15. helmikuuta 2012 13:02
Italialaista ruokaa leimaa yksinkertaisuus, niin hyvässä kuin pahassa. Ruoka pohjautuu samoihin raaka-aineisiin, joita ei peitetä. Hienojen raaka-aineiden arvostaminen onkin yksi italialaisen ruokakulttuurin perusasioista, ja se vain täytyy ymmärtää.

Basta! – italialaisen ruokakulttuurin abc käy kiinni siihen, mikä italialaisessa ruokakulttuurista on oleellista. Yli kolmesataasivuinen opus lähtee liikkeelle perusasioista kuten siitä, mitä italialainen ruokakulttuuri oikeastaan on. Kirjan tekijät Saku Tuominen, Tuukka Koski ja Kimmo Kivilahti kertovat oman näkemyksensä italialaisesta ruokakulttuurista ja jauhavat sen perin pohjin.
Henkeäsalpaavan upeiden ruokakuvien siivittämänä kirjassa käydään läpi esimerkiksi erilaiset italialaiset ravintolatyypit trattoriasta pizzeriaan, italialaiset ruokamaakunnat ja italialaiset juustot mascarponesta parmesaaniin. Lukijalle käy selväksi italialaista ruokakulttuuria leimaavan Basta – riittää! – sanan merkitys. Vähemmän on enemmän, ja sitä kautta jätetään raaka-aineelle tilaa.
Kirjassa käydään läpi perinteistä italialaista kotikeittiötä, ja sen vuoksi suurin osa resepteistä onkin melko yksinkertaisia – aivan kuten hyvän italialaisen ruuan kuuluu olla. Resepteistä näkyy kotiruokamaisuus, ja niiden on helppo olla peräisin suoraan italialaisten kotiäitien reseptikirjoista. Reseptejä löytyy niin munakkaista, salaateista kuin pizzoista, mutta mukana on myös muutama haastavampi liharesepti.
Reseptit etenevät kronologisesti aivan kuten hyvällä aterialla: ensin aperitiivi, sitten alkuruoka, pääruoka lisukkeineen, jälkiruoka ja loppuun aterian kuurnuksi digestiivi.
Jokaiselle reseptille ei ole valokuvaa valmiista annoksesta, mutta lukijaa ilahduttaa se, että suurimmasta osasta resepteistä on. Inspiraatiokuvat houkuttavat kokkaamaan ja kokeilemaan kirjan reseptejä.
Saku Tuominen, Tuukka Koski, Kimmo Kivilahti – Basta! – italialaisen ruokakulttuurin abc (Tammi 2012)
