Ennakkoluulottomat ja [tyhman]rohkeat vanhempani paattivat lahtea, vaikka lapsia oli.
Ensimmaisella matkalla mukana oli mina 5v. ja veljeni 3v. Matkasimme 80-luvun puolivalissa matkailuautolla Suomesta Intiaan. Reissu kesti joitain kuukausia.
Seuraavan kerran mukana oli myos kaksivuotias pikkusisko. Menimme matkailuautolla Nepaliin, matka kesti joitain kuukausia.
Viimeisella reissulla 1990 oli mukana taas uusi perheenjasen, pikkusisko, alle vuoden vanha. Meita oli nelja lasta (9v, 7v, 4v ja alle 1v) ja vanhemmat matkailuautossa, ja ajoimme Suomesta Turkkiin. Matkalla olimme kolme kuukautta. Aiti opetti minua ja veljeani matkan ajan koulun antaman opetussuunnitelman mukaan.
Olen vielakin hyvin ylpea vanhemmistani ja siita etta he ottivat meidat lapset mukaan. Vaikka olin pieni, minulle jai upeita muistoja ja kaukokaipuu vereen.
Tottakai meita on moneksi, eika matkailu lasten kanssa sovi, stressia voi tulla paljon, ja hygieniasta seka tilasta voi joutua tinkimaan. Minusta oli hyva, etta meita lapsia oli monta - keksimme pienessa autossa kaikenlaista tekemista ja meista oli toisillemme seuraa.
Lisaksi meista lapsista pidettiin ja oltiin todella kiinnosuneita idan syrjakylissa. Ihmiset ottivat erilailla vastaan lapsellisen perheen ja olivat avuliaita.
Lapset kylla sopeutuvat, mutta aikuisten hermot voivat menna
