Näytä kirjoitukset

Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.


Viestit - Matkailijoitsija

Sivuja: 1 ... 11 12 [13] 14
241
Kavin eilen turisti-infon nettikahvilan jalkeen kidutusmuseossa, eli ihan Kaarlen sillan toisessa paassa keskustan puolella. Sattumalta iski vaan silmaan seinassa torture museum, eli sinne siis. Museo on kolmekerroksinen, jokaisessa kerroksessa jotakin, ei siis mitaan tiettya teemaa. Kavin kompleksin lapi noin puolessa tunnissa ja tuollahan oli vaikka mita kidutusinstrumentteja aina sahasta piikkituoleihin. Varmaan epainhimillisin oli laite, jossa uhri makaa piikkien paalla ja laite venyttaa raajoja aarimmilleen. Tekstin mukaan raajat venyvat n. 30 senttia, kunnes "body crushes".

Oli siella klassisia jalkapuita ja pellemaisia rautanaamioita "pahantekijoille". Mieleen jai kunnon muumiokotelo, joka oli taynna teravia piikkeja. Tekstin mukaan piikit eivat lavista sisaelimia, joten kuolema on hidas ja tuskallinen. Joku oli ollut tuollaisessa 1550-luvulla 9 paivaa ja kuollut vasta sitten. Ihmeellista, etta maailma kehittyy. Joskus on ihmisia tuomittu noituudesta tuollaisiin laitteisiin. Jos ma epailisin jotain noituudesta, maksimoisin hyodyn. Jos osoittautuisi, ettei se ole noita, niin mita sitten.

Lahdin sitten hakemaan KFC:sta safkaa Chodovilta. Kavelin Chodovilta hotellille, kun on periaatteessa ihan yhta rasittavaa vetaa Roztylyssa oikein kunnon ylamaki kun kavella yksi pysakin vali kerrostalojen valissa. Eika aikaakaan mennyt juuri yhtaan enemman. Hotellilla on onneksi telkkari huoneessa, jossa nakyy 11 satelliittikanavaa. Eurosportin urheilua ja NBC:n uutisia, mita muuta voikaan toivoa.

Tana aamuna laksin Praha Zoo:hon, eli elaintarhaan. Kavaisin Hlavni Nadriczilla kyselemassa, miten sinne paasee. Metrolinja C:lla Hlavni Holesovicelle, eli sielta mista saavuin Prahaan, ja siita bussi 112 elaintarhaan. Tuumasta toimeen ja menoksi. Holesovicella kavaisin Makkarissa syomassa. Uusi juustomenu oli kylla erittain hyvan makuinen, voisi kayda joskus uudestaankin. Makkari ei ole ollut tahan paivaan mennessa ikina suosiossani. Lahdin sitten bussiin numero 112 ihan kulman taakse. Kesti 10 minuuttia ja oltiin elaintarhassa, helppo tunnistaa.

Lippu maksoi 150 krn, eika opiskelija-alennuksia kaiketi edes ollut. Lahdin sitten kiertamaan. Kolme ja puoli tuntia myohemmin olin kiertanyt paikan melkein kokonaan (paljon suurempi ja laajempi kokonaisuus kuin Korkeasaari). Norsuja, leijonia ja tiikereita, biisoneita, antilooppeja, virtahepo, gorilloita... Myrkkykaarmeita oli, mutta hamahakkeja ei loytynyt. Eika kirahvia, vaikka sellainen piti olla. Linnut ei kylla kiinnosta patkaakaan, joten jatin osan lintuhakeista tutkimatta ja kattelin vain eksoottisimpia ja isoimpia. Susia ja porojakin oli, terveisia Suomi! Jaakarhuja oli kanssa, terveisia Pohjoisnapa. Taa oli kylla ihan kiva kokonaisuus enka ihmettele miksi se on rankattu Euroopan parhaaksi tarhaksi.

Sama bussi lahti takasin Holesoviceen elaintarhan edustalta. Lahdin taman jalkeen Na Mustkulle syomaan samaan ravintolaan, jossa olin jo kahdesti syonyt pizzaa. Tama ravintola on kylla suosittelemisen arvoinen. Rauhallinen, vaikka on hektisella sijainnilla, ja palvelu on hyvaa kuten aina. Tilasin pannussa paistettua porsaanlihaa, joka oli mainiota. Vierella oli salaattia. Maksoi 175 krn. Jalkiruoaksi hunajakakkua, jossa oli vieressa kermavaahtoa. Toi kakku oli kylla hyvaa, ja sen resepti olisi kiva saada. Tata voi kylla kutsua hyvaksi ravintolaruoaksi, koska se on hyvaa myos kotona. Loppulasku oli 368 korunaa, eli jotain 13 euron pintaan. Eli jos kaytte Prahassa, kaykaa taalla. Heti vilkkaimman kadun paassa, Na Mustkun alkaessa oikealla, ikkunassa kuvia pizzoista.

242
Herailin ja lahdin etsimaan erasta Bar Bar -nimista ravintolaa, jota Prahan ohjekirja suositteli, oli kuulemma nuorten suosiossa ja hyvin tilaa lounasaikaan. Vaihdoin metroa Florencella ja menin Andeliin eli n. 5 pysakin paahan. Lahdinpa sitten vaaraan suuntaan kavelemaan ja huomasin ratikan, joka menisi radlickaan. Muistelin epahuomiossa, etta radlicka olisi raatihuone, mutta ei se ollutkaan, pahus. Raatihuone oli tarkemmin muisteltuani radnice, eli lahdin takaisin Andeliin hypattyani pois ratikasta. Ravintola osoittautuikin sijaitsevan yllattavan kaukana, Kaarlen sillan viereisen sillan tuntumassa. Kavelin sitten ihan Vltavskan rantaa, oli yolla satanut vahan vetta, joten kadut oli markina, mutta ei liiaksi. Loppumatka meni kerrostalojen valissa kavellessa ja taalla Prahassa ainakin on siis tosiaan kerrostalojen julkisivut on vanhoja, mutta hienoja.

Globus-hotelli sijaitsee metrolinjan toisessa paassa eli kaukana keskustasta, ja ainakaan silla alueella olevat kerrostalot eivat ole harmaita ja ankeita. Joissain on merkitty jonkun suurhenkilon nimi, joka on vaikuttanut alueella ja toisiin on maalattu isolla ylos jotain kuvioita, jotka nakyvat kauas (en siis tarkoita mitaan anarkistihippien surkeita sprayauksia).

Saavuin sitten pientaloalueelle, joka muistutti jokseenkin jotain Italian ja Espanjan valoisia pikkukaupunkeja kapeine kujineen, joissa sijaitsee ravintoloita. Bar Bar loytyikin helposti. Menin sisalle ja pyysin menun. Viihtyisa ja hamyisa paikka, ja ohjekirja oli oikeassa, etta tilaa oli, joka oli hyva asia. Tilasin paivan keiton ja paaruoaksi paistettua kalaa sitruunassa ja perunoita. Muu oli niin sen verran outoa, etta en tohtinut kokeilla. Juomaksi riitti lemonin makuinen jaatee.

Keitto oli hyva, sisalsi ainakin kanaa ja jotain muuta ja oli sopiva alkuruoaksi, 0,33l. Puolen tunnin paasta sain paaruoan eteeni. Suuri lautanen, jossa makasi kala vierellaan pari risua ristissa, kaksi isoa perunaa ja pieni kulho kermaviilikastiketta. Kalassa ei ollut lihaa nimeksikaan, mutta se muistutti poliitikkoja: ei selkarankaa, mutta paljon ruotoja. Syljin ne pois. Soin kalan paan silmineen myos, aika oudon makuinen silma. Reilussa vartissa koko annos oli syoty veitsen ja haarukan kanssa. Saisi olla markkinoilla ravintolakonsepti, jossa tulisi tayteen, eika paha mieli. Nykyaan se paa-asia on varmaan ravintoloissa se seurustelu eika syominen, joten annoskootkin ovat sita luokkaa. Toki rahalla saa ja hevosella paasee tassakin tapauksessa, mutta olisi kylla ihan jees, jos tulisi tayteen myos ravintolassa niilla normaaleilla lihaisilla annoksilla, eika tarttisi tilata enaa jalkiruokaa.

Jalkiruoaksi tilasin pannukakkua. Ihme, etta pannukakut eivat voi olla ihan vain perinteisia, joihin laitetaan hilloa, vaan jotain pahkinarouheella ja banaanilastuilla hoystettyja imelia pommeja. Tilasin kuitenkin mahdollisimman normaalilta kuullostavan, eli pannari, jossa on hilloa ja piparminttutahnaa. Oli tamakin kylla aika makea, mutta hyva.

Loppulasku oli 357 krn palveluineen, eli 12,7 euroa. Halvalla selvisi, kun Suomessa sama olisi ollut varmaan 30-40 euroa.

Taman jalkeen kavellessani pois pain ravintolasta huomasin Petrinin toisella laidalla patsaita. Lahempi tarkastelu osoitti, etta ne oli osoitettu kommunismissa elaneiden - elavien ja kuolleiden - muistolle. Vieressa meni helkkarin jyrkat raput ylos Petrinille, mutta portti oli lukossa. Lahdin aikani kuluksi kuitenkin kiipeamaan viheralueelle Jenkkien suurlahetyston taakse. Hieno puistoalue, jossa menee polkuja ja kavelyteita ylos asti ja Praha avautuu mainiosti taustalle. Kukkulan metsissa oli muutamia lisakseni, mutta sain olla aika rauhassa ja tsekkailla paikkoja. Yllattavaa, etta tallaisia luontoalueita loytyy suurkaupungin valittomasta laheisyydesta, oikeastaan ihan vieresta.

Muuta ihmeellista ei olekaan tanaan, ainakaan viela, tapahtunut. Kirjoittelen taalta turisti-infosta Kaarlen sillan toisesta paasta ja tama maksaa 90 krn tunnilta, eli kaikista kallein tahan mennessa (reilu 3e).

243
Lahdin kaupungille yhdentoista maissa, aikaisempi on syntia... Jotkut viela puhuu, etta kannattaisi kavella Kaarlen siltaa viidelta aamulla, huh... Ehka, jos hostelli sijaitsisi ihan vieressa, mutta kun ollaan metroradan toisessa paassa, niin ei kiitti. Ei taida edes metrot kulkea viela siihen aikaan.

Jain pois vihrealla metrolinjalla, Staremestolla, kun ajattelin kavella Petrinin kukkula-alueen kokonaan. Kavelin kommunismimuistomerkin ohi ja seurailin turistimassoja rappusiin. Pitkat rappuset ylos asti. Jos on kovinkin heikko kunto, niin saattaa vasahtaa jo noissa. Itse ainakin hengastyin, kun suht. rivakasti kuljin. Tosin, kunto ei olekaan parhaasta paasta.

Ylhaalla tulin linna-alueelle. Pienia katuja ja paljon ravintoloita. Hinnatkaan eivat olleet sielta halvimmasta paasta. Presidentinlinnan eteen satuin juuri parahiksi. Kulkue sotilaita marssi siita ohitse ja valtavat turistimassa rapsivat valokuvia tasta maailman kahdeksannesta ihmeesta. Pressanlinna on aika mukavasti vartioitu, ei kokota mikaan yksi vartiosotilas yksinaisyydessaan kuten Helsingin pressanlinnan edessa. Jatkoin matkaa suoraan, kunnes huomasin Petrinin-kyltin eraassa muurissa. Kavelin yksin muurien valista tieta, missaan ei nakynyt turisteja. Tulin mukavalle, vehrealla puisto-alueelle ja kavelin ihan Eiffel-tornille asti, kuten oli tarkoitus. Petrinin kukkulalla siis on Eiffel-tornin kopio, joka on 60 metria korkea.

Eiffelin luulisi olevan kaikista pahin turistirysa, mutta ei ristinsielua missaan. No, oli siella oikeasti pariskunta istumassa puistonpenkilla ja ohi kulki koiran ulkoiluttaja, mutta muuten oli aika rauhallista. Sisalla tornissa istui pari brittia juomassa tuoppejaan. Sain lipunmyynnissa puhuttua itselleni opiskelijahinnan, vaikka ei mitaan todistusta olekaan. 50 krn eli alle 2 euroa, ei paha. Lahdin kapuamaan ja ekalla tasolla 30 metrissa menin ulos katselemaan miltas se Praha nayttaakaan harakkaperspektiivista. Ihan jees oli, mutta kylla se nayttaisi paremmalta korppikotkan silmista, eli lahdin tokalle, eli vikalle tasolle ihan ylos.

Portaat on nerokkaasti toteutettu, kun alas- ja ylosmenijat eivat voi kohdata, koska kierteet menevat ristiin. Muutama lukutaidoton lahti kapuamaan ylos sielta mista kuuluu tulla alas. Ihan ylhaalta avautui hieno nakyma Euroopan kauneimmasta kaupungista. Punakattoiset talot, iso goottilainen kirkko ja horisontissa nakyvat pilvenpiirtajat... Tornin huojunnan huomasi, jos oikein keskittyi.

Lahdin sitten takaisin alas ja tormasin naihin sankareihin, jotka kapusivat ylos sielta mista ei pitanyt. Alhaalla ostin hampparin ja jaateen. Eras britti kysyi, olenko Britanniasta. Hyva arvaus, mutta ei ihan. Oon Suomesta, sanoin. Han pyysi poytaan istumaan ja halusi tietaa, missa olisi hyvia pubeja. Ohjastin hanet sitten ihan perinteisesti keskustaan, josta loytaa vaikka minkalaisia. Sanoin sitten, etta tapasin Budapestissa eraan britin, joka oli Sheffieldista, ja tiedustelin jos han olisi aksenttinsa perusteella jostain lahelta, pohjoisesta. Sattui olemaan, eli arvasin ihan oikein. Joskin briteilla on kaikilla oikeastaan samanlainen aksentti, brittiaksentiksi kutsutaan. Lahdettiin sitten eri suuntiin.

Suunnitelma oli kavella Kaarlen siltaa takaisin keskustaan. Petrinilla on tosi hyvat ulkoilumaastot, vahan kuin kavelisi jossain Englannin ylamailla. Kiersin monta polkua tarkoituksella lapikotaisin. Linnut lauloivat, eika turisteja nakynyt missaan, siella ne olivat pressanlinnalla varmaan vielakin tollistelemassa ja ihmettelemassa. Pari pultsarimajaa loysin taas ikivanhoista kallionkoloista. Lahdin sitten pikkuhiljaa alaspain. Kavelin punakattoisten talojen valissa kapeilla teilla, joka oli ihan kivaa. Monen monta valokuvaa tuli otettua. Saavuin suurlahetystoalueelle ja Jenkkien lahetysto oli tiukimmin vartioitu. Yllattavaa. Johtuisikohan vuosikymmenia jatkuneesta vihamielisesta ulkopolitiikasta, joka saattaa yllattaen aiheuttaa vihamielista suhtautumista.

Saavuin Kaarlen sillalle, joka oli taynna turisteja. Neljasosa sillasta oli remontissa ja korjauksen alla, eli massaa vyoryi paalle vastakkaisesta suunnasta. Kavelin tavallaan vaaraan suuntaan, kun Petrinille kaiketi kuuluisi menna Kaarlen kautta. Sillalla oli paljon pilakuvapiirtajia, mutta ei yhtaan turistikraasaa kauppaavaa putiikkia, joka yllatti aikalailla. Sillan toisessa paassa nain laiva-ajeluja jarkkaavaa firmaa mainostavan mustan miehen. Hyva tyyppi, oli Norsunluurannikolta ja pukeutunut matruusin kamppeisiin. Kysyin sitten, etta mita maksaa lippu. 270, mutta tingin 250:n ja kelpasi. Sain viela tiketin, jolla paasee ilmaiseksi Kaarlen museoon ja saa alennuksen johonkin Black Light Theatreen.

Lahdin sitten venesatamaan sillan alle. Sain ilmaisen kahvin ja oluen. Olut oli pahaa, kuten tavallisestikin. Puolen tunnin paasta paastiin lahtemaan, kun edellinen paatti oli taynna ja jouduin menemaan seuraavaan. Paattiin tuli lisakseni norjalainen ja ranskalainen pariskunta ja tietty tsekkilainen matruusi, joka puhui vielapa hyvaa englantia. Kaytiin ajelemassa Kaarlen sillan ja eraan toisen sillan luona ja matruusi esitteli meille kaikkea Prahan, sillan ja joen historiaa. Jopa linnuista puhui.

Elavimmin jai mieleen se, kun han osoitti erasta rakennusta keskustan puolella ja sanoi, etta toisen maailmansodan aikaan kun Tsekkoslovakia oli natsien vallan alla, niin eras Tshekkoslovakien nukkehallituksen asioita ajava talossa asunut saksalainen natsipuolueen herra oli maarannyt sotilaat poistamaan eraan juutalaisen kansantaiteilijan patsaan rakennuksen katolta. Sotilaat eivat tienneet, mika kymmenista patsaista se olisi ja paatyivat valitsemaan eniten juutalaiselta nayttavan. Ottivat sitten Richard Wagnerin patsaan ja heittivat alas. Wagner sattui vaan olemaan Hitlerin suosikkisaveltaja siihen aikaan. Tarina on kuulemma tosi, eika mitaan legendaa.

Kiitin sitten ajelusta ja lahdin Kaarlen museoon. Kiersin paikan lapi viidessa minuutissa, eika siella ollut mitaan itselleni kiinnostavaa nahtavaa. Taman jalkeen sitten kavin pizzalla samassa paikassa kuin viimeksi ja taas sain hyvaa palvelua, kun kutsutaan arvonimella sir eika kayttaydyta kuten rakalassa. Pizza ja cola oli kuutisen euroa, joten ei voi valittaa mistaan.

Kavin kommunismimuseossa, jossa jarkkasin myos opiskelijahintaisen lipun 100 krn eli alle 4 euroa. Museo oli pieni, mutta tavaraa oli hyvin. Lavastekauppahyllyt ammottivat tyhjyyttaan, nurkassa oli vanhoja sirppeja ja muuta tehotonta maatalouskamaa, jolla pyrittiin kaiketi viestimaan mm. NL:n viisivuotissuunnitelman tehottomuus tekstinpatkien kera. Paljon oli myos Marxin ja Leninin patsaita. Astuin sisaan kuulusteluhuoneeseen, jossa puhelin yllattaen muka soi. En kehdannut vastata. Oli taalla myos NL:n eka avaruusraketti, koska neukuthan voitti avaruuskilvan. Ihan hyvaa matskua ja ymmartaa paremmin taman museon tarkoituksen, jos on perehtynyt kommunismiin. Tiedottomille ei varmaan aukeaisi kauppahylly, jossa on pelkkia valtion tuottamia kaakaopurkkeja.

Lahdinpa sitten Chodov Centrumiin ja loysin Coffee Factoryn, jossa on pari tietokonetta. Maksaa 60 krn tunti, eli kallis on.

244
Praha - pitkien ihmisten kaupunki.

Tuntuu, etta taalla ihmiset on jotenkin pitkia ja itse olisin keskimittainen 191-senttisena. Naisetkin on melkoisia amazoneja.

Niinhan siina kavi, etta en jaksanut herata kahden tunnin younien jalkeen puoli kuuden aamujunaan, joten otin suosiolla seuraavan, eli herailin 8:30 ja painelin Keletille, josta lahtisi juna Prahaan 9:28. Tama osoittautui lopulta paremmaksi vaihtoehdoksi, koska hotellin check-in on muutenkin vasta kolmelta iltapaivalla ja rinkan seka repun kanssa pyoriminen ruuhkaisessa kaupungissa on kylla jokseenkin rasittavaa.

Olin lahdossa ulos 8:45, niin Laszlo tuli samalla ovenavauksella. Aina taa jatka onnistuu yllattamaan, koska yksikin ilta tulin myohaan kaupasta ja kattelin, etta turistit on nyt eksyksissa mun rapun edessa, niin paatin kysya, etta tarviitteko apua, niin Laszlohan se siina oli kumarassa katsomassa karttaa ja omia papereitaan. Taisi olla eksyksissa itsekin. No, Laszlon kanssa vaihdettiin pari sanaa ja han pyysi minua tulemaan uudelleen Budapestiin joskus. Kylla varmaan menenkin, jos suihku saadaan kuntoon, vuodevaatteet paremmiksi ja telkkariin satelliittikanavat.

Oli kylla tukalat paikat kun olin viela yhdeksan aikaan lauantaiaamuna lipunmyynnissa metroon ja juna lahtisi alle puolen tunnin paasta. Ehdin kuitenkin asemalle hyvissa ajoin jo 9:10, kavin nostamassa automaatilta rahaa 10 000 FT. Katsoin kelloa, niin 10 minsaa aikaa, eika hajuakaan mista juna lahtisi. Lahtisi ihan toiselta puolen asemaa, eli jalkaa toisen eteen ja etsimaan. Eras pappa onnistui sotkemaan hetkellisesti minut taydellisesti, kun vaitti, etta katsomani Berliinin-juna, joka menisi Prahan kautta, ei menisikaan Prahaan ja yritti ohjastaa minua toisaalle. Onneksi olin aika varma, etta se juna se on, ja tarkistin asian ohimenevalta asematyontekijalta. Mika onni, etta en lahtenyt seniilin aijan ohjeiden mukaan mihinkaan.

Junassa menin sitten ihan oikeaan vaunuun, tai nain luulin ainakin. Ovessa luki 2, jonka oletin tarkoittavan 2. luokkaa ja varmistin viela viereisessa hytissa istuvalta, joka varmisti, etta kakkosluokka tama on. Istahdin alas ja ajattelin, etta jes, saan olla yksin kun ei nay muita. Kymmenen minuutin matkan, lukuisten radan varressa sijainneiden mustalaisleirien jalkeen, joku herra (konduktoori, kai) pamahtaa hyttiin ja vaatii minua kovasanaisesti poistumaan kakkosluokkaan, kun tama olisi ykkonen. Mika urpo, voi sen asian esittaa kohteliaastikin.

Menin sitten viereiseen vaunuun. Rookaajia, kova-aaninen perhe, taynna... tyhja! Ainakin melkein. Heitin tavarat taman hytin tavarahyllylle ja menin istumaan. Hyttini jakaisi ainoastaan eras herra, joka seisoskeli kaytavalla ja katseli ikkunasta taaksejaavaa Budapestia. Tama herra naytti ihan Freddie Mercurylta. No, pian Freddiekin tuli hyttiin ja istuskeli omaan penkkiinsa. Ei puhuttu toisillemme mitaan, morjestusta lukuunottamatta. Meni melkein kaksi tuntia, ja herra katseli, etta joko hanen asemansa tulee. Freddie jai sitten pois, jossain.

Laitoin hytista oven ja verhot kiinni kokonaan ja valot pois. Laitoin penkit ns. makuuasentoon ja kasinojat ylos. Kaivoin repusta tyynyn ja asetuin pitkakseni, aina kun se oli mahdollista. Nukuinkin puolisen tuntia, mutta havahduin kun juna pysahtyi. Kukaan ei tullut hyttiini, ainoastaan kurkisti verhon raosta, mutta koska esitin nukkuvaa ja pidin verhoja kiinni, he tajusivat hakeutua muualle. Katevaa! Soin tassa vaiheessa pari kolmioleipaa, jotka maistuivat kylla "tien paalla" hyvalta. Horppasin myos kunnon kulauksen limpparia.

Seitseman tuntia on pitka aika junassa ilman viihdykkeita. Oli mulla kylla musiikkia, jota kuuntelin ehka tunnin, mutta sekin alkaa kylla puuduttaa. Juna pysahtyi ehka kymmenella asemalla matkalla, mutta sain olla hytissa ihan rauhassa. Vihdoin 16:25 juna hiljensi ja nain Prahan Holesovicen kyltin. Juna pysahtyy Holesovicessa, mutta ei paarautatieasemalla. Jain pois kuten suuri osa muista ja lahdin metrolle. Vaihdoin sita ennen 10 000 FT korunoiksi. Metrolinja sattui olemaan just oikea, eli numero dos. Ajelin lauantairuuhkan aikaan Roztylylle eli melkein toiseen paahan ja lahdin etsimaan hotellia. Kavelin eka vaaraan suuntaan, kun ei ollut karttaa, mutta ohikulkija opasti, etta hotelli on maen paalla ihan metroaseman takana. Tuo maki on kylla vittumainen kaveltava ylos rinkan ja repun kanssa, ja kun muutenkin oli kostea ilma ja satoi vetta, niin vitutuskayra oli noussut aika ruhtinaallisesti.

Tein check-inin ja sain magneettikortin. En tajunnut heti, etta magneettikortti pitaa jattaa lukijaan, eika vain vinguttaa kuten S-etukorttia kaupassa. Sekin viela. No, paasin vihdoin huoneeseen, jossa on parisanky ja ylimaarainen sanky. Kaikki naytti vihdoin valoisalta, uudelta ja hotellimaiselta. On telkkarikin, jossa nakyy 11 tunnettua kanavaa. Menin valittomasti suihkuun, joka kruunasi vittumaisen matkan tanne. Tulipa freesi olo, mutta rinkka oli taynna likaisia vaatteita, joten lahdin sitten kuuden maissa ostoskeskukseen Chodoville (seuraava metroasema), jossa olisi pesula.

Chodovin ostoskeskuksessa oli ihan samat kaupat kuin Krakowska Galleriessa tai Budapestin muotikaduilla. Eli Humanic, Zara, Peek & Cloppenburg, H&M ym. ja iso supermarketti, joka muistutti Krakowskan Carrefouria, seka tietty kansainvaliset mattoketjut KFC, McDonald's jne. Pesulan loysin ihan alakerrasta supermarketin vastapaata. Otin kassillisen likaisia vaatteita, mm. T-paitoja, collegehousut, alushousuja, sukkia seka verkkatakin. Kysyin hintaa. Hinta oli pienehko, vain 27 euroa ja saisin kaiken takaisin seuraavana paivana klo 14. Jees jees, minkas teet kun ei ole varavaatteita ja kiskurit kiskovat minka kerkeavat. Ensinnakaan, mina en tarvitse silitysta vaatteilleni, enka erikoiskasittelya alushousuille, enka mankelointia sukille, josta sikahinta kaiketi koostuu. Mina tarvitsen vain pesun neljassakympissa ja kuivauksen tavallisessa kuivaimessa, jonka ei luulisi paljoa maksavan. Mutta ei niin ei, "no engelska", etta kehtaavat. Ei vaan ollut vaihtoehtoja valttaa tuota, kun oli ainoat vaatteet paalla. Hampaita kiristellen otin mita tarjottiin (kiskottiin) ja lahdin pois.

Ostin farkut jostain lafkasta hintaan 750 Krn eli 40 euroa. Kylla taas menee rahaa, mutta vahan pakko se on vaatteita ostaa, jos ei taalta, niin Suomesta. Ostin supermarketista kekseja ja limua ja laksin Roztylylle. Roztylylla menin tien yli ja auto tuli makea alas, ehtisin ihan hyvin pois alta, mutta ennen minua han toottasi oikein kunnolla ja naytti keskisormea. Naytin takas ihan vittuillakseni ja han loi liinat kiinni ja pakitti. Luulin, etta ajaa paalle tai tulee turpaan. Kusipaa tyytyi kylla vain vittuilemaan ikkunasta, mutta ei raukka tajunnut, etten puhu tshekkia.

Etsiskelin pizzeriaa, josta saisi pizzoja mainoksen mukaan. Satoi vetta ja kiipesin maen paalle. Kylla taas vitutti jostain syysta. Kavelin ostarille, mutta kaikki oli kiinni paitsi rakalat, joissa jossain kaiketi se Dali Pizza muka oli. Etsiskelin pitkan aikaa, mutta mitaan ei loytynyt. Jalat muussina kavelin hotellille, avasin telkun ja katsoin vahan potkunyrkkeilya EuroSportilta ja painelin nukkumaan.

Tana aamuna herasin puoli yhdeltatoista, kun en jaksanut menna aamiaiselle aikaisin. Menin suihkuun ja lahdin kaupungille aika pian. Ostin 24h lipun hintaan 100 krn, eli alle 4 euroa. Jain pois Hlavni Nadrazilla. Kavaisin turisti-infossa hakemassa keskustan kartan ja lahdin kavelemaan. Oli oli rauhallinen ja mieli lepasi kavellessa Prahan kaduilla. Oli siisti kaupunkikuva, talojen julkisivut mahtavia ja saa oli +8, ei satanut eika tuullut. Kavelin Stare Mestolle pain ja hokasin kahvilan, joka avautuu juuri nyt. Olin toinen asiakas ja kysyin, etta mitahan taytetty patonki ja cappuchino maksaa. Patonki 85 krn (3e) ja cappuchino 55 krn (2e). Hyva diili, otin molemmat. Patonki taisi olla eilista, koska juusto ei ollut ihan tuoretta. Oli silti hyva ja iso ja hintansa vaarti. Cappuchino-vertailu osoitti, etta cappuchino ei parjannyt Budapestin Gerbeaudin cappuchinolle, mutta pieksi selkeasti Krakowska Gallerien jaatelobaarin vastaavan, vaikka nyt en saanut edes minttukaramellia tai melkein kokonaista kaurakeksia kylkiaisena. Cappuchino on hyva, kun siina ei ole liikaa vaahtoa. Soin ja join tyytyvaisena.

Taman jalkeen yritin ehtia Raatihuoneen kellolle tasan yhdeksi. Kello on kuuluisa siita, etta tasatunnein 12 apostolia kavelevat sen editse vuorotellen Pietari etunenassaan. Kello oli jo nakopiirissani, mutta sitten kuulin kun se soi, enka ehtinyt. Johtui osittain siita, etta joku oli vahan kannissa ja tuli anelemaan minulta rahaa. Olisi pitanyt lahtea johonkin asuntoon, koska hanella on kaksi kaveria siella "helvetinmoisessa nalanhadassa" eika hallitus anna mitaan. Kieltaydyin kohteliaasti houkuttelevasta tarjouksesta, mutta ei ole varaa joutua ryostetyksi.

Lahdin hakemaan pyykkeja Chodovilta ja olin 20 minuuttia "myohassa", mutta ei se mitaan. Sain pyykit ja lahdin hotellille viemaan niita. Arsyttaa noissa pesuloissa se, etta pyykit annetaan takaisin jossain henkareissa ja isoissa kasseissa, etta kantaminen on hankalaa. Olisin voinut heittaa kaiken reppuun kuten tanne tullessakin, mita valia, jos kerran kuorma on melkein pelkkia T-paitoja ja alusvaatteita.

Taas oli jotenkin hiostavaa, mutta lahdin takas kaupungille. Jain pois talla kertaa pysakkia ennen, eli Muzeumilla, jossa kavelin paakatua, Vaclavske Namestia, alaspain. Hienoja taloja ja kauppoja, taytyy myontaa. Pian kello tulisi tasan ja turistimassa vyoryi raatihuoneen kellon alle mina mukaanlukien. Otin kameran esille ja kuvasin videolle, kun minikokoiset apostolit marssivat kellon editse ja luuranko kilisytti kelloa. Kavelin sitten torilla ja pysahdyin kuuntelemaan katusoittajaa, joka osoittautui tunnetuksi, paikalliseksi artistiksi. Kerasi vahan huomiota.

Taman jalkeen katselin, kun raatihuoneen vieressa on vanhoja retroautoja. Vetavat turistikierroksia. Ihan jarkyttavia hintoja, 1200 korunaa (45 euroa) kolme varttia. Lahdin taman jalkeen syomaan pizzan. Sita ennen nain stripparibaarin edessa eraan mustan miehen, joka oli pukeutunut hassusti punaiseen viittaan, jossa oli karvakaulus ja -huppu. Ihan huumorimielessa menin kysymaan, puhuuko han englantia. Han sanoi kylla. Sit kysyin, etta mista han sai nuo kamppeet. Vastasi, etta tamako oli se, mita halusin kysya, suksi kuuseen. Ihan vittuillakseni heitin, etta "cheese" ja rapsasin valokuvan. Kaveri juoksi melkein pain, kysyi mika ongelma mulla on ja halusi ottaa kameran veke, mutta ei onnistunut kun en antanut, vaan nauroin vaan.

Lahdin syomaan pizzaa vahan matkan paahan Na Mustkulle, jossa olin nahnyt mainoksen. Paikka oli pizzaravintola ja pizza oli hyva, maksoi 155 korunaa eli 4,5 euroa. Alkoi jo hamartya, eika Petrinin kukkulalta saisi enaa pokkarilla kunnon kuvia, joten paatin vaan hakeutua nettikahvilaan ja etsia infoa, jos jossain lahempana hotellia olisi nettikahvila. Voisi taman jalkeen kayda viela ostamassa jotain syotavaa ja lahtea. 

245
Herailin kymmenen jalkeen, kun joku rymisteli huoneistoon sisalle omilla avaimillaan. Ei ollut sentaan murtovaras, vaan siivooja, jonka piti virallisten tietojen mukaan tulla siivoamaan, kun olisin lahtenyt tana aamuna. Soitin Laszlolle ja han selvitti tilanteen puhelimitse, no problems.

Lahdin puoli kahdentoista aikaan kaupungille suunnitelmissa ei mitaan. Ilma oli aurinkoinen ja plussaa oli mututuntumalta ehka viidesta kymmeneen astetta. Kavelin Fashion Streetia Ferenc Terille ja kavin parissa liikkeessa katselemassa mita vaatteet maksaisivat. Aika paljon, joten kavelinpa sitten katsomaan pitkaan etsimani nettikahvilan. Koneet olivat aika antiikkisia, ja mesta oli kalliimpi kuin tama. Ostin kuitenkin aikaa aikani kuluksi ja lahdin hostellille pain takaisin kahden maissa. Kavin turisti-infossa kysymassa mika olisi nopein reitti kansallismuseoon, koska ei ollut viela keskusta taysin hallinnassa. Loppujen lopuksi palaset loksahtivat kohdalleen, enka mitaan apua edes tarvinnut. Nyt juuri kun pitaisi jattaa kaupunki, on kaikki sen verran tuttua, etta osaa kavella kunnolla keskustan alueella ilman karttaa.

Piti siis menna huoneistolle kolmeksi, koska olisi tapaaminen isannan kanssa. Ostin viela tolkin juotavaa ja laksin tien toiselle puolen asunnolle. Katselin, etta siellahan rahastajat saapuvatkin. Kavi ilmi, etta Laszlo onkin pelkka juoksupoika ja Janos onkin se herra, joka tata bisnesta kaiketi pyorittaa. Mukavia heppuja molemmat, ei voi moittia. Kyselivat kovasti Helsingin vakilukua ja miten sanotaan "thank you" suomeksi ja naureskelivat sukunimelleni, kun eivat osanneet sita sanoa. Antoivat viela "Budapest apartments" -kayntikortteja muistoksi rahastettuaan ensin 17 euroa - onneksi sain taman extrayon samaan hintaan kuin olin bookannut edellisetkin.

Lahdinpa taman jalkeen kansallismuseolle tarkoituksena tappaa aikaa pari tuntia. Museorakennus on komea korkeine pylvaineen, ja se sijaitsee epatavallisen loogisesti Muzeum-kadulla. Kavellessani downtownissa huomasin, etta taalla on tanaan nakojaan jotkin jatetalkoot. Jokaisesta huoneistosta oli kannettu kaduille tavaraa, mm. sapaleisia puulevyja, lipastoja, matkalaukkuja ja ties mita kamaa. Hyokkaako joulu etuajassa suoraan kimppuun, tulevatko marsilaiset vai mita taalla tapahtuu?

Kansallismuseon normaali paasymaksu on 1000 FT. Heitin kamat cloack roomiin alakertaan ja lahdin katselemaan. Ei aikaakaan kun herra kyyla liimaantui niskaan. Kaivoin kameran esille ja juuri kun olin kuvaamassa suurta Neitsyt Marian kattoikonia, tuli valittomasti noottia: "photo no no, need a ticket". Toivottavasti Jumala armahtaa taman herran, mina en...tieda mita sanoa. Tiedustelin kuitenkin ystavallisesti mita kuvauslupa maksaa. 200...0 Mita helvettia, 2000 forinttia? Tossa vaiheessa vaan totesin, etta ei sitten fotoja. Se saa keksin, joka keksii jarkevan syyn valokuvauksen maksullisuudelle - siis muu kuin rahastus. Nalka painoi paalle ja kiersin nopeasti rakennuksen lapikotaisin. Aika sekalainen seurakunta. Vaaseja siella taalla vitriineissa ja vanhaa kamaa, luonnollisesti. Ei oikein savayttanyt eika tuolla kuumassa jaksanut kierrella sen kummemmin talla eraa. Kolme varttia ja se oli siina. Mieleen jai ylakerran Stalin-patsas ja alakerran lapidium-osio, eli roomalaisaikaisia kiviveistoksia ja louhoksia.

Lahdin sitten syomaan donerin Kossuth Lajosin ja Muzeumin risteyksen viereen. Tiedustelin ystavallisesti menua, eli ihan vaan, etta "you have menu?", niin kaveri kysyy takaisin "you want menu?", joten luonnollisesti vastasin "yes" ja menin poytaan istumaan. Kaveri tuo eteeni tortillaan kaarityn kanadonerin. Mahan halusin menun, enka tilannut mitaan doneria, jumaleisson. Otin kuitenkin kerran oikein oma-aloitteisesti tarjottiin ja maksoin 650 FT tuosta pienesta kamaisesta rullasta, jonka markkina-arvo olisi oikeasti lahempana 200 forinttia. Eika kaveri edes puhunut englantia kunnolla, sain kuitenkin selville, ettei pizzoja ollutkaan myynnissa seinamainoksesta huolimatta.

Lahdin huoneistoon nukkumaan tunniksi. Taman jalkeen ostin Matchista vahan murkinaa junaan, eli pari kolmioleipaa ja litran pullon Fantaa. Puolentoista litran pulloja ei ollut, harmi vaan. Ei taida olla koko kaupungissa oikein, kun standardi on 1 tai 2 litraa. Kassasysteemi on hidas varsinkin ruuhka-aikaan. Kassapoyta oli kamaisempi kuin Lidlissa ne vanhat ja tassa lapattiin siis ensin kori kassalle, kassa noukki ostokset korista, otti toisen korin ja laittoi ne siihen. Okei, voisihan tuo olla tehokas, jos olisi kunnon tilat pakata niita ostoksia, mutta kun pakkaustiloja edustaa pikkupoyta oven luona, on ruuhka sisaankaynnilla taattu. Tuntui muutenkin vahan, etta taalla jokainen kayttaytyy jonossa kuin perusmummo, eli kaivaa monesta kukkarosta eri rahat ja vitkuttelee minka kerkeaa. Ei toki pitaisi valittaa pienista varsinkaan matkaillessa, mutta kylla suomalainen kassa on tehokas naihin verrattuna. Yksi arsyttavimmista asioista mielestani juuri on kassajonot, jotka eivat etene vaikka voisivat edeta vahan jarkeistamalla toimintaa.

Juna Prahaan lahtee siis 5:28 A.M., joten jospa sita nukkuisi pari tuntia sita ennen, kun pitaa lahtea jo ennen viitta, etta kerkiaa. Juna perilla yhden maissa iltapaivalla.

246
Olipa taas tyontaytteinen paiva.

Lahdin liikennemuseolle, joka sijaitsee lahella Sankarten aukiota. Otin metrolinja 1:n ja paasin katevasti museoon paatepysakilta, Mexicolta. Ensin toki tapani mukaan lahdin vaaraan suuntaan ja jouduin kysymaan apua, mutta en saanut apua, koska en ymmarra mita paikalliset selittavat omalla kielellaan. Loysin sitten etsimani, koska sita ei voi olla tunnistamatta. Mainos vaittaa, etta museo olisi 8000 m2:n halli taynna liikenneaiheista tavaraa. Paasylippu maksoi muistaakseni 1200 FT opiskelijalta ja kuvauslupa 1000 FT, kele.

Museossa oli junia, joihin sai ainakin yhteen menna kyytiin. Ihan siisti vekotin reilun sadan vuoden takaa. Penkit vaan oli aika kovia, joten tuollaisessa reilaaminen olisi tuskaa, mutta niin tunnelmallista. Museo on kolmekerroksinen ja siella on vahan vaikka mita, jopa laaketieteen historiaa luurankoineen. Sattuipa silmaan myos avaruuskapseli, joka oli taitavasti jaljennetty. Pienoismalleja oli vitriineissa pirusti aina laivoista Apache-koptereihin asti. Toisella puolen hallia oli automuseo, jossa oli siis aitoja venalaisia paaosin Volga-merkkisia autoja, made in USSR. Olivat hienoja, pakko myontaa. Ainakin kiillotettuna. Moottoripyorien ystaville oli kymmenia vanhoja pyoria. Ylhaalla oli hevosvankkureita ja vanhoja polkupyoria.

Arsytti vierailun ajan taas nuo kyylat kuten sotamuseossa. Kyylat, jotka vahtaa joka huoneessa ettet vain varasta mitaan lukitun vitriinin sisalta, tai naarmuta polypintaa. Stevarit eivat ole edes Sestossa noin aktiivisia. Lippuakin kysyttiin ihan vain vittuillakseen moneen otteeseen saman henkilon toimesta. Eihan mulla suinkaan varsinaista lippua ole, vaikka valokuvauslupa onkin ostettuna ja roikkuu kaulassa. Dementikoille on sitapaitsi oma paikkansa jossain ihan muualla kuin museon valvojana.

Petyin vahan kun museo oli suunnattu enemmankin junaharrastajille ja pienoismalleista pitaville. Missa kaikki kunnon lentokonenayttelyt ja jaljennetyt mallit, joihin saa istua? Okei, juna oli hieno kun siihen sai menna sisalle, mutta lisaa kaivattaisiin ja eri aihepiireista. Voisivat hankkia kunnon Apachen ja F18 ohjaamot sinne!

Museossa vietin vain tunnin ja nain kaiken mita oli nahtavilla. Lahdin taman jalkeen kavelemaan Sankarten aukiota kohti. Puisto olisi ehka kesalla mita mainioin piknikille, mutta nyt se oli masentavan kurainen, eika siella ollut oikein ketaan. Kuljin rauhassa sen lapi linnalle asti. Linnan vieressa oli erittain ankean nakoinen bunkkerirakennus. Ei aavistustakaan mihin sita on joskus kaytetty, mutta haisi kammottavalle, oli sprayattu seinat tayteen ja sisalla oli kaikkea metallitolkeista madantyneisiin maitopurkkeihin ja maatuviin pyyhkeisiin. Oli siis pakko kayda katsomassa sisalla asti. Huomasin samalla, etta tama oli jonkun yomaja. Oli patja ja joku ratti peittona. Hyh hyh, hyvia oita vaan taman asukille, laitoin oven saman tien kiinni nappaistuani kuvan. Ihmetyttaa miksi Unkarin hallitus ei tee mitaan kerjalaisille ja puliukoille jotka nukkuvat noissa? Hajalle vaan moiset rakennukset maisemaa pilaamasta!

Kavelin sitten elaintarhan vieresta, ja ajattelin poiketa siella. Mutta koska halusin nahda myos kauppahallin, piti paattaa kumpaan. Ajattelin, etta kayn joskus myohemmin elaintarhassa ja lahdin kulkemaan aukion lapi metroasemalle. Ostin lipun ja matkasin Ferenc Terille. Kysyin turisti-infosta kivuttomimman reitin kauppahallille. Virkailija merkkasi paikan karttaani ja lahdin matkaan ratikalla eli ns. HEV-sahkojunalla pitkin Danuben eli Tonavan rantaa. Virkailija oli kuitenkin nakojaan merkinnyt hallin vaaraan paikkaan kuten opaskirjakin! Loysin sen eraan paikallisen avustuksella. Kauppahalli ei muistuttanut lainkaan Kauppatorin kauppahallia Helsingissa. Tama halli koostui lahinna lihatiskeista, viinakaupoista ja vihanneskojuista. Kunnon kilpailu paalla, sanoisinko. Toisessa kerroksessa myytiin vaatteita, laukkuja, kraasaa ja vaikka mita, seka siella oli kahvilat, juottola ja kiinalainen ravintola.

Menin sitten maistamaan makkaraa, tai niin ainakin luulin. Maistui vahan Mansen mustalle makkaralle, mutta ei se kuulemma ollut edes makkaraa, vaikka ulkonaon puolesta voisi lyoda vetoa. Ostin myos kanankoiven ja herranen aika millaiset hinnat. Makkara oli 380 FT ja kanankoipi mukavat 1100 FT. Jestas, etta yksi koipi voi maksaa yli 3 euroa.

Taman jalkeen paatin ostaa kunnon pannukakkua viereisesta kojusta. 700 FT maksoi "banaanipannari", joka kylla muistutti enemman lettua. Pannariin tuli paistettua banaania, kirsikoita, suklaakastiketta ja kermavaahtoa ja nama siis laitettiin levylla paistetun letun valiin. Vaikka makean ystava olenkin, niin tama meni hieman yli. Imela ja allomakea, jota esim. jenkit kaiketi syovat paivittain. Samanlaisen fiiliksen syonnin jalkeen saa syomalla pari pussia fanipaloja putkeen.

Katselin karttaa Muzeumin ja Kossuth Lajosin risteyksessa kun kuulin edesta akkijarrutuksen. Katsoin, etta auto pyorahti ja tormasi tolppaan. Autosta tuli savua ja juostiin parin tyypin kanssa katsomaan kaviko pahasti ja ettei auto syttyisi palamaan. Onneksi kuski tuli itse autosta ulos ehjin nahoin suht. akkia. Oli hurjan nakoinen kolari kun auto ajaa ehka arviolta kuuttakymppia, tormaa vasemmalta tulevaan ja pyorahtaa tormaten periksiantamattomaan rautaan. Eli tilanne siis meni niin, etta kaveri paahtoi ilmeisesti vanhoilla vihreilla lapi ja vasemmalta tullut auto osui taman kylkeen (en nahnyt itse kolaria kun keskityin karttaan). Toisesta autosta sarkyi etuvalot, mutta tama toinen meni lunastukseen eika liikkunut mihinkaan. Toinen kuski oli ihan raivona ja toinen puhui kannykkaan ja taisi vahatella tapahtumaa. Kytat tulivatkin akkia, mutta ihmettelin mika ambulanssilla kesti. Ambulanssi oli sattumalta jossain 20 metrin paassa ja se laittoi vilkut paalle ja ajoi paikalle vasta joku 10 minsaa tapahtuman jalkeen. Ruuhkautti kylla oikein kunnolla varmaan Budapestin vilkkaimman risteyksen melkein pahimpaan ruuhka-aikaan.

Lahdin taman jalkeen Keletin asemalle ostamaan paikkalippua junaan. Metrolinja kakkosella vaan Ferenc Terilta Keletille. Pyysin kansainvalisesta lipunmyynnista paikkalippua kolmen hengen "sleeping wagoniin" ja kysyin, milloin junia lahtisi Prahaan. Perjantaina 19:48, kuullosti hyvalta. Milloinkahan tama olisi perilla? Han raapusti paperille 3:40. Ei jestas, mita helkkaria mina tekisin Prahassa aamuyolla? Ei houkuttanut! Seuraava juna lahtisi lauantaiaamuna 5:38. Soitin Laszlolle ja kysyin onnistuisiko yksi ylimaarainen yo. Onnistuuhan se maksua vastaan, vastasi Laszlo. Pitaa huomenna tavata tama herra ja neuvotella.

Menin takaisin lipunmyyntiin ja halusin nukkumapaikan tahan junaan. Ei helkkari, ei tietenkaan ole mitaan nukkumavaunuja tuohon junaan. Eli tuosta matkasta varmaan tulee taas mita tulee - kuunnellessa kun porukat jauhavat kovaan aaneen eivatka anna nukkua. Nyt ei siis ainakaan tarvitsisi ostaa mitaan lippua kun on kerran interrail-kortti. Ei silti kuullosta hyvalta, koska en pida pitkista junamatkoista ainakaan hereilla. Toivotaan, etta ravintolavaunu pelaa.

Kiitin ja poistuin paikalta. Nain Keletin takana jonkun kauppakeskuksen ja lahdin talsimaan sinne huvikseen. Pelkkia muotiliikkeita aina Peek and Cloppenburgista Espritiin. Samanlainen mesta kuin Krakowska Gallerie, mutta jotenkin synkeampi. Kaikki vaatteet maksaa alyttomasti eika olla tosiaankaan enaa Puolan hinnoissa. Saali. Saa nahda millaiset hinnat Tshekissa.

Luoja, etta oli taas jalkapohjat muussina paivan kavelyn jalkeen. Lahdin kotia kohti ostoskeskuksesta ja menin lepuuttamaan jalkoja ennen tuloa nettikahvilaan. Tama ainakin on mukava hetki paivasta, kylma tolkki juomaa vierella.



247
Herailin myohaan, yhdentoista pintaan jostain syysta ja lahdin heti syomaan. Paatin testata "euron lounaan" jota Laszlo oli suositellut. Lahdin Garmel-ravintolaan, joka on viereisen synagogan ravintola, jossa myydaan luonnollisesti aitoa kosher-ruokaa. Kosher siis tarkoittaa, etta liha ja maito pidetaan visusti erillaan eika sotketa keskenaan.

Tasta tulikin mieleen, etta kolme paivaa sitten kavin tuossa maailman suurimmassa synagogassa(?) vierailulla eli ostin englanninkielisen turistikierroksen, jossa oli vain mina ja eras britti. Sain opiskelija-alennuksen ilman korttia, joten maksoin vain 1400 FT. Opas kertoi kaikenlaista synagogasta: elavimmin jai mieleen, etta sita oli kaytetty toisen maailmansodan aikaan asevarastona. Kuulemma Budapestin 800 000:sta juutalaisesta 600 000 kuoli, eli suljettiin ghettoon, jossa hostellini sijaitsee, ja vietiin leireihin mm. Auswitchiin ja Treblinkaan sen jalkeen, kun he olivat kavelleet 2000 kilometria. Synagogan puutarhassa oli veitsista tehty pensas, ja suuri muistolaatta niille, jotka olivat auttaneet juutalaisia toisen maailmansodan aikana. Muuan Wallenbergkin oli eksynyt laattaan (lieneeko ruotsalaista eliittipankkiirisukua...) Synagogan sisalla vierailun ajan paassa piti pitaa kipaa, eli erittain pienta hattua, vahan samanlaista jollaista Adebisi piti OZ:issa takaraivossaan. Otin kipan pois ja sain valitukset. Pyysin mita noyrimmasti anteeksi synagogan hapaisya.

No, se siita. Astelin siis rappuja alas "raunioravintolaan". Nama siis ovat kaiketi niita rauniokapakoita ja -ravintoloita, joita perustettiin purkutuomion saaneisiin taloihin turistioppaan mukaan vuosituhannen alussa.

Ravintola oli siisti ja Daavidin tahtia nakyi siella taalla. Minua kutsuttiin oikein arvonimella "sir" ja kohdeltiin kuin pukuherraa, vaikka ei ollut edelleenkaan edes pikkutakkia paalla. Taustalla oli hyva ja rauhoittava musiikki, joten oli ilo lounastaa taalla. Menu oli kylla kallis ja ihmettelin, mista Laszlo eli "host" oli saanut paahansa kuulla jostain euron lounaasta. Vahintaan kymmenkertaisesti saisi maksaa, etta saisi mitaan ruokaa. Tilasin "kalkkunaa housewifen tapaan" ja paistettuja pottuja. Odotellessa join lasillisen 100% omenamehua, oli muuten hyvaa ja raikasta. Puolen tunnin odottelun jalkeen sain herkullisen annoksen eteeni. Pari siivua kalkkunaa ja reilusti sopivasti paistettuja pottuja lautasella. Hintaan kuului vaaleat leivat ja kannullinen vetta. Taytyy myontaa, etta annos pisti miehen matalaksi, ja jai osa potuista syomatta. Johtui varmaan ajankohdasta, mutta ikina en ole aamulla ollut noin taynna.

Loppulasku oli reilut 3200 FT, koska taskussa oli kuponki, jolla sai 20% alennusta. Kysyin, paljonko herra haluaa tippia. Han sanoi, etta 10% loppulaskusta on tosi hyva, mutta saisin tietenkin itse paattaa. Annoin siis 10% eli reilut 320 FT juomarahaa _hyvasta_ palvelusta ja siita, etta tarjoilija tunnisti aksentistani, etta olen Suomesta. Sain muhkean tipin takia alennuskupongin takaisin, ja sanoin tarjoilijalle tulevani myohemmin ehka syomaan pannukakkua. Han vastasi, etta ravintola saattaa olla taynna, mutta han yrittaa pitaa minulle varattuna jotain paikkaa. Erittain ystavallinen kaveri. Kylla juutalaiset osaa.

Lahdin tasta suoraan turisti-infoon kysymaan, etta miten paasisin sotamuseoon, joka olisi Budan linnavuorella. Virkailija neuvoi, etta ihan Elisabeth Squaren vieresta lahtee bussi 16A ja menee melkein suoraan perille. Loysin dosan ja astuin sisaan. Erehdyin kysymaan joltain nistilta, etta kummin pain tama lippu leimataan. Han sanoi, etta ei tartte. Tama kaveri oli jossain pilvessa tai ehka LSD:ssa, koska han naureskeli itsekseen ja heilutti kasiaan kuin vammainen.

Hyppasin pois Budalla ja otin kartan. Koska aurinko paistoi kerrankin, otin hienoja kuvia suoraan linnavuorelta ja kuvasin Budan puolta. Sotamuseon tunnisti jo kaukaa pihalla olevista kanuunoista. Siita olikin aikaa, kun olin kaynyt Helsingin sotamuseossa. Paasymaksu oli 700 FT joten astelin sisaan ja vein kamat cloack roomiin. Tama museo oli aivan vertaansa vailla jos Helsingin vastaavaan verrataan. Oli kolme kerrosta ja jokainen kiertamisen arvoinen.

Oli oikeita aseita liipaisimet ja lukot poistettuna, joita kokeilin. Pulttilukkokivaari oli ihan jees, pistooli joka oli Luger-kopio oli myos hieno. Suomikonepistoolin kopio olikin vahan painava ja makuultaan ammuttava konepistooli niin painava, etta sen kanssa juokseminen jossain kaupunkitaistelussa verotti mielta ankarasti.

Olin juuri kuvaamassa haarniskaa, kun eras kyyla sanoi, etta ei saa kuvata, kuvaaminen maksaa. En usko kieltoja ja laitoin kameran pois ja otin taas kuvia kun silma valtti. Tama kyyla sitten liimautui kannoilleni nakojaan pitkaksikin ajaksi, joten kuvien ottaminen oli mahdotonta. Noyrryin ja painelin hakemaan kuvausluvan sisaankaynnista hintaan 400 FT. Helkkari mita rahastusta.

Kakkoskerroksessa oli vertaansa vailla olevia pienoismalleja lentokoneista, sotilaista, tankeista jne. Mahtavia kokoelmia vitriineissa. Sainpa nahda myos Migoyan Gurevich 21:n eli MiG-21:n ohjaamon, joka oli laitettu eraaseen huoneeseen. Harmi, ettei sisalle paassyt istumaan, mutta ihan 1:1-malli. Namiskoja ja vipuja oli satoja, en ymmarra miten nuo kaikki edes sisaistaa.

Museon kiertaminen vei 1,5 tuntia, enka edes perehtynyt kovin tarkasti kaikkeen. Tuplat saisi kulumaan helposti, jos katsoisi kaiken ja lukisi tekstit. Sisapihalla olevia kanuunoita ei paassyt katsomaan, koska se on kuulemma yksityisaluetta. Jestas.

Lahdin linnavuoren labyrinttia kohti, mutta ajattelinpa pistaytya yhdessa kuuluisimmista nahtavyyksista eli Kalastajalinnakkeella. Silma lepasi kun paasi nakemaan koko mahtavan nakoalan miljoonakaupunkiin. Kalastajatornit on taidokkaasti tehty, pelkaksi silmaniloksi. Turisteja oli jonkin verran, ja japanilaisten paljous heratti ihmetysta. Mita ne taalla tekee tahan aikaan vuodesta?

Linnavuoren labyrintti on mainoksen mukaan 1,2 kilometrin pituinen luolasto, eli takuuvarma turistirysa. Maksoin 1500 FT ja lahdin sisaan. Tunnelma oli saatu luotua niin hyvin, etta pystyi kuvittelemaan jotain riitteja noissa luolastoissa monta tuhatta vuotta takaperin. Kuljin yksin pimeassa luolastossa, jokaisessa "tilassa" oli omanlainen musiikki. Saavuin huoneeseen, joka oli valaistu, ja kuului keskiaikainen musiikki. Viinikoynnoksia kasvoi kivipaatta pitkin ja "viinia" valui kaukaloon. Mahtavasti toteutettu, pakko myontaa. En tohtinut maistaa, etta onko aitoa viinia, heh! Makaisin varmaan teholla, jos olisin.

Labyrintissa oli hienosti tehtyja luolamaalauksia ihan kuin kivikaudella. Samoin erilaisia tulia, palvontakohteita ja kivesta tehtyja ihmisia tuli vastaan valilla. Taytyy kiittaa mielessa tekijaa, koska tama oli aidon tuntuinen. Labyrintti tuli vain aika akkia paatokseen, eika voida puhua, etta reitti olisi ollut mitaan yli kilometria. Reilusti alle.

Lahdin bussille, mutta sita ennen halusin poiketa jaatelolla. Maksoin 480 FT jaatelopikarista. Taman jalkeen astelin bussiin nro. 16A. Bussi oli tupaten taynna ja bussi muistutti kooltaan Helsingin palveluautoja, eli niita milla mummot menevat ostareille. Ovet menivat kiinni ja saksannus alkoi valittomasti. Toivottavasti en joutuisi olemaan kauaa kuuntelemassa saksaa. Luulin, etta 16A menisi takaisin Pestiin, Ferentz Teriin. Se menikin Budan puolelle Moskvza Teriin, jossa oli suuri raitiovaunuasema. Ajattelin menna metrolla sitten Astoriaan, joka olisi nopein ja vaivattomin. Viisi pysakkia metrossa ja perilla. On muuten nopeat ja tehokkaat metrot, vaikka onkin pienet. Melu vaan on valtava kuten muissakin kulkuvalineissa. Lahdin kotia kohti lepailemaan.

Seitseman jalkeen lahdin Spariin ostamaan jotain syotavaa ja samalla ajattelin poiketa nettikahvilassa kirjoittelemassa. Sparejahan ei Suomessa enaa ole, mutta taalla on. Paadyin ostamaan herkkuja, eli nelja kerrosvanukasta, kaksi pulloa juotavaa jogurttia, nelja kolmioleipaa, taytetyn patongin ja suklaapatukan.

Lasketaanpa:

2 x 0,5l juotava jogurtti
Kinder Bueno -suklaapatukka
Taytetty patonki
2 x kolmioleipapaketti
4 x kerrosvanukas

Yhteensa 2300 FT, eli himpun alle 8 euroa. Suomessa vastaavat:

2 x 0,5l juotava jogurtti yht. n. 6e
Kinder Bueno -suklaapatukka 60 snt
Taytetty patonki 4e
2 x kolmioleipapaketti yht. 3e
4x kerrosvanukas yht. 2,5e

Yht. 16e ja laskin ehka vahan alakanttiin jogurtit ja patongin. Eli taalla on halpaa. Krakovassa sama setti olisi ollut viela vahemman, varmaan 5-6:lla eurolla olisi selvinnyt. Suomessahan on tietaakseni korkeimmat ruoan hinnat EU:ssa ja palkat huonommat kuin useissa muissa maissa. Kylla arsyttaa moinen, tulisin paljon paremmin toimeen taalla opiskelijana.

Eipa kummempaa talla kertaa. Perjantaina pitaisi lahtea Prahaan eli huomenna jos hakisi Keletin asemalta paikkalipun nukkumavaunuun. On mennyt viikko perhanan nopeasti, ei uskoisi, etta pian joutuu karistamaan Budapestin polyt ja jattamaan kaiken, mukaanlukien huoneiston suihkun, hyvan telkkarin jne. Niitakin jaa kaipaamaan, koska kaikkeen tottuu.


248
Heh, joo. Voi olla. Sitten ei olisi enaa itseakaan naurattanut edes jalkeenpain.

Lahdin aamusta syomaan aamupalaa doner-mestaan. Ihan aamusta ei mennyt kokonainen alas, joten jai osa syomatta. Taman jalkeen tarkoituksena oli lahtea katsastamaan Terrorin talo Andrassylle eli tuttavallisemmin paikalliselle muotikadulle. Taas tuli taivaalta sita itseaan ja teki mieli ostaa jo pipo, mutta ei jaksanut lahtea etsimaan, koska repunkin etsiminen tuotti hankaluuksia, eika taalla noita katukojuja ole samalla lailla kuin Krakovassa ja noista kansainvalisista vaateketjuista saa mitaan. Edelleenkaan ei ole loytynyt perinteisia tavarataloja, joista saisi kaikkea.

Andrassy 60:ssa sijaitsevan kohteen huomasin jo kaukaa. Mainostivat Katynin joukkomurhaa, eli se oli ns. "vaihtuva teema" talla kertaa. Astuin sisalle ja huomasin, etta joku ammattikoululuokka piti mekkalaa ja hairitsi parhaansa mukaan maksavia asiakkaita. Terrorin taloon paasy oli maksutonta kolmeen kerrokseen, mutta jos halusi neljanteen katselemaan "vaihtuvaa teemaa" ja englanniksi audioesityksia, olisi joutunut maksamaan 1500-1900 FT.

Ekassa kerroksessa oli tankki, joka vuotaa oljya pirusti. Taitaa olla T55. Ekassa kerroksessa rappuja ylos oli hieno musta auto, joka varmaan kuului salaisen poliisin vakiovarustukseen. Mustassa autossa oli tunnelmaa, koska se oli verhoiltu kommarityyliin ja hytissa syttyi valo samaan aikaan trillerimaisen kommarimusiikin kanssa. Autosta seinan takana alkoi labyrintti, joka oli tehty muka tasan kilon painoisista tiilista (muovia tjsp.)

Tasta eteenpain joka kerroksessa oli valilla audio- ja videoesityksia eli kommunistiaikaisia videoita unkariksi ja kaikkea tavaraa silta aikakaudelta. Stalinin ja muiden kommunistien nokkamiehien propagandakuvia oli ympari taloa. Ihan alhaalla oli vankisellit, joissa haisi kammottavalle. Hirttopuukin oli yhdessa sellissa. Virkailija kielsi kuvaamisen, mutta mina en usko kieltoja ja jatkoin kun silma valtti. Sain ihan hyvan maaran kuvia.

Tasta hyvasta ylimmassa kerroksessa minut pysaytettiin ja Igor vei vakisin aanenvaimennettuun takahuoneeseen pieksettavaksi ja hakattavaksi oikein tsekamaiseen kommarityyliin. Jalkani hakattiin irti ja kateni syotiin, enka saisi kertoa kenellekaan. Jos joku kysyisi, olisin vain tormannyt oveen...

No ei. Ylimmassa kerroksessa minut pysaytettiin ja kysyttiin lippua. Maksaisi 400 FT paasta vaihtuvateemaiseen nayttelyyn. Kipaisin alakerrasta hakemassa lipun ja tulin takaisin. Ajattelin, etta varmaan ihan rahan arvoinen lippu. Neljannessa kerroksessa olikin vain yksi huone taynna lehtileikkeita, tekstia ja jotain kuvia seka juliste Katynin joukkomurhalle. Ei mitaan muuta kuin tekstia ja tekstia. Eipa ollutkaan rahan arvoinen lippu, vaan pelkkaa rahastusta.

Lahdin talosta pois ja paatin kulkea ekaa kertaa julkisilla. Menin metrotunneliin ja ostin 24h lipun, joka kay kaikkiin kaupungin julkisiin kulkuvalineisiin. Maksoi 1500 FT. Huomionarvoinen seikka oli, etta metro olikin vain Suomen ratikan pituinen ja oli paljon nopeampi asemilla kuin Suomen vastaava.

Hain kaupasta pari lihapasteijaa ja Fantaa, ja painelin huoneistooni. "Lihapasteijat" paljastuivatkin kasvispasteijoiksi, joista tuli mieleen koulun kekripyorykat... Lahdin liikkeelle taas talla kertaa tarkoituksena menna Memento Parkiin. Memento Park siis on puisto taynna kommunismin aikaisia "vapauspatsaita", eli roudattu johonkin pois kansan silmista. Turistirysa.

Kavin turisti-infossa kysaisemassa miten sinne paasee. Sain esitteen ja sen mukaan sinne paasisi ratikalla nro. 49 ja vaihto bussiin nro. 150 eraalla aukiolla. Lahdin ratikkapysakille ja parahiksi ehdin juuri nro. 49:n, joka oli juuri lahtemassa. Seitseman pysakkia ja vaihto. Budapestin ratikat ovat helkkarin meluisia sisalta, ei kuule edes omia ajatuksiaan.

Vaihtopaikalla kysyin parilta unkarilaiselta, etta mista bussi 150 lahtee. Ihme kasien heiluttelua ja porinaa unkariksi mista en ymmartanyt holkasen polaysta. Kaveri vaan viittoo ja hokee jotain ihmeen paikan nimea, eika ymmarra, etta etsin bussin nro. 150 lahtopaikkaa. Sama juttu toisen unkarilaisen kanssa. Paloi melkein kapy, kunnes huomasin, etta 150 tulee minua kohti ja pysahtyy suht. lahelle.

Bussin ovella eras britti tuli kysymaan, mista paasee Memento Parkiin. Sehan sattui sopivasti, koska olin itsekin matkalla. Istuttiin dosaan ja puhuttiin lampimiksemme niita naita. En vain oikein ymmartanyt kaikkea mita han sanoi Pohjois-Englannin aksentillaan. Sain selville, etta kaveri oli ollut kokonaista 6 kuukautta reissussa mm. ympari Balkania ja kohta menossa Sheffieldiin takaisin. Dosa oli meluinen sisalta kuten ratikkakin. Se ajoi reippaasti Budan keskustan taakse, kiivettiin dosalla kukkuloiden paalla jossain omakotitaloalueella keskella-ei-mitaan. Kysaisin kuskilta 20 minuutin ajon jalkeen, etta missa Memento Park. Han sanoi, etta tuossahan se ihan parin pysakin paassa. Kreivin aikaan. 45 minuutin matka tahan paikkaan.

Taivaalta tuli sita itseaan enemman kuin aamulla. Kaveltiin jossain vesitornin lahella ja nain patsaan suht. lahella. Sen oli oltava Memento Park. Ihmettelin, etta missa kaikki on, kun oltiin ainoat turistit lahialueella. Katsottiin, etta tuon talon on oltava turisteille ja mentiin lahemmaksi. Osoittautuikin tavalliseksi asuintaloksi, jossa oli paljon autoja pihassa.

Mentiin takaisin sinne missa naimme patsaan ja kiersimme aidan taa. Siinahan se puisto olikin. Oltiin siis ainoat turistit, eika puistossa ketaan. Ei todellakaan nayttanyt miltaan suunnitellulta patsaspuistolta, vaan pelkalta koirapuistolta, johon on roudattu kamaa pois silmista. Lunta parikyta senttia parhaillaan eika edes aurattu. Mainoksen perusteella hirvea ennakkohype paikkaa kohtaan ja tallaisen saa kiitokseksi. Yllatykseksi maksoi 1500 FT, luulin etta olisi ilmainen. Kaivoin 1000 FT repun pohjalta ja britti lainasi loput, onneksi.

Lahdettiin tsekkaamaan. Patsaita siella taalla ehka nelisenkymmenta koko puistossa. Porteilla oli vanha elementtijatteista puristettu Trabant (suosittu itasaksalainen auto kuten myos Wartburg). Trabantiin piti mainoksen perusteella paasta istumaan, mutta vitut. Mikaan tassa puistossa ei vastannut sita mita pitaisi. Mitaan elokuvateatteria ei ollut, eika valokuvanayttelya. Matkamuistomyymala oli kioskin luukku. Stalinin saappaita ei ollut koko puistossa. Paska reissu, vaan tulipahan tehtya. Alkaa Auswitchin-reissukin tuntua ihan eri maalta taman rinnalla. Vartissa tsekattiin kaikki paikat ja lahdettiin saman tien takaisin. Voin toki suositella pahimmalle vihamiehelleni (kuka se sitten lieneekaan) tata reissua, varmasti on nahtavaa ja koettavaa ja lopussa hirvittava pettymys.

Lahdin huoneistooni tunniksi pariksi ja tulin nettikahvilaan.

Huomenissa olisi tarkoitus kayda ehka liikennemuseossa tai sotahistoriallisessa museossa. Myos Budan linnan iso labyrintti kiinnostaa kuin myos kansallismuseokin. Elaintarha jaa ehka nakematta. Tonavan risteily pitaa hoitaa kanssa, koska ilmainen kerran on.

249
Heipa hei taas.

Sain eilen mainion oppaan turisti-infosta suomeksi, koska onnistuin havittamaan Budapestin taskuoppaani kuten kavi myos Krakovassa. Nyt olen varma, etta joku otti sen taskustani (avonainen ja kirja nakyi selvasti) tai sitten se vain putosi maahan, eika jaanyt mihinkaan.

Herailin tanaan puoli yhdentoista maissa (mika synti, mutta annettakoon anteeksi, koska saa oli karsea). Lahdin puoli kahdentoista maissa ulos nettikahvilaan toviksi, koska piti etsia pesulan osoite. Loysin sitten parikin pesulaa, joten lahdin matkaan. Nyt kun oli maanantai ja kaikki paitsi museot auki, sattui silmaan katukaupassa reppu. Maksoin 3500 FT eli melkein 12 euroa. Aika pieni reppu, mutta ihan riittava tarpeisiini. Ulkona satoi perkele rantaa ja se suli kaduille. Oli vituttavaa kulkea Helsingille ominaisessa saassa Budapestissa.

Lahdin Dob Utcalle eli ihan kotikulmalle syomaan doner-kebabin. Otin falafelin leivalla, ihan hyva ja sopiva noin aamutuimaan. Lueskelin kaupunkiopasta ruokailun lomassa. Sain hyvia vinkkeja seuraaville paiville. Tanaan siis ei useimmat museot olleet auki.

Vein pyykit Rakoczalle (paakatu ja lahella hostelliani). Sikahintainen paikka, pakko myontaa. Maksoin 3900 FT eli 13 euroa noin kahden-kolmen kilon pyykkikuormasta, jossa oli vain yhdet farkut. Sain maksaa +50% hinnan, jos halusin pyykit viela tanaan. Tolla hinnalla pitaisi saada vahintaan jo lounas odotellessa ja palvelua englanniksi. Myyja tulosti ison kuitin ja osoitti aikaa, jolloin pyykit voisi hakea, eli 19:00. Lahdin kappailemaan kotia kohti, koska ei oikein tuossa saassa huvittanut lahtea mihinkaan, edes Memorial Parkiin kuten oli tarkoitus. Puoli viiden aikaan lahdin ulos uudestaan, mutta rantasade sen kuin jatkui. Kavelin Ferentz Terin aukiolle ja etsin erasta suosittua kahvilaa. Loysinkin sen pian ja paikassa oli privaattitila joillekin, tila pukuherroille ja tila rahvaalle. Rahvaana suomalaisena tietenkin menin ihan tapotayteen rahvaan osioon. Tilasin kupin cappucinoa ja Dobos-kakkua.

Kymmenen minuutin odottelun jalkeen sain eteeni kupin kuumaa ja herkullisen nakoisen palan paikallista kakkua. Cappucino ei ollut yhta vaahdotettua kuin Krakovassa, joka teki siita paremman. Ei edes alkanut ramaisemaan samalla tavalla. Cappucinon mukana ei talla kertaa minttukaramellia, vaan melkein kokonainen kaurakeksi. Kakku oli hyvaa, voisi ahmia kerralla kokonaisen jos olisi rahaa. Pikaisen syomisen jalkeen lahdin kavelemaan pitkin Tonavan rantaa. Erzebeth-silta ja Gellert-kukkula nayttavat helvetin komeilta pimeassa. Voin kuvitella rituaalit pimean aikaan Gellertilla satoja vuosia sitten. Siis aivan fantastiset valot tuolla kukkulalla, harmi ettei pokkarilla saa hamarassa oikein kunnon kuvia.

Tuli tuon jalkeen spontaanisti mieleen, etta lahdenpa kuuntelemaan live-jazzia. Budapestin jazz-talo on kansallismuseon vieressa. Pahus vain, kaikkina muina paivina on esityksia paitsi tanaan. Huomenna sitten, ehka. Kello tuli puoli seitseman, joten pyykkeja hakemaan. Sain ne siististi viikattuna ja pusseihin pakattuna, tasta kiitosta. Oli se silti sikahinta.

Heitin pyykit asunnolle ja kuuntelin musiikkia sangylla vahan aikaa. Taman jalkeen lahdin etsimaan erasta nettikahvilaa, jonka mainoksen nain downtownissa kun kavelin paivalla siella. Kavelin ja kavelin pitkaa paakatua, Kossuthia, Erzbethin sillalle asti. En kuitenkaan loytanyt sita, koska mainos oli poistettu, enka muista mista piti kaantya. Kysaisinpa eraalta mummolta, puhuuko han englantia. Han vastasi kieltavasti ja kaveli matkoihinsa.

Taman jalkeen joku sanoi minulle jotain. Katselin, etta pari poliisia oli aivan takanani. Kysyin, etta oliko asiaa. Han sanoi, etta "password". Olin aivan allikalla lyoty ja ajattelin, etta pilailevatko he. Olin heti "vitsissa" mukana ja vastasin, etta salasana on "poliisi". Kavereita ei oikein naurattanut ja taas kysyttiin salasanaa. Yritin keventaa tunnelmaa, etta kalakeitto on paivan sana, mutta valkoinen vai punainen keitto, sita en tieda. Tassa vaiheessa tajusinkin, etta tama on tositilanne eivatka nuo kovanaamat paasta minua menemaan. Lahdettiin kadun toiselle puolelle, jossa heidan kollegoita oli nelja kappaletta.

Nama kaksi partiopoliisia mutisivat jotain kollegoilleen ja yksi kollegoista kysyi, etta kuka olen ja miksi olen taalla. Sanoin ihan pokalla, etta olen turisti ja hostellini sijaitsee Sebastyen Utca 6:ssa. Kysyin, etta miksi minun pitaisi tietaa joku salasana ja mihin he sita tarvitsevat, koska kavelen vain kadulla. Taas he mutisivat jotain ja nyt yksi heista kysyi selvasti passiani. Kuulinko oikein? He kysyvat PASSPORTIA talla kertaa. Naureskelin talle englannintaitoiselle kytalle, etta heidan kollegansa oli kysynyt minulta PASSWORDIA. Vastasi, etta tuo toinen ei puhu englantia. Teki mieli sanoa, etta palkatkaa kunnon apinoita ensi kerralla noihin passihommiin, mutta maltoin ettei menna putkaan.

Siis voi perkele mika aalio se ensimmainen. Ensinnakin, jos he etsivat potentiaalisia terroristeja, niin mina en nayta esim. arabilta, pukeudun kuten kuka tahansa nuori eika minulla ole pommipaitoja. Jos he kuitenkin haluavat tarkastaa kuka olen, voi sita helvetti soikoon kysya oikein. Kuvitelkaa itse, etta taysin vieras kytta tulee ja kysyy teilta "salasanaa". Tiedan toki, etta on tylsaa seisoa kadulla tuntikausia, ja tekee mieli lampimikseen kiusata turisteja tuntien toimettomana olon jalkeen, mutta ammatinvalintakysymys tamakin. Sain lahtea "talla kertaa" ja vittuillakseni vilkutin ja hymyilin naille kahdelle, jotka olivat olevinaan erittain tarkeassa roolissa eraan kadun kulmalla. Ehka se, etta "hairitsin" asiallisella kysymyksellani sita random-mummoa, heratti heidan kiinnostuksensa. Luulivat saavansa varmaan bonarit, jos nappaavat terroristin kadulta.

Kavin syomassa Subwayssa ison subin ja tulin tanne kirjoittelemaan.

Huomenna olisi ohjelmassa ainakin Terrorin talo ja Sotahistoriallinen museo. Liikennemuseo on MUST-kohde, joten sen varmaan ehtii keskiviikkona. Memorial Park on pakko tsekata kanssa, se on MUST! Kansallismuseon ajattelin saastaa viimeiseen paivaan. Onhan mulla toki viela kayttamaton tunnin ilmainen risteily  Tonavalla. Roomalaisrauniot eivat ole nahtavilla talvella, harmi. Elaintarha olisi kiva nahda, mutta saa nahda miten aika riittaa naihin.

250
Heippa, HelsinkiFlyer. Kylla, taytin 18 helmikuun 6. paiva ja lahdin taman kunniaksi reissuun. Vanhemmillakaan ei tuntunut olevan oikein mitaan estetta reissulle. Ihan kokematon matkailija olen, kuten kirjoitinkin. Eli en muista mitaan 16 vuotta sitten Garda-jarvelta, eika varmaan auttaisikaan vaikka muistaisin. Hauskaa yritan pitaa, mutta kaikki ei tunnu vaan aina luonnistuvan. Valilla vituttaa kun on kavallyt epatietoisena pari tuntia ja jalat on jaassa. Maalaisjarki ja kartta mukaan niin silla parjataan. :-)

Eilen kun lahdin nettikahvilasta, paatin viela syoda jossain. Kotikulmilla vastaan sattui bistromainen kellariravintola, jossa naytti olevan kohtuulliset hinnat. Menin jyrkkia rappusia alas ja tormasin tarjoilijaan - fyysisesti. Han sanoi hammastyneena jotain unkariksi, ja aiman kakena totesin, etta puhun vain englantia. Han toivotti hyvaa iltaa. Mesta oli hyvin sisustettu, viinkoynnoksia ja mukavia istuinloosseja seurueille. Siella oli vain ranskalainen seurue lisakseni, joten tilaa oli ja samoin rauhaa. Katselin menua. Tilasin paistettua kanaa korppujauhossa ja perunamuussia, seka salaattia. Ruokajuomaksi jotain asiallista, eli punaviinia. Olin jo ottamassa Pepsi Maxia, mutta en kehdannut sen tasoisessa ravintolassa. Olihan mulla rytkytkin toki vapaa-ajan kamoja, eika pikkutakkia mita mesta suorastaan huutaa.

Tilauksen vastaanotettuaan kuulin, kun tarjoilija sanoi ihan selvasti kiitos. Mita ihmetta? Toistin vaistomaisesti perassa ja tarjoilija kaantyi ja hymyili. Outoa, en kuitenkaan jaanyt kokeilemaan olisiko han suomalainen. Annos tuli parinkymmenen minuutin paasta. Tama ei ollutkaan perinteinen ravintola-annos, jossa olisi smetanalantti ja pari risua ristissa, vaan lautasella oli sopivasti kanaa ja aimo annos muussia ja tillia. Kerrankin rahoilleen sai vastinetta muuallakin kuin snagarilla. Salaattiannos oli hyva, koska siina oli salaattikastiketta. Salaattihan ei mene alas ilman kastiketta paitsi naisilla. Kyytipojaksi vaaleaa leipaa. Viinia en saanut menemaan alas, lienen aika sivistymaton. Mutta ei vaan mene alas, enka ajattele tekevani itselleni pahaa oloa tietentahtoen. Hyi mita juomaa, ilmeisesti oli olevinaan jotain kovinkin laadukasta tavaraa. Juon viinia tasta lahtien vain puolivakisn tai vakisin, kuten Seppo Raty.

Loppulasku oli 3300 FT, ja annoin tarjoilijalle 200 FT tippia. 3500 FT on n. 11,5 euroa. Samanlaisetsa setista Suomessa ehka kolmekymppia. Kiitin ja poistuin viereiseen Subwayhin. Siis patonkimyymalaan, enka maanalaiseen. Ostin pari pulloa limpparia huoneistoon, ettei jano iske yolla. Huoneistossa paatin katsastaa jaakaapin. Voi helkkari millainen tekele. Se on pienessa komerossa, ihan siistin nakoinen jaakaappi, mutta se ilmeisesti kylmenee ulkoilman voimalla. Komerossa jaakaapin ylapuolella on ikkuna auki ollut yotapaivaa. Jaakaapissa on sahkot, mutta en tunne samanlaista viileytta kuin kotona Helsingissa ollessani. No, heitin limpparit kuitenkin jaakaappiin ja menin sangylle nuokkumaan.

Avasin telkkarin ja huomasin, etta Laszlo nakojaan vahan kusettaa ihmisia. Luvatun "satelliittitelevision" tilalla on viitisentoista vuotta vanha putkitelkkari, jossa nakyy kolme paikallista kanavaa. Korjaan, kaksi, koska kahdelta kanavalta nakyy sama ohjelma. Ja tamakin vain perusteellisen virityksen jalkeen, eli kahden antennin saataminen eri suuntiin, ja silti kuva on kehno ja vahan lumisateinen. Voi Laszlo, ei kannattaisi kusettaa, koska laitan tasta hyvasta Bookingiin ja hostellihakukoneisiin vahan rehellista palautetta. Katselin kuitenkin puolivalissa olevaa Jackie Chania, josta en luonnollisesti dubbauksen takia ymmartanyt mitaan. Vasy tuli nopeasti ja laitoin telkkarin kiinni.

Tana aamuna herasin kymmenen jalkeen ja herailin lopullisesti vasta yhdentoista jalkeen. Painelin loistavaan, presidentin palatsin tasoiseen suihkuun ja pesin hampaat. Sen jalkeen syomaan. Doner-kebabmesta oli ihan kulman takana joten menin sinne. Doner riisilla ja salaatilla seka kokis maksoivat yhteensa 1500 FT eli pauttiarallaa nelisen euroa. Maku oli hyva Donerissa, aion syoda uudelleenkin. Lahdin kavelemaan downtownia kohti ja nain kaupunkikierroksia vetavan turistibussin Erzabethin aukiolla. Kysyin, mita maksaa ja kauanko kestaa. 4000 FT eli 14 euroa, kesto 2,5h, lahtoon pari minuuttia. No, tanne mentiin hinnasta huolimatta. Bussin ikkunat olivat toiselta puolen lievasti sanottuna kuraiset, joten katseluelamyksen takaamiseksi vaihdoin puolta. Bussissa oli lisakseni ehka kymmenen henkea ja olisi paivan viimeisen kierroksen aika.

Luurit paahan ja monotoninen naisaani alkoi esitella paikkoja. "In the left-hand corner you can see..." jne. Pysahdyttiin ensimmaisen kerran Sankarten aukiolla 10 minuutiksi ja bussista sai poistua. Poistuin ottamaan parit valokuvat. Bussi lahti taas ja mentiin elaintarhan ohi. Tassa vaiheessa tajusin alkaa selaamaan eri selostuskielia. Perkele, siella oli Finnish eli suomi! Akkia paalle etta tajuaisin kaiken mita puhutaan. Mita helvettia? Kuului helkkari soikoon pelkkaa mandariinikiinaa. Ajattelin, etta se on vain rikki ja laitoin luurit viereiseen penkkiin. Sama juttu. Kaikki muut kielet sveduja myoten toimivat. On se hienoa, etta koodataan eri kielien nimet, mutta ne aanetkin olisi hyva olla. Akkia takas englannille ja ihailemaan paikkoja, joista tosin yli 30 metria korkeista ei nahnyt paskaakaan bussin katon takia. Elaintarhassa oli pari mahtavaa kivirakennelmaa, josta pitaa menna ottamaan kuvia jossain vaiheessa, koska bussista en ehtinyt. Suurlahetystokatu oli hieno, ja mieleen jai tietoa vuoden 1956 kansannoususta, jolloin neuvostoarmeija ampui jonkun tarkean hahmon Serbian suurlahetyston parvekkeelle.

Tuntia myohemmin oltiin Gellertin vuorella (235 m), joka aikoinaan oli rituaalipaikka. Oli ihan uskomattoman hienot maisemat joka puolelle, paljon hienommat kuin Budan linnavuorella vahan alempana. Ilmatorjuntatykkejakin oli, joita ei tosin oltu kaytetty ikina. Muistuttivat Puolustusvoimien Sergeita. Gellertilla sai haukata raitista ilmaa 10 minuuttia. Lahdin kiertamaan rakennelmaa ja mietin, etta missa vaiheessa tama paattyy tai myohastyisin. Juuri parahiksi ehdin kiertaa tuon ja takaisin bussiin. Mentiin Danuben (Tonavan) rantaa pitkin ja nahtiin parlamenttitalo, joka oli vahan goottilaistyylinen ja oli aikoinaan yli sata vuotta sitten maailman suurin julkinen rakennus. Kylla Helsingin eduskuntatalo kalpenee tuon rinnalla! Mentiin sitten toista siltaa pitkin takaisin Pestiin. Tuli muuten selvaksi, etta se talo, jonka luona eilen katsoin karttaa ja olin eksynyt, oli toiminut Unkarin sosiaaliliberaalien toimitilana joskus. Ihan kiva knowledge.

Kierroksen jalkeen lahdin etsimaan reppua, koska taskut olivat taynna esitteita, karttoja ym. ja olisi helpompi kantaa kamat siella. Voi hitto, etta voi olla yhden repun etsiminen vaikeaa miljoonakapungissa. Ei loytynyt Fashion Streetilta mitaan, pelkkia tusinatavarataloja, joista voi ostaa ihme ratteja nykyiseen muotimakuun. Missa perinteiset tavaratalot, josta saa perinteisia vaatteita ja tarvikkeita? En siis loytanyt reppua tanaan, jes. Loysin kuitenkin 24h kaupan, josta saa siis elintarvikkeita 24h vuorokaudessa.

Ihmetyttaa miksei Suomessa ole 24h kaupat auki. Kauppiaan oma valinta, pitaako auki vai ei, eika valtion. Jos Budapestissa toimii, niin miksei Helsingissakin? Tarkoitan nyt vain, etta vaikka asukkaita on enemman, niin miksi suuret Wal-Martit eivat ole syrjayttaneet Siwan kokoisia 24h kauppoja taalla? Siksi, koska asia ei ole niin. Ihmiset eivat mene keskella yota johonkin kauppaan motarin varrelle, vaan kavisivat lahikaupassa. Ihme pelleilya, Suomessa noi aukioloajat. Pyhiakin perustellaan Jeesus Kristuksella ja ties milla. Heratkaa.

Kaivoin netista edellisella kerralla eri nettikahviloita ja loysin taman viereiselta kadulta... mutta ihan toisesta paasta, mukavan kavelymatkan paasta. Tama on paljon halvempi kuin edellinen, mutta ergonomia tuolissa ja nayton korkeudessa paljon huonompi. Hintaa on 200 FT tunnilta kun edellisessa oli 800. Taalla haisee tupakka, mutta ihan mukiinmeneva mesta ja parempi sijainti kuin edellisella.

Tama nettikahvila on melkoinen norttiluola. Kylan jannut dataavat kuin viimeista paivaa, vahan kuin yla-asteen valitunnilla.

PS. Talla unkarilaisella nappaimistolla on vaikea kirjoittaa, koska pari merkkia on eri paikoissa ja esim. Y:n paikalla on Z.

Lukemisiin taas. :)

251
Terveisia Budapestista.

Chillailin eilen hotellin oleskeluhuoneessa iltayhdeksaan saakka ja lahdin junalle. Soin ennen junan lahtoa KFC:ssa Grander menun ja varttia ennen lahtoa astelin laiturille. Yksi asia arsyttaa yli kaiken: miksi niita junan vaunuja ei merkita kunnolla eli miksi niissa ei vain voi olla sita numeroa mika lippuunkin on merkitty? No, loysin kuitenkin talla kertaa omani, eli kolmipaikkaisen nukkumavaunun ja virkatakkinen henkilo tsekkasi lippuni ja paasti sisaan. Otti interrail-korttini ja sanoi saavani sen takaisin perilla. Hytissani oli odottamassa eras henkilo, joka oli slovaki ja opiskeli kemiaa. Onneksi han ei porissut sen kummempia ja paastiin nukkumaan, koska kolmatta ei tullut hyttiin.

Slovaki otti keskimmaisen sangyn ja mina alimman. Osoittautui helkkarin huonoksi vaihtoehdoksi, koska ikkunan alla oleva patteri hehkui lahes tulipunaisena aika tata perhanan kamiinaa saanut kylmennettya kunnolla vaikka vaansin termostaatista. Mika pahinta, ilma ei kulkenut kunnolla ja nena meni jostain syysta tukkoon. Sain siina kuitenkin unta joten kuten katkoissa kunnes han jai pois Trnavassa aamulla puoli kuuden aikaan. Silloin laitoin valot kokonaan sammuksiin ja vaihdoin ihan ylapetiin, jossa ilma sentaan kiersi. Slovaki veti varmaan 3 litraa vetta illan ja yon aikana ja itse tyydyin vain pikkupulloon, joka kuului hytin varustukseen. Aamulla virkailija koputti huoneeseeni ja antoi 20 minuuttia ennen saapumista korttini takaisin. Junasta poistuessani huomasin, etta virkailija myi limuja ja pienta purtavaa vaunun toisessa paassa. Mika saali etten huomannut aiemmin, koska yolla oli pirunmoinen jano.

Rautatieasemalla taksikuski tuli kysymaan tarviinko kyytia. Vastasin myontavasti, koska ei ollut aavistustakaan missa hotellini olisi. Nostin automaatista 10 000 forinttia eli 33 euroa ja sanoin, etta ajetaanpa Sip Utcalle. Kuski sanoi, etta matkaa olisi viitisen kilometria, joka osoittautui humpuukiksi, koska silmamaaraisesti arvioin itse matkaksi ehka korkeintaan kaksi, ehka kolme. Sip Utcalla etsiskeltiin oikeaa osoitetta. Vanhoja kerrostaloja, joissa on ovisummeri ja -koodi. Kokeiltiin oikeaa numeroa, eika kukaan vastannut. Mika onni, etta Krakovassa tallensin kannykkaani huoneiston vuokraajan numeron. Soittelin, etta missas mennaan. Han sanoi tulevansa tunnin paasta, joten kaskin taksikuskia heittamaan minut johonkin keskustaan siksi aikaa. Mentiin siis keskusta-alueelle eli downtowniin ehka kilometrin verran. Han sanoi, etta internet-kahvila olisi ihan vieressa, mutta sepa ei ollut auki. Antoi lahtiessaan viela repaleisen kartan kaveriksi, jonka aion ensisijaisesti vaihtaa pikimmiten parempaan, jossa nakyy tiennimet eika tarvitse kasitella silkkihansikkain kuten 1000 vuotta vanhaa pergamenttia.

Ukkeli otti matkasta 4000 forinttia eli 12 euroa. Otti siis turistilisaa minulta. Tosin, en olisi jaksanut etsia mitaan halpaa taksia siina vaiheessa kun saavuin Budapestiin. Halusin vain kamat huoneeseen ja suihkuun.

Fashion Streetilla kaikki liikkeet olivat yhdeksan aikaan kiinni viela siihen aikaan, eika ihmisia nakynyt kavelykadulla. Etsiskelin jotain paikkaa, jossa syoda. Joku lounasravintola sattui paakadulla vastaani ja menin sisalle. Juusto-salami-voileipa hintaan 690 forinttia ja limsapullo 290. Ei paha hinta. Soin ja lahdin kymmeneksi tapaamispaikkaani. Onnistuin eksymaan, eika kartassani ollut kunnolla merkitty tien nimia. Otin taksin ja ehdin juuri sopivasti paikalle. Taksikuski otti 2000 forinttia eli 6,6 euroa, joka sekin on liikaa, mutta ei voi mitaan, en jaanyt neuvottelemaan hinnasta vaan astuin vain taksiin.

Sip Utcalla sympaattinen ukkeli katteli minua ja kysyi olenko se, joka soitti. Nyokkasin ja menimme rakennukseen, joka oli helkkarin vanha ja uskomattoman rappeutunut. Astuimme sisaan johonkin "toimistoon" joka oli perua 70-luvulta. Tietokoneet olivat suoraan 90-luvun puolivalista, telkkari oli 30 vuotta vanha ja toimistopoyta oli polyinen. Lattialla oli kuivunutta maalia, roskaa ja sahanpuruja. Tassa murjussako asuisin viikon? Kaveri soitti "kollegalleen" ja odotimme turhaan vartin tuossa laavassa hanta. Lahdimme kuitenkin sitten varsinaiseen majapaikkaani Rumbach Sebestyenille parin sadan metrin paahan. Samalla ukkeli naytti minulle missa on supermarketti ja synagogan ravintola, josta saisi maanantaista keskiviikkoon eurolla lounaan ym. Sebastyenilla astelimme sisaan rappuun. Toisessa kerroksessa oli huoneistoni ja auta armias millainen murju tuo oli ns. sisapihalta. Viela pahempi kuin edellinen.

Huoneisto on ihan siisti, loytyy jopa nelja sankya ja patja, jaakaappi (toimivuudesta en tieda) ja kaasuhella seka ruoanlaittotilaa. Kylppari sentaan on kaakeloitu ehka jopa viime vuosisadalla ja on siisti. Makuuhuoneessa on jonkinlainen kaasulammitin, eli lampoa piisaa.

Ukkeli laittoi ovikoodin ja osoitteen paperille muistutukseksi minulle. Menin purkamaan rinkkaa ja ukkeli poistui.Nukuin huoneistossani pari tuntia ja kavaisin suihkussa. Se suihku on JARKYTTAVA. Pidiketta ei ole ja paine on mitaansanomaton, ja joutuu seisomaan jossain kylpyammeessa. Onneksi en ole pitkatukka. Taman jalkeen huomasin, etta ukko oli ottanut paperin mukaansa, jossa on ovikoodi! Soitin ja toivoin, etta han vastaisi. Onneksi asia selvisi lopulta ja tallensin sen kannykkaani kuten osoitteenkin.

Lahdin kaupungille kuvailemaan eri mestoja. Nalka painoi ja sattumalta tuli vastaan Burger King. Tasta on muodostunut ilmeisesti jo jonkinlainen traditio, etta jokaisessa kaupungissa ensimmainen kohde on pikaruokala (Gdanskin ja Krakovan KFC...) Tilasin Western Menun, jonka hamppari oli aika lihaisen nakoinen. Maku ei ollut kuitenkaan pekonihampurilaisessa ollut hyva, joten saa Burker King jaada vahaksi aikaa. Taman jalkeen kavelin Budan linnavuorelle ylos, kesti ehka parikymmenta minuuttia. Aika hienolta nayttaa Budan horisontissa nakyvat kukkulat, ei varmaan kuitenkaan vuoriksi voi kutsua. Huipulta tulin koysiradalla alas, joka kustansi 800 forinttia eli alle kolme euroa. Matka-aika alas oli minuutin.

Erzabethin sillan vieresta loysin nettikahvilan, josta kirjoittelen. Tama nettikahvila maksaa 100 FT / 10 min, eli 33 senttia suunnilleen euroissa. Katselin tosin asken, etta keskustassa on useita tallaisia ja hintaa oli eraassakin vain 50 FT / 15 min. Pakko myontaa, etta matkailu on hieman tylsaa yksin varsinkin tassa iassa, joten nama nettikahvilat ovat takalainen pelastus, vaikka uusia ihmisiakin tapaa toki.

252
Pyykit haettuani suuntasin hotellille. Ummistin silmat hetkeksi, en kuitenkaan nukahtanut. Reilun tunnin olin lepaamassa ja sen jalkeen taas liikenteeseen. Minneka muuallekaan, kuin Gallerieen. Mutta sita ennen paatin kayda kavelemassa Kazimierzilla viela. Otin kuvia eri paikoista ja sain hyvia kuvia lahikuvia neukkukuutioista. Kartasta nain Schindlerin tehtaan. Paatin kavella sinne. Starowislnaa Vislan yli ja vasemmalle. Vartin matka kavellen. Schindlerin tehdas siis oli emalitehdas, jossa Oscar Schindler pelasti yli tuhat juutalaista varmana pidetylta joukkotuholta toisessa maailmansodassa. Han tyollisti siis juutalaisia, ja natsit katsoivat taman olevan hyodyllista sikalaiselle Suur-Saksalle. Itse tehtaaseen ei paassyt, eika se ollut kummallisen nakoinen. Tekstilaatta vain vieressa ja joku museo tulossa ensi kesana, joka jarjestaa kaynteja tehtaaseen. Kavelin takaisin vaylalle. Nousin ratikkaan ja nyt ajattelin ostaa lipun. Kuskille lausuin, etta "Krakuv Kluuvni", ja han luuli, etta olen etsimassa sita ja alkoi selittaa puolaksi miten loydan sinne. Porina lakkasi kun nakkasin 5 zlotya hanelle kouraan eika aikaakaan kun han tajusi, etta tarvitsen lipun paarautatieasemalle. Maksoi 3 zlotya ja oli 24 tunnin lippu. Ihan hyva veto kuskilta yhden matkan lipun sijaan, koska olin tulossa takaisinkin hotellille ja paivalippu maksoi vain puoli zlotya enemman kuin kertalippu. Ratikka kiersi aika kaukaa, mutta paasin kuitenkin perille.

Galleriessa otin parit valokuvat tasta modernin maailman ihmeesta ja lahdin kiertamaan taas ja katselemaan elamaa. Istahdin valilla alas ja katsoin elamanmenoa. Kahviloita, ruokapaikkoja, kaikkea. Ihmiset seurustelivat toistensa kanssa ja pitivat hauskaa. Mitaan Suomen kaltaista teinimeininkia ei juuri ollut, vaan asiallisesti kayttaytyvia nuoria. Tuolla pyorii muuten paljon vartijoita, joka saattaa olla osasyyllinen jarjestyshairioiden vahyyteen. Vartijoiden selassa lukee ochrone justus. Luulin, etta ochrone on vartija ja Justus on jonkun satunnainen nimi. Mutta kun vastaan tuli naisvartija, jolla luki sama teksti selassa, tajusin, etta justus on varmaan juuri vartija, koska muistin ratikkapysakilla lukeneen Ochrone Juwentus, eli vapaasti kaannettyna "Tiimi Juwentus" (joku futisjoukkue varmaan) joten ochrone justus on varmaan "vartijatiimi" tms. Menin eraaseen jaatelobaariin, joka myi lampimia voileipia, suuria jaateloannoksia, erilaisia kahveja, pizzoja ym. Paatin ostaa espresson ja kinkku-juusto-sandwichin. Kesti vartin, etta leipa tuli, mutta annetaan anteeksi, koska asiakkaita oli tahan ruuhka-aikaan varmasti toistasataa. Espresso kylla oli melkoinen pettymys. Puolen desin kuppi ja vieressa yksi imeskeltava muovikuulan kokoinen kaarepaperikaramelli. Maksoi 6 zlotya, ja voileipa 7 zlotya. Jalkimmainen oli hyvan hintainen, koska leipa oli iso ja maukas. Poistuin paikalta ja kiitin palvelusta maksettuani ensin 13 zlotyn laskun. Huomasin alemmassa kerroksella viihde-elektroniikasta kiinnostuneen unelmakaupan. Se oli todella suuri liike, jossa oli uskomattoman paljon eri kokoisia LCD-telkkareita, aanentoistovehkeita, pesukoneita, kameroita, kannykoita, MP3-soittimia, ihan mita vaan viihde-elektroniikkaa. Hinnoista pistin merkille, etta ainakaan Sonyn kameroissa ei suurta hintaeroa ollut Suomeen, mutta oli kylla liikkeeksi paljon pokkareita myytavana. 50" LCD oli euroissa jotain 500 (Suomessa varmaan 2000). Pleikkari3 80GB kvoolla Suomen rahassa 330 euroa ja Suomessa siis ehka 600 euroa.

Taman jalkeen huomasin hyvan kenkaupan, joka oli omistettu kaiken ikaisten kengille. Joka puolella on siis nyt ale. -50 ja -70 prosentin alennuksia kaikissa liikkeissa. Loytamani liike oli siis kunnon paikka, eika mikaan akateemisille naisille kenkia myyva K-Kenka, tai nuorille sikakalliita ja rumia kenkia myyva Andiamo. Loysin itselleni hyvat kengat alennuksella. Kengat maksoivat 99 zlotya eli 16 euroa. Samanlaisista pulittaisi Suomessa varmaan satasen. Hain viela Carrefourista syotavaa hostellille, eli kaksi munkkia ja 8-packin Pepsi Maxia. Lahdin tuttua ratikkapysakkia kohti ja paasin hotellille. Dietlalla pois ja vaihto mihin tahansa ratikkaan Stradomskalta, koska kaikki menevat Krakowskaa pitkin, jossa jaan lopulta pois ja josta on minuutin kavelymatka hostellille.

Illalla tapasin hostellin oleskeluhuoneessa uuden ihmisen. Tama oli israelilainen kaveri. Toivotin hanet tervetulleeksi Puolaan ja sanoin, etta pidan israelilaisista. Han kysyi mista olen. Sanoin, etta Suomesta, ja olen 18-vuotias. Han puhui ymmarrettavaa englantia. Ei mitaan ongelmaa. Han oli jonkinlainen bisnesmies. Myyntimies joka kytki oman puhelimensa hostellin koneeseen ja avasi oman nettisivunsa. Kai se oli joku firma joka liittyi jotenkin kolariautoihin ja vakuutuksiin. Laitonta toimintaakin tuossa oli mukana. Asuu New Yorkissa Long Islandilla. Kuulemma hanen asuinalueellaan keskipalkat pyorii siina 10 000 dollarissa kuukaudessa. Taman kirjoittamisen hetkella kuuntelen kun han tekee bisnesta. Vahan alkaa tympia kun koko ajan puhelin soi ja kuuluu "transport disputch". Taidanpa menna nukkumaan.

Keskiviikkona herailin ennen kymmenta. Hoidin aamutoimet ja lahdin kaupungille puoli kahdentoista aikoihin. Menin Siennalle, eli Rynek Glownylla sijaitsevalle kadulle syomaan lounaan. Kello oli kahdentoista pintaan ja kuulin torvensoittajan soiton kirkontornista. Muistin netista lukeneeni, etta soitto katkeaa yhtakkia, koska legendan mukaan ottomaanit ampuivat torvensoittajan kesken soiton 1300-luvulla vallattuaan kaupungin. Soitto katkesikin yhtakkia. En kuitenkaan nahnyt ikina, mista soitto tarkalleen kuuluu. En jaanyt ihmettelemaan vaan menin syomaan. Valitsin hyvalta nayttavan ruokaravintolan, joka avautuisi juuri nyt. Lasagne olisi 21 zlotya joten otin sen. Varttia myohemmin katsoin, etta kenelles tuo pannukakku tulee nain aamusta. Se tuli minulle ja lahempi tarkastelu osoitti, etta se on tilaamani lasagne, joka nayttaa HK:n maksalaatikolta, jossa oli yksi ruohonkorsi pystyssa. Oli kuitenkin hyvan makuinen, ei mikaan jarin suuri. Tilasin jalkiruoaksi vaniljajaateloa ja tummaa suklaata. Se tuli pikarissa ja naytti herkulliselta. Tarjoilijatar onnistui kaatamaan sen osittain paidalleni ja pahoitteli vahinkoa. Ymmartavaisena miehena en ollut moksiskaan, koska onneksi pelkkaa jaahiletta lensi rinnuksille eika vaatteet menneet pilalle. Jalkiruoka oli herkullista. Todellista jalkiruokaa, jota tarjoillaan ravintoloissa. Saisinpa reseptin. Jalkiruoan jalkiruoaksi tilasin viela kupillisen cappuchinoa. Pieni kuppi, jonka vetaisin huiviin nopeasti enka nautiskellut sen kummemmin. Lasku oli 47 zlotya, ja annoin vielapa tippia 10 zlotya paalle. Kiitin ja poistuin.

Katselin kartasta, etta Kazimierz Gallery nayttaa hyvalta. Se on ostoskeskus kuten Gallerie Krakowska, mutta vahan pienempi. Kavelin rauhassa Visla-joen rantaa ja ensimmaista kertaa tunsin olevani lomalla rentoutumassa, koska oli niin rauhallista kavella ja nayttaa paikalliselta ihmiselta mietiskelemassa ilman rinkkaa ja muuta matkailutavaraa. Joutsenia nakyi kymmenia, samoin sorsia ja villihanhia. En jaanyt katselemaan muutamaa valokuvaa tarkemmin, ja 20 minuuttia myohemmin olin Galleriessa. Tsekkasin mestat nopeasti ja menin Cinemaan eli leffateatteriin. Epaonnistuneen Turun reissun takia jai Operaatio Valkyrie katsomatta, joten valkkasin Walkirijan, koska tiesin, etta Cruise puhuu englantia samoin kuin muut saksalaiset. Lippu maksoi 18 zlotya ja ostin sen paikallisen nuoren henkilon avustuksella. Popparit ja limppari matkaan, maksoivat 16 zlotya eli n. 3,5 euroa: iso pahviloota popkornia ja 0,6l limu. Teatteri oli arviolta 300 hengelle suunniteltu. Aanentoisto oli hyva ja screeni oli iso. Sisaankaynnit oli kylla jarkevammin suunniteltu kuin Finnkinossa, koska keskelta paasi kapuamaan ylos. Jalkatilaa oli myos paljon enemman kuin Finnkinossa. Leffa kesti 1,5 tuntia ja mainokset paalle. Taytyy sanoa, etta ei moitittavaa, hieno kokemus.

Lahdin taman jalkeen ratikalla Gallerie Krakowskaa kohti aikomuksena menna viettamaan aikaa. No, hostellille tulin seitseman aikoihin ja ajattelin menna koneelle, mutta joku polhokustaa datasi siina koko illan katsellen Nokian kannykkamalleja ja kirjaten jotain tietoja ylos paperille. Bisnesmies oli toisella koneella, joten painelin huoneeseeni. Sain kuitenkin lainata bisnesmiehen lapparia, joka osoittautui huonoksi vehkeeksi postimerkin kokoisen nayton ja olemattoman suoritintehon takia (taman tekstidokumentin avaaminen ei oikein onnistunut). Painelin nukkumaan.

Olipahan paiva tama torstai! Herailin ekaa kertaa kahdeksalta, kun israelilainen holmo paukutti huoneeni ovea kuin tuomiopaiva olisi tulossa. Avasin oven unisena ja han sanoi suorilta, etta nyt lahdetaan. Vastasin, etta mina perkele olen lomalla ja jos nukun, niin nukun, enka aikatauluta menojani jatkuvasti. Eipa kaveri uskonut hyvalla ja tunki huoneeseen vahan kuin Tony Halme TV-lupatarkastajasketsissa. Jaksoi maanitella varmaan 10 minuuttia, mutta tein kantani selvaksi, etta nukkuisin viela jonkin aikaa. Onneksi lahti siita ja sain nukuttua ehka tunnin, kun han tuli takaisin ja paukutti taas oveen niin etta koko talo tarisi. Han sanoi, etta lahdettaisiijn Auswitchiin. Olin kylla sen verran piristynyt jo, etta sanoin etta OK, mennaan sitten, koska hanella oli kerran vuokra-auto. Kavaisin suihkussa ja lahdettiin. Siis voi perhana etta jollain voi olla arsyttava ajotyyli. Pitaa pyoria autolla kuin ryssa anttilassa jokaisen korttelin ympari, pakitella ja tehda akkijarrutuksia ja saataa navigaattori kaiken lisaksi pain helvettia. Sanoin jo, etta laita se navigaattori jo hiiteen, koska tunnen keskustan ihan hyvin ja voitaisiin menna vaikka Rynek Glownylle, josta taatusti loytyy lounasravintolaa vaikka minkalaiseen makuun. Mentiin kuitenkin pyynnostani syomaan Josefalla sijaitsevaan pizzeriaan, josta oli siis hyva kokemus jo aiemmin. Kaveri tilasi tomaattikeiton alkuruoaksi, ja mina pienen kokiksen ja large-kokoisen pizzan (32 cm vs. 28 cm medium-pizza), joka oli koko ruokani iltaan asti. Pizza tuli poytaan ja katsoin, etta ihan normilatty millaisia Suomestakin saa siis koonsa puolesta. No, kaveri alkoi nillittaa, etta meinaanko syoda kokonaisen pizzan yksin ja etta pitaisi vahan katsoa mita suuhunsa pistaa. Vilkaisin tyyppia, etta vahintaan 20 senttia lyhyempi ja painaa varmaan 110. Kaveri itse siis tilasi tomaattikeittonsa jalkeen viela medium-pizzan. Syotiin ja kiitettiin, lasku oli muistaakseni 67 zlotya yhteensa, josta maksoin 30.

Nyt kaveri sai paahansa, etta lahdetaan Krakowska Gallerieen. Siis perkele, mina haluan sinne Auswitchiin ajoissa, ennen kuin paivanvalo loppuu. Ajattelin, etta varmaan pikainen reissu tulossa etta mennaan sitten tsekkaamaan nopeasti. Taas pyorittiin kuin ryssa anttilassa kun navigaattori oli saadetty pain helvettia. Kaveri toottaili jokaiselle autolle ja meni ihan ihme reitteja. Puoli tuntia myohemmin oltiin Galleriessa. Matkaan menisi 10-15 minuuttia julkisilla, ja tama kaveri saa autolla navigaattorin kanssa kulumaan tuplat. Galleriessa katsoin, etta onpa paljon poliiseja liikkeella. Helikoptereita lensi taivaalla varmaan kolme. Ajattelin, etta olisiko valtiovierailu tms. tulossa. Painuttiin sisalle ja han saa paahansa lahtea ostamaan pikkutakkia. Koska hanen strategiset mitat olivat mita olivat, sopivaa ei tuntunut loytyvan millaan. Sitten han otti jonkun sinisen, mielestani aika holmon nakoisen takin, ja kysyi mielipidettani. En jaksanut olla rehellinen ja sanoin, etta perfect. Jospa vihdoin paastaisiin lahtemaan Auswitchiin. Ei paasty, vaan nyt piti paasta kokeilemaan hierovaa tuolia. Onneksi muistin missa sellainen on, koska olin pari paivaa aiemmin kaynyt tuossa isossa viihde-elektroniikkaa myyvassa liikkeessa. Siinakin pirun tuolissa han sai kulumaan varmaan puoli tuntia. Nyt paastiin vihdoin lahtemaan ja kavelemaan autolle. Autolla laitettiin navigaattoriin Oswiecim, ja matka-ajaksi tarjottiin noin tuntia. Yllattavaa kylla, matka sujui n. 25 kilometria ihan normaalisti. Kunnes jollain valtatiella kuski saa paahansa, etta nyt hanta vasyttaa ja han nukkuu pari minuuttia. Han pysaytti tiensivuun ja laittoi penkin nukkuma-asentoon. Varttia myohemmin sanoin, etta joko nyt. Ei viela, viela pari minuuttia. Parin minuutin paasta paastiin jatkamaan matkaa.

Saatiin ajettua ehka 20 kilometria, kun kuski halusi menna "kahvikupposelle". Kuullosti tassa vaiheessa hyvalta, etta pysahdyttaisiin pariksi minuutiksi, juotaisiin kofeiinia ja jatkettaisiin. Ajettiin johonkin piskuiseen kylaan keskelle-ei-mitaan ja etsittiin kahvilaa. Loydettiin joku mesta, mika tarjoaa myos ruokia. Ostettiin kahvit ja juotiin ne. Ehdotin, etta nyt pitaisi lahtea, koska kello oli puoli kolme. Mita helvettia?!? Kaveri paattaa tilata kanaa ja ranskalaisia, eli ei tulisi tasta reissusta yhtaan mitaan. Tuntia myohemmin han sai vihdoin syotya ja paastiin lahtemaan. Tosin syonnin aikana seuraamme lyottaytyi joku puoliksi venalainen ja puoliksi saksalainen tyyppi. Eika han tietenkaan puhunut englantia. Israelilainen ystavani puhui kuitenkin venajaa vahan ja ymmarsi mita tama jannu sanoo. Kun jannulle tuli selvaksi, etta olen Suomesta, alkoi tavaton Nokian ylistys molottamalla omalla kielellaan ja peukun nayttaminen. Puhumattakaan Mika Hakkisen, Kimi Raikkosen ja Heikki Kovalaisen ylistamisesta. Olisi vain pitanyt suunsa kiinni, koska jutun informaatioarvo oli minulle nolla molemmissa tapauksissa, mutta miellyttavampaa olisi ollut jos han olisi ollut ihan hiljaa.

Vihdoin paastiin lahtemaan. Nyt matka meni ongelmitta Oswiecimiin asti. Mutta tama idiootti ei osannut ajaa Auswitchin-museoon hyvista opasteista huolimatta. Paadyttiin Birkenaulle loppujen lopuksi ja kello oli vaille neljan jo. Han jatti minut porteille ja sanoi tulevansa hakemaan minut PUOLEN TUNNIN paasta. Laania riitti helvetti 100 000 juutalaiselle ja leirin mitat olivat kanttiinsa varmaan puoli kilometria ja taman urpon tarjous oli puoli tuntia ennen kuin lahdettaisiin takaisin. Tassa vaiheessa teki mieli sanoa, etta hyppaahan nyt kaivoon. Huijasin hanta, etta tulen tahan takaisin puolen tunnin paasta. En enaa uskaltanut lahtea hanen kyytiinsa, koska han puhui pikkukylassa, etta tulisimme sinne bilettamaan illaksi. Joten ei tullut kysymykseenkaan lahtea taman kyytiin enaa. Lahdinpa sitten tutkimaan leiria ja olin tohkeissani kuin pikkupoika, etta mista aloittaisin. Historiasta kiinnostuneelle tama leiri on kiinnostava, joten tuollainen puolen tunnin tarjous saa verenpaineen nousemaan aarimmilleen. Birkenaussa oli nakojaan jotain entisia mustalaisten, naisten ja unkarialaisten asuinparakkeja auki ja muissa lukot. Kerkisin nahda jopa yhden rakennuksen, jossa oli juutalaisten henkilokohtaisia tavaroita ja ison seinan, joka oli taynna valokuvia. Olin varmaan puolen kilometrin sateella ainoa kuka tuolla leirilla oli, oli aikamoinen fiilis. Oli aika outo fiilis kun katsoin, etta joku tuijottaa ikkuna-aukosta ja vetaisee ikkunan kiinni. Lahempi tarkastelu osoitti, etta rakennuksessa ei ole lisakseni ketaan. Outoa... Kavin kuitenkin kielletyissa paikoissa tuon rakennuksen sisalla, koska olin yksin. Ihme, ettei leiri ole nuorison dokauspaikka kun kerran rakennuksiin paasee sisalle kuka vaan ilman valvontaa. Harmi,ettei vartiotorneihin paassyt metsan laidalle. Nayttivat kodikkailta. Kello oli tassa vaiheessa joku 16:30 illalla, kaikki lahteneet eika ketaan nay missaan. Birkenaun kiertaminen vei yli tunnin ja paasin kavelemaan varmaan 1% koko alueesta, koska tuolla oli 20 senttia lunta ja kavelytiet ainoastaan leirin laidoilla ja keskelta ristiin. Taman jalkeen menikin kavelyreissuksi kun busseja ei ollut tulossa. Kavely Auswitch-museoon 3 kilsaa, joka ei ollut auki enaa, ja sielta taas 2 kilsaa asemalle.

Harhailin sitten Oswiecimissa ilman karttaa, hanskoja ja taskussa muutamakymmenta zlotya kun alkoi hamartya. Vailla tietoa mistaan aikatauluista milla paasee Krakovaan tai tietoa missa on mitakin mista paasee ihmisten ilmoille. Loysin bussipysakin ja PKP:n eli juna-aseman. Dosalla kestaisi 1,5 tuntia sielta tanne (68 km) ja maksaisi 10 zlotya eli 2,5 euroa. Bussi lahtisi onneksi puolen tunnin paasta, joten menin laheiseen ravintolaan. En tilannut ruokaa, koska aika oli rajallista enka halunnut myohastya. Yhden kokiksen join kylmissani ja halusin vain pois koko kylapahasesta. Paikallinen nuoriso tapaili toisiaan juna-asemalla vahan kuin Helsingissa, mutta pienemmassa ja kylamaisemmassa mittakaavassa. Kun paasin dosaan, oli niin pimeaa ettei nahnyt paljon mitaan. Varpaat olivat jaassa ja bussin lattia kylma. Kuuntelin musaa koko matkan ja vihdoin oltiin kahdeksan maissa illalla Krakovassa. Nain muuten mellakkapoliiseja valmiudessa eraan kadun kulmalla. Mita taalla tapahtuu? Tapasin saman tien sen jalkeen sattumalta pari ranskalaista ja osasin opastaa heidat oikeaan paikkaan hostellilleen kun on kerran keskusta-alue jo niin tuttua etta muistaa tien nimet ulkoa. Taman jalkeen helvetin nalissani menin pizzaravintolaan syomaan pizzan Rynek Glownylle. Ei oikein ollut kunnon pizzoja, joten otin sen missa on eniten lihaa. Maistui Lidlin salamipizzalta, johon oli laitettu paalle herneita ja palvikinkkusiivuja. Ei hyva. Maksoin 30 zlotya koko huvista ja myyja oli veloittanut kuitin mukaan 4 zlotya palvelusta kysymatta mitaan. Eipa mitaan, pikkurahoja. Paasin hostellilleni vihdoin kymmenen jalkeen illalla ja menin suoraan nukkumaan. Heratyksen saadin yhdeksitoista, koska matkan aiheuttamat koettelemukset varmasti vasyttaisivat.

En saanut unta ennen puolta yota, kun oleskeluhuoneen mekkala kuului huoneeseeni. Yolla oli helvetinmoinen jano enka viitsinyt juoda kraanavetta. Yhdella huikalla valjahtynyt Pepsi-tolkki naamariin ja kylla helpotti. Samaan oleskeluhuoneen meteliin herasin kahdelta yolla, ja kahdeksalta aamulla. Nukuin kuitenkin kymmeneen ja peseydyin. Pakkasin rinkan ja kirjoittelin blogia kahdesta edellisesta paivasta. Taman jalkeen tein check-outin, mutta jatin kamat respan huoneeseen, koska tarkoitus oli ottaa ne vasta illalla junalle mentaessa. Lahdin kaupungille syomaan. Seilasin varmaan viidella ratikalla ennen kuin loysin perille, koska menin vaaraan ratikkaan hostellin edustalta. Katselin Rynek Glownylla pihviravintolaa, mutta annokset vaikuttivat pienilta ja kalliilta. Lahdin Gallerie Krakowskaan kuten tavallista. Vessaan piti maksaa 0,50 zlotya, mutta rikkaana heitin tietenkin kakkosen vessavahdille (hieno ammatti). Taman jalkeen lahdin etsimaan sopivaa mestaa, ehka jotain pikaruokaa jota saa nopeasti. Paadyin kolmoskerrokseen, jossa oli McDonald's, Subway, ja pari muuta pikaruokamestaa vierekkain. Valitsin Marhaba-nimisen mestan, josta saisi kebabia. Valitsin jonkun kebabin vaan. Kesti vartin etta sain sen. Mesta oli ihan taynna ja istumapaikkaa oli vaikea loytaa. Annos osoittautui erittain huonoksi. Sama kuin olisi ostanut Lidlista kebakoita ja laittanut ranskalaisten kanssa uuniin ja jotain ketsuppia lantannyt paalle. Maksoikin parikymmenta zlotya, joka on paljon kebabista taalla. Kokis viela paalle niin paastiin 25 zlotyyn.

Poytaani istuutui 11-vuotiaan poikansa kanssa muuan belgialainen, joka oli syntynyt Puolassa ja asunut Ranskassa parikymmenta vuotta. Juttelimme niita naita ja otin puheeksi tammikuussa sattuneen paivakotisurmat. Aika dramaattinen puheenaihe, kaikki kuulemma puhuvat tasta Belgiassa eivatka valttamatta uskalla vieda lapsiaan enaa paivahoitoon. Toivotin paivanjatkot ja lahdin lahella olevaan jaatelobaari-tyyppiseen kahvilaan. Jaateloannokset olivat 14 zlotysta 25 zlotyyn. Paadyin suklaiseen ja maksoin 16 zlotya. Tippia nelja, etta paastiin tasarahaan. Taman jalkeen tilasin cappuchinon, josta maksoin seitseman zlotya. Vaahtokahvi alkoi vain ramaisemaan niin pirusti, etta oli pakko lahtea ulos ja takaisin hostellille. Tallaisia jaatelobaareja kaivattaisiin Suomeen totteropehmisluukkujen tilalle! Matkalle hostellille kuulin, kun poliisiautot ujelsivat. Saattoivat kahta uudenkarheaa mustaa Lexusta tai Chrysleria. Mitahan taalla tapahtuu kun joka kulmassa on poliiseja passissa ja kuvaaminenkin kiellettiin. Hostellilla ajattelin viettaa aikaa oleskeluhuoneen tietokoneella iltaan saakka. Ei viitsinyt rinkan kanssa istuskella vain kaupungilla.

Matka jatkuu Budapestiin illalla ja on aamulla 8:30 perilla.

253
Huoneeni oli ehka kymmenisen neliota, siella oli kaksi sankya. Istahdin toiselle ja kuulin rasahdyksen. Katsoin patjan alle ja poikkilauta oli rasahtanyt rikki. Eipa haitannut, onneksi. Huoneessa oli kummallinen tuoksu, omenainen parfyymi. Tuoksutin valittomasti helvettiin pistorasiasta. Raavas lihaa syova heteromies ei sellaisia kayta, ja saa vain paansarkya. Silti nyt vasta ymmarsin, mista hostellin nimi tulee. Se tulee siita, etta jokaisella huoneella on oma teemansa ja hajustettu sen mukaisesti. Seinilla on teemaan sopivia tauluja ja kuvia. Minulla siis omenia. Ihan toimiva konsepti mielestani, yllattava ja piristava. Oli ihan mukava ahaa-elamys. Huoneessa oli vaatekaappi neljalla henkarilla seka pieni yopoyta, toinen pienehko poyta, tuoli ja sankyjen paadyissa oli kaksi lukuvaloa. Verkkovirta oli sama kuin suomessa, eli 230 volttia, joten sormiakkujen ja kannykan lataus onnistui mainiosti.

Tavarat purettuani menin ihan ensin suihkuun. Suihkuja oli kaksi eri puolilla kaytavaa, ja oven sai lukkoon. Miinusta taytyy antaa suihkun rikkinaisesta pidikkeesta. Suihkukoppi oli pieni, mutta saniteettitila ihan mukavan iso. Jonkinlainen matto olisi kylla voinut olla kivilattialla, mutta kaikkea ei voi saada. Tama oli kuitenkin Puolan kaltaisessa maassa enemman mita voi toivoa. Taman jalkeen vaihdoin puhtaat vaatteet paalle ja lahdin kaupungille. Ekana kohteena kavelin Wavelin aukiolle reilun puoli kilometria keskustaan pain. Edessani avautui mahtava kuninkaan linna ja kirkko, seka pari tornia. Wavelille piti kavella ylamakeen jonkin matkaa. Ylhaalta naki koko kaupungin ja Visla-joki avautui mahtavasti matkailijan silmiin. Kaukana haamottivat neukkukuutiot. Rakennushankkeita oli meneillaan maailman talouslamatilanteesta huolimatta (valtion hankkeita todennakoisesti), silla useita nostureita nakyi horisontissa Schindlerin tehtaan liepeilla. Kavin katsomassa sisapihaa, josta nain suuren kirkon sisaankaynnin, linnan tornin ja itse linnan. Sisalla linnassa en ainakaan viela kaynyt, koska sen lapikayminen saattaa vieda kosolti aikaa. Kavelinkin alas Wavelin toiselta puolen ja saavuin pikkukaduille. Nain hevosvankkurit, joilta olisi saanut vuokrata kyydin. Piristava ilmestys loskan keskella. Taman jalkeen piti taas tsekata karttaa, eli menin eraasta portista sisaan pienehkon kirkkorakennuksen sisalle ja katselin missa mennaan. Lahdin vain kappailemaan takaisin kohti Wavelia, kunnes huomasin kaupunkikierroksia ajavan kuskin golf-karryn tapaisella pitkalla, ilmeisesti variaattorivetoisella ajoneuvolla. Kysyin mita maksaa. Kuski puhui englantia ihan ymmarrettavasti, ja kuulemma 120 zlotya puoli tuntia ja saisin valita kaymmeko Schindlerin tehdasalueen, Kazimierzin vai vanhan kaupungin alueen.

Valitsin Kazimierzin. Mutta sanoin kuskille, etta annan 100 zlotya, eli tinkasin viitisen euroa hinnasta. Silti se maksoi Suomen rahassa miltei parikymppia. Mutta matkallehan ei menna venyttamaan pennia, ellei valttamatta tahdo. Kuski antoi minulle punaisen liinan kylmyyden varalle. Ajelimme pitkin juutalaiskortteleita. Kuski itse ei esitellyt paikkoja, vaan nauhalta takana olevasta kaiuttimesta kuului naisesittelijan aani. Sain selvaa aika hyvin, mutta valilla alkoi pitkastyttaa. Olisin halunnut ottaa valokuvia, mutta muovinen tuulisuoja joka oli vetoketjulla kiinni, esti sen. Kierros meni ihan nappiin, kiitin lopulta kuskia ja haivyin paikalta. Huomasin kylla taman jalkeen, etta taskustani oli kadonnut Krakovan opaskirja. Unohdin sen kai sitten autoon. Eipa hataa, halpa kirja eika edes periaatteessa mitaan hyotya, koska olihan minulla kartta ja kaupungista kylla loytaa itsekin vaikka mita. Oli helkkarinmoinen nalka, kun viimeksi oli tullut syotya joskus Gdanskissa illalla. Ensimmainen paikka mika tuli vastaan, oli KFC, yllattavaa. Otin sieltakin Grander menun, kuten Gdanskista. Myyjatar oli nuori ja napsakka, puhui englantiakin ihan kohtalaisesti. Paansarkya oli havaittavissa junamatkan ja syomattomyyden jalkeen, mutta olo meni pian ohi kun sain mahan tayteen.

Kengat ja sukat olivat kylla marat, joten lahdin hostellille. Kello oli neljan pintaan. En muista mita tein taman jalkeen (kirjoitan tata ja edeltavia tekstiosuuksia tiistaina 17.2), mutta kahdeksalta illalla nukahdin huoneeni sangylle. Herasin seuraavana aamuna kymmenen jalkeen, eli reilut neljatoista tuntia tuli nukuttua. Olo oli pirtea kuin peipposella, kun olin kaynyt suihkussa. Aamupalaa ei hostellilla kylla ollut puoli yhdentoista jalkeen, vaikka lupailtiin, etta olisi kahdeksasta yhteentoista. kahvia oli jaljella. Otinpa kupillisen ja kaadoin tilkan maitoa sekaan. Menin poytaan istumaan ja toivotin hyvat huomenet parille englantilaiselle. Istahdin poytaan ja horppasin. Hyi helvetti millaiselta petrolilta voi puolalainen seissyt kahvi maistua. Ei mennyt oikein alas edes sokerin kanssa.

Nalka painoi ja lahdin kaupungille. Kavelin pirteana kohti keskustaa. Otin kuvan Wavelin linnan edessa olevalta aukiolta Katynin merkista. Se on oman historiantietojeni mukaan muistomerkki Katynin joukkomurhan puolalaisille uhreille, joita teloitettiin 17 000 kappaletta neuvostopolitrukkien toimesta vuonna 1940. Kavelin merkin ohi vanhaa kaupunkia pitkin kohti Krakow Glownya (lausutaan muuten "kluuvni") eli paarautatieasemaa, jonka vieressa on Gallerie. Matkalla huomasin katuliikkeen, joka jarjesti turistikierroksia mm. Wieliczkaan ja Auswitch-Birkenauhun. Ostinpa sitten opiskelijahintaisen kierroksen Auswitchiin, maksoi 60 zlotya eli n. kaksitoista euroa. Lahto olisi seuraavana aamuna kello 9:10 Royal Hotellin edustalta. Kierros sisaltaisi matkat edestakaisin minibussilla ja oppaan. Kesto olisi kuusi tuntia yhteensa. Kuullosti hyvalta ja halvalta.

Vahan matkaa kaveltyani nain saman kuskin, joka ajelutti minua edellisena paivana Kazimierzissa. Morjestin kaukaa ja kuski morjesti takaisin. Vaihdettiin kuulumisia ja otin puheenaiheeksi kadonneen Krakovan opaskirjani. Sanoin unohtaneeni sen autoon. Kaveri sanoi, etta se on toisessa autossa, mutta voisin hakea sen seuraavana paivana yhdentoista pintaan. Kuski kysyi, etta mista maasta olen. Sanoin olevani Suomesta. han hymyili ja kertoi olleensa kolme vuotta sitten Turussa, Raumalla ja Helsingissa. Kehui Suomea kovasti. Muistutin tosin, etta Suomi on kallis maa, se tekee siita huonon. Vahan kuin joku Lontoo, jossa kylla on enemman nahtavaa ja reilusti. Taytyy sanoa tyypista, etta rehellisia ihmisia loytaa sittenkin Puolasta, jos han siis puhui totta kirjasta. Taman jalkeen sanoin hanelle nakemiin ja lahdin kohti juna-asemaa tavoitteenani tehda omatoimimatka Wieliczkan suolakaivoksille. Wieliczka sijaitsee noin 25 minuutin junamatkan paassa Krakovan paasemasta.

Koska olin jo oppinut, etta asemilla lipunmyyjat eivat puhu englantia, paatin etsia nuoren nakoisen puolalaisen. Sellainen loytyikin hetken etsiskelyn jalkeen. Han osoittautui kunnon kaveriksi ja lupasi ostaa minulle lipun Wieliczkaan. Lippu maksoi 2,5 zlotya ja juna lahtisi 50 minuutin paasta. Oli siis aikaa odotella. Kavi ilmi, etta kaveri oli nimeltaan Wojtek, 24-vuotias opiskelija, joka kay joka vuosi Lontoossa opiskelemassa muutaman kuukauden yliopistossa. Siella han oli oppinut englantia ja puhui paremminkin kuin mina. Han oli kotoisin toisesta kaupungista. Wojteg oli menossa Zakopaneen laskettelemaan. Heitimme lappaa kaikesta aikamme kuluksi. Kerroin olevani 18-vuotias lukiolainen ja olevani ensimmaisella interrail-matkalla. Han oli aika hammastynyt ja ihmetteli kuinka minulla olen yksin liikkeella. Pyysin hanen sahkopostiaan, etta voisin kysella Suomesta kuulumisia ja lahettaa reissukuvia. Han kirjoitti sen kannykkaani, jonka jalkeen toivotimme molemmin puolin hyvat reissut ja erkanimme eri suuntiin. Ostin asematunnelista sampylan paikalliselta katukioskilta. Tuollaisia kioskeja loytyy asematunnelista kymmenittain. Myyvat tupakkaa, alkoholia, virvoitusjuomia, lihapiirakoita, puolalaisia herkkuja, vaatteita, lehtia, kirjoja, melkein ihan mita vaan.

Junan lahtoon oli enaa viisi minuuttia, joten astelin laiturilleni. Juna oli kaksivaunuinen Suomen raitiovaunun pituinen ilmestys, joka ajoi Krakova-Wieliczka-valia. Hyva juna, asialliset penkit ja konnarikin puhui englantia. Juna lahti ja katselin taakse jaavaa Krakovan kaupunkikuvaa. Neukkuja nakyi laitakaupungilla, siella ei selvasti olla viela paasty jalleenrakentamaan kunnolla. Ehka sitten, kun kaikki on lopulta ransistynyt aivan paskaksi. Junamatka meni leppoisasti kuunnellessa Village Peoplea ym. ym. ja pian olinkin jo perilla.

Matkalla piti laittaa merkille, etta Wieliczka Rynek on oikea asema, ei tata edeltava Wieliczka. Eli oikealla asemalla kun jaa pois, nakee suoraan opasteet suokakaivokselle. Pitaa olla pontto, jos ei loyda perille. Matkaa on korkeintaan puoli kilometria. Perille paastyani nain korkealle ulottuvan vinssipyoran ja lipunmyyntirakennuksen seka pari ravintolaa. En osannut kuvitella tata ihan tallaiseksi. Astelin sisalle, joka oli taynna alakoululaisia. Varmasti suosittu luokkaretkikohde. Lipunmyynnissa puhuttiin sujuvaa englantia. Kysyin kannattaako ostaa lippu ilman opasta vai oppaan kanssa. Virkailija vastasi, etta ehdottomasti oppaan kanssa. Tein tyota kaskettya ja ostin 64 zlotyn arvoisen lipun englanninkieliselle kierrokselle. Valokuvauslupa maksoi 10 zlotya, jota ei loppupeleissa olisi edes tarvinnut, kun ei kukaan kytannyt ketka ottavat valokuvia ja ketka eivat. Ennen kierroksen alkamista kavaisin viereisessa hampurilaisravintolassa juomassa espresson.

Pian kierros alkoikin ja paasimme ovesta sisaan tunneliin, joka vei alas portaille. Kavelimme portaita alas 65 metria, joka vei korkeintaan kymmenen minuuttia. Ei uskoisi, etta noin lyhyeen matkaan voi kulua nain paljon aikaa. Kaivoksen kaytavilla oli valilla samanlainen haju kuin Linnanmaen vuoristoradassa. Opas esitteli meille erilaisia tiloja, ja kertoi kuinka raskasta oli louhia suolaa. Tama taso missa olimme, oli ykkostaso ja kakkostaso oli 135 metrissa. Suola nostettiin aikoinaan ylos vakipyoraa raa'alla lihasvoimalla tyontamalla ja sen saaminen ylos kesti koko paivan. Hevosillakin oli tuonne tasoon kestanyt paasta siihen aikaan yli kaksi tuntia. En sitten tieda, miten hevoset oli keskiajalla sinne raahattu. Ei varmaan noita puisia portaita joita me tulimme. Oli aika rankan nakoista hommaa noiden kaivosmiesten tyo. Muistaakseni 15% kaivosmiehista kuoli keskimaarin nelikymppisina erilaisiin sairauksiin. Nykyaan Wieliczkasta saadaan 15 tonnia suolavetta. Oppaan mukaan se ei kuitenkaan ole paljon. Eika Wieliczka ole edes vanhin kaivos Euroopassa, koska Itavallasta loytyy 6000 vuotta vanhoja kaivoksia Salzburgin lahelta. Kaivoksessa oli runsaasti erilaisia kappeleita. Kappeleissa oli entisten kansallissankarien seinaveistoksia seka vanhoja kristillisia hahmoja. Jeesuskin oli louhittu inri-teksteineen, mutta jeesus oli tassa tehty ruskeaksi. Mika pyhainhavaistys. Jeesus oli valkoinen lihaa syova heteromies! Eri kokoisten kappelien teko luonnollisesti keski eri aikoja. Suurinta kappelia tehtiin yli sata vuotta. Eli kauemmin kuin Iisakin kirkkoa, jota tehtiin muuten 30 vuotta. Laskeuduimme yhdessa vaiheessa taas alemmaksi nelisenkymmenta metria. Olimme sadassa metrissa. Siella oli muutamia suolajarvia. Niiden lahistolla pahojen astmaoireista karsivien on erittain terveellista olla. Opas kertoikin, etta joka kesa Wieliczkaan saapuu lapsia kolmeksi viikoksi leikkimaan ja elamaan normaalia elamaa, koska he eivat voi hengittaa kunnolla ulkoilmaa. He viettavat 135 metrissa, eli syvemmalla kuin me, kahdeksan tuntia paivassa tehden omia juttujaan. Aika vaikuttavaa.

Kierros oli tuota pikaa ohi ja otti vahan alle kaksi tuntia. Alhaalta sai ostaa virvokkeita tai syotavaa. Ostin Pepsin ja sampylan, kustansivat yhteensa 13 zlotya eli kolmisen euroa. Katsahdin kelloa, etta junan lahtoon 20 minuuttia. Soin nopeasti ja menin uloskaynnin luo. Onneksi ei tarvinnut kavuta ylos, koska paasisimme hissilla. Hissiin ahdettiin kerralla 10 ihmista (oli muuten ahdasta). Hissilla kesti menna 40 sekuntia ylos, eli huimaa vauhtia mentiin. Mentiin samaa vauhtia kuin oman kotitaloni hissilla kahdeksanteen (kylla, olen laskenut, etta 40 sekuntia kestaa nousta 24 metria). Eli talla hissilla mentiin noin 2,5 metria sekunnissa. Ehdottanen myohemmin talotoimikunnalle taman hankkimista ja elakelaisille istumapaikkoja, etteivat polvet nytkahda sijoiltaan alkukiihdytyksessa. Junan lahtoon oli kymmenen minuuttia, joten kiirehdin asemalle. Juna saapuikin parahiksi kun ehdin paikalle. Seuraava olisi mennyt vasta tunnin paasta. Junassa konnari puhui taas englantia, joten lipun ostaminen Krakovaan sujui vaivattomasti. Nyt tunsin olevani kuin oikea puolalainen, on matkalippu ostettu itse, selassa ei ole rinkkaa seka tiedan missa olen ja mihin menen. Sulauduin joukkoon taydellisesti.

Krakow Glownysta kavelin Gallerieen. Gallerie on muuten mahtava paikka. Voin rehellisesti myontaa, etta Jumbot, Itakeskukset ja muut kalpenevat aivan 6-0 talle Puolan ihmeelle. Gallerie on siis kolmikerroksinen kauppakeskus, jossa on vaatekauppoja aivan helvetisti. Kansainvalisia ketjujakin loytyy, kuten Esprit ja H&M. H&M:sta ostin muuten mustan takin hintaan 32 euroa, Suomessa sama takki olisi maksanut arviolta 59 euroa. Katselin kaikki kerrokset lapi ja menin viihdekauppaan. Siella oli kaikki uutuuspelit, uutuuselokuvat, musiikki, kirjat, toimistotarvikkeet, tietokonetarvikkeet jne. samassa ja kajareista soi tunnelmaan sopiva musiikki. Miksi Suomessa ei oteta mallia naista konsepteista mita Galleria tarjoaa? Miksi Suomessa pitaa menna Tiltin pelikauppaan, Tiimariin ja Lehtipisteeseen erikseen? Tuolla muuuten maksoi uutuuspelit 30 euron molemmin puolin, ei paha. Suomessa maksavat 60, jopa 70 euroa konsoleille. Jahkailut sikseen. Viihdekaupan jalkeen menin nostamaan Electronilla rahaa rautatieaseman automaatista, etten joudu fraudatuksi eli huijatuksi. Jossain lahioiden automaateilla saattaa olla huijauslaitteita, jotka tallentavat tunnusluvun ja kortin tiedot ja voivat vieda rahat. Nostin 500 zlotya eli reilu 100 euroa ja aloin etsia nuorehkoa henkiloa. Loysin englantia puhuvan jannun, jolle selitin, etta tarvitsen perjantai-illaksi pelkastaan paikkalipun Budapestin-junaan. Sanoin, etta kabiini, joka on kolmelle hengelle ja nukkumista varten. Han kysyi virkailijalta ja virkailija vastasi myontavasti, etta loytyy. Juna lahtisi illalla 20.2 kello 22:15. Hintaa oli reilut 60 zlotya eli reilu 12 euroa. Huomioidaan toki se, etta junalippu minulla on jo interrail-kortin muodossa, ja ostamani lippu oli paikkalippu. Kiitin kaveria ja laksin Carrefouriin ostoksille ostamaan hostellille murkinaa illaksi. Carrefour on siis ns. paikallinen LIDL, jolle kaikki Suomen kaupat kalpenevat.

Carrefourissa on enemman olutmerkkeja hyllyissa kuin suomalaisissa kaupoissa kaikkien elintarvikkeiden merkkeja. Limppareitakin loytyy enemman kuin Suomesta ja isommissa pakkauksissa. On muuten todella halpaa. Ostin Pepsi Maxin 8-packin tolkkeja alle 9 zlotylla, eli alle 2 eurolla. Tama on ihan normaali hinta eika mikaan tarjous. Suomen Lidlissa saa maksaa 3 euroa 6-packista ja kaiken lisaksi Freeway-kurasta. Leivat maksaa alle 2 zlotya limppu ja juotavat jogurtit olivat reilut 2 zlotya. Kuorrutettuja munkkeja sai 2-packeina 1,6 zlotylla. Pikkupullo limpparia kylmakaapista oli alle 3 zlotya. Kaikki on halpaa, paivabudjetti pitaa mainiosti Krakovassa. Kassasysteemi toimi samalla tavalla kuin Suomessa. Ei ollut holmoa saksalaista tapaa, jossa ostokset puretaan karrysta kassalle ja takaisin karryyn. Ihan samanlainen siis kuin Suomessa. Itse pakattiin muovikasseihin kun oli maksettu. Huomasin, etta pidan tasta paikasta ja varsinkin tasta ostoskeskuksesta.

Kello tuli yhdeksan ja lahdin hostellille. Menin tuttua reittia ratikalla, mutta jossain vaiheessa jainkin Dietlalla liian aikaisin pois ja lahdin kavelemaan Sebastianaa kohti hostellia. Tai nain luulin. Oli aika pimeaa jo, ja ohikulkijoita oli harvassa. Oli aika tunnelmallista kavella pitkin juutalaiskaupunginosan autioita katuja ja katsoa neukkutalojen ransistyneita julkisivuja. Kuulin vain omat askeleeni, eika autojen aani kuulunut korviini. Tatako pitaisi pelata? Voisin tehda tuota joka ilta. Nain muuten kulkukoiran ensimmaista kertaa elamassani. Pahainen rakki rakytti ja yritti hyokata paalle. Jatkoin matkaani kulman taa tukikohtaani. Hostellilla soin Carrefourista ostamani parit muoviin pakatut puolalaiset minipizzat iltapalaksi ja huuhdoin alas Fantalla. Kavinpa viela koneellakin, kunnes menin maate. Piti herata kahdeksalta, etta ehtisi sinne Auswitchin kierrokselle aamulla.

Niinhan siina kavi, etta herasin vasta 8:40. Kiireella suihkuun ja vaatteet paalle. Kamat taskuun ja menoksi. Koska myohastyin ratikasta, lahdin kavelemaan ripeasti Krakowskaa pitkin kohti Wavelia. Oli aamuruuhkaa ja liikennevaloissa kesti ja kesti. Kello oli 9:07. Kolme minuuttia ja viela olisi pitanyt kavella Stradomskan lapi. Ei tulisi mitaan. Eika tullutkaan. Minibussin takavalot nakyivat kun ehdin paikalle. Siina vaiheessa teki mieli lyoda itseani paahan, mutta maltoin, koska muistin etta se oli vain 12 euroa ja voisin tehda sinne omatoimimatkan myohemmin. Kappailin takaisin hotellille. Kello oli kymmenen ja ajattelin, etta nyt ainakin on aamupalaa. Menin keittioon ja katsahdin mita herkkuja olisi tarjolla. Leipaa, kurkkua ja juustoa. Otin leivan, laitoin paalle aamupalaviipalemaisen juuston ja monta siivua kurkkua. Oli aika pahan makuista jostain syysta. Taman jalkeen kavaisin koneella katsomassa missa voisin pesettaa likaiset pyykkini, koska hostellin oma pesukone oli rikki. Selvisi, etta ihan lahella on Pepe Layndry. Sijaitsee Dietla 51:lla eli ihan parin pysakin paassa. Aukeaisikin ihan parinkymmenen minuutin kuluttua. Vaatteet kassiin ja menoksi. Loysin perille aika helposti, koska punaisessa kyltissa luki Laundry. Astelin sisaan ja kysyin puhuuko myyja englantia. Liikkeen nimesta voi toki paatella, etta puhuu. Sanoin, etta pitaisi pesettaa farkut, parit T-paidat, alushousuja ja monta paria sukkia. Maksoi 14 zlotya eli kolme euroa. Han kysyi, etta enta kuivaus. Sanoin, etta ilman muuta. En muista paljonko tama maksoi. Vasta jalkeen pain piti maksaa, joten lahdin puoleksitoista tunniksi kaupungille. Sain viela ottaa 3 zlotyn arvoisen limpparin janooni liikkeen kylmakaapista. Unohdin kylla maksaa sen myohemmin, tosin hekin unohtivat veloittaa sen.

Lahdin tuttuun tapaan Gallerielle. Menin vaaraan ratikkaan, joka ei mennytkaan ihan Gallerien edesta, vaan kaantyi ennen sita. Jain lopulta pois pysakilla, jonka vastakkaisella puolella oli poliisiasema. Olin siis ainakin turvassa. Galleriessa menin sovittamaan parit housut H&M:n seka Big Starin liikkeeseen. Kummastakaan ei loytynyt mitaan hyvia housuja. Mielestani hyvia farkkuja saa ainakin Stockmannilta, mutta Krakovassa sita ei ole. Eipa aikaakaan, kun lahdin hakemaan pyykkeja.

Naiden kolmen paivan aikana olen mennyt aika monta kertaa ratikalla pummikyydilla, koska kuskit eivat puhu englantia jolloin lipun ostaminen on mahdotonta. Toki lippukoneista voi ostaa, mutta ne eivat huoli yli 20 zlotyn seteleita. Pitaisi ostaa varmaan aina paivalippu sellaisesta koneesta. Mutta ihan sama, ei tuolla ole tarkastajia koskaan nakynyt. Metrossa olisi varmaan eri juttu, Krakovassa ei metroa ole. Taalla kaupungilla liikennoi suunnilleen saman verran ratikkalinjoja kuin Helsingissa. Tosin kaupunkikaavan takia ratikat kulkevat reilusti kovempaa ja saavat ajaa suorempia tieosuuksia kuin Helsingissa, mutta sita vastoin ne odottelevat liikennevaloissa keskimaaraisesti enemman ja viipyvat pysakeilla kauemmin. Perustavanlaatuinen ero Suomen ratikoihin on se, etta ratikat ovat kaksiosaisia, eli ensin on kuskin vaunu, ja se vetaa toista vaunua. Vaunujen valilla ei voi liikkua. Kuski ei voi valvoa mita takana olevassa vaunussa tapahtuu, eika kylla ole tarkoituskaan. Kuski ei ole jarjestyksenvalvoja, puhtausvastaava tai poliisi. Taalla toki ihmiset osaavat kayttaytya, mitaan ongelmia ei ole ollut. Tosin kolmen paivan liikkuminen saattaa olla ehka liian pieni otanta, mutta silti.

254
18-vuotias pojanjolppi lahti siis interrailaamaan vahintaankin kuukausien suunnittelun jalkeen itaiseen ja keskiseen Eurooppaan: Krakovaan, Budapestiin, Prahaan, Berliiniin ja Müncheniin. Reissukokemusta loytyy vauvana Garda-jarvelta ja Rhodokselta ja vahan vanhempana Tukholman satamasta ja Tallinnasta. Eli sama kuin ei mitaan. Tarkoituksena oli lentaa Turusta Wizzairilla (lennon hinta 60 euroa + 10e ruumaan meneva rinkka) yhdensuuntainen lento varattu 4 paivaa ennen lentoa) Pohjois-Puolassa sijaitsevaan Gdanskiin, entiseen Danzigiin, jonka postitaloa kuulemma puolalaiset postimiehet olivat puolustaneet viimeiseen mieheen Saksan offensiivissa 1939.

Alkuvalmistelut: kotiutan rahaston (huono hetki, tiedetaan, fiksumpi, joka haluaa tuottoa, olisi venannut kymmenen vuotta talouden nousua ennen kuin paasee matkaan). Alan etsia netista rinkkaa. Rinkka on joka matkailijan perusvaruste ja se kannattaa valita tarkoin. Itse paadyin ostamaan Huutonetista upouuden Muotkan 55-litraisen rinkan eraalta opiskelijalta, joka oli ostanut naita halvalla ja oli ryhtynyt jalleenmyyjaksi, aikoi toiminimenkin perustaa. 59 euroa ei ole paha kotimaisesta(?) rinkasta.

Rinkan lisaksi piti hankkia uusi Visa Electron, koska naarmuisella vanhalla en olisi viitsinyt lahtea liikkeelle. Sain Visan tiistaina. Saadin kortin toimintakuntoon asettamalla nosto- ja maksurajat vuorokautta kohden jattaen vahan varaa erilaisia ongelmatilanteita varten. Eipahan mene kaikki kerralla, jos kortti varastetaan. Kilpailutin halvimmiksi katsomillani hotellihakukoneilla matkakohteiden hotellit, vaatimuksena yksityishuone ja mahdollisesti suihku. Loysinkin Krakovasta viideksi yoksi Skawinska-kadulta The Secret Garden Hostel -nimisen hostellin. Maksoi 11,2 euroa per yo ja aamiainen sisaltyi hintaan. Suihku oli kaytavalla. Budapestista sain 1st Apartmentsista oman huoneiston, jossa on suihku, hintaa 17,08 euroa yolta. Prahasta varasin Globus Hotellin viisi kilometria keskustan ulkopuolelta omalla suihkulla hintaan 14 euroa per yo. Kallein oli luonnollisesti Berliini, 28 euroa yo Ita-Berliinista omalla suihkulla lahella keskustaa.

Kannykkaan ostin kuulokkeet ja latasin sen tayteen mielikappaleita, lahinna countrya, rockia ja poppia kultaisilta 60-, 70- ja 80-luvuilta. Kameran virkaa toimitti Anttilasta ostamani Canon PowerShot A570. Se syo sormiakkuja, joten ostin myos kolmenkympin laturin, jolla kestaa lataaminen viitisen tuntia. Eipa tuolla latausajalla niin valia, kun lataaminen tapahtuu aina nukkuessani.

14.2. Kolmas kerta toden sanoo, vaitetaan. Tottahan tuo, lauantaiaamuna ensimmaisella yrityksella paatin heittaa roskat ulos ja lahtea siita suoraan, mutta matkalla roskikselle rinkka selassa huomasin, etta en ollut ottanut passia lainkaan. Heitin roskat ja lahdin hakemaan passia. Sain passin ja menin takaisin hissiin. Rapun edessa muistin, etta interrail-kortti jai myos. Hakemaan vaan. Kavelin pitkin autiota ostoskeskusta. Nuoriso oli kaikonnut tunteja ennen, ja juopot viimeistaan aamuyosta. Asemalla oli muutamia ihmisia, jotka eivat varustuksesta paatellen olleet ainakaan matkalle menossa.

Loppujen lopuksi myohastyin siis vain yhden metron, joka ei loppupeleissa vaikuttanut lainkaan mihinkaan. Matka Turkuun alkoi siis tunnin younien jalkeen jo ennen aamuseitsemaa. Helsingin rautatieasemalla olin jo 7:15, joten jai 25 minuuttia aikaa ostaa jotain purtavaa. Kaksi kolmioleipaa ja ED-pullo toimittivat aamupalan virkaa. Istahdin penkille syomaan ravitsevaa aamupalaani ja katselin juoppoa, joka oli kannissa ja halusi ilmeisesti nukkumaan. Syotyani lahdin kavelemaan junalle. Sadat ihmiset olivat lahdossa viettamaan hiihtolomaa laskettelukeskuksiin. En poikennut massasta lainkaan, vaikka rinkan koon puolesta (kylla, 55/litrainen on aika massiivinen ulkoa pain) olisin voinut olla matkalla maapallon toiselle puolen asumaan. Astuin Turkuun menevaan junaan 7:30. Kahdeksan minuutin kuluttua juna lahti, vaunussa mukanaan ainoastaan muutama matkustaja lisakseni.

Kuuntelin musiikkia kuulokkeet korvilla melkein koko matkan, jotka osoittautuivatkin melkoiseksi pelastukseksi tylsia hetkia varten. Tylsilla hetkilla tarkoitan sita, kun Pendolino matkaa lapi Karjaan ja Kupittaan, ja maisemana on ankeita talvisia peltoja ja rumia omakotitaloja.

Turussa olinkin jo ennen puolta kymmenta. Ensimmaista kertaa elamassani olen siella, jota moni kutsuu ...haukkumanimilla. Mutta se siita pohtimisesta. Nettituttavani odottelikin minua jo kahvion puolella. Lahdimme kulkemaan keskustaan pain ja kavimme kauppakeskus Hansassa. Paikallinen juoppo tuli haastelemaan minua, vaikka luulin, etta talvi tappoi puliukot. Joka tapauksessa puliukko haasteli, etta annahan poika euro, etta saa uuden pullon. Kaskin vieda pulloja kauppaan, joita hanella oli muutama. Sanoin myos, etta juohan loppuun jo entinen. Veti ykkosella alas n. 3 desia vodkaa ilmekaan varahtamatta ja kysyi, etta tuleeko sita euroa. Ei tullut, koska mulla on kortilla rahat, eika mitaan kolikoita pultsareita ja kerayksia varten.

Hansan jalkeen menin itse haastelemaan erasta Unicefin rahankeraajaa ja kyselin rahojen kayttotarkoituksesta. Han sanoi, etta rahat menevat 50 eri kohteeseen. Aikamme jutusteltuamme toin esille pointtini, etta lapsien rokottaminen ei nosta elintasoa, niin kauan kuin esim. Afrikan maissa on sisallissotia ja nepotistisia, korruptoituneita hallituksia. Han sanoi, etta on Vietnamissakin noussut 70-luvulta, mutta kuittasin sen kylmasti,etta kyseessa on vain Ho-sedan eli kommunistidiktaattorin nimelta Ho Chi Minh jalkeen tulleita talousuudistuksia eli vapaata kauppaa lisaavia tekijoita, joita kutsutaan Doi moi -politiikaksi. Loppupeleissa noihin kerayksiin antaminen hyodyttaa ehka hetkellisesti, mutta ei kokonaisvaltaisesti. Afrikan maiden elinkeinorakenne, esim. maatalous ei ole sellaisessa kunnossa, etta se voisi tuottaa edes omat ruokansa, koska EU dumppaa ylijaamaruoat sinne ja tuhoaa nain ollen paikallisten viljelijoiden mahdollisuudet. Samalla EU pitaa eri maille kovia tulleja, etta me eurooppalaiset emme saa halpaa ruokaa eivatka he rahaa. Eli tama on pitkalti hallitustason juttu, eika minkaan kerayksien. Katsokaa, keta aanestatte.

Se siita politiikasta. Odottelimme ystavani kanssa, etta paikallinen pizza-kebab-mesta, Taksim, aukeaa. Eipa ollut auki ennen kahtatoista, joten painelimme R-kioskille hetkeksi. Ostin Batteryn, koska vasytti. Taksimissa otimme rullakebabit mieheen ja soin hyvalla ruokahalulla kolme neljannesta. Jostain syysta ei maistunut kokonaan, vaikka oli hyvan makuinen ja iso kuin mika, maksoikin kokonaista kahdeksaa euroa.

Taman jalkeen alkoivat vaikeudet. Kavelimme Turun sikaribaariin. Otimme 12 euroa maksavat jattisikarit, joita polttelee jopa tunnin. Samalla otimme latte-kahvit. En ollut ennen polttanut mitaan ja tupakkaakin vain maistanut. Poltin n. 40 minuutin ajan sikariani kunnes alkoi heikottaa ihan helvetisti. Kylma hiki puski pintaan ja yokotti. Oli todella kamala fiilis ja olisi tehnyt mieli oksentaa ja menna nukkumaan. Ystavani katseli, etta olenpa huonovointisen nakoinen. Sanoin menevani haukkaamaan raitista ilmaa ulos. Kun tulin takaisin baariin, tunsin, etta nyt tapahtuu jotain outoa. Katsoin, etta vessa varattu ja suoraa kyytia takaisin ulos.

Ryynasin ihan ulko-oven eteen helvetillisella voimalla. Ihmiset kammoksuivat. Ryynasin toisen kerran jalkakaytavalle. Odottelin hetken ja menin takaisin sisalle edelleen hieman huonovointisena. Oksennus helpotti kuitenkin. Olimme viela kymmenen minuuttia baarissa ja lahdimme. Kuulin kuinka pari tyyppia puhui toisesa poydassa, etta joku oksensi ulos. Samalla baarimikko kaveli vesisanko kadessa harvinaisen vittuuntuneen nakoisena ulos ja heitti 10 litraa vetta jalkakaytavalle. Siina vaiheessa ei pokka pitanyt, onneksi ei tajunnut kuka oli syyllinen.

Olin edelleen huonovointinen ja paatin hakeutua yksityislaakari Mehilaiseen, koska oletin matkavakuutuksen korvaavan laskun. Paasin 20 minuutin odottelun jalkeen laakarin vastaanotolle, joka totesi, etta nikotiinimyrkytyshan tuossa on kyseessa kun noin nopeasti olen sikarin polttanut. Lasku oli 40 euroa + 17 euron toimistokulut. Tassa vaiheessa muistin, etta matkavakuutuksen voimassaoloaika alkaa vasta 21:00 eli kun olen Puolassa, perhana. Laakari suositteli, etta ottaisin junan kohti Helsinkia ja yrittaisin uutta lahtoa myohemmin. Lento lahtisi 19:20 ja kello oli 15:30. Sain jaada lepaamaan joksikin ajaksi, ja ystavani lahti muualle siksi aikaa. Reilun tunnin kuluttua han tuli takaisin ja sanoi itsekin oksentaneensa. Olo oli jo tuohon mennessa helpottanut sen verran, etta paatin lahtea Turun lentokentalle, koska sielta olisi voinut tulla takaisin, mikali olo olisi yllattaen huonontunut. Suomalainenhan ei anna periksi ja ystavani saattoi minut bussipysakille keskutaan, josta meni bussi 20 minuutin valein suoraan lentoasemalle. Hyvastelin hanet ja astuin bussiin. Teki mieli kylla perua koko matka, mutta koska lentolippu ja kaikki hotellit oli varattu etukateen, paatin jatkaa.

Kavelin terminaali kakkoseen, joka oli parin sadan metrin paassa paaterminaalista. Kavelin muiden perassa lentokentan aidan takana ja nain koneemme. Tuttu naky, violetti-valkoinen Wizzairin A320:han se siina. Moottorit humisivat. Check-in oli nopea. Koska olin ensimmaisten joukossa, se kesti vain viitisen minuuttia. Rinkkani painoi 8,2 kiloa, vaikka olin silmamaaraisesti valmistautunut jopa 15 kilon painoon. Silti rinkka oli ihan taynna, kahdeksan teepaitaa, parit farkut, yhdet kollarit, reilusti sukkapareja ja alushousuja. Seka hygieniatarvikkeet.

Odottelin siina sitten 50 minuuttia lennon alkamista. Huonot odotustilat, pakko myontaa. Sohvia olisi voinut olla lisaa. Miinusta ettei ollut pankkiautomaattia edes ykkosterminaalilla. Oli pakko improvisoida, koska jos Electron ei olisi toiminut Gdanskissa, olisi se ollut jo lopun hetkia tuntemattomassa. Menin kahvioon ja pyysin myyjatarta veloittamaan 5 euroa tililtani ja antamaan kateisena. Onnistui. 5 eurolla saisi bussilipun Ganskin kentalta keskustaan, enka ryostaisi koko pohjakassaa.

18:50 alkoi boarding, ensimmaista kertaa elamassani. Kavelin muiden perassa . Alkukiihdytys oli aika uskomaton. Kymmenien tonnien painoinen lentokone kiihtyy niin nopeasti, etta jaa niin autot kuin perusmoottoripyoratkin kuin pokasaha liiteriin. Nousu oli myos mieleenpainuva. Valot ja vyot laitettiin kiinni. Siina olisi voinut jopa nukkua, jos jalkatilat eivat olisi olleet niin huonot 191-senttiselle kaverille. Olisivat pitaneet vaan koko matkan valoja kiinni niin olisi ollut parempi, oli hiljaisempaakin. Lento kesti onneksi vain tunnin luvattua puolatoista tuntia vastoin. Perilla menin hakemaan rinkkani liukuhihnalta.

Siina sita oltiin, tuntemattomassa paikassa jossa en tunne ketaan. Kavelin sitten lentokentan pankkiautomaatille ja edessani oli kaksi kaiffaria. Tankeroenglannilla kysyin, etta onko automaatti myos englanninkielinen. Huokaisin helpotuksesta kun kysyivat suomeksi, etta puhunko suomea. No totta helvetissa puhun! Kysyin sitten, etta mihin pojat on matkalla. Gdanskin juna-asemalle kuten minakin. Mihinkas junaan, no Krakovaan. Sepas sattui. Toivotin pojat tervetulleeksi seuraani ja nostin rahaa automaatista 500 zlotya (automaatti oli myos englanniksi), jonka jalkeen lahdimme yhdessa etsimaan bussipysakkia keskustaan. Bussi maksoi 2,5 zlotya, eli ei paljon mitaan. Taksi olisi maksanut 10-20 euroa. Yksi henkilo yritti saada meita kimppataksiin, mutta jatimme valiin.

Pysakki loytyikin suhteellisen helposti ihan 50 metria lentoasemalta. Bussi kulki tunnin valein lauantai-iltaisin ja meidan piti odotella kolme varttia. Siina saassa, jossa tuuli ja oli kylmempi kuin Suomessa, teki mieli kaantya takaisin. tassa vaiheessa kavikin ilmi, etta kaksikon nimet olivat Erkki ja Arttu, olivat matkalla neljaksi kuukaudeksi opiskelijavaihtoon Krakovaan. Turun taideakatemiasta molemmat. Kuullosti mielenkiintoiselta. Eipa heilla kuitenkaan asuntoa ollut, joten aikomuksena oli suoraan etsia mahdollisimman halpa dormi niin kauan kunnes loytyy. Puhuivat, etta keskustasta saattaisi loytya jopa 200 euron vuokralla varustettu yksio, johon aikovat majoittua.

Matka keskustaan kesti puoli tuntia. Kuski ei huolinut 50 zlotyn seteliani, onneksi Artulla oli pikkurahaa. No, Erkki ja Arttu luulivat, etta pitaa ostaa kolme lippua per matkustaja. No, nyt lippuja oli kolme ylimaaraista, onneksi olivat halpoja. Keskustassa satoi rantaa ja tuuli kovaa. Oli pirun kylma. Nuorisoa oli kokoontunut asemalle viettamaan lauantai-iltaa, ystavanpaivaa. Mietimme Erkin ja Artun kanssa mita tehdaan ja menimme viereiseen KFC:hen. Ostin Grander menun, joka kustansi 15,5 zlotya. Olipa iso ja maukas burgeri, saisi olla Suomessakin. Sitten perusranskalaiset ja Pepsi. Taman jalkeen odottelimme asemalla lahes kolme tuntia junan lahtoa. Sisallakin oli kylma, halusin vain junaan ja siihen kolmipaikkaiseen hyttiin, josta olin varannut makuuvaunun. Peiton alle nukkumaan univelat pois ja aamulla heraisin pirteana Krakovassa. Vaan kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan...

Ensinnakin olimme vaaralla laiturilla, koska luulimme sanan tor tarkoittavan laituria, vaikka se on raide ja laituri taas peron. Tajusimme taman viime tingassa ja menimme ratakiskojen yli vastakkaiselle puolelle, joka oli ankarasti kiellettya, kuten tupakointikin, jota pojat tekivat lampimikseen. Junan valot nakyivat ja se saapui. Sanoin pojille hyvat yot, naemme aamulla. Menin vaunu numero
ykkoseen, kuten VR:n paskalippuun oli merkitty. Siella oli vain couchetteja eli lepovaunuja, joissa poltettiin tupakkaa. Juna lahti ja etsin oikeaa vaunua. Kavi ilmi, etta koko perkeleen junassa ei sellaista kolmen hengen nukkumahyttia ole. Halusin hakeutua heti johonkin pois kaytavalta, joka muuten oli n. 70-80 cm levea (neuvostoliittolaista tehokkuusajattelua...). Tallainen raavas korilas kun kavelee viela leveamman rinkan kanssa niin joutui kumpikin osapuoli vetamaan vatsan sisaan etta paasi ohi. Silti otin kontaktia jokaiseen, jonka kanssa nain joutui tekemaan.

Junan kaytavilla oli epamaaraista sakkia juomassa kaljaa ja ties mita narkkareita. Halusin johonkin suojaan, koska kaytaville en voinut jaada. Kavelin junan edestakaisin, eika mitaan loytynyt. Loysin konnarin hytin, jossa kolme virkapukuista aijaa poltti tupakkaa. Olipa helvetinmoinen yllatys, etteivat he puhu englantia. Yritin artikuloida, etta etsin kolmen hengen kabiinia, eli sleeping wagonia. Eivat tajunneet. No, sanoin sitten, etta couchette ja pantomiimitaidoillani esitin nukkuvaa. Ei mennyt vielakaan jakeluun ja yrittivat ohjata vaunu ykkoseen, johon menin ensiksi. Menin sitten johonkin random-hyttiin ja etsin jonkun nuoren joka puhuu englantia. Loysin. Kaskin hanta kysymaan konnarilta, etta missa se vaunu on joka on lippuun merkattu. Kavi ilmi, kuten jo aiemmin totesin, etta junassa on vain naita perkeleen couchetteja eika mitaan kolmen hengen nukkumahytteja. Kiitos Valtion Rautatiet, en osta teilta enaa ikina lippuja. Taman jalkeen menin taas johonkin couchetteen, ja heitin lopullisesti rinkan matkatavaratelineeseen. Sain nurkkapaikan ikkunan (ja patterin, onneksi) vieresta. Seuranani oli viisi puolalaista keski-ian ylittanytta henkiloa, jotka olivat ihmeissaan tulokasta. Sanaakaan he eivat englantia puhuneet. Mutta paskaa he jauhoivat omalla kielellaan. Latinaa jatkui viiteen asti yolla ja hytin ainoa valo paloi vahan valia, kun miespuolinen idiootti sytytti sita jostain syysta. Katselin ohikiitavia taloja jossain Keski-Puolassa.

Rantaa tihkui ikkunan valista paalleni, kun polakki halusi pitaa ikkunaa valttamatta raollaan. En saanut jalkoja suoristettua kunnolla ja asento oli aika ikava. Sain unen paasta kiinni aina valilla hetkeksi, mutta sitten noiden mielipuolien puheensorina kantautui taas korviini ja sapsahdin hereille. Tassa vaiheessa kello oli ehka nelja yolla, kun sanoin, etta turpa kiinni ja heitin kuulokkeet korville (korvatulpat jai kotiin). Sorina lakkasi kahdeksi minuutiksi ja muuttui puolikuiskaukseksi. Sen jalkeen se taas jatkui. Eivat tajunneet vihjetta. Tassa vaiheessa olisi tehnyt mieli heittaa niskaperseotteella jokainen noista pois hytista. Joku saattaa ajatella, etta tungin toisten hyttiin ilman lupaa ja kayttaydyn royhkeasti, mutta sita saa mita tilaa. Jonkinlainen kayttaytymisetiketti on junassakin, varsinkin kun on yo. Ma otin yojunan, koska halusin nukkua, enka tuhlata paivasaikaa reissuun. Sakki hiljeni kunnolla vasta viiden aikaan aamulla, jolloin sain tunnin nukuttua, kunnes heidan aanensa heratti taas minut. Talloin oli jo vahan valoisaa ja kello oli puoli seitseman jalkeen aamulla. Huomasin, etta yksi tyyppi oli lahtenyt ja sain itselleni enemman tilaa. Tajusivat painua hytista pois ja seurakseni ja vain toisiksi pahin, kuusikymppinen rouvashenkilo ja joku vahan nuorempi, jotka olivat pitaneet kakofoniaa ylla koko yon. Loppujen lopuksi kahdeksan jalkeen hytissa oli vain tama 60-vuotias nainen ja mina. Sain itselleni kolmen henkilon couchette-peknin ja heittaydyin puoliksi pitkakseni. Rouvakin tajusi pitaa turpansa kiinni kun ei ollut enaa ketaan kenelle porista. Taman matkan aikana konnari kavi hytissa nelja kertaa ja katseli ihmeissani lippujani. Viela ihmeissani olin mina niista puolalaisista harakanvarpaista ja matemaattisista termeista joita he merkkasivat lippuuni.

Aamulla olinkin yhdentoista aikaan perilla Krakovassa. Helvetinmoinen helpotus tuosta kauhujen kabiinista. Krakovan juna-asemalla menimme Artun ja Erkin kanssa turisti-infoon, joka etsi hotelleja kartalta ja antoi kartan ilmaiseksi. tassa vaiheessa jatin jaahyvaiset Artulle ja Erkille, toivotin hauskaa vaihtovuotta Puolassa. He olivat etsimassa siis mahdollisimman halpaa dormia ja paatyivat hotelli Atlantikseen. Lahtivat ihan vaaraan suuntaan, koska nain ratikasta tuon hotellin, joka oli reittini varrella. Oma hotellini loytyi helposti. Skawinska 7, ihan Visla-joen ja Kazimierzin kupeessa, Pyhan Marian kirkon liepeilla. Otin kartan esille ja lahdin etsimaan, hokasin etta paasen Gallerien (paikallinen iso ostoskeskus) vieresta numerolla 19 Josefa Dietlalle (yksi suuri paakatu keskustan alueella), ja siita Krakowskalle (toinen paakatu), jonka varrelta ennen Vislaa piti kaantya Skawinskalle. Matka-aika Dietlalle oli viitisen minuuttia ja kavely hotellille sokkeloisten pienkerrostalokompleksien lapi kymmenen, kun en tajunnut kavella heti Krakowskaa.

Kadulle saavuttuani en heti loytanyt hostellia, mutta pian huomasinkin vihrean portin, jonka takana oli oviaukko ja talon seinassa keltainen banneri, jossa luki Hostel. Hostellin ulkoseinassa luki myos tarkemmin katseltuani The Secret Garden Hostel. Menin sisaan ja nuori tytto oli respassa. Sanoin englanniksi, etta minulla on varaus ja naytin passia. Tytto taytti pari paperia ja kertoi mita huoneeseeni kuuluu. Han antoi avaimet ja magneettikortin portinlukijaan, koska portti sulkeutuu yhdeksan jalkeen illalla. Katevaa, jos haluaa saapua myohemmin hotellille. Kello oli tassa vaiheessa kahdentoista pintaan paivalla, vaikka check inin saisi virallisesti tehda vasta kahdelta. Mutta koska huoneeni oli ehditty siivota, check in siis onnistui kuten jo kerroin. Kavelin rappuset ylos ja nain mukavilla pastellivareilla varustellun kaytavan ja oleskelutilan. Oleskelutila piti sisallaan kaksi tietokonetta, joiden kaytto oli maksutonta ja internet toimi mainiosti. Tilassa oli myos iso sohva ja LCD-telkku. Lattialla oli kokolattiamatto, joka oli mukavan pehmea. Samanlainen matto oli kaytavalla ja ilmeisesti joka huoneessa.

255
Lentomatkustus / Vs: Wizzair
« : 12.02.2009, 02:30:13 »
Varasin toissapäivänä lennon lauantaiksi Gdanskiin. Hintaa tuli yhden ruumaan menevän rinkan kanssa yhteensä 74e. Pari viikkoa sitten hinta oli maltillinen 40e, mutta aina ei voi voittaa.

Kuinka aikaisin muuten pitäisi olla kentällä kun lento lähtee 19:20? Riittääkö esim. klo 18:00?

256
Iso-Britannia / Vs: Lontoo - majoitus
« : 12.02.2009, 02:26:20 »
Itse varasin Chiswick Court - B&B -hotellista 10 yöksi yksittäishuoneen, jossa on oma suihku. Hintaa tuli 286 euroa. Sijainti on n. 9 kilometriä keskustan ulkopuolella zone 3:lla.

257
Semmosta vaan kyselisin, että kuinka saan varattua lipun etukäteen välille Gdansk-Krakova? Lähtö olisi näillä näkymin 14.2 ja pitäisi päästä yöjunalla Krakovaan. Bahn.de-sivustolla ei ollut mitään varauskohtaa kun laittaa hakuun tuon välin ja ajankohdan, ainoastaan tieto junasta. Onkohan Glownyn asemalla lipunmyyntipiste avoinna että voi sieltä ostaa viimeiseen junaan makuupaikan?

258
Lentomatkustus / Vs: Wizzair
« : 22.01.2009, 21:51:15 »
Pystyykö Visa Electronilla varaamaan lentoja? Wizzairin sivujen mukaan pystyy, mutta olin lukevinani, että jollain ei ollut onnistunut. Jos ei onnistu, niin onko liput noudettavissa Turun terminaalista, jos puhelimella varaa etukäteen?

259
Eurooppa / Majoitus Keski-Euroopassa
« : 19.01.2009, 22:42:36 »
Nyt siis lähdössä kiertämään ensimmäistä kertaa Eurooppaa. Suunnitelmissa siis Berliini, Amsterdam, München/Salzburg, Budapest, Praha ja Krakova. Ainoa ongelma tässä nyt on vain hostelli/majoitus. En omista luottokorttia eikä minulla opiskelijana ole edes säännöllisiä tuloja, eli etukäteen tehdyt varaukset eivät onnistune.

Onko noissa kaupungeissa asemilla yleensä yksityistä majoitusta tarjoavia ihmisiä kuten Etelä-Euroopassa? Vähän jännittää lähteä sompailemaan ilman majoitusta... Dormeja varmaan löytyy, mutta mites hostelleja yksityishuoneilla? Varmaan aika kalliita paikanpäällä, netistä löytää sellaisia n. 15-20€/yö.

260
Kiitos vastauksista. Näyttää siltä, että Interrail-kortti (Global Pass) olisi parempi valinta kuin yksittäiset junaliput. Boheemin antaman laskurin avulla laskeskelin, että 450 euroa yhteensä olisivat nuo seitsemän junamatkaa ja kortti maksaa 400, että ei taida olla vaikea valinta. Tosin olen kuullut, että saattaa joutua ostamaan jotain lisälippuja, tietääkö kukaan mitä tämä tarkoittaa?

Lisäksi selkiytin kartan avulla reittiä, eli nyt se menee ilman turhaa siksakkia näin (ellei mieli vielä muutu kohteiden suhteen):

Gdansk-Berliini-Amsterdam-Salzburg-Budapest-Praha-Krakova-Gdansk:




Sivuja: 1 ... 11 12 [13] 14