Tekisi mieleni sanoa, että ei ole sellaista paikkaa, mihin en uskalluksen puutteesta lähtisi. Mutta totuus on, että olen 25 vuoden matkustusvuoteni aikana tullut aina vaan aremmaksi, ja suljen paikkoja pois kiinnostavien listalta, jos ne vaikuttavat turvattomilta. Poissa ovat ajat, kun mikään ei pelottanut.
En siis lähtisi sotatoimialueille - sotakirjeenvaihtajia lukuunottamatta kai harva niille hinkuukaan.
En lähtisi myöskään tämänhetkiseen Syyriaan, koska kielitaidottomana ja kulttuuria tuntemattomana länsimaisena besserwisserinä siellä lienee hyvät mahdollisuudet hankkiutua ongelmiin. Sama pätee useisiin Lähi-idän maihin - onneksi ennätin käydä pikaisesti Libanonissa ennen arabikevään kuumenemista.
En lähtisi suurimpaan osaan Afrikan maista ilman turvallista miesseuraa, esimerkiksi Egyptissä en jaksaisi naisena yrittää yksin pärjätä. Myös Etelä-Afrikka on yhä käymättä, kun ei houkuttele lomailla paikassa, jossa pitää liikkua autolla/taksilla kaikki siirtymät.