Sveitsin Alpit

 (Luettu 29492 kertaa)

Cybu

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 264
    • Profiili
Sveitsin Alpit
« : 08.04.2012, 16:34:43 »
en löytänyt varsinaisesti Sveitsin Alppeja käsittelevää topicia, joten uskaltaudun aloittamaan uuden.

matkakohteena siis Sveitsin Alpit heinäkuun puolivälissä, noin 5 yötä perillä, pääpaino pienissä patikkaretkissä, höystettynä muutamilla visiiteillä joihinki hienoihiin nähtävyyksiin (vanha kirkko, linna, vanhakaupunki..) jossain pikkukaupungissa. tärkeintä olisi päästä nauttimaan niistä hianoista vuorimaisemista ja ohittaa ehkä pahimmit turistirysät, mikäli mahdollista.

nyt ensimmäinen kysymys onkin, teillle etenkin, jotka olette Sveitsin Alppeja kolunneet, että mihkä kannattaisi suunnata? ideana siis olisi ,että ihan kauheesti ei reissun aikana, kun lyhyt kuitenkin kokonaisuudessaan, tarttisi siirtyä. eli jos muutamakin kohde olisi (tyyliin joku kaupunki + 1-2- kylää),niin mielellään lyhyin/helpoin siirtymävälein. myös kernaasti suosituksia majapaikoista, nähtvyyksistä yms.

(ja olen kyllä tuon Sveitsi-infon lukenut + kolannut näiutä keskusteluja, mutta enimmäksee ollut puhetta Zurichista ja Bernistä..)

toinen kysymys: miten ko. kohteeseen pääsisis?? suurin osa lennoist näyttää olevan berniin ja zuriciin, tai geneveen, kannattaako mitään noista valita että pääsisi mahd. lähelle??? ja ihmettelen myös, miten on mahdollista, että kaikki lentoliput, mitä oon löytäny, on ollu jotain alkaen 500 euroa (menopaluu/hlö), siis voiko muka olla mahdollista ettei ton halvemmalla löydy..?? olen monta kertaa ettiny eri sivustoilla.. :/

 olisin ihan huippukiitollinen jeesistä!!
yrittänyttä ei laisteta

Cybu

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 264
    • Profiili
Vs: Sveitsin Alpit
« Vastaus #1 : 08.04.2012, 18:01:46 »
vastaan itse itselleni, että ilmeisesti zurichiin olisi lennettävä..halvimmillaan löysin 240e menopaluu Blue1:llä.. mihinkä Zurichista sitten kannattaisi suunnata, kun Alpille olisi suunta, ja ehkä nyt oltaisi päätymässä siihen, että mieluiten majailtaisi koko aika samassa paikassa... vinkeistä tosi kiitollinen :)
yrittänyttä ei laisteta

jyka

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 381
    • Profiili
    • Reissukuvatuksia
Vs: Sveitsin Alpit
« Vastaus #2 : 08.04.2012, 21:53:05 »
Alpit on aina nähtävyys, menee yli sitten mistä tahansa.. Joten tulet varmasti mykistymään maisemista menit minne päin vaan :)
Liikkumisvinkkejä en osaa antaa kun liikuttiin itse moottoripyörillä.
Majoitusta tuntuu olevan joka kylässä vuorten välissä. Hemmetin makeita paikkoja.. Turkoosinvihreitä järviä, jyrkkiä vihreitä rinteitä ja kivoja pikkukyliä. Nuo alppimaisemat kannattaa nähdä IRL, ei oikein pääse kuvissa oikeuksiinsa :)
Tärkeintä on lähteminen muistaa jonkun sanoneen..
Reissukuvatuksia http://jyka.fi/gallery2/ & http://jyka.pallontallaajat.net

Cybu

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 264
    • Profiili
Vs: Sveitsin Alpit
« Vastaus #3 : 09.04.2012, 10:22:26 »
kiitos vastauksesta! :) sain eilen lopulta netin avulla rajattua kohdetta niin, että se olisi sellainen paikka kuin Lauchernalp.. hotelliksi mietittiin jotain huoneistohotellia, kun olis kiva pystyä ite kokkailemaan kun kuitenkin 6 yötä tarkotus olla, tehdä patikkaretkiä yms.. nyt vaan selvitettävä vielä vähän miten löytää sellanen paikka joka olis vaikka jonku kyläpahasen ytimessä, ettei ihaan missään laidalla, kun ei kuitenkaan mitään autoa oteta matkaan... jos jollakulla kokemusta Lauchernapista tai vielä muuta suositusta Valais'N Alpeista, niin otan ilomielellä vinkkejä vastaan, vaikka jopa ihan yksittäisistä majoituspaikoista jne jne :)

P.S. kävin jyka kattomassa galleriaasi, ihan huipureissuja ja mahtavia kuvia..ei voi ku kadehtia..:D
« Viimeksi muokattu: 09.04.2012, 10:24:19 kirjoittanut Cybu »
yrittänyttä ei laisteta

ege

  • Tosireissaaja
  • Viestejä: 70
    • Profiili
Vs: Sveitsin Alpit
« Vastaus #4 : 09.04.2012, 14:37:58 »
Kannattaa myös miettiä yhteyksiä lentokentiltä Alpeille. Viime vuonna lensin Frankfurtiin 100e meno-paluu, ja frankfurtin lentokentältä juna interlakeniin oli 39e suunta tarjouslipulla, kesti vajaa 5 tuntia. Junalippuun pystyi säätämään 6h stopoverin Bernissä, siitä tuli 5e lisää. Kannattaa miettiä tätäkin vaihtoehtoa, jos haluat jossain kylissä tai kaupungeissa pysähtyä.

muuvaara

  • Reissaajaguru
  • Viestejä: 504
    • Profiili
    • http://www.muuvaara.net/blog/
Vs: Sveitsin Alpit
« Vastaus #5 : 09.04.2012, 23:56:41 »
Alpit ovat kauneimpia paikkoja koko planeetalla, niiden kanssa on reissun hyvin vaikea mennä pieleen. Lauchernalp on oikein hyvä kohde vuoriston ihasteluun ja pahimpien turistilaumojen välttelyyn, tosin monia muitakin on.

Jos tavoitteena on asua samassa paikassa koko viikko ja tehdä siitä täsmäiskuja lähimaastoon, niin suosittelen majoituksen hakuun webbipalvelua www.interhome.com. Hotellihuoneet ja jopa hostellit ovat Sveitsissä muuten tuhottoman kalliita, mutta Interhomen kautta vuokrattavat apartmentit lähes edullisia. Useimpia Interhome-kämppiä ei kuitenkaan voi vuokrata viikkoa lyhyemmäksi aikaa. Kämppävuokra on yleensä halvimmillaan jos vuokra-aika on lauantaista lauantaihin. Www-palvelussa kannattaa tehdä haku ensin paikkakunnan (tai maan) perusteella, ja sen jälkeen valita tuloksista optio "Price (low...high)". Huom. alussa näkyvään hintaan tulee turistiveroja ja muita lisämaksuja, eli kämpät eivät ole aivan niin halpoja kuin miltä alussa ehkä vaikuttavat...silti halvimpia tapoja yöpyä Sveitsissä.

Cybu

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 264
    • Profiili
Vs: Sveitsin Alpit
« Vastaus #6 : 10.04.2012, 21:06:32 »
suurkiitokset egelle ja muuvaaralle vinkeistä :) nyt on ollut pohdinnassa myös sellainen kohde kuin nendaz. se ei olis AIVAN niin tuppukylä mitä ilmeisesti nuo lauchernalpin kylät, jos siis vaikka välillä haluaisi vähän käveleskellä jossain ja käydä kahviloissa jne. ainoa miinus on että sen on lähes ranskankielinen, mutta vieläkin vinkkejä otan kyllä vastaan kohteista, ei ole aivan kiveenkirjoitettu vielä. ja tosiaan tuota reittivalintaa tarttee vielä miettiä kans. :)
yrittänyttä ei laisteta

Neiti Q

  • Tuplatonnitallaaja
  • Viestejä: 2 328
    • Profiili
Vs: Sveitsin Alpit
« Vastaus #7 : 10.04.2012, 22:07:39 »
Mulla ei ole isoa kokemusta Sveitsistä, mutta stereotypiaa vastaavan kuvan sain retkellä, joka kulki Luzernista Grindelwaldiin (postibussilla) ja sieltä Interlakeniin.
Grindelwald, joka on muutaman tuhannen asukkaan kylä reilun tuhannen metrin korkeudessa, voisi olla hyvä tukikohta useammalle päiväretkelle, mm. Jungfraujochille pääsee junalla. Sama juna jatkaa alas Interlakeniin.
Makuni on hyvin yksinkertainen. Haluan vain parasta. (Oscar Wilde)

muuvaara

  • Reissaajaguru
  • Viestejä: 504
    • Profiili
    • http://www.muuvaara.net/blog/
Vs: Sveitsin Alpit
« Vastaus #8 : 11.04.2012, 11:22:36 »
Yllamainituista kohteista pari sanaa, toki vain omia mielipiteitani...

Grindelwald on Sveitsin turistoitunein alppikyla. Siihen on syynsa: se on myos yksi kauneimpia ja Unescon maailmanperintokohteen ymparoima. Kuitenkin Sveitsista loytyy kymmenia ellei satoja kylia, jotka ovat lahes yhta kauniita, mutta joissa on paljon vahemman brittituristilaumoja ja jonoja huippusesongin aikana.

Nendaziin suhtaudun pienella varauksella. Se sijaitsee viehattavalla seudulla, joskin hiukan alavammilla mailla Alppien kahden vuorijonon valisessa jokilaaksossa. Kuitenkin itse kyla on valitettavasti rakennettu tayteen betonikolosseja, eli se ei ole lainkaan yhta romanttinen kuin keskivertokyla Sveitsissa. Toisaalta, juuri naiden betonikolossien ansiosta Nendazin kaupungissa on hyvin paljon halpaa majoitusta tarjolla, ja matka oikeasti kauniisiin kohteisiin on lyhyt. Jos kuitenkin haluatte yopya aidossa alppikylassa, niin tahdatkaa esim. sellaisiin kyliin, joiden nimi alkaa Saas- tai loppuu -alp.

Viela vinkki Sveitsin sisaisesta matkustamisesta - junat ovat erittain luotettavia ja maisemat melkein kaikkialla kauniita, MUTTA junaliput ovat hyvin kalliita jos ne ostaa juuri ennen matkaa. (Vasta junasta ostettuna lipun hintaan tulee viela satasen palvelumaksu paalle, joten sita en suosittele lainkaan). Jos taas junamatkansa pystyy valitsemaan jo kaksi viikkoa etukateen, normaalihinnasta saa 20-80% alennusta rautatieyhtion Supersaver-systeemin kautta. Toinen vaihtoehto on ostaa junapassi, joka sekin tulee kannattavaksi, jos matkustaa riittavan paljon.

Lisaksi (pieni) osa junista on maisemajunia, joihin eivat kelpaa normaalit junapassit, joten jos haluaa optimoida kulunsa, niin jonkin verran reittisuunnittelua vaaditaan etukateen.

Onnea matkaan :)

Kirnauskis

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 153
    • Profiili
Vs: Sveitsin Alpit
« Vastaus #9 : 11.04.2012, 13:54:43 »
(Heilahtaa vähän ohi Alppi-aiheen, sorry.)
Toisin kuin heti luulisi, Sveitsi on loistava pyöräilymaa. Ylämäet on helppo välttää, kun ajaa jokilaaksoja. Tai pahimmat mäkiosuudet menee junalla. Ihan parhautta on se, että voi pysähtyä katsomaan maisemia kapeissakin kohdissa, mikä ei niin autoillessa onnistu.

Lisätietoja vaikka täältä:
http://www.veloland.ch/de/welcome.cfm

Kotiin on moni kuollut.

woodeye

  • Reissaaja
  • Viestejä: 20
    • Profiili
Vs: Sveitsin Alpit
« Vastaus #10 : 11.04.2012, 20:44:31 »
suurkiitokset egelle ja muuvaaralle vinkeistä :) nyt on ollut pohdinnassa myös sellainen kohde kuin nendaz. se ei olis AIVAN niin tuppukylä mitä ilmeisesti nuo lauchernalpin kylät, jos siis vaikka välillä haluaisi vähän käveleskellä jossain ja käydä kahviloissa jne. ainoa miinus on että sen on lähes ranskankielinen, mutta vieläkin vinkkejä otan kyllä vastaan kohteista, ei ole aivan kiveenkirjoitettu vielä. ja tosiaan tuota reittivalintaa tarttee vielä miettiä kans. :)

Olen itse mökkeillyt Nendazissa. Vaikka kylässä sinänsä ei ole mitään erityistä, siellä on hyvät valikoimat vuokrataloja. Oman töllin kustannus oli 64 euroa/vrk, hyvin siisti ja mukavan kokoinen talo 2 makuuhuoneella, olohuoneella ja keittiöllä. Mikä parasta, talossa oli parveke josta upeat näkymät Rhone-joen laaksoon ja vuorille. Talo oli kylän laitamilla josta alkoi perus-Sveitsin maaseutu lehmälaitumineen ja vuoripuroineen. Kylän keskusta on kaupunkimainen ja tylsä, tosin sieltä löytyy kaupat yms. kävelymatkan päästä.

Nendaz on hyvä kohde patikkaretkille vuorille ja junaretkille Sionin kautta. Zermatt, Lausanne jne. ovat parin tunnin päässä. Lenkkaritasoisia patikkareittejä riittää tuolla loputtomiin, kuten Sveitsissä muutenkin. Ajelin itse hissillä Tracouetiin, sieltä kävely Dent de Nendazin huipulle ja eteenpäin.

Cybu

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 264
    • Profiili
Vs: Sveitsin Alpit
« Vastaus #11 : 11.04.2012, 21:37:55 »
kiitoksia, tosi hienoa saada kuulla kokemuksia ja mielipiteitä. vähän kuullostaa siltä, että nendaz ei ehkä sittenkäään AIVAN täysin vastaa hakemaani.. kun toiveina olisi, että jo se itse majapaikkamesta olisi semmoinen ihana ja romanttinen, että vaikka jotain kahviloita olisi ja kivoja kävelykatuja, ja kuitekin niin että se toimisi samallla lähtöpisteenä patikkaretkille vuoristoon, että tavallaa ei välttämättä tarttisi junalla tai muulla lähteä, vaan onnistuisi ihan suoraan majapaikalta... tietty tuokin vaikuttaa että olisi edullisemmanpuoleinen majapaikka (näillä näkymin kait sitten itse vuokrattu tai huoneistohotelli), ja se olisi tuon nendazin plussapuoli.. toki jos jollakulla on ihan nimeltä mainita jotain tämmöistä kylää/pikkukaupunkia mikä vastaisi kuvaustani, niin saa mainostaa, niin voin sitten taas perehtyä.. joku semmonen että olis joku 3-5h junamatka zurichista jonne tarkoitus lentää..

toki tämänastiset kommentit on avittaneet jo tosi paljon, niillä pääsen kyllä jo pitkälle :D

EDIT: etenkin muuvaara, jos sulle tullee mieleen ihan nimeltä joitaki kyliä mainita, tai pikkukaupunkeja, periaatteessa esim. ton grindewaldion tyylisiä mutt ehkä vähemmän turistirysiä...
« Viimeksi muokattu: 11.04.2012, 21:39:56 kirjoittanut Cybu »
yrittänyttä ei laisteta

muuvaara

  • Reissaajaguru
  • Viestejä: 504
    • Profiili
    • http://www.muuvaara.net/blog/
Vs: Sveitsin Alpit
« Vastaus #12 : 11.04.2012, 23:36:16 »
Isommista kaupungeista Luzern täyttää kaikki vaatimukset: kaupunki on söpö kuin sika pienenä, ja aivan lähimaastossa on mahdollisuuksia trekkaukseen, vuorijärviristeilyihin ja kaikkeen mahdolliseen mitä lääkäri määrää. Pienemmistä kylistä tosiaan kaikki Saas-alkuiset ja -alp-loppuiset paikkakunnat ovat kokemukseni mukaan olleet "aitoja", mutta kannattanee tarkistaa Google Mapsin Street View'llä, miltä kylä näyttää katutasosta, ennen kuin panee tilauksen vetämään.

Cybu

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 264
    • Profiili
Vs: Sveitsin Alpit
« Vastaus #13 : 15.04.2012, 14:29:27 »
oletteko ostaneet junalippuja etukäteen netistä, siis esim. suomesta käsin? tosiaan nytkin näyttää frankfurtiin olevan menopaluulentoja satasella joten todella varteenotettava tuo vaihtoehto mennä sieltä junalla.

nyt on alkanut tuntua siltä että interlakenin suunta saattaisi olla Se Oikea  :P
yrittänyttä ei laisteta

Kettukaksonen

  • Aloittelija
  • Viestejä: 2
    • Profiili
Vs: Sveitsin Alpit
« Vastaus #14 : 15.04.2012, 17:02:58 »
Ollaan menossa kesäkuun alussa Keski-Eurooppaan reilaamaan ja jostain Liechtensteinin läheltä Sveitsin puolelta haluttaisiin löytää joku kiva alppikylä, jossa viettää päivä tai pari. Löytyisikö ehdotuksia?

ege

  • Tosireissaaja
  • Viestejä: 70
    • Profiili
Vs: Sveitsin Alpit
« Vastaus #15 : 15.04.2012, 23:06:20 »
oletteko ostaneet junalippuja etukäteen netistä, siis esim. suomesta käsin? tosiaan nytkin näyttää frankfurtiin olevan menopaluulentoja satasella joten todella varteenotettava tuo vaihtoehto mennä sieltä junalla.

nyt on alkanut tuntua siltä että interlakenin suunta saattaisi olla Se Oikea  :P

Juu, bahn.de sivustolta löytyy alennuslippuja, jotka saa näppärästi sähköpostiin. Kannattaa säännöllisesti tarkkailla sivuja :) Interlakenin suunnalta suosittelen majoitusta esim. Lauterbrunneniin, koska sieltä on hyvä patikoida kahteen eri laaksoon, eli Grindelwaldin tai Gimmelwaldin suuntaan.

muuvaara

  • Reissaajaguru
  • Viestejä: 504
    • Profiili
    • http://www.muuvaara.net/blog/
Vs: Sveitsin Alpit
« Vastaus #16 : 20.04.2012, 10:11:51 »
oletteko ostaneet junalippuja etukäteen netistä, siis esim. suomesta käsin? tosiaan nytkin näyttää frankfurtiin olevan menopaluulentoja satasella joten todella varteenotettava tuo vaihtoehto mennä sieltä junalla.

Juu, bahn.de sivustolta löytyy alennuslippuja, jotka saa näppärästi sähköpostiin.

Huomaa kuitenkin, että Deutsche Bahnin alennusliput ovat voimassa tismalleen yhdessä junassa, joten jos tulolento myöhästyy, saatatte joutua ostamaan täysihintaisen lipun, joka voi olla kolmekin kertaa kalliimpi kuin tarjouslippu. Kannattaa siis tarkistaa että matkavakuutus korvaa uuden junalipun tarvittaessa.


Lianna

  • Reissaajaguru
  • Viestejä: 987
  • 莲娜
    • Profiili
Vs: Sveitsin Alpit
« Vastaus #17 : 20.04.2012, 11:29:30 »
vastaan itse itselleni, että ilmeisesti zurichiin olisi lennettävä..halvimmillaan löysin 240e menopaluu Blue1:llä.. mihinkä Zurichista sitten kannattaisi suunnata, kun Alpille olisi suunta, ja ehkä nyt oltaisi päätymässä siihen, että mieluiten majailtaisi koko aika samassa paikassa... vinkeistä tosi kiitollinen :)

Sveitsi on loistava paikka kulkea junalla! Minä en välttämättä jäisi yhteen paikkaan koko ajaksi, koska siellä pääsee maan päästä päähän yhdessä päivässä ja junamatkan aikana näkee aivan käsittämättömän hienoja maisemia! Olen parikin kertaa pyörinyt pitkin Sveitsiä junalla pari viikkoa ja aina vaan sieltä löytää upeita paikkoja.

Sveitsin junalipuista ja -passeista tietoa täältä:
http://www.swisstravelsystem.ch/en/

Pikaisella etsimisellä löysin tällaisen paikan, jossa on tietoa Sveitsissä kulkemisesta:
http://www.raileurope.ca/europe-travel-guide/switzerland/map.html

Vaellusreitit on erittäin hyvin merkattu ja niistä on olemassa yksityiskohtaisia karttoja, joita saa paikan päältä, mutta myös netistä jos viitsii hakea. Reiteistä on usein kerrottu jopa profiili (korkeuserot) ja arvioitu kesto (jonka minun kokemukseni mukaan voi kertoa aina kahdella...). Kabiinihisseillä pääsee monen aseman läheltä korkeuksiin, ja ylhäällä voi tehdä kävelylenkkejä tai vaikka kävellä takaisin alas. Kunnon vaelluskengät mukaan! Tässä esimerkki yhdestä valmiista kävelyreitistä, etsi itse haluamaltasi alueelta lisää:
http://www.myswissalps.com/hikes/showhikedetails.asp?lang=EN&HikeID=68

Junalla suosittelen ehdottomasti reittiä Zürich - Luzern - Interlaken - Montreux. Matkalla on monta vaihtoa. Siinä näkee hassuja pikkujunia, käkikellotaloja, alppiniittyjä, valtavia korkeuseroja, lumihuippuisia vuoria, pieniä kyliä ja vuoristojärviä. Kaunista! Joka paikassa on retkeilymajoja, joita paikalliset(kin) käyttävät. Kansainvälinen retkeilymajakortti on hyvä olla olemassa jos yöpyy useammassa paikassa.

Interlaken on kaikkein isoin turistirysä, sinne en jäisi. Grindelwaldissa on paljon turisteja, mutta siellä on toisaalta niin henkeäsalpaavan hienoa, että kannattaa käydä. Siellä kun ottaa hissin ylös vuorelle, niin voi kaikessa rauhassa ihailla Jungfraujochia ja sen "sisarvuoria". Itse Jungfraujochille menevä juna on hirmuisen kallis, siellä käyvät kaikkein innokkaimmin japanilaiset turistit. Mutta ei ylös asti ole pakko mennä. Lisää infoa:
http://grindelwald.ch/

Engelberg (lähellä Luzernia) on vähän tylsä kylä, mutta sieltä pääsee ylös 3000 metriin. Välipysäkeillä voi jäädä pois ja tehdä lyhyempiä tai pitempiä patikkaretkiä. Vastaavia paikkoja on paljon ja välimatkat ovat lyhyet. Kannattaisi etsiä sellainen kylä, jonka yhteydessä on kabiinihissi, jolla pääsee jonnekin korkealle.

Toivottavasti sait tästä jotain irti!  :)

« Viimeksi muokattu: 22.04.2012, 19:17:44 kirjoittanut Lianna »
Matka ei ala siitä kun tullaan perille.
Matka alkaa siitä kun lähdetään!

muuvaara

  • Reissaajaguru
  • Viestejä: 504
    • Profiili
    • http://www.muuvaara.net/blog/
Vs: Sveitsin Alpit
« Vastaus #18 : 20.04.2012, 12:03:56 »
Ollaan menossa kesäkuun alussa Keski-Eurooppaan reilaamaan ja jostain Liechtensteinin läheltä Sveitsin puolelta haluttaisiin löytää joku kiva alppikylä, jossa viettää päivä tai pari. Löytyisikö ehdotuksia?

Davos on melko lähellä, joskaan ei mikään halpa kohde. Miksi ette jää Liechtensteinin puolelle Triesenbergiin tms; pitääko Sveitsistä käydä poimimassa maapiste, vai?

gundalo

  • Tosireissaaja
  • Viestejä: 77
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: Sveitsin Alpit
« Vastaus #19 : 22.04.2012, 13:06:30 »
Grindelwaldista en paljoa tiedä mutta suosittelen ehdottamasti niillä seuduilla myös sijaitsemaa pienempää Gimmelwaldia. Maisemat ovat upeat ja meno rauhallista, paljon paikallisia farmareita ettei pieni kylä pyöri pelkän turismin ympärillä.

http://www.mountainhostel.com/ oli todella mukava paikka viettää yönsä, hostellilta pääsi vaeltelemaan helposti moneen suuntaan hienoja reittejä. Hostellin sivuilta löytyy hyvät ohjeet miten sinne löytää.