Kesä onkin Suomessa alennussesonkia hotelleissa. Suomi ei ole turismimaa, vaan työmatkailu- ja konferenssimaa.
Enpä oikein usko, että Suomessa on vaikea saada asiakkaita hotelleihin kesällä. Suomihan on pullollaan erilaisia kesätapahtumia eikä aina ole mahdollista majoittua sukulaisten ja ystävien luona. Kaikki ulkomaiset turistitkaan eivät välttämättä halua tulla tänne talvisaikaan, jolloin on kylmää ja pimeää, vaan nimenomaan kesällä.
Kyllä se on vaan fakta eikä mielipideasia, että hotelleille kesä on hiljaisempaa aikaa ja tarjouskautta. Kaikki hotelliketjut paukuttavat nyt toinen toistaan parempia tarjouksia ulos.
Toki isommat tapahtumat luovat poikkeuksia yksittäisille viikonlopuille, mutta ne ovat juurikin niitä, poikkeuksia, ja vaikka koko Suomen mittapuulla kesätapahtumia on paljon, ei niitä per kaupunkin kovin montaa isompaa ole. Kyse ei ole pelkästään siitä onko huoneisiin tulijoita, vaan myös millä rahalla niitä tulijoita on. Lomalaiset ovat paljon hintakriittisempiä, ja kun Suomen ajaa päästä päähän päivässä, niin monta sataa ei hotellihuoneesta makseta, vaan ajetaan sitten vaikka kertaistumalta kotiin jos järkevänhintaista hotellia ei löydy (pl. ne kesätapahtumat).
Tämä siis kun puhutaan kaupunkihotelleista, jotkut kesälomakohteiden lomamökit ovat asia erikseen.
Itse aiheesta:
Voisin yöpyä itsepalveluhostellissa, mutta pienellä varauksella. IMO itsepalvelukonsepti sopii paremmin hotelleihin (tyyliin omenahotelli) jossa on oma huone ja omat tilat, ja muut saavat sitten puuhata mitä haluavat omissa huoneissaan. Yhteismajotuksessa kyllä haluaisin jonkun olevan paikalla vähän perään katsomassa. Toki jos hinta on tarpeeksi halpa, enkä juuri sillä yöpymisellä etsi kuin edullista petiä, niin mikä jottei, mutta ei se todellakaan plussaa olisi.
Tuo hotellien edullinen hinta kahdelle hengelle ei kyllä rajoitu vaan Suomeen, vaan samaan törmää usein ulkomaillakin jos etsii huonetta nimenomaan kahdelle hengelle ja suihkulla, eikä etsi mitään "sosiaalista kokoontumispaikkaa" vaan omaa rauhaa ja petiä. Ts. jos etsit hotellihuonetta, on hotelli usein hyvä ratkaisu

.
Suomen kesässä tämä tietysti korostuu (tai hintaero vähenee), kun hostelleilla on korkeasesonki, ja hinnat korkeimmillaan ja hotelleilla matalasesonkin ja hinnat matalammillaan.