Näytä kirjoitukset

Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.


Viestit - Thym

Sivuja: [1] 2 3 ... 6
1
Pohjoismaat / Ravansaari
« : 20.11.2009, 19:32:04 »
Hesarissa oli tänään juttua Veikko Huhtalasta, joka on maailman kuudenneksi matkaillein ihminen. Maailma on mosttravelledpeople.comissa jaettu 773 alueeseen, ja alueista neljä on Suomessa. Manner-Suomi ja Ahvenanmaa on helposti bongattu ja Märketillekin pääsee vaivatta, mutta onko kukaan käynyt neljännellä alueella, Ravansaarella, jonka Suomi on vuokrannut Venäjältä vuoteen 2013 asti? Miten matka järjestyi ja millaista saarella oli?

http://www.hs.fi/matkailu/artikkeli/Maailma+on+jaettu+773+alueeseen/1135250906794

Ainakaan haku ei tiennyt Ravansaaresta mitään.

2
Pohjoismaat / Vs: Omituisimmat paikat Ruotsissa?
« : 12.10.2009, 15:32:59 »
Istuin kaverini kanssa Tukholman metrossa matkalla ties mihin lähiöön ja puhuttiin siinä samalla jotain suomeksi. Jossain vaiheessa kiinnitin huomiota siihen, että takaa joku kailottaa jotain suomeksi. Joku rantojen nainen, ilmeisesti vuosikymmeniä sitten Ruotsiin muuttanut, oli kuullut juttumme ja tuli levottomaksi. Kulki pitkin metrovaunuja huutaen suomeksi ja ruotsiksi maailmanlopusta ja Jeesuksesta kaikenlaista sekavaa. Koitettiin noloina hyssytellä sitä suomeksi, että lapset pelästyy, mutta ei se meitä enää kuunnellut. Tyyppi oli kuin Tintistä ja salaperäisestä tähdestä karannut hullu tietäjä, paitsi, että oli nainen. Ruotsalaiset ei juuti tajunneet mummon juttuja, ja katsoivat huulet pyöreinä, että mitä tämä mesoaa.

Onhan sitä Helsinginkin metrossa ja asemilla kaikenlaista viheltäjää, runkkaria ja ties minkä uskon markkinoijaa ja tuote-esittelijää, mutta tämä vei kyllä voiton kaikista niistä. Varmasti ajan metrolla uudestaan Tukholmassa, mutta voi olla, että olen hiljaa, etten toista kertaa aiheuta vastaavaa showta.

En nyt tiedä, miten tämä ilmiö kertoo Ruotsin outoudesta, kun tyyppi oli suomalainen, mutta tilanne oli aika surrealistinen ja tapahtui Ruotsissa.

3
Osta, myy, vaihda, vuokraa, lahjoita / M: LP Bangladesh
« : 08.08.2009, 19:14:21 »
Reissu takana ja vielä yksi kirja etsii uutta omistajaa.

LP Bangalesh on 6. painos ja ilmestynyt marraskuussa 2007.

Kirja on päällystetty siististi läpinäkyvällä kontaktimuovilla. Kirjassa ei ole merkintöjä, kaikki sivut ovat tallessa ja kiinni ja muutenkin kunto päällystystä lukuun ottamatta uuden veroinen.

Jos kiinnostaa, niin pistä yksityisviestiä, eiköhän hinnasta päästä sopuun. Kirjat sijaitsevat fyysisesti Helsingissä, kädestä käteen vaihto onnistuu myös Kuopion seudulla parin viikon päästä. Muualle Suomeen kulkee posti.

4
Matkapäiväkirjat / Vs: Antti Maailmalla II (SK)
« : 28.06.2009, 19:03:53 »
Kiitos matkapäiväkirjastasi, oli ilo lukea sitä talvella ja fiilistellä samalla omaa Aasiaan matkaa, joka tosin jöi tyngäksi.

Hyvät kesät.

5
15 tunnin bussimatka Manalista Amritsariin meni mukavasti hallituksen bussissa, tällä kertaa ei tarvinnut edes vaihtaa kertaakaan. Sedät katselivat Manalissa ihmeissään, kun kiipesin köyttamään rinkkani bussin katolle. Saatoin kohtuullisen rauhallisena istua bussissa, kun tiesin, etta kamani on kunnolla sidottu.

Muut bussimatkustajat on aina uteliaan ystävällisiä ja yleensä aina joku istuu viereen juttelemaan. Peruskysymyssetti on tullut jo tutuksi: kotimaa, olenko naimisissa, mitä isä ja äiti tekee, onko sisaruksia, kuinka vanha olen, mitä teen Suomessa. Mua huvittaa, että ensin kysytään, mitä mun vanhemmat tekee työkseen ja sitten vasta mitä mä itse teen. Suomessa ajatellaan yksilöinä, Intiassa perheinä. Nyt vieressä istui ensin Mandiin asti syyttäjä ja sitten viereeni loikkasi Jammussa työskentelevä lomailemassa oleva armeijan lääkäri, jonka kanssa juttua riitti Amritsariin asti.

Kun loikkasin bussista yhdessä paikallisen miehen kanssa, oli hihastarepijöiden määrä huomattavasti tavallista pienempi. Olin Amritsarissa puoli kuuden aikaan aamulla, etsin majoituksen, nukuin ehkä tunnin ja loikin katsomaan kultaista temppeliä.

Sikhit on leppoisaa porukkaa, mutta temppelillä olisi tarvinnut melkein kahdet aurinkolasit, kun valo heijastui valkoisesta marmorista, kultaisesta temppelistä ja järvestä aikoisella intensiteetillä. Puolilta päivin alkoi olla niin kuuma, että jalkapohjat paloi. Yleensä en temppeleistä niin perusta, mutta tämä oli ehdottomasti käymisen arvoinen.

Illalla mentiin lääkintäkapteenin kanssa Attariin Pakistanin rajalle katselemaan, miten rajasuljetaan yöksi. Suomalaisen kalloon ei oikein mahdu, miksi ihmeessä joka päivä pitää järjestää moinen show yksinkertaisen asian takia, mutta kaipa niillä on tylsää siellä rajalla ja olihan sitä hauska katsoa. Homman nimenä tuntui ensin olevan se, että katsotaan, kummalla puolella rajaa on paremmat bileet. Intia voitti ylivoimaisesti, jengi tanssi tiellä ja heilutti Intian lippuja. Pakistanin puolella oli paljon vähemmän porukkaa. Sitten rajavartijat laskivat Intian ja Pakistanin liput rajalta kummallisen kukkotappelurituaalin avulla.

Perjantaiaamuna lähdin lääkintäkapteenin kanssa bussilla Ferozipuriin, jossa pääsin Intian armeijan vieraaksi varuskuntaan. Hengailin päivän varuskunnassa ja illalla menimme pienemmälle raja-asemalle katsomaan rajavartijoiden kukkotappelua. Täällä näki paljon paremmin kuin Attarissa, koska asema oli niin pieni ja katsomo ihan lähellä lipputankoja. Parhaat paikat olisivat Pakistanin puolella, jos illalla haluaa seremoniaa katsoa, koska Intian puolella paistaa aurinko silmiin. Aamuvirkuille Intian puoli on parempi.

Hyppäsin Ferozipurista yöjunaan ja kolistelin sleeperissä Delhiin. Oli ylellistä kaiken bussissa torkkumisen jälkeen päästä junaan koisaamaan. Lauantai Delhissä kului aika rauhallisesti lueskellessa, oli hervottoman kuuma ja paljon sähkökatkoja. 

Reissu loppui odotettua lyhyempään, kun velvollisuus kutsui Suomeen. Nepal, Sikkim ja Bangladesh jäävät seuraavaan kertaan. Kiitos ja kumarrus urheille lukijoille, jotka ovat kahlanneet stoorejani.


6
Kohta jaa Jumalten laakso taakse toistamiseen, kun suuntaan bussin kyydissa kohti Amritsaria. Siella pitaisi olla tilaa majoittua, koska siella on nyt niin kuuma, ettei intialaiset turistit tahdo sinne.

Edessa siis reilun viidentoista tunnin bussimatka. Amritsarista taidan jatkaa taivalta junalla, varmaan Varanasiin tai Gorakhpuriin ja sitten Nepaliin. Katsotaan nyt, miten saa lippuja, kunhan paasen Amritsariin asti.

Intiassa myydaan ihan kaikkea, mutta postimerkkien ostaminen on oudon hankalaa. Kavin Manalin postitoimistossa viime viikolla ennen kuin lahdin Shimlaan, ja ne sanoi, ettei ole postimerkkeja nyt. Eilen kavin aikani kuluksi uudelleen postissa, ja mut komennettiin luukulle numero yksi, jossa ei ollut virkailijaa. Luukku numero kolme palveli vain paketin lahettajia ja vastaanottajia. Venailin luukulla melkein tunnin ja sain lopulta postimerkkini, joten ehka saan jotain kortteja joskus Suomeenkin asti. Postitoimistossa sinansa oli ihan hauska hengata katselemassa kaikkea saatoa, mutta aikamoinen kontrasti Suomeen, jossa postareita saa joka kaupasta.

7
Yhden naisen kiertava teatteriseurue esittaa: Harharetkia Hindustanissa.

Tosiaan toissapaivana hyppasin bussiin Shimlaan, olin laiskana ostanut lipun ihan turistibussiin, vaikka ne on kalliita. 10 tuntia vuoristomaisemia, ja Shimlaan tultiin joskus kuuden maissa illalla.

Kommin ulos bussista ja menin kaivamaan rinkkaani tavaratilasta. Sain valittomasti hihaani jalleen jonkun tyypin, joka tarjosi majoitusta. Tuumasin, etta voinhan katsastaa paikan ja lahdin tyypin perassa makea ylos. Kavi ilmi, etta heppu ei suinkaan markkinoinut huonetta omasta guest housestaan, vaan vei mua ties mihin hotelleihin ja kyseli, onko vapaata. Sanoin, etta loydan huoneen itsekin ja etten ole maksamassa sille avusta, mutta tyyppi vaitti haluavansa hyvaa karmaa ja roikkui mukana. Shimlassa on sesonki, joka hemmetin luukku oli taynna intialaisia turisteja. Ainoastaan yhdessa hotellissa oli kurja sellin tapainen huone, ei sankya, ei ikkunaa, ei mitaan ja 770 rupiaa per yo. Lisaksi olisi pitanyt majailla kaksi yota, vaikka halusin vain yhden.

Ajattelin lahtea takaisin linja-autoasemalle ja ostaa bussilipun vaikka Amritsariin tai Delhiin tai jonnekin ja koisata bussissa, mutta sitkea hihastarepija roikkui edelleen mukana ja sanoi tietavansa huoneen 200 rupialla. Seurasin, ja tama osoittautui virheeksi. Tyyppi vei mut johonkin taloon joka saattoi olla guest house, mutta tuskin oli ja naytti mulle ullakkohuoneen. Sanoi, etta saan huoneen 200 rupialla, jos makaan sen kanssa, muuten hinta on 500 rupiaa. Talla kertaa paloi kaamit ja kailotin niin, etta varmaan ainakin puoli Shimlaa kuuli, ettei tipu. Tyyppi koitti kayda kasiksi, mutta loikin karkuun kapeita portaita ylamakeen, eika ukon kunto kestanyt. Kylla kannatti ravata Puijon portaita ylos alas koko kevat. En tajua, mika mua naissa horhoissa vetoaa, en pukeudu paljastavasti enka ole minkaan laista silman ruokaa verrattuna intialaiseen naiskauneuteen. Ehka ma vaan naytan jotenkin tyhmalta.

Edelleen tuohtuneena harpoin bussiasemalle ja yritin ostaa lippua ihan mihin tahansa. Tassa vaiheessa kello laheni yhdeksaa, olin haaskannut kolme tuntia etsimalla majoitusta. Paikallisbussiluukuilta ilmoitettiin tylysti, etteivat palvele ulkomaalaisia ja kaskivat matkatoimistoon. Kokeilin kolmea matkatoimistoa, mutta kaikista tuli sama vastaus, emme voi auttaa ulkomaalaisia. Kaikkialla muualla ihmiset on olleet tosi ystavallisia, en tajua, mista moinen toykeys yhtakkia johtui.

Palasin bussiasemalle ja paatin vaikka yopya siella, jos muu ei auta. Tassa vaiheessa naytin varmaan aika surkealta, koska en ollut syonyt koko paivana juuri mitaan ja olin hikinen ja polyinen laukattuani pitkin Shimlaa. Joku ystavallinen sielu ahtoi mut vakisin johonkin paikallisbussiin. Nukahdin saman tien lipun ostettuani. Joskus puolilta oin pysahdyttiin tupakkatauolle jossain ja auttajani ilmestyi viereeni. Tyyppi osoittautui poliisipaallikoksi. Bussi oli jossain kylassa kahden aikaan yolla, pelastajani tyonsi mut ulos tapotaydesta bussista ja johdatti sairaalan pihan yli asuintaloon. Mulle annettiin pesuvati ja vetta, olin melkein musta polysta. Sitten mut tyonnettiin nukkumaan parisankyyn, jonka toisella puolella nukkui poliisipaallikon kuulemma mielialalaakkeiden takia sikeasti nukkuva sisko. Katselin, etta kaipa tama on turvallinen mesta yopya, ainakin taalla on muita naisia eika mulla oikein ole muutakaan paikkaa, mihin menna, joten ei muuta kuin unta palloon.

Aamulla herasin ennen seitsemaa ja auttajani tarjosi chapatia seka taivaallisen hyvaa papumattoa. Puolentoista vuorokauden vesikuurin jalkeen oli nalka. Ei poliisipaallikko eika sen sairaanhoitajasisko, jonka talossa olin, kumpikaan huolineet mitaan rahaa tai muuta kiitosta avusta. Poliisipaallikko viela kohteliaasti saattoi mut bussipysakille ja tyonsi Bilaspurin bussiin.

Edellenkaan en tieda, missa kylassa kavin nukkumassa, ainoastaan, etta se on noin 40km Bilaspurista ja nelja tuntia Shimlasta. Paatin suunnata takaisin Manaliin ja lahtea sielta sitten jotain kautta Nepalia kohti. Niinpa Bilaspurissa jankutin bussiasemalla Manalia kunnes mut viitottiin oikeaan bussiin. Viereeni sattui istumaan laaketiedetta opiskeleva Amrita, ja kilometrit taittuivat leppoisasti. Mandissa jalleen jankutin Manalia, kunnes mut tyonnettiin johonkin bussiin, jonka piti menna Kulluun, mutta joka levisi johonkin tien poskeen. Ilmeisesti moottori keitti.

Aikamme tien poskessa ihmeteltyamme tuli toinen paikallisbussi ja kumma kylla jo ennestaan tayteen bussiin saatiin ahdettua viela toinen bussilastillinen ihmisia. Intiaan verrattuna jopa kiovalaiset bussit ovat tyhjia. Tamakin menopeli levisi noin 20 km ennen Kullua, joten nyt tien poskessa seisoi jo kaksi bussilastillista porukkaa kyytia bostailemassa. En vielakaan kasita miten, mutta hyvin mahduttiin kolmanteen jo ennestaan varsin tayteen Kullun bussiin. Talla kertaa paastiin Kulluun asti ja jalleen kerran hoin Manalia, kunnes mut viitottiin oikeaan bussiin.

Olen tahan asti joka kerta ollut ainoa valkoinen paikallisbussissa, ja aina mua on katsottu hyvaksyen ja autettu loytamaan oikea bussi, koska tekstit ja aikataulut on hindiksi, eli olen kaytannossa lukutaidoton linja-autoasemilla. Ihmismassat ja tunkeminen ja saato ei haittaa mua, en ikina kyllasty katselemaan vuoria ja nuorena ja terveena jaksan kylla seista paivan. Ei mulla ole kiire, eika ole niin valia, vaikken paasisikaan just sinne, minne olin menossa. Tykkaan naista paikallisbusseista enemman kuin turistibusseista, naissa on tunnelmaa ja mielenkiintoisia ihmisia.

Tanaan kavin moottoripyoran kyydissa kiertelemassa Manalin lahiymparistoa. Ilman kyparaa kuoppaisilla teilla epailematta ei kovin turvallista, mutta sitakin mahtavampaa. Itse en ajaisi taalla, varmaan kolaroisin viidessa minuutissa, mutta luotan siihen, etta paikalliset kuskit hanskaa hommansa ja koitan olla nakematta siella taalla rotkoissa lojuvia bussin ja auton romuja.

Hmparvia, yleensa turistimestoissa ihmiset puhuu ok englantia, joskin ne yrittaa useimmiten myyda jotain. Bussiasemilla vain toistelen, mihin olen menossa, ja mulle osoitetaan oikea bussi. Samoin bussissa sanon rahastajalle, mihin olen menossa ja sitten mut toykitaan oikeassa paikassa ulos. 

8
Yobusseilu McLeodganjista Manaliin meni ihan mukavasti. Nukkumisesta ei tietenkaan tullut hirveasti mitaan, kun tiessa on niin monta mutkaa ja kuoppaa, etta jollei pida kiinni, akkia lyo paansa ikkunaan tai tipahtaa penkilta. Oli tahtikirkas yo ja maisemat taas sen verran hienoja, etta miksi sita pitaisikaan nukkua.

Manalissa oltiin viidelta aamulla ja satoi. Joku ukko tarjosi halvalla majoitusta guest housessaan, ja sen verran vasytti, etten jaksanut lahtea omin pain etsimaan mitaan. Mesta oli kauniilla paikalla ylhaalla vuoren rinteella ometarhan keskella ja tosiaan rauhallinen. Ei se tosin kylla mikaan guest house ollut, vaan pelkastaan sen koti. Mestaan ei mennyt tieta, ainoastaan jyrkka polku vuoren rinnetta metsan lapi, mutta enhan ma autolla ollut liikenteessa, joten ei haitannut.

Parin tunnin unien jalkeen lahdin katselemaan Manalia. Maisemat viela hienompia kuin Mcleodganjissa. Kiipesin Hadimba-temppelille ja kavin kuumilla lahteilla. Parantavan kylvyn jatin valiin, kun en ole hindu. Kokeilin kadella vetta, oli kuumaa.

Illalla hengasin tapaamieni intialaisten kotona, tehtiin ruokaa jne. Ainoa ongelma oli loytaa se hiivatin polku sinne ukon talolle keskella yota pimeassa intialaisessa metsassa, mutta onneksi oli taskulamppu messissa. Muuten olisi pitanyt etsia toinen majoitus.

Aamulla kuuden aikaan herasin sitten siihen, etta ukko oli jotenkin tunkenut mun huoneeseen ja samaan sankyyn kahmimaan. Onneksi oli paljon paalla, kun oli kylma yo. En ollut mitenkaan vaarassa, ukko oli mua paata lyhyempi ja varmaan melkein 70, mutta ei paljoa huvittanut jaada siihen paikkaan. Heitin ukon ulos, kiskoin vaatteet paalle, pakkasin kamat ja suorin tieheni. Mikaan varas en ole, maksoin tyypille sovitun hinnan siita yhdesta yosta.

Nyt on majoitus ihan asiallisessa guest housessa ja tuli nukuttua kellon ympari, kun kahtena edellisena yona jai uni vahan vahiin.

Varmaan huomenna voisi jatkaa matkaa, ehka Shimlaan.

Kiva, jos tata on kaikista kirjoitusvirheista huolimatta siedettava lukea.

9
Toissapaivana kiipesin lumirajalle Triundiin, vahan paalle kolmeen kilometriin. Melkoinen ylamaki, kun Mcleodganj on jotain 1750 metria meren pinnan ylapuolella. Kilometreja sinansa ei kertynyt kuin 18. Upeat maisemat. Matkalla iski ukkosmyrsky, pidin sitten viisaasti sadetta puun alla. Katselin, etta on talla vuorella puita sen verran, etta tuskin se juuri tahan iskee. Aika komeaa katsella salamoita jostain 2500 metrissa, kun ukkospilvi ei ole kuin vajaan kilometrin paan ylapuolella.

Osoittautui ihan hyvaksi vedoksi kayda Triundissa nimen omaan toissa paivana, koska eilen tuli sitten ihan kunnon myrakka, joka kesti koko yon ja aika ison osan tata paivaa. Kohta pitais lahtea yobussilla Manaliin, katsotaan missa kunnossa tie on.

Kiitos Skonarille voimien toivotuksista. Taytyy myontaa, etta olen ma aina valilla kiihkeasti vihannut Intiaa, mutta ahdistuksesta selviaa, kun syo, juo ja nukkuu tarpeeksi. Sita paitsi se kuuluu asiaan aina valilla. Myonnan, etta kun tupsahdin yli neljakymmenta asteiseen Delhiin neljalta aamuyolla ja sain saman tien hihaani noin 10 tyyppia kiskomaan mua eri takseihin ja ties minne, ensimmainen ajatus oli, etta lahden heti takaisin Suomeen enka ikina enaa lahde kotoa mihinkaan. En kuitenkaan ostanut paluulippua Helsinkiin.

10
Tulin eilen McLeodganjiin, Pikku-Tiibettiin siis. Tama on saman tyyppinen hengellinen ghetto kuin vaikka Uusi Valamo, isompi vain. Loytyy healingia, meditaatiota, joogaa, kokkaus- ja kielikursseja ja ties miten montaa erilaista hierontaa oikealta ja vasemmalta. Eksoottisin vastaan tullut kyltti tarjosi wind horse massagea, mita se ikina onkaan. Loytyy myos banaanipannareita, pitsaa, piraattileffoja ja perinteista ruotsalaista kokovartalohierontaa.

Kavin hyvana turistina Dalai Laman luostarissa ihmettelemassa, mutten viipynyt kauan, kun en ole buddhalainen enka ajatellut sellaiseksi ruvetakaan. Dalai Lama olisi ilmeisesti ollut paikalla, mutten viitsinyt jonottaa sen luo, kun en ole pyhiinvaeltaja. Eikohan buddhalaisissa ole riittavasti siunaamista. Kavelin myos Dal-jarvelle, se on tahan aikaan vuodesta aika kuiva.

Taalla on myos kristitty kirkko, 1852 rakennettu Pyhan Johanneksen kirkko. Oli vahan outoa nahda lehmia haustausmaalla, apinoita tapulissa ja buddhalaisia munkkeja valokuvaamassa toisiaan tapulin edessa.

Kaunista, ja saa on hyva, kelpaa kavella vuorilla. Seuraavaksi varmaan Manaliin.

11
Kashmiriin olisi tosiaan ollut helppo jumittua vaikka kuinka pitkaksi aikaa, mutta aidin pontevien vaatimusten (ja karmivien uhkausten) seka budjettisyiden ja yleisen kiertelyn halun takia lahdin eilen aamulla kuuden aikaa Srinagarista kohti Dharamsalaa.

Srinagarista Jammuun suhasin jeepilla, ja maisemat oli kylla aika ensiluokkaisia. Vuoria, laaksoja, ja laaksojen pohjalla riisipeltoja, joista vuoret heijastu. Tie kiemurteli ylos alas vuoren rinteita. Vahan jannitysmomenttiakin oli, koska tiet oli kapeita ja tosiaan mutkasia ja kuskilla selkeesti kiire Jammuun. Turvavoita ei tietenkaan kenellakaan ollut, eika ne oils rotkoon tipahtaessa paljoa auttaneetkaan. Tien poskissa oli rohkaisevia kyltteja, kuten  “drive like hell and you will get there”, “blind curve – use horn” ja suosikkini “accident prone area – please drive slow” (kuski vaan taittoi peilit sisaan ja painoi kaasua). Noin sadan lahelta piti -tilanteen jalkeen tuli lopulta kolari, mutta onneks vaan peraanajo ja vauhtia oli niin vahan, et kaikki selvittiin mustelmilla ja venahtaneilla niskoilla, auto lath uudelleen kayntiin ja pysyttiin onneks tien puolella.

Kahdeksan tunnin jeeppimatkan jalkeen olin kuumassa ja polyisessa Jammussa, joka oli ainakin bussiaseman kohdalta aika ankean nakoinen mesta Srinagariin verrattuna. Kun tarpeeksi monelta kyselin, mista lahtee bussit Himanchal Pradeshiin, eras ystavallinen seta auttoi ostamaan lipun Dharamsalaan ja tyonsi mut oikeaan bussiin. Vahan oli orpo olo, koska bussissa luki vaan hindiksi mihin se menee ja lipussakin oli vain hindia. Avustajani ei juuri puhunut englantia, joten jai vahan epaselvaksi, missa bussia pitaisi vaihtaa, mutta kuulemma yhdeksalta jossain. Mikas siina, ei ole kiire ja tiketille tuli hintaa 120 rupiaa, joten sama se, mihin paatyy.

Bussimatka oli pitka ja polyinen, olin varmaan sentin paksuisen polykerroksen peitossa, kun lopulta mut kymmenen aikaan illalla torkittiin bussista ulos Kangrassa. Tassa vaiheessa vasytti sen verran, etten jaksanut alkaa ihmettelmaan, mista paikallisbussi lahtee ja mitten osaan pimeassa ulos oikealla pysakilla, vaan hyppasin taksiin ja huristi vikat 25 km Dharamsalaan. Oli aika autuasta pasta suihkuun hinkkaamaan polykerros pois ja sitten sankyyn.

Nenan limaklvot vahan karsi eilisesta polysta, joten nyt saan nenaverenvuodon teinpa suunnilleen mita vain, mutta mitas tuosta, akkia ne paranee.

12
Srinagar on ollut hyva paikka relata, mutta huomenna matka jatkuu kohti Dharamsalaa. Periaatteessa taalla voisi hengata koko kesan, mutta kuitenkin tekee mieli nahda muutakin kuin Kashmir, eika mun budjetti sita paitsi riita trekkaukseen taalla.

Mulla oli eilen synttarit, mutta sen viettaminen jai aika vahiin, koska taalla on edelleen lakko ja kaikki kaupat on kiinni. Kaupunki on ollut lakossa viikon, koska sotilaat raiskasivat kaksi tyttoa. Kaupat pysyvat kiinni, kunnes syylliset on tuomittu. Paikan pyorittaja onnistui kuitenkin hommaamaan jostain ihan kasittamattoman makeita suklaaleivoksia, joita sitten vedettiin illalla porukalla laivalla.

Otin shikaran, vahan gondolin tyylisen veneviritelman, jotka palvelee takseina ja kavin silla kiertelemassa jarvea ja kylia. Tama jarvi on uskomattoman kaunis, ja vastarannalta kuuluvat rukouslaulut luo aika mielenkiintoisen tunnelman.

Tana aamuna herasin neljalta ja kavin shikaralla kylassa vihannesmarkkinoilla. Markkinat siis hoidetaan paatista paattiin veden paalla, enpa ollut tuollaista toria ennen nahnyt. Heraaminen kannatti muutenkin, koska aamu oli tosi kaunis. Oli upeaa katsella auringon nousua vuorten takaa ja taustalla tietenkin kuuluivat aamurukoukset.

Toisaalta tama on paratiisi, mutta on talla varjonsa. Mihinkaan ei oikein voi menna yksinaan, koska joka paikassa on miljoona sotilasta tiukkaamassa papereita ja liuta paikallisia vokottelemassa vaaleaa tyttoa ties mihin kulkupeleihin. Ei tuolla kaupungissa kylla mitaan tekisikaan, koska kaikki on kiinni.

Kavin omistajan kyydissa linja-autoasemalla hakemassa pari brittia. Ailsemalla vilisi sotilaita kuin varuskunnassa. Liikenne on ihan hullua, ei voi kuin toivoa parasta. Jengi ajaa lujaa ja polttaa samalla tupakkaa seka tietty puhuu puhelimessa, ja teilla on kaikkea lehmista, vuohista, hevosista, kanoista, autoriksoista, lapsista, polkupyorista ja niin edelleen ihan isoihin puihin, putkiin, kiven murikoihin jne. En kylla itse lahtisi taalla rattiin mistaan hinnasta.

Paasin kaymaan paikallisessa vammaisten lasten sairaalassa, jossa oli fysio- ja puheterapiaa jne. Ei musta taalla olisi hyotya, paha antaa terapiaa, kun ei puhuta samaa kielta. Olisin paassyt vuorille sota-alueelle paikkaamaan haavoja, mutta vanhemmat voisi vahan tykata kyttyraa siita. Niinpa jatkan ihan vaan tavallisena turistina Himanchal Pradeshiin.

13
Tupsahdin perjantaiaamuna viiden aikaan aamulla Delhiin. Kovasti kyselivat sikainfluenssasta maahan tullessa, mutta muuten lentokentta sahlinki oli paljon vahaisempaa kuin vaikka Kiovan Borispolissa.Jalleen nakeminen rinkan kanssa oli riemukas, vaikka reppu oli ilmeisesti kaynyt uimassa Helsinki-Vantaalla. Valiako silla, kun kamat oli muovin sisalla.

Hengasin lentokentalla kunnes aurinko nousi ja menin sitten prepaidtaksilla New Delhin rautatieasemalle. Delhi oli sen verran hammentava mesta ensikertalaiselle, etta paatin perua junalippuni Varanasiin, joka on kuulemma viela sekavampi hassakka ja nukkua yhden yon kunnolla.

Helsingista lahtiessa oli huimat 8 astetta lamminta, joten Delhin yli neljakymmenta varjossa saivat mut ottamaan tavoistani poiketen ilmastoidun huoneen. Eipa se nostanut hintaa kuin eurolla yo.

Saatuani rinkan pois selasta lahdin katselemaan, mihin jatkan Delhista matkaa. Musta varmaankin loisti noin sadan kilometrin paahan, etta olen ekaa kertaa Intiassa ja vasta tullut, koska sain hihaani heti vahintaan 10 tyyppia roikkumaan ja kauppaamaan ties mita. Kauhean saatamisen ja tinkimisen jalkeen paadyin ostamaan lentolipun Srinagariin Kashmiriin lauantaiaamuksi.

Kashmiriin tulo osoittautui hyvaksi ratkaisuksi. Delhin helteen ja hassakan jalkeen tuntui paratiisilta tulla koneesta ulos vajaaseen parin kymmenen asteen lampoon. Tayttelin kaikki viranomaisten vaatimat laput ja vakuutin ties kuinka monetta kertaa, etta mulla ei ole sikainfluenssaa. Pelkastaan lentokentalla oli enemman sotilaita kuin nain koko Delhissa, ja passiani tiukattiin toista kymmenta kertaa. Lisaksi heti koneesta tullessani kysyttiin lentolippua, mita en ihan tajunnut: totta kai mulla on boarding pass, nakeehan ne itse, etta tulin koneesta.

Majoituin Nigeen jarvelle house boattiin. Majoitukseen kuuluu ruoatkin, mika on aika katevaa, koska lakon takia suunnilleen kaikki paikat on kiinni. Vain autokorjaamot ja kioskit ovat auki, ravintolat vain iltaisin.

Paastyani jalleen kerran rinkasta eroon kavin vahan kaupungissa ja Dal jarven ymparilla kavelemassa. Sotilaita nayttaisi olevan enemman kuin paikallisia, ja kaduilla on ihan pikakivaari- ja konekivaarikoppeja. Tulee jotenkin etaisesti Belfast mieleen, vaikkei siella ihan nain paljon piikkilankaa, sotilaita ja aseita ollut.

Jos sotilaita ei lasketa, tama on paratiisi. Rauhallista, ja lakon takia kukaan ei edes yrita myyda mitaan. Delhin vastakohta.

Nyt sunnuntaina kaupunkiin ei voi mielenosoitusten takia menna, joten hengaan house boatilla parin britin ja israelilaisen kanssa.

Kuka tunnunstaa jattaneensa Risto Isomaen Saravastin hiekkaa -romaanin tanne joskus 2006? Kiitos kovasti, ihan hauskaa lukea romaania suomeksi.

14
Eurooppa / Vs: Ukraina
« : 02.06.2009, 19:12:47 »
Mä tulin eilen viiden päivän reissulta Kiovasta, ja tykkäsin kaupungista kovasti. Tehokkain julkinen liikenne, mitä olen missään nähnyt. Kulkuvälineet tosin oli ääriään myöten täynnä mihin aikaan tahansa, ihmettelin, että eikö ihmiset käy ollenkaan töissä. Aina kuitenkin löytyi sijaa ja oli halpaa.

Jos tykkää lentokoneista, Kiovan ilmailumuseo on vierailemisen arvoinen. Neuvostokalustoa ja Ukrainan omaakin iso pellollinen ja sisäänpääsy 1,7 e. Tosin sinne on aika hankala löytää, mutta vaivannäkö kannatti.

Hotelleista en tiedä sanoa mitään, itse asuin Brovaryssä (kaupungista Lisovaan metron päättärille ja sieltä vielä 40 min bussilla) 12,5 eurolla yö. Huone oli siisti ja iso, mutta lämmintä vettä ei tullut ja toinen sänky romahti tokana yönä eikä vessan ovi mennyt kiinni. Mua moiset ei haitanneet, nauratti vain.

Olin tapaamassa kaveriani, joka on omalla reissullaan. Se oli mua odotellessaan ostanut jostain Kiev Tour Guiden 2,5 eurolla. Hyvä sijoitus, opas oli tehty ainakin kymmenen vuotta sitten ja julkisen linjat oli vähän muuttuneet sen jälkeen ja muutenkin se oli viihdyttävä vihkonen. Kartta piti suunnilleen kutinsa, tosin siihen oli merkitty asemia, jotka edelleenkään eivät ole valmiita.

15
Eilen tulin Ukrainasta ja ylihuomenna lähtee lento Delhiin, jossa koitan löytää New Delhin aseman ja Varanasin junan. Sieltä sitten jossain vaiheessa Kolkatalle ja Bangladeshin viisumia säätämään.

Kovin tarkkaa suunnitelmaa en ole tehnyt, mutta Sikkimissä, Balgladeshissä ja Tiibetissä olisi hieno käydä, jos olosuhteet ja viranomaiset sallivat. Paluulento on 25.8. Delhistä, toivottavasti ehdin siihen, pitäisi kouluun keretä syksyksi.

En ole aikaisemmin Aasiassa käynyt, mutta reissua on odotettu kauan ja hartaasti ja rahaa pihdattu urakalla. Olen yksin liikenteessä, eiköhän tieltä seuraa löydy, kun sitä kaipaa.

16
Huomenna viimeinen tentti, sen jälkeen junalla Helsinkiin. Keskiviikkona lento Kiovaan "treffeille", 1.6. sieltä takas ja 4.6. lähtö Aasiaan. Takaisin täytyy tulla vasta elokuun lopussa.

Vähän alkaa olla lähdön tunnelmaa ilmassa.

17
Intia / Vs: Intia huhtikuussa
« : 12.05.2009, 19:53:11 »
Koitin Intian suurlähetystöstä sitä Sikkim lupaa hakea, mutta sieltä ihan soitti virkailija ja kertoi, että pitää olla naimisissa tai 4 hengen ryhmässä saadakseen Sikkim-luvan.  :D

Aviomiestä ei ole ja ryhmää vielä vähemmän, joten haen luvan sitten Intiasta. On Sikkimiin muutkin yksinäiset huhujen mukaan päässeet, enköhän minäkin sitten.


18
Aasia / Vs: Bangladesh - Tuo jääkarhujen maa
« : 30.04.2009, 19:55:44 »
Kiitos tiedoista Annipurna. Pitänee koittaa Kolkatasta tai jostain koittaa katsella, josko joku länkkäri tai muu turisti olisi sinne päin suuntaamassa.

Mulle juuri tänään soitettiin Intian suurlähetystöstä, että pitää kuulemma olla naimisissa tai kuulua neljän hengen ryhmään päästäkseen Sikkimiin. Luin kyllä Sikkimin turistitoimiston sivuilta, ettei kaikille alueille tarvitsisi... Pitänee kokeilla vielä, jos kuitenkin saisin luvan, tai jos saisin sen sitten Intiasta, ellei Suomesta irtoa.

19
Aasia / Vs: Bangladesh - Tuo jääkarhujen maa
« : 29.04.2009, 09:32:52 »
Hei.

Olen kesäkuun alussa lähdössä Aasiaan akselille Intia, Sikkim, Nepal ja toivottavasti Tiibet. Olen yksinäisenä naisena liikenteessä ja ensimmäistä kertaa Aasiassa. Olisiko parin kolmen viikon visiitti Bangladeshiin kesäkuussa liian uhkarohkeaa? Hieman hirvittää, mutta toisaalta tekisi mieli mennä käymään, kun kulmilla olen. On sieltä näemmä muutkin hengissä tulleet pois.

Onko kukaan ollut Bangladeshissa monsuuniaikaan, pystyykö siellä liikkumaan mihinkään?

Toinen kysymys koskee viisumia. Myöhäisen heräämiseni vuoksi en ennätä hakea Bangladeshin viisumia valmiiksi Ruotsin suurlähetystöstä, eli se pitäisi hakea sitten Delhistä tai Kolkataasta. Delhin Bangladeshin suurlähetystön sivuilla kerrotaana avuliaasta, että passinsa voi visalla varustettuna hakea takaisin seuraavan päivänä, mutta tämä varmaankin koskee vain intialaisia. Onko kellään aavistusta, kuinka kauan joutuisin Bangladeshin viisumia odottelemaan? Hintaa tulee ilmeisesti noin 25e, näin ainakin Ruotsista haetulle 30 päivän visalle.

20
Intia / Vs: Intia huhtikuussa
« : 28.04.2009, 17:44:34 »
Hei,

pannaanpa tämän ketjun jatkoksi, kun hakukone ei parempaakaan Sikkimiä sivuavaa keskustelua löytänyt. Olen menossa kesäksi akselille Intia, Nepal ja toivon mukaan Tiibet myös. Sikkimissä aion myös käydä.

Sikkimin tietyille alueille näköjään tarvitsee luvan ja tätä lupaa varten pitää ilmoittaa reitti. Lupa myönnetään 15 päiväksi. Gangtok, Rumtek, Phodang, Pemayangtse Khecheperi ja Tashiging näyttävät olevan alueita, joille tarvitsee tämän luvan, ja joille saa ilman ryhmää mennä. Lisäksi on lista paikkoja, joihin tarvitsee oppaan ja erityisluvan, jonka opas hakee ryhmälle. Onko kellään tarkemmin tietoa tästä lupahommasta, saanko siis hengata vapaasti niillä Sikkimin alueilla, joille ei tarvita tätä lupaa? 15 päivää on nimittäin aika tiukka.

Joku tuolla jo mainitsi, että Gangtok on ankea mesta, onko muita vinkkejä tarjolla Sikkimistä?

Kiitos avusta.

Sivuja: [1] 2 3 ... 6