Olin kaverin kanssa ekalla reilillä heinäelokuussa 2006. Kotiin päin piti sitten lentää Budapestista. Paluulentoa oli säädetty ja säädetty, koska alunperin olimme ostaneet liput Sterlingiltä suoralle lennolle Budapest-Helsinki, mutta Sterling ei sitten loppujen lopuksi koskaan alkanutkaan liikennöidä Suomesta. Usean kuukauden selvittelyistä ja lukuisista puhelinjonoissa vietetyistä tunneista huolimatta ei paluulippuja järjestynyt. Lähdimme kuitenkin reissuun, kun asia luvattiin hoitaa. Noin viikkoa ennen lentopäivää saimme sähköpostia, jossa kerrottiin, että meille on liput SAS:n lennoille Kööpenhaminan kautta Helsinkiin ja vieläpä alunperin toivomallemme päivälle. Sterlingin varausnumerot kuulemma kävisivät lipusta lentokentällä.
Paluulentopäivänä lähdimme hyvissä ajoin kentälle, mikä olikin hyvä, koska juutuimme valtavaan liikenneruuhkaan. Tuurilla osuimme ensi yrittämällä oikealle pysäkillekin, ja aikaa oli vielä kentän päässäkin runsaasti. Sterlingin varausnumeroista ei kukaan check inissä tiennyt mitään, mutta monen monen puhelinsoiton jälkeen pääsimme lennolle. Vaihtoaikaa Kööpenhaminassa piti olla 2 tuntia.
Kone lähti Budapestista puolitoista tuntia myöhässä, koska kapteeni jäi odottamaan jotain Tukholman koneesta myöhästynyttä ruotsalaisseuruetta, joka oli eksynyt jonnekin. Kun svenssonit lopulta olivat mukana ja kone Köpiksessä, ei siellä tietenkään ollut heti vapaata porttia ja kentällä seisottiin puoli tuntia odottamassa. "Ei hätää, Helsingin jatkolento odottaa tämän koneen matkustajat, matkatavarat tulevat seuraavalla koneella." Kun lopulta pääsimme koneesta ulos, juoksimme henkihieverissä Kööpenhaminen lentokentän läpi Helsingin koneen portille. Ei ne mitään oottaneet.
Onneksi olimme Kööpenhaminassa, SAS:n ja Sterlingin kotikentällä ja englantia sekä Ruotsia ymmärtävässä maassa, ja vimmatun jonottamisen ja selittämisen jälkeen saimme illan viimeiselle lennolle Helsinkiin paikat, Blue1:lta, vaikka emme olleet oikeastaan SAS:n asiakkaita. Rinkoista oli vain ne viivakodiläpyskät, jotka meille oli lyöty käteen Budapestin kentällä, eikä rinkkojen sijainnista varmaa tietoa kellään. Meidän olisi pitänyt ottaa ne ulos koneesta Kööpenhaminassa, kun emme ehtineetkään jatkolennolle, mutta niitä ei löytynyt mistään. Asia luvattiin hoitaa, ja me lähdimme onnellisina lopulta kohti Helsinkiä. Ihmeiden ihme, rinkat olivat Seutulassa, ne olivat ehtineet alkuperäiselle jatkolennolle jollain ihmeen ilveellä. Ilmeisesti matkatavarat oli purettu koneesta jo Kööpenhaminan kentällä seisoessamme ja laitettu eteenpäin.
Eipä tuo rinkkojen väliaikainen katoaminen olisi mikään katastrofi kotimatkalla ollut, mutta jälleen näkeminen Seutulassa oli silti riemukas.
