Oletteko saaneet EU-tuomioistuimen päätöksen mukaisia korvauksia?

 (Luettu 114314 kertaa)

hakalati

  • Aloittelija
  • Viestejä: 11
    • Profiili
    • Sähköposti
Mietin vaan, että onko ns. "operation reasons" sitten pätevä selitys, kun siitä ei saa selvää onko kyse kelistä vai muusta. Kone kiri sen jälkeen sen verran että se oli myöhässä 2t.49 min perillä flight radarin mukaan. Eli ilmeisesti on turha hakea muuta kun 3 tuntia ei tullut täyteen.

maaly

  • Reissaajaguru
  • Viestejä: 440
    • Profiili
Laitan nyt tähän ketjuun, vaikka koskee matkatavaroita.
Onko kokemusta, kuinka kauan lentoyhtiöt käsittelevät korvaushakemusta hajonneesta matkalaukusta? Ainakin Finskillä ja Samsoniten laukulla asia hoitui parissa päivässä.

Lensin SAS:lla syyskuun lopussa, jolloin laukusta hajosi osa. Tein asianmukaisen valituksen heti kentällä, josta ohjattiin viemään laukku korjausarvioon tiettyihin liikkeisiin. Kävi niin, että totesivat laukun korjauskelvottomaksi, koska kukaan lähialueen liikkeistä ei myynyt Delseytä eikä siis siihen varaosia. Maksoin 15€ siitä todistuksesta ja pistin kaikki menemään SASille. Sen jälkeen olen tiedustellut asiaa kerran jonkun yleisen nettilomakkeen kautta ja saanut siihen tasan kerran yleisluonteisen vastauksen. Eikä auttanut vaikka lähetin uuden spostin suoraan vastanneelle henkilölle ja väänsin uudelleen rautalangasta, että haluan tietää onko tositteet edes käsittelyssä. Takaisin tuli out of office.  ;D  Mitään yhteydenottonumeroa ei löydy, vain tuo nettisivun lomake. Nyt tässä on mennyt jo pari kuukautta, ei luulisi olevan niiiiiin vaikeata, kun kyse ei ole mistään sadoista euroista.  Menee todella jo hermot...  >:(  Onko siis mitään ideaa, mihin ottaa yhteyttä? Ja tämä ei tapahtunut Helsinki-Vantaalka eli valitus on käsittelyssä muualla kuin Suomessa, mutta tarvittaessa voin kyllä rimpautella vaikka sinne päinkin, jos löytyisi joku muu kuin Eurobonus asioita koskeva numero...

Jay

  • Tosireissaaja
  • Viestejä: 97
    • Profiili
Syyskuussa 2013 meidän paluulento BKK-ARN-HEL (Norwegian) myöhästyi 56 tuntia 29 minuuttia. Emme jääneet Bangkokiin ihmettelmään, vaan järjestimme itsemme omatoimisesti Suomeen toisen lentoyhtiön siivillä, koska Norwegianin virkailija ilmoitti heidän olevan halpalentoyhtiö, jolla ei ole uudelleenreitityssopimuksia muiden lentoyhtiöiden kanssa. Itse hankitusta paluulennostakin huolimatta kotiinpaluu viivästyi 24 tuntia ja jouduimme uhraamaan hermojen lisäksi ylimääräisen lomapäivän, koska emme päässeet suunnitellusti takaisin töihin.

Suomeen päästyämme laitoin Norwegianille korvausvaatimuksen, johon he vastasivat viivästymisen johtuneen heistä riippumattomasta teknisestä viasta koneen virransyötössä. He eivät mielestään olleet myöskään velvollisia myöhästymisen edellyttämään vakiokorvaukseen (EU:n alueella olevan ja EU:n ulkopuolella olevan lentokentän välinen lento + välimatka yli 3500 km + yli 3 h myöhästyminen = 600 €/hlö), mutta korvasivat kuitenkin Bangkokissa vietetyn ylimääräisen hotelliyön ja sponsoroivat itse hankkimaamme toisen yhtiön paluulentoa 250 €/hlö.

Marraskuussa 2013 olin asian tiimoilta yhteydessä vielä kuluttajariitalautakuntaan, joka suositteli täyttämään valituslomakkeen ja antamaan asian heidän käsiteltäväkseen. Viimein joulukuussa 2014 posti toimitti lautakunnan yksimielisen päätöksen, jonka mukaan lautakunta suosittaa lentoyhtiötä korvaamaan vakiokorvauksen 600 €/hlö.

Nyt olen taas yhteydessä lentoyhtiöön ja seuraan miten asia etenee.

maaly

  • Reissaajaguru
  • Viestejä: 440
    • Profiili
Laitan nyt tähän ketjuun, vaikka koskee matkatavaroita.
Onko kokemusta, kuinka kauan lentoyhtiöt käsittelevät korvaushakemusta hajonneesta matkalaukusta? Ainakin Finskillä ja Samsoniten laukulla asia hoitui parissa päivässä.

Lensin SAS:lla syyskuun lopussa, jolloin laukusta hajosi osa. Tein asianmukaisen valituksen heti kentällä, josta ohjattiin viemään laukku korjausarvioon tiettyihin liikkeisiin. Kävi niin, että totesivat laukun korjauskelvottomaksi, koska kukaan lähialueen liikkeistä ei myynyt Delseytä eikä siis siihen varaosia. Maksoin 15€ siitä todistuksesta ja pistin kaikki menemään SASille. Sen jälkeen olen tiedustellut asiaa kerran jonkun yleisen nettilomakkeen kautta ja saanut siihen tasan kerran yleisluonteisen vastauksen. Eikä auttanut vaikka lähetin uuden spostin suoraan vastanneelle henkilölle ja väänsin uudelleen rautalangasta, että haluan tietää onko tositteet edes käsittelyssä. Takaisin tuli out of office.  ;D  Mitään yhteydenottonumeroa ei löydy, vain tuo nettisivun lomake. Nyt tässä on mennyt jo pari kuukautta, ei luulisi olevan niiiiiin vaikeata, kun kyse ei ole mistään sadoista euroista.  Menee todella jo hermot...  >:(  Onko siis mitään ideaa, mihin ottaa yhteyttä? Ja tämä ei tapahtunut Helsinki-Vantaalka eli valitus on käsittelyssä muualla kuin Suomessa, mutta tarvittaessa voin kyllä rimpautella vaikka sinne päinkin, jos löytyisi joku muu kuin Eurobonus asioita koskeva numero...

Voisin tässä päivittää, että sain asian vihdoin 3kk jälkeen käsiteltyä lähes tulkoon loppuun. Kun en saanut heiltä pariin viikkoon vastausta sähköpostiini, niin lähetin uuden viestin, jossa totesin ottavani seuraavaksi yhteyttä Euroopan kuluttajakeskukseen. Tästä vajaan viikon kuluttua, juuri ennen joulua sain sähköpostiin päätöksen, että korvaavat 143€+15€ tuosta todistuksesta. Laukusta oli tehty ikävähennyksiä (2-3v)  27€ arvioidusta hinnasta. Rahat saan kunhan toimitan kuitit uudesta laukusta. Saa nähdä kauanko tämä vaihe sitten taas kestää.... Mutta vähän jäi huono maku tämän täysin selvän asian hoitamisesta.

yaska

  • Reissaaja
  • Viestejä: 22
    • Profiili

On näköjään tällainenkin palvelu perustettu, joka hoitaa puolestasi korvaukset lentoyhtiöistä. Tosin ottavat omansa korvaussummasta, jos korvauksia maksetaan. Jos ei korvauksia makseta niin palvelusta ei tarvitse maksaa mitään.
Olisko jollakin kokemusta moisen Airhelpin palvelun käytöstä korvausten saamisiksi?

http://www.getairhelp.com/fi/faq

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/airhelp-selvitti-lentoyhtioiden-tylyt-korvaustavat/zy3TJrXH

matkamies31

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 329
    • Profiili
Olimme lähdössä reissuun Turkish Airlinesilla.
Jo helsingissä sanottiin että myöhästymme jatkolennolta Istanbulista Kilimanjarolle.
Virkailija soitti puhelun ja hän lupasi 600 euron korvauksen per henki.

Lähetimme tilinumerot lentoyhtiölle ja tulikin vastaus ettei tipu mitään.
Syynä oli kuulemma huono sää, jonka perusteella ei tule korvauksia.

Lentoyhtiö ei uudelleen reitittänyt vaan siirsi suoraan seuraavan päivän lennolle, jolloin myöhästys oli 24h.

Mitä mieltä, pitäisikö saada korvauksia?

Luin että lentoyhtiön pitäisi tarjota mahdollisuutta perua matka täysin, jolloin 100% rahat takaisin, mutta sitä ei tarjottu lainkaan.
Ei myöskään tarjottu yhteyttä jonkun toisen kaupungin kautta.  Matkasuunnitelmat menivät pahasti pieleen tuon takia.



kaj

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 150
    • Profiili
Moro,

En ole expertti näissä myöhästymisissä ja korvausasioissa, mutta ajattelin nyt jotain THY:stä sanoa. Itse käytän kyseistä lentoyhtiötä useita kertoja vuodessa pakon edessä, kun pitää käydä vierailuilla Turkissa eikä parempaakaan vaihtoehtoa ole. Kaksi kertaa on käynyt niin että lento on ollut 5-6 tuntia myöhässä ja olen heille kaikenlaista reklamaatiota asiasta laittanut, mutta tyhjää ovat aina tarjonneet eikä minkäänlaisia kompensaatioita ole saanut, kyseessä siis HKI-IST lennot molemmilla kerroilla. Turkin kielen taitokaan ei ole asiaa auttanut vaan samantien on sanottu että ette tule saamaan minkäänlaisia korvauksia reklamaatiot siis tehty Turkissa ja myös webissä. Jos tuolta jotain saat olisin kiinnostunut miten sen teit.

wysig

  • Vieras
Olimme lähdössä reissuun Turkish Airlinesilla.
Jo helsingissä sanottiin että myöhästymme jatkolennolta Istanbulista Kilimanjarolle.
Virkailija soitti puhelun ja hän lupasi 600 euron korvauksen per henki.

Lähetimme tilinumerot lentoyhtiölle ja tulikin vastaus ettei tipu mitään.
Syynä oli kuulemma huono sää, jonka perusteella ei tule korvauksia.

Lentoyhtiö ei uudelleen reitittänyt vaan siirsi suoraan seuraavan päivän lennolle, jolloin myöhästys oli 24h.

Mitä mieltä, pitäisikö saada korvauksia?

Luin että lentoyhtiön pitäisi tarjota mahdollisuutta perua matka täysin, jolloin 100% rahat takaisin, mutta sitä ei tarjottu lainkaan.
Ei myöskään tarjottu yhteyttä jonkun toisen kaupungin kautta.  Matkasuunnitelmat menivät pahasti pieleen tuon takia.
Istanbul oli aika pahan lumimyräkän kourissa vähän aikaa sitten, joten todennäköisesti tuon takia ei korvauksia heru.
Mielenkiintoiseksi tekee, etteivät tarjonneet rahoja takaisin. Kilimanjaro on kohteena sen verran eksoottinen, ettei sinne löydy hirveästi päivittäisiä yhteyksiä, ainakaan yhdellä vaihdolla.

matkamies31

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 329
    • Profiili
Kyllä Turkish airlines olisi voinut reittitttää vaikka Nairobin/addis Ababan kautta, jolloin myöhästys olisi ollut alle 10h.
Heillä siis lennot noihin kaupunkeihin.

Kun saavuimme Istanbuliin, KIlimanjaron kone ei ollut vielä edes lähtenyt, olisi ollu mahdollisuuksia ehtiä, jos eivät olisi laittaneet laukkuja menenemään vain istanbuliin..

dandyisti

  • Reissaaja
  • Viestejä: 40
    • Profiili
Olen kirjoittanut tähän ketjuun aiemmin marraskuussa 2010 sattuneesta Rovaniemi - Helsinki -lennon kolmen tunnin myöhästymisestä. Tässä viestit lentoyhtiön ja minun välillä helmikuussa 2011.

Lainaus
"Kiitos palautteestanne. Pahoittelemme vilpittömästi 20.marraskuuta tapahtuneesta lennon KF0274 peruuntumisesta Teille ja muille matkustajillemme aiheutunutta harmia ja haittaa.

Lento KF0274 Rovaniemeltä Helsinkiin 20. marraskuuta 2010 peruttiin odottamattoman teknisen syyn takia. Lentokoneeseen tuli vika, joka havaittiin Rovaniemellä lopputarkastuksen yhteydessä. Lentokone oli asiakkaiden, matkatavaroiden, rahdin, lentosuunnitelmien ja tarvittavien lupien sekä miehistön osalta muuten lähtövalmis. Kyseinen lentokone oli lentänyt lennonnumerolla KF0273 Helsingistä Rovaniemelle aikataulussaan ongelmitta samana aamuna.

Tekninen vika havaittiin vasta kun kaikki mahdollinen oli tehty varmistaakseen lennon KF0274 turvallinen, aikataulullinen ja sujuva onnistuminen. Kyseinen vika ei löytynyt rutiinihuollon yhteydessä eikä aiheutunut huollon puutteesta, vaan lentokoneesta on olemassa kaikki tarvittava viranomaisten vaatima ja valvoma dokumentaatio, että kone oli lentokelpoinen. Lentoyhtiö tarkistaa ja huoltaa lentokoneet ja korjaa löytyneet viat. Näin ollen operaation aikana havaittu vika oli yllättävä ja odottamaton.

SAS ryhmän tulkinta EU Yhteisöjen Tuomioistuimen tuomiosta tapauksessa C-402/07 on, että peruutustilanteissa, jos tekninen vika on ollut seurausta lentoyhtiön kontrollin ulkopuolisesta syystä, tai ovat syitä kuten bird strike, sabotaasi tai eivät ole tapahtuneet kyseiselle lentokoneelle aikaisemmin, ovat ne poikkeuksellisia olosuhteita, joita ei voitu kohtuudella välttää. Vaatimaanne EU 261/2004 ylivarauskorvausta lentoyhtiö ei ole tapauksessanne velvollinen korvaamaan.

Asiakkaat uudelleen reititettiin kohteeseensa Helsinkiin parhaalla mahdollisella tavalla, tapauksessanne kilpailevalla lentoyhtiöllä. Palautteenne mukaan Teille ei järjestetty ateriamahdollisuutta, joten korvaamme Teille arvioimanne kohtuulliset suorat ateriakulut kohtuullista arviotanne ja tilinumeroa (IBAN +SWFT) vastaan.

Kuljetussopimus kanssamme oli Rovaniemeltä Helsinki Vantaalle, jonne Kuljetusvastuumme kohdallanne päättyi. Lentoyhtiö ei vastaa jatkokuljetuksista. Vielä kerran, pahoittelemme vilpittömästi lennon odottamatonta peruutusta ja siitä Teille aiheutunutta vaivaa. Lentoyhtiöllä oli täysi tarkoitus operoida lento KF0274 20.marraskuuta 2010 ja lentoyhtiö oli tehnyt kaikkensa lentääkseen lennon.

Palautteenne viivästyneestä matkatavarasta hoitaa kuljettanut yhtiö, jolle Kuljetussopimus ja vastuu siirtyi.

Palautteenne on käsitelty organisaatiossamme, huomioitu kaikilta osin ja rekisteröity seurantaamme varten. Toivomme matkanne muuten olleen onnistunut ja että saamme toivottaa Teidät tervetulleeksi lennoillemme taas pian tulevaisuudessa."

Vastasin siihen näin:

Lainaus
"Hei ja kiitos vastauksesta

Vastauksen saaminen kesti yli 6 viikkoa, mikä ei ole enää kohtuullisen vastausajan puitteissa. Alkuperäinen reklamaatio on vastaanotettu lentoyhtiöönne 23. päivä marraskuuta 2010.

Hyväksyn sen, että lentoyhtiönne ei ole odottamattoman teknisen vian vuoksi vastuussa ylivarausasetuksesta EU 261/2004. Kuitenkin lentokentällä tapahtunut tiedotus ja kolmen tunnin odottelu alle 1500 km lentomatkalle oli odottamatonta ja täysin ala-arvoista toimintaa.

Sen sijaan, että vaatisin teiltä kohtuuttomia tässä tilanteessa, niin haluaisin tarjoamanne ateriakorvauksen lisäksi ainakin täyden lentolipun hinnan takaisin, sillä normaalisti kolmen tunnin myöhästyminen katsotaan peruuntuneeksi lennoksi saman EU 261/2004-asetuksen perusteella.

Olen ottanut yhteyttä kuluttaja-asiamieheen varmuuden vuoksi asian tiimoilta, mutta toivon, että voin perua ilmoitukseni ja jatkaa hyvillä mielin lentoyhtiönne käyttämistä mikäli pääsemme yhteisymmärrykseen. Minä itse maksoin 64,58 euroa lennollenne nuorisohintaisesta lipusta, joten tällaisen myöhästymisen vuoksi on kohtuullista maksaa edes käypä lentolipun hinta takaisin.

Jos kolme tuntia myöhässä oleva lento kerran katsotaan peruuntuneeksi ja matkustajalle aiheutuu siitä kohtuutonta haittaa odotteluineen, niin tietysti matkustajan on saatava jonkinlaisia korvauksia. Siksi tällainen
kompromissi on kaikista paras ratkaisu. Ei voida olettaa niin, että matkustaja asettuu palvelusta maksettuaan täysin lentoyhtiön varaan ja uhraa siten mahdollisen myöhästymisen/peruuntumisen vuoksi omaa vapaa-aikaansa korvauksetta."

Viimeisin vastaus on 8. helmikuuta:

Lainaus
"Kiitos vastineestanne. Pahoittelemme vielä kerran 20.marrskuuta 2010 tapahtuneesta Teille aiheutunutta vaivaa ja haittaa.

Viitaten edelliseen vastineeseemme korvaamme ateriakulut suhteessa viivästykseen kuitteja tai kohtuullista arviotanne vastaan. Samoin korvaamme kahdesta informatiivisesta puhelusta aiheutuneet kulut.

Käytettyä lentolippua lentoyhtiö ei korvaa sillä Kuljetussopimusta noudatettiin ja Teidät kuljetettiin määränpäähänne.

Palautteenne on huomioitu ja rekisteröity seurantaamme varten."

Jätin asian silloin sikseen, mutta nyt voisin vielä jatkaa tätä kun kerran sinäkin sait korvaukset.

Tapaukselle tuli lopulta piste, kun laitoin kuluttajariitalautakuntaan tapauksen menemään tänä vuonna 1.6. SAS otti yhteyttä joskus kolmen viikon päästä siitä ja rahat eli 250 euron korvaus (+ mahd. ateriat ja puhelinkulut jos tarve olisi vaatinut) oli parin viikon päästä heidän yhteydenotostaan tilillä. Keskimääräinen käsittelyaika tosiaan on vuosi, niin ihmeen nopeasti selvisin.

Virkamiesruotsistakin oli hyötyä, kun SAS:in yhteydenotto tuli täysin ruotsiksi.  ;D

Täältä voi muuten tarkistaa onko omalta lennolta maksettu korvauksia. Mm. oma lentoni löytyy heti listan yläpäästä.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/09/24/katso-onko-lennostasi-maksettu-korvauksia
« Viimeksi muokattu: 26.07.2015, 16:54:00 kirjoittanut dandyisti »

avery

  • Reissaaja
  • Viestejä: 29
    • Profiili
Finnairin lento lento Milanosta Helsinkiin peruttiin 3.1.2016. Tästä ei ilmoitettu mitenkään etukäteen ja vielä matkalaukkuhihnallakin sanottiin, että lento on vaan pari tuntia myöhässä. Lopulta sitten kävi ilmi, että kyseinen kone ei ollut lähtenyt vielä edes Suomesta ja se johti siihen, että lento peruttiin ja Finnair hoiti hotellin illallisesella ja aamiaisella Malpensan kentällä. Takaisin Helsinkiin lopulta päästiin seuraavan aamun lennolla isommalla koneelle.

Korvauksen piti olla mielestäni selvä, mutta Finnair oli toista mieltä.

Lainaus
Lento AY796 peruuntui edellisellä reitillä havaitun yllättävän teknisen syyn vuoksi. "VHF 2 radio", vikaantui ja varaosa oli elinkaarensa alussa, joten se oli yllättävä ja ennalta arvaamaton vika. Vian etsintä kesti pitkään aiheuttaen lopulta lennon peruuntumisen. Pahoittelen lennon peruutuksesta sinulle aiheutunutta harmia ja vaivaa. Lentokoneiden kuntoa tarkkaillaan jatkuvasti ja Finnair varmentaa matkustajien turvallisen lentomatkan kaikin mahdollisin ennakoivin toimenpitein. Näistä toimenpiteistä huolimatta koneissa voi esiintyä odottamattomia lentoturvallisuuteen vaikuttavia vikoja, jotka ilmenevät luonteensa tai alkuperänsä vuoksi yllättäen. Vakiokorvausta ei tässä tilanteessa makseta, koska kyseessä oli vika, jota ei voinut ennakoivin toimenpitein välttää.

"VHF 2 radio" vaikuttaa omaan korvaan aika perus osalta eikä miltään force majeure -keissiltä, vaikka uusi varaosa olikin...

Finnair tarjoaa kuitenkin lohdutukseksi 150 € lahjakorttia, mutta mielestäni mulle/meille kuuluu se 400 € korvaus. Tuossa kuitenkin loma pitkittyi yhdellä päivällä ja kullanarvoinen lomapäivä siinä samalla meni viemäriin.

Olin siis avopuolison kanssa reissussa, joten ollaan vaatimassa molemmat Finnairilta 400 €:n vakiokorvausta. 800 € tuntuu paremmalta kuin joku 2 x 150 € lahjakortti.

Kannattaako taistella?

smee

  • Tonnitallaaja
  • Viestejä: 1 408
    • Profiili
Kyllä tuo on jo niin selkeä, että kannattaa vääntää. Finnairinkin kannattaa ainakin jonkin verran venkoilla, koska kun tuossakin peruuntui kaksi lentoa, vakiokorvauksista tulisi todennäköisesti yli sadan tuhannen euron paukku, jos maksaisivat kaikki kiltisti. Varsinkaan työmatkoilla olevat tuskin viitsivät työnantajansa puolesta hirveästi vääntää, joten pienelläkin venkoilulla luultavasti säästää helposti kymppitonneja per tapaus.

EU:ssa on työn alla noiden säännösten uusiminen. Toivottavasti saisivat kuluttajaystävällisemmän tavan noiden kovausten hakemiseen, vaikka sitten sillä hinnalla että korvauksia suhteutettaisiin vähän enemmän esimerkiksi lipun hintaan. Nykyinen järjestelmä ei ole oikeudenmukainen oikein minkään tahon kannalta. Oikeastaan ainoa tilanne, missä nykyjärjestelmä toimii, on joku yksittäinen ylibookkaus. Se nyt on aivan selvää, että jos koko koneelliselle pitäisi jakaa satasia jokaiselle, lentoyhtiöt käyttävät kaikki mahdolliset keinot välttyäkseen maksulta.

avery

  • Reissaaja
  • Viestejä: 29
    • Profiili
Kyllä tuo on jo niin selkeä, että kannattaa vääntää. Finnairinkin kannattaa ainakin jonkin verran venkoilla, koska kun tuossakin peruuntui kaksi lentoa, vakiokorvauksista tulisi todennäköisesti yli sadan tuhannen euron paukku, jos maksaisivat kaikki kiltisti. Varsinkaan työmatkoilla olevat tuskin viitsivät työnantajansa puolesta hirveästi vääntää, joten pienelläkin venkoilulla luultavasti säästää helposti kymppitonneja per tapaus.

EU:ssa on työn alla noiden säännösten uusiminen. Toivottavasti saisivat kuluttajaystävällisemmän tavan noiden kovausten hakemiseen, vaikka sitten sillä hinnalla että korvauksia suhteutettaisiin vähän enemmän esimerkiksi lipun hintaan. Nykyinen järjestelmä ei ole oikeudenmukainen oikein minkään tahon kannalta. Oikeastaan ainoa tilanne, missä nykyjärjestelmä toimii, on joku yksittäinen ylibookkaus. Se nyt on aivan selvää, että jos koko koneelliselle pitäisi jakaa satasia jokaiselle, lentoyhtiöt käyttävät kaikki mahdolliset keinot välttyäkseen maksulta.
Vastasin Finnairilla, että vakiokorvaus kuuluisi tässä tilanteessa maksaa ja vetosin kuluttajaviraston sivuilla olevaan informaatioon ja linkkeihin EU:n ennakkoratkaisuihin.

Sain suunnilleen samanlaisen vastauksen kuin aiemminkin ja nuo tarjoavat uudestaan sitä 150 € lahjakorttia. Täytyy ottaa yhteyttä kuluttajaneuvontaan ja kysyä heidän mielipidettä asiaan...

Finnair:
Lainaus
Lentokoneen huoltotoiminnan tarkoituksena on ennaltaehkäistä kaikkien teknisten vikojen esiintyminen. Finnair huoltaa ja tarkastaa koneensa lentokonevalmistajan ohjeiden ja viranomaismääräysten mukaan. Lisäksi täydennämme huoltoja ja tarkastuksia oman kokemuksen perusteella sekä jakaen kokemuksia muiden samaa konetyyppiä käyttävien lentoyhtiöiden kanssa. Valitettavasti lentoyhtiö ei voi vaikuttaa siihen, että yllättäviä teknisiä vikoja joskus ilmenee. "VHF 2 radion" vikaa ei olisi voitu ennalta havaita tai estää eikä peruutusta välttää millään Finnairin käytettävissä olevilla toimilla. Kysymyksessä oli siten odottamaton lentoturvallisuuteen vaikuttanut puute, joka EU-asetuksen mukaan voidaan tulkita poikkeukselliseksi olosuhteeksi. Vakiokorvausta ei tässä tilanteessa makseta. Luottamuksen palauttamiseksi tarjoamme tämän lennon matkustajille 150 euron arvoisen lahjakortin/matkustaja. Lähetän sen sinulle sähköpostilla, mikäli hyväksyt sen sovintona asiassa.

culture

  • Tonnitallaaja
  • Viestejä: 1 170
    • Profiili
Tyypillistä lentoyhtiön jargonia millä yritetään päästä irti sille kuuluvista velvollisuuksista. Suosittelen tekemään kuten nimim. smee neuvoi.

HelsinkiFlyer

  • Tuplatonnitallaaja
  • Viestejä: 2 225
    • Profiili
Lahjakortti muka luottamuksen palauttamiseksi, kunhan suostut sen sovintona asiassa hyväksymään. Heh. Luottamus ei palaa tuolla ehdotuksella, päinvastoin.

avery

  • Reissaaja
  • Viestejä: 29
    • Profiili
Hoitelin pari viikkoa sitten paperit kuluttajariitalautakuntaan ja eilen sain sieltä vastauksen. Asia otetaan käsittelyyn ja päätöksen tekemiseen menee kuulemma arviolta 10 kk. Koitan muistaa raportoida tänne väliaikatietoja. Mulla oli vaatimuksena vakiokorvaus molemmille matkustajille viivästyskoron kera.

Pistin muuten eräästä viimekesäisestä myöhästyneestä mannertenvälisestä lennosta Air Berlinille postia. Pyysin kahdelle 600 € vakiokorvausta. He tarjosivat heti yhtä 100 € lahjakorttia sovinnoksi, mutta eivät ole ikinä kertoneet miksi kyseinen lento oli yli 4 tuntia myöhässä. Kannattanee viedä tuotakin tapausta eteenpäin.

matkamies31

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 329
    • Profiili
Oli  lento American Airlinesilla Helsinki-New York-Buenos Aires.

New York-Buenos Aires lento loppujen lopuksi siirrettiin 15 tuntia myöhemmäksi.
Aluksi syy oli se että koneita vaihdettiin ja piti saada toiset ruoat tähän uuteen koneeseen.
Sitten aikaa meni ja henkilökunnan työvuoro tuli täyteen.

Onkohan tuosta mahdollista hakea jostain korvauksia?
Kyseessähän ei ole EU:ssa oleva yhtiö..

Heluna

  • Tosireissaaja
  • Viestejä: 88
    • Profiili
Joku ketjussa mainitsi, että THY olisi nihkeä myöntämään minkäänlaisia korvauksia. Itselläni on neuvottelut vielä kesken, mutta tällä hetkellä minulle on tarjottu 1600e lahjakorttia (400e/henkilö), johon vastasin että minulla ei ole käyttöä lahjakortille vaan olen mielestäni oikeutettu rahalliseen korvaukseen. Toivon mukaan suostuvat, odotan juuri lopullista vastausta. Case on siis 48 tunnin viivästys ylibuukkauksen takia Istanbulista Helsinkiin.

jk

  • Moderaattori
  • Tonnitallaaja
  • Viestejä: 1 123
    • Profiili
Ylibuukkaus on selvä tapaus. Itse sain kyllä THY:ltä vastaavassa tilanteessa vakiokorvauksen (rahana) ilman mukinoita (ja pääsin Istanbulissa loungeen ryyp... syömään).

lomppi

  • Aloittelija
  • Viestejä: 13
    • Profiili
Oli rapakon yli lennot kumpaankin suuntaan huomattavasti myöhässä...

HEL-CDG-ATL-MIA
Menomatkalla kone hajosi Pariisiin ja kone lähti noin 3h myöhässä moottorivian myötä. Kuitenkin missatiin jatkolento ja jouduttiin jäämään yöksi Atlantaan. Perillä Miamissa noin 13h myöhemmin. Menetettiin huomattavasti kalliimpi hotelli, joten se vähän sapetti

MIA-JFK-AMS-HEL
Paluumatkalla sää sotki lähtöä kahdella tunnilla (JFK:lla kova tuuli), no meidät uudelleen bookattiin seuraavalle lennolle. Tässä koneessa oli kuitenkin "tekninen vika", joten lähtö lähti noin 3h myöhässä. Täten missattiin myös jatkolento AMS-HEL, joten perillä 4h myöhemmin.

Ilmeisesti aika selvät tapaukset vakiokorvauksen osalta, mutta kannattaako/voiko noista muista viivästyksen aiheuttamasta vahingosta ruveta kyselemään? Jos niin miten?

Katsotaan mitä koko showssa lopulta käy