Mikon matkat maailmalla SK

 (Luettu 25456 kertaa)

Herkku

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 255
    • MSN Messenger  - miperala@paju.oulu.fi
    • Profiili
    • http://www.iki.fi/kopera
Mikon matkat maailmalla SK
« : 29.09.2003, 17:25:58 »
Tästä pääset kotisivuilleni, josta löytyy matkapäiväkirjani. Paljon kuvia myös. Osa ei tosin liity matkoihin.

http://www.iki.fi/kopera

Herkku

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 255
    • MSN Messenger  - miperala@paju.oulu.fi
    • Profiili
    • http://www.iki.fi/kopera
Mikon matkat maailmalla SK
« Vastaus #1 : 07.12.2003, 20:33:20 »
Pyörähdin viitisen viikkoa manner-Euroopan puolella. Matkapassina oli täältä netistä halvalla löydetty reililippu. Saksaan lensin suihkukoneella ja Tanskasta lensin takaisin.

En jaksa kirjoittaa sanatarkasti mitä kaikkea tuli tehtyä. Reissun tarkoitus oli lähinnä kavereiden tapaaminen ja parissa työhaastattelussa käyminen. Nämä tavoitteet täyttyivätkin.

Kirjoitin kuitenkin joka päivä pienen tunnelmakuvauksen vieläkin pienempään yliopiston kalenteriin, jonka olin mukaani ottanut.

Asettelen ne tänne pikkuhiljaa turhia kiirehtimättä.

Maanantai 27.10.2003

Lähtö

On joskus kuin kesän. Ei pidä itsestään ääntä.
Lähtee vain. Pian huomataan, että se on poissa.

Joskus taas lähtö on kuin talven. Ryskyen murtuu pato
ja massat liikkuvat kaiken alleen ahmien.
"Hei nyt mennään!", se huutaa.

Itse pidän enemmän ensimmäisestä

Herkku

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 255
    • MSN Messenger  - miperala@paju.oulu.fi
    • Profiili
    • http://www.iki.fi/kopera
Mikon matkat maailmalla SK
« Vastaus #2 : 08.12.2003, 16:08:13 »
28.10.2003

Jälleennäkeminen

Tutut kasvot vuosien takaa. Mukava nähdä!
Tuopin arvoinen juttu ilman muuta. Prost!

Kuulumiset on kohta vaihdettu. Eilisestä ei mitään uutta.
Onneksi on email. Ilman voisi moni ystävä unohtua ja moni majapaikka
jäädä saamatta.

Ja ystävistä tulisi tuttavia. Tuttavista tuttuja. Tutuista tuntemattomia.


29.10.2003

Ramadan

Turkin pojalla vatsa kuralla. Syödä saa vasta illalla.
Viina ja naiset kielletty. Vaan on sääntöjä ennenkin kierretty.
Ramadan-raskaus kestää yli 10 kuukautta.Ihme hakee vertaista.

Turkin poika arvelee ratkeavansa ryyppäämään jo parin viikon sisällä.

Otetaan sitten yhdet!


30.10.2003

Jäi pois Rosenheimin asemalla

Hallo! Noch frei?

Ja ja!

Hän ottaa esiin lehden kassistaan ja lukee. Katselen kaunista kuvajaista
ohi kiitävien kaupunkien ja kylien talojen seiniltä. Aika kuluu hypähdyksittäin.

Hänellä on mukanaan vain pieni käsilaukku, joten turha ryhtyä juttusille.
Enhän ehtisi kertoa kuin vähän alusta. Lämmityskin alkaa toimia.Saavumme
asemalle

Ciao!

Hei!

Kirottu Rosenheim.


 
31.10.2003

Slovenian tulli

Tullimies ja palkkasoturi matkalla Serbiaan.
Toinen salakuljettaja, toinen lempeä kuin nalle.
Mihin tämä maailma onkaan menossa?

Repesin.

Tullimies ja palkkasoturi.

Herkku

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 255
    • MSN Messenger  - miperala@paju.oulu.fi
    • Profiili
    • http://www.iki.fi/kopera
Mikon matkat maailmalla SK
« Vastaus #3 : 08.12.2003, 22:10:10 »
1.11.2003

Pyhäinpäivä

Pyhäinpäivän aaveet takoivat syntistä päähän
pitkävartisilla kepeillä. Sattuu kovin! Parempi
juoda lisää. Aaveet häipykööt


2.11.2003

Vanha Herzegovina

Serbiruoka on raskasta ja rumaa. Soturit seitsemän sataa
vuotta sitten söivät näin. Kyllä maistuu!

Serbityttö on siro ja kaunis. Mustatukkaisten vihreäsilmäisten jälkeläinen.
En tiedä kumpi sai minut ensin; älysi terävä viilto vai kasvojesi valloittava sulous.


3.11.2003

Laki ja järjestys

Se on pienestä kiinni. Roska kadulla, autolla päin punaista,
ruskea kirjekuori, kansanmurha. Kun kukaan ei välitä.

Tarvitaan kymmenentuhatta saksalaista ruoskamiestä saamaan
tämä maa ja sen asukkaat aisoihin. Laki, kuri ja järjestys.
Niiden avulla päästään Eurooppaan, pois Balkanilta.
Vapaakyytiläisiä ei oteta. Toivottavasti.


4.11.2003

Viiniä Wienissä

Maistuu samalta kuin muuallakin.
Suurkaupungin kasvottomuus saa mieleni alakuloiseksi.

Hei, ollaan Wienissä! Ei pitäisi valittaa,
mutta silti tuntuu kuin ei jaksaisi katsella
ihmisiä ja heidän kiirettään

Ja mitä ne japanilaiset oikein kuvaavat?
Näen pronssisen ratsastajapatsaan.
Vihreäksi ajasta muuttuneen.
Tietävätkö he edes missä ovat? En jaksa ymmärtää.
En taida kuulua tänne. Milloin lähtee seuraava juna?


5.11.2003

Kino

Sveitsissä Bernin kaupungissa on menty hieman takapakkia. Yleisen turvallisuuden nimessä kaikkitietävä poliisipäällikkö on poistanut kansalaisiltaan ihmisoikeudet. Hän haluaisi kaikkien käyttäytyvän yhtä hillitysti ja huomiota herättämättä. Poikkeavuudet poistetaan katukuvasta. Onneksi äijä sai kenkää. Konservatiiviset ajatukset ovat kyllä ihan suvaittavia, mutta suvaitsemattomuudessa ei tarvitse mennä kivikaudelle.

Toisessa lyhytfilmissä kuuro tähtitieteilijä kuulee viestejä avaruudesta.Tähdet puhuvat, jos katsoo tarkasti.

Minä aloin taas miettimään ammatinvalintaani.


6.11.2003

Riittää pasta!

Sitä on suikaleina, tikkuina, keppeinä,
pitkinä, pätkinä, spiraaleina, korkkiruuveina,
nauhoina, käppyröinä, kerinä, syheröinä,
tyynyinä, onttoina, täytteellä, levyinä,
rusetteina, sydäminä…

Riittää! Basta!


7.11.2003

Tuomikirkon portailla mennyt

Sataa vettä. Vuotava taivas sopii tunnelmaan.
Sulhanen odottaa kirkonportailla morsiantaan,
mutta turhaan. Saapuu toinen tyttö.
Maailman raiskaama surusilmäinen.

Halaus on pitkä ja täynnä kaipuuta entiseen.
Vanhojen aikojen muistoksi. Tehdään kunniaksi
Romeolle ja Julialle, Sinuhelle ja Minealle.
Mahdottomalle rakkaudelle. Oravalle ja pääskyselle.

Herkku

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 255
    • MSN Messenger  - miperala@paju.oulu.fi
    • Profiili
    • http://www.iki.fi/kopera
Mikon matkat maailmalla SK
« Vastaus #4 : 09.12.2003, 01:13:38 »
8.11.2003

Kunniaksi Jumalan

Yhtälö: Kaikki rakennetut jumalaiset kirkot + Kaikki tapetut
jumalattomat ihmiset = Ollaanko vielä plussalla?

Kysymys: Miksi Jeesus ja Madonna näyttävät ihan viikingeiltä,
vaikka molemmat tulevat tummasta Lähi-idästä?


9.11.2003

Firenze on kävelty

Kadut on käyty omin jaloin. Pyörän jos saisi rinkkaan.
Autoton keskusta ei taida kääntyä italiaksi. Silti täällä on tungosta,
vaikka italialaiset naiset eivät puske tarpeeksi lapsia maailmaan.
Tämäkin kansa kuihtuu pois, mutta ompahan ainakin autoja jokaiselle.


10.11.2003

A deaf-person

“Anteeksi, olen kuuro-henkilö. Haluatko ostaa sytkärin?”

“En, mutta pyydän anteeksi, että sinun täytyy myydä niitä.
 Anteeksi, että ostin 50 sentillä, jotka sinulle annoin, itselleni
 hyvää mieltä. Vaikka kauppa olikin petos. Minusta tuntuu pahemmalta.
Paljonko täytyy maksaa, että saa aitoa hyvää mieltä?
 10€? 100€? 1000€? Älä pyydä anteeksi. Se on minun tehtäväni.
Ei sinun.”


11.11.2003

Kattoja pitkin

Kuinka pitkälle pääsee kattoja pitkin? Täältä tuonne
 taivaanrantaan ainakin. Punatiiliset Bolognan katot houkuttelevat
 hyppimään tiileltä toiselle.Vähän niin kuin kotirannan kalliot
houkuttelevat hyppimään yli syvien kuilujen, jotka vaanivat
loikkijaa.

Mutta tämä kulkija onkin ketterä kuin alppivuohi! Katolta katolle,
 kalliolta kalliolle.Ihmiset haukkovat henkeään. Siinä menee
kattojen ja kallioiden valtias!


12.11.2003

Tuo tyttö asuu Sveitsissä

Sillä on paksu sininen myssy päässä, kun se nousee junaan. Eikä
se ota sitä pois edes sisällä. Se asuu näissä laaksoissa myssyineen.
Koulua se käy yhdessä pienessä rakennuksessa erään vihreän kummun päällä,
joka sijaitsee kauniissa alppikylässä, jossa on enemmän lehmiä kuin ihmisiä.
Nyt se on matkalla koulusta kotiin, jossa sitä odottaa äidin tekemä
ruoka. Isä tulee kotiin illemmalla. Sitten ne kaikki jodlaavat
 yhdessä.



13.11.2003

Ulm

Olen uinut Tonavassa. Siinä samassa, johon Napoleon helpotti
rakkoaan. “Joki olkoon raja”, hän sanoi ja kusi.

Tuo Tonavan mutka, joka kirkostaan tunnetaan, tuntui aikanaan
 kodilta. Mutta jokin lienee muuttunut.

Ulm on kaunis kaupunki, pieni helmi Tonavan tiarassa. Koti se ei
enää ole. Vain muistoja, ajan siloittelemia, täynnä.

Ihmiset lähtevät tulematta takaisin, mutta minä aina palaan.
Ovathan muistot ainoa, minkä omistan.


14.11.2003

Hauptbahnhof

Regional Bahn nach Amstetten, ICE bis Bonn.
Sonderzug nach Reutlingen, mit IC weiter Richtung Köln.

Das Hertz Deutschlands ist immer noch hier. In der Ankunftshalle.
Aber nicht bei uns. Zu Hause fliegen sie alle.

Ganz anders ist es hier. Glaub es, ich sag’s dir!
Der Bahnhof ist Deutschland zu mir.

Regional Express nach Münster, mit EC nach Frankfurt.
Alle Reisender, bitte vorsichtig bei der Ankunft.

juspu

  • Tonnitallaaja
  • Viestejä: 1 348
    • Profiili
    • Sähköposti
Mikon matkat maailmalla SK
« Vastaus #5 : 09.12.2003, 01:38:50 »
No olihan ainakin erilainen matkapäiväkirja ;)

Herkku

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 255
    • MSN Messenger  - miperala@paju.oulu.fi
    • Profiili
    • http://www.iki.fi/kopera
Mikon matkat maailmalla SK
« Vastaus #6 : 10.12.2003, 14:37:30 »
15.11.2003

Saksan maajoukkue

0-3 Ranskalle. Saksan maajoukkue ja
sen valmentaja ripustetaan häpeäpaaluun.
Maan hallitus tapaa kriisikokouksessa,
jossa päätetään kahden miljoonan turkkilaisen
siirtolaisen ottamisesta, jotta maajoukkue pelastuisi.


16.11.2003

Palapeli

Kunnioitusta herättävä Dresdenin Frauenkirche.
Se on rakennettu kuin palapeli.Toisen maailman
sodan jälkeen meni 50 vuotta, että paikalla oli
pelkkä kivikasa. Nyt kirkko on jo viimeistä silausta
vaille valmis. Ja komea onkin! Vaikka en yleensä kirkoista
piittaakaan, niin ajatus siitä, että näinä päivinä
ihmiset pystyvät rakentamaan vapaaehtoisvoimin ja
 lahjoitusvaroin jotain näin hienoa, saa minut hyvälle
tuulelle.Ennen oli helpompaa. Maaorjat ja herranpelkoiset
vaan töihin ja vot! Kirkko oli pystyssä.


17.11.2003

Oh my god!

Minä puhun ja puhun. Korkealta ja kovaa.
Sanon:”Well, enpä tiedä. Onhan meillä kotonakin.
Paljon suurempi vain.“ Sanon:”Mikset puhu kieltäni?
Ei minulla ole aikaa opetella sinun. Huomenna pitää
olla jo Pariisissa.”


18.11.2003

Ei oo turistikausi

Syksyinen sade itäisen Saksan ja Puolan yllä saa kaiken
 näyttämään niin kurjalta. Ei saa antaa sen hämätä. Silti se vetää
 mielen maihin. Maahan asti ylettyvät myös pilvet, jotka
 kasaantuvat ympärille harmaana kuin vareksen vatsa. Tulee
 mietittyä, että paistaako tänne aurinko koskaan? Ei siitä ole
 kauaa, kun piikkilangat estivät auringon pääsyn näille kolkille.
 Täällä oli silloin toisenlainen harmaus. Kylmä ja betoninvärinen. Ja
 silti ihmiset elivät ja olivat kai onnellisia.

Paljon on toki muuttunut. On kauan kaivattu vapaus.
 Mahdollisuuksia aivan uudenlaiseen elämään. Mutta
mahdollisuudet ovat kuin ovia. Ovia, joiden taakse on ihmisen
 helppo myös piiloutua. Monesti tulee ajateltua, että vapaus ja
 onnellisuus ei löydy kaatamalla rajoja maitten väliltä, vaan
 murtamalla muureja oman päänsä sisältä.



19.11.2003

Polska nenä & polska viikset

Jos on sanottava jotain puolalaisista naisista, niin se on nenä.
Jos taas puhutaan puolalaisista miehistä, niin silloin on mainittava
viikset. Naisilla nenä on kapea, keskellä pieni kyömy. Se ohenee
ennen loppua ja on erittäin elegantti. Hieno nenä! Miesten viikset
puolestaan tuovat mieleen karvalakit ja kommunismin. Ne ovat
tuuheat kuin lankkiharja ja ne käyvät hyvistä räkäjarruista.

Miesten kasvoilla paistoi tyytymättömyys ja monet olivat jopa
vihaisen näköisiä. Nuoret miehet erityisesti kaljuiksi ajeltuine päineen.
Ymmärtäähän sen, että tulevaisuus ahdistaa.
Mutta ei sen takia kannata vetää herneitä nenään. Ei edes puolalaiseen.



20.11.2003

Joulupukin apulainen

Jokaisen suomalaisen syntymävelvollisuus on toimia joulupukin
sanansaattajana.Puolalainen pikkupoika toivoo junaa,
urheiluautoa sekä moottoripyörää. “Eikä sitten mitään leluja”, hän
painottaa. Lupaan tonttumaisesti katsoa asiaa. Onneksi voin
vyöryttää vastuun lahjoista pukin harteille. Päättäköön pukki itse,
kun tietää paremmin. Pelkään kuitenkin pahoin, että joku saa
pettyä jouluaattona. Kirjeen kuitenkin vien perille ja otan
kunniatehtäväni erittäin vakavasti.


21.11.2003

Rautahammas

Kuinka kauan tarvii maailmassa matkustaa, että löytää ihmisen,
joka on kuin itse? Minulla meni yli 27 vuotta. Tapasin
Rautahampaan Puolassa. Meillä on paljon yhteistä. Minullakin oli
aikoinaan raudasta taotut hampaat ja inhosin niitä yli kaiken.

Minäkin rakastan kirjoittamista ja kuuntelen samanlaista musiikkia.
Opiskelemme samaa alaa. On meillä erojakin.
Rautahammas on nainen, kaunis ja varattu. Minä puolestaan
 poikamainen lurjus, kirveellä veistetty ja vapaa kuin tuulenvire.


22.11.2003

Good bye Lenin

Kun rautaesirippu nostettiin ja alkoi 1. näytös, ihmiset
täpinöissään odottivat vapahtajaa saapuvaksi. Nyt ollaan jo väliajalla.
Keskustelu käy kuumana. Ollaanko tyytyväisiä? Mitä pidettiin?

Ihan kohta esirippu nousee taas.Viimeiset ehostukset vielä. Suurin
odotuksin ihmiset vaeltavat paikoilleen. Shh! Valot sammuu ja 2.
näytös alkaa. Good bye Lenin, welcome Mr. Money.



23.11.2003

Kuin metsässä

Matkustaa voi ihmisten seassa vaikka koko päivän ja olla
puhumatta sanaakaan. Suurissa kaupungeissa ihmiset ovat puita.
 Nimettömiä, tuhansia tuhanten joukossa suhisevat, humisevat hiljaa.
Kuin metsässä kävelen puiden ympäröimänä. Kuin metsässä ihmisten keskellä.


24.11.2003

Saksalainen puristus

Se on väkevä yhdessä läpitunkevan katseen kanssa. Heikompi
luovuttaa jo kättelyssä. Puristettavalle se kertoo paljon. Sinä
heikko, minä vahva. Minun on valta ja voima. Sinä kuuntelet, minä
määrään. Näin on aina ollut ja näin on oleva. Säännöt on sääntöjä,
 eikä niistä voi poiketa. Tämä on Saksa. Tervetuloa.


25.11.2003

Claudia

Tapasin Claudian junassa hänen lukiessaan koulupapereitaan.
Mukava tyttö tai oikeastaan nainen. Olihan hänellä 1-vuotias
poika. Hän ei ollut koskaan tavannut suomalaista. Kysyin olinko
myös ensimmäinen, joka junassa ilmestyy hänen viereensä höpöttämään.
Hän myönsi, että olin. Kerroin hänelle, että on meitä muitakin.
 Höpöttäjiä ja reissumiehiä ja -naisia. Ei meitä kannata päästää
 karkuun, jos kerran on tutustunut. Me ollaan maailman suola.


26.11.2003

Paremmissa piireissä

Pääsin lakitoimiston pippaloihin takaoven kautta. Viinin ja
 pikkusuolaisten maistelu herrojen kanssa voittaa viime öisen
 huorakadun kebapin ja keskioluen. Minä ja kanadalainen ystäväni
 tuomme kansainvälisen tuulahdukseen rautakankiprotokollaan.
 Viinikaupan esittelijä ikävystyttää jaarittelullaan meidät
 puolikuolleiksi eikä päästä juoman kimppuun. Viini on tehty juotavaksi!
Opetettiinko sitä siellä viinikoulussa lainkaan?



27.11.2003

Meri

Jos merimies on kuivalla maalla yli kuukauden näkemättä merta,
alkaa hän ikävöidä, kuin kuka tahansa rakkaintaan kaipaava. Hän
 ikävöi suolan hajua tuulessa, joka pöllyttää hiuksia. Ja lokkilintua
liitelemässä aaltojen yllä. Hän ikävöi kallioita, joihin meri lyö.

Laivan kyntäessä pärskeitä hän tuntee onnen antautuessaan
 meren armoille. Se, joka voi hänet niin helposti viedä syvyyksiin,
 on armollinen ystävälleen ja kuljettaa hänen purtensa satamaan.

Merimies on erimies.



28.11.2003

Junamatkailijan ohjeita

Ihmiset ovat karjaa. Junamatkailijan on pidettävä mielessä
 psykologian joukko-opin säännöt. Se tarkoittaa sitä, että
ensimmäisessä ja viimeisessä vaunussa on aina tilaa. Tämä johtuu
 siitä, että ihmiset ovat karjaa. He matkustavat karjavaunuissa
junan keskellä.

Junaillessa pitkin maailman ratapihoja tapaa kuitenkin ilahduttavan
 paljon ihmisiä, jotka eivät seuraa laumaa. He etsivät jotain
parempaa, jotain syvempää. Ei pelkästään jotain, joka
 täyttää heidän tarpeensa ja tekee heidät tyydyttyneiksi. Jossain
 mainoksessa sanottiin,  että maailma tarvitsee edelläkävijöitä.
 Heille varattakoon ensimmäinen vaunu. Siellä on tilaa.

Viimeinen vaunu on varattu maailmaa nähneille pohdiskelijoille,
 jotka mieluummin seuraavat sivusta muiden menoa ja kirjoittavat
muille kertoakseen millaisia he ovat. Pohdiskelijat, haaveilijat ja
 unelmoijat tietävät, että viimeisessä vaunussa on tilaa. Sillä
 ihmiset ovat karjaa ja he valitsevat junan keskimmäiset vaunut,
 koska ovat liian peloissaan tehdäkseen jotain erikoista. Lauman
 sisällä on turvallisempaa.

Junamatkailijan on muistettava, että matkalla ollaan vain kerran ja
silloin on tehtävä siitä matkasta mahdollisimman hyvä.
 Karjavaunun tupakkaosastolta ei näe mitään. Siksi junamatkailijan
 on syytä valita joko ensimmäinen tai viimeinen vaunu, sillä siellä
on tilaa omille ajatuksille ja vastakkaisella penkillä voi lepuuttaa jalkoja.

KristiinaE

  • Reissaajaguru
  • Viestejä: 839
    • Profiili
Mikon matkat maailmalla SK
« Vastaus #7 : 11.12.2003, 19:34:59 »
Hieno.

californiagirl

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 279
    • Profiili
    • Sähköposti
Mikon matkat maailmalla SK
« Vastaus #8 : 11.12.2003, 22:17:55 »
Täytyy kyllä hattua nostaa et joku jaksaa, osaa ja viitsii kirjottaa tuollasia  :D  Tosi hieno!
I'll always love my home, it's California ;-)

ilona

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 298
    • ICQ Messenger - 112101545
    • Profiili
    • Sähköposti
Mikon matkat maailmalla SK
« Vastaus #9 : 27.12.2003, 05:45:47 »
wow.
Olipa kerrankin aikaa lukea kokonaan ja rauhassa, kiitos elämää tylsemmän yövuoron...ja kun saa kommentoida, niin kommentoin.

Ajattelin vaan tässä, että oikeastaan matkapäiväkirjassa parasta on se, että/jos onnistuu taltioimaan sellaisia pieniäsuuria hetkiä, tunnelmia, olotiloja, ajatuksia matkan varrelta. Tiedättehän. Ja vielä hienompaa jos kykenee kirjoittamalla välittämään samaisia fiiliksiä muille. Kuten tämä.

Tosi syvällistä...lievähkö kofeiinin yliannostus hieman verottaa.
Mutta nostan myös hattua, ja taputan käsiäni innostuneesti!
Huomenna ehkä vihdoin ohjelmassa tuo Goodbye Lenin...

reissunainen

  • Tosireissaaja
  • Viestejä: 97
    • Profiili
Mikon matkat maailmalla SK
« Vastaus #10 : 08.01.2004, 20:37:02 »
*taputapu*

Kovin olet hyvä kirjoittaja. Tällaista lukee niin kovin mielellään. Ja kotisivuillasikin käväisin lueskelemassa juttujasi. Paras oli silti "Mummolle", vaikka ei sinänsä reissaamiseen liitykään ja juuri reissujuttuja menin lukemaan. Oli vaan niin hyvää tekstiä, että ei uskoisi DI:n käsialaksi. Kaikella kunnioituksella tekniikan immeisiä kohtaan.. ;)
llet rakenna pilvilinnoja, et rakenna mitään muitakaan linnoja (espanjalainen sananlasku)

Shallow

  • Reissaaja
  • Viestejä: 39
    • Profiili
Mikon matkat maailmalla SK
« Vastaus #11 : 12.01.2004, 20:38:42 »
Oi, tästä minä pidin kovin!
Jos enemmän vain oikeutta nähdä saan, voin verhoutua vaikka lumenvalkeaan.
Mutta jos maailma jatkaa pimeän matkan taivallusta, ylläni on surupuku, ja surupuku on musta."
- Trio Niskalaukaus

Nalle Nallukainen

  • Reissaajaguru
  • Viestejä: 666
    • Profiili
Mikon matkat maailmalla SK
« Vastaus #12 : 18.02.2004, 15:26:57 »
Mahtava. Jos omakin päivis saisi tällaisia piirteitä, olisin todella onnellinen. Ihanaa luettavaa!

inflames

  • Tosireissaaja
  • Viestejä: 76
    • Profiili
    • Sähköposti
Mikon matkat maailmalla SK
« Vastaus #13 : 18.02.2004, 16:04:08 »
Olikohan se Hoitakaisesta, josta sanottiin, että 'proosaa, joka lähenee  
 runoutta tai runoutta, joka lähenee proosaa'.
 Anyway, sopii Herkun juttuihinkin.
 Tosi hienoa!

Herkku

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 255
    • MSN Messenger  - miperala@paju.oulu.fi
    • Profiili
    • http://www.iki.fi/kopera
Mikon matkat maailmalla SK
« Vastaus #14 : 05.06.2004, 10:08:56 »
Hei pitkästä aikaa! Olen kyllä kirjoitellut tarinaa kotisivuilleni, mutta aika vähänlaisesti. www.perala.net Sieltä voi käydä lukemassa kuulumiset. Laitanpa tännekin pienen mietelmän taas. Ehkä lisää seuraa, jos innostun.

Rakastumisen vaikeudesta

Sanotaan, että se voi tapahtua ensisilmäyksellä. Hetki jolloin
asettaa katseensa, voi olla loppuelämän ensimmäinen näky.

Kerrotaan myös, että se voi alkaa pienestä, ihan mitättömästä
jutusta. Pieni ele, hymy tai silmänisku johtaa ystävyyteen ja lopulta
siihen suureen tuntemattomaan, sokeitten valtakuntaan.

Mutta eivät kaikki tarinat ole näin onnellisia ja auvoa uhkuvia.
Ihmisten suhteet ovat yleensä monimutkaisia vyyhtejä. Tai ehkä
 ihmiset ovat niitä. Tekevät kaikesta ja itsestään vaikeampia
 selvittää.

Olen yrittänyt jo aika paljon. Ehkä en riittävästi. Joskus teen liikaa
 töitä enkä jaksa. Joskus taas turhaudun itseeni enkä välitä.
 Välinpitämättömyys saa minut raivoihini. Omani tuplaten.

Tämä nykyinen suhteeni on mielipuolinen. Se repii sisukseni rikki.
 Hetkenä rakastun kiihkeästi, ja toisena vihastun, suutun ja
 huomaan tuijottavani taivaalle nousevaa lentokonetta ja
 haluavani kyydin pois.

Suhteessani on tuhat murheellista tarinaa, jotka minun pitää
 mukanani kantaa. Taakka on raskas, mutta se täytyy osata
 kuljettaa oikein. Jos laitan toiselle olkapäälle kaikki ne asiat, jotka
 ovat saaneet minut ylistämään kuinka ihanaa elämä onkaan, niin
 ole tasapainossa. Tällöin jaksan taakkani kantaa.

Puolustukseni on, että olen ainakin yrittänyt. En tiedä olenko
antanut kaikkeni, mutta yrittänyt olen. Tämä on vaikeaa. Tähän
 kaupunkiin, Dhakaan, on vaikea rakastua.


Herkku

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 255
    • MSN Messenger  - miperala@paju.oulu.fi
    • Profiili
    • http://www.iki.fi/kopera
Mikon matkat maailmalla SK
« Vastaus #15 : 07.07.2004, 19:39:40 »
Laitanpa tänne omalle kotisivuilleni tarinoimani matkajorinat. Jos jotakin kiinnostaa. Kotisivuillani on paljon enemmän tavaraa. Pitää mennä vähän matkaa taaksepäin...Maaliskuulle asti.



Matkapäiväkirja 26. maaliskuuta  

Täällä ollaan! Hikeä puskee. Thaimaasta tänne saavuin eilen ja olen ollut hieman pyörällä päästäni, enkä vähiten varmaan Dhakan ilmassa leijaavien pakokaasujen ansiosta. Mutta ei mennä siihen vielä. Joku voisi luulla, että ryhdyn heti ensi alkuun valittamaan. Päin vastoin! Olen ihan täpinöissäni kaikesta tästä uudesta mitä ympärilläni näen ja koen. Kuulin, että jotkut voivat pitää ihmisten tuijottamista kiusallisena, mutta mielestäni minä olen tuijotellut takaisin ihan samalla mitalla, joten en voi sanoa, että minua häirinnyt osaksi saamani huomio. Voisin viettää tunteja katsomassa Dhakan katujen vilinää. Vanhana liikeenteenlaskijana olen tottunut siihen, että Oulun katuja pitkin tepastelee ihmisiä tipoittain, silloin tällöin ja hyvin verkkaisesti. Täällä on kuhinaa kuin kirppuisen koiran turkissa. Koko ajan tapahtuu jotain ja sekunti on pitkä aika. Liikenteenlaskentakin taitaa olla täällä lähes tuntematon käsite.

Huoneeni seinällä asustaa pari liskoa ja vessassa kämmenen kokoinen spaideri nimeltä Pete. Lisäksi olen saanut tämän runsaan vuorokauden aikana muutaman ihmisystävänkin, joten kaikki on enemmän kuin hyvin. Pete ristin Peteksi sen takia, että se on varsin paikallejämähtynyttä sorttia. Sillä lienee joku syndrooma. Se tykkää olla aloillaan ja huolehtia huushollistaan eli mun vessanpytyn takaosastosta. Sillä on pieni ruohonleikkuri, jolla se trimmaa pyttyyn kiinnittynyttä pientä sieniviljelmää. Aluksi hieman kauhistelin istua pytylle, koska Pete heitti minuun päin varsin ilkeitä katseita, mutta nyt me ollaan jo totuttu toisiimme. Kuulin myös, että hämähäkit ovat islamilaisessa mytologiassa kovin merkittäviä otuksia. En tiedä tarkkaan vielä miksi. Allahin vihat niskaani, jos olisin Peten huuhtonut viemäriin.

Tässä kuvassa on huoneeni, jossa majailen. Hyttysiä ei ole näkynyt, mutta pari pattia ilmestyi viime yön aikana käsivarteen, eli jossakin ne lymyää. Sinäsä mukava, että eivät pidä itsestään paljon meteliä, vaan antavat nukkua. Talo, jossa asun, on Shumon-nimisen pojan vanhempien talo. Se on nelikerroksinen lukaali noin 8km ydinkeskustasta. Ruoka ilmestyy pöytään kolmesti päivässä ja astiat häviävät mystisesti heti ruokailuhuoneesta poistuttuani. Palvelun takaa perheen neljä palkollista, joita ovat kuski, talkkari, siivooja ja kokki.

Bangla-kieltä olen jo oppinut muutaman sanan. Ajattelin ottaa sen haltuuni ainakin niin hyvin, että saan asiani toimitettua kaupassa ja muissa vastaavissa paikoissa. Eihän nyt ole laitaa, että tänne tullaan englantia puhumaan. Vaikka yläluokan tyypit sitä sujuvasti haastavatkin.

Tässä tällä kertaa. En ole tosiaan vielä ehtinyt sulautua tähän kulttuuriin ja maahan, joten mitään syvällisempää en uskalla vielä kirjoitella. Toki olen nähnyt jo nyt paljon kurjuutta, mutta myös hyvin paljon mahdollisuuksia, joista kaukana Euroopassa ei tiedetä mitään.

Herkku

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 255
    • MSN Messenger  - miperala@paju.oulu.fi
    • Profiili
    • http://www.iki.fi/kopera
Mikon matkat maailmalla SK
« Vastaus #16 : 07.07.2004, 19:44:13 »
Matkapäiväkirja 30. maaliskuuta  
Muutama hetki on jo täällä vierähtänyt ja pikku hiljaa alan päästä sisälle tähän ympäristöön. Olen kuljeskellut kaupungillakin yksinäni, mitä paikalliset kovasti hämmästelevät. Totta onkin, että kynnys siihen on täällä korkeampi kuin missään aikaisemmassa paikassa. Kaikki on niin erilaista.

Toissa päivänä löysin eräältä katukirjakauppiaalta Anttilan postimyyntiluettelon vuodelta 1998. Mitä ihmeen kautta se onkaan tänne päätynyt, mietin. Samalla pähkäilin, että kuka kumma mahtaa moisen läpyskän täällä ostaa? Hinnat on paikallisille hieman kalliita ja epäilen suuresti Anttilan toimituskykyä tänne Padmajoen rannoille. Kuvastossa olevat tavaratkin lienevät jo loppuunmyyty.

Ja minkä takia ylipäätään ostaa mitään ulkomailta, sillä täällä on kaikki niin halpaa. Lähes kaikki suuret vaatemerkit tekevät kolttujaan täällä. 200 euron talvitakin saattaa saada lähibasaarista 20 eurolla. T-paidat maksavat alle euron ja housut samaten. Merkkifarkuista saa pulittaa jo lähes 4 euroa. Nyt puhutaan siis aidoista tavaroista eikä mistään kopioista.

Ajatellaanpa, että joku Suomessa haluaisi varustaa vaatekaappinsa totaalisesti. Jos hän tekisi matkan tänne, jäisi hän luultavasti voitolle matkakustannukset sun muut mukaan lukien. Siinäpä matkanjärjestäjille idea. Shoppailumatkat Bangladeshiin. Toki itsekin voin ottaa tilauksia vastaan. Muutamat täällä olevat ulkomaalaiset ovatkin miettineet suurta yhteislähetystä kotimaihinsa.

Muista ulkkiksista puheen ollen. Tapasin eilen Katen ja Laurenin meksikolaisen ruuan merkeissä.  Mukana olivat myös turkkilainen Arda ja bangladeshilainen Mitu. Oli mielenkiintoista kuulla muiden mielipiteitä ja kokemuksia. Tyypit suunnittelivat kovasti matkaa Nepaliin ja pyysivät minuakin matkaan. Huhtikuussa olisi tarkoitus lähteä katsomaan Himalajan lumihuippuja. En uskalla vielä sanoa mitään. Pitää katsoa miten bisnekset antavat myöten.

Bisnekset. Niin, olen ottanut täällä osaa erääseen projektiin, jossa pyritään luomaan paikallisille ohjelmistoalan ihmisille työpaikkoja, jotta he eivät karkaisi maasta. Jos tyypit kertaalleen lähtevät, niin hyvin harva palaa takaisin. Bangladeshilla ei ole kerta kaikkiaan varaa menettää hyvinkoulutettuja ihmisiään minkään muun maan talouskasvua vauhdittamaan. Omassa maassakin piisaa tekemistä. Mutta projekti on vielä aika alkuvaiheessa, joten katsotaan miten käy.

Herkku

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 255
    • MSN Messenger  - miperala@paju.oulu.fi
    • Profiili
    • http://www.iki.fi/kopera
Mikon matkat maailmalla SK
« Vastaus #17 : 07.07.2004, 19:49:51 »
Matkapäiväkirja 7. huhtikuuta

En ehkä ole muistanutkaan mainita missä oikein majailen täällä Dhakassa. Kerroin toki, että kylppärissäni majailee omistajan elkein iso hämyri, mutta kenelle se vessanpytty oikeasti kuuluu? Ohessa kuva talosta koko komeudessaan. Talon omistaa perhe, jonka poika on Aiesec Bangladeshin puheenjohtaja vielä tämän kuukauden. Sen jälkeen hän vetäytyy Aiesecin hommista ja keskittyy yhteiseen projektiimme eli yritykseen, jonka olemme yhdessä perustaneet. Mutta siitä myöhemmin.

Perheen isä on suhteellisen varakas pisnesmies ja lapsia on yhteensä viisi. Äitimuori toimii kotirouvana ja loihtii pötyä pöytään 3 ateriaa päivässä. Aamiainen klo 9-10, lounas klo 15 ja illallinen klo 22. Teetä tarjoillaan lounaan ja illallisen välimaastossa.

Äidin apuna keittiössä häärii perheen nuorin tyttö, joka on jo reilusti yli kahdenkymmenen. Tytär opiskelee tietokoneinsinööriksi yliopistossa. Keittiön vakikalustoon kuuluu vielä keittäjätär, jonka nimeä en tiedä eikä kukaan ole sitä jaksanut minulle kertoa.

Ruokailusta; Yleensä pöydässä on riisiä pari kulhoa ja vettä juotavaksi. Näiden ympärille rakentuu yleensä 3-4 ruokalajin ateria. Kalaa, kanaa, lehmää ja kasviksia. Kaikki tulisella currylla maistettuna. Kaikki lapataan suuhun sormin, joskin minulle suotiin alussa lusikka kouraan. Tämä syömismenetelmä voi näyttää tottumattoman silmiin hieman oudolta, ehkä jopa alkukantaiselta, mutta toimii kuin junan vessa. Tosin tulisimman kastikkeen kanssa saattaa polttaa näpit. Omani ainakin kirvelevät, joten joudun joskus turvautumaan gringolusikkaan.

Perheen kaksi vanhinta lasta ovat jo lentäneet pesästä, joten ei heistä enempää. Loput jäljelle jäävät ovatkin varsinaisia tumpeloita, ainakin mitä arkiaskereisiin tulee. Puhutaan siis perheen miehistä. Isukki jo mainittiinkin, mutta enpä ole hänenkään nähnyt koskaan jalallaan keittiöön astuvan. Sama koskeen perheen kahta poikaa, yhdeksännellä luokalla olevaa kuopusta ja 26-vuotiasta businesskumppaniani. Talossa parveilevat palvelijat hoitavat siivoamisen, pyykkäämisen, korjaamisen, silittämisen, tarjoilemisen ja kaiken muunkin minkä heidän käskee tekemään. Niinpä poikien kotiaskareiksi ovatkin jääneet muut hommat. Mitkä muut hommat, saattaa joku kysyä. No, onhan noita; kattoon syljeskeleminen, syöminen ja piereskely. Kun mainitsin, että osaan elellä itsekseni kuolematta nälkään, saatoin kuulla kovaäänistä ihmettelyä ympäriltäni.

Aijai, taisin hieman kovalla kädellä kirjoittaa, sillä todellisuudessa pojat ovat mitä mukavampia kavereita ja erittäin viksuja. Täällä nyt vaan on tämä luokkajako tällainen. Ihmistyövoimaa piisaa ja se on halpaa, joten ihan hyvä, että rikkaat laittaa rahansa kiertämään.

Itseasiassa nuorimmainen on julkaissut juuri runoteoksen, joka on saanut mairittelevia arvosteluja mediassa. Ei hullummin 15 vuotiaalta. Lisäksi yhteinen jalkapalloinnostuksemme on tehnyt meistä hyviä ystävyksiä.

Kaiken kaikkiaan viihdyn täällä erinomaisesti. Tällaista vieraanvaraisuutta kokiessaan ihminen mykistyy, kun ei tiedä miten päin olla ja miten kiittää. Välillä hävettääkin, kun niin passataan.

Kun en työskentele, koitan petrata banglan kieltäni kaveraamalla palvelusväen kanssa ja juttelemalla 10 sanan sanavarastolla samoja juttuja päivästä toiseen. Ne vaan nauravat ja pälättävät jotain takaisin. Hyvin pyyhkii.

Herkku

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 255
    • MSN Messenger  - miperala@paju.oulu.fi
    • Profiili
    • http://www.iki.fi/kopera
Mikon matkat maailmalla SK
« Vastaus #18 : 07.07.2004, 19:52:54 »
Matkapäiväkirja 17. huhtikuuta

Krikettitähteyteni salat

Oletko koskaan halunnut olla kuuluisa? Muuallakin kuin työpaikan kahvihuoneessa? Tarkoitan siten, etta kun kävelet kadulla, niin ihmiset osoittelevat, tuijottavat, hymyilevät ja morjenstavat sinua. Jos haluat kokea milta tuntuu olla stara, niin tervetuloa Bangladeshiin. Viime viikon torstaina meillä oli krikettimatsi. Se oli jotain yliopistosarjaa. Ei mitään kummempaa, ajattelin. Vähän pallottelua leikkimielellä ja sitten takaisin kotiin. Mutta kun saavuimme paikalle, niin ihmisiä oli pakkautunut satamäärin pienelle puistokaistaleelle rakennetulle krikettikentälle. Olisi pitänyt arvata. Täällä riittää ihmisiä katsomaan ja ihmettelemään. Jos vaikka valkoinen mies pysähtyy kadunkulmaan kaivamaan nenää, niin kohta on rinki ympärillä kuupoilemassa. Mutta ei se haittaa, ainakaan minua. Joka tapauksessa, iltavaloissa paikka näytti todella hienolta.

Ikinä en ole krikettimailaan koskenut, mutta pitihän senkin joskus tapahtua. Hieman ihmettelin, kun muut tyypit meidän joukkueesta hermoilivat. Sanoin, että miten te nyt edes voitte kuvitella voittavanne, kun joukkueessa on pelaajia, jotka ei edes tiedä sääntöja. Sain kokeilla pari kertaa miltä tuntuu lyödä krikettikepillä sitä palloa ennen kuin astelin avauslyöjänä spottivaloihin. Sain jo silloin raikuvat suosionosoitukset ja heilautin mailaa faneille kiitokseksi. Astelin kentälle, jossa toinen joukkue jo odottelikin. Ei muuta kuin valmiusasentoon "hilojen" eteen. Maila ku maila, ajattelin. On tässä ennenkin palloa lyöty. Adrenaliini kuohusi suonissani. Minua hermostutti sittenkin.

Ensimmäinen syöttö, ja saan mailan jotenkin väliin ja pallo lentää viitisen metriä etuvasemmalle. En lähde viela juoksemaan, vaikka ilmeisesti olisi pitänyt. Pari "väärää" syöttöä ja sitten nasahtaa. Pallo lentää upeassa kaaressa takakentälle, minä ja toinen lyöjä tehdään pari pistettä. Siirryn kentän toiseen päähän odottamaan toisen lyöjän vuoroa. Taas juostaan. Nakuttelen pisteitä tasaiseen tahtiin ja porukka on äimänä. Ensikertalainen on kentän paras lyöjä! Ne huutaa: "Foreigner, foreigner!" Mua naurattaa.

Toinen lyöjä vaihtuu välillä, mutta minä en joudu ulos, kuin vasta ihan lopussa. Kun kävelen takaisin vaihtoaitioon hiestä märkänä, porukka osoittaa seisaaltaan suosiota. Kaikkii haluavat kätellä, taputtaa ja onnitella. Ulkokenttävuorolla syöksyn pallon perään kuin Bengalin tiikeri. Nappaan koppeja ja estän pallon matkan alueelta ulos monta kertaa. Taas sama juttu. Tyypit huutaa ja osoittaa suosiotaan. Mua hieman jo nolottaa. En kai nyt niin hyva ole.

Koko illan saan kuulla muiden kertomana kuinka hyvä olin. Lopulta kai aloin itsekin uskomaan siihen. Ja totta kyllä, se pallo lensi monta kertaa aika upeasti ja pisteitä tein varmaan eniten meidän joukkueesta. Man of the Match-titteli lienee ansaittu!

Teetä, heimoveljiä ja sähkökatkoksia

Olin keskiviikosta perjantaihin asti reissussa tuolla sademetsissä. Sain huolestuneita tekstiviestejä torstaina, kun kotiväki ja ystävät olivat nähneet telkusta tornadon tuhoja näillä main. Minä en kyllä mitään huomannut, vaikka paikka oli itseasiassa vain noin 100 kilsaa sieltä missä olin. Ehkä se tuuli oli hieman puuskittainen, mutta lentoon asti se ei jaksanut minua nostaa.

Koillisosissa maata on mukavan näköistä. Kumpuilevaa ja vihreää. Hedelmiä kasvaa joka puun oksalla. Ananaksia, sitruunoita, meloneita, mangoja yms yms. Kaikkea löytyy. Paikan nähtävyydet olivat kuitenkin teeplantaasit ja työläisinä olevat heimolaiset. Heimoveljet näyttivät ihan kiinalaisilta ja puhuivatkin kuulemma sitä murretta. Odotin jotain hieman alkukantaisempaa, mutta niin vain siellä nokialaiset pirisi ja kaapeliteeveeltä tuli normaalia sontaa; salattuja elämiä ja bumtsibumia.

Joka tapauksessa tuo paikka oli ehkä silmää lepuuttavin paikka tässä maassa. Tähän asti. Rauhallisuus, ihmisten kiireettömyys ja pysähtyneisyyden tunne oli läsnä. Olisin mielelläni viipynyt  pidempäänkin. Valitettavasti(?) meitä oli koko joukko reissun päällä, joten en voinut muuta kuin seurata muita tyyppejä. Matkaseurassa ei sinänsä ollut mitään valittamista, mutta kyllä yksin matkaaminen on parasta mitä tiedän. Ei tarvi jahkailla eikä katsella muiden pätemisen tarpeesta johtuvaa pelleilyä. En väitä, että tätä tapahtui, mutta enpä kiistäkkään.

Sademetsäkävely toi elävästi mieleen kotoisen suven. Tuuli suhisi puissa epätornaadomaiseen tyyliin ja linnut lauloivat. Kuin Suomen kesä, paitsi että oli kuuma ja hiki. Seuraavan päivän pyöräretki oli matkan mukava kohokohta, vaikka kestikin vain melko lyhyen ajan. Syynä tähän oli upouudet kiinalaiset HeroJet-pyörät, jotka hajosivat käsiin, sekä bangladeshilaiset parhaassa iässä olevat nuoret miehet, matkatoverini, jotka lyyhistyivät tien varteen puolentoista kilometrin polkemisen jälkeen lopenuupuneina. Uskomatonta miten huono yleiskunto voi joillakin olla!

Minähän en mikään kunto ihme ole koskaan ollutkaan sattuneista syistä, mutta nämä kaverit alittivat riman, jota ei enää syvemmälle olisi voinut kaivaa. Tämä kaikki johtuu tämän maan kulttuurista ja vallitsevista luokkaeroista. Yläluokka ei kävele, juokse tai ylipäätään liiku ilman kuskia; autokuskia, riksakuskia, babytaksikuskia, bussikuskia, omaa henkilökohtaista kuskia. Nämä kaverini ottavat riksan taittaakseen 100 metrin matkan. Ei ihme, että hengästyttää. Teimme pyöräretken eurooppalaisin voimin.

Junamatkalla takaisin koin upean ukonilman. Taivas täyttyi tuhansista salamoista. Minunlaiselleni ukkosfriikille se oli paras show maan päällä. Luontoäidille suuri kiitos.

Herkku

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 255
    • MSN Messenger  - miperala@paju.oulu.fi
    • Profiili
    • http://www.iki.fi/kopera
Mikon matkat maailmalla SK
« Vastaus #19 : 07.07.2004, 19:57:34 »
Matkapäiväkirja 25. huhtikuuta  

Loistavia silmiä

Kävin torstaina tämän 16 miljoonan asukkaan kaupungin ainoalla yökerholla. Oli vapaaliput ja tukka rehvakkaasti pystyssä. Viime kerrasta olikin aikaa.

Vietin iltaa hohdokkaissa merkeissä tuttavien kanssa seurustellen. Illan mittaan kouraani ilmestyi kasa käyntikortteja. Ilmeisesti business ei täällä pidä vapaa-iltaa. Itse en tiedä käyttääkö esitteltäessä harjoittelijastatusta vaiko Vice President -nimikettä. Kumpikin kun on paikkansapitävä titteli. Suoritan Aiesec-harjoittelujaksoni nimittäin omassa firmassani! Ehkä pelkkä Sir olisi hyvä. Tai miten olisi Captain? Olen aina ollut sitä mieltä, että parasta yksityisyrittäjyydessä on juuri tittelit, joita voi vaihtaa itselleen mielensä mukaan. Kun edellinen kuulostaa kuluneelta, niin uusi syntyy hetkessä tilalle ilman turhaa paperisotaa. Ylennän ja alennan itseäni riippuen mielialasta. Tänään olen pelkkä Herra Johtaja Sir.

Klubin nimi oli mielestäni tässä luokkaerojen luvatussa maassa oikein osuva; Privileged (Etuoikeutettu). Totta tosiaan tunsin olevani etuoikeutettu, kun lampsin porteista sisään siihen loistoon samalla kun vartijat hätistelivät roskasakkia pois kerjuulta, mutta tunsin myös omatuntoni kolkon koputuksen.

Edellisenä päivänä olin kiertänyt keskikaupungin slummeissa erään paikallisen huumetrokarin seurassa. Kaveri tarjoutui oppaaksi, sillä hän halusi näyttää minulle ja kanadalaiselle kaverilleni millaista ihmisten elämä todellisuudessa tässä maassa on. Niinpä seurasimme häntä läpi saastaisimman hökkelikylän mitä kuvitella saattaa. Perässä 30-päinen lapsilauma ja ympärillä vanhempien ihmisten ontot katseet. Lapset olivat riemuissaan meidät tavattuaan. Suloisen viattomina ja täysin tietämättöminä osakseen langenneesta julmasta kohtalosta he pomppivat ja ryntäilivät sinne tänne meidän huomiotamme kalastallen.

Omaa sisintä korvensi tieto siitä, että kohta nuo pienet loistavat silmät tuijottaisivat tyhjinä ja elämänilon kadottaneina ohikulkijaa vanhempiensa tavoin aaltopeltimaailman syvyyksistä.

Mietin miten raskasta täällä onkaan elää moisen rinnakkaismaailman kanssa. Miten paikalliset, parempiosaiset jaksavat? Miten he suhtautuvat apua pyytävään, ojennettuun käteen?

Luulen, että he sulkevat tuon kurjuuden pois mielestään. Kylmettävät mielensä ja ajattelevat, että näinhän se pitää ollakin. Toiset ovat syntyneet köyhiksi, toiset rikkaiksi. Enkä syytä heitä siitä. Ei kukaan jaksa elää, jos kantaa sisällään kaikkien täällä vastaan tulevien surullisten tapausten taakkaa. Vaikka on monia ihmisiä, jotka tekevät paljon auttaakseen, löytyy täältä myös hyvin paljon sellaisia omahyväisiä paskiaisia, jotka paistattelevat menestyksensä itsekkäässä valokeilassa. Monet voisivat tehdä paljon enemmänkin.

Syrjäkaduilla kulkiessaan näkee sen todellisen Bangladeshin. Köyhyyden ja sairauksien runteleman. Jos annankin almun tai kaksi, niin se on lopulta enemmän haitaksi kuin hyödyksi. Kuljen monesti ohitse ja kovatan itseni. Tärkeämpää on pitää omat päämäärät selkeinä ja ponnistella niitä kohti pitkällä tähtäimellä. Tärkeämpää on olla hukkaamatta itseään. Vain siten voin auttaa.