[Pl Koin]

Olin nuorena vaihto-oppilaana. Kokemus oli ihan jees. Siitä ei jäänyt pysyvästi mieleen mitään kielteistä, joskaan ei myönteistäkään. Kohdemaassa lapsille ja nuorille pidettiin tiukka kuri, vapauksia oli vähän ja elämä oli perhekeskeistä.

Jouduin vaihtamaan isäntäperhettäni kaksi kertaa. Kummassakin tapauksessa isäntäperheeni tahtoi minusta eroon. Tyhmyyksiä en tehnyt. En vain jostain syystä kelvannut. Syitä ei kerrottu ääneen.

Vaihtojen välissä  aluevalvojani luona asuessani minulle selvisi, että perheitä vaihtavat vaihtarit ovat yleisiä. Heitä asui valvojan luona läjä, ja monet heistä olivat vähintään toisella kierroksella niin kuin minäkin. Vaihtojen yhteydessä saattoi vaihtua kaupunki ja ainakin koulu. Entiset tuttavuudet jäivät taakse.

Kuitenkin vaihto-oppilasjärjestöjen mainoksissa luodaan kuva, että vaihtarina saa elämäänsä "toisen perheen" ja suuren joukon uusia kavereita. Totuus on erilainen. Todellisten kavereiden hankkiminen on vaikeaa ja perheet ovat perheitä missä tahansa päin maailmaa. Niissä on usein jo valmiiksi omat sisäiset vaikeutensa, joita vaihtarit helposti vain vahvistavat. 

Suomeen palattuani kehuin kokemusta. Löpertelin kavereille, sukulaisille ja tuttaville asiat kuin mainoskuvastosta. Aloin uskoa niihin itsekin. Vasta vuosia myöhemmin pystyin myöntämään, että suhteutettuna reissusta maksettuun rahaan kokemus oli laiha. Ei huono, mutta rahallisesti kehno sijoitus.

Itsensä pettäminen on yleistä. Mitä voimakkaammin johonkin asiaan sitoutuu ja mitä enemmän sen eteen tekee työtä, sitä vaikeampi on myöntää, jos odotukset eivät täyty.

Minä olen tehnyt reissuja, joilla en ole viihtynyt. Kerättyäni niihin pitkään rahaa en ole osannut kuitenkaan kotiinkaan tulla. Olen vain kiertänyt totuuden ja kiinnittänyt katseeni kokonaisuuden sijaan hyvään. Näin huonot asiat ovat jääneet piiloon. Tovi itsepetosta on usein parempi vaihtoehto kuin raaka totuus suoraan päin näköä.

Rupesin kirjoittamaan aiheesta, koska törmäsin tähän blogiin. Postauksista syntyy mielikuva, ettei reissu yhtä juhlaa ollut, vaikka myönteisiäkin kokemuksia mahtui mukaan. Taisi maailmalla palloillu myös jäädä suunniteltua lyhyemmäksi.

[Jepulis]

Vaihto-oppilasjuttuusi kommentoin, että onneksi 14-vuotiaana kouluni järjesti viikon matkan Saksaan perhemajoituksella. Sen jälkeen tiesin, että en tule menemään vaihtoon, koska en sopeutuisi elämään vieraassa perheessä heidän ehdoillaan. Nyt 20 vuotta myöhemmin olen edelleen samoilla linjoilla, eikä couchsurfingkaan paljoa kiinnosta, koska en tykkää olla vieraisilla.

Linkkaamaasi blogiin ja muuhun juttuusi kommentoin, että tärkeää on vain löytää jutut, mistä itse pitää. Madventureseja katselemalla ja Pallontallaajia lukemalla voi ehkä syntyä ajatus reissailun olevan coolia ja tavoiteltavaa, mutta sitten se ei olekaan oma juttu.

Tai sitten ei vain ole vielä löytänyt omaa tapaansa matkailla. Ensimmäisellä pidemmällä Aasian reppureissullani minulla oli homma aluksi vähän hakusessa. Mutta sitten siihen on löytynyt juuri oma tapani olla.

Tai sitten joillain voi syntyä isoja odotuksia esimerkiksi menosta, meiningistä ja hyvistä kanssareissaajista inhoamieni Kilroyn tai Uuden-Seelannin nuorisoturistibussien markkinointikuvien perusteella. Todellisuus voi olla samassa bussissa sisäänlämpiävien jenkkien ja nyrpeiden teinikaksikkojen kanssa istumista. Joillakin elämä loksahtaa mahtavasti paikoilleen reissulla, mutta varmasti sitten jotkut kokevat, ettei se ollutkaan sitä mitä odotti.

Kirjoituksesi vaihtarikokemus vaikuttaa ikävältä, mutta muu oli ehkä jonkinlaista matkailun suorittamista, jotta voisi ajatella tehneensä jotain? En ole ikinä ajatellut matkoista, etteivätkö ne olisi rahalle vastinetta. Paremmin tulojani en voisi käyttää. Tai toisin sanoen, ei ole mitään mihin mieluumin rahaa ja elinaikaani käyttäisin. On niin tärkeää miettiä, mitä itse oikeasti haluaa ja tehdä sitten sitä! Ethän harmittele, jos se ei olekaan matkailu, vaan jokin muu mukava sisältö elämässä. Kliseisesti sanon myös että etsivä löytää.

[Pl Koin]

Reissussa viihtymistä rajoittaa eniten raha. Yhteismajoitukset, valvominen ja halvat matkustustavat johtavat nuhruiseen kokemukseen.

Paljon enemmän saisi irti monista paikoista, jos olisi varaa asua hyvätasoisissa hotelleissa ilman aikarajoja.

Jotkut kai nauttivat köyhämatkailuun kuuluvasta levottomuudesta ja nuhruisuudesta. Minua ei oikein nappaa, mutta eipä toisaalta ole pistää killinkejä tasokkaampaankaan puuhasteluun.

[Jepulis]

Eli tarkoitat että henkisesti raskasta on matkailla matalalla elintasolla. Minuakin jonkin verran risoi, kun tänä kesänä 3 viikon aikana kömpiessäni Italiassa teltasta ulos takertui joka toinen kerta hiukseni vetoketjuun. Telttaan päätyi hiekkaa ja vessaan oli matkaa. Mutta mieluummin olin siellä kuin kotona.

Nuhruisuuteen tottuu, varsinkin jos kotonakaan ei elä leveästi. Ja jonkin verran tämä on myös asenteesta ja arvoista kiinni. En halua olla tyyppi, joka ei pysty nukkumaan samassa huoneessa vieraiden ihmisten kanssa, enkä olla tyyppi, joka ei kestä epäselviä ja -varmoja tilanteita, joissa ei tiedä mitä tapahtuu seuraavaksi. Otan kunniaa siitä, että olen ikäiseni ja pystyn matkustelemaan ilman omaa huonetta ja vessaa. Semmoinen antaa elämässä enemmän mahdollisuuksia. 15 vuotta sitten luulin haluavani olla tyyppi, joka ehkä vetää lentolaukkua perässään, mutta siihen en sitten onneksi halunnut ryhtyä. Eli totta, köyhämatkailusta saa omat kiksinsä.

Yhteismajoitukset, valvominen ja halvat matkustustavat johtavat nuhruiseen kokemukseen.

Miksi täytyy valvoa? Toki paikasta toiseen siirtyessä joskus nukkuu bussissa tai lentokoneessa huonosti. Mutta ei kannatta siirtyä niin paljoa. Paikasta toiseen siirtyminen on rasittavaa ja siksi siinä vaiheessa, kun huono taso alkaa risoa (varmaan kaikkia risoo jossain vaiheessa), kannattaa ottaa lomapäiviä matkailusta ja relata.

[ALehto]

Reissussa viihtymistä rajoittaa eniten raha. Yhteismajoitukset, valvominen ja halvat matkustustavat johtavat nuhruiseen kokemukseen.

Paljon enemmän saisi irti monista paikoista, jos olisi varaa asua hyvätasoisissa hotelleissa ilman aikarajoja.

Jotkut kai nauttivat köyhämatkailuun kuuluvasta levottomuudesta ja nuhruisuudesta. Minua ei oikein nappaa, mutta eipä toisaalta ole pistää killinkejä tasokkaampaankaan puuhasteluun.

Hassua, mun mielipide on täysin päinvastainen. En nauti erityisesti mistään nuhruisesta meiningistä, mutta vietän silti tuhat kertaa mieluummin aikaani hostellista kuin hotellissa. Sama pätee oikeastaan matkustamiseen, jos ajalla ei ole niin väliä niin mieluummin sitten maata pitkin maisemia bongaillen.

Itse aiheeseen, hankalinta on varmaan satunnainen yksinäisyys. Aina ei jaksa painaa väkisin sieltä mukavuusalueelta sosiaaliseksi seuraeläimeksi, ainakaan jos edellytyksenä on se perinteinen kuka-mitä-mistä-miksi täällä -litania. Näissä tilanteissa tulee välillä jumiteltua yksikseen netin ääressä vaikka joku muu tekeminen mielekkäämpää voisi ollakin.

[psyc0]

Kanzii tosiaan relata valilla. Mutta en tosiaan osaa sanoa vaikuttaako majoituksen táo siihen. Bussi, juna voi olla oukkidoukki kun halajaa chillailla, ei valttaatta 5megastarmotherfuckingcocksuckinghostelli...

[Pl Koin]

Eli tarkoitat että henkisesti raskasta on matkailla matalalla elintasolla.

En usko että kysymys on sinänsä elintasosta, koska olen kokenut retkeilijä ja oppinut käyttämään talvivaelluksilla teltan absidiakin huussina. Enemmän viihtymättömyys liittyy hälyyn ja levottomuuteen. Se puuttuu luontoreissuilta.

[psyc0]

Hwnkinenkarsimys on reissukka yleensa kova. Ihmettelen miksi jngi yleensa lahtee matkoile jonnekkin kauaksi poijes. Onko se  jotain  Columbuksen tyylista ristinretkeilya tai vaellusta Mekkaan (kysymysmerkki). Mita ihmiskunta on toteuttanut kun on halunnut laajentaa elinpiiriamsa. Onko se jonkinlaine geenivirhe joka on tietty eleaman edellytys mutta toisaalta niin turhaa vaivannakoa (kysymysmerkki)..

[Raitakerttu]

Liittyy kai se muihinkin elämän suuriin panostuksiin, että on vaikea jälkikäteen todeta, että vituiks mänt, ei olisi kannattanut.

Itse muistan, miten yksin reissaamiseen on liittynyt välillä myös nimenomaan yksinäisyyteen liittyviä vaikeita tunteita. Olen täällä ihan yksin, mitä teen seuraavaksi, mikä olisi kivaa, kauanko tämä reissu vielä kestää, milloin seuraavaksi tapaan jonkun, uskallanko liikkua illalla majoituspaikalta kylälle pimeän viidakon läpi. Kokemukset ovat kuitenkin kääntyneet voiton puolelle, ahdistus hellittänyt - minulle hankalinta oli olla paikassa, jossa ei ollut oikein riittävästi tekemistä, sitten kun pääsin liikkeelle, helpotti.

Yksi reissu on mennyt ihan päin helvettiä, se oli onneksi lyhyt kaveriporukan Euroopan kiekaus. Kyllä siinäkin oli jotenkin rajoilla, että uskaltaako tätä tunnustaa nyt itselleenkään, että ei todella nyt onnistunut.

[SunRiseGirl]

Tämä kyllä varmasti kovasti riippuu ihmisistä. Itselleni ei ole koskaan ollut kova paikka sanoa, että tuli tehtyä virhearvio. En ole myöskään koskaan ymmärtänyt sanontaa "tulla maitojunalla takaisin" koska mielestäni ei ole mikään häpeä luovuttaa jos tuntuu siltä. Tähän kesään asti itselläni kaikki reissut ovat olleet todella mieluisia ja reissun päällä on ollut oikeasti mukava olla. Nyt kesällä olin etelä-Italian reissulla yksin heti eron jälkeen. Voin sanoa, että huono idea ja siitä kerroin monelle. Soitin reissusta jopa parille kaverille ja äidille ja itkin puhelimessa, että en saa reissusta juuri mitään kivaa irti, kun poden eroa. Mutta sellaista sattuu. Meni ehkä vähän rahat hukkaan tuossa reissussa, vaikka ei se onneks ihan pelkkää kurjuutta ollut.