01. helmikuuta 2012 10:24
Suomen Retkeilymajajärjestö palkitsee vuosittain vuoden parhaan kotimaisen hostellin. Vuoden 2012 hostelliksi valittiin sodankyläläinen Visatupa, joka tarjoaa raadin mukaan vierailijalle todellisia Suomi –elämyksiä.

Sodankylän eteläisessä osassa sijaitseva Visatupa on majoittanut matkailijoita yli 30 vuoden ajan. Perustelut Suomen Retkeilymajajärjestön valinnalle olivatkin Visatuvan pitkäjänteinen työ lappilaisen maaseutumatkailun hyväksi, paikallisaktiivisuuden vaikuttaminen toimialan kehitykseen sekä monipuolinen palveluvalikoima, jonka tukena on paikallisten yrityksen verkosto. Näiden lisäksi raati näki osoituksena Visatuvan kyvystä tuottaa ikimuistoisia elämyksiä vakioasiakkaiden määrän niin Keski-Euroopassa kuin Japanissa.
Visatupa on alun perin lypsykarjatila, missä aloitettiin majoitusliiketoiminta 30 vuotta sitten. Kyseessä on perheyritys, jossa tapahtui sukupolvenvaihdos muutama vuosi sitten.
Suomen Retkeilymajajärjestön mukaan Visatuvalla pääsee nauttimaan kokonaisvaltaisesta Suomi –elämyksestä, johon kuuluu luonnon lisäksi ruoka. Pöytään katetaan usein alueelle tyypillisiä raaka-aineita kuten poroa, hirveä, lohta ja kotijuustoa.
Majoitustilat sijaitsevat kahdessa eri tuvassa, joissa on erikokoisia huoneistoja. Halutessaan voi ottaa myös kahden hengen huoneen tai vuokrata pienen mökin, jossa on nukkumapaikat jopa kuudelle hengelle.
Visatupa Seipäjärventie 409, Raudanjoki, huonehinnat alkaen 22 euroa/hlö
