Tarinoita matkalaukkujen katoamisesta lennoilla

 (Luettu 51676 kertaa)

Mimmu Merita

  • Reissaaja
  • Viestejä: 21
    • Profiili
Vs: Tarinoita matkalaukkujen katoamisesta lennoilla
« Vastaus #80 : 16.06.2015, 14:06:45 »
Eipä ole ihan näin onnettomasti sattunut, otan yleensä aina kuvan laukusta tägin kanssa ja visusti katson sen olevan lipussa tms.kiinni. Matkalle näitä on vuosien mittaan jäänyt myöhästyneenä, tullut perässä ja joskus vähän ns.kevennettynä eli tavaraa kadonnut. Vakuutusyhtiö on onneksi ollut hyvä ja suurempia ongelmia ei ole ollut. Kaverilla ei ollut tuota laukun lappua, mutta sai silti tehtyä ilmoituksen kadonneesta laukusta inttämisen jälkeen Bangkokissa, tämän vakuutusyhtiö oli hyväksynyt , mutta joku paperi ikävä kyllä on melkein pakko saada mukaansa, muutenhan sitä kaikki källärit sitten pyytäisi hyvittämään laukkuja mitä ei edes ole. Toivottavasti oma juttusi selviää, näissä tapauksissa vaan yleensä ne jäävät sinne maailmalle :( yleensä mulla kulkee välttämättömät aina käsimatkassa ja jos mennään miehen kanssa yhdessä niin pakkaan kamat ristiin kahteen laukkuun, näin ei viimeksikään oltu kumpikaan ilman mitään kun Espanjan kohdalla laukku katosi ja tuli perässä 3 päivää myöhässä, osa kamoista vietynä...

pallontallustaja

  • Tosireissaaja
  • Viestejä: 75
    • Profiili
Vs: Tarinoita matkalaukkujen katoamisesta lennoilla
« Vastaus #81 : 26.07.2015, 09:24:15 »
Laukkujen "katoamisia" on siis kahdenlaisia. Laukku tulee myöhässä 2 tuntia - muutama päivä, tai sitten laukku ei tule koskaan.
Usein nämä laukkujen myöhästymiset on aikalailla kiinni paljonko on vaihtoaikaa ja sen vuoksi itsekin niihin voi vaikuttaa, kun pelaa turvallisen vaihtoajan kanssa.
Laukkujen kokonaan katoaminen on sitten harvinaisempia, mutta sitäkin tapahtuu silloin tällöin. Itsellä on kaksi kertaa jäänyt laukku tulematta eikä sitä ole koskaan sen jälkeen näkynyt. Yksittäisiä lentoja on takana ehkä 300 (tai jotain sitä luokkaa), joten itsellä noin 0,5% lennoista on laukku kadonnut. Kumpikin kerta tapahtui kun tulin jenkkilästä Suomeen, ja jos en väärin muista niin kummallakin kertaa laukku on hävinnyt JFK:n kentälle NewYorkissa.

PHen-X

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 353
    • Profiili
Vs: Tarinoita matkalaukkujen katoamisesta lennoilla
« Vastaus #82 : 08.08.2015, 12:27:03 »
Tapahtuipa itselleni sellaista, että ostin edelliseltä matkaltani Italiasta koriste-esineen, joka ei painonsa & mittojensa vuoksi soveltunut matkustamotavaraksi. Joutui siis ruumalaukkuun, käärittynä 10 cm paksuiseen vaahtomuoviin, ja päälle laukkuun merkintä "fragile". Laukku joutui sitten ilmeisesti sisältönsä takia ATA Italian erikoistarkastukseen eikä päässyt mukaani Norwegianin suoralle lennolle FCO-HEL. Vantaalla aikani hihnaa tuijoteltuani jätin Aviatorille ilmoituksen viivästyneestä matkatavarasta ja laukku tulikin kotiovelle kaksi päivää myöhemmin, kierrettyään ensin Stanstedin ja Arlandan kautta. Se, että sisältö oli tuossa vaiheessa yhden sijaan kahtenakymmenenä kappaleena, ei ollut enää yllätys.

En tiedä, mitä tässä nyt tekisi, sillä Norwegianin/Aviatorin (kuten palstan besserwissereidenkin) vastaus lienee: "ähäkutti, mitäs laitoit särkyvää tavaraa huonosti pakattuna tavalliseksi ruumalaukuksi". Ainakin tästä oppi itse sen, että noilla fragile-tarroilla ei ole matkatavarankäsittelijöille paskankaan merkitystä: miksi ihmeessa tuollainen laukku pitää lennättää Lontoon ja Tukholman kautta eikä laittaa seuraavaan Helsingin-koneeseen, kuten järjen ja yleisen käytännön mukaista olisi?
"vaan minä lähden, on mulle se vahva ja vaativa pakko"

wysig

  • Tonnitallaaja
  • Viestejä: 1 208
    • Profiili
Vs: Tarinoita matkalaukkujen katoamisesta lennoilla
« Vastaus #83 : 08.08.2015, 14:15:46 »
Matkatavarakäsittelijä ei tiedä onko tarra uusi vai vanha, eikä saa lisää palkkaa varovaisesta käsittelystä.
Norwegian ei lennä päivittäin Roomaan, joten heille halvin ja nopein tapa kuljettaa laukku sinulle on ollut tässä tapauksessa Eurooppaa kiertäen. Jokainen lento ja matkatavarakäsittely on tietenkin lisännyt särkymisen mahdollisuutta. Näkemättä laukkua, tavaraa ja pakkaamista en kuittaile sinulle. Omalla kohdalla toin kerran kokonaisen astiaston, vain yksi lautanen oli hajonnut. Sekin todennäköisesti jonkin (pinta)jännityksen tai vast.vuoksi.

PHen-X

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 353
    • Profiili
Vs: Tarinoita matkalaukkujen katoamisesta lennoilla
« Vastaus #84 : 12.08.2015, 01:10:22 »

Itse asiassa fragile-tarra vedettiin laukkuun aukaisumekanismin ylitse, eli jos sitä hetkenkin on katsonut, lienee käynyt ilmiselväksi, että tarra oli uusi. Norwegian myös lensi seuraavana ja vielä sitäkin seuraavana päivänä välin FCO-HEL, joten tuo STN-ARN -kierrätys tuntuu vain ihmeelliseltä. Toki tiedän ja olen joutunut myös aiemmin todistamaan, miten holtittomasti laukkuja kohdellaan, joten en odottanutkaan laukkuani käsiteltävän mitenkään erityisen ammattiylpeästi, mutta selväähän tuo on, että usean lentokentän kautta kierrättäminen moninkertaisti todennäköisyyden vahingon syntymiselle. Eipä tuolle kuitenkaan enää mitään mahda. Pitänee yrittää vakuutusyhtiön kautta jotain, kun Norwegian/Aviatorkaan ei ole vielä vastannut Worldtracerissa jättämääni palautteeseen millään tavalla.
"vaan minä lähden, on mulle se vahva ja vaativa pakko"

wysig

  • Tonnitallaaja
  • Viestejä: 1 208
    • Profiili
Vs: Tarinoita matkalaukkujen katoamisesta lennoilla
« Vastaus #85 : 12.08.2015, 07:09:27 »
Pitänee yrittää vakuutusyhtiön kautta jotain, kun Norwegian/Aviatorkaan ei ole vielä vastannut Worldtracerissa jättämääni palautteeseen millään tavalla.
Nimensä mukaan WorldTracer on kadonneiden matkatavaroiden etsintäväline.

Norwegianin asiakaspalaute:
http://norwegian.custhelp.com/app/answers/detail/a_id/1676

otl

  • Reissaajaguru
  • Viestejä: 417
    • Profiili
Vs: Tarinoita matkalaukkujen katoamisesta lennoilla
« Vastaus #86 : 12.08.2015, 11:08:23 »
Pitänee yrittää vakuutusyhtiön kautta jotain, kun Norwegian/Aviatorkaan ei ole vielä vastannut Worldtracerissa jättämääni palautteeseen millään tavalla.

ensikerralla sitten a) särkyvät koriste-esineet särkyvänä rahtina asiallisesti puukehikkoon pakattuna tai b) nillitys pois

PHen-X

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 353
    • Profiili
Vs: Tarinoita matkalaukkujen katoamisesta lennoilla
« Vastaus #87 : 17.08.2015, 21:55:45 »
Pitänee yrittää vakuutusyhtiön kautta jotain, kun Norwegian/Aviatorkaan ei ole vielä vastannut Worldtracerissa jättämääni palautteeseen millään tavalla.
Nimensä mukaan WorldTracer on kadonneiden matkatavaroiden etsintäväline.

Norwegianin asiakaspalaute:
http://norwegian.custhelp.com/app/answers/detail/a_id/1676

Jeps, kiitos, muttakun Worldtracerissa tarjotaan mahdollisuus lähettää viesti lentoyhtiölle omalla tapaustunnuksella, niin kaipa tuonkin viestin pitäisi jokin tällaisten asioiden hoitamisesta palkkaa saava taho tavoittaa.

Pitänee yrittää vakuutusyhtiön kautta jotain, kun Norwegian/Aviatorkaan ei ole vielä vastannut Worldtracerissa jättämääni palautteeseen millään tavalla.

ensikerralla sitten a) särkyvät koriste-esineet särkyvänä rahtina asiallisesti puukehikkoon pakattuna tai b) nillitys pois

Yrittänyttä on siis jo laitettu, mutta koetatko tässä viestittää kenties, että yrittäminen ei kannata?

Sinälläänhän rahti on tuhottoman kallis vaihtoehto. Omasta näkökulmastani sama asia kuin seisoisit Lampedusalla ruumisparven vieressä ja ilkkuisit, että "ensi kerralla tullaan sitten loistoristeilijällä".
"vaan minä lähden, on mulle se vahva ja vaativa pakko"

Juha_74

  • Tosireissaaja
  • Viestejä: 70
    • MSN Messenger  - juhahaanpera@hotmail.com
    • Profiili
    • http://www.juhahaanpera.com
Vs: Tarinoita matkalaukkujen katoamisesta lennoilla
« Vastaus #88 : 06.01.2016, 20:29:53 »
Moikkis!

Onkohan muilla ollut kokemuksia matkalaukkujen katoamisista Malesiassa? Ja onkohan se kovin yleistä, että laukut katoavat Malesiassa?

Lensin viikko sitten Malaysian Airlinesilla reitillä: Penang -> Kuala Lumpur -> Pariisi CDG -> Helsinki (viimeisin pätkän lensin Finnairilla) ja Helsinki Vantaan lentokentällä huomasin, että rinkkani on jäänyt jonnekin maailmalle. Tein ilmoituksen kadonneesta rinkasta ja olen aina välillä tarkistanut täältä http://finnair.fi/bag missä päin maailmaa rinkkani seikkailee, mutta rinkka on kadonnut kuin tuhka tuuleen.
No nyt ei voi muuta kuin heittää kädet ristiin ja toivoa, että rinkka löytyy joskus jostain :-)

cha am fani

  • Reissaajaguru
  • Viestejä: 555
    • Profiili
Vs: Tarinoita matkalaukkujen katoamisesta lennoilla
« Vastaus #89 : 06.01.2016, 20:52:37 »
Asiassa voi olla kaksi syytä: Pariisissa tuppaa laukut häviää tai muutama päivä sitten Malaysian ilmoitti matkalaukkujen keskeytyksestä Kuala Lumpurista Amsterdamiin ja Pariisiin. Syynä taisi olla suuret lisäkulut vastatuulista.   Onko sinulla matkavakuutus, saisit korvausta välttämättömyystarvikkeiden hankkimisesta. Minulle ilmoitettiin 100 eurosta, kun matkalaukkuni ei tullut Bangkokiin ajoissa (tuli seuraavana päivänä). Kun tuli matkalaukku, laitoin sähköpostia tuloajasta Suomeen.

Juha_74

  • Tosireissaaja
  • Viestejä: 70
    • MSN Messenger  - juhahaanpera@hotmail.com
    • Profiili
    • http://www.juhahaanpera.com
Vs: Tarinoita matkalaukkujen katoamisesta lennoilla
« Vastaus #90 : 07.01.2016, 07:40:21 »
Asiassa voi olla kaksi syytä: Pariisissa tuppaa laukut häviää tai muutama päivä sitten Malaysian ilmoitti matkalaukkujen keskeytyksestä Kuala Lumpurista Amsterdamiin ja Pariisiin. Syynä taisi olla suuret lisäkulut vastatuulista.   Onko sinulla matkavakuutus, saisit korvausta välttämättömyystarvikkeiden hankkimisesta. Minulle ilmoitettiin 100 eurosta, kun matkalaukkuni ei tullut Bangkokiin ajoissa (tuli seuraavana päivänä). Kun tuli matkalaukku, laitoin sähköpostia tuloajasta Suomeen.

Olisiko minun pitänyt chekata rinkka ulos ja takaisin sisään Kuala Lumpurin kentällä, kun lensin Penang -> Kuala Lumpur välillä? Jatkoin Kuala Lumpurista Malaysian Airlinesilla Pariisiin, josta oli taas jatko Helsinkiin. Onko mahdollista, että kenttähenkilökunta Kuala Lumpurissa ei ole tajunnut, että rinkka olisi pitänyt kiikuttaa Helsinkiin, vaan se on jäänyt pyörimään jonnekin baggage claim hihnalle? Kyllä se rinkka jostain päin maailmaa vielä löytyy varmasti . En kehtaa käyttää vakuutusta muutaman päivän myöhästyksistä kotimatkalle, koska olen onnellinen, kun rinkka tulee joskus kotiin :)

Ihan mielenkiinnosta kysyn, että miten pitkään yleensä pitää odotella, että lentoyhtiö toteaa, että matkalaukku on kadonnut pysyvästi lennolla? Onko lentoyhtiöillä jotain yhteistä, sovittua käytäntöä aiheesta?

Jep. Olen lentänyt vuosien varrella Pariisin kautta monet kerrat ja rinkka on jäänyt useasti pyörimään muutamaksi päiväksi. Toistaiseksi rinkka on aina jostain löytynyt ja olen saanut sen perille. Tuntuu, että lentokentissä on aika paljon eroja ja esimerkiksi Pariisi tuntuu olevan suurpiirteinen matkalaukkujen toimitusten kanssa.

Tuo Malaysian Airlinesin laukkujen keskeytys alkoi ymmärtääkseni vasta 5.1., jolloin olin jo takaisin kotona Helsingissä. Aika mielenkiintoinen keissi jättää ihmisten laukut tarkoituksella lähtökentälle odottamaan. Tässä uutinen aiheesta -> http://edition.cnn.com/2016/01/06/aviation/malaysia-airlines-luggage-ban .
« Viimeksi muokattu: 07.01.2016, 07:48:38 kirjoittanut Juha_74 »

cha am fani

  • Reissaajaguru
  • Viestejä: 555
    • Profiili
Vs: Tarinoita matkalaukkujen katoamisesta lennoilla
« Vastaus #91 : 07.01.2016, 08:38:32 »
Hei Onko Sinulla jäljellä boarding pass väliltä Penang- Kuala Lumpur? Siinä näkyisi infoa lisää. Tärkeä, jos rinkkasi lopullisesti katoaa. Kyllä minä saman tien ilmoittaisin vakuutusyhtiön rinkan kadonneen, saat samalla vakuutusyhtiöltä tapausnumeron, sen jälkeen tekee listaa, mitä tavaroita rinkassa oli ja minkä arvoinen rinkka oli.

Strange Little Girl

  • Tuplatonnitallaaja
  • Viestejä: 2 323
    • Profiili
Vs: Tarinoita matkalaukkujen katoamisesta lennoilla
« Vastaus #92 : 07.01.2016, 11:56:56 »
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että miten pitkään yleensä pitää odotella, että lentoyhtiö toteaa, että matkalaukku on kadonnut pysyvästi lennolla?

Ha. Mun laukku oli kadoksissa yli kolme kuukautta, ja lentoyhtion kanssa kaymani vaanto oli ihanan kafkamaista. He vaittivat kivenkovaan, etta laukku "ei ollut kadoksissa, sita ei vain talla hetkella loydeta". Sitten se yksi paiva tuli taksilla kotiovelle ilman mitaan ennakkoilmoitusta. Siis, ei mitaan. Hyva etta satuin olemaan kotona.
She rides rollercoasters but never screams

cha am fani

  • Reissaajaguru
  • Viestejä: 555
    • Profiili
Vs: Tarinoita matkalaukkujen katoamisesta lennoilla
« Vastaus #93 : 07.01.2016, 16:58:24 »
Hei Mä en jaksaisi kuluttaa aikaa ja " tupakkaa" matkalaukun katoamisessa lentoyhtiön kanssa. Yhteys vakuutusyhtiöön, he kertovat mitä ja millä aikataululla matkalaukusta/rinkasta korvataan. Itse päivitin tänään matkavakuutuksen Eurooppalaiseen.

PHen-X

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 353
    • Profiili
Vs: Tarinoita matkalaukkujen katoamisesta lennoilla
« Vastaus #94 : 14.03.2017, 19:10:58 »
Hei Mä en jaksaisi kuluttaa aikaa ja " tupakkaa" matkalaukun katoamisessa lentoyhtiön kanssa.

Voihan se olla myös, että haluaa vastuuseen sen, jolle vastuu kuuluu.

Kuinka suuri prosentti matkalaukuista mahtaa viivästyä? Itselläni seitsemästä viime ruumalaukullisesta lennosta vain kaksi kertaa on laukku tullut kanssani yhtä aikaa kotiin. Nyt viimeisellä kerralla laukku oli joutunut TSA:n rikkomaksi, mikä ihmetyttää, kun kyseessä on kuitenkin TSA-lukolla varustettu laukku. Ehkä CBP/TSA-ihmisillä ei sitten vain riitä järki tai maltti käyttämään avaimia...Joka tapauksessa, liekö kellään täällä kokemusta korvaushakemuksen tekemisestä TSA:lle? Vakuutusyhtiöstä varmaan saisi helpommalla, mutta haluan vastuuseen nimenomaan syyllisen.
« Viimeksi muokattu: 14.03.2017, 23:56:31 kirjoittanut PHen-X »
"vaan minä lähden, on mulle se vahva ja vaativa pakko"

jk

  • Moderaattori
  • Tonnitallaaja
  • Viestejä: 1 058
    • Profiili
Vs: Tarinoita matkalaukkujen katoamisesta lennoilla
« Vastaus #95 : 14.03.2017, 20:26:31 »
Joka tapauksessa, liekö kellään täällä kokemusta korvaushakemuksen tekemisestä TSA:lle?
Eikös TSA noudata "emme ole vastuussa mistään" -politiikkaa? Joskus muistaakseni löytyi ruumalaukusta lappu, jossa sanottiin jotain sellaista. Onneksi ei ollut mitään rikki.

PHen-X

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 353
    • Profiili
Vs: Tarinoita matkalaukkujen katoamisesta lennoilla
« Vastaus #96 : 15.03.2017, 00:02:57 »
Joka tapauksessa, liekö kellään täällä kokemusta korvaushakemuksen tekemisestä TSA:lle?
Eikös TSA noudata "emme ole vastuussa mistään" -politiikkaa? Joskus muistaakseni löytyi ruumalaukusta lappu, jossa sanottiin jotain sellaista. Onneksi ei ollut mitään rikki.

Joo, olihan sinne laukkuun tuollainen lappu laitettu, mutta samanlaisen lapun US-viranomaiset varmaan ovat lyöneet kouraan myös vapautetuille guantanameroille.

Lisäksi tämän uutisen (http://www.usatoday.com/story/news/2015/07/02/tsa-damage-tops-3m/29353815/) perusteella TSA käyttää suuren määrän rahaa vuosittain vastaavanlaisten korvausten maksamiseen. Melkeinpä rahallista korvausta enemmän minua kuitenkin kiinnostaisi saada tietää motiivi sille, miksi TSA-lukolla varustettu upouusi delsey on pitänyt rikkoa.
"vaan minä lähden, on mulle se vahva ja vaativa pakko"

smee

  • Tonnitallaaja
  • Viestejä: 1 385
    • Profiili
Vs: Tarinoita matkalaukkujen katoamisesta lennoilla
« Vastaus #97 : 15.03.2017, 00:16:03 »
Lisäksi tämän uutisen (http://www.usatoday.com/story/news/2015/07/02/tsa-damage-tops-3m/29353815/) perusteella TSA käyttää suuren määrän rahaa vuosittain vastaavanlaisten korvausten maksamiseen. Melkeinpä rahallista korvausta enemmän minua kuitenkin kiinnostaisi saada tietää motiivi sille, miksi TSA-lukolla varustettu upouusi delsey on pitänyt rikkoa.

Kun lukko on rikottu, TSA:n tarkistajat eivät ole enää ainoita epäiltyjä, jos laukusta on varastettu jotain.

PHen-X

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 353
    • Profiili
Vs: Tarinoita matkalaukkujen katoamisesta lennoilla
« Vastaus #98 : 15.03.2017, 11:46:40 »
Kun lukko on rikottu, TSA:n tarkistajat eivät ole enää ainoita epäiltyjä, jos laukusta on varastettu jotain.

Se on tosiaankin melko hyvä syy  :D
"vaan minä lähden, on mulle se vahva ja vaativa pakko"

malta

  • Aloittelija
  • Viestejä: 9
    • Profiili
Vs: Tarinoita matkalaukkujen katoamisesta lennoilla
« Vastaus #99 : 25.12.2017, 20:15:45 »
Air France tuntuu hukkaavan laukut kerran kerrasta ja muutenkin matkanteko harvemmin sujuu ilman ongelmia. Lentoja myöhässä jonka takia missattuja jatkolentoja. Kerran koneen oltua 4 tuntia uudelleenreitittivät seuraavalle päivälle koska aikataulun mukainen jatkolento tuli missattua.  Eivät antaneet matkalaukkua mukaan, vaan sanoivat hoitavansa sen suoraan määränpäähän. Hyvin hoitivat. Ei ole vieläkään laukkua kuulunut.

Jatkossa pyrin kyseistä yhtiötä kyllä välttämään viimeiseen asti.