Kuala Lumpur / Sumatra kolmessa viikossa

 (Luettu 4738 kertaa)

Loimu

  • Reissaaja
  • Viestejä: 38
    • Profiili
Kuala Lumpur / Sumatra kolmessa viikossa
« : 16.06.2012, 14:07:36 »
Ollaan lähdössä siis tyttöystävän kanssa about kuukauden päästä kolmeksi viikoksi Malesia/Indonesia akselille. Kumpikaan ei ole aiemmin Aasiassa käynyt ollenkaan, mutta Eurooppaa on kyllä reissailtu ristiin rastiin ja asuttukkin nyt reilu vuosi ulkomailla - eli matkustuskokemusta löytyy kuitenkin. Mitään muuta varmaa ei vielä ole kuin se, että liput on ostettu Malta-Kuala Lumpur-Malta (12.07.2012-01.08.2012) ja aikaa on kolme viikkoa.

Lentomme saapuu siis Kuala Lumpuriin perjantaina 13. heinäkuuta ja alustavien suunnitelmien mukaan oltaisiin suuntaamassa Kuala Lumpurista aika nopeasti Sumatralle (saman viikonlopun sunnuntaina, mitä täällä kerkeää tehdä viikonlopun aikana?). Air Asialta näyttää lennot Medaniin irtoavan n. 40e/henkilö meno-paluuna. Medanista ollaan sen verran kuultu ettei siellä juurikaan nähtävää ole, joten sieltä ajateltiin jatkaa heti bussilla Parapatiin. Täältä olisi suunnitelmissa jatkaa vielä Tuk Tukiin, Lake Toballe veneellä.

Tässäpä tähän astinen suunnitelma sitten oikeastaan onkin. Matka hioutuu pikkuhiljaa ja muutamia paikkoja on jo mielessä jotka koitetaan jotenkin aikatauluun mahduttaa. Käymisen arvoisia paikkoja on kuulemma ainakin;

- Bukit Lawang
- Berastagin kaupunki jos haluaa tulivuorille
- Joko Percen, Lingga tai Dokan Village
- Sipiso-Pison vesiputoukset

Sumatralla on siis ideana viettää suurin osa ajasta kauniin luonnon ja elämysten takia. Mitkä noista paikoista nostaisitte itse näinkin lyhyen reissun "must" kohteiksi? Mitä muuta näkemisen arvoista saarella on jotka noistaisitte itse esille? Matkustamiseen tuolla menee kuulemma paljon aikaa joka on ikävää kun aikaa on tosiaan vain kolme viikkoa ja Kuala Lumpurissakin pitäisi olla takas viimeistään 1. elokuuta illalla jolloin lähtee lento takaisin Maltalle.

Muutamia käytännön kysymyksiä myöskin on heräillyt;

- Guest houssien hinta Lake Toballa ja Sumatralla yleensä tänäpäivänä?
- Löytyykö guest housseista yleensä moskiitoverkkoja valmiina?
- Malarialääkitys. Jos suojautuu muuten fiksusti, onko tämä pakollinen hankinta tuollaiselle reissulle?
- Moskiitoverkkojen/suihkeiden yms saatavuus paikanpäältä (Kuala Lumpur/Sumatra)?
- Sopiva pukeutuminen. Ettei tule mitään kulttuuriloukkauksia, miten on OK pukeutua tuolla? Myöskin moskiitojen kannnalta vinkkejä.
- Läppäri. Kannattaako ottaa mukaan reissuun vai ei? Olisi kätevä sitä kautta paikan päältä etsiä guest housseja/varailla lentoja, viihdytysarvo lentokoneessa ja vaihtoja odotellessa sekä saisi kuvat siirrettyä aika ajoin suoraan koneelle talteen. Mietityttää kuitenkin mahdolliset varkaat ja tuoko loppupeleistä vaan liikaa vaivaa roudata sitä mukana.
- Viisumit. Ilmeisesti Malesiaan ei tarvitse ja Sumatralle saavuttaessa saadaan kentältä 25 dollaria vastaan?

Näihin jos joku kokeneempi jaksaisi vastailla ennen reissua niin kiitämme paljon. Kaikenlaiset vinkit ja ehdotukset otetaan myös ilolla vastaan, ainoat varmat asiat ovat tosiaan ne että ensimmäinen reissu tuonnepäin tiedossa ja Kuala Lumpuriin on lennot ostettu! :)
« Viimeksi muokattu: 16.06.2012, 14:12:33 kirjoittanut Loimu »

Darkstar

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 191
    • MSN Messenger  - Elias_Xiun@hotmail.com
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: Kuala Lumpur / Sumatra kolmessa viikossa
« Vastaus #1 : 18.06.2012, 12:40:30 »
Medanista löytyy kyllä tekemistä ja shoppailumahdollisuudet ainakin on sitä luokkaa, että tavaraa tarttuu mukaan..oisko siel joku 15 ostoskeskusta, joista osa on aika massiivisia. Medan on tosin ensikertalaiselle aika sekava kaupunki ja hälinää riittää. En valitettavasti muista nyt mihin hintaan on tullut aikaisemmin mentyä medan-toba väli.

Berastagi on pieni tuppukylä, joka käytännössä koostuu yhdestä kadusta. Jos ei tulivuoritrekki kiinnosta niin ei ehkä paras kohde kolmen viikon matkalle. Yövyin Sibayak Multinational Resthouse:ssa. Hintaa parisängylliselle huoneelle oli muistaakseni 100.000IDR. Ainoa miinus oli lämpimän veden puute suihkusta. Helpompi mennä Berastagiin paluumatkalla Tobalta.

Bukit lawangissa ei ainakaan viime vuonna ollu automaattia, että käteistä mukaan. 16€/päivä meni viimeksi rahaa kahdelta majotukseen ja ruokailuihin, et aika pienellä selviää jos ei alkoholia kulu ja tyytyy halvimpaan majoitukseen.

Tobalta saa huoneita 3€:sta ylöspäin (mm. Liberta homestay ) ja sitten jos ei oo ihan hiluilla liikenteessä ni ehdoton suositukseni on Tabo cottages ( http://tabocottages.com/rooms-prices/ ), jossa on mukana vielä erinomainen ravintola. Aamupala kuuluu hintaan. Tullu tuolla viihdyttyä useita viikkoja. En tiedä onko kaikissa huoneissa moskiittoverkot, mutta ainakin niissä missä olen yöpynyt.

Malarialääkityksistä löytyy useita viestiketjuja varmaan foorumilta. Itse en ole käyttänyt. Suihkeita saa useista eri kioskeista ja voi jättää ostamisen toballe jos ei kerkee etsiä aikaisemmin.

Tarkastakaa ensin netistä osuuko teidän ajallenne mitään tärkeää juhlaa alueilla joissa aiotte liikkua. Jos ei ole mitään mainittavaa niin majoitusten varailu etukäteen saattaa olla turhaa. Kertaakaan ei ole joutunut nukkumaan missään taivasalla :) Internetkahviloita on myös sen verran, että jos tulee akuutti tarve varailla jotain se kyllä onnistuu. Netit tosin vaatii hieman hermoja käyttäjältään^^ Leffoja siitä on kiva kyttäillä välillä, mutta muuten pidän ko. tuotetta aika turhana.

Indonesia viisumi on tosiaan sen 25$ ja viisumin saanti hoituu minuutissa parissa Medanin kentällä olettaen, että kovin montaa länkkäriä ei tule samalla koneella.



Loimu

  • Reissaaja
  • Viestejä: 38
    • Profiili
Vs: Kuala Lumpur / Sumatra kolmessa viikossa
« Vastaus #2 : 25.06.2012, 16:04:30 »
Kiitokset vastauksista! Medanista tosiaan oltiin lähinnä kuultu/luettu täältä että siellä ei ole nähtävää, lähinnä niin ajatellen että jos suurkaupungissa tulee jo käytyä Kuala Lumpurissa niin tuolta haluaa vain mahdollisimman nopeasti pois, likaisestakin kaupungista taidettiin jostain puhua. Ostoskeskukset kuitenkin kiinnostavat varsinkin paluumatkalla, joten hyvin mahdollista että Medanissakin viipyisi sitten ainakin yön.. Ensivaikutelman kaupungista saa kuitenkin jo menomatkalla kun sieltä sen bussikyydin ottaa ja voi sitten senkin pohjalta miettiä että haluaako takasin tullessa jäädä sinne hetkeksi.

Bukit Lawangin automaattivinkistä myös kiitoksia! Lueskelin myös vuoden 2007 Lonely Planet Indonesiasta että rahanvaihtoa ei kannata säästää Toballe - kuulemma erittäin huonot kurssit ja muutenkin vaihtomahdollisuudet eivät ole huipussaan. Kannattaako kenties siis nostaa ja vaihtaa rahaa iso summa jo isommassa kaupungissa kuten tuolla Medanissa?

Tabo cottages näyttää erittäin kivalta paikalta, ja tosiaan ihan hiluilla ei olla liikenteessä - rahaa olisi käyttää jopa n. 60-70e/päivä/ihminen eli varsin hyvin yli sen millä tuolla oikeasti pärjäilee. Toki on kuitenkin eduksi on jos jää ylimääräistä eikä kaikkea tuhlaakkaan reissun aikana ja ei tarvitse sitten kotiin palatessa syödä paria viikkoa pelkkää makaroonia.. Halpoja majotuksia siis toki suositaan!

Kiitokset tosiaan vastauksestasi Darkstar, lisää otetaan toki mielellään vastaan. Tosiaan ihan kaikki vinkit on tervettulleita, jopa radikaaleja ehdotuksia saa ehdotella sillä mitään ei tosiaan vielä ole lyöty lukkoon muuta kuin nuo lennot KL:ään. Ollaan toki selattu mm. "Indonesia/vinkkejä?" topic lähestulkoon kokonaan läpi mutta vain muutama uusin sivu on tämän vuoden puolelta ja loput rupeaakin sitten olemaan vanhempaa tietoa. Näistäkin sanomatta selvää että vain pieni osa koskee juuri Sumatraa ja hinnat kuitenkin elävät jatkuvasti niin on kiva saada mahdollisimman ajankohtaisia vinkkejä/tietoa.

asia4ever

  • Tosireissaaja
  • Viestejä: 63
    • Profiili
Vs: Kuala Lumpur / Sumatra kolmessa viikossa
« Vastaus #3 : 25.06.2012, 17:10:43 »

Kun teillä kerran on noinkin korkea budjetti ja olette kahdestaan niin voisin suositella 1-3 päivän viidakkovaellusta Tangkahan:ssa. "Kylä" on siis pari tönöä jokien risteyksessä eli siellä pääsee myös hyvin rentoutumaan (yksin ollessa siis tylsistymään  :D). Pienempää jokea pitkin voi päiväretkeillä ilman opastakin. Kun kerran siirtyivät eko-turismiin niin laittoivat sitten myöskin eko-hinnat... http://news.bbc.co.uk/2/hi/programmes/fast_track/9507310.stm

Sipisopiso ei ole kovinkaan kummoinen mutta Berastagista voi samalla päiväretkellä hyvin käydä noissa kylissä ja putouksella. Berastagi on vuoristossa ja onkin ainoa paikka missä voi tulla kylmä.

Medanissa kannattaa miettiä mihin majoittuu, kaupunki on juuri niin ihana kuin vain kehitysmaan miljoonakaupunki voi olla  :-\ ...tosin siellä on myös todella halpaa! Ostoskeskuksia on paljon ja ongelma onkin lähinnä löytää sellainen josta löytyy myös ostettavaa eikä vain katseltavaa.

Pukeutuminen samanlaista kuin muuallakin Aasiassa, olkapäät ja polvet piiloon ja naisilla rintavako myös.

Olin tuollapäin viime syys-lokakuussa eikä vuoden takaisesta ollut mikään muuttunut. Samat pölyt edelleen nurkissa jne  ;D ...joten tuskin nytkään on kovin erilaista. Olen kirjoittanut vinkkejä aika moneen Sumatra, Medan yms ketjuun. Olet varmaan jo ne lukenutkin. Hyvää matkaa ja laita vaikka kokemuksia reissusta tai sen jälkeen tänne.

ClickClack

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 100
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: Kuala Lumpur / Sumatra kolmessa viikossa
« Vastaus #4 : 03.07.2012, 22:48:39 »
Hieno ketju, tästä on apua itsellekin kun olen myös samalle suunnalle menossa nyt heinäkuussa.

Muutamia kyssäreitä tuli itselle mieleen:

Toban (Samosirin) aktiviteeteista kuulisi mielellään lisää, mitä siellä voi muuta tehdä kuin relaa? Missä kannattaa lähteä käymään?

Miten helppoa lentokentältä on päästä suoraan jatkamaan matkaa Toban, Bukit Lawangin, Berastagin tai Gunung Leuserin suuntaan? Onko Medanissa vain yksi bussiasema, vaiko kohteesta riippuen eri "asemia" vähän eripuolilla kaupunkia?

Lainaus
Berastagi on pieni tuppukylä, joka käytännössä koostuu yhdestä kadusta. Jos ei tulivuoritrekki kiinnosta niin ei ehkä paras kohde kolmen viikon matkalle. Yövyin Sibayak Multinational Resthouse:ssa. Hintaa parisängylliselle huoneelle oli muistaakseni 100.000IDR. Ainoa miinus oli lämpimän veden puute suihkusta. Helpompi mennä Berastagiin paluumatkalla Tobalta.

Miksi on helpompi mennä nimeomaan paluumatkalla, onko joku kohtuuton monimutkaisuus menosuunnassa? Olin itse ajatellut koukata nimenomaan menomatkalla Toballe.

Lainaus
Indonesia viisumi on tosiaan sen 25$ ja viisumin saanti hoituu minuutissa parissa Medanin kentällä olettaen, että kovin montaa länkkäriä ei tule samalla koneella.

Tämä hieman hämää, kun joka paikassa on tuo että viisumi on 25$, siis nimenomaan dollaria! Joo, mutta kait sen voi indonesian rupioillakin maksaa? Vai pitääkö tiskillä tosiaankin olla riihikuivaa dollaria laittaa pöytään? En nimittäin mitään dollareita ollut ajatellut vaihtaa lainkaan.

Darkstar

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 191
    • MSN Messenger  - Elias_Xiun@hotmail.com
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: Kuala Lumpur / Sumatra kolmessa viikossa
« Vastaus #5 : 05.07.2012, 19:23:12 »
Toballa olen ollut kahteen otteeseen ns. järviristeilyllä (tuttu madventures-ohjelmasta), jossa käytiin vesiputouksen juuressa uimassa, maistelemassa palmuviiniä sekä paikallisessa koulussa ja jotain muuta pientä. En osaa sanoa järjestetäänkö ko. retkeä enää kun viime vuoden kahdella toba-visiitillä ei tullut kyseltyä. Skootterilla pääsee tsekkaamaan vesiputouksia läheltä ja kuumille lähteille. Chillailuun kannattaa varautua :)

Medanissa noita "bussiasemia" ja muita kyydintarjoajia on vähän pitkin poikin. Voi aikavarmasti sanoa että jo heti lentokentällä teilt tullaan kyseleen mihi päi haluatte ja jos ei oo paalusta kiinne ni sielt vaa kyyti maasturilla suoraa toballe :) Tosta kun ite selailin vanhoja merkintöjä niin olen maksanut Medan-Toba välistä vähän kulkuneuvon tasosta riippuen 80.000IDR aina 350.000IDR asti. Ei oo osoitteita nyt valitettavasti tarjota, mutta ehkä voi olla fiksua ottaa eka kyyti keskustaan johki majatalolle ja kysellä sieltä. Berastagiin mentiin isol bussilla ja se oli joku 50.000 kait per lätty. Berastagi on kyl kivasti siin toban ja medanin välissä.

En valitettavasti osaa vastata tuohon rupioilla viisumin maksamiseen sen enempää kun itellä aina ollut se 25USD kukkarossa.  Eikai se rupioillakaan mikään ongelma ole..ehkä jonkun euron pari kalliimpi.



*Pantai*

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 138
    • Profiili
Vs: Kuala Lumpur / Sumatra kolmessa viikossa
« Vastaus #6 : 08.07.2012, 20:20:26 »
Malesiahan on muslimimaa, mutta kyllä siellä paikallisetkin aika vapautuneesi pukeutuu, varsinkin muihin uskontokuntiin kuuluvat. Kunnioittavaa kaikissa maissa on pitää olkapäät ja polvet peitossa, mutta esim.KL:ssä  itse olen pärjännyt polvien yläpuolelle loppuvassa mekossa ja vähän lyhyemmässäkin. Tarkempi olen ollut virastoissa ym asioidessani.
Ehkä niitä ei todellakaan kiinnosta mikään "väliaikainen pysäköinti kielletty"-kyltti!

Jepulis

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 364
    • Profiili
    • Reissausta ja ruokaa: juttuja matkustelusta, ruoasta ja eri matkakohteista.
Vs: Kuala Lumpur / Sumatra kolmessa viikossa
« Vastaus #7 : 08.07.2012, 21:01:06 »
Medan ei vaikuttanut kivalta. Me tultiin sinne bussiasemalle liian myöhään, eikä busseja enää mennyt. Meille kaupattiin pikkubussikyyti, mutta kun hypättiin kyytiin kierteli kuski vielä pari tuntia pitkin Medania ottaen ohikulkijoita kyytiin. Meni vielä asioimaan jonnekin rupuseen lähiöön, jolloin meitä alkoi kuumottamaan pahasti, oli ihan pimeää,m eikä kuski oikeastaan puhunut englantia. Sitten rauhoituttiin kun alettiin olla maantiellä ja kylttejä alkoi näkymään.

Bukit Lawang on ihana kylä joen varrella, siellä viihtyy muutaman päivän. Kannattaa mennä viidakkoreissulle oppaan kanssa (ilman ei voi mennä) ja käydä lähistön lepakkoluolissa omin toimin. Kirjoitin juuri blogiini orankeista ja Bukit Lawangista: http://reissaustajaruokaa.wordpress.com/2012/07/08/sumatran-orankit-ja-oljypalmut/

Kävimme myös Berastagissa, joka oli matkalla Bukit Lawangista Toballe, kun oman kyydin vuokrasimme. Olimme siellä yhden yön, kaupunki ei vaikuttanut kummoiselta, tori oli ihan kiva, mutta pääjuttu oli käydä tulivuorella. Sinne on tosi helppo kavuta. Otimme kyydin lähelle sitä, mutta kyllä sinne keskustasta astikin voi kävellä, jos vain ajoissa lähtee. Yleensä tulivuorilla on kieltotauluja, mutta tuolla ei mitään, pääsi hengittelemään vulkaanisia höyryjä ihan vapaasti... Tulimme alas eri reittiä kuin ylös ja alhaalla oli pari pikkukylpylää, joissa oli kuumaa vettä tulivuoren uumenista. Sieltä piti mennä jonkun mopon kyydissä tienristeykseen, josta pääsimme jatkamaan Berastagiin ja sieltä kohti Tobaa.

Pidin itse asiassa enemmän Bukit Lawangista kuin Tobasta, mutta oli Toballakin kivaa, mutta tosi raukeaa. Aktiviteetteina pyöräilimme ja yhtenä päivänä kiersimme mopolla koko Samosirin saaren (tuli persus sikakipeeksi tarakalla). Siinä holleilla, jossa on Samosiriltä on kannas mantereelle, on kaupunki ja siitä mantereen puolella hieman pohjoiseen on kans kuumia lähteitä ja pikkukylpylä.

Kuullostaa inhottavalta, mutta suosittelen Toballa välttämään majapaikkoja, jotka ovat täynnä kiinalaisia lomailijaperheitä. Meno voi olla aika meluisaa.

Toban Liberta Guest Housessa oli hyttysverkot. Ja siellä meillä oli hienoin huokea mökki mitä meillä ikinä on ollut.

Mä muistelisin, ettei malarialääkitystä tarttis olla Indoissa kun Balista itään, mutta tarkista jostain, mulla vuoden 2010 tietoa. Jos söin Sumatralla doksisykliiniä, niin se johtui siitä, että tulin sinne Gili-saarilta ja Floresista.

Indonesia on suurimmaksi osaksi muslimimaa, mutta Toban alueen batakit ovat kai lähinnä kristittyjä. Mä kuljin hihattomassa paidassa ja suunnilleen polviin ulottuvassa hameessa, mutta en tiiä miltä se paikallisista näytti.
http://reissaustajaruokaa.wordpress.com/
Matkakohdetietoa, reppureissuelämää ja vegaaniruokaa.