Onko jotain hyviä ravintoloita (mutta suht edullisia) joita suosittelette tai ihan mitä vaan...kukkatorin ja rannan lisäksi.
Eikö sillä suomipoikulilla Jounilla ole siellä joku kiva lounaskuppila? Kovasti sitä on kehuttu.
Jouni lähti noin vuosi sitten kuppilastaan, joka ei muutenkaan ole ihan kaupungin halvimmasta päästä (menu satasen). Lienee tätä nykyä Marrakeshissa.
Oma suosikkini on vanhankaupungin ihana Oliviera Rue du Collet'lla.
www.oliviera.comTuoreeltaan viime kesänä kerroin näin: Sain jumalaista avokadoalkuruokaa herkullisella oliivioljylla hoystettyna, samoin munakoisosalaattia (minako fakkiutunut? vasta toinen paiva perakkain..). Olin etsinyt Olivieraa tarmokkaasti kaikilla aiemmilla kaynneillani Nizzassa tana vuonna.
Toinen mukava, mutta ei yhtään provencelainen paikka on Adonis oopperan kulmilla vanhassakaupungissa.
Kirjoitin tuoreltaan: Tosi kiva että sain seuraa, sillä en olisi yksin saanut pöytää niin koreaksi. Päädyimme ottamaan neljälle tarkoitetun meze-lajitelman, joten saimme eteemme 12 kylmää ja kuumaa sorttia (54 euroa).
Hummus oli juuri oikeanlaista, tabouleh vihreän yrttistä, falafelkin ehkä parasta ikinä. Sen sijaan munakoisosalaattiin lipsahtanut chili pilasi mun nautinnon - tajusin vasta myöhemmin, että kyse oli päivällä tulikuumana hörpityn teen ja chilin yhteisvaikutuksesta. Alahuulessani oli illalla palorakkulat...
Kaiken kaikkiaan kokonaisuus oli mainio, saimme arakit, Ksaran punkkua, vatsatanssia (melko pyylevä tanssija oli terapeuttinen..) kohtuullisen tyylikkäässä ilmapiirissä. Seuralaiseni tykästyivät: herra oli erityisen tyytyväinen, kun oli pöytä täynnä yhteisiä kippoja, vertasi kokemuksiin Kiinassa. Pariskunta oli ensi kertaa libanonilaisessa ja ihastui ikihyviksi.