Uusi-seelanti?

 (Luettu 266129 kertaa)

Nightrunner

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 118
    • Profiili
Vs: Uusi-seelanti?
« Vastaus #320 : 28.04.2013, 11:18:08 »
Uusi-Seelanti ei ole mikään Amerikan Yhdysvallat. Täällä on hyvin vaikea haastaa ketään oikeuteen, vaikka vastapuoli olisi syyllistynyt selvään laiminlyöntiin ja aiheuttanut sinulle vakavat fyysiset vammat.

En tiedä sikäläisestä oikeussysteemistä mitään, mutta voin kuvitella että tuo pitää hyvinkin paikkansa. Nimittäin sen perusteella mitä itse tuli noita erilaisia harrastuksia siellä kokeiltua tuntui ettei turvallisuuskulttuuri ole ihan suomalaisella tasolla.

Koskenlaskuretkellä meinasin hukkua, vaikka selvisin lopulta aika nopealla säikähdyksellä. Pyörteeseen pelastamaan hypänneelle kaverille ei käynyt ihan yhtä hyvin, menetti tajuntansa. Onneksi saatiin kalastettua joesta, elvytettyä ja kopterilla sairaalaan. Oli sentään hyväkuntoinen nuorukainen, veikkaan ettei samasta veneestä pudonnut huonokuntoinen ja uimataidoton eläkeläispariskunta olisi välttämättä selvinnyt.

Jäin ihmettelemään miksi näytti siltä että veneen muka erittäin kokenut kapteeni olisi tahallaan törmännyt leveän joen ainoaan kiveen.

kinkajou

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 141
    • Profiili
Vs: Uusi-seelanti?
« Vastaus #321 : 28.04.2013, 22:47:19 »
Minulla on erittäin huonoja kokemuksia varsinkin benjihypyistä. Yrittäjät viis veisaavat siitä mitä turistille tapahtaa. Minulle on yritetty pukea valjaita väärin, antaa heikkoja (repeämispisteessä olevia) valjaita käyttöön, rispaantuneita köysiä ja vääränvahvuisia köysiä. Siitäkin huolimatta, että minut on juuri punnittu vaa'alla ja tulos kirjoitettu tussilla käsivarteen.

Eteläsaarella on eräs suuri (jääköön nyt sanomatta mikä) benjihyppyfirma joka mainostaa "100 percent safety record" mutta paikallisen sairaalan ensiapuosastolla kirjanpito kertoo aivan muuta. Tuon benjihyppyfirmat asiakkaat ovat hypänneet lukemattomia benjihyppyjä ilman köyttä eli valjaat tai köysi ovat pettänyt kesken hypyn. Seurauksena on tullut luunmurtumia jalkoihin ja käsiin, kallovammoja, selkärankavammoja, sisäelinten repeämisiä ja muuta kivaa. Kukaan ei ole vielä kuollut, joten sen vuoksi hyppyfirma hehkuttaa puhdasta turvallisuusrekisteriä.

Jos jokin menee vituiksi, turisti on syyllinen. Tuo asenne on vallitseva jopa Uuden-Seelannin matkailuviranomaisten keskuudessa. Siellä puolustetaan raivokkaasti paikallisen matkailuyrittäjän "oikeuksia" vaikka laiminlyönnit ja onnettomuudet on saatu kuvattua videolle ja turisti makaa sairaalassa.
Better to have a big goal and reach half of it than to have no goal and reach all of it.

Nightrunner

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 118
    • Profiili
Vs: Uusi-seelanti?
« Vastaus #322 : 29.04.2013, 10:15:29 »
Uskomatonta touhua. Ilmankos nämä extreme-touhut on siellä niin halpoja kun kaikkia riskejä ei ole hinnoiteltu mukaan.

Ei kannattaisi jättää nimiä mainitsematta. Muuten siellä ei mikään muutu.

Vin

  • Aloittelija
  • Viestejä: 11
    • Profiili
Vs: Uusi-seelanti?
« Vastaus #323 : 29.04.2013, 15:34:32 »
Vaikuttaako vuodenajat miten työnhakuun? Itse olen tähtäilemässä lähtöä jonnekin syksylle, syyskuulle todennäköisimmin. Jotenkin voisi järkeillä että siihen vuodenaikaan paikkoja voisi olla vähän paremmin auki esimerkiksi maatalouden aloilla.

Loordi

  • Tonnitallaaja
  • Viestejä: 1 683
    • Profiili
Vs: Uusi-seelanti?
« Vastaus #324 : 30.04.2013, 01:51:36 »
Vaikuttaako vuodenajat miten työnhakuun? Itse olen tähtäilemässä lähtöä jonnekin syksylle, syyskuulle todennäköisimmin. Jotenkin voisi järkeillä että siihen vuodenaikaan paikkoja voisi olla vähän paremmin auki esimerkiksi maatalouden aloilla.

En tieda, mutta ainakin uusi financial year alkoi juuri. Se varmaankin tarkoittaa jotakin firmojen rekrytointibudjetteihin ja sen sellaisiin. Nyt on varmaankin hyva aika hakea. Riippuu tosiaan mita halua, maatalouspaikat lienevat paremmin kevaalla auki, kun taas esimerkiksi IT-alalla on koko ajan hommia ja Christchurchin rebuild on lehtitietojen mukaan nostamassa taas paataan ja rekrytoinnit lisaantyvat kovaa vauhtia.

Taman paivan lehti kertoo, etta erityisesti naisia haetaan nyt niin miesvaltaiselle alalle.

kinkajou

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 141
    • Profiili
Vs: Uusi-seelanti?
« Vastaus #325 : 30.04.2013, 05:20:11 »
Uskomatonta touhua. Ilmankos nämä extreme-touhut on siellä niin halpoja kun kaikkia riskejä ei ole hinnoiteltu mukaan.

Ei kannattaisi jättää nimiä mainitsematta. Muuten siellä ei mikään muutu.

Voisihan ne nimet mainita mutta Pallontallaajien "suuret viisaat" pitäisivät sitä taas jonkinlaisena kampanjana. :D Nuo meidän salaliittoteoreetikot eivät osaa edes päättää, minkä firman mainostajaksi moittisivat minua tänään ja minkä firman loanheittäjäksi huomenna. Hatusta on jo vedetty muun muassa Kilroy-matkatoimisto. Hauskaa on myös se, että jos reissaajalla on vähänkään harvinaisempia reissukokemuksia (kuten diplomaattipassia käyttävän ihmisen kanssa matkustaminen) niin sitä pidetään automaattisesti paskapuheena. Mutta voiko palliksen vanhoilta pieruilta muuta odottaakaan?

Anyways, palataan asiaan eli Uuden-Seelannin elämysmatkailun tasoon. Paikallinen onnettomuustutkintakeskus TAIC (Transport Accident Investigation Commission) julkaisi viime vuonna uusia raportteja, jotka koskivat kuolemaan johtaneita onnettomuuksia. Otetaan tähän ne parhaat palat.

Syyskuussa 2010 putosi laskuvarjohyppyä järjestävän firman pienkone Fox Glacierin seudulla. Kuolleita 9 henkeä, joista yksi oli kapteeni, neljä hyppymestaria ja neljä turistia. Kapteeni oli lastannut koneen väärin ja ylikuormittanut sen eli ottanut kyytiin enemmän painoa kuin mitä koneen kantavuus sallii. Kahden hyppymestarin elimistöstä löydettiin kannabista.

Tammikuussa 2012 putosi kuumailmapallo Cartertonissa ja 11 ihmistä kuoli, joista yksi oli lentäjä ja 10 turistia. Ruumiinavauksissa todettiin, että pallon lentäjällä oli elimistössään kannabista. Kuumailmapallon huoltoa oli laiminlyöty. Huoltokirja oli iloisesti retuperällä: virheitä, puutteita ja ristiriitaisuuksia.

Uuden-Seelannin laki kieltää ilma-aluksella lentämisen ja laskuvarjohyppäämisen, mikäli aluksen kapteeni tai hyppymestari on kiellettyjen aineiden vaikutusten alaisena. Listalle kuuluvat muun muassa alkoholi, opioidit, kannabinoidit, rauhoittavat lääkkeet, unilääkkeet, kokaiini, myyt psykostimulantit, hallusinogeenit ja haihtuvat liuottimet. Elimistöstä ei saisi löytyä mitään muita piristeitä kuin kahvi ja tupakka. Lainsäädännön huomioon ottaen on siis melkoinen Epic Fail, että kannabista löytyi molempien onnettomuuksien yhteydessä. Nuo kuolleet olivat tietenkin vain jäävuoren huippu. Useimmat piripäät, pilvenpolttajat ja alkoholistit eivät jää kiinni eivätkä menetä lentolupaansa tai hyppylupaansa. Sama koskee myös maassa työskenteleviä yrittäjiä, joille elämä huippausaineita on suurta tuskaa. Vielä laajempi yrittäjien joukko laiminlyö turvallisuusmääräyksiä ja vammauttaa/tapattaa turisteja ihan selvin päin.

Mielenkiintoista, että Nightrunner mainitsi aikaisemmin koskenlaskun. Sieltä tuleekin sairaalaan paljon potilaita, ajoittain jopa enemmän kuin benjihypystä. Myös jet boating on näkynyt onnettomuustilastoissa. Ei ole kovin kauan aikaa siitä, kun yksi vene ajettiin moottorit ulvoen suoraan kanjonin seinään. Yksi turisti kuoli ja useita loukkaantui vakavasti. Pieniä ohjausvirheitä sattuu. 8)

edit. Tarkastettu onnettomuuksien body count eli syntyneiden kalmojen määrä viranomaisten tiedoista.
« Viimeksi muokattu: 30.04.2013, 05:26:36 kirjoittanut kinkajou »
Better to have a big goal and reach half of it than to have no goal and reach all of it.

Loordi

  • Tonnitallaaja
  • Viestejä: 1 683
    • Profiili
Vs: Uusi-seelanti?
« Vastaus #326 : 15.05.2013, 12:55:55 »
Hukkasin sitten passini. Prosessi uuden hankkimiseksi on jo aluillaan, mutta kovat kulut tästä tulee. En varsinaisesti suosittele kenellekään tätä. Tykästyin kuitenkin Aucklandiin niin paljon, että en jaksa stressata. Ja koska ainakaan Jetstarilla ei kysytä papereita (ja nesteitäkin saa viedä), niin kotiinkin pääsin ihan normaalisti.

Aivan valloittava paikka verrattuna Christchurchin läävään.

mattima

  • Aloittelija
  • Viestejä: 19
    • Profiili
Vs: Uusi-seelanti?
« Vastaus #327 : 15.05.2013, 22:22:27 »
Auckland on hyvä paikka asua. Suosittelen lämpimästi jos/kun työpaikan vaihdos tulee ajankohtaiseksi!

Ikävä juttu passin kanssa...

Prefix

  • Tosireissaaja
  • Viestejä: 71
    • Profiili
Vs: Uusi-seelanti?
« Vastaus #328 : 16.05.2013, 06:31:19 »
Aivan valloittava paikka verrattuna Christchurchin läävään.

Mä oon yhä ja edelleen eriävää mielipidettä   ;)

Eihän tää ChCh sinänsä kaikkein parhain paikka ole, mut eipähän oo aivan yhtälailla umpeen ammuttu ku Auckland eikä niin jumalattoman kiireinen.. ..jopa Brisbane tuntus ainakin omasta mielestä rauhallisemmalta kuin Auckand..

Anyhow, ChCh:ssa mua viehättää ennenkaikkea lähialueilla oleva luonto sekä Alpit retkeilymahdollisuuksineen.

Loordi

  • Tonnitallaaja
  • Viestejä: 1 683
    • Profiili
Vs: Uusi-seelanti?
« Vastaus #329 : 16.05.2013, 08:15:23 »
Anyhow, ChCh:ssa mua viehättää ennenkaikkea lähialueilla oleva luonto sekä Alpit retkeilymahdollisuuksineen.

Niin. Eli itse kaupunki ei edes alusta, kunhan vain paasee pois :D

kaisa1234

  • Aloittelija
  • Viestejä: 1
    • Profiili
Vs: Uusi-seelanti?
« Vastaus #330 : 17.05.2013, 11:56:13 »
Tietääkö kukaan miten tarkka on viisumissa kysyttävässä saapumispvm Ausseihin? minulla ja ystävälläni on tarkoitus mennä ensin syyskuussa Balille 2-4 viikoksi, ja lentää siitä ausseihin, mutta emme ole vielä päättäneet tarkkaa päivää ausseihin menosta. Onko pvm enemmänki suuntaa antava eli riittääkö että laitan siihen päivän noin. syyskuun puoleen väliin vaikka lopulta menisinkin sinne vasta syyskuun loppupuolella?

Toisekseen tuo WH viisumi minkä löysin maksoi 399€, onko se aika perushinta vai löytyykö edullisempiakin?  :)


elmoensio

  • Reissaaja
  • Viestejä: 33
    • Profiili
Vs: Uusi-seelanti, Air New Zealand ja viisumi
« Vastaus #331 : 25.05.2013, 12:24:43 »
Noniin,

Air New Zealand ei päästänyt pelkällä menolipulla koneeseen Brisbane-Auckland lennolle. Visa waiver kun vaatii että on poistumislippu maasta. Eka kerta kun mun kohdalle sattui että näin tarkkoja ovat viisumisäännöistä missään.

Ostin kentältä $499:lla full-flex lipun takaisin Brisbaneen, lipun peruuttamalla saan rahat takaisin, miinus $50 palvelumaksu. Hinnat AUD.

Eli mutkien kautta matkaan ja saavuin Aucklandiin. Onneksi oli kentällä aikaa säätää ja luottokortissa limiittiä.

Tiedoksi muillekin Air New Zealand asiakkaille. Kone oli siisti ja Brisbanen loungen tarjoilut hyviä.

 

kinkajou

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 141
    • Profiili
Vs: Uusi-seelanti, Air New Zealand ja viisumi
« Vastaus #332 : 26.05.2013, 14:12:57 »
Noniin,

Air New Zealand ei päästänyt pelkällä menolipulla koneeseen Brisbane-Auckland lennolle. Visa waiver kun vaatii että on poistumislippu maasta. Eka kerta kun mun kohdalle sattui että näin tarkkoja ovat viisumisäännöistä missään.

Normipäivä. ;) Samanlaista toimintaa oli Air New Zealandilla jo 10 vuotta sitten. Henkilökunta jaksaa n*ssia pilkkua noudattaa sääntöjä huolellisesti vaikka tietää, että liika byrokraattisuus on huonoa mainosta sekä lentoyhtiölle että Uuden-Seelannin matkailuteollisuudelle.

Niuhotukseen ja byrokratiaan kannattaa varautua myös Uuden-Seelannin sisäisillä lennoilla. Kenttähenkilökunta harvoin viihtyy työssään, joten purkavat sitten vitutustaan asiakkaisiin. Matkalaukkujen mittaaminen (mittanauhan kanssa) ja ylimääräisistä senteistä sakottaminen on tyypillistä huvia ainakin Wellingtonin kentällä.
Better to have a big goal and reach half of it than to have no goal and reach all of it.

-th-

  • Aloittelija
  • Viestejä: 11
    • Profiili
Vs: Uusi-seelanti?
« Vastaus #333 : 27.05.2013, 01:08:56 »
Osaisiko kukaan neuvoa IRD-numero asiassa/varmentaa asianlaitaa?

Eli B-kategoria (http://www.ird.govt.nz/how-to/irdnumbers/) tuottaa ongelmia, eli ajokorttia en omista. Ainut mahdollisuus on(ko) siis maahan saavuttua saada heti töitä ja pyytää heti työnantajalta ""offer of employment".

Onko siis kukaan kohdattunut W&H matkailijaa taikka omakohtaista kokemusta saapumisesta maahan ilman B-kategoriaa, onko vaikeuksia saada töitä ilman IRD-numeroa? Pankkitilihän pystyn avaamaan ilman IRD:tä? Ja onko kukaan onnistunut saamaan IRD-numeronsa ilman B-katergoriaa...

Ja miten helposti työpaikka irtoaa lokakuun lopulla, Christchurchista taikka lähialueelta (hedelmänpoimintaa, farmitöitä, siivoustyötä, pieniä remonttihommia eli ulkomaalausta naiselle?
Kiitollinen W&H reissaaja odottelee vastauksia, kiitos!

//Kopsasin vielä tämän viestini tänne, vähän aktiivisempi ketju taitaa olla kuin tuo WH-viisumilla Uuteen-Seelantiin:)

Loordi

  • Tonnitallaaja
  • Viestejä: 1 683
    • Profiili
Vs: Uusi-seelanti?
« Vastaus #334 : 27.05.2013, 01:59:15 »
onko vaikeuksia saada töitä ilman IRD-numeroa? Pankkitilihän pystyn avaamaan ilman IRD:tä?

Eihan nyt tyonantajaa tai pankkia varsinkaan sinun IRD-numerosi kiinnosta.

culture

  • Tonnitallaaja
  • Viestejä: 1 171
    • Profiili
Vs: Uusi-seelanti, Air New Zealand ja viisumi
« Vastaus #335 : 27.05.2013, 05:51:37 »
Noniin,

Air New Zealand ei päästänyt pelkällä menolipulla koneeseen Brisbane-Auckland lennolle. Visa waiver kun vaatii että on poistumislippu maasta. Eka kerta kun mun kohdalle sattui että näin tarkkoja ovat viisumisäännöistä missään.

Normipäivä. ;) Samanlaista toimintaa oli Air New Zealandilla jo 10 vuotta sitten. Henkilökunta jaksaa n*ssia pilkkua noudattaa sääntöjä huolellisesti vaikka tietää, että liika byrokraattisuus on huonoa mainosta sekä lentoyhtiölle että Uuden-Seelannin matkailuteollisuudelle.

Niuhotukseen ja byrokratiaan kannattaa varautua myös Uuden-Seelannin sisäisillä lennoilla. Kenttähenkilökunta harvoin viihtyy työssään, joten purkavat sitten vitutustaan asiakkaisiin. Matkalaukkujen mittaaminen (mittanauhan kanssa) ja ylimääräisistä senteistä sakottaminen on tyypillistä huvia ainakin Wellingtonin kentällä.
Hassua. Vajaa pari vuotta tuolla asuneena ja aika monta NZ:n lentoa lentäneenä kokemukseni ovat täysin päinvastaiset. Ja tuosta paluuliputta koneeseen päästämättä jättämisestä on aivan turhaa tehdä numeroa: aivan normihommaa muuallakin kuin Uuteen Seelantiin lennettäessä. Luulisi kaltaisesi reissugurun tämän tietävän.

Loordi

  • Tonnitallaaja
  • Viestejä: 1 683
    • Profiili
Vs: Uusi-seelanti, Air New Zealand ja viisumi
« Vastaus #336 : 27.05.2013, 07:07:10 »
Hassua. Vajaa pari vuotta tuolla asuneena ja aika monta NZ:n lentoa lentäneenä kokemukseni ovat täysin päinvastaiset.

En ole viela Air New Zealandilla lentanyt, mutta Jetstarin kanssa ei ainakaan ole mitaan niuhotusta.
« Viimeksi muokattu: 27.05.2013, 11:04:23 kirjoittanut jk »

Vaisjani

  • Reissaajaguru
  • Viestejä: 759
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: Uusi-seelanti, Air New Zealand ja viisumi
« Vastaus #337 : 27.05.2013, 10:54:22 »
Hassua. Vajaa pari vuotta tuolla asuneena ja aika monta NZ:n lentoa lentäneenä kokemukseni ovat täysin päinvastaiset.

En ole viela Air New Zealandilla lentanyt, mutta Jetstarin kanssa ei ainakaan ole mitaan niuhotusta.

Australian paassa niuhottaa jetstar. muualla aasiassa pitais olla ihan okei ilman lippua. mutta paraneeko tuota riskeerata...
« Viimeksi muokattu: 27.05.2013, 11:04:46 kirjoittanut jk »

-th-

  • Aloittelija
  • Viestejä: 11
    • Profiili
Vs: Uusi-seelanti?
« Vastaus #338 : 27.05.2013, 21:35:49 »
onko vaikeuksia saada töitä ilman IRD-numeroa? Pankkitilihän pystyn avaamaan ilman IRD:tä?

Eihan nyt tyonantajaa tai pankkia varsinkaan sinun IRD-numerosi kiinnosta.

Tarkoitin lähinnä että ovatko uusiseelantilaiset työnantajat miten ymmärtäväisiä jos en pysty heti esittämään IRD-numeroani, vaan joudun pyytämään sitä "offer of employment"-kirjettä saadakseni IRD-numeron verovirkailijoilta, sitähän tarvitaan työpaikoissa ymmärtääkseni... :) Ja löysin vastauksen muualta eli pankkihan ei sitä tarvitse, mutta loppuvuoden murheita sitten tuo numeron hommaaminen!
« Viimeksi muokattu: 27.05.2013, 22:22:41 kirjoittanut -th- »

Vin

  • Aloittelija
  • Viestejä: 11
    • Profiili
Vs: Uusi-seelanti, Air New Zealand ja viisumi
« Vastaus #339 : 25.06.2013, 15:08:05 »
Noniin,

Air New Zealand ei päästänyt pelkällä menolipulla koneeseen Brisbane-Auckland lennolle. Visa waiver kun vaatii että on poistumislippu maasta. Eka kerta kun mun kohdalle sattui että näin tarkkoja ovat viisumisäännöistä missään.

Ostin kentältä $499:lla full-flex lipun takaisin Brisbaneen, lipun peruuttamalla saan rahat takaisin, miinus $50 palvelumaksu. Hinnat AUD.

Eli mutkien kautta matkaan ja saavuin Aucklandiin. Onneksi oli kentällä aikaa säätää ja luottokortissa limiittiä.

Tiedoksi muillekin Air New Zealand asiakkaille. Kone oli siisti ja Brisbanen loungen tarjoilut hyviä.

Nipottavatkohan moisesta wh-viisumilla reissatessa? Viisumin ehdoissa lukee että matkustajalla tulee olla paluulippu tai rahaa sen ostamiseen, ja asia voidaan tarkistaa ennen maahantuloa. Ei vaan viitsisi vielä hankkia paluulippua kun ei ole mitään hajua että mistä kautta ja milloin meinaa paluureissulle lähteä.