Näytä kirjoitukset

Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.


Viestit - jokuli

Sivuja: [1] 2
1
Viisumi on erittäin helppo ja nopea hankkia. Viisumi on monikertaviisumi ja vuoden voimassa. Haasteena on löytää oikea sivusto, kun esim. Google antaa lukemattomia eri viisumisivustoja hakutuloksina. Lähetystöjen sivuilla ei ole linkkejä online-viisumin hakuun. Taisin käyttää eri sivustoa kuin esim. Starbucks, koska sivulla oli kymmenen minuutin maksimitäyttöaika. Ajasta suurin osa meni kuvan zoomailuun, jotta sen sai edes jotenkin järkevästi. Hakemukseen tulee täyttää myös hotellin osoite, puhelinnumero ja sähköposti ja tarvittaessa hotelli pitää osata sijoittaa kartalle, jos järjestelmä ei sitä suoraan tunnista. Viisumin saamiseen meni alle minuutti hakemuksen jättämisestä. Suomessa automaattisen päätöksenteon kohteeksi joutumisen katsotaan olevan perus- ja ihmisoikeuksien vastaista, mutta Saudien hallinnossa tekoäly vaikuttaisi olevan käytössä.

Saudeihin on paljon lentoja sekä Euroopasta että lähialueiden maista. Todennäköisesti viisumivaatimusten vuoksi lähtöselvitykset eivät onnistuneet netissä, vaan sekä tullessa että lähtiessä ne piti tehdä tiskillä. Netissä pelotellaan, että lentokentille tulee varata vähintään kolme tuntia aikaa, koska sekä paperit että matkatavarat käydään huolella läpi. Ei käyty, maahan ja sieltä pois pääsi muutamassa minuutissa ja kukaan ei kysellyt mitään erityistä. Koneessa ihmisiä siirrellään tarvittaessa istumaan myös muualle kuin boarding passiin on merkitty. Tätä perusteltiin uskonnollisilla syillä (vastaavaan olen törmännyt myös mm. Israelissa). Ennen lähtöä koneessa pyöri vielä matkarukous, mutta muutoin kuin mikä tahansa lento. Alkoholia tai sianlihaa ei tarjoilla.

Saudeissa osataan varsin hyvin englantia ja maassa on työvoimana runsaasti miesoletettuja Pakistanista ja Bangladeshista ja naisoletettuja Thaimaasta. Naisilla on yleisesti hiukset peitettynä, mutta muutoin mitään tiettyä pukeutumistyyliä ei ollut havaittavissa. Naisia oli myös esim. lentokentällä töissä ja palvelivat myös miehiä. Virallisesti esim. museoihin oli miesten ja naisten/ perheiden vierailuajat erikseen, mutta ei niistä näyttänyt kukaan välittävän. Ihmiset ovat hyvin ystävällisiä, vaikka tätä ei välttämättä heti huomaa. Tunnelma on vähän sama kuin aamubussissa marraskuun räntäsateessa maailman onnellisimman kansan edustajien mennessä töihin. Varmasti erityisesti jenkit kiinnittävät huomiota siihen, ettei kukaan hymyile tai naura ja käytännössään missään ei kuule musiikkia tai kukaan ei aloita small talkia. Suomalaisille tästä jäyhästä tyylistä tulee kotoinen olo ja Antin elämäkin olisi vähemmän julmaa. Twerkkaavia saudeja löytää todennäköisemmin Bahrainista, jossa meno vapaamielisempää.

Hintataso on edullinen, vaikka maassa on otettu arvonlisäverotus käyttöön. Hotelleja löytyy joka makuun. Hyvällä näköalalla varustettu (ehkä n. 30 kerros) n. 100 neliön huone maksoi vajaa 50 euroa/ yö, mutta halvemmallakin olisi taatusti päässyt. Paikalliset eivät todellakaan parkkeeraa itse autoaan tai kanna edes läppärilaukkuaan, joten palvelu hotelleissa toimii. Kaupungit on rakennettu autoilun ehdoilla, mutta esim. Riadissa osa metroasemista olisi jo ollut avattuna. Taksit ovat ainoa, jossa pääsee turistihuijausten makuun. Kuten Kaj mainitsi, niin turreilta pyydetään 200 rialia (50 euroa) kentän ja keskustan välisistä matkoista oikean hinnan ollessa noin 70 rialia. Careemista jäi itselleni vielä huonompi maku suuhun. Maassa on muuten äärimmäisen rauhallisen ja turvallisen oloista. Tähän vaikuttaa omalta osaltaan se, ettei alkoholia käytännössä tarjoilla. Suuremmissa kaupungeissa on myös vähän nuhjuisempiakin kaupunginosia, mutta pääosin elintaso vaikuttaisi olevan vähintään Suomen tasolla. Jos maahan suunnittelee viikonloppureissua, niin hyvä huomioida, että erityisesti pe-aamupäivisin kaikki paikat ovat suljettuina. En erityisemmin pidä LP-oppaista, mutta syyskuussa uusittu Persianlahden opas on vielä tavanomaistakin surkeampi. Hinta ei pdf:nä ollut edes kuutta euroa, mutta siinä ja siinä kannattaako edes sitä maksaa, koska tiedot eivät pidä oikeastaan miltään osin paikkaansa.

2
Miten olisi Korsika? Ehkä jo edellä ehdotettu Azorit tai Madeira? Jos kylmyys ei haittaa, niin Britanniasta löytyy mielenkiintoisia kohteita Guernseysta Man-saareen. Jos ilmasto ei ahdista, niin Britannian sisäiset lennot hyvinkin edullisia.

New Yorkin kautta Bermudalle ja edelleen Washingtoniin. Helppo kierros yhdistää monenlaista, vaikka itse en Nykkiä kovin korkealle arvosta. Bermuda ja Washington molemmat suositeltavissa ja Washingtonin ilmaiset museot aidosti ihan hyvät.

Vähän haasteellisempaa? Ehkä Oman? Sri Lanka? Etiopian vuoristoon trekkaan?

3
Yleinen / Matkailun myytinmurtajat
« : 15.10.2019, 21:34:15 »
Aloitetaanpa toinenkin ketju, kun täällä on nykyään varsin vähän varsinaista keskustelua ja haastetaan samalla muut murtamaan edes pari matkailun myyttiä. Matkailuun liittää paljon erilaisia myyttejä, omanlaisiaan inttitarinoita. Osa vähemmän matkustaneista saattaa ottaa näistä turhankin paljon huolia kannettavakseen, mikä näkyy esim. viime aikaisissa keskusteluavauksissa.

Yhdysvaltoihin matkustamisen vaikeus on mielestäni yksi matkailun yleisimmistä myyteistä. Suomalaisen passin omaavan ja Länsi-Euroopasta Jenkkeihin matkustavan perusturren ei todellakaan tarvitse olla huolissaan. Parin kerran kokemuksella tämä ehkä hivenen Tallinnan laivareissua haastavampi, mutta silti yksi helpoimmista. Pohjois-Amerikan osalta vain Tanska (lue Grönlanti) on helpompi. Siellä ketään ei voisi vähempää kiinnostaa erityisesti pohjoismaalaisen vapaan matkustusoikeuden piirissä olevat. Meksikossa jonot pitkät ja lomakkeita syynätään huolella. Kanada on isoista maista ehdottamasti haasteellisin. Pari kertaa sielläkin käyneenä vähintään pari tuntia menee ja kysymyksiä satelee. Kaikki virkailijat olleet kyllä todella ystävällisiä. Yhdistyneissä kuningaskunnissa (lue Bermudalla) kyselyt menivät nopeasti, mutta matkatavaroiden tarkkaan syynäämiseen meni aikaa. Pohjois-Amerikan haasteellisen kolkka on kuitenkin Ranska (Saint-Pierre), jonne oli lähes mahdotonta päästä. Tähän myyttiin toki disclaimer, jos olet matkustamassa Yhdysvaltojen presidentin p*ersläpimaaksi luokittelemasta maasta tai ilman suomalaista passia, niin Yhdysvaltoihin pääsy voi todellakin olla haastavaa.

Toisena esimerkkinä voisi nostaa Transnistriaan matkustamisen vaikeuden. Sinne matkustamisesta on täällä oma ketjukin, jossa tosin paljon jo vanhentunutta tietoa. Alueelle on helppo ja edullista matkustaa marsulla. Jo rajalla kaikki ovat äärimmäisen ystävällisiä, vaikka yhteistä kieltä ei olisikaan. Alueella liikkuessa sekä marsuissa että isommissa busseissa aivan kaikki ovat valmiit opastamaan turren oikeaan paikkaan ja lähes loukkaantuu, jos tyrkytät tästä hyvitystä. Mitään turistihuijauksia en huomannut. Moni on ilmoittanut saaneensa vain 10 tunnin oleskeluluvan alueelle. Ehkä tässä jokin väärinkäsitys tai säännöt muuttuneet, mutta itse sain kyllä 10 päivän oleskeluluvan, jota ei tarvitse käydä rekisteröimässä missään. Majoitus alueella hintaansa nähden hyvätasoista.

4
Yleinen / Miten muuttaa asennetta kohteesta kesken matkaa
« : 15.10.2019, 21:02:15 »
Kaipailisin vinkkejä miten olette onnistuneet muuttamaan negatiivisen ensivaikutelman kesken matkan. Täällä monet lähtee jopa kuukausiksi jollekin tietylle alueelle. Mites jos kohde ei vaan tunnu omalta? Muutatteko suunnitelmaa kesken kaiken?

Itselleni esimerkiksi New York ei vaan avautunut. Kamala paikka täynnä eläkeikää lähestyviä kyynisiä amerikkalaisia versioita mielensäpahoittajista. Ongelmana tässä, että oma mielikuva oli jotain ihan muuta. Lähempänä ehkä elämännälkäistä, yrittäjäkeskeistä menoa, jossa ihmiset valmiita tarraamaan mahdollisuuksiin. Olen ehkä liikaa matkustanut Afrikan ja Aasiankin suurissa kaupungeissa, joissa mielensäpahoittajilla voi olla haasteita. Lue esimerkiksi Usviksen mainio Lagos-kuvaus Nigeria-ketjusta.

Ei NY mitenkään ainoa ole, esimerkiksi Dublin tai Vancouver ei avautunut itselleni.

5
Etelä-Amerikka / Vs: Maahantulosäännöt
« : 13.06.2019, 22:16:31 »
En ole koskaan kuullutkaan, että turistikortin voisi saada useammalla maahantulolla. Kortin saa Paramaribon kentältä ja siinä ei montaa minuuttia mennyt, tosin tulin Port of Spainista keskellä yötä ja koneessa ei tainnut muita turreja ollakaan. KLM:n koneella tullessa voi joutua jo jonottaankin. Kysyisin kentällä voitko ostaa kortin jo valmiiksi toista maahantuloa varten, jos et, niin sen kyllä saa myös Georgetownista. Pari tuntia voi joutua jonottaan, mutta on silti kolmivaiheisen Georgetown-Paramaribo - matkan helpoin osio. Tolla matkalla on jonkin verran turreja, kun suoria lentoja on vähän ja ne matkan pituuteen nähden kalliita.

6
Moskovan kautta vaihtaminen helppoa ja nopeaa. Kenttä on siisti ja selkeä ja kyltityksiä helppo seurata. Asiakaspalvelu on venäläistä eli mitään tekohymyä on turha odottaa, mutta palvelu nopeaa ja asiallista. Joudut menemään sekä passintarkastuksen että turvatarkastuksen läpi ja hidasteena lähinnä kiinalaiset ryhmät. Tarvittaessa jonossa helppo etuilla, jos tulee kiire.

Osaan terminaaleista pääsee kävellen poistumatta transit-alueelta. Kenttä on sen verran laaja, että ihan parissa minuutissa ei terminaalista toiseen kävele. Ilman transit-viisumia kannattaa etukäteen varmistaa ennen lippujen varaamista, että vaihto on mahdollinen ilman transit-alueelta poistumista. Aikaa vaihtoon on enintään se 24 tuntia ja jatkolento pitää olla suoraan pois Venäjältä (ei toista vaihtoa) ja jostain syystä myös Valko-Venäjän lennot lasketaan sisäisiin lentoihin. Lähtökohtaisesti koko lähtöporttien edusta kuuluu transit-alueeseen, joten voi käydä ravintoloissa, kaupoissa ym.

Kysymyksestä ei käy ilmi onko koko matka yhdellä lipulla. Silloinhan myös Helsinki-Moskova väli merkitään Aeroflotin lennoksi ja saat tehtyä Helsingissä lähtöselvityksen koko matkalle, vaikka  tuo Helsinki-Moskova väli lennetään Finnairin koneella. En ole vaihtanut Moskovassa konetta siten, että jatkolento olisi ollut eri lipulla. Aeroflotilla on varmastikin transit-tiski, jossa voisit tehdä jatkolennon lähtöselvityksen, mutta en keksi yhtään syytä miksi Finnair ottaisi tässä riskin. Eli oma arvaukseni on, että et pääse Finnairin koneeseen ilman viisumia, ainakaan jos lähtöselvitys jatkolennolle on tekemättä. Finnair evää pääsyn koneeseen vasta putken päässä ja varmaan joka kerta, kun olen lentänyt Moskovaan, niin muutama näytös tasajalkakiukuttelu-huutonäytelmää on esitetty jonkun jäädessä koneesta. Eli suosittelen kysymään Finnairilta jo ennakkoon onko koneeseen mahdollista päästä ilman transit-viisumia, jos jatkolento on eri lipulla ja lähtöselvitys tekemättä.   

7
Kenelläkään kokemuksia mitä tarkoittaa viime aikainen vierailu ns. Ebola-maassa?

Passissa siis viisumeita/ leimoja alla mainituista maista, mutta passi vielä pitkään voimassa ja en turhaan haluaisi sen enempää uusia passia kuin hakea turhaan viisumiakaan maihin, joissa matkustusrajoitteita. Tarkoitus olisi jatkaa matkaa ainakin Norsunluurannikolle:

"Entry will be refused to citizens of the Democratic Republic of the Congo, Guinea, Liberia, Nigeria and Sierra Leone, and those who recently visited those countries due to the current ebola virus outbreak."

8
Vastauksena omaan kysymykseeni: Viimeisimpään matkaan sisältyi kaksi vaihtoa Roomassa ja kummallakaan kertaan ketään ei olisi vähempää voinut kiinnostaa kuka kulkee porteille transit-tiskien kautta eli myös Norwegianin sähköisellä boarding passilla pääsi jatkamaan matkaa kiertämättä kaikkien pisteiden läpi.

Tälläkin kertaa silmämääräisesti arvioituna täysin naamakertoimella osaa matkustajista vaadittiin jättämään matkustamokelpoiset laukut ruumaan. Koneessa olisi ollut niille yllin kyllin tilaa ja menettely ennemmin hidasti kuin nopeutti koneeseen nousua. Itselleni ei näin ole käynyt ja kieltäytyisin ehdottomasti tästä erityisesti kun henkilökunta ei näytä edes jakavan mitään muovipusseja, joihin edes osan tavaroista voisi pelastaa (elektroniikka, lääkkeet, valuutat, avaimet jne). Tämä ei ole mitenkään vain Norwegiania koskeva, vaan nykyään toistuu lähes kaikilla lennoilla, tosin monilla syynä on se, että tila on aidosti loppu. Mitkä matkustajan oikeudet ovat tässä tilanteessa, jos kieltäytyy jättämästä laukkua ruumaan?

9
Muutama viikko sitten en päässyt transit-alueen kautta vaihtamaan konetta, koska jatkolento oli Norwegianin. Virkailijan mukaan Norwegian ei myy vaihdollisia lentoja, joten netissä ennakkoon tehty lähtöselvitys toiselle lennolle ja sähköinen boarding pass ei auttanut. Päädyin viimeiseksi passintarkastus ym. jonoihin ja tästä tuli noin 2,5 tunnin extrakierros.

Edessä olisi taas vastaava lentoyhdistelmä. Lennot eri lipuilla, ei ruumatavaroita. Jälkimmäinen lento on Norwegianin. Vaihto tällä kertaa Roomassa. Onko tosiaan niin, ettei riitä, että sinulla on boarding pass seuraavalle lennolle vai onko Norwegian jotenkin poikkeus vai oliko virkailijalla vain v-mäinen päivä?

10
Lähi-itä / Vs: Jordania
« : 05.08.2018, 23:31:53 »
Omat kokemukseni on jo vuosien takaa, joten kannattaa tarkistaa asia Jordanian lähetystöstä. Suomessa on vain kunniakonsuli, mutta varmaan hänkin osaa neuvoa.

Eli haasteena tuossa on paluu Jordaniaan. Viime vuosina Jordania ei enää lähtökohtaisesti ole myöntänyt VOA-viisumeita ko. raja-asemalla. Maahan ensimmäisen kerran saapuessasi saat vain single-entry-viisumin (40) ja joudut Eilatiin siirtyessäsi kirjautumaan maasta ulos (poistumismaksu taisi olla 10). Useamman kerran viisumi pitää anoa etukäteen lähetystöstä. Ammanissa voit tosin käydä anomassa sisäministeriöstä VOA-viisumin muuttamista multiple-entryksi, mutta vaatinee ainakin kohtalaista arabian taitoa.

En tiennyt tosta jordanpassista ja en osaa sanoa miten sen kanssa onnistuisi. Harkitsisin myös vaihtoehtoa, että et palaa enää takaisin Jordaniaan tai palaat toiselta raja-asemalta, jolta voit hankkia uuden viisumin. Netin huhujen mukaan paluu samaa reittiä voisi onnistua uloskirjautumisesta huolimatta, jos ensimmäinen viisumi on ajallisesti voimassa, mutta en välttämättä itse uskaltaisi tähän luottaa ja ongelmia saattaa tulla viimeistään, kun lähdet maasta uudestaan. Varaudu myös taksikuskien kanssa vääntämiseen. Useimmat eivät ole halukkaita viemään ketään lähellekään Israelin rajaa ainakaan mihinkään järkevään hintaan. Israelin rajakuulusteluista varmaan löytyy täältäkin juttua, mutta saattavat mennä joko hetkessä tai kestää tunteja erityisesti, kun heidän mielestään ei voi olla mitään järkevää syytä lomailla Jordaniassa tai missään muussakaan arabimaassa. Israel jakaa leimat erillisellä paperilla, mutta tiukimmat arabimaat voivat huomata, että Jordanian leimat ovat Israelin vastaiselta rajalta ja estää sen myötä maahanpääsyn/ evätä viisumin.

11
Itse olen vaihtanut vastaavalla matkalla Ateenassa konetta. Momondolla noin viikon matkan (ma-ma) lennot kolmelle näyttäisi olevan nyt 180 euroa/ henkilö menopaluu, joka ei ole kovin paha hinta. Hintaan voi vaikuttaa esim. varaamalla kaikki kolme matkaa erikseen tai ottamalla eri liput Ateenaan ja siitä Korfulle. Tällöin kannattaa varmistaa, että vakuutus korvaa, jos jatkolennon kanssa ongelmia. Itselläni matka oli erillisillä lipuilla ja Helsinki-Ateena kone myöhästyi toista tuntia, mutta ehdin vielä Korfun koneeseen. Arviolta noin kolmannes Helsingistä tulleista jatkoi Korfulle, joten ainakin sesonkiaikaan tuo on varsin suosittu vaihtoehto ja Korfulle lennetään isolla koneella. Myöhästymisen syynä oli Aegean Airlinesin nipotuslinja eli käsimatkatavaroita syynättiin suurin piirtein millimetri- ja grammatarkkuudella. Miinuksena tässä myös se, että vaatii käytännössä Korfulla yöpymistä ennen lauttamatkaa Albaniaan.

Voitte myös katsoa onko pakettimatkatoimistoilla pelkkiä lentoja Korfulle. Nämä esim. sesongin vaihtuessa yhteen suuntaan hyvinkin edullisia, mutta nykyisin kai lähinnä Tui taitaa käyttää omia lentoja.


12
Afrikka / Vs: Viisumi Algeriaan?
« : 22.06.2018, 11:54:37 »
Äärimmäisen ystävällistä ja nopeaa palvelua. :) Palvelu toimii myös suomeksi. Nettisivut tosiaan puuttuu, kuten monelta muultakin toimijalta Algeriassa. Lähetystöön kannattaa olla etukäteen yhteydessä esim. s-postilla, niin saat mm. tilinumeron, jolle viisumi on maksettava.

Vaadittavat lomakkeet ja liitetiedot löytää esim. Algerian Tukholmassa sijaitsevan suurlähetystön sivuilta (kaksi koneella täytettyä, käsin allekirjoitettua lomaketta, 2 vaaleaa taustaa vasten olevaa passikuvaa, lentoliput Algeriaan ja pois, hotellivaraus koko Algeriassa oloajalle, vakuutusyhtiön todistus, josta ilmenee, että vakuutus on voimassa Algeriassa ja koko Algeriassa oloajan, kuitti maksetusta viisumista).

Kaikkiin lomakkeen kohtiin tulee vastata. Vaadittavat liitteet ja viisumin hinta vaihtelee sen mukaan onko kyseessä esim. enintään 60 päivän, yhdellä maahantulolla oleva turistiviisumi. Lähetystössä on kellonajat, jolloin hakemuksia otetaan vastaan (aamupäivät) ja milloin passeja voi noutaa (iltapäivät). Toki huomioitava, että lähetystö on kiinni perjantaina ja viikonloppuisin.

Netissä pelotellaan viisumin saamisen vaikeudella ja aikaa tulee varata vähintään kolme viikkoa. Itse sain viisumin parissa päivässä. Maalla on vanhoillinen maine, joten haasteita viisumin saannissa saattaa olla, jos esim. puoliso on samaa sukupuolta, työpaikka uupuu tai isukin nimestä ei ole aavistustakaan. Jos passissa on merkintöjä Israelissa käynnistä tai edes Israelin vastaisilta raja-asemilta, viisumia ei myönnetä lainkaan.

13
Olen lentänyt useita kertoja BlueAirilla eri reiteillä ja en tunnista tuollaista ongelmaa.

Kokeile tehdä lähtöselvitys toisella selaimella. Olen joskus törmännyt jollain lentoyhtiöllä tilanteeseen, jossa kaikilla selaimilla ei tule näkyviin painiketta, jolla paikkavalinnan voi ohittaa. Jos paikkaa ei itse valitse, siitä ei myöskään tarvitse maksaa.

BlueAirin lähtöselvitys taitaa olla ilmainen myös kentällä, mutta muutoin halpalentoyhtiöillä kentällä/ tiskillä tehty lähtöselvitys saattaa olla todella kallis.

14
Ihan ok-vaihtoehto Barcelonassa käynnille. Lennot lähtee Vantaalla ykkösterminaalista, jossa selviää hetkessä ovelta koneeseen.

Muutaman viikon takaisena kokemuksena: siisti, uudenoloinen kone, jossa epämiellyttävän ohuet ja kovat istuimet. Tilaa oli hyvin, mutta jos et maksa erikseen paikasta, niin paikka on varmasti keskellä. Tarjoilut maksullisia ja lähes kaikki esitteen tuotteet oli loppu. Ruumatavarat taitavat maksaa erikseen, koska matkustamon hyllyt olivat aivan täynnä. Omaa laukkua ei saanut lähellekään omaa istumapaikkaa.

Lennot oli jopa kalliit, mutta en voinut joustaa matkapäivissä. Ketjussa aiemmin mainituista hinnoista ei voi enää edes uneksia. Lähtöaika lisäksi keskellä päivää, joten yksi lomapäivä menee jo siihen.

15
Ranska / Saint-Pierre ja Miquelon
« : 30.04.2018, 11:42:42 »
Onko joku sattunut tuolla suunnalla matkusteleen? Mitä kannattaisi ainakin käydä katsomassa ja millaisella lentojen yhdistelmällä olette olleet liikkeellä?

Kesällä on kalliit suorat lennot Pariisista (yli 1 000 euroa), mutta muut vaihtoehdot vaikuttavat vielä kalliimmilta. Itse olen boikotoinut parin kokemuksen jälkeen Roissyä, mutta ehkä sillekin pitää antaa vielä yksi mahdollisuus.

16
Aasia / Vs: Keski-Aasia(Kazakstan,Kirgisia...)
« : 21.04.2018, 01:54:51 »
Tällä kertaa Uzbekistan mainostaa e-viisumia. Kellään kokemusta vai kuuluuko samaan sarjaan, kun toi jo muutamaan kertaan peruuntunut viisumivapaus?

17
Yleinen / Vs: Hapantuneet tahi kohta happanevat mestat?
« : 21.04.2018, 01:52:07 »
Tässä taitaa ikä vaikuttaa. Nuorten pallontallaajien mielestä tuskin mitään niin hapanta löytyykään kuin Kaakkois-Aasia. (Saitkohan sä alkusi Laosin kaljakellunnassa vai Thaikkulan kuutamobileissä?) ja täydennyksenä muistelut tyyliin kun Riku ja Tunna marsua söi, ajattele marsua.

Isovanhempien muistelut junamatkasta Itä-Eurooppaan, sinne ehkä meksikolaisten rakentaman muurin toiselle puolelle, asti ei välttämättä myöskään kuulu emäksisen puolelle.

Emäksiset kohteet löytyy niistä, joita muut pallontallaajat eniten dissaa. Eli varmaan ykköspaikka kuuluu Vantaalle (mitä helv.. pallontallausta on käydä Vantaalla). Kakkospaikka islaminuskoisille maille. Saudi-Arabia pilaantuu silmissä ja Iran ei paljon jää jälkeen. Onneksi on vielä Pakistan. (kuka v.tun idiootti matkustaa maihin, joissa ei ole edes ihmisoikeuksia). Kolmospaikka voisi kuulua maille ja alueille, joihin on mahdollisimman vaikea päästä. Esimerkkeinä matkailun supermaat Angola ja Eritrea (onko joku muka oikeasti saanut koskaan muuta kuin transit-viisumin) tai esim. Ascension.

Vähän vakavammin Euroopan piiloteltua helmeä Romaniaa voi vielä suositella.

18
Afrikka / Lautalla Oraniin?
« : 27.02.2018, 23:50:54 »
Suunnitelmissa olisi kesällä käydä Espanjasta/ Gibraltarilta Afrikan mantereen puolella (Marokko, Ceuta, Melilla), mutta miten onnistuisi Algeriassa käynti.

Onkos kenelläkään kokemusta lautoista suoraan Oraniin vai olisiko helpompi siirtyä maitse Marokosta vai pitäisikö peräti unohtaa koko maa tältä kierrokselta ja lentää Istanbulin/ Pariisin kautta?

19
Parin viikon takaisella kokemuksella sanoisin, että joudut menemään passiautomaatin kautta. Siinä kesti itselläni ehkä 30 sekuntia. Käsimatkatavaroista kukaan ei ollut kiinnostunut ja ruumatavarat meni suoraan seuraavalle lennolle. Itse vaihdoin paikkaa mannertenväliselle lennolle automaatilla, joten sain automaatista myös uuden boarding passin.

20
Lennä Thaimaahan, niin saat oleskella 30 pv ilman viisumia. Sillä, että poistut maasta maitse ei ole merkitystä, eikä vähennä päiviä viiteentoista. Jos saavut maahan maitse, niin silloin viisumivapaus 15 päivää.

Laosiin ei pääse ilman viisumia edes 15 päiväksi eli jos sinne haluat, niin tarvitset aina viisumin.

 

Sivuja: [1] 2