Näytä kirjoitukset

Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.


Aiheet - Heri

Sivuja: [1]
1
Matkapäiväkirjat / Hommissa Etela-Afrikassa! SK
« : 25.02.2013, 12:59:02 »
Katselin vajaa vuosi sitten sivusilmalla Viidakkoperhe-ohjelmaa, sellaista ylen perus mattoa. Ihastuin kuitenkin maisemiin ja oli pakko googlettaa, mika ihme paikka se tuo tuommoinen oli. No, Etela-Afrikkahan se. Suunnilleen samalta istuimelta hankin itselleni vapaaehtoistyopaikan HelpEx:in kautta (tai no, kaksi itse asiassa) ja tarkastelin jo lentohintoja kaukomaille.

Etela-Afrkka on ihan mahtava reissukohde, vaikka silla on rikollisuuden, Aidsin ja muun pas*an vuoksi erittain huono maine. Joo, onhan taalla pidettava maalaisjarki paassa ja silmat auki, mutta hienosti tuntuu blondi lankkari kuitenkin parjaavan...

Kirjoittelen blogia, jonka on tarkoitus inspata muitain ihmisia, tai edes antaa lumisateessa ja kylmassa nyhjaavalle, tylsistyneelle sielulle viiden minuutin nojatuolimatka. Saapi kommentoida, jos niin tahtoo!

www.heriinafrica.blogspot.com

2
Afrikka / Baz Bus
« : 20.06.2012, 03:14:11 »
Hei tallaajat! Nyt askarruttaa yks juttu. Baz Bus. Ensi helmikuussa lähden E-Afrikkaan pariksi kuukaudeksi. Ensin huitelen vapaaehtoishommissa, mutta olisi kiva nähdä pikkusen enemmän, kun niin kauas menee. Mietin Baz Bussia. Se mainitaan miltei kaikilla E-Afrikasta kertovilla sivuilla. Onko joku tallaaja käyttänyt kyseistä linjaa?  Yksin olen matkaan lähdössä, joten tuolla varmaan voisi tavata myös uusia tuttavuuksia ja matkakumppaneita. Tarkoitus olisi mennä Georgesta Kapkaupunkiin. Vaikka sivuilta kyllä löytyy pysähdyspaikkoja yllin kyllin ja kivaa nähtävää niin paljon, että henkilökohtainen suodattimeni hajosi jo aikapäiviä sitten, niin kuitenkin arveluttaa, että riittääkö kaksi viikkoa koluamaan tätä reittiä. Ja joo, tiedän, jokainen matkaa tavallaan ja plaa plaa, mutta yleisesti. Ei vain, että onko se mahdollista, vaan onko se myös nautinnollista?
Kiitsa jo etukäteen kaikille, jotka vaivautuvat muistelemaan omia kokemuksia :) 

3
Matkapäiväkirjat / Tour De Balkan (SK)
« : 21.09.2011, 01:38:39 »
Tour De Balkan

Kirjoitin tämän matkakertomuksen varta vasten pallontallaajia varten. Keskityn siis faktoihin, vaikka kerron tosin fiiliksistä ja paikoistakin. Jos siis suunnittelet tuolle suunnalle matkaa, lue tämä kertomus… Tai lue muuten vaan, ihan huvin vuoksi  Tosi ”aurinkomatkamaisesti” kirjoitin jokaisen paikan perään plussat ja miinukset, vähän niin kuin yhteenveto tai jotain… Toivottavasti mun raapustukset auttaa ainakin jotain matkan suunnittelussa tai siitä saa vinkkejä jo suunniteltuun matkaan! Lukuiloa!

Ja vielä kommenteista: kommentoikaa, olkaa hyvä. Kaikki parhaat vinkit jakoon vain!

Split – Hvar

Suuntasin lauantain aikaisella lennolla Helsingistä Kroatiaan, Splitiin. Kentällä tapasin suomalaispariskunnan, jotka tiesivät paikallisbussin lähtevän kentältä vain parin minuutin kävelyn päästä (parkkipaikan yli ja sata metriä vasemmalle). Bussi 57 vei meidät keskustaan alle kahdella eurolla (matka on suht pitkä, joten taksia en ainakaan suosittele. Lentokenttäbussin hintaa en tiedä, mutta on kuulemma vähän kalliimpi). Matkaan tuli myös Jani, joka koitti taittaa tietään myös Splitiin. Paikallisbussin pysäkki on noin viiden minuutin kävelymatkan päässä keskustasta. Keskusta näytti kauniilta, ihania vanhoja kujia ja vilkasta kuin Istanbulin markkinoilla. Päätin kuitenkin, että ensimmäisinä lomapäivinä tahdon rauhallisempaa menoa ja suuntasin nokkani suoraan Hvarin lautalle. Jani päätti liittyä seuraan ja jatkaa seuraavana päivänä Dubrovnikiin. Jardolinijan lautta maksoi kuutisen euroa (high season – hinta) ja matka kesti kutakuinkin vajaa kolme tuntia. Hvarille (Stari Grad, käännettynä vanha kaupunki) saavuttuamme vastassa oli kymmenisen yöpaikan tarjoajaa. Valitsimme yhden ja hän kyyditsi meidät kämpilleen. Asumus (huone omalla kylpyhuoneella) oli todella siisti ja viiden minuutin kävelymatkan päässä keskustasta. Kahdelta kustansi 30 e yö, yhdeltä 20 e. Jani halusi heti seuraavana päivänä jatkaa Dubrovnikiin, mutta kuulimme asuntoa vuokraavalta naiselta, että lautta lähtisikin vain tiistaisin ja lauantaisin. Sen sijaan lauttaväli Hvar – Split kulki joka päivä. Itse päätin venyttää tiistaihin asti ja chillata vain pari päivää saarella, Jani päätti jatkaa matkaa Dubrovnikiin sitten Splitin kautta.

Saari on uskomattoman kaunis! Italialaisia on paljon, lieneekö heille tämä paikka vähän kuin meidän Tallinnamme (meren toisella puolen, paljon halvempaa). Kaikki ihmiset vaikuttivat jotenkin todella seesteisiltä ja onnellisilta, vaikka turhan puheliaita he eivät kyllä olleet. Jos kysyt kysymyksen, he vastaavat kyllä, mutta keskustelijoiksi heistä ei oikeastaan ollut. Tähän ajatukseen törmäsin kaikkialla Kroatiassa, enkä ollut ainut. Mutta vaikka ihmiset olivatkin hiukan pettymys, luonto ei ollut. Merivesi on mintunvihreää, ihan kuin joku olisi salaa iskenyt vesiväritehtaan kaikki turkoosit paletit mereen. Upeaa!

Siestaa vietetään kolmisen tuntia kahdesta – kolmesta eteenpäin, riippuu paikasta.

+ Rauhallisuus
+ Pieni ja todella kaunis kaupunki, iltaelämä suht vilkasta
+ Kaunis luonto
+ Ei turistihelvetti
- Ihmiset eivät turhan puheliaita
- Ei paljoakaan palveluita kaupungin pienuuden vuoksi

Dubrovnik

Lauttamatka Hvarin vanhasta kaupungista Dubrovnikiin kesti noin yhdeksän tuntia. (9.45-18.30) Maisemat olivat kyllä koko rahan arvoisia (eikä raha ollut iso, sillä menomatka tällä välillä maksoi noin 20 e). Lautta oli isompi kuin Splitistä Hvarille, vähän kuin joku vanha Tallinnan lautta, hyvin vanha ja kulahtanut, mutta laivamaisempi kuitenkin. Kahviota kehutaan wikitravelissa, johon ei kuitenkaan näemmä luottaminen. Kahviosta sai vain kinkkujuusto-sämpylöitä, kahvia, limua ja sipsejä. Siinä se. Siinä aamiainen, lounas yms. Isommalla budjetilla liikkuva voi tosin ottaa kaiken irti laivalla tarjottavasta buffetlounaasta ja varata itselleen oman hytin, mutta hyvin sujui aika kannella keikkuenkin.

Dubrovnikissa huoneiden tarjoajia oli vastassa kolmisenkymmentä. Huoneiden hinnat olivat selkeästi kalliimpia. Minun oli tarkoitus majailla Dubrovnikissa vain yksi yö, mutta totesin, että tahdon nähdä vanhaa kaupunkia myös päivänvalossa, joten päätin jäädä kahdeksi yöksi. Mukavan mummon bongasin joukosta ja tingin hinnan 25 euroon per yö (huom. Sinkkuhinta). Kallista siis. Huone oli mummon asunnossa, todella siisti tämäkin ja aivan upeat näkymät parvekkeelta.

Koko Dubrovnik on rakennettu mäkeen! Rappusia on enemmän kuin missään muussa kaupungissa olen koskaan ennen nähnyt. Aivan älyttömästi. Kuumalla ilmalla tuntui välillä, että happi loppuu ennen kuin ylös pääsee. Mutta vanha kaupunki: wau. Ei sitä turhaan kehuta. Upea. Pääkatu oli täynnä ihmisiä ja elämää, kulttuuria, vanhoja rakennuksia ja portaat kaupunkiin kulkivat pienillä kujilla, jonne oli piilotettu toinen toistaan upeampia kahviloita. Juu, Dubrovnik oli ehdottomasti kallein kohteeni, mutta ehkä myös se kaunein. Ehdoton ”once in a lifetime” juttu!

Dubrovnikissa on selkeästi enemmän totuttu turismiin ja se on tuonut turismin hyvät puolet kaupunkiin, jotka esim. Hvarin Stari Gradista puuttuivat. Ihmiset ovat paljon helpommin lähestyttävissä ja puhuvat englantia ehdottomasti paljon parempi. Palveluita on a:sta ö:hön, muttei missään vaiheessa mitään tuputettu, kuten useissa suomalaisten tuntemissa matkakohteissa. Vaatekaupoissa sai pörrätä rauhassa, tavaroita sai tutkia ja menua mittailla rauhassa ilman ylimainostavaa plaa plaa plaata heti siinä vieressä! Ehdottomasti hyvä juttu!

Bussiasema sijaitsee lauttaterminaalin vieressä, noin pari kilometriä vanhasta kaupungista. Vaikka paikalliset väittävät (kuten monet nettisivutkin), ettei joka päivä tarjolla ole bussimatkoja kaikkialle, niin minä sanon, että on. High season oli vaihtunut jo low:ksi, mutta silti Budvaankin pääsi viisi kertaa päivässä. Lisäksi bussi kulki useisiin muihin kaupunkeihin Saksaa myöten päivittäin ainakin kerran.

+ UPEA vanhakaupunki
+ Paljon palveluita ja tekemistä
+ Hyvä palvelu ja englanninkielen taso
+ Ei tyrkkymeininkiä
- Kallis
- Paljon portaita, vanhalle tai huonokuntoiselle hankala

Budva

Ehdottomasti muistettava asia on, että bussiin mennessä joutuu maksamaan jonkun kolikon kuskille, jos tahtoo tavaransa mukaan. 8 kunaa tai 1 euro oli tämän kuskin vaatimus. Sitä ei kerrota lipunostossa, pätee kaikissa Balkanin maissa ainakin minun tietääkseni.

Dubrovnik – Budva: MAISEMAT!!! Ehdottomasti kannattaa istua oikealla puolella (ei kuskin takana), jolloin mauisemat olivat aivan mahtavat!! Bussi pysähtyy Herzeg Novissa, jossa vessakäynti maksaa 50 senttiä ja vettä tms. pääsee ostamaan. Koko bussimatka kesti nelisen tuntia, joka tosin tuntui vähemmältä, sillä kuolasin maisemia ikkunassa koko matkan!

Montenegro käyttää euroa, joka on sinänsä näin suomalaiskantilta helppoa. Kuulin Budvasta sekä hyviä, että huonoja kommentteja entuudestaan, joten osasin odottaa jo jotain turistihelvetin tapaista. Itse kaupunki on sellainen, kuin joku iso kiho olisi iltateellään funtsinu: ”nyt tarvitaan rahaa, tehdäänpäs tästä turistikohde. Mistä turistit pitää. Rannoista. Joo. Tivoleista. Joo. Baareista. Joo. Shoppailusta. Joo. Laitetaan nää kaikki tohon rantabulevardille, vola”… Kaikki, siis kaikki, sijaitsevat rannalla. Tivoli on tajuttoman mauton, surkea ja ruma, eikä edes päällä päivällä. Muutenkin päivällä meno on hiljaisempaa, kun puoli kaupunkia makaa rantavarjojen alla. Illalla meno muuttuu, useat putiikit avaavat ovensa vasta silloin myydäkseen surkeaa rihkamaa pilkkahintaan. Baareissa on sisäänheittäjänaisia, joilla on suunnilleen vähemmän päällä, kuin mulla suihkussa. Venäläisiä Budvassa on paljon, yli puolet turisteista ovat venäläisiä. Kaikki on venäjäksi ja venäläisille: kyltit, menut, hinnat, palvelut…

Eniten minua Budvassa ärsytti palvelu – tai sen puute. Ravintolaan mennessä menua sai odottaa ja odottaa, ellei sitä itse tajunnut käydä hakemassa. Englanniksi menua oli hankala löytää, sillä kaikki oli venäjäksi. Kalan ystävälle paikka on liene paratiisi, sillä merenantimia on tarjolla halvalla ja tuoreeltaan. Kasvissyöjälle tilanne oli heikompi. Kaikessa on lihaa, jopa yhden ravintolan vegepizzassa. Kaikki ruokalistat ovat käytännössä samanlaisia, joka ravintolassa. Aina ei myöskään saa sitä mitä tilaa. Tilasin yhdessä ravintolassa margarita-pizzan, johon tahdoin myös sipulia. Sain kaupan päälle oliivia ja kaprista. Inhoan molempia. Jos ruokansa onnistuu kuitenkin tilaamaan ja saa sen sellaisena kuin tilasi, on se yllättävän hyvää. Kuitenkaan missään en näin huonoa ravintolakulttuuria ole tavannut.

Montenegro on todella edullinen maa! Baarissa vodkabatteryt sai parilla eurolla, tupakat maksoivat euron aski, kreikkalainen salaatti maksoi kolme euroa ja riitti aamupalaksi ja lounaaksi. Krääsää rakastavalle ja tuliaisia hamuilevalle riittää kojua toisen perään. Vaatteitakin sai halvalla.

Budvan kaupunki ei ollut ihmeellinen, enkä kuullut hyvää muistakaan kaupungeista, mutta luonto on aivan uskomaton. Montenegroa ei kannata missata. Jostain halvasta hostellista saa helposti majoituksen, ja edullisessa maassa on helppo vuokrata auto taikka pyörä, jos kunto riittää ja lähteä tutkimaan kauniita maisemia tarkemmin. Ehdottomasti kaunein jonka olen koskaan nähnyt!

Tämä vinkki ei välttämättä ole vedenpitävä, mutta kannattaa ottaa huomioon. Siinä missä Kroatiassa kotimajoitus on varteenotettava vaihtoehto ja ehdottomasti hauska kokemus, niin ainakin Budvassa kuulin siitä paljon huonoa. Törmäsin bussiasemalla ekana lomapäivänä tapaamaani Janiin, joka kertoi hänen kotimajoituksensa olleen niin kamala, että viimeisen yön hän nukkui rannalla. Majoittajat pyytävät jatkuvasti rahaa kaikesta ja taso on muutenkin heikompaa, näin totesivat myös Sarajevossa tapaamani ihmiset, jotka kokeilivat kotimajoitusta Montenegrossa.

+ LUONTO!!
+ Edullisuus
- Palvelu (tai sen puute)
- Turistihelvettimäisyys
- Paljon venäläisiä (käyttäytyivät todella huonosti)

Sarajevo

Bussimatka Budvasta Sarajevoon kesti 7,5 h (vaikka lipussa lukikin matkan kestävän 11 tuntia, outoa!)

Sarajevo oli ehdottomasti matkani kohokohta, vaikkei minulla ollut suuria odotuksia kaupunkia kohtaan. Useat bussit vievät Banja Lukan bussiasemalle (Serbian puoleinen kaupunginosa), josta pääsee taksilla keskustaan kympillä. Majoittauduin Haris Youth Hostelliin, josta olin kuullut pelkkää hyvää. Hostelli oli upealla paikalla, vaikka mäki ottikin takareisiin ylös kavutessa. Hostellissa oli upea terassi, josta näki kaupungin yli.

Haris järjestää myös kaupungin kiertoajeluita, jotka irtoavat 15 euroon. Päätin kuitenkin uusiseelantilaisten poikien kanssa tehdä kiertoajelun itsekseni. Menimme kaupungin historiasta kertovaan museoon, joka oli erittäin kohahduttava kokemus, mutta samalla opettavainen. Kannattaa tutustua Jugoslavian sotaan ennen Sarajevoon saapumista, mutta jos sitä ei ole liiemmin tehnyt, opettaa tämä museo senkin osan. Kuvin ja tekstein oli onnistuttu luomaan yksi parhaista näyttelyistä koskaan, jossa todella pääsi sisälle siihen, millainen paikka Sarajevo oli 90-luvun alkupuolella asua. Ehdottomasti kahden euron arvoinen kokemus. Museo sijaitsee Holiday Inn hotellia vastapäätä. Tässä hotellissa majoittuivat toimittajat sodan ajan. Kävimme myös tunnelimuseossa, (tunnel of hope)  joka valitettavasti sulki ovensa jo kolmelta, ja mehän saavuimme paikalle neljältä. Reikä seinässä oli kuitenkin riittävän iso, joten saimme tirkistellä sisätiloihin. Kuulemma museokiertueella (jos yhtä pientä huonetta voi kutsua kiertueeksi) näytetään videokuvaa sodasta ja kerrotaan enemmän kaupungin alittavasta tunnelista.

Sarajevon kaupunki on upea, rakastuin siihen heti. Vanhankaupungin alueella on upeita kujia, joissa on valtavasti elämää kahviloista itämaisiin vaatekauppoihin. Kaupunki on sekoitus jokaista uskontokuntaa, ja se näkyy ja kuuluu kaikkialla. Ihmiset ovat eläväisiä, todella mukavia ja auttavaisia. Toisaalta taas sodan jäljet näkyvät vielä kaikkialla. Monissa taloissa on vielä pirstaleisia seiniä, myöskin kokonaan palasina olevia rakennuksia näkyy. Sodasta on vain viitisentoista vuotta aikaa ja vaikka ympäristössä näkyykin vielä tuhon ja sodan jäljet, ovat ihmiset päässeet siitä yllättävän hyvin yli ja he ovat yllättävän valmiita keskustelemaan sodasta ja sen jälkeisestä elämästä. Sarajevo on kaikista paikoista se, johon minun vielä pitää päästä uudestaan, ehdottomasti!

Syntymäpäiviäni sain juhlia Sarajevossa. Hostellissa tapaamani kuuden puolalaismiehen porukka lupasi viedä mut ulos ja maksaa koko illan. En edes kovasti pistänyt hanttiin, vaikken yleensä pidäkään siitä, että mulle maksetaan kaikki. Join pari whiskyä ja muutaman täyden lasin viiniä. Taksilla tultiin takaisin. Mun synttärit maksoi jätkille noin kympin euroissa. Edullista  :P Kysyttiin paikallisilta nuorilta, mihin juuri sinä päivänä kannattaisi matkata ja he ehdottivat bosnialaista livemusiikkiklubia. Hyvä valinta. Kellarikapakka täyttyi juhlivista sarajevolaisista ja tanssia sai menevän musiikin tahdissa koko yön!

Kävinpä syntymäpäivieni kunniaksi kampaajallakin. Pesu ja leikkaus sekä ihanat kiharat synttäreiden kunniaksi kustansivat mulle 12 euroa. Ei yhtään paha jos vertaa Helsingin hintoihin.

Sarajevo oli ehdottomasti koko matkani kohokohta, pidin todella kulttuurista, historian läsnäolosta, ihmisistä, kaupungin tarjonnasta, kaikesta. Bosniaan pitää päästä vielä uudestaan!

+ Huokuu historiaa
+ Edullisuus
+ Mukavat, kielitaitoiset ihmiset
+ Sopivan kokoinen kaupunki, helppo liikkua julkisilla
- … ?

Belgrad

Bussi Sarajevosta Belgradiin maksoi 20 euroa ja matkasi perille noin kahdeksassa tunnissa. Bussimatkaa on kehuttu kauniiksi, mutta Montenegron maisemien jälkeen ei oikeastaan tuntunut missään. Myöhemmin harmittelin, miksen ottanut yöbussia (lähtee kymmeneltä Sarajevosta illalla, saapuu neljän – viiden aikaan). En kuitenkaan uskaltanut, sillä kuulin maisemien olevan upeita, enkä halunnut missata mitään. No, turhaan, maisemat olivat aika mitättömät.

Minusta Balkanin tunnelma, fiilis ja maisemat loppuvat Serbian rajaan. Heti Bosniasta Serbiaan siirryttäessä maisema täyttyi varmastikin viisikymmentä vuotta sitten hylätyistä rakennuksista, jotka käytännössä odottivat vain purkutuomiota – ja odottavat sitä varmastikin vielä toiset viisikymmentä vuotta. Vuoristo loppui myös siihen, Serbia on paljon pannukakumpi kuin muut valtiot, joita kiersin.

Belgrad on valtava kaupunki. Löysin hostellin kuitenkin helposti hyvien ohjeiden ansiosta. Kaupunki vaikuttaa todella ”eurooppalaiselta”, joka johtuu varmastikin pitkälti siitä, ettei sitä ole uudelleenrakennettu sodan ansiosta (Belgradissa sota oli hyvin vähäistä) ja itävaltalainen arkkitehtuuri on valloittanut kaikki pääkadut. Surkeaa oli, että kaupunki on täynnä kirjoituksia JOKAISEN talon seinässä. Spraymaalit ovat viuhuneet enemmän kuin missään muualla ja jokainen talo on töhritty, eikä pesun eteen nähdä vaivaa. Kaupunkia kehutaan shoppailumahdollisuukista. Kyllä. Uusimmat trendit löydät varmasti Belgradista ja kaikki laatumerkit Guccista Adidakseen ovat edustettuina. Mikään reppumatkailijan ostosparatiisi tämä ei ole, sillä merkkiliikettä on toinen toisen perään, mutta hinnat ovat sen mukaiset.

Kaupungin keskustan vieressä sijaitsee linnake, jonka keskellä on aivan mahtava puisto. Ihana paikka. Puistossa voi käyskennellä vaikka koko päivän tutkaillen ihmisiä ja katsellen maisemia joelle. Linnan vieressä on myös eläintarha, johon pääsee tutkimaan elukoita huokeaan kolmen euron hintaan. Häkit olivat kuitenkin aika pieniä ja olot näyttivät esim. susilla olevan aika huonot. Joihinkin eläimiin, kuten leijoniin ja aivan ihaniin vauvaleijoniin oli panostettu paljon, mutta useilla eläimillä oli selkeästi liian vähän elintilaa ja virikkeitä, josta jäi vähän paha mieli.

Ravintoloita löytyy jokaiseen makuun ja jokaiseen lompakon paksuuteen. Hyvällä ruoalla voi kupunsa täyttää kuitenkin Suomeen verrattuna suht edullisesti ja se kannattaa.

Kaupunki on iso, se on valtava. Upeita rakennuksia on toinen toisensa vieressä, mutta toisaalta. Noh, kun pari tuntia katselee upeita rakennuksia, niin niistä tulee enää rakennuksia, eikä mielenkiinto riitä pitkään pelkkien tönöjen tuijotukseen. Yhtä paljon kulturellista antia ei Belgrad tarjonnut esim. Sarajevoon verrattuna, vaikka kaupunki onkin monin verroin isompi. Söpö vanhakaupunki puuttui, mutta sen tilalla olleet valtavat kävelykadut kyllä riittivät ainakin minulle. Ihmiset osaavat erinomaisesti englantia ja ovat erittäin ystävällisiä, heihin on helppo tutustua ja yleensäkin lähestyä. Ja se kannattaa, sillä paikallisilta saa tämän kokoisessa kaupungissa ehdottomasti parhaat menovinkit, itse niitä tuskin löytää.

+ Paljon shoppailumahdollisuuksia, jos budjetti antaa periksi
+ Linna ja puistoalue ihana
+ Ihmiset ystävällisiä ja helposti lähestyttäviä
- Kaupunki on vähän liian iso
- Menotärppejä ei tiedä, ellei paikallisilta kysy, ja silloinkin hankala löytää
- Epäsiisteys

Kaiken kaikkiaan:

Noh, Balkan on Balkan, se on jokaisen pakko kokea kerran elämässään. Kolmen viikon reissu oli vain pintaraapaisu, mutta sain matkasta erittäin paljon irti, ensi vuonna sitten sinne alemmas vielä, ja Bosniaan on päästävä uudestaan. Alle kokosin vielä vinkkejä koskien koko reissua ja sitä reissaamista, jotka ehdottomasti kannattaa ottaa huomioon!

- Pidä aina mukana pikkurahaa. Useissa vessoissa bussiasemilla laskutetaan ja saatat tarvita vettä tms. 
- Bussit ovat ilmastoituja. Huolimatta helteestä ulkona ota pusero bussiin, itse meinasin kolmella bussimatkalla jäätyä, ennen kuin muistin hupparini
- kaikissa busseissa tulee maksaa summa x, joka on yleensä noin yhden euron, jotta saa matkatavaransa mukaan.
- Ota mukaan hyvät kengät. Rantaläpsyt eivät ole hyvät kengät!
- Lue Jugoslavian sodasta ennen kuin matkustat maihin, ihan vain mielenkiinnosta. Ymmärrät historiaa paljon paremmin.
- Älä varaa majoituksia Suomesta käsin kuin korkeintaan ensimmäiseksi päiväksi. Varaaminen on netin kautta helppoa etkä ikinä tiedä matkasuunnitelmiasi. Mitä jos viihtyisit vielä ekstrapäivän? Mitä jos joku kutsuu sinut pariksi päiväksi muualle? Mitä jos et pidäkään kaupungista? Parempi varata vasta paikan päällä!
- Kaikissa maissa kiitos on sama: HVALA  :D
- hostelworld.com, bookers.com yms sivustoilla on käyttäjien kommentit paikassa: uskokaa niitä, hyödyntäkää niitä ja varatkaa hostelli sen mukaan. Vaikka hostellin löytäisikin pari euroa halvemmalla muualta, niin pari euroa on pieni hinta siisteydestä tai hyvästä fiiliksestä. Huono Halpa Hostelli on liian tuttu kännitarina liian monelle, mutta palvelut netissä helpottavat varaamista ja hostellien vertailua, se ehdottomasti kannattaa! Ja valitse hostelli, älä hotellia!!

4
Matkapäiväkirjat / P-Intia 2009 (SK)
« : 10.05.2011, 02:39:30 »
Kirjotiin Intian matkani jälkeen tällaisen reissupäiväkirjan puhtaaksi. Nyt palasin vanhoihin muistelmiin ja ajattelin jakaa sen täällä. Vaikka kuvaus on lähinnä juuri minun matkasta, eikä kaikilla todellakaan ole mahdollisuutta asua intialaisen perheen kanssa, niin hauskaa luettavaa tuo on ja sisältää paljon matkustusvinkkejä sinne suuntaaville. Kommentteja ja kuulumisia vaihdan mielelläni :) Kahteen osaan jouduin pistämään, maksimimerkkiraja ylittyi :(




Jos olet ikinä harkinnut reppumatkaa Intiaan, niin lue tämä. Tässä on näet matkakertomukseni Intian reissusta. Kirjoitusvirheistä en vastaa, jokainen lukekoon omalla vastuullaan Pohjatietona kerrottakoon, että reissun ajankohta oli 20.2-13.3.2009 ja matka suuntautui Pohjois-Intiaan, Punjabin maakuntaan, jossa asuin Amun ja hänen perheensä kanssa heidän omistamassaan talossa tutustuen todelliseen intialaisen ihmisen elämään – ainakin melkein.

Lento kesti 6,5 tuntia. Laskeutuessani haistoin oudon hajun ja muistin ystäväni Vilman lausahduksen: ”lentokenttä ei haise, Intia haisee”. No, kaipa tähänkin tottuu – ajattelin. Kentällä meitä oli vastassa Amun toinen veli, Rivu. Hän oli lentänyt Amsterdamista seitsemää tuntia aikaisemmin ja odotellut meitä kentällä. Laukut tulivat yllättävän nopeasti ja lähdimme kohti taksia.

Ensimmäinen monttu auki – elämys tuli heti lentokentän ulkopuolella. Delhissä taksien ja muiden kulkuvälineiden on kuljettava maakaasulla, bensiinimobiilit on kielletty ilmansaasteiden vuoksi. Meitä odottikin jo oma taksimme, pieni mustakeltainen rotisko. Kaikki taksit olivat samannäköisiä, samaa mallia. Aamu oli nousemassa, kello oli jotain neljän ja viiden välillä, mutta silti kaikki ihmiset olivat jo kavunneet sängyistään. Ihmisiä oli hirveästi! Osa laukuista laitettiin takakonttiin, osa sidottiin katolle, myös minun laukkuni. Istuimme sisään kopperoon ja matka alkoi.

Olin alunperin innoissani automatkasta. Mikä parempi tapa nähdä vähän Intiaa aluksi, kuin istuksia autossa ja tuijotella lasin läpi ensivaikutelmaa. Ihan näin kukkaista se ei ollut. Sillä taksi oli matala, piti minun ikään kuin maata penkillä nähdäkseni ulos ikkunoista. Koko New Delhi on täynnä rakennustyömaita. Joillakin niistä kukaan ei oikeastaan edes rakenna ja ne, joilla joitain miehiä töissä on, näyttävät etenevän kuolemanhitaasti. Tiet ovat kamalia: rakennustyömaiden roskia, kuoppia, pomppuja ja siihen vielä lisättynä kaikki mahdolliset kulkuneuvot ja soppa on valmis.

Kesken matkanteon tuli tankkauksen vuoro. Matkalla asemalle näin ensimmäisen kunnon slummin. ”Taloja” rakennettu vanhoista kankaista, räteistä, heinästä – kaikesta mitä teidenvarsilta löytyy. Slummin ja tien välissä oli aukea, jossa slummien asukkaat kävivät tarpeillaan, ihan noin vaan liikenteestä välittämättä. Päätin kääntää pään pois. Viisi miestä rivissä paskalla ei ehkä ollut se, mitä halusin autosta katsella.

Bensa-asemalla jonotimme ensin tovin. Jokaisella pumpulla oli töissä varmaan viisi ihmistä. Kaikkia pyydettiin siirtymään ulos autosta. Myöhemmin kuulin, että paine, jolla maakaasu tulee, on niin kova, että tämä oli lähinnä turvallisuuskysymys. Pian pääsimme onneksi takaisin autoon ja matkanteko jatkui.

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli pieni ravintolakokonaisuus, jolla löytyi myös muutama matkamuistomyymälä. Täällä kokeilin ensimmäisen kerran naisten huonetta. Okei, menettelihän se. Vessapaperia ei tietenkään ollut, mutta olin varautunut siihen jo lentokoneessa ja repinyt käsipaperia taskuun mukaan.

Ruoka oli ok. Kaikki ruoka tarjoiltiin peltiastioilta. Myöhemmin opin, että se tarjoillaan peltiastioilta varmaan koko Intiassa. Kaikki ravintelit, hienot tai huonot, tekivät näin. Saimme ruoaksi ”lättyleipää”, niin kuin minä sitä kutsun. Lisäksi pöytään tuotiin kaiken näköisiä kastikkeita ja jogurttia. Kun luulin, että kesken ruokailun meille tuotiin jäätelöpallo, sain ensimmäiset kunnon naurut. Aivan vaniljajäätelöä muistuttava pallura olikin voita.

Parkkipaikalla käppäili mies, jolla oli mukana kaksi apinaa, tyttö ja poika. Molemmat oli vaatetettu ja ne tekivät erilaisia temppuja makupaloista. Tällä tavoin mies yritti kerjätä rahaa. Apinat olivat aika hauskoja, mutta säälittäviä. Miesapinalla oli oikea katkaistu pyssy, jonka kanssa se meni maahan makaamaan kuin ampuakseen. Ajattelin siinä vaiheessa, että varmaan itken kaikkien eläinten julmaa kohtaloa koko matkan, vaikken parkkipaikalla kyyneleitä vielä tirautellutkaan.

Matka oli pitkä. Noin 300-400 kilometriä otti muutaman pysähdyksen kanssa kymmenisen tuntia. Tästä jo huomaa teiden kunnon – surkeita! (Kuljimmehan kuitenkin teistä varmaan parhaita!) Matkan aikana nukahtelin useaan otteeseen, sillä yölennolla en kamalasti ollut nukkunut, lähinnä torkahdellut.

Punjabin osavaltiota sanotaan ”the breadbasket of India”ksi. Enkä ihmettele. Kaikkialla oli vihreitä viljapeltoja. Vihreys yllätti minut täysin, sillä olin mielessäni kuvitellut alueen jotenkin paljon karummaksi ja kuivemmaksi, kuin mitä se todellisuudessa on.

Lehmiä on kaikkialla ja paljon! Niitä käppäili myös teiden varsilla. Kaupungeissa lehmät kävelevät vapaana, mutta maalla ne on tapana pitää kiinni, sillä niiden maito on arvokasta ravintoa. Kyselin, mitä tapahtuu, jos lehmän päälle ajaa. Amu totesi tyynesti, että ei mitään, mutta jos joku näkee, niin ihmiset tulevat ja hakkaavat hengiltä. Huh, lehmiä pitää siis varoa!

Asunnolle saavuimme päiväsaikaan pitkän, kuuman automatkan jälkeen. Täällä meitä oli vastassa Amun toinen veli, Gopi ja hänen vaimonsa sekä kaksi lastaan – Nimran 7 v ja Mantav 6 v. Asetuimme heti taloksi ja minä tutkiskelin asuntoa mielenkiinnolla. Sisään tullessa on olohuone, jota nämä sanovat kabinetiksi. Kaikissa taloissa on samanlainen vieraita varten heti ensimmäisenä, ettei vieraita tarvitse viedä taloihin sisemmälle. Kabinetista pääsee ”aulatilaan”, josta on ovi keittiöön (vaikkei se siltä näytäkään) ja makuuhuoneeseen. Vessaan pääsee makuuhuoneen kautta, tämäkin toteutuu lähes jokaisessa talossa. Yläkerrassa on yksi makuuhuone ja valtava betoniparveke, joka näyttää siltä, että siihen olisi ehkä aikanaan pitänyt rakentaa lisää huoneita. Kattokerros on todellinen parveke, josta aukeaa upeat näkymät kylään.

Kylä on pieni, muutaman korttelin kokoinen. Kuulin, että oikeasti tässä on kaiketi kaksi kylää, jotka ovat vain niin kiinni toisiinsa kasvaneita, että ne näyttävät yhdeltä. Kummallakin puolella on oma kyläpäällikkönsä. Bassien talo on paremman ja huonomman kastin rajalla. Toisella puolella oli hienoja taloja, toisella puolella lähinnä rotiskoja, joissa ei kaikissa ollut edes kattoa. Toisesta kerroksesta näki kaiteen yli koko naapuriemme asunnon, sillä heillä ei ollut kuin seinät ympärillään. Köyhää!

Ensimmäisenä päivänä lepäilimme ja vaihdoimme kuulumisia. Ruoaksi tarjoiltiin currykanaa – ja lättyleipää, taas! Myöhemmin opin, että lättyleipä on ikään kuin pääraaka-aine, sillä sitä tarjoillaan jokaisella aterialla aina eri kastikkeen kanssa. Riisistä, pastasta tai perunoista ei ollut tietoakaan.

Talossa kävi jos jonkinmoista sukulaista ja kissan koiran veljen serkun kaimaa katsomassa ulkomailta kotilomalle tulijoita. Jokainen perheenjäsenhän asuu ulkomailla: Amu ja Amun äiti Suomessa, Gopi Kanadassa ja Rivu Hollannissa. Hieman kartoin kaikkien ihmisten tapaamista, kun en oikeint tiennyt, että miten olisi pitänyt käyttäytyä. Pitääkö kätellä, halata? Saako kätellä? Saako katsoa silmiin? Kaikki kysymykset vilisivät mielessä aina ihmisiin tutustuessani.

Lämmintä on tähän aikaan vuodesta joka päivä 25-30 astetta. Sadetta näkee tuskin koskaan, pilvisiä päiviäkin on vain harvoin. Hikoiltuani koko päivän auringossa päätin kokeilla suihkua. Itse suihkusta tuli ainoastaan jääkylmää vettä. Vieressä oli kuitenkin hana, josta sai lämmintä. Niinpä otin käyttöön saavin ja kauhan ja homma onnistui moitteetta. Lämpöisestä vedestä ja hyvästä suihkusta saa olla onnellinen näin likaisessa maassa.

Intia haisee. Se todella haisee! Matkan aikana keksin aina vain uusia syitä hajulle. Ensinnäkin miljoonien lehmien ulosteita kerätään ja kuivatetaan polttopuiksi joka nurkalla. Tämä tuo oman arominsa ilmaan. Lisäksi vessoja on todella vähän, ei lähes laisinkaan. Ja jos vessa jossain kolkassa löytyykin, on se niin saastainen, että mieluiten sitä käy sissipaskalla pusikossa. Kun ynnätään yhteen miljardi intialaista tekemässä tarpeensa lähipensaaseen, niin ei tarvitse miettiä, että mikä täällä haisee. Lisäksi oman arominsa tuo loputon roska. Kaikki mahdolliset lammikot on täytetty jätteellä ja aika kätevästi tuntuivat kippaavan jätteitään myös isompiin jokiin silloilta. Roskakasat ovat valtavia ja niitä on vähän väliä hyvin paljon. Punjabissa pellot haisevat, sillä niissä elää miljoona pientä ökkimönkijää, jotka haisevat valtavan pahalle. Motskarilla ajaessa aina muutama tällainen ötökkä lensi paitaa vasten ja HAJU OLI KUVOTTAVA!

Kolmantena aamuna sain äkkiherätyksen. Nyt tuli lähtö johonkin uskonnolliseen juttuun. Menin aivan suunniltani. Mitä laitan päälle? Mitä en ehdottomasti laita? Amu kuitenkin opasti ihan kätevästi. Kävelimme paikan päälle, tilaisuus oli lähiraunioissa. Joudin yksin naisten sekaan istumaan. Tulimme kesken jumalanpalveluksen, mutta silti ystävälliset intialaisnaiset toivat minulle mitä ihmeellisimpiä sapuskoja. Miehet menivät toiselle puolelle. Tuloni paikan päälle aiheutti kovan puheensorinan värikkäisiin sareihinsa pukeutuneisiin naisiin. Kaikki hymyilivät minulle ja minä hymyilin takaisin. Ajattelin, että parempi edes koittaa hymyillä, kuin näyttää kamalaa kauhistunutta naamaani kaikille paikallisille. Olotila ei ollut kyllä kauhistunut, lähinnä jännittynyt. En tiennyt, mitä tuleman piti. Ajattelin tehdä kaiken saman, kuin naiset, jolloin en toivottavasti tekisi mitään väärää ja loukkaisi heitä. Lopulta jumalanpalveluksen lopuksi raunoista tuli esiin mies, joka tarjoili kaikille jotain ihme mössöä. Myöhemmin kuulin, että tämä intialaisten suuri herkku oli ainoastaan sokeria, vettä ja vehnäjauhoa. Siltä se maistuikin, yöks.. Sillä jumalanpalvelus oli aivan lopuillaan, kutsuttiin minutkin raunioiden sisälle istuksimaan Amun ja tämän veljen Rivun kanssa. Pian jouduimme kuitenkin nousemaan, sillä pyhät kirjat tuotiin huoneesta ulos ja niitä lähdettiin kuljettamaan takaisin kohti temppeliä. Kun pyhät kirjat olivat lähteneet matkaan, lähdimme mekin. Seuraavaksi oli tilaisuus, jossa ruokailtiin. Tämä järjestettiin jumalanpalveluksen järjestäjän kotona. Menimme pikkukujaa pienelle pihalle, minut jätettiin taas yksin naisten kanssa. Naiset ja miehet ovat aina erilleen jumalanpalveluksissa ja muissa uskonnollisissa tilaisuuksissa. Ja voi sitä surun päivää, kun näin tarjottavan ruoan. Tiesin, ettei yhtään voi jättää syömättä, se olisi ollut loukkaus. Onneksi miehet ruokailivat ensin ja he tulivat hakemaan minut kotio juuri ennen ruokailun alkua. Totesin vain, että ei edes ollut nälkä, ja lähdin tyytyväisenä kotia kohti.

Hamppukasvi kasvaa Intiassa vapaasti. Taitaa olla pössyttelijöiden taivas tämä maa Hollannin sijaan. Amun serkku toi meille hamppua. Siitä otettiin siemenet, laitettiin kulhoon ja murskattiin. Jokaisen piti laitta siemeniä kulhoon, jonkinlainen seremonia täytettynä hurraahuudoilla. Aikansa hammpua murskattua laitettiin mössö kankaalle jonka läpi sitten valutettiin maitoa. Tätä vihreää litkua maisteltiin suurin ja lopulta tyhjin odotuksin.. Ihme juttu, päätin jättää väliin.

Lähin kaupunki asunnolta on Nuurmahal. Kaupunki ei ole hävin suuri, mutta kuitenkin jonkin kokoinen. Amun kanssa ajoimme sinne prätkällä, minäkin sain ihan ekaa kertaa ajaa prätkää ihan itse. Homma oli lähinnä hysteeristä naurua ja kiljumista. Mutta hyvin meni ensikertalaiseksi, jopa kolmosvaihteelle pääsin vain muutaman minuutin harjoittelun jälkeen. Onneksi tie oli suora ja tyhjä, muuten olisi voinut tulla itku :D

Kaikki ihmiset tuijottivat minua KOKO AJAN! Aluksi tämä oli todella ahdistavaa, mutta pikkuhiljaa siihen tottui. Ihmiset vieläpä tuijottivat ihan häpeilemättä. Tässäkään kylässä ei valkoisia ihmisiä ole tavattu aikapäiviin, liene koskaan, joten en yhtään ihmettele, että tuijottivat.

Jonain päivänä (kuka niitä laskee paikassa, jossa aika on käytännössä pysähtynyt) menimme Chandigarhiin, osavaltion pääkaupunkiin. Kaupunki oli varmastikin yksi siisteimmistä Intiassa, näin Amukin kertoi. Liikenneympyröitä oli joka ikisessä risteyksessä, olin aivan pihalla. Kauhistus iski heti kun pääsin autosta ulos ja pistin tupakan suuhuni. Joku mies muistutti ystävällisesti Amua, että kannattaa varoa tupakointia, siitä voi rapsahtaa sakko. Tällöin Amu muisti, että Intiassa kiellettiin taannoin tupakointi kaikissa suurissa kaupungeissa kaikilla alueilla. Voi ei!

Ensimmäinen kunnon turstikohteemme oli ruusupuisto, jossa tosin ruusuja ei näkynyt. Istuksimme auringossa ja söimme jäätelöä. Seuraava kohde oli Rock Garden – eräänlainen puisto, jonne sisäänpääsyä vaadittiin joitakin senttejä. Sisällä oli taideteoksia, kaikki tehty jätteestä tai luonnonmateriaaleista. Vesiputoukset olivat aivan upeita. Tutustuimme myös ihan random tyttöihin, joiden kanssa vaihdoimme yhteystietoja. He opiskelivat kaupungissa ja olivat yhdessä viettämässä aikaa paikallisilla nähtävyyksillä.

Chandigarhin reissulla sain myös ensimmäisen poliisikohtaamisen. Poliisit pysäyttävät autoja aivan mielivaltaisesti, sillä jokaisessa autossa on aina jotain huomauttamisen arvoista. Näin valtio – ja poliisitkin, saavat rahaa. Meidät pysäytetiin tien reunaan. Gopi sanoi, ettei ole henkkareita mukana. Poliisi oli antamassa noin 600 inr sakot, sillä autolla ei ole vakuutusta. Gopi sanoi, että ainut mukana oleva raha on 250 inr. Sitten poliisi teki jotain ennen kuulumatonta. Hän otti 200 omaan taskuunsa, mutta palautti 50 inr ja sanoi, että voimme tarvita sitä kotimatkalla. Amu sanoi, että poliisi on aina helppo lahjoa, muttei koskaan ole kuullut moisesta, että poliisit antaisivat rahaa takaisin.

Chandigarh-reissun jälkeen Amu meni yöksi johonkin ihme luokkakokoukseen. Tämä oli ehkä reissuni kovin pala. Minun Suomeni Intiassa, Amuni, ei tulisi yöksi takaisin. Minä en saanut lähteä mukaan, sillä kyseessä oli ryyppäjäiset ja miehet voisivat olla arvaamattomia kännissä. Naureskelin, mutta jäin kyllä ihan tyytyväisenä kotiin. Punjabin kieltä kun ei ymmärrä, niin on kamalan hankala osallistua mihinkään keskusteluihin. Tiesin, että olisin siis istunut lähinnä yksin, joten mieluummin jäin kotiin ottamaan aurinkoa katolle. Aika menikin yllättävän joutuisasti lasten kanssa leikkiessä. Molemmat lapset puhuvat englantia, joten heidän kanssaan oli helppo viettää aikaa.

Kun olimme seuraavana päivänä hakemassa Amua ja jo ihan lähellä kotia, ajattelin, että voisin käydä puskapissillä. Keskellä yötä pöndellä, kuka sielä muka katselisi. Amu kuitenkin sanoi, että ei tässä, sillä tässä kohtaa on paljon ryöstöjä. Ajoimme sata metriä lisää, jonka jälkeen puskapissa olikin ok. Olin ihan äimän käkenä: onko sadalla metrillä keskellä peltoa niin paljon väliä. Opin kuitenkin matkan aikana, että kaikkia asioita ei kannata aina kyseenalaistaa, järkevää selitystä ei löydy aina kuitenkaan!

Seuraavana päivänä mentiin taas Chandigarhiin tapaamaan tyttöjä, joihin tutustuimme ensimmäisellä reissulla. Kävimme kahvilla eräässä ihanassa kahvilassa, jossa soitettiin Michael Jacksonin musiikkia – IHANAA! Intialaiset kuuntelevat ainoastaan intialaista musiikkia. Sitä samaa pimputusta tulee koko ajan kaikkialla! Miehet laulavat jotain, naiset vain pitävät nenästä kiinni ja rääkyvät. Kaikki biisit ovat hyvin saman oloisia. Oli siis ihanaa välillä kuunnella jotain muuta, vaikkakin vain parin biisin ajan. Ja vaikka musiikki olikin välillä piristävää, niin koko ajan samanlaista musiikkia kuunnellessa tulee väkisinkin korvista.

Tämän jälkeen pääsin mäkkäriin syömään. Tiedän, että jokainen tätä lukeva miettii nyt, että mitähän hittoa. Olin viettänyt jo kuitenkin yli viikon Intiassa. Jokaisella ruoalla syödään sitä samaa lättyleipää ja kastiketta. Kaikki kastikkeet kuitenkin ovat hyvin tulisia, yleensä niin tulisia, ettei leipää voi kuin vain kulmasta kastaa kastikkeeseen suun palamisen välttämiseksi. Olin siis käytännössä syönyt viikon pelkkää samaa leipää. Se riitti. Nyt halusin kunnon ruoan, ei vain kuivaa vehnäjauhovesirasva-sekoitusta. Maistui hyvältä – ja maksoi alle kaksi euroa

Tyttöjen kanssa menimme sitten käymään ruusutarhalla. Olisimme halunneet lähteä polkuveneilemään, mutta liian kovan tuulen takia tämä kiellettiin. Kävelimme sitten Rock Gardeniin ja kävelimme sokkeloiset kujat uudestaan läpi. Sokkelon lopussa on aukea jossa oli vaikka mitä toimintaa. Ratsastimme kamelilla ja kokeilimme ihme karusellipyörää, joka vaikutti siltä, että se tuhoutuu ihan minä hetkenä hyvänsä. Hauskaa kuitenkin oli. Harmi, että tyttöjen piti jo niinkin pian lähteä kotia kohti. He asuvat koulun asuntolassa. Kotiintuloaika on täysi-ikäisilläkin klo 18. Myöhästymisestä saa 500 inr sakon, joka on vähän alle 10 euroa – paljon intialaisille. Gopi lupasi kuitenkin onneksi maksaa tyttöjen sakon, mehän heitä pidättelimme.

Eräänä kauniina aamuna toisen Chandigarh-reissun jälkeen menimme käymään kultaisessa temppelissä – sikhien tärkeimmässä temppelissä. Matka oli raskas. Autossa oli kuuma ja täyttä. Ilmastointi helpotti onneksi vähäsen, mutta sisään paistava aurinko vaikeutti entisestään. Vieläpä niillä teillä ja sillä liikenteellä, niin kävi jo mielessä, että pitikö lähteä ollenkaan. Perille päästyämme ajoimme parkkihalliin. Kamala pieni halli jossa oli aivan sikana autoja! Kymmenisen minuuttia kesti, ennen kuin auton sai kasaan omalle paikalle. Ensin kävimme eräänlaisella muistoalueella. Noin 90 vuotta sitten sillä alueella oli ollut sikhien kokous. Britit olivat yllättäneet rauhaisat sikhit ja ampuivat nämä kaikki. Muurit estivät ulospääsyn, kun britit olivat vallanneet ainoan ulospääsytien. Siinä kohtaa, mistä sikhit ammuttiin, oli kolmio muistomerkkinä. Lisäksi paikalla oli toinen, oikea muistomerkki. Myöhemmin paikka oli rakennettu kauniiksi puutarhaksi. Kävimme myös katsomassa kaivoa, jonne sikhit hyppivät piiloon kimpoilevia luoteja. Kamalan näköistä. Kaivo oli kymmenisen metriä syvä. Useat ihmiset kuolivat, kun hyppäsivät kaivoon ja heidän päälleen hyppi lisää ihmisiä. Lopulta kaivo oli vain kasa ihmisiä, joista päällimmäiset ammuttiin, alimmaiset kuolivat päällä olevan ihmismassan painoon. Ahdistavaa. Lisäksi yhdessä tiiliseinässä oli selvät jäljet luodeista, joita biritit olivat ampuneet ohi. Pienessä rakennuksessa oli kuolleiden sikhien elämäntarinoita kuvineen, sekä valtava maalaus siitä, miten hädissään oleva intialaiset juoksevat verilammikossa pakoon brittien luoteja. Todella masentava paikka, ei paljon hymyilyttänyt, kun siellä käveli. Myöhemmin äkkäsin, että sama kohtaus näkyy myös Gandhi-elokuvassa. Suosittelen lämpimästi elokuvan katsomista!


5
Eurooppa / Split - Sarajevo - Belgrad
« : 08.05.2011, 10:21:21 »
Tsau!

Otsikon mukainen reissu olis suunnitteilla elokuun lopusta kaksi viikkoa eteenpäin. Lennot Hki - Split (Norwegianilla tajuttoman halpa!) jossa muutama yö. Tarkoitus oli alunperin mennä siitä suoraan Sarajevoon, mutta ihmiset ovat Mostaria niin älyttömästi kehuneet, että ajattelin, josko se olisi vaikka yhden yön pysäkki sitten matkan varrella (käsitykseni mukaan Mostarista pääsee helposti bussilla Sarajevoon)...

Vaikka hirveästi olen näitä keskusteluja lueskellut ja tutkiskellut vaihtoehtoja, niin muutama kysymys kuitenkin askarruttaa...

Eli ensinnä. Ajattelin varata Splitissä majoituksen valmiiksi, etten sorru siihen "ihan sama, mikä ho(s)telli, kunhan pääsen äkkiä - meininkiin ja tyydy ottamaan kaupungin kalleinta lukaalia vain kulttuurinälkäisenä (tai sitten ihan oikeasti nälkäisenä :D ). Tämän jälkeen ajattelin jättää majoitukset varaamatta, niin jää vähän pelivaraa. Kaupungeissa käyneet: löytääkö Mostarista, Sarajevosta ja Belgradista helposti majoitusta vain paikalle pärähtämällä. Jostain keskusteluista sain ainakin sellaisen kuvan, että Sarajevossa hostelleja / muista edukkaita majoitusvaihtoehtoja olisi vähemmän. Pitääkö paikkaansa?

Majoituksen avoimeksi jättäminen on lähinnä vapauttavaa. Jos ei huvitakaan lähteä tällä bussilla - otan seuraavan. En aikaisemmin alueella ole reissaillut, mutta sain käsityksen, että bussiyhteydet on helppo paikantaa ja ovat tosi edullisia - toivotaan siis niin :D

Onko muita vinkkejä tai mielipiteitä matkan varrelle? Mielelläni otan kaikki ideat vastaan ihmisiltä, jotka tuolla on reissannu... Yleensäkin valitsin kohteet sen takia (okei, Splitiä ei lasketa, mut sinne oli niin halvat lennot) etten tiedä paikoista oikeastaan yhtään mitään. Just ja just sijainnit ja pääkaupungit :D Okei, tottakai olen ottanu selvää ja googletellu, mut mun mielestä on kiva vierailla paikoissa, joista ei ole niin kamalasti kuvaa ennestään: oppii varmasti paljon ja on avoin kaikelle. Siitä on hyvä matka tehty :)

6
Hellurei!

Heti kun mun kesäloman löin lukkoon, niin pakkohan sitä oli alkaa matkaa suunnittelemaan ja nyt on aika lailla homma paketissa (tai no, alustavia suunnitelmia lähinnä jotka muuttuvat alati, mut jotakuinkin tällainen :D )

Ensin Helsingistä Splitiin, Kroatiaan. Siellä pari päivää kaupunkia kierrellen (riittää kuulema mainiosti aika, pieni kaupunki) josta botskilla Hvarin saarelle (suokaa anteeksi mahdolliset kirjoitusvirheet, kellon on kuusi sunnuntai-aamuna :D ). Hvarilla sitten pari päivää pörräten ja sieltä noin viikoksi Dubrovniciin, josta käsin tosin yksi kokonainen päivä tarkoitus viettää Sarajevossa. Ja koska lennot on halvimmat Dublinin kautta, niin sitä kautta sitten kotiin. Irkkupubiin istumaan viikonlopuksi (ja juhlimaan mun synttäreitä ;) ) ja siitä sitten kotio Helsinkiin.

Reissu kuulostaa siltä, että yritän ahtaa liian pieneen aikaväliin (2,5 viikkoa) miljoona kohdetta, mutta sille on syynsäkin. Itse en ole se ihminen, joka jaksaa tuijottaa samaa katua koko loman. Harkitsin viettäväni koko loman Kroatiassa, mutta kertomusten mukaan totesin, että eihän se kannata. Pyöriminen ympäriinsä tuntui paljon mukavammalta, niin ei matkan aikana tule se kuuluisa "neljä seinää" fiilis, jota karkuun tässä ollaan lähdössä.
Kiva puoli tässä matkassa on, että näkee paljon, edullisesti ja nopeasti. Lennot eivät maksa paljon mitään ja majoituksen ajattelin vetää sieltä halvimmasta päästä. Kun pikaisesti liikkuu kaupungista toiseen eikä vietä päiviään vain altaalla lököillen, niin majoituksella ei mielestäni niin suurta merkitystä ole, lähinnä se sama vanha tarina; location, location, location.

Yksin olen tällä hetkellä matkalle lähdössä, mutta kaveri olisi hirmu kiva saada mukaan, onhan näitä reissuja paljon kivempi tehdä jonkun kanssa kuin yksin.

Itse olen 23-vuotias nuori nainen (tosin vaihtuu matkan aikana, siis ikä, ei sukupuoli) Helsingistä. Olen "helppoa" matkaseuraa, tyydyn miltei mihin vain ja olen valmis kokeilemaan melkein mitä vain. Jonkun verran matkustellutkin olen. Ja olen valmis joustamaan, vaikkakin päivämäärät (matka alkaa 27.8 la ja päättyy Helsinkiin 13.9) ovat omalta kohdaltani aika kiveen kirjoitetut. Yleensäottaen olen ihan kiva :) Huumoria löytyy myös inhottavissa tilanteissa ja matkatessa pidän kyllä pään kylmänä kuumasta tunnelmasta huolimatta!

Jos kukaan muu on harkinnut mitään samankaltaista matkaa tai sai tästä jonkun päähänpiston, niin laittakaa sähköpostia (jota luen ehdottomasti useammin kuin pallontallaajia), jos inspaa lähteä mukaan. Itse ainakin olen jo ihan Kroatiassa (googlen kautta tosin) ja fiilistelen tulevaa matkaa minkä ehdin :) Vaikka onhan sinne aikaakin!

[email protected]

7
Matkaseuraa / Matkaseuraa pallon ympäri syksy 2010
« : 25.03.2010, 04:02:31 »
Heippa!

Suunnitelmissa olisi tehdä matka pallon ympäri. Olen 22 - vuotias helsinkiläistyttö täynnä intoa ja seikkailumieltä. Kaveri kuitenkin vielä uupuu...

En roiku hihassasi koko matkaa, mutta olisi kiva, kun matkalle lähtisi joku "entuudestaan tuttu", jonka kanssa voisi matkaa suunnitella, fiilistellä ja odottaa. Paikan päällä voisi jakaa esim. asumiskuluja, jollon pikkusen pienempikin budjetti riittäs yksin matkustamiseen verrattuna.

Kohteet on mulla vielä ihan avoinna. Oon aika kaikkiruokanen ton matkailun suhteen, joten otan ehdottomasti muiden toiveet huomioon. Äsken katselin noita kilroyn pallonpyörimismatkoja, siellä silmään pisti reitti Hki --> Kuala Lumpur --> Havaiji --> Vancouver --> Los Angeles --> Lontoo --> Koti. Mutta siis todella ehdotuksia otetaan vastaan ja mielellään funtsitaan tätä pää pyörryksiin (just coz its fun  :) )

Sähkärillä minut tavoittaa parhaiten, sitä katselen päivittäin :) [email protected]

Jos yhtään on halua lähteä, niin ihmeessä katsotaan, josko saataisi matkat sovitettua yhtehen :)

Sivuja: [1]