Eiköhän matkasta ala olemaan jo sen verran aikaa, että pahimmat haavat ovat taas arpeutuneet ja nyt on aika kaivaa muistiinpanot (siltä osin kun niitä on) esiin ja alkaa purkaa tapahtunutta.
14.6.2006
Vääntäydyn hyvin lyhyiden yöunien (tai päivunet ne kai lähinnä on, kun yövuoroa on tullut painettua) jälkeen ylös sängystä ja korkkaa aamupalaksi varaamani Batteryn auki.
Pahimmat tiskit tiskataan, toisin sanoen ne, jotka alkaisivat haisemaan ja loput nostetaan kiltisti altaan reunalle odottamaan parempia aikoja. Asiaanhan pätee aivan sama, kuin velkoihin, olen jo aikoja sitten päättänyt kuolla pieni velkapiikki perseessä, koska kuinka tylsää se olisi kuolla niin, että tililla olisi reissaamatonta likviditeettiä? Jos henki menee reissussa, niin jonkun muun kontolle jää tiskit, mutta jos niin onnellisesti(?) käy, että takaisin kuitenkin tullaan, niin ei se kuitenkaan kiva ole palata haisevaan kämppään, siksi tämä pienimuotoinen priorisointi sallittanee.
Lentokentällä ihmettelen matkatoverini poissaoloa. Sovittiin klo 12 tärskyt 2 aulan eteen penkeille, mutta miestä ei vielä näy. Lieneekö mennyt edellisiltainen Metallican keikka Tallinnassa pitkäksi ja nyt mies vetelee tyytyväisenä unta palloon herätyskellon huutaessa vieressä.
Täytyy tunnustaa, salaa jopa toivon sitä. Mihinkäs sitä seepra raidoistaan pääsisi. Yksinäinen matkamies on yksinäinen matkamies. Jokainen kaverin kanssa tehty reissu on ollut vaan omiaan vakuuttumaan minulle, että kuulun siihen yksinäisten matkamiesten onnelliseen kerhoon. Aluksi tuntui taas kivalle idealle ottaa kaveri mukaan, mutta mitä lähemmäs reissu on tullut, sitä enemmän ajatus on minua alkanut vaivaamaan.
Siinä sauhutellessani, huomaan kaverin jo lompsivankin (sanan varsinaisessa merkityksessä, kun jalkaa on kaverilla yhteensä varmaan liki noin 3 metriä, kävely alkaa olemaan lompsimista) paikalle. Tallinnasta on siis kotiuduttu ja herätyskellon perkelekkin oli mennyt toimimaan. Eihän tässä sitten auta muu, kuin ottaa ryökäle mukaan. Jos tilanne alkaa menemään kriittiseksi, ehdotan vaikka sitten Bakun lentokentällä piiloleikkiä - "laske sataan ja tule etsimään, kyllä mä oon jossain täällä" ja arvatkaa vain olenko.
Nyt vielä valokuvat viisumiin Airfotosta ja olenkin valmis siirtymään checkaukseen.
Check in ja turvasta läpi. Suuntana paikka mistä saisi rahavyön, elämäni ensimmäistä ostamassa. Jotensakkin olen tällä kertaa huomattavan hysteerinen kaiken suhteen. Lieneekö ulkoministeriön matkustussuositusten liiallinen lukeminen saanut minutkin vainoharhojen pauloihin. Ensin pyydän kaveria niiden takia mukaan (yksin matkaamista ei ulkoministeriön mukaan Georgiassa suositella) ja nyt rahavyötäkin jo ostamassa.
Rahavyötarjontaa löytyy niin paljon, että joudun jopa tekemään valintoja. Minkä merkkinen ja mitä väriä. Päädyn Samsoniten tummanharmaaseen. Myyjä ihmettelee hetken lentolippujani ja kysyy vienosti, että missäköhän tälläinen Baku mahtaa sijaita? Toinenkin myyjä tulee ihmettelemään, että mihinkäs ihmeeseen sitä ollaan oikein matkalla.
Pyörähdämme vielä tax free-kaupan kautta, mutta matkaan ei tartu mitään, koska emme osaa päättää, että onko asiallista viedä muslimimaahan alkoholia tuliaiseksi. Suuntaamme siis passintarkastukseen, kahvikupit sen jälkeen kyytiin ja tupakalle. Parit sauhukkeet tuhottuamme päätämme kuitenkin, että kyllä se pullo kossua on mukaan saatava.
Kivaa kun kerrankin saa taas tehdä oikeita tax free-ostoksia. Deo-stick ja pantteripussi henkilökohtaiseen käyttöön ja kossupullo ja boksi halvan perinteisiä salmiakkeja - nämä kun ovat ikimuistoisiksi osoittautuneet. Muistan joskus ammoisina aikoina eräällä k-aasian tourilla syöttäneeni näitä eräälle walesilaisella kundille ja jossain vaiheessa aivan satunnaiset reppumatkaajat alkoivat jo "tunnistamaan" minut vaikka emme koskaan olleet ennen tavanneetkaan. "Wow! Are you Dee from Finland??! Do you still have those candies?" Tommy oli sitten muistanut jokaiselle tapaamalleen ihmiselle kertoa, että reissattiimpa tuossa hetki yhtämatkaa sellaisen suomalaisen kundin kanssa ja sillä oli
niiiiin saakelin järkyttäviä "cat piss candiessejä", ettei maailmassa ole mitään pahemman makuista vielä vastaan tullut. Kaikkihan sitten olisivat halunneet kokeilla, että onko ne oikeasti niin pahoja kun tarina kertoo. Valitettavasti olin ne kylläkin jo ehtinyt itse tuhoaan hieman loukkaantuneena, kun hyvää hyvyyttäni tarjosin karamellejä ja kaverit sylki ne häijysti irvistellen pois.
Matkatoverini ihmettelee itselleen lukemista Readersista. Ei meinaa mieleistä löytyä, ei niin millään. Myyjä suosittelee Lauri Törnin elämänkertaa, tai kertoo lähinnä, että se on ainakin ollut hyvin suosittu. Minäkin yhdyn suosittelijoiden kuoroon. Ei sillä, että kirjaa olisin (vielä) minäkään lukenut, mutta siinä on mies varmasti elänyt sellaisen elämän, että ei uskoisi kansien välistäkään juonenkäänteitä puuttuvan. Ei kelpaa, ei niin millään. Katselee lähinnä jotain kirjaa kolmannen valtakunnan tuhosta. Jostain syystä kuitenkin saa yhtäkkiä päähänsä, että kannessa olevat hakaristit ei välttämättä näytä hyvältä azerbaidzanilaisen tullimiehen silmissä. Ensin heitän huumorilla, että mitäs niillä natseja vastaan luulisi olevan, aateveljiä lähinnä, kummatkaan kun eivät tunnetusti pidä niin noista juutalaisista? Selitykseni ei uppoa. Päätän sitten piruuksissani heittää pikkasen lisää löylyä ja alkaa pelottelemaan tosissani, mitä kaikkea tuollaisesta antisemitistisestä kirjallisuudesta voi tuollaisessa maassa seurata.
Nauran, nauran, nauran! Nauran lujaa mielessäni kun kaverini alkaa kaupan myyjän kanssa lopulta vakavissaan pähkäilemään, että kuinka hyvin kirja mahtaisi pysyä kasassa, jos siitä leikkaisi kannet, ja repisi selkämyksen irti. Ainoaksi ongelmaksi muodostuu se, että jokainen kirjan lukukin alkaa hakaristeillä. Jos ne kaikki meinaa leikata pois, niin kirja alkaa olemaan loppujenlopuksi suhteellisen lukukelvoton. En malta siis olla ehdottomatta, että ostaa vielä jostain mustan tussin, niin siinähän ne menee muutaman tunnin lennot kätevästi kun värittelee kirjasta kaikki ne piiloon ja sensuroi siinä ohessa "Hitlerit" sun muut tunnetut natsijohtajat tekstin seasta.
Lopulta huomaan, että mikään muu kirja ei nyt yksinkertaisesti kelpaa, ja ostattamalla kirjan kaverillekkin matkalukemiseksi, voin parhaiten taata itselleni jonkinlaisen rauhan lukuhetkiin. Lupaan siis lopulta auliisti kantaa kirjan kassissani tullista läpi, niin ei tarvitse sen takia kenenkään kuumotella.
------------------------------------------
Koska kello on nyt 3 ja tämän jälkeen ollaankin jo poissa Helsinki-Vantaalta, niin tyydyn toteamaan, että
To be continued... Some day!
Ps. Emmä kovin pitkästi ja tarkkaan kirjota!