Opaskirja välille Montpellier-Barcelona?

 (Luettu 1832 kertaa)

Kapteeni Tunkki

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 270
    • Profiili
Opaskirja välille Montpellier-Barcelona?
« : 23.05.2008, 02:33:59 »
Kirotut olkoon 'halvat' lennot

Suunnitteilla on heinäkuun lopulla kulkea väli Montpellier-Barcelona "reppu selkään(*, silmät kiinni ja sinnepäin"-periaatteella kuudessa päivässä. Siis entistäkin isompi välttämättömyys mukaan on sisällöltään edes välttävä opaskirja.(**

Kävin läpi muissa ketjuissa mainittujen kirjasarjojen (Lonely Planet, Let's Go, Cooks<jotakin>, Rough) kotisivuja. Ilmeisesti on niin, että maiden välinen raja tarkoittaa sitä, että pitää hankkia sekä Espanjan, että Ranskan kirjat. LP:ltä toki löytyi Välimeri-kirja, mutta onko siitä mihinkään kun kattaa noinkin ison alueen? Uusin painos näyttää siitä olevan vuodelta 2007 eli ihan riittävän tuore(?). Rought guideista tai Let's Go:n kirjoista maakirjoja kummempia en onnistunut bongaamaan, mutta se saattaa johtua myös omasta puusilmäisyydestä. Cookin kirjat tuntuvat esittelyjen perusteella taas soveltuvan enemmän matkan suunnitteluun kuin referenssiteokseksi matkaan.

Tässä vaiheessa herää pari kysymystä mielessä:
  • Onko ko. alueella jotain yleisnimitystä, jonka kautta kannattaisi lähteä asiaa tutkimaan? Se kun jää käsittääkseni esim. Provencesta sivuun vaikka vähän leikkaakin?
  • Löytyykö sopivaa yleisluontoista teosta vai kannattaako tukeutua maakirjoihin?
  • Haikailenko sisällöltään lähinnä Sudenpentujen käsikirjaa muistuttavan fantasia-eepoksen perään?

(* reppu tai "reppu" liittyy aikaisempaan aloittomaani säikeeseen.

(** Esimerkkinä toimii hyvin kuvitteellinen tilanne siitä, että, kun saapuu Saint Pierre y hombersin pikkukaupunkiin ja tarvitsee perustarpeiden (ruoka, yösija) täyttämistä ja kenties vielä  pari hyvää vinkkiä nähtävyyksistä, löytyy kirjasta edes jotain apuja.

dua

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 316
    • Profiili
Vs: Opaskirja välille Montpellier-Barcelona?
« Vastaus #1 : 26.05.2008, 12:06:15 »
Suunnitteilla on heinäkuun lopulla kulkea väli Montpellier-Barcelona "reppu selkään(*, silmät kiinni ja sinnepäin"-periaatteella kuudessa päivässä. Siis entistäkin isompi välttämättömyys mukaan on sisällöltään edes välttävä opaskirja.(**

Kävin läpi muissa ketjuissa mainittujen kirjasarjojen (Lonely Planet, Let's Go, Cooks<jotakin>, Rough) kotisivuja. Ilmeisesti on niin, että maiden välinen raja tarkoittaa sitä, että pitää hankkia sekä Espanjan, että Ranskan kirjat. LP:ltä toki löytyi Välimeri-kirja, mutta onko siitä mihinkään kun kattaa noinkin ison alueen?

On tullut selailtua LP:n ranska-opusta ja LP:n välimeri-opusta, ja ihan samat jutut ja samat kaupungit niissä on esitetty. Tuota välimeri-kirjaa oon itsekin harkinnut, mutten vielä saanut aikaseksi hommata. Jos ranskankieli on hallussa, Guide du routardit on ihan jees. Ja budjetin salliessa tietty myös Michelin..

http://www.routard.com/guide/code_dest/languedoc_roussillon.htm

Onko ko. alueella jotain yleisnimitystä, jonka kautta kannattaisi lähteä asiaa tutkimaan? Se kun jää käsittääkseni esim. Provencesta sivuun vaikka vähän leikkaakin?
Avainsana on Languedoc-Roussillon. Nähtävää ranskan puolella on esim. Carcassonne (en tosin suosittele heinäkuussa), kataarilinnojen rauniot, Nimesin roomalaiset rauniot, Toulouse kaupunkina; Narbonnen tienoilla välimeren rannat on pitkät ja leveet, lähempänä Espanjaa löytyy taas pyreneiden juurelta kalliopoukamia ja paksua etelän aksenttia (maalaiset rannalla). Espanjan puolella voi harrastaa Dali-matkailua Figuerasissa ja hakea foorumilta infoa barcelonan lähialueista.
"annettu on kaikki mitä onneen tarvitaan
kädet levällään sen kaiken eessä itketään"

Kapteeni Tunkki

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 270
    • Profiili
Vs: Opaskirja välille Montpellier-Barcelona?
« Vastaus #2 : 22.06.2008, 20:15:01 »
Itse itselleni vastaten (jos vaikka jollekin on iloa tulevaisuudessa)
Lainaus
Avainsana on Languedoc-Roussillon.

Languedocilla sitten löytyikin useamasta kirjasarjasta oma kirja. Varteenotettavista vaihtoehdoista sopiviksi päätyi Rough guide (3. ed, may/07) ja Cadogan (2. ed, apr/08). Itse päädyin pitkän selailun jälkeen ensimmäiseen. Nyt jälkikäteen näyttää siltä, että ehkä tuo toinenkin tulee hankinttua, kun kirjoittajat itse majailevat k.o. alueella.

Näiden lisäksi löytyi useampi kirjasarja, jotka keskittyivät enemmän autoiluun, mutta sivutin suoraan, koska tarkoitus oli kulkea julkisilla. Mitä tulee Michelinin oppaisiin on Languedoc Roussillon Tarn Gorges englannin kielinen kun taasen pelkkä Languedoc Roussillon ranskaksi.