
Harischandra Ghatin luona, prepaid riksa 85rs

Yhdeksi yöksi varmaan ihan ok valinta, mutta viisi yötä tässä läävässä oli ihan liikaa. Meillä oli näkymä suoraan polttoghatille, joka oli ensimmäisen päivän ajan ihan mielenkiintoista, mutta poltettujen ruumiiden käry alkoi jo parin päivän jälkeen ahdistaa.
Hotellihuoneessamme vessa ei vetänyt, paksu pöly-/likakerros kaikkialla ja lavuaari oli lähes täysin irti. Pahinta oli kuitenkin se, kun apinat olivat yhden päivän aikana tehneet hyökkäyksen parvekkeen oven kautta - kiitos ruostuneiden lukkojen, jotka apinatkin saivat rikottua. Koko huone oli p*skassa, vaatteet likaisia, tavaroita mennyt rikki ja kadonnut. Ensin henkilökunta tarjosi vain uutta aluslakanaa, mutta pienen keskustelun jälkeen saimme sentään uuden huoneen.
Ilmeisesti taso laskenut vuosien varrella, koska en vain millään ilveellä pysty sanomaan mitään kaunista tästä hotellista. En voi suositella.

Ok siisti. Veloittivat low-seasonina 750rp 1hh jossa ac, mutta koska niiden varageneraattori ei toiminut niin eipä siitä ilmaistoinnista ollu sähkökatkojen takia apua. Sijantina erinomainen jos haluaa pois "keskustan" hulinasta.

Sopivasti etelässä poissa pääpolttoghatin hälinästä. Ok siisti ja hintataso kohdallaan. Joku hotellin heppu lähti kierrättämään paikkoja, selitti uskonnosta ja muusta, mutta tietenkin retki päättyy jonkun tutun silkkikauppaan.