskohde, myös loistava turistikohde itkumuureineen ja kauniine kivirakennuksineen.

Ei erityisen halpa kohde

Suomesta matkustaa Israeliin suhteellisen edullisesti, ja lennot Helsingistä Tel Aviviin saa edullisimmillaan vajaalla 300 eurolla. Lippujen hinnat pyörivät 300 euron hujakoilla ympäri vuoden, ja edullisimmin liput saa, kun ne varaa reilusti etukäteen.

Israel ei ole mikään erityisen halpa matkakohde, ja hintataso on keskimäärin melko sama tai hieman alempi kuin Suomessa. Esimerkiksi ateria edullisessa ravintolassa maksaa yhdeltä noin kahdeksan euroa, viinipullo vajaat kahdeksan euroa ja hostelliyö Tel Avivissa halvimmillaan reilun kympin.

ISRAEL1

Monipuolinen Israel

Israeliin matkustetaan niin kaupunki-, ranta-, kuin aktiivilomalle, eli maa on todella monipuolinen matkakohde. Israelista löytyykin niin autiomaita, hiekalla lautailua, kansainvälisiä metropoleja kuin kauniita rantoja.

Paras aika matkustaa Israeliin on loppukeväästä ja alkusyksystä, jolloin kuukauden keskilämpötila on lähellä 20 astetta. Heinäkuusta syyskuuhun maassa on polttavan kuuma keskilämpötilan kivutessa 30 asteen tuntumaan.

Pukeudu konservatiivisesti

Valtaosa israelilaisista on juutalaisia, ja se näkyy esimerkiksi suurten juhlapyhien aikaan: joulun sijaan juhlitaan hanukkaa ja pyhäpäivä on sunnuntain sijaan lauantainen sapatti.

Koska Israel on täynnä kolmen suuren uskonnon pyhiä paikkoja, tulee reissaajan muistaa käyttäytyä ja pukeutua kunnioittavasti aina pyhillä paikoilla vieraillessaan riippumatta omasta uskosta. Myös uskonnollisten juhlapyhien, kuten sapatin, aikana tulee käyttäytyä ja pukeutua konservatiivisesti. Konservatiivinen pukeutuminen tarkoittaa löysiä ja peittäviä vaatteita, usein myös hiusten peittäminen on suositeltavaa.

Koska Israel on yhä mukana konfliktissa, tulee reissaajan muistaa osoittaa kohteliaisuutta paikallisia kohtaan ja välttää ikäviä puheenaiheita. Holokaustin lisäksi myös Palestiinasta puhuminen voidaan katsoa röyhkeäksi. Vaikka paikalliset puhuisivat vuolaasti ja kriittisesti Israelin toimista, on ulkomaalaisen suositeltavaa pitäytyä kuuntelemaan ja jättää oman kärkkäät mielipiteet jakamatta.

Israelissa puhutaan hepreaa ja arabiaa, mutta reissaaja pärjää mainiosti myös englannilla.

Pysy turvassa

Israel ei ole kovin turvallinen matkakohde, mutta turvallisuus riippuu pitkälti siitä mihin Israelissa matkustaa sekä omasta kyvystä välttää konfliktitilanteita. Koko maassa on terrori- ja raketti-iskujen riski, ja matkustusta Gazaan on ulkoministeriön mukaan ehdottomasti vältettävä. Myös Israelin ja Gazan raja-alueilla ja Gazan lähistöllä sijaitsevissa kaupungeissa oleskelu on ministeriön mukaan riskialtista.

Gazan ja sen raja-alueiden lisäksi Israelissa matkustavan suositellaan välttävän julkisilla kulkuvälineillä matkustamista, väenkokoontumispaikkoja, mielenosoituksia tai muita massatapahtumia. Turvatoimet ovat yleensä suurten urheilu- ja kulttuuritapahtumien yhteydessä kuitenkin huippuluokkaa.

Syyrian ja Egyptin rajoilla vieraillessa on syytä osoittaa erityistä varovaisuutta, samoin kuin niissä kaupunginosissa joissa asuu sekä arabeja että juutalaisia. Turvallisinta on kunnioittaa kaikkien tapoja. Kulttuurienvälisiä konflikteja tapahtuu eniten suurten uskonnollisten juhlapyhien aikana.

Kaikki kulku Länsirannikolle tulee ajoittaa valoisaan aikaan, ja alueella tulee noudattaa erityistä varovaisuutta varsinkin Israelin tarkastuspisteiden läheisyydessä. Mielenosoituksiin osallistuminen Länsirannalla on hyvin vaarallista, sillä ne päättyvät usein väkivaltaisiin yhteydenottoihin.

Ulkoministeriö suosittelee matkustusilmoituksen tekemistä ennen matkaa Israeliin.

ISRAEL2

Lennä Israeliin

Israeliin pääsee Suomesta helpoiten lentämällä. Finnair lentää suoraan Helsingistä Tel Aviviin, ja muita väliä liikennöiviä lentoyhtiöitä ovat muun muassa Turkish Airlines, Lufthansa ja KLM. Myös halpalentoyhtiö Airbaltic liikennöi Helsingistä Tel Aviviin. Israelin eteläkärjessä sijaitsevaan Eilatiin järjestetään lomalentoja. Suora lento Helsingistä Tel Aviviin kestää noin neljä ja puoli tuntia.

Israelilaiset majoitusliikkeet ovat länsimaisella tasolla, ja tarjolla on niin edullisia hostelleja kuin luksushotelleja. Majoittuminen on melko kallista, sillä halvimmillaan yö kahden hengen huoneessa hotellissa Tel Avivissa maksaa noin 75 euroa. Majoitus kannattaa varata mahdollisimman hyvissä ajoin ennen matkaa parhaan hinnan saamiseksi.

Liiku Israelin sisällä

Israelissa pääsee kulkemaan paikasta toiseen melko mutkattomasti – kunhan huomioi lauantaisen sapatin. Perjantaina auringonlaskun jälkeen lauantain auringonlaskuun myös julkinen liikenne pysähtyy Israelissa lukuun ottamatta Nasaretia, Haifaa ja Eilatia. Maansisäinen liikenne on monipuolista, ja paikasta toiseen pääsee kätevästi.

Bussilla matkustaminen on yleisin tapa päästä paikasta toiseen Israelissa, sillä linja-autot ovat edullisia, nopeita ja luotettavia. Bussireittien suunnitteleminen on melko hankalaa, mutta maassa liikennöivät julkinen Egged ja yksityinen Dan tarjoavat reittejä melko kattavasti. Suurten bussien lisäksi yleinen kulkupeli Israelissa on pikkubussit eli monit sherutit, jotka liikennöivät pääasiassa samoilla reiteillä kuin suuret bussit, mutta ovat peruslinjureita nopeampia. Parasta monit sheruteissa on se että toisin kuin linja-autot, pikkubussit liikennöivät myös sapattina. Pikkubussit starttaavat matkaan vasta kun auto on täynnä, joten pahimmassa tapauksessa liikkeellelähtöä joutuu odottamaan pitkän aikaa.

Israelilaista rautatieverkostoa on nykyaikaistettu viime vuosina, ja junalla pääsee kulkemaan maan sisällä melko kattavasti. Israel Railways liikennöi toistaiseksi pääasiassa suurimpien kaupunkien välillä.  Junaliikenne pysähtyy sapatin ajaksi hyvissä ajoin jo perjantain puolella, joten aikataulut kannattaa syynätä tarkkaan, jos haluaa päästä perille saakka. Junalla matkustaminen on huomattavasti kalliimpaa kuin bussimatkailu, mutta se on huomattavasti turvallisempaa, mukavampaa ja nopeampaa kuin ahtaassa linja-autossa köröttely. Puolentoista tunnin junamatka Tel Avivista Jerusalemiin maksaa noin viisi euroa.

Taksilla matkustaminen on melko yleistä Israelissa, sillä asiakas voi halutessaan valita myös jaetun taksin (sherut), jolloin kuski saattaa napata kyytiin muita samaan suuntaan haluavia matkustajia. Israelilaisten taksikuskien tulee käyttää mittaria, ellei kyydin hinnasta sovita etukäteen. Matkasta tulisi aina saada kuitti.

Israelilainen liikennekulttuuri on erilaista kuin Suomessa, sillä ylinopeutta ajetaan suvereenisti, ajotyyli on välillä jopa aggressiivista eikä liikennesääntöjä noudateta kovin tarkasti. Juutalaisten juhlapyhän Jom Kippurin aikaan autolla ajo on kokonaan kielletty. Tiet ovat pääosin moderneja ja hyväkuntoisia, mutta Palestiinalaisalueilla tilanne voi olla toinen. Israelissa on oikeanpuoleinen liikenne.

ISRAEL3

Ei viisumia tai leimaa passiin

Israeliin matkustavalla tulee olla perusrokotteiden lisäksi Hepatiitti A -rokote hankittuna. Tarkista kuitenkin aina ennen matkaa ajantasaiset rokotussuositukset vaikkapa Rokote.fi-sivustolta.

Suomalainen ei tarvitse viisumia matkustaessaan Israeliin, jos matka kestää alle kolme kuukautta ja on lomamatka. Passin lisäksi reissaajalla tulee kuitenkin esittää paluulippu pois Israelista sekä tarvittaessa pystyä todistamaan, että vierailuun on varustauduttu riittävällä rahamäärällä. Passin tulee olla voimassa vähintään kuusi kuukautta matkan päättymisen jälkeen.

Israeliin saapumisen yhteydessä passia ei enää leimata, vaan maahantulon yhteydessä matkustajalle annetaan irrallinen viivakoodilipuke, joka esitetään jälleen virkailijoille maasta poistuttaessa. Jos maahantulovirkailija on syystä tai toisesta laittamassa leimaa passiin, voi häntä pyytää olemaan leimaamatta passia jos samalla passilla on tarkoitus matkustaa arabimaihin Egyptiä ja Jordaniaa lukuun ottamatta. Kyseisiin maihin ei ole pääsyä, jos passista löytyy Israelin leima.

Nauti israelilaisesta ruuasta

Israelilaisissa ravintoloissa tulee jättää 10-12 prosentin tippi. Juomaraha halutaan yleensä käteisenä, joten taskun pohjalla kannattaa aina pitää muutama kolikko tippiä varten, vaikka aterian maksaisikin muuten kortilla. Taksikuskeja ei tarvitse tipata.

Israelilainen ruoka on hyvin samanlaista kuin muualla Lähi-idässä, ja tyypillisimpiä raaka-aineita ovat viikunat, taatelit, kikherneet, oliivit, munakoisot ja vehnä. Juutalaiset ja muslimit eivät syö sikaa, joten tyypillisimmät lihat ovat nauta, lammas, vuohi ja kana. Tyypillisiä ruokia Israelissa ovat esimerkiksi falafel ja shawarma.

Israelilaiset ovat todella anteliaita ja vieraanvaraisia isäntiä, ja ruokaillessa israelilaisen luona pöytään tulee istua vasta, kun vieraalle varattu tuoli on osoitettu. Usein isäntä tai emäntä tarjoaa ensimmäisenä ruokaa vieraalle. Kaikkea tarjolla olevaa on kohteliasta maistaa. Vaikka yleensä Israelissa syömiseen käytetään haarukkaa ja vesitä, joitakin ruokia voi syödä myös käsin, mutta silloin tulee käyttää ainoastaan oikeaa kättä.

Syö kadulla

Tyypillisin israelilainen katuruoka on falafel, kikherneistä valmistettu uppopaistettu maustettu pallero. Yleensä falafel maustetaan valkosipulilla ja korianterilla, joiden lisäksi käytetään mausta ja alueesta riippuen myös muita mausteita. Israelissa falafelia myydään kellon ympäri, ja sitä tarjoillaan joko itsekseen tai esimerkiksi hummuksen ja salaatin kanssa pitaleivän sisällä. Falafelia saa kaikkialta Israelista, mutta Tel Avivista herkkua löytää esimerkiksi Bograshov Streetiltä. Falafelilla täytetty pita maksaa vajaat neljä euroa.

Toinen suosittu israelilainen katuruokaherkku on Sabih, joka koostuu paistetusta munakoisosta ja kovaksi keitetystä kananmunasta. Pääraaka-aineet tarjoillaan tahinen, mango chutneyn ja tuoreiden kasvisten kanssa joko pitaleivän päällä tai sisällä. Mukana voi olla myös keitettyjä perunoita, persiljaa, tomaattia sekä kurkkusalaattia. Parhaiten Sabihia löytää Tel Avivista, missä annos Sabihia maksaa noin neljä euroa.

ISRAEL4

Tel Aviv on kansainvälinen metropoli

Israelin ykkösmatkakohde on Välimeren rannalla sijaitseva Tel Aviv, joka on maan toiseksi suurin kaupunki 400 000 asukkaallaan ja Israelin kansainvälisin metropoli. Kaupungin virallinen nimi on Tel Aviv – Yafo, joka viittaa kaupungin valtavaan vanhaan satamaan Yafoon.

Tel Avivissa riittää puuhaa niin rantalekottelun kuin shoppailun sekä syömisen merkeissä, ja kaupungissa voi myös pitää hauskaa useissa vesipuistoissa ja vilkkaassa yöelämässä. Tel Aviv on myös israelilaisten homoyhteisöjen koti, ja kaupungista löytyykin useita homobaareja ja jopa homoille suunnattu ranta.

Uskonnollisten kohteiden Jerusalem

Israelin pääkaupunki Jerusalem on yksi maailman vanhimpia kaupunkeja, ja tärkeä uskonnollinen kohde niin kristityille, juutalaisille kuin muslimeille. Uskonnollisten kohteiden lisäksi kaupungissa riittää tekemistä ja näkemistä muun muassa useiden museoiden, luontokohteiden ja tapahtumien muodossa. Jerusalemista pääsee myös kätevästi päiväretkelle Kuolleenmeren rannalle.

Jerusalemin vanha kaupunki on Unescon maailmanperintökohde, ja siellä sijaitsee myös valtaosa kaupungin uskonnollisista vierailukohteista.

Lomaparatiisi Eilat

Aivan Israelin eteläkärjessä, Punaisen meren rannalla sijaitseva Eilat on yksi Israelin suosituimmista turistikohteista. Kaupungista onkin autenttisuus kaukana, sillä Eilatissa on alle 50 000 asukasta, ja vilinä on pääasiassa kaupungissa vierailevien turistien aiheuttamaa. Kaupunki onkin Israelin oma rantakohde, missä tekeminen rajoittuu pääasiassa rannalla makoiluun, uimiseen, syömiseen ja juhlimiseen. Lisäksi Eilatista pääsee kätevästi vierailemaan myös autiomaassa, ja se on myös israelilaisten keskuudessa suosittu lomakohde.

 

Keskustele Israelista Pallontallaajien foorumissa

 Kuvat: Flickr/israeltourism, Flickr/PavelGnatuyk, Flickr/Pensiero, Flickr/Jack Zalium

  • Lähetä sähköpostitse
  • Jaa Twitterissä
  • Jaa Facebookissa
  • Jaa LinkedInissä

Kommentit (1185)

matka26

19.6.2015

Älä varaa majoitusta Booking.com kautta. Mastercardin tietoja käytettiin hyväksi, rahoja ei palauteta vaikka joudut vaihtamaan majoitusta homeisen hotellihuoneen takia. Hotellin voi etsiä välityksen kautta mutta muista: älä anna luottokortin tietoja majapaikalle äläkä Booking.comille. Varaa hotelli aina suoraan puhelinsoitolla. Maksa vasta paikan päällä.

Lemmy1976

12.1.2016

Tarinaa Israelista löytyy http://www.kokkinorjassa.blogspot.com

  • Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Majoitustietokanta

Tietokannassa 7 majapaikkaa, 0 ilmaismajoitusta ja 2 kommenttia.

Uusin majapaikka:
Satunnainen majapaikka:

Aiheeseen liittyvät keskustelut

Suosituimmat maat

Thaimaa

Thaimaa on Kaakkois-Aasiassa sijaitseva suosittu lomakohde, jonka pitkät rannat ja edullinen…

Italia

Italiasta riittää moneksi; historiaa Rooman Colosseumilla, romantiikkaa Veronassa Roomeon…

Espanja

Espanjaan matkatessaan sukeltaa maailmaan, joka on niin kaukana suomalaisesta, kuin vain Euroopan…

Australia

Australia on eteläisellä pallonpuoliskolla sijaitseva mannervaltio, joka on maailman pienin manner,…