Minun kokemuksia muutaman vuoden takaa:
Sharmin rannalla olevasta kopista varattiin matka. Reissuista maksettiin etumaksu ja loput vasta lähtiessä. Myyjä laittoi kaiken myös ylös varauskirjaan ja kirjotti meille kuitit. Näytti ihan turvalliselta ja asialliselta touhu tässä kojussa. Matka maksoi yhteensä 110 euroa (2 aikuista + 1 lapsi) ruokineen päivineen.
Matka kesti monta tuntia (lähtö 1:30). Meidät pysäytettiin kerran jollain asemalla vähän Sharmin ulkopuolella. Passeja ei tarkistettu, vaikka niiden piti ehdottomasti olla mukana. Bussissa oli hyvin tilaa ja vessa. Mukana reissussa oli italialaisia ja venäläisiä sekä me kolme suomalaista. Tosi mukavaa ja rauhallista porukkaa.
Noin 6 aikaan aamulla pysähdyimme johonkin suureen taukopaikkaan, jossa pääsi oikeaan vessaan ja sai ostettua kahvia. Siten olikin jo valoisaa ja pääsi katselemaan maisemia.
Ensimmäiseksi menimme hotelli Hiltoniin kahville odottamaan, että Egyptiläinen museo aukeaa. Museoon mentiin ainakin kolmen metallinpaljastimen läpi. Kiertelimme oppaan johdolla pari tuntia. Meidät kolme suomalaista laitettiin italialaisten ryhmään ja meille selostettiin englanniksi erikseen. Venäläisillä oli oma ryhmä. Silloin ainakin sai kuvata vielä, nyt se on kai jo kiellettyä?
Museokäynnin jälkeen ajelimme kaupungilla ja menimme jokilaivalle Niilille syömään. Laiva oli hienon näköinen ja ruoka oli ihan hyvää. Paljon oli erilaisia salaatteja.
Syönnin jälkeen menimme Papyruskauppaan. Tämän jälkeen lähdimme pyramideille.Kymmenellä punnalla ostimme liput pienimpään pyramidiin ja menimme sisälle. Opas otti meidän kameran säilytettäväksi, koska sitä ei saanut viedä sisälle. Pyramidien jälkeen kävimme katsomassa pientä temppeliä ja siitä Sfinksille.
Seuraavaksi kävimme hajuvesikaupassa ja oli vähän turha keikka. Viimeisenä vuorossa oli Khan el khalilin basaarialue, johon aikaa ei enää paljoa jäänyt.
Takaisintulo meni nukkuessa, vaikka vähän hirvitti kun sama kuski oli koko matkan... kuinkahan tuo mahtoi virkeänä ajella.
Pelkkä pintaraapaisuhan tuo Kairoon oli, mutta ei sen kummempaa meillä tarkoituskaan ollut. Pääseehän tuonne takaisinkin, jos haluaa
