Saarihyppelyä Kreikassa 09/2005, Kykladeja ja Dodekanesiaa

[illusia]

(Kreikan reissua odotellessa... jos joku vielä jaksaa lukea näitä.)

SAARIHYPPELY 26.8–16.9.2005

Kos, kissojen saari

Laskeuduimme vähän kahdeksan jälkeen Kosille. Ilta oli jo pimennyt, ilma oli hiostavan kuuma. Tällä kerralla molemmat rinkatkin tulivat perille. Otimme taksin (23€) keskustan ulkopuolella sijaitsevaan Hotel Annetaan. www.anneta-hotel.gr Olimme varanneet huoneen etukäteen sähköpostilla (30€ aamiaisineen). Huoneessa oli oma kylpyhuone, parveke, jääkaappi ja TV. Lähdimme kävelemään keskustaan ja haimme seuraavan päivän lauttaliput Amorgokselle Blue Star Ferriesin toimistosta, nekin olimme varanneet etukäteen netistä (2 x 21€).  www.bluestarferries.com
Kotimatkalla jäimme syömään pieneen ukkokuppilaan, jossa tapasimme 30v vapaa-aikojaan Kosilla viettäneen suomalaistoimittajan. Parvekkeella vielä iltaouzot ja petiin puolenyön jälkeen. Yö oli hiljainen, lukuun ottamatta roskisauton kolinoita joskus aamuyöstä.

Yhdeksältä menimme alakertaan aamiaiselle; sämpylät, voit, marmeladit, juustoa, leikkeleet, paistetut kananmunat ja kakkusiivut kahvin ja mehun kera. Pari muutakin pariskuntaa asusti hotellissa.
Pakkasimme rinkat ja lähdimme hyvissä ajoin kävelemään kohti satamaa. Ostimme juotavaa laivamatkalle ja siirryimme ennen puoltapäivää muiden mukana ulkona olevaan katettuun ”odotushalliin”. Blue Star II lähti 3 varttia myöhässä. Otimme paikat aurinkoiselta yläkannelta. Kolmen tunnin matkan aikana onnistuin polttamaan itseni lahjakkaasti huolimatta pohjarusketuksesta ja aamuisesta rasvauksesta.

[illusia]

Kun saavuimme Katapolaan, laivasta jäi pois vain muutama rinkkareissaaja, majoituksen tarjoajia sen sijaan oli vastassa parisenkymmentä. Kaikkien hinnat vaihtelivat 35 ja 50 euron välillä, ainoastaan Pension Big Bluen nuori tyttö ilmoitti huonehinnaksi 20–30€ varustuksesta riippuen. Lähdimme hänen mukaansa nousemaan rappuja ylös satamasta kirkolle päin. Saimme 100€/5 vrk huoneen omalla kylpyhuoneella, keittomahdollisuudella ja patiolla, josta oli kaunis näköala alapuolella olevaan Katapolan lahteen. Käytössämme oli myös yhteinen, iso terassi.

Jätimme tavarat huoneeseen ja palasimme satamakadulle lounaalle ja ostoksille. Sen jälkeen kaipasimme jo suihkuun; iho oli tahmainen meri-ilmasta ja nokinen laivan kannella istumisesta. Istuimme patiolla metaxakahveilla ja suunnittelimme Amorgos-päivien viettoa. Ihailimme pimenevässä illassa lahden ympärillä syttyviä valoja ja laskeuduimme rantakadulle. Kävelimme lahden ympäri, mutta palasimme ”omalle puolelle” ja istuimme Taverna Mouragioon mukavan saksalaispariskunnan pöytäseuraksi. Taverna oli aivan täynnä ja monet odottivat vielä ruokiaan. Juteltuamme jonkun aikaa käsitimme, että seuralaisemmekin olivat jo pitkään odotelleet ja päätimme tulla Mouragioon joku toinen ilta. Haimme girospitat ja palasimme patiollemme istuskelemaan loppuillaksi.

Oli hienoa olla taas Kreikassa ja varsinkin näin mukavan tuntuisella saarella! Alhaalla kohisi meri ja ympärillä tuoksui jasmiini. Oli leppeän lämmintä ja tuuli oli tyyntynyt. Asuimme erittäin hiljaisessa paikassa, johtuen siitä, että pensionaattiin pääsee vain rappuja pitkin. Untani häiritsivät ainoastaan flunssaisen Hannun kuorsaus ja jääkaapin jatkuva hurina.

Aamulla Hannu haki alapuolella olevasta leipomosta (auki joka päivä klo 5.00–23.00) tuoreen patongin. Aamukahvin jälkeen lähdimme kysymään bussia Horaan. Se lähtisi vasta 1½ tunnin kuluttua, joten päätimme kävellä n. 6 kilometrin matkan. Tie oli silkkaa ylämäkeä. Onneksi raikas tuuli virkisti vuoristossa, tyynissä kohdissa oli tuskastuttavan kuuma. Aurinko oli korkealla joten varjoistakaan ei ollut iloa. Saavuimme Horaan yhtaikaa bussin kanssa. Hora, Amorgoksen pääkaupunki, on todella kaunis!

Kapeita kujia, valkoisiksi kalkittuja taloja, kirkkoja, aukioita, pieniä tavernoja ja kahviloita. Siellä olisi voinut viettää enemmänkin aikaa, mutta tarkoituksemme oli käydä myös Panagia Hozoviotissan luostarissa, joten tasattuamme oluen patikkamatkamme jatkui. Pari kilometriä kuljettuamme saavuimme luostarin alapuolella olevalle parkkipaikalle. Luostari on rakennettu kallioseinämään, 300m merenpinnan yläpuolelle. Aioin juuri vaihtaa pitkää päälle kun Hannu luki portilta ääneen luostarin aukioloajat (8.00–13.00 ja 17.00–19.00). Jos olisimme vähän tarkemmin lukeneet Tarja Saarivuoren (HS 18.5.2002) kirjoittaman artikkelin, olisimme sen sieltä löytäneet. Pitäähän luostarin asukkaillakin olla oikeus lounastaukoon ja siestaan! Luostari oli juuri sulkeutunut, onneksi bussi Katapolaan (2x1€) oli hetken kuluttua lähdössä, joten säästyimme kävelymatkalta. Katapolaan saavuttuamme haimme leipomosta pari piirasta, marketista mehua, paikallista punaviiniä ja hedelmiä. Veimme ostokset kämpille ja menimme uimaan hotelli Elenin vieressä olevalle rannalle. Loppuiltapäivän vietimme patiolla istuskellen (+30 varjossa).

Pikkutirsojen jälkeen nautimme aperitiivit ulkona ja menimme ajoissa Taverna Mouragioon, jossa oli vielä hyvin tilaa. Tilasimme dolmadekset, paikallista juustoa, lammasta ja miekkakalaa, puolikkaan retsinan kanssa 26€. LP:n kehuma taverna näytti kyllä olevan kovasti suosiossa, mutta ei mielestämme ollut muita tavernoja kummempi, eikä ainakaan edullinen. Dolmadekset olivat purkkitavaraa, juusto täysin mautonta eikä listalla olevia ruokia ollut montaakaan saatavilla. Metaxakahvit patiolla, kirjoittelua ja leppeästä illasta nautiskelua.

Tällä kerralla yöunta häiritsivät ulkona mouruavat kissat. Koska leipomosta sai tummaa leipää vasta kymmeneltä, emme pitäneet mitään kiirettä heräämisen kanssa. Leipomoreissullaan Hannu kyseli mopovuokria ja aamiaisen jälkeen kävimme vuokraamassa 80cc skootterin kahdeksi päiväksi (täydellä vakuutuksella 35€). Päätimme olla ahnehtimatta liikaa kerralla ja lähdimme tutkimaan saaren länsiosia. Tankattuamme ajoimme suoraan Hozoviotissan luostarille. Vaihdoimme parkkipaikalla vaatteet ja kipusimme raput ylös. Matkan varrella eräs pariisilaisneito otti meistä viralliset ”hääkuvat”. Luostari sijaitsee ainutlaatuisessa paikassa, vuorenrinteessä johon ei näy kuin mereltä tai aivan sen alapuolelta.

Kävimme luostarin kirkossa ihailemassa ikoneja. Kavuttuamme kapeita portaita ylimpään kerrokseen meille tarjottiin lukumia, yrttilikööriä (maistui piparitaikinalta) ja lasilliset vettä virkistykseksi.

Matkamme jatkui Vroutsiin. Olimme lukeneet lehdestä (Kotiliesi), että siellä vietettäisiin tänään Johannes Kastajan päivää. Katapolassa kukaan ei tiennyt juhlasta yhtään mitään, eikä Vroutsissakaan ollut kuin pari siestan hiljentämää kujasta, joten jatkoimme Arkesinin kylään. Sielläkin vain tuuli suhisi hiljaisilla kyläteillä, löysimme sentään yhden auki olevan tavernan johon pysähdyimme oluelle. Ajoimme vielä hetken matkaa eteenpäin. Pikkukylien ihmiset tervehtivät ystävällisesti ja vilkuttivat iloisesti kun ajoimme ohi. Tie kapeni ja huononi, joten käännyimme takaisinpäin, alkoi olla jo nälkäkin. Olisi kannattanut jatkaa vielä pari kilometriä eteenpäin; sieltä olisi löytynyt laivanhylky, josta Hannu seuraavana päivänä kyseli mopovuokraamon pitäjältä.

Poikkesimme Agia Anna Beachille, jonka niemenkärkeen näkyy Hozoviotissa. Rannalla on filmattu elokuva ”The Big Blue”. Siitä jurrutimme ylös Horaan. Sokkeloisten kujien labyrintistä löytyi pieni, parin tädin pitämä taverna johon jäimme lounaalle. Pastalounas erinomaisen retsinan kanssa 16€.

Katapolaan palasimme viiden aikaan. Koska majapaikkaamme ei ole ajotietä, skootteri oli jätettävä rappujen alapäähän, lihakaupan viereen. Marketin kautta kämpille suihkuun ja kahvinkeittoon.
Illalla jäimme syömään Corner Tavernaan. Satamakadulla oli tuulista, joten tarjoilija veti välillä muovista tehdyn seinämän tuulensuojaksi. Perheen pitämässä tavernassa myös pikkupoika oli pistetty töihin. Lakkipäinen isäntä kehui mustekalaansa, eikä turhaan kehunutkaan; hiillostettu kokonainen kala oli parasta mustekalaa mitä olemme syöneet (jos täytettyjä ei lasketa mukaan). Majoneesilla vuoratut chefin- ja tonnikalasalaatit eivät nekään olleet hullumpia. Päivän mopoilun jälkeen oli vähän nuhainen olo joten syötyämme maksoimme laskun (20€ ja pikkupojalle kourallinen kolikoita) ja kapusimme portaat ylös, patiolle kahvittelemaan.

Äänestä päätellen joku iso rahtilaiva jurnutti yöllä satamassa. Jos suljimme ikkunat, tuli hiljaisempaa mutta mielettömän kuuma. Ikkunat auki nukuimme puolestaan ristivedossa. Johtuneeko siitä vai viileistä vuoristoteistä, että minullakin oli tukkoinen olo.

Aamukahvit juotuamme pakkasimme kameran ja uimakamppeet reppuun ja suuntasimme skootterin kohti Egialia. Horan ja Egialin välillä oli paljon vuohia kellot kaulassa, porukasta monet kulkivat ajotielläkin.  Ylhäällä vuoristossa liikennemerkit varoittelivat sumusta, meidän ajopäivämme sattuivat olemaan kirkkaita ja lähes pilvettömiä. Kävimme vilkaisemassa Pavlos Beachin, joka ylhäältä katsoen näytti houkuttelevalta hiekkasärkältä. Tosiasiassa se oli pikkukiviranta, jolle tehdään myös veneretkiä Katapolasta.

Jalkauduimme Potamoksen kylän alapuolella. Itse kylään nousimme rappuja pitkin. Potamos on paikallisten asuttama pieni viehättävä kylä. Seuraavaksi parkkeerasimme Langadaan. Tässäkin sokkeloisessa kylässä kuljetaan rappuja pitkin. Langadasta löytyy majoitusta, pari markettia, tavernaa ja kahvilaa, joista yhteen istuimme virvokkeille. Kolmas samanmoinen kaunis vuoristokylä on Tholaria, jonka kirkon kupeesta löytyy useita tavernoja, kahviloita ja majapaikkoja.

Säästimme kuitenkin lounastauon Egialiin. Meren läheisyydessä nautimme kreikkalaisen salaatin, saganakin ja hyvät kesäkurpitsapyörykät. Ennen matkaa olimme harkinneet jakaa Amorgoksen päivät Katapolan ja Egialin välillä, kun emme oikein osanneet etukäteen päättää kumpaan asettuisimme. Päädyimme kuitenkin Katapolaan parempien lauttayhteyksien takia. Nyt olimme tyytyväisiä valintaamme, sillä Egiali taitaa olla enemmänkin nuorison suosiossa camping-alueen ja hienon hiekkarannan ansiosta. Meille (vanhuksille?) sopii rauhallisempi, paikallisten asuttama Katapola. Kävelimme rantapromenadin ja päätimme jättää uimisen kotikylään. Viiden aikaan palasimme Katapolaan, palautimme skootterin ja pulahdimme mereen. Vesi oli märkää mutta lämmintä, eipä juuri virkistänyt. Patiolla kahvitellessamme mietin, että aivan taatusti tulen ikävöimään tätäkin saarta, tätäkin maisemaa.

Viimeisenä Amorgos-päivänä patikoimme ohi kotikirkkomme kohti yläpuolellamme siintävää antiikin kaupunkia Minoaa. Helteinen sää ja jyrkkä nousu meinasivat olla liikaa Hannulle. Otimme huipulla valokuvia ja laskettelimme alas ohi oliivi- ja viinitarhojen Katapolan lahden toiselle puolelle. Tutkimme kylän kujat ja kävimme hautausmaalla. Rantatavernassa otimme lenkkioluet. Lipputoimisto oli suljettuna siestan ajan, jatkoyhteydet täytyy varmistaa myöhemmin. Myös posti oli kiinni, merkkien nuoleminen jäi sekin illaksi. Marketista ostimme lisää ihania rypäleitä ja metaxaa iltapäiväkahville. Vatsanahkani oli vesikelloilla tulomatkan palamisen jäljiltä, joten jätimme uimisen väliin tältä päivältä ja nousimme kämpille suihkuun ja lounaalle.

Maksoimme majoituksen ja otimme viimeiset terassikuvat. Saimme ostettua postimerkit ja lauttaliput Koufonissille (6,80€/hlö). Samalla varmistimme jatkoyhteyden Koufonissilta Naxokselle. Ihmeellistä, jo kolmas aikataulu joka pitää kutinsa! Auringon laskiessa istuimme syömään Taverna Akriin. Saganaki, zucchinikroketit (nam!), mustekalarenkaat ja kokkinisto retsinan ja veden kanssa alle 22€.

Kortit postilaatikkoon ja pimeässä illassa palasimme viimeistä kertaa pensionaattiimme. Ilma oli niin kosteanlämmin (suolamme kasaantui purkkiin, eikä tullut ulos ennen kuin seuraavalla saarella), että päätimme jättää pakkaamisen aamuun, vaikka lautta lähteekin jo puoli seitsemältä. Mieli oli haikea, silti täynnä odotusta. Aamulla, puolen tunnin lauttamatkan jälkeen, meitä odottaa taas uusi saari ja uusi majapaikka.

[illusia]

Johtuiko aikaisesta herätyksestä vai ulkoa kylältä ja satamasta kuuluvista äänistä, mutta nukuimme tosi huonosti. Lieneekö ollut joku paikallinen juhlapäivä vai onko keskiviikko Amorgoksella virallinen pikkulauantai? Kahden aikaan kuului vielä musiikkia ja nuorison mekastusta ylhäällä rinteessä olevaan majapaikkaamme asti. Blue Star Paros rantautui yöllä satamaan ja viimeistään sen ankkuriketjujen kolina olisi meidät herättänyt.

Herätyskello soi 5.30 juuri kun ajattelin vielä yrittää torkahtaa hetkeksi. Aamu oli pimeä, kapea kuunsirppi ylösalaisin kallellaan. Tavarat rinkkoihin, aamiaiseksi juustonloppu ja hyvissä ajoin satamaan, jossa matkustajia jo päästettiin laivaan. Nykyiset Blue Star Ferriesin uudet lautat lyövät hienoudessaan mennen tullen kaikki Suomesta Ruotsiin ja Tallinnaan risteilevät alukset. Niin muuttuu maailma, Eskoseni!

Saavuimme seitsemän jälkeen Pano Koufonissille, joka on kaksiosaisen saaren asuttu osa (toisin kuin LP väittää). Meidän lisäksemme laivasta jäi pois muutama matkaaja, poislähtijöitä oli runsaasti, taisi lomakausi olla loppumassa. Koufonissi on lättänä saari, jonka päivässä kävelee päästä päähän.

Tädit olivat taas yhtenä rintamana vastassa ja tarjosivat huonetta 30 eurolla. Tingimme hinnaksi 50€ kahdelta yöltä, sillä saimme pienen kylän keskeltä todella siistin huoneen, jossa oli oma kylpyhuone, tuuletin, jääkaappi ja TV. Tilavalla parvekkeella oli kuivausteline ja kalusteet. Keittolevyä tai edes vedenkeitintä ei ollut, joten kahvit on juotava muualla. (Rooms to let Koufonisia: nikoslaggas@in.gr) Talo jossa asuimme, taitaa olla melko uusi, samoin kaikki kalusteet. Talossa on vain 3 vuokrahuonetta, joita naapuritalossa asuva emäntämme Popi puunasi päivittäin. Alue oli hiljainen, asustimme (taas!) kirkon vieressä.  

Teimme kylällä kävelykierroksen, jonka aikana näimme kolme uimarantaa. Oli säälittävää katsoa vuohia, joiden etu- ja takajalat oli köydellä sidottu yhteen. Ontuen ne etenivät pitkin kuivia laitumia. Lieneekö tarkoitus helpottaa vuohipaimenten työtä? Aamiainen oli jäänyt väliin ja jäimme leipomon terassille piiraille ja kahville. Siinä istuessamme nautimme kyläläisten keskinäisestä seurustelusta, vaikken minä heidän puheistaan mitään ymmärtänytkään. Koko joukon huomion herätti ohiajava terveyskeskuksen ambulanssi. Mitä on tapahtunut? Onko joku tuttava sairastunut?

Kämpillä rasvaa nahkaan ja kävellen Finikas Beachille uimaan. Emme uskaltaneet polttaa nahkaa pitkään vaan palasimme kämpille siestan viettoon. Ihana suihku, hyvä sänky ja pehmeät tyynyt, ei voi valittaa!
Parvekkeella oli yli +40 astetta. Ei siinä sietänyt olla, mutta pyykit kuivuivat yhdessä hujauksessa. Nälkä kurni suolissa ja lähdimme kotikatumme Big Bites – ravintolan varjoisalle terassille giroksille ja oluille. Otimme kirjat mukaan ja nautimme koko rahalla. Kerrankin meillä oli aikaa ja nimenomaan malttia istua paikoillaan ilman kiirettä.

Käymistämme pienistä saarista Koufonissi on ehkä kaikkein viehättävin. Paikalliset eivät juuri englantia puhu, mutta kaikki tervehtivät ystävällisesti. Marketteja ja leipomoita on riittävästi, majapaikkoja ja tavernoja runsaasti, turismin silti lyömättä läpi. Rannoissa on valinnanvaraa ja tilaa löytyy kaikille, tosin sesonki alkoi olla jo lopuillaan. Kävimme Horan pääkadun varrella olevassa Prasinos Toursissa ostamassa lauttaliput (2x7€) lauantaiksi Naxokselle. Toimisto löytyi seinään maalattujen delfiinien ansiosta, muuten olisimme luultavasti kävelleet sen ohi. Tuuli tyyntyi entisestään ja oli läkähdyttävän kuuma. Kuuden jälkeen parvekkeemme jäi varjoon, ”vain” +32 astetta.

Illalla söimme kaupunginrannan lähellä olevassa Lefteris Tavernassa tzatzikia, punajuurisalaattia, musakaa ja uunilammasta (yht. 17€).  Isäntä halusi tarjota retsinamme. Teimme vielä iltakävelyn kylän ympäri. Pari potentiaalia tavernaa löytyi viimeistä iltaa varten. Ainakin valinnanvaraa oli runsaasti. Mennessämme nukkumaan avoimesta ikkunasta kantautui läheisessä tavernassa soivaa mukavaa kreikkalaista musiikkia. Muuten olikin hiljaista.

Ei kiirettä mihinkään, ei suurempia suunnitelmia tälle päivälle. Hannu haki leipomosta parit sämpylät, marketista pieni pala juustoa, tomaatti ja itse sheikattavat frappet. Kylmät kahvit eivät olleet mitään erikoisia, joten otimme poikkeuksellisesti aamumetaxat. Toisaalta, olimmehan olleet jo viikon reissussa ja kaiken lisäksi viikon naimisissa. Siis sille!

Uikkarit alle ja suunta kohti Poria ja Yyterin hietikkoja! Patikoimme pari kilometriä ”vanhaa Porintietä” yli kuivien peltojen peittämän kukkulan ja laskeuduimme Pori Beachille, saaren hienoimmalle hiekkarannalle. Rannalla oli jo parikymmentä ihmistä, osa uikkareissa, osa otti rajatonta rusketusta. Olimme jo käyneet uimassa kun Horasta tuli venelastillinen uutta väkeä, meidän olikin aika poistua. Paluumatkan kävelimme pitkin rantaa myötäilevää polkua. Ohitimme muutamia mukavan näköisiä poukamia, joissa turkoosinvärinen meri hyväili rannan kiviä ja joitakin satunnaisia uimareita.

Iltapäivällä palasimme marketin kautta kämpille suihkuun ja ansaituille oluille. Sandaalit kuivuivat parvekkeella mutta me olimme saaneet hetkeksi auringosta tarpeeksemme. Lounaaksi Big Biten girospitat ja puolikas retsina. Tälläkin kerralla kirjat mukana, tästähän on tulossa jo tapa! Tilasin vielä itselleni erinomaisen neskahvin. Kämpille siestan viettoon ja odottamaan helteen vähän helpottavan. Pihallamme asustelee kissaemo pentuineen. Naapuritalossa soitettiin kaunista kreikkalaista musiikkia.
Kun illalla lähdimme kylille, emäntämme Popi istui pihallaan ja maksoimme samalla majoituksen. Hän kyseli olimmeko tyytyväisiä ja kehotti soittamaan ensi vuonna etukäteen kun (?) olemme tulossa.

Olimme ajatelleet syödä kirkon viereisessä tavernassa, mutta siellä oli tarjolla lähinnä ei oota, joten jatkoimme matkaa sataman lähellä olevaan Taverna Nikitourisiin. Paikka oli selvästi suosittu, täynnä kreikkalaisia ja italialaisia. Sekaan sopi vielä pari suomalaista reissaajaa. Tilasimme tzatzikin, horiatikin, friteerattua kesäkurpitsaa ja keftedekset. Puolikkaan retsinan kanssa n. 20€.
Kymmenen jälkeen palasimme jo kämpille, päätimme jättää pakkaamisen taas aamuun. Pienet kalastusveneet lillivät kaupunginrannassa, tätä näkymää ei tulla vähään aikaan näkemään (samanlaista kuin Mykonoksella, mutta sinne asti ei reissumme tällä kerralla vie).

[illusia]

Tuuli kahisutti pihapuiden kuivia lehtiä, joskus aamuyöstä tuli tyyntä ja hiljaista. Herätys kahdeksalta, kamat rinkkoihin ja leipomon kautta satamaan istumaan. Piiraat ja kylmä kaakaojuoma saivat riittää aamiaiseksi. Express Skopelitis tuli ajallaan, mutta matkaan lähdimme vasta kymmeneltä. Poikkesimme pienillä naapurisaarilla, Schinoussassa ja Irakliassa, joista varsinkin jälkimmäinen vaikutti laivasta katsoen varsin viehättävältä. Ehkä ehdimme joskus sinnekin?

Totuttuamme pieniin saariin Naxos vaikutti ensi alkuun todella suurelta, rantaviivaa riitti vaikka kuinka pitkään. Matka oli sen verran tyrskyinen, että kansipaikat laivan reunoilta tyhjenivät nopeasti, kun matkustajat hakivat katoksen alta suojaa pärskeiltä.

Saavuimme Naxokselle puolenpäivän jälkeen. Satamassa odotti ennennäkemättömän raadollinen huoneiden tarjonta. Tingimme hinnan 20 euroon ja lähdimme uuden emäntämme Angelan matkaan katsomaan Stratos Studiota. Ajoimme kaupungin ympäri (tiet ovat yksisuuntaisia), mutta Angela vakuutti matkaa rannalle ja keskustaan olevan jalkaisin vain muutama sata metriä. Vapaana oleva huone oli siisti ja sisälsi kaiken tarvittavan, mutta sijaitsi lähes kellaritasolla. ”Parveketta” ympäröi rakennustyömaa ja ylös kohoavat betonipalkit. Kiitos mutta ei kiitos! Hyppäsin Angelan kyytiin ja taas kiersimme monen mutkan kautta viime vuonna rakennettuun Alsos Studioon. 20 eurolla saisimme (todella siistin) huoneen yhteisellä pihalla. Angela halusi kuitenkin näyttää minulle vielä yhden huoneen, se maksaisi 25€/yö, mutta ”tiedän että haluat juuri sen”. Kapusimme ylimmässä kerroksessa sijaitsevaan kaksioon (sängyt kolmelle), jossa oli huoneistonlevyinen parveke (talon ainoa). Mistä hän arvasi että minä valitsisin sen? http://www.studios-stratos.com/alsos.html

Uusi on aina uutta, mutta tämä talo oli rakennettu ja sisustettu kaiken lisäksi hyvällä maulla. Ihana kylppäri! Parvekkeelta oli näköala isolle valkoiselle kirkolle, toisella puolella siinsi Georgios Beach. Talo oli keskellä paikallisasutusta, rauhallisen pikkukujan varrella. Emme ole koskaan ennen olleetkaan rooms to rentissä, jossa talon alaovi pidetään lukittuna ja parvekkeenovissa ja ikkunoissa on murtohälyttimet. Kai se on nykyaikaa, kuten huonehintaan kuuluva TV ja ilmastointikin.

Sillä aikaa kun huoneistomme siivottiin, Hannu etsi lähimarketin ja otimme tervetulomaljat paikallista Kitron Naxosta, joka on todella makeaa, kuin sokerivettä. No, jotkuthan oikeasti pitävät likööreistä. Minun oli jatkettava sitä 7 Upilla ja jäillä, uh! Aurinko alkoi paistaa parvekkeellemme mutta tuuli oli viedä kaiken irtonaisen mennessään. Oli siestan aika.

Puoli seitsemältä ison kirkon kellot kalkattivat ja havahduttivat meidät hereille. Nälkä antoi jo oireita. Mieli teki vaihteeksi pizzaa ja pastaa, jäimme satamakadun varrella olevaan Il Girasoleen (yht. 26,70). Linnoituksen tutkimisen jätämme huomiseen, valoisaan aikaan. Satamassa juhlittiin häitä, vähän harmitti kun emme jaksaneet mennä katsomaan. Mutkan kautta kämpille, iltakahvit parvekkeella, jonne kuului musiikkia satamasta asti.

Toisella puolellani hurisi ilmastointi, toisella puolella kuorsasi Hannu, joka heräsi yöllä vatsavaivoihin. Olimme molemmat juoneet hanavettä eikä minulla ollut minkäänlaisia oireita. Eiköhän se ollut rasvaisen pizzan syytä, hän ei sitten ikinä opi!

Lähikirkkomme kellot alkoivat seitsemältä kutsua kansaa sunnuntaipalvelukseen. Kellot soivat vajaan tunnin välein, samoin kuin kaupungin muidenkin kirkkojen kellot. Kaiuttimista kuului papin liturgia ja laulut. Ei siinä paljon nukuttu. Leipomot olivat suljettuina, mutta marketit auki. Minä lähdin vuorostani aamiaisen hakuun ja jätin Hannun toipumaan. Lähimarketissamme oli hyvät valikoimat hedelmiä, juustoja ja juotavia. Leivän korvasin täysjyväkekseillä. Hannulle pullotettua vettä, oman vesipulloni täytin kadunkulmassa olevasta kraanasta.

Kevyen aamiaisen jälkeen lähdimme tutkimaan kaupunkiamme. Tuuli kovasti ja satamasta Apollon temppelille johtava kapea kannas huuhtoutui välillä merivedellä, joten jätimme sen käynnin toiseen kertaan. Kolusimme Kastron ja Burgosin kujat tarkkaan. Sieltä löytyy museoita, majoitusta, tavernoja, kahviloita ja kirkkoja. Varsinkin Burgosin puolella on myös paikallisasutusta ja pikkumarketteja. Linnoituksella järjestetään iltaisin konsertteja, tänään olisi tarjolla perinteistä kreikkalaista musiikkia.

Kyselimme satamakadun toimistosta lauttayhteyksiä ja niinhän se oli; keskiviikon lautta Kalymnokselle oli peruutettu, joten jätämme Lipsin väliin ja lähdemme pois Kykladeilta vasta perjantaina. Miten jaamme päivät Naxoksen ja Paroksen välillä, jää nähtäväksi. Kiersimme vielä kävellen kaupungin uudemman osan, jossa ei ollut giroksia saatavilla päiväsaikaan. Palasimme satamaan, lounaaksi girospitat ja oluet.

Kämpillä kapusimme katolle, josta löytyi suuri aurinkoterassi ja mainio kuvakulma aina Kastroon asti. Emäntämme Angela tuli kattohuoneistosta ja kertoi isänsä asuvan siinä. Saisimme halutessamme kantaa tuolit ylös aurinkoon, se ei häiritsisi ketään.

Uikkarit alle ja rantaan. Kävelimme tietä pitkin Agios Georgios Beachin toiseen päähän, jossa surffaajat viihtyvät. Eipä meressä juuri muita ollutkaan, oli niin kova tuuli. Mekin päätimme jättää uimisen väliin ja palasimme mutkitellen siestan viettoon. Kuinkahan kauan kestäisi, ennen kuin tämän kaupungin kadut ja kujat tulisivat niin tutuiksi, että eksymättä löytäisi suoraan perille?

Itse asiassa osasimme jo illalla suunnistaa suoraan kämpiltä Mike’s Bikes – vuokraamoon ja siitä syömään Sarris Tavernaan. Ei saisi lähteä nälkäisenä liikkeelle, innostuimme taas tilaamaan liikaa: chefin salaatti, valkosipulileivät, kermassa haudutettuja kanapaloja ja pastat molemmille (puolikkaan retsinan kanssa 24€). Iltaelämä ei taaskaan houkutellut, kävelimme hiljalleen takaisin kotiin. TV:ssä oli meneillään HIM-ilta, tuttujen biisien soidessa lueskelimme ja kuuntelimme naapurin lasten myöhäistä mekastusta ulkona.

Herätys kahdeksalta, Hannu leipomoon ja minä kahvinkeittoon, mikä ei heti onnistunut, sillä Hannu oli vienyt mennessään avainkortin ja sitä tarvittiin virran saantiin. Kahvit juotuamme haimme 150cc skootterin päiväksi (täydellä vakuutuksella 17€). Keskustasta pois selvittyämme suuntasimme pohjoiseen, kohti Apollonasta. Kerrankin alla oli kunnon skootteri joka kulki kuin juna isotkin ylämäet. Onnistuimme saamaan myös mukavat kypärät, jotka eivät vastatuulessa lentäneet niskaan samalla kun hihna hirtti kurkusta. Matkan varrella pidimme parit kuvauspaussit mm. juuri ennen Apollonasta kesken jäänyt kymmenmetrinen Kouroksen patsas. Apollonasin rannassa virvokkeet ja matka jatkui läpi vehreiden laaksojen ja pikkukylien, pitkin viileitä vuoristoteitä. Tiet olivat pääosin hyvässä kunnossa, mutta kylien läpi ajettaessa ne muuttuivat kapeiksi ja kuoppaisiksi. Ehkä tarkoituksellisesti, jotta matkantekijät hidastaisivat vauhtiaan. Kävimme Monissa, Filotissa ja kahden tavernan (molemmat suljettuja) Damarionasissa. Ano Sangrissa alkoi olla jo epätoivoisen nälkäinen olo. Suljetun näköiseen Tzonnis Tavernaan meni myös skootterilla matkaava nuoripari, näkyivät saavan jotain syötävää joten sinne mekin suunnistimme kierrettyämme ensin pienen kylän kujaset. Erinomaisen lounaan jälkeen kävimme vilkaisemassa Kato Sangrin, joka oli pian nähty. Ennen Agia Anna Beachia kurvasimme vielä Agios Arsenioksen kylään. Ja sinne sammui skootterimme! Heitin vitsinä että meiltä taisi bensa loppua. Vuokraaja oli aamulla vakuuttanut, että tankki on täynnä ja se pitää myös täytenä palauttaa. Mittari näytti edelleen täyttä tankkia, päivän aikana olimme ajaneet n. 70 km. Bensa-asemia oli matkan varrella ollut tiuhaan, tähän kylään niitä ei ollut eksynyt ainuttakaan. Ei auttanut muu kuin soittaa vuokraamoon ja pyytää apua. Saimme soittaa toisenkin kerran ja odottaa 2 tuntia, ennen kuin apu bensakanisterin muodossa vihdoin saapui. Kello oli jo niin paljon että biitsit saivat jäädä. Ajoimme suoraan keskustaan, palautimme pyörän ja kävelimme kämpille suihkuun.

Tuntui, että olimme nähneet Naxosta tarpeeksi ja jätimme alakertaan Angelalle viestin, että poistumme huomenna puolenpäivän aikaan. Illan jo pimennyttyä lähdimme keskustaan. Ensimmäisestä vastaan tulevasta lipputoimistosta ostimme liput Parokselle menevään autolauttaan (2x6€). Kun kyselimme jatkoyhteyksiä, kaveri olisi halunnut myydä meille nekin liput ja väitti vielä, että paikkoja on vapaana enää 37. Hannu meinasi hermostua kun päätin, että ostamme liput myöhemmin. Seuraavan toimiston myyjä kertoikin paikkoja olevan runsaasti, lisäksi saimme Kalymnos-Leros välille uuden aikaisemman yhteyden joka sopi meille mainiosti.

Kävelimme ylös Kastroon, mutta illan konsertti oli jo ehtinyt loppua. Pari armaan päissään olevaa kuulijaa enää valui alas rappuja (lipun hintaan sisältyi ilmainen juomatarjoilu). Meillä oli selvä suunnitelma viimeiselle Naxos-illalle; syömään tupla-annokset Sarris Tavernan ihanaa kermakanaa (”chicken fingers”). Sen lisäksi tilasimme kreikkalaisen salaatin, kasvisrisoton, ouzot ja vedet (yht. 20€).

Kämpillä istuimme parvekkeella ja yritimme tuhota Kitron Naxosta veden ja jäiden kera, eihän sitä mukanakaan viitsi roudata. Tuuli oli tyyntynyt, ei myrskyä laseissa! Angelan mies Niko huuteli parvekkeemme alla ja sovimme, että hän vie meidät satamaan puoliltapäivin.

[illusia]

Aamupäivällä oli hyvää aikaa pakata, nauttia aamiainen parvekkeella ja tyhjentää jääkaappi. Niko tuli viemään meidät satamaan. Heidän tila-autonsa seisoo siellä ilmeisesti vakituisesti parkissa, joten saimme jättää rinkat auton tavaratilaan odotteluajaksi. Kävimme kuvaamassa Apollon temppelin. Laiva Parokselle lähti 45 minuuttia myöhässä, istuimme sataman kahvilassa oluella muiden seistessä kiltisti lukkojen takana ”karsinassa”.

Saavuimme Parikiaan (Horaan) vähän ennen kolmea. Nikon serkku Mike oli meitä vastassa satamassa. (Mihin enää tarvitaan STT:a kun tieto kulkee muutenkin? kysyy Hannu.) Hyppäsimme hänen kyytiinsä ja lyhyellä automatkalla saimme nopean opastuksen Parikiasta ja Paroksesta yleensä. Studios Mike (ei se LP:n mainitsema) sijaitsee sataman toisella laidalla, lähellä kaikkea, pienen kadun varrella. 25€/yö saimme studiohuoneen tilavalla parvekkeella, kattojen yli näköala merelle. Mike lupasi tuulen tyyntyvän ja ilma tuntuikin entistäkin helteisemmältä. Sovimme kolmesta yöstä, lisämaksusta voimme pitää huoneen perjantaina yölaivamme lähtöön saakka.

Lähdimme girospitoille ja näytin Hannulle vanhaa kaupunkia. Siestan aikaan siellä oli rauhallista kulkea, kun kapeat kujat eivät olleet täynnä porukkaa, kuten iltaisin. Kävimme katsomassa myös Kreikan vanhimman toiminnassa olevan (näin Mike väitti) luostarin ja Panagia Ekatontapilianin, bysanttilaisen ”sadan oven kirkon”.

Ostimme marketista aamiaistarpeita ja juotavaa jääkaappiin. Minunkin oli tyydyttävä 3 tähden metaxaan, viittä tähteä oli vain isoissa pulloissa. Suihkut tuntuivat melko turhilta, sillä ilta-aurinko paistoi kuumasti tuulensuojaiselle parvekkeellemme kunnes painui lähitalojen taakse.

Metaxakahvien aikana suunnittelimme, miten vietämme seuraavat kolme päivää. Ehkä vuokraamme taas skootterin, saarella tuntuu riittävän pikkukyliä nähtäviksi, Naoussa hoitunee bussilla. Satamasta lähtee tiuhaan veneitä uimarannoille, samoin Antiparokselle (liput vain 2,15€). Seurasimme parvekkeella sataman laivaliikennettä. Blue Star Ferriesin iso autolautta rantautui ja ”Für Elise” soi taas korviimme, kun autoramppia avattiin.

Illalla kiersimme vanhaa kaupunkia. Syömään päädyimme kuitenkin rantakadun varrella olevaan Spiros Tavernaan. Tzatziki, tonnikalasalaatti (pienestä annoksesta pääosa oli perunakuutioita, siihen nähden 3€ oli liikaa, mutta resepti on kokeilemisen arvoinen), erinomaiset kesäkurpitsapyörykät ja mustekalarenkaat, viinin kanssa alle 20€. Hannu pyysi tavernasta muistoksi paperisen pöytäliinan, uhkasi vielä alkavansa kerätä niitä. Illan viimeiset lasilliset parvekkeella, ilmastointi päälle ja petiin.

Parikian satamassa on varsin vilkas laivaliikenne. Aamulla siinä aloitettiin kalkin lastaaminen rahtilaivaan, meteli herätti meidätkin. Kävelylenkillä katsastimme Livadian rannan ja kiersimme koko kaupungin yläkautta. Kämpillä virvokkeet, uikkarit alle ja takaisin Livadiaan viettämään rantapäivää. Suojaisassa lahdenpoukamassa on hyvä hiekkaranta. Tilasimme rantakahvilasta puolikkaan viinin, samaan hintaan saimme varattua rantatuolit melkein vesirajasta. Pari tuntia jaksoimme kuluttaa rannalla laiskotellen. Kotimatkalla ostimme leipomosta baklavan iltapäiväkahville. Kuumalla (+31,5 varjossa) parvekkeella nautimme lounaaksi leipää, juustoa, tomaattia, oliiveja ja makeita viinirypäleitä. Ja vielä pitäisi jaksaa lähteä bussilla Naoussaan…

Hannukin tykästyi Parokseen ja totesi sen olevan mukavampi kuin Naxos. Vanhakaupunki on kaunis ja sopivan pieni, rantoja löytyy kävely- ja venematkan päästä ja studiohuoneita on tarjolla runsaasti. Päiviä oli käytettävissä aivan liian vähän!

Kotikadullamme liikkui 3-jalkainen kissa. Tai olihan sillä kaikki 4 jalkaa tallella, mutta toinen etutassuista oli loukkaantunut eikä kissa käyttänyt sitä lainkaan liikkumiseen. Muuten se oli hyväkuntoisen näköinen, kuten muutkin Parikian katit, joten eiköhän siitäkin joku pidä huolen. Alapuolella olevassa kahvilassa seurattiin TV:stä jalkapallomatsia, äänistä päätellen Kreikka teki juuri maalin. Saimme naapureita, joille Mike kuului selittävän kaiken saman veneretkistä ym. kuin meillekin.

Menimme seitsemän bussilla Naoussaan (2x1€). Aurinko oli juuri laskemassa ja pehmeä valo heijastui valkoisten talojen seinistä. Kujasilla ja kalavenesatamassa syttyivät putiikkien, kahviloiden ja tavernojen valot. Kävelimme hetken aikaa ennen kuin menimme Taverna Mouragioon syömään saganakia, kreikkalaista salaattia, briamia, tonnikalasalaattia ja täytetyt tomaatit (viinin kanssa alle 20€). Ennen kuin palasimme kymmenen bussilla Parikiaan, ehdimme vielä tehdä kävelykierroksen ja istahtaa metaxakahveille. Parikiassa osasimme jäädä pois ”omalla” pysäkillä, aivan kämppämme nurkilla. Oli hiljaista.

Hiljaista siihen asti, että kulmakunnan kaikki asukkaat lähtivät mopoillaan päivän töihin ja satamassa alkoi taas kalkin lastaus. Hannu halusi tarjota minulle mopopäivän ja vuokrasi 80cc Peugeotin, joka ei yrityksistä huolimatta käynnistynyt uudelleen kun pysähdyimme Agios Konstantinoksen luostarille. Ja taas soitettiin vuokraamoon! Tällä kerralla odotteluaika jäi puoleen tuntiin ja kävi niin kuin ounastelimmekin; setä polkaisi kerralla mopon käyntiin ja matkamme jatkui perhoslaaksoon. Perhosia oli vieri vieressä puiden rungoissa, muutaman näimme lentävänkin ja saimme ihailla niiden värikkyyttä. Kaskaiden siritys oli korviasärkevä (muilla saarilla niitä ei juuri kuullut, mutta Paros on Naxoksen lailla varsin vehreä saari ja varsinkin Parikiassa on useita puistikkoja). Jatkoimme Alikiin, jonka rantatavernassa olut puokkiin. Tämän jälkeen, päästyämme saaren toiselle puolelle, tuuli ikävästi. Minulla oli taas mallia vastatuulessa niskaan tippuva kypärä. Kävimme monissa pikkukylissä (Drios, Lagaras, Piso Livadi), jotka eivät juuri toisistaan erottuneet. Olin etukäteen kuvitellut Piso Livadin isommaksi kaupungiksi, onhan se Paroksen toinen satama. Lounastauon pidimme Lefkesissä, joka on todella viehättävä vuoristokylä. Siestan hiljentämillä kujilla ei juuri muita näkynyt.

Kotimatkalla kävimme vielä kuvaamassa Naoussan iltapäiväauringon valossa. Parikiaan ajoimme Kamaresin kautta. Hannu totesi pitävänsä Paroksesta jopa siinä määrin, ettei pitäisi minään ihmeenä vaikka joskus palaisimme tänne takaisin. Ja onhan Paroksella paljon naapurisaaria, jotka ovat meille molemmille käymättömiä.

Menimme illalla syömään Regas Tavernaan, joka mainosti itseään kreikkalaisella live-musiikilla. Oli vielä hiljaista. Taas myytiin ei oota, tilasimme zucchinipyörykät (parhaat tähän asti!), tzatzikia (tilliä, nam!), raskas ja rasvainen sienipiirakka (voitaikina, kermaa, juustoa, pekonia ja sieniä) ja local barley rusk – salaatti, aika erikoinen mutta ihan hyvän makuinen. Kymmeneltä paikalle tupsahti iso joukko kreikkalaista vanhempaa väkeä, olisiko ollut kyseessä jonkun synttärit tai sukujuhla? Bändikin aloitti soittamisen eikä pöllömpi bändi ollutkaan, buzukisti suorastaan loistava ja solistitäti lauloi tunteella. Siinä jäi porukalta ruokailu kesken kun tädit pistivät jalalla koreasti. Hakivat minutkin mukaan ilonpitoon.

Puolenyön aikaan luovutimme, maksoimme laskun ja kiitimme soittajia. Kävelimme vanhaan kaupunkiin, jossa myyntikojut olivat jo sulkeutuneet, ainoastaan baarit ja tavernat olivat vielä auki.

Viimeinen päivä Paroksella, ja senkin vietimme Antiparoksella. Kävelimme satamaan ehtiäksemme 10.15 lauttaan, joka oli kuitenkin peruutettu kovan tuulen takia. Meidät neuvottiin bussiasemalle. Linja-autolla Antiparokselle? No ei sentään, bussi vei meidät Pountaan (2x1€) josta lautta (2x0,70€) ylitti kapean salmen. Sinne, jos haluaa viettää lepolomaa ilman pakollisia nähtävyyksiä tai kummempia aktiviteetteja! Pari uimarantaa, majoitusta yllin kyllin, tavernoja, kahviloita ja matkamuistomyymälöitä. Melko turistisen kuvan saimme Antiparoksesta. Palasimme samaa reittiä takaisin Parikiaan. Lounaaksi girospita ja Hannun pitkään hinkuma juustokrepsi (kyllä taas kolesteroli paukkui). Kävelimme vielä kerran läpi vanhankaupungin.  

Poltimme nahkaa pari tuntia parvekkeella, kun ei viitsitty enää rantaankaan lähteä. Metaxakahvit, suihkut ja rinkkojen pakkaaminen. Olimme sopineet Miken kanssa, että tyhjennämme huoneen kahdeksaksi. Tavarat voimme jättää huoneen ulkopuolelle siihen asti kun lauttamme lähtee. Lähellä olevan Efesos Tavernan isäntä suositteli meze-aterioita, ei oikein houkutellut joten tilasimme kana- ja lammasannokset, jotka eivät kovin kaksisia olleet.

Haimme rinkat ja odottelimme satamassa Blue Star Parosta, joka oli vähän myöhässä. Olimme maksaneet 2x1,50€ lisämaksun nojatuolipaikoista, ilmankin olisi lepopaikka löytynyt sillä tilaa oli runsaasti. Harmi vain, että koko yönä TV ei hiljentynyt eivätkä valot himmenneet. Hannu yritti nukkua lattialla rinkka päänalusenaan, minä työnsin korvatulpat aivoihin asti ja retkotin mitenkuten tuolissani. Eipä tullut juuri nukuttua.

[illusia]

Laiva kävi Naxoksella ja Astipalealla. Kalymnokselle saavuimme puoli kuuden aikaan. Haimme leipomosta piiraat ja kaakaon ja menimme kahvilatuoleille istumaan. Pothia nukkui vielä, aurinko nousi taivaanrannalle ja muutamia matkaajia käveli satamaan, jossa Nissos Kalymnos jo odotteli lähteäkseen seitsemältä. Kävin ostamassa liput (2x15€) klo 8.40 kantosiipialukselle Lerokselle.

Kahvilat aukaisivat ovensa, menimme yhteen niistä (Miami) kuluttamaan aikaa ja joimme reissun parhaat nessit. Alkoi vilkastua ja aurinko lämmitti, kirkonkellot soivat. Ihan mukava kaupunki, näin aamun rauhallisina hetkinä.

Kantosiipialus lähti ajallaan, perillemeno Agia Marinaan kesti 3 varttia. Tapasimme sattumalta Katerinan, Dimitrin tyttären. Kymmeneltä olimme jo majoittuneet Vangelis Studioon, samaiseen kulmahuoneeseen kuin 3 vuotta sitten. http://www.lerosisland.com/vangelis.html
Hannu tosin oli puhelimessa esittänyt toivomuksen, että saisimme huoneen Kastron puolelta, mutta kaikki olivat ilmeisesti varattuina. Vangeliksen poika Georgios vähän lupaili, että voimme myöhemmin vaihtaa huonetta, mutta kuka näitä enää uskoo? Kulman ansiosta meillä oli 2 ikkunaa joten tuuletus toimi, lisäksi talon takaosassa on aivan oma rauhansa. Olimme jo ehtineet matkan varrella tottua hyvin varustettuihin studiohuoneisiin ja kunnon kylppäreihin, tämä oli taas mallia ”kaikki kastuu kun käyt suihkussa”. Näköala terassilta alas Pandelinlahteen oli yhtä kaunis kuin ennenkin. Kävimme marketissa ja leipomossa. Vesipullojen rahtaaminen alkoi; Leroksen hanavesi on suolaista. Kävelimme pienvenesataman ympäri ja menimme uimaan, meidän lisäksemme rannalla oli vain 2 pariskuntaa. Vesi oli kylmempää kuin muilla käymillämme saarilla. Vangelis kertoi veden kylmyyden johtuvan saaren omista lähteistä.

Suihkut, pyykit ja lounas ”omalla pihalla”. Parin tunnin päivätorkut tekivät terää valvotun yön jälkeen. Hannun vatsa esitti taas maailmanpyörää, minä otin oman kahvini mukaan terassille, josta sain ihailla näköalaa Kastroon ja rannalle. Tuntui ihanan kotoisalta. Vangelis kävi kertomassa, että illalla Pandelissa vietetään giortia, koko kylän yhteistä juhlaa, jossa tarjolla on grillattua kalaa, viiniä, musiikkia ja tanssia. Se ratkaisi tämän illan ohjelman ja Hannu soitti Dimitrille, joka kutsui meidät seuraavana iltana tavernaansa. (”Mitä? Miksi olette Pandelissa? Olisitte soittaneet kun saavuitte Lerokselle, olisitte tulleet meidän kotiimme!”)

Saimme seuraksemme pienen Kaneli-kissan, jota isäntäväki ruokkii (kuten kahta muutakin pikkukissaa). Siitä tuli heti kaverimme, joka kävi usein ovellamme miukumassa.

Kävelimme Platanokseen ja Agia Marinaan, matkalla tapasimme Zanniksen, joka kertoi myös tulevansa illalla giortiin. Agia Marinassa kyselimme laivayhteyksiä Lipsille; joka päivä kulkee kantosiipialus edestakaisin (18,90€/hlö), aikaa saarella oloon jää vain nelisen tuntia. Jätetään harkintaan.

Otimme aperitiivit terassilla naapureiden kanssa. Vangelis oli aikoinaan töissä Norjassa, siksipä Vangelis Studios onkin nimenomaan norjalaisten suosiossa. Tällä hetkellä asukkaina olivat vanhempi rouva Norjasta ja pariskunta Tanskasta. Tanskalaiset olivat olleet Leroksella ensimmäisen kerran 25 vuotta sitten, tällä kerralla he olivat 3 viikon reissulla ja siirtyivät saarelta toiselle pääosin lentäen.

Pandelin kadut olivat pullollaan väkeä, kaikki lähiseudun asukkaat olivat saapuneet juhlimaan. Pitkiä pöytiä ja tuoleja oli kannettu pienelle aukiolle, jossa bändi soitti (sama bändi, jonka cd:n Dimitris poltti meille pari vuotta sitten ja jota usein kotona kuuntelemme Kreikan ikäväämme). Yleisölle oli jätetty tilaa tanssia. Kaloja halstrattiin sivummalla, niitä sai lautasellisen jonottamalla, samoin viiniä. Hannukin maistoi kokonaisia pikkukaloja ja yltyi jopa kehumaan niitä! Siinä tuli hoidettua alkuruoka, syömään menimme Drosiaan. Jannis kertoi kesän olleen oikein hyvän; taverna oli ollut joka ilta täynnä heinä- ja elokuussa. Ilmankos mies pysyy hoikkana kun yksin juoksuttaa ruoka-annoksia keittiön ja asiakkaiden väliä. Vanhin tytär sentään oli isän pikkuapulaisena, vaimo huhki keittiössä ja äiti näkyi seurustelevan naapuripöydässä. Tilasimme hyvää kalasalaattia, grillattua miekkakalaa ja kanafileen (puolikkaan viinin kanssa alle 20€). Toinen viinikannu meni vanhan tavan mukaan Janniksen tarjoamana. Pandelin juhlat jatkuivat puoleenyöhön, siihen aikaan mekin kotiuduimme kämpille.

Viiden aikaan luulin, että joku yksinäinen musikantti vielä soitteli Pandelin rannalla, mutta se olikin kukko. Ilmeisen musikaalisia nämä paikalliset kiekujat! Leroksella ei ilmeisesti olla ihan niin uskovaisia kuin Naxoksella, jossa naapurikirkon kellonsoitto herätti meidät varhain sunnuntaiaamuna. Jostain Platanoksen rinteen kirkosta kuului kahdeksan aikaan melodinen soitto, jota kuunteli ihan mielellään pikkuhiljaa heräillessään.

Päivän lenkin hoidimme kävelemällä Lakkiin ja takaisin. Lakki on italialaisten suuruudenhulluudessaan rakentama ruma satamakaupunki. Sodan jäljiltä on useita isoja rauniotaloja. Ihmettelen, miksi kukaan purjeveneilijä haluaisi yöpyä siellä, kun esim. Pandeli on aivan mutkan takana.

Kävelylenkin jälkeen menimme uimaan. Ihanan viileää, virkistävää vettä! Pihalla saimme seuraksemme Kanelin, joka välillä leikki trekkarieni nauhojen kanssa, välillä seurusteli Hannun kanssa ja sitten taas nukahti kynnysmatollemme, pieni kun oli.

Päätimme jättää Lipsin tällä kerralla väliin ja viettää lokoisat Leroksen päivät ennen loman loppua. Neljältä lähdimme kävelemään kohti Kamaraa. Alindanlahdessa, Krithonin kylässä kävimme katsomassa hautausmaata, jonne on haudattu II-maailmansodassa Leroksella kaatunutta 179 ulkolaista sotilasta.

Oli vielä hiostavan kuuma vaikka kävelimme pitkin rantatietä. Kaiken lisäksi Dimitrin tavernassa ei ollut ketään. Hetken kuluttua Dimitrin vaimo Vasso saapui ja hän soitti Dimitrin paikalle. Pizzeria oli viime vuodesta muuttunut grilliravintolaksi. Illan aikana tuli vaihdettua kuulumiset, katsottua kuvia kamerastamme ja syötyä vaikka mitä herkkuja; ihania lammaspyöryköitä, paikallista mizithra-juustoa, broileri-pekonivartaita, pitkään vartaassa kypsynyttä possua, hedelmiä ym. Näytimme Göran Schildtin kirjasta ”Dianan saari” vanhat valokuvat, joista Dimitris tunnisti monet, nyt jo kuolleet kyläläiset. Ainoastaan kirjassa nimellä Caliban mainittu mies on hengissä ja pitää tupakkakioskia Platanoksessa. Tarjoilusta ei tälläkään kerralla haluttu ottaa mitään maksua. Ihmettelimme, miten ravintolanpito yleensä kannattaa, kun illan aikana pöydässämme poikenneet tuntuivat olevan enemmän tai vähemmän Dimitrin kavereita, jotka söivät/joivat talon laskuun. Tapasimme taas Kriston, Dimitrin parhaan kaverin, joka lähti pian eväät mukanaan kotiinsa. Kriston tarina on hyvin surullinen ja mies on varmasti nuorempi kuin takkuisista hiuksista ja harmaasta parrasta voisi päätellä. Koko hänen perheensä; vaimo, poika ja tytär, ovat kuolleet varsin nuorina syöpään.

Dimitris heitti meidät autollaan takaisin Pandeliin. Kuvittelimme tuntevamme seudun hyvinkin, mutta tulimme alas sellaista näköalatietä, jota emme olleet vielä kulkeneet. Pimeässä illassa Gournan lahden valaisi kuunsilta kauniisti. Ylhäältä mäeltä näkyi toisaalla Alindanlahti ja toisella puolella upeasti valaistu Kastro. Dimitrin puheista ja äänensävystä paistoi ylpeys Lerosta, sen rantoja, kyliä ja kauneutta kohtaan.

Olin täynnä hyttysenpuremia, joku yksilö oli eksynyt huoneeseemme. Edelliskertaan uutta oli se, että huoneen kaikissa ikkunoissa ja oviaukossa oli hyttysverkot. Olimme siis päättäneet viettää viimeiset lomapäivät ilman kiirettä tai aikatauluja. Aamupäivällä kävelimme ylös pitkin samaa tietä, jota illalla tulimme Dimitrin kyydissä alas Pandeliin. Poikkesimme tieltä rinteessä olevalle hautausmaalle. Ylitimme mäen ja laskeuduimme saaren toiselle puolelle. Ostimme Agia Marinasta liput keskiviikoksi Kosille (katamaraani 2x16,40€). Olut ei tuntunut vielä ansaitulta, joten kävelimme rappuja pitkin ylös Kastrolle. Sulkemisaika (klo 13.00–17.00) oli juuri käsillä, mutta linnoitusta pääsi katsomaan ilman esteitä. Ainoastaan Panagia-kirkko oli suljettuna. Oli yhtä kuuma kuin edellispäivinäkin, 1½ litraa mukana ollutta vettä riitti juuri ja juuri. Platanoksessa istuimme Mihaliksen kahvilaan oluille ja mainioille pitoille. Kafeniossa istuessamme rupattelimme englantilaisen toimittajan kanssa. Kuullessaan, että olemme Suomesta, hän kertoi yrittäneensä löytää ”Dianan saaren” englanninnosta, siinä kuitenkaan onnistumatta. Kirja oli ilmiselvästi miehelle tuttu, niin paljon hän tiesi siitä kertoa. Vasso käväisi autollaan Platanoksessa ja pysähtyi pöytämme kohdalle vaihtamaan tervehdykset.

Marketit sulkivat ovensa ja me pulahdimme virkistävään mereen Pandelin rannalla. Leroksen rannat (Pandeli, Gourna, Alinda jne.) ovat kaikki suojaisissa lahdenpoukamissa, joihin eivät tuulet osu. Ilmankos saaren pienvenesatamat ovatkin veneilijöiden suosiossa.

Iltapäiväsiestaa vietimme terassilla kirjoitellen ja lukien. Vastapäisen rinteen valkoisiksi kalkitut talot suorastaan häikäisivät silmiä auringonpaisteessa. Illan ”viiletessä” (+26) oli mukava seurata varjojen syvenevän ja kipuavan yhä korkeammalle pitkin Pandelin Kastron puoleista rinnettä. Purjeveneitä saapui sataman suojaan. Terassilla saimme aperitiiviseuraksi Vangeliksen ja tanskalaispariskunnan.

Söimme Drosiassa taas hyvän kalasalaatin, paistetut kesäkurpitsasiivut, kalaa skordalian kanssa (kuin reilusti voilla ja valkosipulilla maustettua mummonmuusia) ja kanafileetä herkkusienikastikkeella. Lähtiessämme jätimme Janniksen tyttärelle pussin Muumi-tikkareita huomisen synttärin vuoksi.

Aamiainen kuitattiin leipomon lämpimillä piirailla. Hannu lähti edeltä Pandelin rantaan, minä etsin aurinkorasvaa Agia Marinaa myöten, löysin sen kuitenkin paluumatkalla omasta marketistamme. Merivesi virkisti taas ihanasti, mutta meillä ei ollut liikoja aikoja liottaa itseämme vedessä, sillä olimme menossa Dimitrin ja Vasson kotiin kyläilemään. Dimitris ja Kristo hakivat meidät sovittuna aikana, Marian koulupäivä oli juuri päättynyt ja poimimme hänet kyytiin Agia Marinasta. Vasso oli jo pannut pötyä pöytään, mutta Dimitris halusi ensin esitellä meille kauniisti sisustetun talonsa, jossa oli terassit kahdessa kerroksessa. Olohuoneessa oli pitsiverhot ikkunoissa, lasten kuvia pöydillä ja ikoneja seinillä. Viereisessä talossa asuu Dimitrin sisko ja alakerrassa hänen vanhempansa. Perheeseen kuuluvat myös Popis-koira ja ainakin pari kissaa. Kamarassa heillä on oma kaivo, joten kaikkiin taloihin tulee makea, juomakelpoinen vesi. Dimitris kehui muutenkin Kamaraa saaren viljavimmaksi ja tuottoisimmaksi alueeksi, jossa kaikki on paremmin kuin muualla. Jopa lähiranta on hänen mukaansa Leroksen paras ja sen vesi saaren rannoista puhtain.

Seuraamme liittyi skotlantilais-englantilainen pariskunta Jimmy ja Suzan, jotka asuvat omaa taloaan Parthenissa. Myös Dimitrin sisko tuli syömään lopetettuaan työpäivänsä Mikes Bakeryssa. Vasso kantoi lisää ruokia pöytään; hortaa, keitettyä kukkakaalia, skordaliaa, papusoppaa, paistettua kalaa ja kotijuustoa. Näiden jälkeen grillattiin vielä hiiligrillissä kokonaisia kaloja. Kahvin kanssa saimme hedelmiä ja jäätelöä. Ja viiniä riitti!

Dimitris puhui todellisista ystävistä ja ”ystävistä”, jotka tilaisuuden tullen puukottavat selkään tavalla tai toisella. Meille kerrottiin myös, että Leroksella toimii kuuden perheen ”mafia”, joka vaikuttaa monella tavalla asioiden sujumiseen. Raha puhuu täälläkin.

Illan jo hämärtyessä vihjailimme kotiinlähdöstä. Hannu ja Dimitris lauloivat viimeiset laulunsa, minä otin viimeiset kuvat ja Vasso lähti Marian kanssa viemään meitä Pandeliin. Uikkarit päälle ja uimaan! Tavernoissa turistit ja kylänväki istuivat ruokailemassa, meillä oli jo vatsat pulleina. Hyvästelimme vielä rannassa Janniksen ja tapasimme myös Anastaksen, toisen niistä vanhoista ukoista, joiden seurassa vietimme vuosia sitten ikimuistoisia iltoja Dimitrin kafeniossa. Viimeinen ilta Leroksella, viimeistä kertaa saimme ihailla valaistua Kastroa.

Hyttysenpuremat kutisivat ja vieruskaveri kuorsasi koko yön. Aamiaiseksi kahvit ja jogurtit, sitten uimaan. Suihkut, rinkkojen pakkaaminen ja lähtöouzot pihalla. Maksoimme huoneemme Vangelikselle, joka yritti rahastaa meiltä 30€/yö. Selitimme, että hinta oli sovittu sähköpostilla Jorgon kanssa 25 euroksi, lisäksi meille oli luvattu hyvitystä kun emme saaneetkaan huonetta Kastron puolelta. Hinnaksi tuli 100€/4 vrk, vähän jäi hapan maku suuhun.

Lounaaksi nautimme Mihaliksen pitat Platanoksessa. Leroksella asuu ja lomailee brittiyhteisö, jonka tapaamispaikka Mihaliksen kafenio mitä ilmeisimmin on. Schildtin kirja kiersi monien käsien kautta, sen valokuvat kiinnostivat niin brittejä kuin paikallisiakin, pappia myöten. Englantilainen Barbara, joka on miehensä kanssa asunut jo 8 vuotta Leroksella vuokratalossa, kertoi liikuttavia tarinoita saarella sijainneesta mielisairaalasta ja sen potilaista. Muutenkin hänellä tuntui olevan varsin konkreettinen käsitys leroslaisista ja kreikkalaisista yleensä, eikä hän yhtään ihmetellyt leroslaisten penseää suhtautumista Schildtin suorapuheisuuteen. Saimme myös kuulla että huumeongelma, joka aiemmin oli riesana Leroksella, on kitketty pois lisäämällä Turkin ja Leroksen välisen meriliikenteen valvontaa. Myös bulgarialainen prostituutio on hävinnyt saarelta vähäisen kysynnän vuoksi.

Ennen kuin lähdimme satamaan, näytimme kirjan kuvat Calibanille, joka kiikutti kirjan läheiseen toimistoon näytille. Vanha mies oli hyvin liikuttunut ja olisi halunnut ostaa kirjan meiltä, mutta kerroimme sen olevan kirjaston kappale. Saimme miehen nimen ja osoitteen ja lupasimme lähettää kirjan englanninnoksen tai ainakin kopiot kuvista. Lopunkaiken meinasi tulla kiire laivalle, niin paljon olisi riittänyt juttua leroslaisten kanssa. (Matkan jälkeen kuulimme suoraan tekijältä, että kirjaa ei ole koskaan käännetty englanniksi ja suomen- ja ruotsinkieliset kirjat on loppuunmyyty, joten se on saatavilla ainoastaan kirjastoista.)

[illusia]

Katamaraani Kosille lähti 20 min. myöhässä. Tasaisella kyydillä saavuimme Kalymnoksen kautta Kosin satamaan. Majapaikasta ei ollut etukäteen tietoa, mutta tartuimme ensimmäiseen tarjoukseen. Poika tarjosi huonetta Nitsa Apartmentsista 30€/yö, teimme vastatarjouksen 50€/2 vrk ja saimme kyydin Averof-kadun varrella sijaitsevaan studiohuoneeseen, keskelle paikallisasutusta, mutta lähelle rantaa. Huoneessa oli toivomamme varustus; oma kylpyhuone, keittonurkkaus ja koko kulmahuoneen pituinen parveke. Olikin aika keittää metaxakahvit. Ympyrä oli sulkeutunut, takana lähes 3 viikkoa ja 6 saarta. Vielä pari päivää aikaa hikoilla helteessä, käydä uimassa ja hankkia tuliaiset. Tunnin torkkujen jälkeen kiersimme pitkin laitakatuja, etsien sopivaa tavernaa. Lopulta päädyimme kuitenkin molemmille ennestään tuttuun Village Tavernaan (tuntui hölmöltä kun tarjoilijatyttö tervehti suomeksi). Chefin salaatti, juvetsi ja kana-annos (juomineen n. 26€). Ostokset saivat jäädä seuraavaan päivään, me kävelimme lähes suorinta tietä kämpille nukkumaan.

Korvatulpat auttoivat kohtuullisiin yöuniin. Lakaisukone, mopot, koirat ja kukot herättivät meidät aika ajoin. Pakollinen tuliaistenosto odotti, joten aamiaisen jälkeen jalkauduimme kadulle. Kun lähdimme kämpiltä kävelemään rantaan päin, saimme oitis kimppuumme rantapetien, aamiaisen ym. tarjoajat. Ero edellisiin saariin oli suorastaan kammottavan suuri. Vaikka etukäteen tiesimmekin Kosin olevan meille lähinnä pakkopullaa (lentojen takia), tuntui heti siltä, että oli pakko päästä jonnekin kauemmas tästä metelistä ja tyrkyttämisestä. Kävelimme pienvenesatamaan, siitä jatkoimme vankilan ohi, edelleen läpi uuden kerrostaloalueen Abavriin saakka. Kävimme pikaisesti Abavri Studion pihalla ottamassa kuvan tuosta lapsille aikoinaan niin tutuksi tulleesta hotellista. Mahtaako enää ollakaan Jorgon ja Elenin hoidossa? Lähellä oli Jaja Elenin market ja Jorgon siskon näimme ohimennen kun hän oli vanhemman väen kanssa tulossa hautajaisista. Kuka lienee kuollut?

Diagora-aukiolla mainostettiin 50 centin olutta ja sorruimme janoisina istumaan yhteen kahvilaan. Sellaista kuraa oli että meni hyvä jano täysin hukkaan! Ja sitten shoppailemaan (jota kumpikin meistä inhoaa)! Minulla sentään oli jonkunlainen strategia ja löysinkin heti etsimäni tuliaiset tytöille ja pikkukirpuille. Hannu kulutti ajan kiukutteluun. Ostimme kotiin metaxat ja ouzoa, kämpille kuohuviini illan aperitiiviksi. Marketista hankimme edullisen kevytlounaan; raikkaita hedelmiä ja mainiota Malamatina-retsinaa.

Kävimme pikaisesti läheisellä rannalla uimassa. Kaikkialla mainostettiin ilmaisia rantapetejä. Vesi oli huomattavasti sameampaa kuin aikaisemmilla saarilla. Uituamme palasimme kämpille suihkuun ja lounaalle hiostavan kuumalle parvekkeelle. Parin tunnin nokosten jälkeen aurinko jäi vastapäisen talon taakse ja kahvittelimme parvekkeella.

Pizzeria Emiliassa saganaki, tonnarisalaatti ja pastat molemmille, retsinan kanssa 22€. Setä tarjosi vielä ouzot laskun kera. Etsimme tuliaismausteita, mutta joka paikassa oli tarjolla ainoastaan oreganoa. Jätimme lopuista ostoksista suoriutumisen viimeiseen päivään, jotenkin sekin olisi kulutettava, ja palasimme kämpille hyttysten syötäviksi.

Yöllä ukkosti ja salamoi jossain Turkin puolella. Hannu vietti osan yöstä istumalla parvekkeella, oli niin kuuma. Minä hikoilin lakanan alla hyttysiä paossa. Aamiaisen jälkeen teimme kulttuurikierroksen ja kuvasimme keskustan raunioita. Kämpille suihkuun ja pakkaamaan, huone oli luovutettava puoliltapäivin. Nitsa-rouva ilmoitti hinnaksi 20€ jos haluamme pitää huoneen iltaseitsemään saakka. Kiskurihinta siitä ilosta että kävisimme vielä kerran suihkussa ja vaihtaisimme vaatteet. Ei tullut diiliä.

Jätimme rinkat alakertaan emäntämme hoiviin, samalla pyysimme häntä varaamaan meille taksin lentokentälle seitsemäksi. Seitsemän tuntia kulutettavana. Kävelimme satamakadun loppuun. Ukkospilvet nousivat uhkaavasti Kosin päälle, ukkonen jyrisi ja taivaalla salamoi, ei sentään satanut mutta ilma oli seisovan hiostava. Keskustasta ylöspäin johtavien rappujen päästä löysimme mukavan kalatavernan. Ei vielä nälättänyt, joten tyydyimme puolikkaaseen retsinaan. Äkillinen sadekuuro kiidätti meidät ja monet muut sisätiloihin, lähes keittiöön. Vettä tulvi kaduille rännien täydeltä, pelkäsimme jo juuttuvamme sisälle loppupäiväksi.

Sateen vähän hiljennyttyä kävelimme kotikadullemme ja jäimme syömään O Nikolas Tavernaan (Nick the fisherman). Tilasimme tonnikalasalaatin, skordalian, zucchinipyörykät ja täytettyä kalamaresta. Lähes reissun paras ateria (24€). Ostin vielä Nalle Puh – pyyhkeet kirpuille ja kävelimme Lampiin, josta Hannu löysi etsimänsä mausteet. Aurinko alkoi paistaa ja vesilätäköt kuivuivat höyryten. Vielä kolme tuntia kulutettavana. Evdokia Tavernassa iltapäiväkaffeet, satamassa viimeiset valokuvat ja videopätkät. Auringon painuessa yhä alemmas lekottelimme rantapeteillä. Kosin likainen kaupunginranta ei todellakaan houkutellut iltauinnille.

Hyvästelimme Nitsan ja tämän iäkkäät vanhemmat. Tilattu taksi saapui ja matkalla lentokentälle meinasi kotimatkamme tyssätä. Loivassa mutkassa vastaantulevien kaistalta, aivan taksin keulan edestä, syöksyi renkaat ulvoen pikkuauto, joka ylitti tien kovaa vauhtia, kääntyi ilmassa ympäri ja putosi kymmenien metrien päähän pellolle katolleen. Kuskimme löi lossit kiinni ja hyppäsi ulos autosta katsomaan kuinka kävi. Ja minä perässä. Hetken kuluttua autosta autettiin ulos pöllähtänyt, mutta kaikesta päätellen vahingoittumaton (paikallinen) nuorimies. Ihme ja kumma; hän oli ollut turvavöissä, mikä luultavasti pelasti hänen henkensä. Ja onneksi hän oli liikkeellä yksin. Kuskimme siunaili, että oli sekunneista kiinni, ettemme osuneet pikkuauton kiitoradalle. Kiitteli vielä uuden Mersunsa ABS-jarruja ja omia refleksejään, kun hän oli vaistomaisesti kääntänyt rattia vasemmalle ja vältyimme yhteentörmäykseltä. Niin pienestä se on joskus kiinni!

Olimme kentällä ajoissa, mutta matkanjärjestäjien ryhmät olivat paikalla vielä aikaisemmin; suurin osa oli jo mennyt läpi turvatarkastuksen, joten eipä meidän tarvinnut kauan jonotella. Lento lähti vähän myöhässä (joku matkustaja oli hukassa), mutta Vantaalle laskeuduimme aikataulun mukaisesti. Kello lähenteli jo yhtä, yöksi jäimme Vantaan taloomme. Ei meinannut uni tulla. Outoa; oli aivan hiirenhiljaista!


Kustannukset kahdelta:

lennot      864
majoitukset   495
lauttaliput      200
taksit        48
yhteensä          1607€

Lauttayhteydet
www.gtp.gr
www.bluestarferries.com

[illusia]

Ja tämän reissun kuvat löytyvät täältä:

http://my.opera.com/illusia.finland/albums/show.dml?id=207082