Elämyksiä Emiraateissa (SK)

 (Luettu 505 kertaa)

kookaburra

  • Reissaajaguru
  • Viestejä: 619
    • Profiili
    • http://my.opera.com/kookaburra82/albums/
    • Sähköposti
Elämyksiä Emiraateissa (SK)
« : 27.01.2016, 23:28:52 »
En oikein osaa perustella miksi olen vuosikaudet halunnut juuri Dubaihin, mutta löysin sen ainakin vuoden 2009 matkatoivelistaltani, ja ajatus on ollut olemassa varmaan jo aiemmin. Ehkä siksi, että ajattelen Arabiemiraattien tarjoavan Jotain Ihan Muuta, mitä olen aiemmin nähnyt.  Ja juuri kun olin ajatellut palkita itseni valmistumisen johdosta reissulla, tupsahtivat Norwegianin uuden reitin tarjouslennot. Ostin ne samantien, pakaasi oli suolainen 20e/suunta, mutta kokonaishinnaksi kahdelle hengelle tuli silti vain 440e. Edullisempi kuin normaali Finnairin yhden hengen lento siis! Matkaseurana on minimatkaaja 3v., joka tietää että reissaaminen on kivaa ja on aina valmis lähtemään mukaan ihan mihin vaan.

Ennen matkaa kirosin paikallista hintatasoa ja vaihdoin majoitusvarauksia paikasta toiseen useasti. Lopulliseksi paikaksi valikoitui armoitetun pallontallaajakaverini Hanin vinkistä Sharjahin emiraatti ja sieltä penkomisen ja muutamien sähköpostien jälkeen hotelli Al Seef. Emiraatti vaihtui, koska hintataso oli Dubaita todella paljon maltillisempi, hotelli tarjosi kaupunkiin kolmesti viikossa ilmaisen shuttlen ja aloin kiinnostua myös naapuriemiraattien elämästä. Sharjah on Yhdistyneiden Arabiemiirikuntien kolmanneksi suurin kaupunki ja siellä on noin 900 000 asukasta. Se on Dubaita vanhoillisempi: alkoholilisenssiä ei ole mahdollista saada, eli kyseessä on ns. kuiva emiraatti. Lisäksi pukeutumiseen suhtaudutaan nuivemmin: olkapäät, vatsa ja polvet on syytä olla peitettynä julkisilla paikoilla liikkuessaan. Wikitravel ohjeistaa lisäksi ” Women are usually stared at, in certain parts of the city so bring a male relative or friend, to be safe.” Öh.  Kyseisiä alueita ei eritelty tarkemmin, ja päätin lopulta olla stressaamatta liikaa ja käyttää maalaisjärkeä.

Mutta tosiaan, sitten matkaan! Olen kirjoittanut matkapäiväkirjaa joko päivittäin tai viimeistään seuraavan päivän iltana.
 
Noni, täällä ollaan. En toistaiseksi ole katunut majoittumista Al Seefissa - ranta on käytännössä tien toisella puolen ja hotellin suhteen kaikki enemmän kuin ok. Siisti huone, hyvä aamiainen ja väki erittäinkin palvelualtista.

Lento lähti noin tunnin myöhässä iltaseitsemän maissa, ja mua hieman kauhistutti mitä tuleman pitää. No, minimatkaaja on aika konkari, kuudennen tunnin kohdalla se puuskahti kerran "tämä kestää nyt aika kauan", mutta ei muuten kitissyt sanallakaan. Viereisen penkkirivin nuori nainen mulkoili miniä ja muita lähistön ipanoita lennon lähtiessä ja pyöritteli silmiään jos nauroimme liian kovaan ääneen, pardon. Meinasin toivottaa ystävällisesti reipasta ripulia loman ajaksi,  mutta sain hillittyä itseni ja loistolennon päätteeksi naama olikin jo paljon suopeampi. Hah!
Sharjah on vanhoillisesta maineestaan huolimatta ulospäin yhtä hyperarkkitehtoorinen kuin naapurinsa. Olin lukenut etupäässä Dubaista, en Sharjahista, ja vihreillä, violeteilla ja vaihtuvilla väreillä koristellut pilvenpiirtäjät tulivat yllärinä. Tykkään todella niistä, lämmön korvaa joku mystinen ylväys kun ne kohoavat ainakin omien niskojeni ulottumattomiin joka puolella. Vastapainona maisemassa on tuhannen ja yhden yön moskeijoita.

Viime yön unet jäivät kolmeen tuntiin, ja tänään otimme rennosti. Ekan taksin tarjoaja kentällä ehdotti hinnaksi 380 dirhamia mikä lienee yli sata euroa. Mittari raksutti lady driverin kuljettamana hinnaksi 80, matka kentältä Sharjahiin vei yöaikaan ehkä 20-25 min. Kentällä ohjattiin mini-ihmisen kanssa omaan, huomattavasti lyhyempään jonoon. Tarjolla oli myös niqab lane. Bensan litrahinta on noin 0,40€.
Hotellin aamupala jatkuu ihanan armollisesti aina 10:30 (tosin Suomen aikaa 8:30) saakka, mutta unet tosiaan jäivät vähiin. Minimatkaaja sanoi päivän aikana ehkä toistakymmentä kertaa, että on kiva olla reissussa. Onneksi, muuten asiat saattaisivat olla aika paljon vaikeampia  . Menimme päivällä kurkkaamaan viereisen hotellin maksullisen rannan. Lämpöä on n. +26 ja vedessä hieman vähemmän. Ehdottoman miellyttävää silti! Hotellista vakuutettiin että viereiselle yleiselle rannalle voi mennä uikkareissa, mutta tarkkailen tilannetta ensin hetken. Olen kyllä peittänyt itseni ihan kuuliaisesti (pitkät housut, olkapäät) ulkona liikkuessa, eikä meihin ole kiinnitetty juuri lainkaan huomiota siltä osin. Piipahdimme illalla taksilla (n. 5€ suunta) Sharjahin keskustan City Centerissä. Ei valtava, mutta riittävän iso eksymiseen. En näe pointtia haahuilla ostoskeskuksessa ilman shoppailutarkoitusta, mutta halusimme ruokakauppaan. Ostin saudifetaa, mikä oli törkeän suolaista ja hyvää. Liikenne ahdistaa täällä kyllä, nopeuksissa ei välillä ole mitään järkeä. Mutta kaikki muu toistaiseksi hyvin. Huomenna siis yleinen ranta ja hotellin shuttle bus Dubaihin.

Mä oon tähän mennessä ollut todella tyytyväinen. Erityinen lisämauste on ollut majoitus Sharjahin emiraatissa. Tämä on pilvenpiirtäjäsiluetista huolimatta paikallisempi ja rauhallisempi. Pyöriminen Dubain Deirassa sai minut todella kiittämään itseäni että vaihdoin majoituksen sieltä pois! Vilinä täytti kaikki aistit, osa taisi mennä tukkoonkin...Olen sen verran monta kertaa saanut aistiyliherkkyystesteistä tappipisteet, että kai jo pitäisi ymmärtää pysyä pois paikoista missä on noin seitsemän ihmistä neliömetrillä.

Eilen siis hyppäsimme kuitenkin hotellin shuttleen kolmelta. Se oli jonkinlainen uusi tila-auto. Kaikki paikat tulivat täyteen, mutta minimatkaaja sai oman kolon vierestäni. Olin aika ärsyyntynyt kun kuski erikseen kehotti että turvavyöt voi jättää kiinnittämättä. Äly älä jätä, täällä on käsittääkseni about maailman korkeimmat liikenneonnettomuusluvut. Pysyin kuitenkin hiljaa, mutta kiinnitin vyön. Matka Dubaihin vei noin 40min ja pilvenpiirtäjiä vilisi siellä täällä. Turvaväli on täysin tuntematon käsite, vauhtia saattaa olla lähemmäs sata ja edellä ajavan takalasiin on oikeasti vain se muutama metri. Mitään ei voi kuitenkaan tehdä toisin - ilmiö ruokkii itseään koska jos väli olisi yhtään suurempi, siihen tunkisi taatusti joku.
 
Pääsimme ehjinä perille ja kuljettaja ajoi kieltämättä sujuvasti. Jonkinlaista käänteistä tetristä: palikat (autot) väistelevät toisiaan... Yksi moottoriteistä oli kymmenkaistainen. Täysin järjetöntä, mutta esteettisessä mielessä hämmentävän näyttävää ylhäältä rampilta katsottuna. Se on kyllä myönnettävä että täkäläiset autot eivät ole haisuleita. Ne ovat uusia ja ilmeisen tehokkaita kaikin puolin.

Deirassa matka vei Baniyas-aukion liepeiltä kävellen kohti Dubainlahtea. Pysähdyimme syömään jonkinlaiseen fuusiokeittiöön josta löytyi herkullista falafelia ja tuorepuristettuja mehuja. Kustannus taisi olla n.25€. Minimatkaaja hyrisi kilpaa löytämänsä kulkukissan kanssa, kun mehun päälle oli plumpsautettu iso jäätelöpallo. Laskevan auringon säteet heijastelivat takanamme Rolex-tekstein kiillotetuista avaruusajan taloista, ja edessä Dubainlahdella ajelivat perinteiset tiikkipuiset abra-avoveneet. Olin vaikuttunut tunnelmasta! Sharjahissa suuri enemmistö naisista on hunnutettuja ja monet miehet upeissa dishdasha-kaavuissa, mutta heitä näkee paljon myös Dubain puolella. Miehet pukeutuvat muutoin yleensä suoriin housuihin ja kauluspaitaan. Farkkuja ei hirveästi näe.

Olemme itse kulkeneet jonkin verran yhtenä kappaleena eli mini pääsee selkään kantoreppuun siinä vaiheessa kun sen jalat väsyvät. Iloinen mötikkä on tällä hetkellä n. 17 kg, joten ihan hyvä pitää iltapäivät rantaelämään varattuna ja siirtyä marssille vasta kun aurinko alkaa laskea. Reppukaksikkomme herättää kyllä huomiota varsinkin täällä Sharjahissa, mutta suhtautuminen on ollut sataprosenttisen lämmin. Ihmiset tönivät toisiaan, että katso mikä tuolla menee, ja vilkutuksia satelee. Varsinkin Dubain puolella kysyin lukuisia kertoja neuvoja oikeasta reitistä, ja apu oli valtavan ystävällistä. Pelätä ei tosiaan tarvitse - miehet liikkuvat isoissakin joukoissa, mutta kun ne hymyilevät iloisesti ja moikkailevat niin ei ole tullut mieleen että heillä olisi pahat mielessä.

Deirassa tuli kohdalle abra-pysäkki. Kyseessä on muutaman kymmenen hengen puinen avovene, eikun kyytiin vaan. Lahden ylitys kustantaa vain dirhamin, alle 30 senttiä. Tupsahdimme suoraan Bur Dubain alueen basaariin, mikä ei kyllä ollut tarkoitus. Krääsää ja rihkamaa tulvi joka puolelta ja yritimme juosta alueen läpi. Dubai-museolle oli lyhyt kävelymatka. Se oli pienehkö ja yllättävän kotikutoinen, joskin ihan kiinnostava. Alakerran beduiini-info oli ehkä kiinnostavinta, joskaan matkaseurani ei ollut halukas perehtymään teksteihin, heh. Aikaa oli kulunut jo yllättävän paljon, ja lähdimme etsimään metroasemaa.

Metrolipun pitäisi kai kustantaa noin 2 dirhamia, mutta onnistuin maksamaan kahdesta vyöhykkeestä 8 dirhamia. Metro on uusi ja täysin automatisoitu. Menimme naisvaunuun, jossa oli mies-ja purkkakiellot. Metrokartta on selkeä. Väsyneihin jalkoihin auttaa parhaiten vahva tee ja valtava donitsi, ja sellaiset tulivatkin eteen kuin tilauksesta. Saattaa tosin olla että tarjonta synnytti kysynnän... Ihmettelimme hetken Baniyas-aukion vilinää ennen paluuta shuttlen noukintapisteelle. Se lähti täsmällisesti kymmeneltä, jopa hotellin italot olivat ajoissa.

Tänään fiilistelimme Sharjahin akvaariota, ja akvaarion kahvilan pistaasikakkua huikealla näköalalla. Elo on vahvan iltapainotteista, osa ostareiden kaupoista on auki jopa 00:30 saakka. Huominen tuokoon tullessaan aurinkoa ja Sharjahin keskustaan tutustumista. Varasin myös paikat sunnuntain Dubai-shuttleen ja liput Burj Khalifaan. En malta odottaa!


Korostan vielä, että elostamme täällä "pelkkään" Dubain matkaan verrattuna on luultavasti tehnyt erilaisen se, että majoitus on kuitenkin Sharjahin emiraatissa. Välimatka ei ole pitkä, mutta useimmat eivät tänne eksy kuitenkaan. Lieneekö syy emiraatin kuivuudessa  . En ole kyllä edes yrittänyt selvittää, voisiko alkoholia saada jostain. Ei pöllömpi matkakohde näin tipattomalle tammikuulle, hauska sattuma, höhöö. Mutta joo, istuimme eilen italialaisravintolassa aivan Sharjahin keskustassa, ja olimme jo jälkkärigelatoissa menossa kun näin ensimmäiset ohikävelevät skandinaavit (?) blondit. Lienee mahdotonta Dubaissa. Turrealert on siis emiraatin rajan tällä puolen kohtuullisen matala lukuisista hotelleista huolimatta. Turisteja toki on, mutta länsimaalaiset ovat vähemmistönä. Venäläisiä on jonkin verran. Mutta siis, matkakokemus varmaan eroaa Dubaissa majoittuvien vastaavasta emmekä ole sieltä nähneet oikeastaan edes kovin paljon, mutta meille tämä sopi hyvin. Sharjahista voi myös kurkistella toisella puolella sijaitsevaan Ajmanin emiraattiin, mutta siitå minä en tiedä mitään.

Eilinen alkoi siis tuttuun tapaan rannalta. Minimatkaaja osaa itse tilata englanniksi limua ja jätskiä ja kiittää tarjoilijaa. Mitä muuta tässä maailmassa oikeastaan tarvii tietääkään? Samalla altaalla keikkui nelivuotias Jaroslav, joka puhui meille vuoristopuron lailla venäjää. Selväksi tuli, vesipyssy lainaksi ja heti. Altaan rauha ei rikkoutunut, koska olemme olleet monena päivänä osana kourallista asiakkaita. Hiljaista siis. Lienee off-sesonki, vai ovatko kaikki kuitenkin päätyneet Dubain puolelle. Kesällähän täällä on liian kuuma, mutta ehkä useammat tulevat vielä keväämmällä. Merivesi on nyt noin 23-asteista ja saisi lillua muutaman asteen ylempänä. Olen vaativa, mutta hei, Munkkiniemenrannassakin oli vuonna 2010 ainakin kahtena päivänä 26-asteista!

Uinnin jälkeen parin tunnin päikkärit ja kuuden maissa taksi alle. Keskustaan on noin 2-3 km ja kustannus viitisen euroa. Taksin aloitusmaksu on kolme dirhamia eli alle euron. Jäimme kyydistä paikallis-Rinkelin eli Sharjahin maailmanpyörän luona. Mini katsoi sitä kunnioittavasti niskat kenossa ja kieltäytyi menemästä kyytiin. Al Qasban alue, jossa pyörä sijaitsee, on harvinainen autoton valopilkku ja aivan loistopaikka iltakävelyyn. Keskellä on valaistu kanava, jota reunustavat palmut, kymmenet kahvilat ja ravintolat sekä paikallisten perheiden jatkuva virta. Pariskunnat näyttävät silmämääräisesti olevan suht samanikäisiä, miesten parrat ehkä hieman vanhentavat. Lapsia keikkuu mukana yleensä vähintään kolme, pienillä ikäeroilla.

Heti ekaksi piti saada ruokaa. Italialainen siis houkutti. Arvelin että pari korttelia kauempana täyttäisimme vatsamme edullisemmin, mutta ei aivan joka perjantai tule kuitenkaan tulee istuttua Arabiemiraateissa kauniin kanavan varrella ruokailemassa, joten päätin ottaa riskin. Margharita 40 dirhamia eli noin 11€, varsin kelpo satsaus. Päiväbudjettimme on noin 50 €, riittää ihan hyvin koska en shoppaile ollenkaan.

Rukouskutsut kaikuivat ja tunnelma oli iloinen ja vilkkaudesta huolimatta rauhallinen. Olen yllättynyt kuinka kotoisalta olo on tuntunut täällä melkein alusta asti. Toisaalta - jos täällä asuisi, naisena varsinkin, kyseenalaistaminen saattaisi alkaa varsin nopeasti ja rajuna. Itsensä pitää peittää huolella.  Ok, olen turisti ja kunnioitan paikallista meininkiä, fine. Paikallisten ystävällisyys on ruokkinut sitä, ettei mikään nähty ole tökännyt pahasti silmään. Kuitenkin varmaan miettisin pitemmän päälle sitä, mitkä ovat kaikkien kieltojen alkulähteet ja miksi hemmetissä niitä tulisi noudattaa tai jopa edes kunnioittaa, jos itse kyseenalaistaa niiden mielekkyyden eikä toisella tavalla eläen koidu muille haittaa. Todella haluaisin esimerkiksi saudinaisen pään sisään muutamaksi päiväksi. Tuntevatko he olonsa turvatuksi, ahdistuneeksi vai kateelliseksi? Vai onko kaikki niin itsestään selvää, ettei sitä tule edes pohdittua ja on helpompaa, kun ei edes mieti niitä mahdollisuuksia jotka ovat näissä maissa mahdottomuuksia? En osaa sanoa. Löysin joitakin mielenkiintoisia youtube-videoita, eräässä esim. saudinainen esittelee keskiluokkaista kotia ja elämäntapaa.
Pohdintani keskeytyi kun päätimme lähteä jatkamaan matkaa. Ensimmäinen etappi oli kulman takana, Maraya-taidegalleria. Olimme löytäneet paikallisen Kiasman! Sain saarnan heti ekassa salissa, että mihinkään ei saa koskea ellei ensin kysy, saako. Matkaseuraltani siis, ei näyttelyvalvojilta. Oppi on näköjään mennyt perille, mikä ilahduttaa kovasti. Teini-mini riekkukoon aikanaan enemmänkin, mutta ainakaan se ei ole tönimässä Havis Amandaa alas jalustaltaan. Galleria oli pian katsottu. Kanavan varsi oli tosiaan miellyttävää aluetta. Tämä idän ja lännen sekoitus muistuttaa aavistuksen Istanbulia, mutta vie erot paljon paljon pidemmälle. Kuu heijasteli veteen, enkä olisi siinä minin kanssa käsi kädessä kävellessämme olisi halunnut olla missään muualla. Nuo ovat harvinaisia, kirkkaita onnenhetkiä joiden kantama voi olla jopa vuosia.

Kanava päättyi ja seuraava kohteemme oli Al Majazin puistoalue. Aurinko oli laskenut aikaa sitten, ja vesiputousesitykset alkaneet. Suihkulähteet sijaitsevat lahdenperukassa, ja niitä pystyi seuraamaan kahvilan terassilta. Esitys oli pienimuotoinen ja kesti vain muutaman minuutin, mutta seurasimme kiinnostuneina vaihtuvia värejä ja sumupilveen heijastettuja välähdyksiä Koraanista, moskeijoista ja paikallisten miesten perinnetanssista. Kotiuduimme hotelliin vasta yhdentoista jälkeen, energisinä päikkäreiden jäljiltä ja iloisina paikallisesta vuorokaudenrytmistä. Paikalliset perheet jäivät vielä viettämään aikaa ulos. Rytmiin on muutenkin helppo solahtaa, koska aikaero Suomesta on kaksi tuntia. Iltaseitsemän Suomessa, yhdeksän täällä.

Kävimme aamulla katsastamassa paikallisen yleisen rannan. Melko tyhjillään, 5 min hotellilta, venäläisiä bikineissä, ei vessaa. Jälkimmäinen syy saa meidät loppupäiviksi palaamaan maksulliselle rannalle - on vaan niin paljon helpompaa. Lisäksi tänään oli ohjelmassa Sharjahin perinnealue. Tai olisi pitänyt olla, mutta sekä LP että hotellin esitteet olivat myöhässä sen suhteen, että alueella on kasvojenkohotus joka on valmis vuonna 2025 (!). Suunnitelmien muutos siis. Tekemistä onneksi löytyy aina.

Eli tosiaan, perinnekylä ei ole saatavilla just nyt. Pitänee mainita asiasta respassa, koska kyseinen paikka on suunnilleen jokaisessa niiden jakamassa esitteessä. Aikaa ja vaivaa tuhrautui hieman turhaan. Taksikuskimme joka poimi meidät kyytiin Sharjahin kultasoukin edestä, ei nimittäin ollut lainkaan tietoinen minne meidän itse asiassa pitäisi mennä. Olinkin jo ihmetellyt, että kuljettajat sompailevat vaivatta perille eikä kenelläkään ole navigaattoria. Mutta tämä nuori pakistanilainen oli aloittanut kuljettajana vain kuukausi sitten, kaikesta päätellen learning by doing-menetelmällä. Hän otti heti alkuun pari puhelua vaikka olin lähtiessä näyttänyt paikan kartalta, mutta kun auton nokka ei alkanutkaan kääntyä sinne täysin vastakkaiseen eli oikeaan suuntaan, aloin seurata tilannetta. "Heart of Sharjah", eli perinnekylän lempinimi, sitä kuski toisteli ja posotti hyvää vauhtia poispäin kohteesta. Ohjasin häntä minkä taisin, mutta aivan tarkkaa sijaintia mullakaan ei ollut tiedossa. Lopulta oikealla vilahti jotain hiukan esitteiden näköistä ohi, ja pyysin kuskia pysähtymään. Ei reaktiota, hän vain mumisi että Sharjahin sydän tulee varmaan ihan pian vastaan, tässä vasemmalla on näitä veneitäkin ja kaikkea... Nyt vasta oikeasti käsitin, että mies on aivan toivoton. Sympatiat hänelle että joutuu ajamaan tuolla, mutta seuraavaksi vaadin jo hyvin painokkaasti päästä ulos. Noin puolen kilometrin päässä kohteesta hän pysähtyi (kääntöpaikkoihin on usein runsaasti matkaa) ja hyppäsimme kyydistä. Mini kommentoi, että "se mies ei tehnyt työtään hyvin". Jep. Arvatkaa ärsyttikö, kun pääsimme suljetun perinnekylän porteille?

Löysimme kuitenkin nähtävää muualta alueelta. Pienen matkan päässä oli pätevän oloinen taidemuseo, johon oli harmittavasti vasta rakentumassa valokuvanäyttely Emiraateista. Piipahdimme myös Al Arsahin soukissa, joka on puoli vuosisataa sitten valmistunut ja todennäköisesti Arabiemiraattien vanhin. Aikoinaan se oli beduiinien ja heidän kameliensa tapaamispaikka. Tunnelmallinen ja aika pieni souk, jossa oli vain muutamia asiakkaita. Saimme kävellä hyvin rauhassa, mikä oli ihanaa. Yksi myyjistä ojensi meille Arabiemiraattien lipun. Paras matkamuisto!

Löysimme kivan kuppilan, jossa pääsin viimein maistamaan paikallista pikaruokaa shawarmaa. Kebabrullan tapainen mausteinen pötkylä, sisällä kanaa ja ranskalaisia. Muuten mainio, mutta valkosipulijumalat olivat olleet harmillisen suopeita annokselleni. Kylkeen tilattu kurkku-jogurttisoosi häivytti pahimmat. Mini jätti ruoan väliin ja viihdytti itseään piirtämällä piirustustauluun, jonka tarjoilija hänelle näytti ja osallistui piirtämiseen. Vastaava ele ja esine saisivat ihmiset Suomessa soittelemaan Iltikseen huippupalvelusta, mutta täällä kaikki vastaava on itsestäänselvyys. Toisaalta Suomessa lapset on huomioitu yhteiskunnan rakenteissa (hyvä päivähoito jne), mikä usein unohdetaan.
Iltapalan jälkeen ohjelmaksi löytyi vielä viereinen Fort Al Hisn, jonka vankityrmässä sukeutui keskustelu hyvän ja pahan merkityksistä.
Matkaseura osoitti eilen ensimmäiset väsymyksen ja eri ympäristöön kyllästymisen merkit ja ikävöi pehmohyljettään, isäänsä ja kotia. Ymmärrän kyllä, hieman omakin vikani. Olisi ehkä pitänyt jättää yksi ilta ihan vain oleilulle hotellilla, mutta tajusin sen liian myöhään. Pääasiassa kaikki on kuitenkin mennyt superhienosti.

Tänään oli kauan odotettu päivä: visiitti Burj Khalifaan. Hotellin shuttle jätti meidät tuttuun paikkaan Baniyas-aukion liepeille, josta osasin suunnistaa suoraan metrolle. Ostin taas hämmentävän kahdeksan dirhamin lipun. Olin jotenkin missannut tiedon että metro kulkee pitkän matkaa myös maan yläpuolella! Ikkunat oli tummennettu, mutta maisemia saattoi silti seurata. Dubain Mallin pysäkiltä on tosiaan kävelymatkaa kohteeseen, mutta lentokenttämäiset rullarampit (wtf, miksi niitä kutsutaan, ne miellyttävät juoksumatot kuitenkin) auttoivat. Dubai Mall oli just sellainen miksi sitä olin ajatellutkin: helvetin iso. Liian iso. En oikein ymmärrä mitä tarkoitusta tuollaiset megaostoskeskukset palvelevat. Ajanviettoa ehkä joillekin. Käytävät olivat kuitenkin siedettävän väljät. Kysyin tietysti Marimekon myyjiltä (ei-suomalaisia) ohjeet löytääksemme oikeaan paikkaan. Alhaalla lippujen noutopisteitä sattui silmiini vain yksi, ja sinne oli käsittämätöntä kyllä jonottamassa vain muutama ihminen. Useimmat menivät tiskille.

Jäimme odottamaan sisäänpääsyä viereiselle meluisalle ravintola-alueelle. Tilasin kummempia miettimättä avokado-mansikkasmoothien ja tajusin vasta jälkeenpäin että maksoin siitä melkein kymmenen euroa! Budjetti on suunnilleen pitänyt, mutta ei tämä mikään edullinen maa kyllä ole.

Jonotus ei ollut kuuden maissa illalla hullumpi, mutta käveltävää tulee täälläkin. Ilman kunnollista kantoreppua tämä reissu olisi päättynyt kahden väsyneen naisen itkuun. Liput tsekattiin pariin otteeseen ja hissi kilahti paikalle. Hissit eivät ole valtavia, niitä on vain kaksi ja kumpaankin mahtuu ehkä parikymmentä ihmistä. Matka vie minuutin. Ja nyt tulee se tyrmistyttävä osuus: elämys ei ollut niin W A U mitä olin odottanut! Muistan vuosia sitten olleeni aivan lumoutunut Empire State Buildingin 86. kerroksessa, mutta täällä tuntui vähän kuin olisi lentokoneessa istunut. Ehkä kokemukseen vaikuttaa se, että Burj Khalifassa ei ainakaan tuolla lipulla pääse ulkotiloihin, ja kokemus on paljon kliinisempi?

Hienoa kuitenkin oli katsella tummuvaa ja samalla kirkastuvaa kaupunkia. Dubai oli alunperin vain vaivainen hiekkaläjä, joten muutos on ihan uskomaton. Jostain syystä mulle tuli mieleen Vesa Keskinen ja hullut innovaatiot mihin kukaan muu ei usko, mutta Dubaissa mittakaava on toki pikkuisen eri. Luovaa hulluutta on kuitenkin varmasti tarvittu. Sitäkin ajatukseni sivusivat, että mitä kuuluu niille selkänahkaparoille, jotka ovat kaiken tuon rakentumisen takana. Mietin, onko epäeettistä ostaa lippu rakennukseen jonka takana on ihan varmasti monenlaisia ongelmia. Tukevatko turistit rahojaan kantamalla toiminnan jatkumista? Ehkä, mutta ehkä huomio myös sitä myötä kiinnittyy taustoihin. Vaikeita kysymyksiä. En kaikesta huolimatta menettänyt yöuniani Burj Khalifan kohdalla asian vuoksi ja uskon vilpittömästi että se on tuonut monelle rakennusprosessiin osallistuneelle myös hyvää verrattuna muihin vaihtoehtoihin. Jos ei muuten, niin ehkä turismin ja sen tuomien tulojen osalta jollain muulla alalla aikanaan.
Torniin oli ollut helpompi päästä sisään kuin sieltä pois. Osa aiemmin jo valoisalla tulleista poistui ilmeisesti vasta nyt, ja jonotimme ulos noin 40 minuuttia. Vartijat napsivat jonosta pois seinänvierustojen hiissautujia, jotka teeskentelivät menevänsä ikkunaan ja hivuttautuivat sitten jonoon. Sky-tiketillä pääsee Top-kerroksessa jonon ohi.

Olen onnellinen että pääsin paikalle, olin haaveillut tuosta kohteesta vuosia. Silti, jännä kyllä, täältä jää paremmin mieleen esimerkiksi ajelu abra-veneellä. Hinta-laatusuhde (30 senttiä -30 euroa) oli parempi, mutta ehkä kaikki yllättävä myös sykähdyttää enemmän. Visiitin jälkeen oli taas nälkä, ja popsimme yhdessä lukuisista kahviloista riisi-kanasalaatin ja mainion mantelikroisantin. Suihkulähteet näimme jo ylhäältä ja Deiraan oli matkaa, joten äkkiä ulos Dubai Mallista!


Kotona. Paras matka vuosiin!

Vikana päivänä kävimme vielä rannalla (me hikoilemassa ja hieman tukalampaan ilmanalaan tottunut Qatarissa työskentelevä, Dubaissa vieraileva Laura-kaverini palelemassa  ) ja pienellä pyörähdyksellä Al Qasban alueella. Oli hirmu kiva vaihtaa kuulumisia! Mulla oli todella suuria vaikeuksia jättää rannalle ja auringolle hyvästit, kun tiesin mikä suuri loskaläjä ainakin eteläinen Suomi tällä hetkellä on. Mutta toki miellyttävämpää palata miinus yhteen asteeseen kuin miinus kahteenkymmeneenyhteen, josta lähdimme.
 
Herätyskello soi kolmen tunnin unien jälkeen kello 00:15 ja yritin saada aivan pihalla olevan minimatkaajan hereille ja taksiin. Yöliikenne oli maltillista, ja olimme kentällä 2,5 tuntia ennen lähtöä. Kenttä on aika iso, eikä aikaa ollut hirveästi liikaa. Kiitin onneani, että vaikka etukäteen blokkaaminen ei onnistunut, niin rivillämme oli yksi tyhjä paikka. Todella paljon miellyttävämpää matkustamista. Lento tarjosi yllätysmomentteja: olin jo puoliunessa, kun lentoemäntä kuulutti että vastatuulen ja sen aiheuttaman suuren polttoaineenkulutuksen vuoksi kone joutuu tekemään välilaskun Bulgarian Sofiaan. Kohautin harteitani ja jatkoin unia, tämä on yksi niistä asioista joihin ei voi vaikuttaa mitenkään, pitää vain mennä virran mukana. Seuraavaksi havahduin kun lennolla kuulutettiin lääkäriä. En tiedä löytyikö ketään avuksi, mutta kolmas kuulutus ilmoitti, että välilasku tehdäänkin Kyproksen Larnacaan. Lentokoneessa sairaskohtauksen saanut matkustaja tarvitsi kipeästi hoitoa, ja Kypros oli ensimmäinen paikka, johon pystyisi järkevästi laskeutumaan. Samalla hoitui onneksi myös tankkaus. Matkaa oli takana nelisen tuntia, pysähdyksessä meni toista tuntia ja Kyprokselta kotiin vei vielä viisi. Laskeuduimme Suomeen yli neljä tuntia myöhässä, ja aikaa mieheni eli minin isän paluuseen omalta reissultaan Israelista oli enää reilu tunti. Mietin että tässä konkurssissa ihan sama, joten menimme alakerran bistroon nokkimaan lounasta (hyvä salaatti ja aivan ihanaa mustikkamehua!) ja ostin kotiutujalle Ärrältä kitkerän mustan kahvin, jotta kotiinpaluu olisi täydellinen.  Jälleennäkeminen viikon jälkeen oli iloinen ja kaikki pulisivat yhteen ääneen. Uni tuli illalla heti. Seuraavaa matkaa odottaessa jään fiilistelemään kuvia Emiraateista <3


 
« Viimeksi muokattu: 01.02.2016, 01:33:04 kirjoittanut kookaburra »
Kesyt linnut kaipaavat, villit lentävät...