Näytä kirjoitukset

Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.


Aiheet - Neiti Q

Sivuja: 1 [2]
21
Tänään kerrottiin STT:llä laivauutisia: Saaremaan Laivanvarustamo harkitsee  laivalinjaa Latvian ja Suomen välille. Koska hankkeesta kertoi Ventspilsin kaupunginjohtaja, on todennäköistä että reitti kulkisi tuohon öljysatamakaupunkiin. Suomen satamista esillä on ollut muun muassa Hanko. Latvian ja Suomen välisen liikenteen aloittamisesta ei ole vielä tehty päätöksiä, eli linjaa ei olla avaamassa vielä tänä vuonna.  Saman varustamon tytäryhtiö avasi viime toukokuussa laivalinjan Saarenmaalta Ventspilsiin. Scanian reitti valittiin Latvian parhaaksi matkailutuotteeksi viime vuonna.  Reitillä oli 14 000 matkustajaa. Varustamo on jo ilmoittanut avaavansa 17. helmikuuta lauttareitin Sillamäen ja Kotkan välille. Linjalla liikennöi M/S Vironia.

22
Olettekos kuulleet... / Äkkilähdöllä New Yorkiin
« : 30.11.2005, 10:50:15 »
Kaikille villeille ja vapaille tiedoksi, että Finnairin tämän viikon äkkilähdöissä on harvinaisen hyvänhintainen lento NYkkiin, 352 euroa ja mahdollisia lentopäiviä aika paljon (1. - 17.12.). Ei osu omalle kohdalle silti..

23
Olettekos kuulleet... / Kaisla irrottelee Iltalehdessä
« : 24.11.2005, 10:29:04 »
Ihan pakko jakaa kanssanne pari Seppo Kaislan lohkaisua viikonvaihteen Iltalehdestä:

Mihin seuramatkatoimiston johtaja joutuu kuoltuan?
Turistihelvettiin.

Ruotsissa matkaileva voi joutua pahimmillaan matkustajahemmettiin ja lisäksi katukeittiöön nauttimaan korvia ja läskiä.

Nonni, sainpahan kertoa ;)

24
Baltian maat / Pyörällä Viroon
« : 23.07.2005, 11:32:01 »
Heitän toiveikkaana muhimaan seuraavan matkanpoikasen. Olen jo kauan halunnut mennä polkupyörällä Saarenmaalle, mutta epäilen, että saari käy nopeasti pieneksi varsinkin reilumpiin päivämatkoihin tottuneelle miehelleni. Kysyisinkin nyt paikalla käyneiltä vinkkejä, miten pyöräilijän aika kuluisi Saarenmaalla. Tai ylipäätään Virossa. Yksi vaihtoehto voisi olla esim. lentää pyörien kanssa Riiaan ja tulla takaisin polkien. Onko joku kulkenut hiljattain Via Balticaa, millainen meininki siellä on? Muistelen että viisi vuotta sitten tie ei ollut huippukunnossa mutta autolla piti ajaa lujaa.. Entäs vaihtoehtoiset tiet, tuleeko matkanteosta mitään jos yrittää valita muun kuin Via Baltican; kierteleekö pienemmät tiet tuskaisesti?

Ja vielä, jos jollain olisi kokemuksia, saako esimerkiksi Saarenmalla helposti majoitusta ex tempore. Hotelliinhan aina pääsee, mutta miten on yksityismajoituksen laita? Vieläkin kuntoutusvaiheess aolevan polveni takia en haluaisi lyödä etukäteen lukkoon päivämatkoja, ja sitten taas toisaalta, polvi ei veny etsimään majaa päivän päätteeksi ihan tolkuttomia kilometrejä..

Tällaisia tässä pohdin laukkuja pakatessani.. Sveitsistä palattuamme on vielä pari viikkoa lomaa jäljellä, ja kummallisella tavalla kaikki on ihan auki.

25
Lentomatkustus / Air passengers rights
« : 16.02.2005, 15:39:37 »
Nyt jokainen oikeuksistaan kiinnostunut eurooppalainen lentomatkailija tutkimaan 17.2.2005 voimaan astuvia oikeuksiaan:
http://europa.eu.int/comm/transport/air/rights/info_en.htm

Vieläkö joku väittää ettei EU ole meidän kaikkien ystävä?

26
Matkapäiväkirjat / Pyörällä Euroopassa 2004 (SK)
« : 20.01.2005, 13:21:40 »
Pyöräilypäiväkirjani alkaa kesäkuulta 2004. Sinänsä loogista, koska kesäkuun reissu sijoittuu ajallisesti ennen heinäkuun ja lokakuun retkiä…

Suunnittelimme keväällä 2004 helppoa pyöräretkeä jossain päin Eurooppaa. Moselin ja Reinin laaksot vakiintuivat aika pian kohteeksi, ja reissun pyöristykseen näyttivät sopivan Lorrainen ja Alsacen maastot. Kun kartat oli hankittu ja summittaiset päivämatkat arvioitu, ei enempiä suunnitelmia tarvittukaan. Varasimme lennot 23.6. – 5.7. välille Helsinki – Frankfurt. Ei kun matkaan.

Pyörät matkustivat Finnairin ohjeiden mukaisesti polkimet irti, tangot käännettyinä. Ei ongelmia ennen kuin piti löytää reitti ulos Frankfurtin lentokentältä. Tässä auttoi edellispäïvänä kirjastossa nähty kaupungin kartta, jonka mukaan oli tarpeen suunnistaa länteen pitkin Main-jokea. Päädyimme pian Reinille, käväisimme Wiesbadenissa todetaksemme sen ikäväksi paikaksi ja päädyimme joen rannan lähiöön menneiden aikojen loistosta nauttimaan. 60 euroa oli aika kova hinta yöpaikasta, tosin vaihtoehtona oli arviolta 120 euron hintainen linnayö seuraavassa kylässä.. Pääsimme seuraamaan jotain futismatsia (Saksa – Englanti??) autenttisissa pubioloissa. Ja mummo tarjosi aamulla itsetehtyä vadelmahilloa. (23.6. matka 52 km)

Matka jatkui kohti Eltvilleä ja reissun ekaa linnapuutarhaa sekä jätskiannoksia (ihan ekat jätskit nautittiin jo ekana iltana..). Ensimmäisenä päivänä olimme oppineet, että pyörätiet voivat myrskyn jäljiltä olla täynnä oksankarahkoja, ja että ne on pääosin rakennettu halkeilevista tiilistä. Lisäksi pyörätie saattaa olla ohjattu vaikkapa viinipellon keskelle, missä ei katkeilevalla sementtipinnalla tulisi mieleenkään ajella yli 15 km/h.  Nämä pari pientä opetusta mielessä suuntasimme jälleen länteen pitkin Reiniä. Maisemat olivat jylhiä, tuuli lempeä, vaikkakin vastainen. Lounas Asshausenissa antoi voimia, tosin myös vatsani lähti uusille kierroksille frittirapujen innoittamana; seuraava pysähdys oli pakottavien tarpeiden sanelema.  Tulimme myös huomaamaan, että voimallisen joen yli oli vain harvoja siltoja. Menimme lossilla yli Boppardin kohdalla, ja löysimme majapaikan ihastuttavan vanhan rouvan luota; yö maksoi yhteensä 35 euroa aamiaisen kanssa. Koska turisti-info palveli täällä hyvin, luotimme niihin jatkossakin. (24.6. 75 km)

Kolmantena päivänä lähdimme matkaan ihanassa kesäsäässä varhain aamulla. Jatkoimme pitkin joen vasenta rantaa länteen, pyöräteiden laadusta kärsien – juuri kun olin saanut suustani kehut 1950-luvun asfalttiteille, vastaan tuli keskiaikainen mukulakivikatu. Onneksi vihdoin osuimme Koblenziin, joka sijaitsee Reinin ja Moselin yhtymäkohdassa. Vanhakaupunki oli kaunis, mutta saatoimme helposti kuvitella, että se tuli nähtyä, kun poljimme sen läpi kävelyvauhtia. Eväät Deutsches Eckin eli jokien yhtymäkohdan luona ja kohti etelää. Olin päättänyt, että seuraava yö vietetään Cochemissa. Suunnitelma ei ollut erityisen uhmakas, mutta vastatuuli hidasti matkaa. Pelastukseksi koitui Massey Ferguson, jonka ystävällinen kuski antoi meidän peesata kriittisessä vaiheessa arviolta kymmenen kilsan matkan. Muuten pärjäsimme salmiakin, kirsikoiden ja tomaattikeiton voimin. Jos vähän vettä satoikin, kehumani Haglöfsin windstopper piti kuivana; kovimman kuuron aikaan pyörät olivat ison puun alla ja meitä lämmitti keitto terassilla Alkemissa. Perille Cochemiin pääsimme noin viiden aikaan. Turisti-info oli vielä auki, mutta ei olisi haitannut, vaikka olisivat ehtineet sulkeakin, niin hieno oli varaussysteemi. Büron ulkoseinällä oli majapaikkojen esittely. Kohdetta klikkaamalla näki sen sijainnin kartalla, ja lyhytvalintanumero ilmaisesta puhelimesta ohjasi suoraan ko. hotelliin. Teimme varauksen maapaikkaan, joka sijaitsi konditorian yläkerrassa, jälleen kohtuulliseen hintaan. Saksalaisille tuntui olevan selvää, että kukaan ei jätä pyöräänsä ulkosalle, täälläkin meidät ohjattiin heti pyörätalliin. Kaikki meni muuten kivasti paitsi että keskusaukion viinistandit sulkivat luukkunsa viiden - kuuden aikaan, juuri ennen kuin ehdimme maistelemaan. Onneksi sentään sekalaisia ravintoloita löytyi, ja saimme pitsaa (päihitti perinnekeittiön). Myöhemmin illalla löysimme joenrannan viiniravintolat, joissa maistelimme erinäisiä seudun herkkuja. (25.6. 76 km)

Aamulla aurinko herätti, heitimme huolettoman vilkaisun ylös paikkakunnan linnaan ja jatkoimme etelään. Tämä kohta oli hyvin suosittua pyöräilymaastoa, molemmin puolin jokea näytti kulkevan opastettuja seurueita, jotka koostuivat pääosin harmaista panttereista. Ohi piti aina päästä… Jatkoimme kohti Bernkastel-Küesia, sopivasti taukoja pitäen. Kaikkein sopivin tauko sattui hieman ennen kaupunkia luostarissa, joka oli pyhitetty viinin ja muiden jalojen juomien valmistukselle. Perillä varasimme turisti-infon kautta Hotel Postista huoneen, hinta noin 50 euroa, sisältäen aamiaisbuffetin. Illallista nautimme skandiseurassa jossain perinteisessä ravintolassa, ei siitä sen enempää.. Pakolliset nautiskelut sujuivat leppoisasti Spitzelhausissa; vanhahkojen sisarusten emännöimä viehättävä kapoinen kulmatalo, joka oli vähällä kaatua, olisi ollut elämys ilman erinomaisia viinejäänkin, mutta jätti meidät nyt ikävöimään jälkiruokaviinejä, joita harvemmin tapaa näillä leveyksillä.. (26.6. 84 km)

Matka jatkui jälleen etelään. Seurasimme edelleen Moselia, tosin Trieriä lähestyttäessä ehdimme jo tuskastua joen mutkitteluun. Trierissä oli pakko tankata, italialainen ja lasagne sopi siihen hyvin, mutta edemmäs oli päästävä, joten matka jatkui ohi harmaan kaupungin. Päädyimme erään perheen vastikään viinitilasta luksushuoneistoiksi muuttamaan majataloon, jonka ravintola tarjosi ainoastaan flammkuchenia.. Onni sinänsä, että mieheni ihastui kyseiseen piirakkaruokaan, sitä tulisi nimittäin olemaan runsaasti tarjolla lähipäivinä. Flammkuchen on käytännössä saksalaisten oma pitsa, ja mukavaa naposteluruokaa, paitsi jos täytteenä on sipulin ja kinkun lisäksi myös perunaa – silloin se täyttää isonkin miehen. Maksoimme noin 60 euroa huoneistosta, joka oli tilavampi kuin kotimme Töölössä ja tarjosi näkymät joen yli Luxemburgin viinipelloille. (27.6. 97 km)

Oli outoa jättää turvallinen joen uoma taakse. Luxemburgin puolella seurasimme keskikokoista maantietä, joka vei kohti pääkaupunkia. Yhtäkkiä tasamaahan tottuneet polkijat pääsivät hämäläismaisemiin, joissa kummuilla oli korkeutta, ja aurinkokin paistoi oikein kunnolla. Tie kaupunkiin tyssäsi lentokentän kohdalla; moottoritietä ei voinut jatkaa, viereisen tien silta oli remontissa. Kun olimme polkeneet noin 20 kilometriä pitkin kehäteitä, löysimme kaupungin sisääntulon, joka vei suoraan sen sydämeen. Kaupungin halvin hotelli löytyi rautatieaseman luota. Hotel Napolin nimi ei herättänyt meissä positiivisia ajatuksia, mutta kun lupasivat, että pyörät saa viedä huoneeseen, olimme myytyjä. Kaikki energia oli tosin jo valunut päivän ylämäkiin ja epäonniseen pääkaupungin lähestymiseen; halusimme vain syödä ja rentoutua, ei mitään turhia nähtävyyksiä. Muodoltaan Luxemburg oli kiehtova, korkeuserot tehoavat aina lakeuden plikkaan. Tiettyä hienostuneisuuttakin ilmassa on, ei tosin liikaa. (28.6. 43 km)

Luxemburgista Schengenin kautta Ranskaan. Maisemat synnyttivät nautintoa, samoin alamäet, joita saattoi jatkua kilometrien matkan. Tosin Ranskan puolella tuli heti vastaan elämäni ylämäki; kilometritolkulla 5 – 10-prosenttista ylämäkeä. Kirittäjänä mies, joka hihkuu innosta, kun vihdoin on tarjolla haastetta.  Älysi onneksi viedä mut ekaan maalaiskapakkaan, joka tuli vastaan. Nautimme Auberge de Klausen terassilla maittavan maalaisaterian, tosin hieman tukevan, mutta olihan meillä aikeena käyttää kaikki energia hyväksemme. Itse onnistuin tuhlaamaan jonkin verran energiaa käärmepelkooni: komean maiseman yllä taivaalla kaarteli jotain kotkia tai vastaavia, ja kuvittelin, että ne vaanivat pelloilta käärmeitä, joita nappaavat nokkaansa ja liihottelevat sitten taas meidän yli, jolloin on ilmiselvästi vaarana, että niskaani tippuu sätkivä matelija. Kuulemma tällaista kohtausta ei ole edes kukaan elokuvaohjaaja keksinyt, olenpa hyvä kuvittelemaan! Illaksi aioimme johonkin kivaan kylään.. Sellainen ei ollut vielä teollisuuskaupungilta vaikuttava Bouzonville, jossa tosin ihmiset olivat äärettömän ystävällisiä - mm. baarin tarjoilija laittoi oma-aloitteisesti jäitä vesipulloihimme täyttäessään ne! Poljimme kuitenkin Creutzwaldiin asti. Saksan läheisyys näkyi paikannimissä sekä siinä, että ihmiset puhuivat mielellään saksaa turistien kanssa. Creutzwald herätti minussa joitain epämiellyttäviä natsiväristyksiä, mutta niin vain päädyimme kaupungin ainoaan hotelliin.. ja nukuimme onnemme ohi, kun emme tilanneet kaupungin ainoaa kunnon illallista hotellin ravintolasta. Harvoin jätän ruokaa syömättä, mutta kahvilassa tekojärven rannalla tarjottu graavilohi kyllä jäi lautaselle. Tässä vaiheessa emme enää ihmetelleet meitä kaupungintalolla neuvoneen kunnanisän ihmettelyä, kun olimme kysyneet majapaikkaa ja suositeltavaa ravintolaa – ”jaa, voisi niistä kai jossain yöpyäkin” oli vastaus ensimmäiseen, ja toiseen tuli yhtä välttelevä suositus, vaikka herra muuten oli mitä ystävällisin. (29.6. 84 km)

Creutzwaldista löysimme pienellä vaivalla oikealle tielle kohti Strasbourgia. Ennen alueen pääkaupunkia oli vielä luvassa pysähdys Savernessa. Matka jatkui idän ja kaakon suuntaan, onnekseni mies suostui valitsemaan reitin niin, että seurailimme Vosgeesien yli jotain joenuomaa, matalinta mahdollista kohtaa siis. Päivään mahtui myös yksi ”turhautumisen hetki”: keskipäivän auringonpaahteessa teimme yhden virhekäännöksen, mistä syystä nousimme saman mäen tavallaan kahteen kertaan. Eihän se muuten mitään, mutta kun migreenityyppinen päänsärky iski ja mies vaan hinkui eteenpäin, olin hätää kärsimässä. Pyörät kuitenkin pysäytettiin heti ensimmäisen ravintolan kohdalle, pääsin nappaamaan buranaa ja pesemään naaman – mutta myös hieraisemaan kämmenselän hiet silmään, joka suivaantui täysin. Loppupäivän poljin yhdellä silmällä, vehmaista maisemista pahemmin nauttimatta, eikä illallakaan hyödyttänyt nousta läheiselle kukkulalle linnaravintolaan, kun kykenin hädin tuskin tihrustamaan ruokalistan, saati että olisin voinut nauttia laajana aukeavista maisemista. Saverne oli kaikin puolin viehättävä kaupunki lämpimänvärisine ristikkotaloineen ja kanavineen. Tulimme myöhemmin huomaamaan, että sehän oli kuin Strasbourg pienoiskoossa. (30.6. 96 km)

Saverne – Strasbourg väli oli aika lyhyt. Sen olisi voinut taittaa kanavanvarsia kulkevia pyöräteitä pitkin, mutta päätimme ajella teitä pitkin. Perillä olimme jo lounasaikaan (Sanglierin ruoka maittoi mainiosti, ja kerrankin saattoi siemaista viiniä lounaalla seurauksia pelkäämättä!), mutta hotellin hankinnassa meni aika pitkään. Päädyimme lopulta pienehköön hotelliin (Aux Trois Roses) kaupungin ydintä ympäröivän joen varrelle. Respa vähän epäröi, kun näki että olemme pyöräilijöitä, sillä heillä oli jo iso ryhmä saksalaisia pantteriretkeläisiä. Siitä lisää hetken kuluttua. Sain suihkun jälkeen tietää, että minulle oli syntynyt kaima Prahassa – kiva uutinen! Meillä oli juuri ja juuri aikaa tutustua johonkin kaupungin lukuisista museoista, ja koska olin ansiokkaasti vältellyt kapuamista linnavuorille, päätimme, että nyt on linnan tai oikeammin palatsin aika. Menimme läheisen koristetaiteen museon lipunmyyntiin ja tiedustelimme, että mihin osaan museosta kannattaa tutustua, jos haluaa lähinnä ihailla kaupunkipalatsia, ja ymmärtäväinen myyjä ohjasi meidät oikealle puolelle. Komeissa saleissa oli helppo kuvitella Napoleon tanssiaisten isännäksi, mutta jäiväthän ne vähän ontoiksi ilman opastusta tai muuta syvällisempää tietoa talon historiasta. Jatkoimme matkaa kaupungin viehättäville aukioille; jos olisi ollut aikaa, olisin ehdottomasti käväissyt myös palatsin vieressä sijaitsevassa museossa, jonka sisäpihalle kätkeytyi yrttitarha. Kivoja kuppiloita sattui matkalle vähän väliä, yleensä valitsimme paikan oluen perusteella (joo Affligemille ja uusille tuttavuuksille, ei Cronenbourgille (olkoon vaan paikallista!), Heinekenille ja Stella Artois’ille). Auringonlaskun aikaan istuimme oopperan kahvilassa. Villisti sisustettu kahvila tuntui olevan muutakin kuin pystyyn kuollut lämpiö, siitä voisivat suomalaiset ottaa oppia. Ruokapaikan valinta osoittautui tänä iltana erityisen hankalaksi, mutta päädyimme lopulta perinteisen viehättävään vanhojen rouvien emännöimään paikkaan ihan ydinkeskustassa. Täytyy myöntää, että tällä kerralla valinnat tai pikemminkin arvaukset osuivat vähän pieleen ja ruoaksi tuli valittua jotain melko mautonta, olisiko ollut uuniperunaa pelkän tuorejuuston kanssa.. No, Strasbourg jätti monta syytä miksi palata vielä toistekin! (1.7. 39 km)

Aamulla oli aika hyvästellä Strasbourg. Olin hiukan toivonut välipäivää, mutta miehellä oli niin kova hinku eteenpäin, etten voinut pakottaa pysähtymään pidemmäksi aikaa. Kun olimme aamiaisella, selvisi syy respan edellispäiväiseen epäröintiin: saksalaispyöräilijät täyttivät ensin aamiaissalin, sitten sen yhteydessä olevan aulan, noin 1,5 tunniksi. Ulkona vihmoi vettä, joten jokainen joutui kaivelemaan valtavia matkapussukoitaan ja lisäämään vedenpitävää varustetta. Sitten käytiin kokeilemassa ulkona, että joko tarkenisi, ja tultiin taas aulaan riisumaan joku kerros pois. Tavallaan huvittavaa, joo, mutta ei ehkä kovin tarpeellista – olisivatko voineet pukeutua huoneissaan ja kaakattaa vähän vähemmän muiden kuullen? Kakofonia oli ihan pakko kuitata jollain now I understand –tyyppisellä lausahduksella, kun itse siististi livahdimme matkoihimme. Valitsimme reitin, joka vei ulos kaupungista kanavia pitkin. Katseltuamme kaupungin monumentaalisia hallintorakennuksia - EU-keskuksen jätimme väliin – löysimme opastetulle reitille. Hämmästykseksemme reitillä oli erittäin vähän muita kulkijoita, taisi tulla yksi 30+-pariskunta vastaan koko päivänä, ei muita. Reitti oli tappavan tylsä, ja pahaksi onneksi vesisadettakin tuli jossain vaiheessa päivää. Olimme kutkuttavan lähellä jälleen yhtä korkealla kukkulalla sijaitsevaa linnaa, mutta mulla ei olisi ollut potkua polkea ylös, varsinkaan sen jälkeen kun turistitoimiston poika naureskeli, että ei se kyllä ole välttämättä mahdollistakaan… Harkitsimme jo taksia huipulle, mutta jätimme sitten linnakäynnit sen yhden strasbourgilaispalatsin varaan. Niinpä jätimme päivän melko lyhyeksi ja etsiydyimme majapaikkaan Selestatissa. Hotelli oli kaupungin ytimessä ihanassa vanhassa talossa, mutta huoneet valitettavasti uudemmalla puolella (onks hei kenellekään koskaan käynyt näin? :)). Nautimme hieman virvokkeita ennen kuin suuntasimme katselemaan kirkkoja ja muita pytinkejä, ja sitten olimme jälleen vaikean tehtävän edessä: mihin syömään. Ravintolavalinta onnistui lopulta, istuimme juuri oikeanlaisten vanhojen kattoparrujen alla ja mies sai jälkkäriksi jätskiä – silloin elämä hymyilee. (2.7. 61,5 km)

Viimeinen pyöräilypäivä oli tietenkin vähän haikea. Palasimme Reinin yli takaisin Saksan puolelle, lounastimme jossain viehättävässä kylässä ja poljimme kauniiden viininviljelymaisemien halki kohti Freiburgia. Suuni vetäytyi virneeseen siinä vaiheessa kun havaitsin kadunvarsimainoksista, että kaupungissa vietetään parhaillaan viinijuhlia. Vihdoinkin korvaus kaikista menetetyistä tilaisuuksista maistaa paikallisia tuotteita! Opimme myös – pitäisikö sanoa jälleen kerran – että pyöräilijän on parasta lukea ihan omaa karttaansa, sillä opastetut reitit voivat olla, hmm, harhaanjohtavia. Päädyimme joka tapauksessa Freiburgiin melko hyvissä ajoin, huomataksemme, että moni muu oli tullut jo ennen meitä. Koska maanmainio turisti-infon varausjärjestelmä paljasti nopeasti, muutaman soiton jälkeen, että halvahkot majapaikat olivat jo täyttyneet (oli kaiken lisäksi lauantai), päädyimme ottamaan yli sadan euron hintaisen huoneen muistaakseni Posthofista. Siitä olisi lyhyt matka niin vanhankaupungin viinijuhlille kuin aamulla junalle. Valinta oli sikäli hyvä, että meitä kohdeltiin kuin kuninkaallisia: samppanjaa tervetulojuomaksi, samppanjaa aamiaisella, karkit ja vesipullot mukaan rasittavan junapäivän varalle (no ei se tietenkään ollut samppanjaa vaan hyvää paikallista sektiä). Viinijuhlilla oli rento meininki, ihmiset täyttivät vanhankaupungin aukiot, jotka loivat komeat puitteet juhlinnalle. Musiikkia, ruokaa ja välillä maukkaitakin paikallisia juomia, mikäs sen parempaa. Vielä kun takana oli nautinnolliset noin 950 poljettua kilometriä ja mieleen painuneena paljon kauniita kumpuja, olimme aika euforisessa tilassa. (3.7. 68 km)

Matkan viimeinen päivä hiukan tasoitti euforiaa: muutaman sadan metrin matkalla hotellilta asemalle mies osui lasinsiruihin (viinijuhlat on sittenkin samanlaisia kaikkialla..) ja retken eka rengasrikko oli käsillä. No, junissa oli hyvää aikaa paikkailla kumia. Ajelimme regional- eli aluejunilla Freiburgista Frankfurtiin ja suoraan lentokentälle, matka vei viitisen tuntia mutta kustansi Schönes Wochenende-lipulla vain alle 40 euroa yhteensä kahdelta hengeltä ja pyöriltä. Pahin pettymys odotti kuitenkin Helsingin lentokentällä: tähän asti hienosti matkanneet pyörät oli runtattu lentokenttäkäsittelyssä kasaan, omaani en pystynyt edes taluttamaan, sen verran kiero vanne oli. Olihan meillä pieniä hankaluuksia saada pyörät ylipäätään koneeseen ilman pakkausta Frankfurtissa, mutta koska olimme useaan otteeseen saaneet Suomessa Finnairilta vahvistuksen siihen, ettei pyöriä tarvitse pakata, ja ne olivat tulleet ilman suojaa myös Saksan suuntaan, emme tietenkään ottaneet kuuleviin korviimme mitään vaatimuksia allekirjoittaa vastuuvapauslausekkeita.. onneksi. Pyöräni vietti seuraavat viikot huollossa, ja mitä sitten tapahtui, siitä lisää myöhemmin.            

Loppuun lainaus mieheni samaa retkeä koskevasta päiväkirjasta:
Pyöräilyn sietämättömästä keveydestä: Päivämatkat olivat välillä 43 - 97
km, noita liki satasia oli kaksi, molemmat kukkuloilla välillä
Luxembourg - Strasbourg. Väsymystaso noilla matkoilla oli kohtuullinen,
PP (=koodinimeni) ei myöntänyt tarvitsevansa lepopäivää. Päivittäiset polkuajat olivat
yleensä 4 tunnin paikkeilla, maksimi oli 5:15. Keskinopeudet 20 km/h
molemmin puolin. ( viesti uutisryhmissä )

edit: löysin puuttuvat kilometrit reissupäiväkirjastani, lisäilin ne.

edit, muokkasin linkin niin ettei se enää ole niin pitkä, juspu

27
Tiedoksi syksyn matkoja suunnitteleville: Nick Cave tekee Helsingissä vielä kolmannenkin keikan, se on 28.9. Lippuja myydään ensi tiistaista (24.8.) lähtien.
Ei tarvitse kiukutella, ettei kukaan kertonut..

28
Saksa / Pyörällä Moselin ja Rheinin vartta
« : 30.05.2004, 22:53:00 »
Olisiko teillä antaa vinkkejä pyörämatkailuun Saksassa? Lennämme juhannuksen tienoilla Frankfurtiin, ja reitin on suunniteltu kulkevan Mainzin ja Koblenzin kautta Moselille, siitä alas Luxemburgiin, sieltä vuoristoista (!) reittiä Strasbourgiin ja siitä sitten mielihalujen mukaan Rheiniä joko ylös tai alas. Aikaa ei ole aivan rajattomasti, joten loppumatka hoitunee junalla. Junassa saa DB:n sivujen mukaan matkustaa pyörän kanssa (yleensä lisämaksu 3 euroa), onko kellään kokemusta tästä? Entä muuten pyörän rahtaamisesta Saksaan, ja pyöräilystä sikäläisissä maisemissa?

Oletuksemme on, että pärjäämme reissussa ilman ennakkovarauksia. Onko teillä vihjeitä mukavista majapaikoista reitin varrella? Hintataso saisi olla kohtuullinen.. Entä muut ilot matkan varrella, onko paikkoja, joissa on ehdottomasti käytävä, linnoja ja kyliä? Erinomaisia ravintoloita?

Linkkejä voi antaa saksaksi, englanniksi, ranskaksi, ruotsiksi..

Sivuja: 1 [2]