-Kuolema-

 (Luettu 26845 kertaa)

ande

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 113
    • Profiili
    • Sähköposti
-Kuolema-
« : 06.09.2006, 11:39:00 »
Ei mikään kovin hilpeä tai helppo aihe, mutta on täällä ennenkin vakavoiduttu. Mitä pallontallaajat ovat mieltä kuolemasta? Pelottaako? Ahdistaako? Milloin olisit valmis kuolemaan? Olisiko kuolemattomuus kiva? Mitä kuoleman jälkeen? Voiko Kekkonen oikeasti kääntyä haudassaan?

Ajattelin avata tällaisen ketjun, koska en muista kuolemasta olleen juurikaankeskustelua foormulilla. Rajoja repivä, tunteita herättävä ja rönsyilevä keskustelu sallittua.

pekkapoks

  • Tonnitallaaja
  • Viestejä: 1 498
    • Profiili
-Kuolema-
« Vastaus #1 : 06.09.2006, 11:54:13 »
Johan näitä aiheita tulee...
Kekkonen on kääntynyt haudassaan jo monet kerrat :) Itse ajattelen kuolemasta niin että se kuuluu elämään. That´s it. Tietty omaisen/ystävän kuolema surettaa, mutta niinhän se vain menee. Jonkun tuntemattoman kuolema ei juuri kosketa. Ihmiset ja eläimet kuolevat siinä kuin kasvitkin. Lebensraum:ia tarvitaan uusille sukupolville.
Kuoleman jälkeen kasvetaan koiranputkea ja annetaan ravintoa madoille. Osallistuu ihminenkin jollain tavoin ravintoketjuun  :lol:

Ihminen on suuressa viisaudessaan kehittänyt näitä sielunvaelluksia ja kuolemattomuuden tavoitteita. Mutta luonnonlakia ei (toivottavasti tulevaisuudessakaan) voi kumota.

"Rajoja repivä, tunteita herättävä ja rönsyilevä keskustelu sallittua." Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, sitä rönsyilevää keskustelua tulee kyllä.

Matt

  • Tonnitallaaja
  • Viestejä: 1 027
    • Profiili
-Kuolema-
« Vastaus #2 : 06.09.2006, 11:57:01 »
Arkipäiväinen asia joka itsekullakin on tietyn ajan kuluttua edessä.Luonnollisessa kuolemassa luonto valmistaa ihmisen henkisesti ettei siinä mitään ihmeellistä tai pelottavaa ole.Eipä kuoleman jälkeen mitään ole mitä nyky-ymmärryksellä voisi käsitellä.jos aikoo jotain kuolemansa jälkeen vaikuttaa niin kyllä ne asiat on elinaikana junailtava.Kekkosta ei enää ole,persoonallisuus lakkaa taatusti olemasta kuolinhetkellä :?

riinuska

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 116
    • Profiili
-Kuolema-
« Vastaus #3 : 06.09.2006, 12:01:09 »
Kuolemaa on anatomiankirjassa luonnehdittu:
Ainut varma asia maailmassa!
Kukaan tänne ei ole vielä jäänyt...
quot;Ei lintu liian korkealle lennä, jos se lentää omilla siivillään".
-William Blake-

salomaaj

  • Vieras
-Kuolema-
« Vastaus #4 : 06.09.2006, 12:22:46 »
Kuten riinuska asian mainitsikin jo: aina kun joku kysyy multa oletko varma (missä tahansa yhteydessä), vastaukseni on että olen varma vain yhdestä asiasta elämässäni.
Ei se pelota yhtään itseäni, mutta en sitä myöskään odota. Elämässä on ollut aikoja jolloin olis ollut valmis kuolemaan, mutta kun pääsin suomesta pois on elämänkatsomukseni muuttunut ihan täysin. En halua lapsia/taloa (ainakaan vielä). Haluan elää täysiä ja nähdä maailmaa.

Blanche-Neige

  • Vieras
-Kuolema-
« Vastaus #5 : 06.09.2006, 12:50:28 »
Mun mielestä länsimaalainen yhteiskunta on vieraantunut liikaa kuolemaan liittyvistä asioista. Siksi sitä pelätään ehkä enemmän kuin ennen. Ei haluta vanheta jne.

Mulle kuolema on luonnollinen asia elämässä, ja näin meillä suvussakin on aina opetettu. Olen nähnyt jokaisen lähipiirissäni menehtyneen kuolleena, ja koskettanut. Se ei ole lainkaan niin kamalaa kuin voisi luulla, päinvastoin. Kuolema konkretisoituu siinä tilanteessa, ja sen tuntee kuinka jäljellä on enää pelkät kuoret siitä ihmisestä. Jotenkin kuolleen näkeminen helpottaa asian hyväksymistä, ainakin omalla kohdallani.

En silti väitä, ettenkö olisi koskaan pelännyt kuolemaa. Muutama vuosi sitten pelkäsin kuolevani syöpään, mutta kasvain olikin hyvänlaatuinen. Vaikkei olisi ollut, niin ei siinä lohduttanut tiedot että suurin osa paranee. Silloin mietin, mitä kaikkea minulta jäisikään kokematta jos näin nuorena kuolisin. Mut ehkä tällaiset aina kasvattaa, ja muistuttaa elämämme rajallisuudesta. Sitä oppii näkemään oman elämänsä uudella tavalla, nauttii sellaisista asioista mitä ei ennen edes huomannut olevan olemassa.

riinuska

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 116
    • Profiili
-Kuolema-
« Vastaus #6 : 06.09.2006, 13:00:41 »
Niin ja ennenkaikkea oppii sen että joka päivä pitää elää..
ja nimenomaan vain sitä yhtä päivää kerrallaan..
quot;Ei lintu liian korkealle lennä, jos se lentää omilla siivillään".
-William Blake-

sannannaa

  • Reissaajaguru
  • Viestejä: 619
    • MSN Messenger  - sannannaa@windowslive.com
    • Profiili
    • http://my.opera.com/sannannaa/albums/
    • Sähköposti
-Kuolema-
« Vastaus #7 : 06.09.2006, 13:10:45 »
Mä en itsessään kuolemaa pelkää, pelkään eniten lähimmäisten menetystä. Mä en ole ikinä ollut hautajaisissa eikä multa oo ikinä kuollut ketään. Parivuotias koirani kuoli kun olin 11-vuotias ja surin sitä monta monta vuotta. En tiedä minkälaista tuskaa tulee olemaan se, kun väkisinkin joskus jonkun lähimmäisen menettää.
Yesterday I got drunk on Jack
Lost my wallet and my back-pack

kookaburra

  • Reissaajaguru
  • Viestejä: 619
    • Profiili
    • http://my.opera.com/kookaburra82/albums/
    • Sähköposti
-Kuolema-
« Vastaus #8 : 06.09.2006, 13:19:38 »
Uskon jälleensyntymiseen, että ihminen saa uuden muodon jossain muualla kuolemansa jälkeen. Mutta miten se määräytyy..? Ehkä ei kuitenkaan sillä perusteella, miten täällä on elelty. Tai mistä mä tiedän :wink:. Kuolema ei ahdista vaikka tällä hetkellä en siihen olisi ollenkaan valmis! Läheisten menettäminen kyllä toisinaan pelottaa, koskaan en ole ketään todella läheistä menettänyt ja en tiedä miten sen kestän kun niin käy. Täytyy kai sitten ajatella että kaikille on määrätty päivät, ja muistella niitä hyviä hetkiä...
Kesyt linnut kaipaavat, villit lentävät...

Urho_Kekkonen

  • Reissaajaguru
  • Viestejä: 554
    • Profiili
    • Kuvia
    • Sähköposti
-Kuolema-
« Vastaus #9 : 06.09.2006, 13:59:35 »
Lainaus käyttäjältä: "Matt"
Kekkosta ei enää ole

Onpas!
http://ihmeellisiaasioita.blogspot.fi/

Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen. Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen.
-Ääntenlaskija 1956

Stranded

  • Aloittelija
  • Viestejä: 7
    • Profiili
-Kuolema-
« Vastaus #10 : 06.09.2006, 14:58:40 »
Mä olen vaivannut päätäni usein tällä aiheella. Kuolema on tietty luonnollinen, arkipäiväinenki juttu. Siltikin luulen, että hyvin harva voi ihan tosissaan sanoa, ettei "pelkää" kuolemaa tai ainakaan sitä hetkeä kun viikatemies saapuu. (mietitään miten se tapahtuu, onko kivuliasta jne.)
Ihminen on yleensäkin takertuvaista sorttia, on ikävää luopua kaikesta siitä mitä oot saavuttanu/luonut itsestä.

Reinkarnaatiosta en osaa sanoa, mutta ajatuksena se on tosi kiehtova. Tiibetiläinen kuolleiden kirja on tosi hyvä teos(kertoo kuudesta bardosta eli tietoisuuden tilasta, joista useimmat kohdataan fyysisen kuoleman jälkeen). Teos on vanhaa perua ja siksi vähän erikoisesti kirjoitettu, mutta kannattaa tutustua jos tämmöiset aiheet kiinnostaa.

High mileage

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 115
    • Profiili
-Kuolema-
« Vastaus #11 : 06.09.2006, 15:10:27 »
Lainaus käyttäjältä: "riinuska"
Kuolemaa on anatomiankirjassa luonnehdittu:
Ainut varma asia maailmassa!
Kukaan tänne ei ole vielä jäänyt...


Niin totta niin totta.

Mä olen nähnyt monen lähimmäisen kuolevan.. niitä elokuun vimeisiä päiviä on ollut pitkin lapsuuttani ja nuoruuttani. Vanhaa sukulaista on mennyt on kauraa.
Olen havainnoinut että jaahas, taas yks vähemmän. Kun kuolema mun oveeni kolkuttaa niin eikun peremmälle! Eipä tuossa pelkäämistä ole, parempaan jemmaan sitä pääsee ja voi jättää tän vanhan röttelöruumiin, jos siis vanhaksi asti kuolee.
Sävel soi näidenkin askelien
-Let there be drums

riinuska

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 116
    • Profiili
-Kuolema-
« Vastaus #12 : 06.09.2006, 15:13:17 »
Kyllähän se pistää aina miettimään ja pysähtymään kun sukulaisia kuolee....ja pian huomaa että onkin itse seuraavaksi "etulinjassa"..
quot;Ei lintu liian korkealle lennä, jos se lentää omilla siivillään".
-William Blake-

Neiti Q

  • Tuplatonnitallaaja
  • Viestejä: 2 328
    • Profiili
-Kuolema-
« Vastaus #13 : 06.09.2006, 15:38:49 »
Ajattelin aina, siis noin 12-vuotiaasta eteenpäin, että kuolen varmasti ennen kuin täytän 30. Osaltaan tähän ehkä vaikutti se, että teini-iän alla tuli tappava hiv-uhka. Mutta enemmän luulen kuitenkin vaikuttaneen sen, ettei mulla ole ollut mitään elämänfilosofiaa joka kannattelisi kasaa.. ei ole edelleenkään, mutta en silti kupsahtanut 29-vuotiaana. Kovasti kyllä yritin elää villiä ja vastuutonta nuoruutta sinne asti.

Nykyisin en suhtaudu kuolemaan millään tavalla. En himoitse sitä, mutta en toisaalta tiedä, miksi sitä pitäisi odottaa vuosikymmeniä. Luulen, että jämähdän aika pitkäksi aikaa tähän kolkyt ja risat -vaiheeseen.

Surua on ollut kuoleman takia, ei kauhean useasti mutta riittävästi. Pidän kuitenkin luonnollisena sitä, että iäkkäät isovanhemmat pääsevät pois maallisista tuskista. En tiedä mihin he tai sielunsa ovat vaeltaneet, mutta en olisi myöskään toivonut heille enempää kärsimyksiä täällä.
Makuni on hyvin yksinkertainen. Haluan vain parasta. (Oscar Wilde)

andr

  • Reissaajaguru
  • Viestejä: 542
    • Profiili
-Kuolema-
« Vastaus #14 : 06.09.2006, 16:27:01 »
Lähimmäisen kuolemasta pääsee yli ajan kanssa. Joillain se aika on pidempi kuin toisilla, mutta kukin tavallaan. Jos ei muuta jää käteen, niin ajoittain alkaa tajuamaan, ettei läheisten ihmisten olemassaolo ja heidän läsnäolonsa meitä varten ole ikuista. Jäljellejääneet läheiset ihmiset alkavat sitä vastoin tuntua tavallista läheisimmiltä ja tärkeiltä, etenkin surutyön jälkeen.

Kuolemanpelko on muuten jännä juttu. Pelkäsin aikaisemmin kovasti kaikkia suuria ja tiedotettuja sairauksia, kuten AIDS:ia, uskomattoman neuroottisesti. Kaikella irrationaalisuudella olin aivan vakuuttunut siitä, että kuolen muutaman vuoden sisällä. Viime vuosina en ole mitään sellaisia miettinyt. Toisaalta en ole viime aikoina joutunut väen vängällä vastenmielisen sairaustiedotuksen uhriksi, jossa selitetään yksityiskohtaisesti taudin eteneminen ihmisen ruumiissa. Yh, tulipa paha olo :cry:

pekkapoks

  • Tonnitallaaja
  • Viestejä: 1 498
    • Profiili
-Kuolema-
« Vastaus #15 : 06.09.2006, 18:42:52 »
Lainaus käyttäjältä: "Stranded"

Reinkarnaatiosta en osaa sanoa, mutta ajatuksena se on tosi kiehtova. Tiibetiläinen kuolleiden kirja on tosi hyvä teos(kertoo kuudesta bardosta eli tietoisuuden tilasta, joista useimmat kohdataan fyysisen kuoleman jälkeen). Teos on vanhaa perua ja siksi vähän erikoisesti kirjoitettu, mutta kannattaa tutustua jos tämmöiset aiheet kiinnostaa.


Kovasti tuota on kehuttu, ja monesti on pitänyt lukeakin.
Kuolema on aina ollut hyvää aihe kirjallisuudelle ja taiteelle ylipäätään. Valitettavasti se (lähinnä sen pelko) on ollut myös hyvää polttoainetta erilaisille uskonnoille ja päänsekoituksille.
Tietysti koko homma lopullisuudessaan kiehtoo, mutta maailmassa on varmaan kautta aikain palvottu sitä tai toisaalta hysteerisesti pedattu sitä kuolemanjälkeistä tilaa. Onhan "ikuinen elämä" jossain scifissäkin niin läpikäyty aihe, ja sitä samaa on uskontojen taivaspaikat.

Cheve

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 337
    • Profiili
    • Sähköposti
-Kuolema-
« Vastaus #16 : 06.09.2006, 19:42:55 »
Lainaus käyttäjältä: "Blanche-Neige"
Mun mielestä länsimaalainen yhteiskunta on vieraantunut liikaa kuolemaan liittyvistä asioista. Siksi sitä pelätään ehkä enemmän kuin ennen. Ei haluta vanheta jne.


Täsmälleen samaa mieltä. Tiedän ihmisiä, jotka välttelevät hautajaisia, eivätkä heidän lapsensakaan ole ikinä olleet hautajaisissa. Siinä paetaan todellisuutta pahemman kerran. Jos lapsi ei ikinä ole ollut hautajaisissa, kuinka sitä voi ikinä oppia käsittelemään menetystä, surua, kuolemaa. Itse hautajaiset tilaisuutenakin on omanlaisensa, ja ekoilla kerroilla voi olla hyvinkin rankka kokemus.

Itseäni vaivasi pitkään, etten ollut nähnyt kuollutta ihmistä. Osittain siksi, että ajatus kuolemasta oli siksi jäänyt kaukaiseksi. Nyt olen nähnyt kuolleen, ja se hetki ja muisto on hyvin lohduttava. Kun kuolee, ei se henkilö ole enää oma itsensä, vain kuoret on jäljellä.

Tiedän myös ihmisiä, jotka välttelevät hautajaisia, eivätkä heidän lapsensakaan ole ikinä olleet hautajaisissa. Siinä paetaan todellisuutta pahemman kerran. Jos lapsi ei ikinä ole ollut hautajaisissa, kuinka sitä voi ikinä oppia käsittelemään menetystä, surua, kuolemaa. Itse hautajaiset tilaisuutenakin on omanlaisensa, ja ekoilla kerroilla voi olla hyvinkin rankka kokemus.

Oma suhteeni kuolemaan on ristiriitainen. Toisaalta koen sen luonnollisena asiana, enkä pelkää. Mutta samaan aikaan koen, että en halua kuolla. Mutta minä olen nuori, ja eiköhän se ole vain hyvästä, että elämänhalua vielä löytyy ;)

Quu

  • Reissaajaguru
  • Viestejä: 475
    • Profiili
Re: -Kuolema-
« Vastaus #17 : 07.09.2006, 00:30:10 »
En pelkää omaa kuolemaani tai ainakaan sitä, mitä sen jälkeen tapahtuu. Uskon kristinuskon mukaisesti, että Jumalaan ja Jeesukseen uskovat pääsevät taivaaseen ja saavat ikuisen elämän, muut joutuvat ikuiseen kadotukseen. Olen itse ottanut Jeesuksen elämääni, joten minulla ei ole mitään pelättävää.

Läheisten ihmisten menetystä pelkään. Samoin pelkään sitä, että monet läheisistäni eivät ole uskossa enkä näe enää heitä enää kuolemani jälkeen, koska he eivät pääse taivaaseen (riippuen tietenkin siitä, kuinka Raamatun Ap. t. 16:31 tulkitaan).
e parhaiten nauraa, jolla on kovin lääkitys.

petska

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 280
    • Profiili
-Kuolema-
« Vastaus #18 : 07.09.2006, 02:00:02 »
En pysty hyväksymään sitä että kuolen joskus. Lakkaan siis vain olemasta. Tottakai tajuan, että näin joskus käy, mutta niin mieluusti jatkaisin vähän pidempään. Kuinka pitkään? Ikuisesti? Toisinaan ajattelen, että ikuinen elämä olisi mahtava juttu, toisinaan taas, että ennen pitkää se kävisi tylsäksi. Mutta - parempi kai tylsä oleminen kuin olemattomuus (?)

Ei varmaankaan päivääkään kulu ettenkö pohtisi tätä. Joku voisi kutsua tätä turhaksi. Ehkäpä. Mielenkiintoinen asia sanoisin minä.

alpakka

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 183
    • Profiili
-Kuolema-
« Vastaus #19 : 07.09.2006, 02:17:04 »
Ite pelkään enemmän viimeisiä hetkiä ennen kuolemaa kuin itse hetkeä milloin kuolee. Esim. lento-onnettomuudessa kuoleminen on yksi hirveimmistä tavoista mitä voin kuvitella. Jos nukkuessaan kuolee, niin eihän sitä tiedä tai tajua joten mitäs siinä pelkäämistä. Välillä tulee pelkotilahetkiä, kun tajuaa miten pienestä elämä oikeastaan on kiinni ja kun todellakaan ei ole vielä milläsäkään halukas heittämään henkeä.

Tuohon olemattomuuteen, ilkeä ajatus että sitten ei vaan enää ole. Toisaalta se taitaa olla se mihin uskon. Entäpä mitä väliä sillä on mitä elämässään tekee kun kaikki kuitenkin pyyhkiytyy pois kuolinhetkellä...? Olisikohan sittenkin mukavampi uskoa vaikkapa sielunvaellukseen.. :D
What a lovely day. The trees are singing, the birds are swaying." -Dylan Moran