Noh, tilitetään nyt sitten itsekin..
Itsellä on aika sama juttu, sinäänsähän nyt olis elämäni mahdollisuudet reissata, kun opinnot on käytännössä valmiit ja valtion tukia ois käytettävissä vielä koko kevät, ja säästöjäkin sen verran kasassa, että pystysin hyvin pyörimään täällä Aasiassa vaikka koko kevään.
Ei vaan kiinnosta, ei kiinnosta sitten vit*ukaan. Itsellä ainakin ihan päällimmäinen asia on se, että taisin oppia itsestäni aika paljon 4kk aikana Shanghaissa, ja myöskin oppia arvostamaan asioita elämässäni, joita aikasemmin olen pitänyt itsestäänselvyytenä.
Shanghain opiskelut on sitten ohi ja toissapäivänä tulin Kantoniin, ja nyt siis vasta toinen päivä menossa, ja taas muistan miksi tämä ei huvita. Onneksi reissun kesto on vaan reilut pari viikkoa..
Ensimmäinen asia on, etten näköjään todellakaan tykkää olla yksin. Olen aina pitänyt itseäni melko hyvin yksin viihtyvänä ihmisenä, mutta en näköjään sitä ole sitten ollenkaan, vaan tarvitsen ihmisiä ympärilleni.
Jotekin tämä kaikki konkretisoitui, kun heräs Shanghaissa sairaalasta, kun joku oli jotain lorautellut juomaan, siinä sitten meni näkö hetkeks ja kaikki, ja siinä todella tajus kuinka yksin sitä todellisuudessa on ulkomailla, kun ei tollasessakaan tilanteessa pysty soittamaan kenellekkään, eikä ketään kiinnosta koko kaupungissa.
Tietysti myös yksinäiset viikonloput alkuun saivat todella kaipaamaan kavereita ja läheisiä Suomessa. Ei ole ikinä elämässä ollut sellasta tilannetta, että olis oikeasti yksin, aina on ollut kavereita, ihan kersasta asti. Ei sellaselle ole osannut antaa sille kuuluvaa arvoa, ennen kuin sitten niitä kavereita, tai edes tuttuja, ei ollutkaan ympärillä, ei yhtään kappaletta. Perhe ja muut läheiset ystävät ovat siis nro 1 miksi ainakin itse haluan Suomeen takaisin.
Toinen juttu on, että jossain määrin reissailu on jotenkin menettänyt kokonaan merkityksensä. Sinäänsä ois kiva tehdä lyhyempiä reissuja, kuten vietellä pitkiä viikonloppuja isoissa kaupungeissa Euroopassa jne, mutta tuntuu, että näistä "Aasiassa reppu selässä"-reissuista on jossain määrin kasvanut yli.
Tuntuu, että nyt noi riippumatoissa makailut ja 100% tyhjänpantteilu on niin nähty. Ehkäpä tietysti johtuu myös siitäkin, että olen aina pitänyt itseäni jossain määrin kunnianhimoisena ihmisenä, ja haluan saada elämässäni muutakin aikaan kuin kiertää palloa reppu selässä.
Eilenkin oli kyllä kaikin puolin hieno päivä, tuli tehtyä jotain mitä en ole koskaan tehnyt, eli kävin Kantonin autonäyttelyssä kattelemassa ison maailman meininkiä, ja täytyy myöntää, että oli autoja fiilistelevälle kaverille kyllä todella siisti kokemus, mutta siltikkin tuntuu jotenkin "tyhjältä".
Matkailu oli kiva juttu kun siitä nautti, mutta kun siitä ei nauti, niin en näe mitään syytä matkailla?
Mieluummin vois taas ehkä vähän pidemmän rupeaman vietellä Suomessa ja odotella niitä kadonneita fiiliksiä. Jos ne palaa takaisin, niin eikai sitä mikään estele lähtemästä.
Sinäänsähän Shanghai alko jo tuntumaan kodilta, kun oppi tuntemaan ihmisiä ja viimeset pari viikkoa oli ihan mahtavia. Tekis tavallaan mieli mennä jatkamaan kiinan opintoja keväällä, mutta sitten taas olis monet kaverit jo lähteneet sieltä jatkamaan elämäänsä eri puolille palloa, ja ois taas edessä uus kavereiden ettiminen.
Taitaa olla ensimmäinen kerta kun täytyy jäädä häntä koipien välissä kotia, koska veikkaan tuntevani rajani sen verran hyvin, etten usko voimien riittävän kestämään yksinäisyyttä ja uusien kaverisuhteiden solmimista. Joillekin ihmisille uusien ihmisten löytäminen on varmaan helpompaa, mutta itse olen aika vaikeasti lämpenevää sorttia kuitenkin, enkä pidä yhden tai kahden illan bissettelyjen jälkeen tavattua ihmistä kaverina..
No siinä sitä oli valitusta ja kokemuksia tältä erää. Taitaa käydä niinku eräälle amerikkalaiselle luennoitsijalle, joka sanoi, että mitä kauemmin on maailmalla, sitä amerikkalaisemmaks itsensä tuntee. Mitä kauemmin on reissussa, sitä suomalaisemmaks ittensä tuntee, hyvässä ja pahassa
E: tuli vielä yksi juttu mieleen tässä nopeasti. Yksi juttu mitä myös kaipaa länsimaista on tietynlainen inhimillisyys. Täällä Aasiassa yksin reissatessaan tuntee olevansa lähinnä kävelevä lompakko, josta kaikki haluaa repiä osan itselleen. Kaipaan sellasta aitoutta mitä länsimaalainen hyvinvointi tavallaan tuo mukanaan. Itsekin varmasti aasialaisena ottaisin kaiken irti typerästä länkkärisä, jolla rahaa riittää, että ei nyt sillä. Ja on täällä oikeastikin todella mukavia ihmisiä, varmasti suurin osa, mutta ne äänekkäimmät kusettajat kun yllättäen tuntuu helpoiten löytävän sut...
