Raukea Romania ja muikea Moldova (SK)

 (Luettu 4625 kertaa)

kookaburra

  • Reissaajaguru
  • Viestejä: 619
    • Profiili
    • http://my.opera.com/kookaburra82/albums/
    • Sähköposti
Raukea Romania ja muikea Moldova (SK)
« : 17.10.2007, 14:48:02 »
Tässäpä vanha matkapäivis.

Per Hei 27, 2007 1:02 pm Tapahtui ennen matkaa  

Saavun Romaniaan sinivalkoisin siivin 14/8, ja suunnitelma sen jälkeen tuulihattumaiseen tapaani varsin avoin. Vähän olen kuitenkin haaveillut: Bukarestissa saanee riittää yksi päivä, eli keskiviikko. Olen lueskellut kaupungista jonkin verran, enkä ole täysin vakuuttunut, että rakastun Bukarestiin ensikohtaamisella (ja jos niin ei käy, niin ei se siitä yleensä kummene). Joten seuraava yö mennee junassa, muutenkin katson viisaaksi siirtyä suurkaupungin helteestä mukavaan romanialaisjunaan viilentymään, hih!

Matkustan yksin, ja toiveena tällä reissulla onkin päästä nimenomaan liikkeelle, kokea matkan tuoksina. Junia, junia!! Kiskojen kolkkeeseen nukahtaminen on mulle yksi maailman hienoimpia tunteita. Jos siihen kyllästyn, niin kuopatkaa minut pois!

Moldovassa pääkohteena on Chisinau. Tietämykseni kaupungista ja koko maasta on edelleen aika heikko, vaikka olen yrittänyt haalia tietoa. Tämän vuoden alusta tullut viisumivapaus helpottaa käytännön asioita, ja ehkäpä saan kysymysmerkkinä päässäni pyörivän maan avautumaan menemällä paikan päälle.

Aikaa Chisinaussa on pari päivää, jonka jälkeen taas yöjunalla puksutellen Romanian rannikolle, näillä näkymin Constantaan. Ajattelin viettää sääret suorana rannalla ainakin yhden päivän. Päiväjunalla paluu Bukarestiin ja illansuussa sunnuntaina 19/8 kotiin.

Jännitän!

Tor Elo 16, 2007 10:40 pm Reissun tiimellyksessä

Muutama ajatus ja tapahtuma viime paivista, rouskutan samalla herkullisia ja mita edullisimpia popcorneja; 1e =vajaat 16 paikallista valuuttaa leita, nama maksoivat 2 leita /pussi. Suolaa kuuman paivan jalkeen kaipaakin.

Lento Helsingista Bukarestiin sujui kivasti, lukuunottamatta taakseni pesiytynytta porsasta, joka ilmeisen tyytyvaisena lennon tarjontaan paasteli vuorotellen melusaasteeseen verrattavia royhtayksia, ja silmiakirvelevia hajupommeja. Wanted: Kaytoksen kultainen kirja...Kapteeni varoitteli turbulenssista, mutta matka meni kuitenkin suht tasaisesti, ja Finnair oli ottanut valikoimiin namin tonnikalatahnataytteisen sampylan.

Bukarest tyrmasi betonikolosseillaan ja hurjalla liikenteella, joten ennakkoaavistukseni osuivat aikalailla oikeaan. Saavuin pimean jo tultua, mutta yksin ei pelottanut liikkua; myoskaan monessa paikassa varoitellut kulkukoirat eivat hairinneet, olen nahnyt niita tahan saakka koko reissun aikana vain muutaman. Muutenkin taidan reissussa rahjaantyneena ja varattoman nakoisena olla aika epakiinnostava kohde minkaan sortin ahdistelulle tai rikollisuudelle.
Hassua muuten, etta joskus nuorempana yksinmatkustamisen riskeja ei niinkaan ottanut edes huomioon (eika mitaan pahempaa kylla koskaan onneksi ole sattunutkaan), mutta nykyisin jos olen lahdossa yksin, aina paria paivaa ennen alkaa tutista, vaikka matkaa kovasti odottaakin. Perilla kuitenkin pelko on poissa, ja painelen menemaan tyytyvaisena.

Majoituspaikka ensimmaisen yona oli Cristman's Hostel keskustassa, 15e yo. Piti olla dormihuone, mutta sainkin kayttooni kokonaan oman samaan hintaan. Omistajat olivat muutenkin mukavia, ja se korvasi ilman muuta huoneen lievan nuhjuisuuden. Siistia ja puhdasta oli kuitenkin.

Seuraavana paivana loysin loysin viihtyisan puiston viilentymiseen, ja paiva kului nopeasti. Kavin ihmettelemassa parlamenttitaloa, maailman toisiksi suurinta rakennusta. Aivan paattoman kokoinen pytinki.

Illansuussa hyppasin Moldovan-junaan, sanelan antamat tiedot pitivat hyvin paikkansa, ja makuuvaunupaikka talle 13 tunnin matkalle maksoi n.25 euroa. Alkumatkasta ennen kahdeksaa oli viela valoisaa, ja taipaleen taittumista oli mukava seurata. Samassa hytissa matkusti moldovalainen tytto. Passintarkastukset tehtiin matkan alkaessa, uudelleen yolla noin kolmelta, ja viela kerran ennen sarastusta.

Asiasta toiseen, mika noissa itaeurooppalaisissa naisissa on, etta ne ovat aina niin virheettoman nakoisia? Matkaseurani meni nukkumaan meikit naamassa (mika ei kylla sinansa oo mitenkaan suositeltavaa), mutta kolmelta heratyksen tullessa han naytti aivan valmiilta vaikka Linnan juhliin, suoraan paansa tyynysta nostaneena. Edes luomivari ei ollut varissut hippustakaan! Siskot, jos teilla onnistuu sama, niin ilmoittautukaa kertomaan salaisuutenne! En tosin ole kateellinen, rehellisen aimistynyt vain, ja yolla hieman hymyilytti.

Juna saapui vartin etuajassa Chisinaun pienehkolle ja ihan viihtyisalle asemalle. Loppumatkasta seurailin maisemia junan ikkunasta, mika tuo itselleni matkalla ollessa ehka ne kaikista parhaat fiilikset. Hevosvankkureita, pienia taloja, paallystamattomia teita, polya, vanhoja puuaitoja, auringossa paahtuneita ihmisia. Sympaattinen maa.

Majoitus Chisinaussa oli ehtaa 70-lukua hotelli Cosmoksessa. Yhh 30e, kalliihko, mutta junayon jalkeen arvoisensa. Huone nauratti: Veivattava keltainen puhelin, ruusutapetit ja sohvanpaallys myrkynvihreaa samettia. Seka suihkun lattialla, altaassa, etta vessanponton kannella oli venajankielinen paperilappunen missa luki vain yksi sana. Jai arvoitukseksi, mita vieraalle haluttiin kertoa. Valitettavasti en enää muista mita siina luki, mutta olisiko Jounilla tai muilla ajatusta, mista voisi olla kyse?

Kiertelin paivalla sivukujilla, uteliaana nakemaan ihmisten arkielamaa. Turisteja taalla ei ole oikeastaan ollenkaan, mutta huomatessaan etten ole paikallinen, ovat ihmiset olleet poikkeuksetta hyvin ystavallisia. Viela huominen aikaa taalla Chisinaussa, ihmeempia nahtavyyksia koko kaupungissa ei juurikaan ole, joten taytynee keskittya kahviloihin ja arkielaman haisteluun. Kiireetonta.

Muutin mieleni matkan loppusuunnitelmasta: Rannikon ja Constantan sijaan valitsen kuitenkin Brasovin, olen lukenut siita niin paljon positiivista, etta voisi myohemmin harmittaa, jos en menisikaan.  

Lau Elo 18, 2007 8:04 pm Muuta tapahtunutta ja huomioitua  

BetoniCosmoksen aamupalalla Chisinaussa oli laitettu margariini (tai veikkaisin etta voi-)kuutiot kekseliaasti lasimaljaan, jossa ymparilla lukuisia jaakuutioita pitamassa ne kohmeisina. Ensimmainen kerta kun tahan tormaan, lieneeko sitten laajemmassa mittakaavassa kaytossa muissa maissa. Toki kuutioissa oli jokusia pisaroita paalla, mutta parempi nain, kuin harskiintynyt ja lammin voi. Ilmiselvaa niksipirkka-ainesta!

Kavin Chisinaussa parturissa. Paikalliset olivat hieman ujoja ottamaan minut vastaan kun en osannut kielta, (vai johtuikohan kesan kuivattamasta kuontalosta!), mutta sain lopulta aivan kelpo tasoituksen latvoihin. Hinta oli todella kilpailukykyinen, 15 Moldovan leita eli noin yhden euron! Taalla voisi kannattaa kayda myos manikyyrissa, hierojalla yms., mutta en sitten ehtinyt junan lahtiessa takaisin Bukarestiin.

Konduktoori jakoi taas herttaiset kukkalakanat, ja sain talla kertaa hytin yksin kayttooni. Juna pysahteli yolla pitkia toveja lastaamaan tavaraa tms., ja ajattelin ettei se ikina ehdi perille ajoissa, mutta kuljettaja pisti ykkosen silmaan, vanha veturi puuskutti kuin henkensa hadassa mustaa hoyrya tyontaen, ja Bukarestin asemalle juna saapui tasmalleen aikataulun mukaan! Mainiota kyytia. Junan vessoista en sano mitaan..!

Moldova kaikkinensa oli hyvin positiivinen kokemus! Kuten sanottu, sympaattinen maa. LP:sta lukaisin turisteja olevan vain 20 000 vuodessa, tama tarkoittaa siis noin reilua viittakymmenta visiteeraajaa paivassa koko maata kohti. Vahaisen maaran huomaa seka katukuvassa, etta ihmisten kayttaytymisessa. Paikalliset ovat yleensa ottaen hiukan ujoja ja hyvin ystavallisia.

Jatkoin siis matkaa Bukarestiin saavuttua samantien Brasoviin klo 7:30, matkassa meni aikaa vajaat kolme tuntia. Pilkin suurimman osan ajasta ja taisin missata komeitakin maisemia, yojunassa ei kovin montaa unituntia kuitenkaan tullut. No, paluumatkalla sitten silma tarkkana...

Brasov on kaunis!
Olin paattanyt kysya majoitusta budget-hotelli Aro Sportista. En tieda mita paassani liikkui, ei ilmeisesti mitaan, mutta suunnistin nurinpain olevalla kartalla kaupungin halki, ja ihmettelin ja manailin kun hotellia ei ensialkuun loytynyt. Voisivat paivittaa noita karttoja... Niinpa niin!

Syy miksi valitsin Aro Sportin, oli paatelma, etta isohkossa hotellissa on todennakoisimmin tilaa. Olin aika romuna vasymyksesta, kuumuudesta, kavelysta -kirottujen naishormonien viela kymmenkertaistaessa nama tuntemukset!! Huone onneksi loytyi, samaan hintaan kuin Bukarestissa eli n. 15e yo. Cristmanissa hinta tosin vastasi paremmin laatua kuin taalla, joten suosittelisin Aro Sportin sijasta jotain idyllisempaa kotimajoitusta.

Kolme tuntia unta lisaa ja olo oli aivan toinen! Brasov tosiaan on viehattava, mutta ehka hieman yllatykseton? Hieman kuin jokin saksalainen hyvin sailynyt pikkukaupunki. Kivoja kuppiloita nayttaa olevan joka kadunkulmassa. Piipahdin ylailmoissa kukkulalla, koysirata kustansi alle 3e ja oli hintansa arvoinen. Maisemat ylhaalta ovat hulppeat! Reissusta enaa huominen jaljella.  


Maa Elo 20, 2007 3:00 pm Kotona taas

Kivahan se oli omassa sängyssä taas sikeitä vetää, varsinkin kun sai vielä nukkua pitkään, tärkeää ensimmäisenä lomanjälkeisenä aamuna.

Hmm, Lonely Planethan tosiaan kertoili monenlaista vierailemistani maista, siihen asti kunnes hukkasin sen. Se oli kirjaston upouusi opus, veloittavat varmaan (ymmärrettävästi) kelpo summan... Juuri, kun olin ehtinyt iloita, että on meillä hyvä tuo kirjastolaitos, kun ei tätäkään tarvitse kalliilla omaksi ostaa jos ei halua! Pentele! Kävin siis nauttimassa yhden Ursuksen la-iltana aikomukseni mukaan, ja kirja unohtui kuppilan pöytään. Paikan piti aueta sunnuntaina kahdeltatoista, mutta kymmenen yli ei vielä näkynyt edes valoja, joten luovutin koska junani oli lähdössä. Toivottavasti kirjasta on iloa jollekin...

Tuolloin lauantaisena iltana, transylvanialaisilla vuorilla kun olin, olisi voinut odottaa Draculan putkahtavan jostain verenhimoisena; niin vaikuttava oli luontoäidin järjestämä näytelmä. En pelkää ukkosta, joten kolmituntinen (!) salamointi ja kaatosade hotellihuoneen ikkunalaudalta seurattuna, hyvä kirja kainalossa, oli pelkästään kiinnostavaa.

Paluumatka Bukarestiin maksoi vain alle puolet siitä, (=15RON / n. 5€), mitä meno (=36 RON / n. 12€) Brasoviin! En tiedä mistä ero johtui, paluujuna oli reilun tunnin hitaampi kuin meno, mutta lieneekö koko selitys? Tasossa en huomannut kummempaa eroa. Matkan varrella näkyi pari niin rähjäistä tehdasta, että en yllättyisi pikku pamauksesta, valitettavasti. Myös jokiin oli parissa paikkaa kipattu satoja kiloja roskia. Tiedän, etten itsekään luontoa suojele matkailuharrastuksellani, mutta silti mieltä kirpaisee tuollaisen näkeminen...

Bukarestissa pyörin siis viime tunnit ilman karttaa, en sitä tuossa vaiheessa alkanut enää ostamaankaan, mutta jotenkin onnistuin keplottelemaan itseni Piata Victorialle ja lentokenttäbussiin.

Marmatusosio: Lipunmyyntitiskiltä on turha kysyä juuri mitään, edes junan lähtöraidetta, he ohjaavat samantien infotiskille. Saatan ehkä olla yliherkkä huonolle asiakaspalvelulle, mutta kyllä infojenkin anti aikaa nihkeää oli. Esim. Nord-asemalla täti katsoi nenänvartta pitkin, kun huomasi etten puhu romaniaa, ja vastaili yhdellä sanalla, vaikka varmasti osasi enemmänkin. Kysyin paria asiaa, ja sen jälkeen hän jo hätisti kädellään, että menehän siitä! En vain ymmärrä, miksi asiakaspalveluun otetaan töihin ihmisiä, keitä homma ei kiinnosta. Ja jos ei halua käyttää kielitaitoaan, ehkä kannattaisi tehdä jotain muuta kuin istua pääkaupungin vilkkaimman juna-aseman turisti-infossa?!!

Rajan takana Chisinaussa ihmiset olivat kuitenkin ihan ystävällisiä, ja meininki muutenkin leppoisampi. Bukarestista mun on vaikea keksiä juuri mitään positiivista, mutta ehkäpä joku muu saa paikasta enemmän irti. Romaniassakin maaseudulla näkyy rakennuksissa ja muualla ns. rappioromantiikkaa, Bukarestissä lähinnä pelkkää rappiota. Maaseutua ja maan pohjoispuolta olisi kyllä kiva kiertää toistekin, luonto maassa sinänsä on kaunis ja monimuotoinen. Brasov oli tunnelmaltaan myös ihan leppoisa, ja ydinkeskusta oli autoilta rauhoitettu, mikä on aina positiivista.

Matka oli kokonaisuutena onnistunut ja helpotti taas lähtemisen poltetta - hetkeksi!
Kesyt linnut kaipaavat, villit lentävät...

J-Ko

  • Reissaajaguru
  • Viestejä: 745
    • Profiili
Raukea Romania ja muikea Moldova (SK)
« Vastaus #1 : 03.11.2007, 00:30:52 »
Hieno raportti, kiitos siitä.
Tosta sai irti paljon vinkkejä jos(kun) on itse menossa samoille seuduille.
Mä olen aina pitänyt noita seutuja jotenki epäilyttävinä, mutta toi kertomus jonkin verran muutti mun asennoitumista.
"Vaihdetaan kirkasvalolamppu toimivaan haulikkoon"

Roopatra

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 289
    • Profiili
Raukea Romania ja muikea Moldova (SK)
« Vastaus #2 : 03.11.2007, 07:31:23 »
Tosi kiva päiväkirja. Ihana lukea pikkumyytä sitä odotellessa että uskaltaako ikinä lähteä sinne suunnille itse. :)

kookaburra

  • Reissaajaguru
  • Viestejä: 619
    • Profiili
    • http://my.opera.com/kookaburra82/albums/
    • Sähköposti
Raukea Romania ja muikea Moldova (SK)
« Vastaus #3 : 06.11.2007, 16:07:25 »
Kiitos babyt!
Ei ole epäilyttävää, vaan hyvinkin rauhallista ja miellyttävää,  matkaan vaan :)
Kesyt linnut kaipaavat, villit lentävät...

handevee

  • Reissaaja
  • Viestejä: 26
    • Profiili
Infotiskistä
« Vastaus #4 : 07.11.2007, 12:23:47 »
Moi,

Niinhän se on, että täällä itäisemmässä keski-euroopassa on semmoinen tapa, että kysymykset ja tiedustelut suoritetaan info luukulla ja liput ostetaan sitten tietojen perusteella sieltä normaalilta luukulta :)

Minua ainakin ottaa kuuppaan aikataulujen tiedustelijat, hintojen puntaroijat ja reittien kanssa spekuloijat, ainakin kun he ilmestyvät jonoon miun edelle aina kun on kiire omaan junaani...

Tosin, Romaniassa sain liput ostettua englanniksi luukulta viime reissulla elokuussa joka ikinen kerta, tosin aina parempaan hintaan ja parempiin yhteyksiin mitä englantia puhumaton info "neiti" harmaassa tukassaan ehdotti siellä info kioskilla :-P Näin Bukarestissa lippu-automaatin juuri kun olin lähdössä, mutta sitä en vielä ehtinyt kokeilla joten jäi syytä palata Bukarestiin pian.

Romaniasta Budapestiin tullessa makuuvaunussa oli meillä erinomainen yllätys, SUIHKU! Se oli käytävällä vessaa vastapäätä, siisti ja sisälti saippuat ja erinomaisen lämpimän veden. Mainiota! Tosin kun olin käynyt siellä niin laittoi konnari sen lukkoon, voi olla että saattaa maksaa erikseen, miä en kysynyt :)

Hande

Illusion

  • Reissaajaguru
  • Viestejä: 732
    • Profiili
Raukea Romania ja muikea Moldova (SK)
« Vastaus #5 : 07.11.2007, 12:37:37 »
Kiva pieni matkakertomus! Kiinnostavaa ja vierailemisen arvoista aluetta varmasti. Kiitos tunnelmista, jotka toit elävinä silmieni eteen. :wink: