Kaakkois-Aasian turvallisuus

 (Luettu 6763 kertaa)

BlueZ

  • Reissaajaguru
  • Viestejä: 771
    • Profiili
Kaakkois-Aasian turvallisuus
« : 09.07.2005, 12:30:09 »
Viime aikoina on ollut yhdestä sun toisesta syystä tarpeen tsekata Kaakkois-Aasian matkailutilanne ja uutiset eivät ole kovin kannustavia, mitä tulee Indonesian, Malesian ja eteläisen Thaimaan tilanteeseen. Australia, UK ja USA sekä muutamat muut maat ovat antaneet varoituksen länsimaalaisille matkailijoille, että näissä kohteissa ääri-islamistit suunnittelisivat iskuja turistikohteisiin. Yleinen amerikkavastaisuus on nousussa ja monet valkoihoiset luokitellaan jenkeiksi. Itse olen yleensä melko skeptinen kaikkea pelon lietsontaa kohtaan, mutta matkani lähentyessä ei voi olla auttamatta, etteikö huoli lisääntyisi - etenkin viime uutisten valossa.

Lonely Planet (juu tiedän ettei ole mikään raamattu :wink:) sanoo seuraavaa:

Malaysia:
Visitors are advised to be extra vigilant when travelling in eastern Sabah and to avoid altogether the islands off Sabah's east coast, including Sipadan and Pandanan, as there is a risk of kidnapping and terrorist attacks, particularly targeting foreigners.

Thailand:
The southern provinces of Pattani, Yala, Narathiwat and Songkhla are to be avoided. Since January 2004, more than 700 people have been killed and recent bombs placed in a supermarket and airport warn of indiscriminate bombing by suspected Muslim militants who used to target only the police.

Indonesia:
US and Australian travel advisories recommend that travellers defer non-essential travel to Indonesia. A bomb exploded outside the Australian Embassy on 9 September, 2004, and recent evidence suggests further terrorist attacks on Western targets are being planned. Travellers are advised to avoid staying in identifiably Western hotels. Keep an eye on media reports, and check the safety situation with embassies in Jakarta, or the travel advisory on consular and government websites.


Vastaavanlaisia varoituksia on löytynyt sieltä sun täältä ja matkailua suosittelevat julkisesti vain kyseisten maisten viranomaiset. Mitä tietoa ja kokemuksia teillä on, onko kyseiset maat turvallisia matkustaa? Kannattaako tiettyjä Sumatran, Malesian ja Thaimaan alueita välttää ja luopua unelmasta nähdä kyseiset alueet?

Ehkä - huolimatta että en koskaan muuten niin tekisi - voisin kantaa Suomen lippua rinkassa ettei minua erehdytä luulemaan jenkiksi :wink: :D
i]"I feel at home here / in the middle of nowhere." - Kings of Convenience: Summer on the Westhill [/i]

Loser_Baby

  • Reissaaja
  • Viestejä: 20
    • Profiili
Kaakkois-Aasian turvallisuus
« Vastaus #1 : 09.07.2005, 14:50:48 »
Miksi niin suuri haloo terrorismista ja sotatila-alueista? Itseäni kiinnostaa paljon enemmän yleiset liikenneonnettomuus tilastot, millä vehkeellä on todennäköisin saada surmansa ja missä maassa. Tosin kyllähan maalaisjärjen käyttö auttaa asiaa, mutta on huvittavaa kuinka viranomaiset jaksavat pitää huolta kansalaisista ja varoitella minne ei kandee mennä.

No onhan totta, että jos joutuu terroristien panttivangiksi niin sitten pitää maksaa lunnaat valtion kassasta! Ei tee hyvää budjetille!

Nää jotka jää rekan alle ei maksa valtiolle mitään!

warhis

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 182
    • Profiili
Kaakkois-Aasian turvallisuus
« Vastaus #2 : 09.07.2005, 19:49:20 »
Kuten olen jo aikaisemminkin sanonut, niin ihan yhtä lailla voi jäädä auton alle Juupajoen keskustassa... Totaalisen turha keskustelunaihe.

. M .
iina kehittyy paljon nopeammin kuin kiinalaiset. Ongelmia luvassa.

Loser_Baby

  • Reissaaja
  • Viestejä: 20
    • Profiili
Kaakkois-Aasian turvallisuus
« Vastaus #3 : 09.07.2005, 21:48:03 »
ähhh, ei tämä ole turha aihe. Useimmat aiheet ovat paljon huonompia.

BlueZ

  • Reissaajaguru
  • Viestejä: 771
    • Profiili
Kaakkois-Aasian turvallisuus
« Vastaus #4 : 10.07.2005, 07:19:14 »
Älkää vastatko jos ei ole jotain järkevää sanottavaa. "Ei ole tyhmiä kysymyksiä, vain tyhmiä vastauksia". Jos ette ole paikan päällä itse olleet tai sinne menossa ei aihe varmaan liikutakaan. Keskustelu ei ole kaikkien mielestä turha, mutta warhiksen kommentti oli kyllä turhista turhin  :lol:
i]"I feel at home here / in the middle of nowhere." - Kings of Convenience: Summer on the Westhill [/i]

warhis

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 182
    • Profiili
Kaakkois-Aasian turvallisuus
« Vastaus #5 : 10.07.2005, 12:27:07 »
Lainaus käyttäjältä: "BlueZ"
Jos ette ole paikan päällä itse olleet tai sinne menossa ei aihe varmaan liikutakaan.


No viimeksi olin maaliskuussa, seuraavan kerran menossa syyskuussa ja sitten vielä uudelleen tammikuussa. Tämän lisäksi asuin puoli vuotta Malesiassa... Aihe siinä mielessä kyllä liikuttaa. Toi Suomen lippujen kiinnittely ja amerikkalaiseksi luulemisen pelko on kyllä aika erikoista, varsinkin kun siellä liikkuu amerikkalaisia siinä missä muitakin.

Mutta jos nyt sitten tähän jotain järkevää voisi sanoa, niin tuolta Sabahistahan Seppo Fränti ja Risto Vahanen silloin aikanaan kidnapattiin. En tiedä mihin olet reissullasi menossa, mutta mahtaakohan Sabah olla reitilläsi? Tuon Etelä-Thaimaa ongelman vältät sillä että lennät sen yli esim. Phuketista Air Asialla suoraan Kuala Lumpuriin tai sitten Bangkokin kautta Penangiin... Ei voi ainakaan budjetista olla kiinni ettei temppua voisi tehdä jos liput varaa tarpeeksi ajoissa. Indonesiassa nyt on aina ollut enemmän tai vähemmän vaarallista viranomaisten mukaan, mutta kun ei ärsytä muslimeja ja pukeudu typerästi niin hyvin sielläkin pärjää.

. M .
iina kehittyy paljon nopeammin kuin kiinalaiset. Ongelmia luvassa.

BlueZ

  • Reissaajaguru
  • Viestejä: 771
    • Profiili
Kaakkois-Aasian turvallisuus
« Vastaus #6 : 10.07.2005, 13:31:03 »
Lainaus käyttäjältä: "warhis"
No viimeksi olin maaliskuussa, seuraavan kerran menossa syyskuussa ja sitten vielä uudelleen tammikuussa. Tämän lisäksi asuin puoli vuotta Malesiassa... Aihe siinä mielessä kyllä liikuttaa. Toi Suomen lippujen kiinnittely ja amerikkalaiseksi luulemisen pelko on kyllä aika erikoista, varsinkin kun siellä liikkuu amerikkalaisia siinä missä muitakin. .


Se lippujuttu oli kotimaaironinen vitsi, jos et huomannut  :shock:  Vitsit pitäisi varmaan jättää face to face-tilanteisiin, kun täällä niitä ei tunnuta tajuavan...  :lol:

Ja itse jopa Etelä-Koreassa, joka on hyvin suvaitsevainen ja kiltti maa, sain toisinaan ikävää kohtelua ja epäluuloa ihmisiltä jotka luulivat minua amerikkalaiseksi (oikeudenmukaisuuden nimissä sanottava, että suurin osa korealaisista on mitä ihaninta kansaa ja aggressiot olivat satunnaisia). Korealaiset eivät ole muslimeja, mutta jenkkisotilaiden harjoittamat toiminnat ovat saaneet kansan negatiiviseksi jenkkejä kohtaan. Mutta hyvä kuulla, että sinulla ei ole huonoja kokemuksia. Itse tietty olen yksin matkustava nainen, että sukupuoleni ansiosta en ole yhtä turvassa - missään päin maailmaa. :)

Lainaus
Mutta jos nyt sitten tähän jotain järkevää voisi sanoa, niin tuolta Sabahistahan Seppo Fränti ja Risto Vahanen silloin aikanaan kidnapattiin. En tiedä mihin olet reissullasi menossa, mutta mahtaakohan Sabah olla reitilläsi? Tuon Etelä-Thaimaa ongelman vältät sillä että lennät sen yli esim. Phuketista Air Asialla suoraan Kuala Lumpuriin tai sitten Bangkokin kautta Penangiin... Ei voi ainakaan budjetista olla kiinni ettei temppua voisi tehdä jos liput varaa tarpeeksi ajoissa. Indonesiassa nyt on aina ollut enemmän tai vähemmän vaarallista viranomaisten mukaan, mutta kun ei ärsytä muslimeja ja pukeudu typerästi niin hyvin sielläkin pärjää.


Tällaisia vastauksia toivoinkin, kiitos :) Olin kiinnostunut menemään Sabahin alueelle, mutta taidan tyytyä läntiseen osaan. Säästänpähän aikaa :) Kuala Lumpurista Phuketiin lento kuulostaa järkevältä ihan kätevyydenkin kannalta, taidanpa ottaa selvää hinnoista. Täytyy vain sitten palata KL:ään raja-alueen kohteista jos siellä päin liikkuu.

Pukeutua aion kaikilla muslimialueilla (ja muutenkin) säädyllisesti ja pidän muutenkin usein länsimaisesti sidottua huivia päässä. Jokainen naisihminen jonka tiedän matkanneen muslimimaissa ja jonka kanssa olen asiasta jutellut on kertonut lievästä häiriköinnistä, vihamielisyydestä ja suoranaisesta törkeydestä (eivät palvele helposti esim. bussiasemilla). Tosin tämä ei ole ehto, ja usein kohtelu on hyvää. Ajattelin kuitenkin Indonesian alueella pysytellä suuremmissa kaupungeissa ja turistikohteissa, vaikka uskonkin tulevani hyvin juttuun paikallisten kanssa, sillä arvostan heidän kulttuuriaan. Ellen löydä matkaseuraa paikan päältä :)[/quote]
i]"I feel at home here / in the middle of nowhere." - Kings of Convenience: Summer on the Westhill [/i]

Boca

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 137
    • Profiili
Kaakkois-Aasian turvallisuus
« Vastaus #7 : 11.07.2005, 07:38:08 »
omien kokemuksien mukaan kaakkois-aasian maista ainoastaan etelä-filippiineillä, matkalla malesiaan, tunsi turvattomuuden... muualla kaakkois-aasiassa on jotenkin niin paljon muita turisteja ja ihmisiä ympärillä ettei sitä vaaraa näe eikä tunne. mutta tilastot tietenkin puhuvat puolestaan, se on tosi. kaakkois-aasiassa ihmiset on kyllä niin paljon hienotunteisempia ja pehmeämpiä ja kohteleevat länsimaisia naisia paremmin kuin esim. intiassa tai lattarimaissa, jos vaan malttaa kulkea polvet ja olat peitettynä. ei pidä siis mielestäni liikaa pelätä, jos olet sinne päin menossa niin rohkeesti vaan sabahiin!

nomadienne

  • Reissaaja
  • Viestejä: 35
    • Profiili
Kaakkois-Aasian turvallisuus
« Vastaus #8 : 11.07.2005, 09:45:18 »
Lainaus käyttäjältä: "Boca"
kaakkois-aasiassa ihmiset on kyllä niin paljon hienotunteisempia ja pehmeämpiä ja kohteleevat länsimaisia naisia paremmin kuin esim. intiassa


Pakko kommentoida tuosta Intiasta. Eli mielestäni länsimaisia naisia kohdellaan ihan hyvin lähes kaikkialla Intiassa. Palvelu on sujuvaa ja ystävällistä, vaikka tietysti aina silloin tällöin yritetään huiputtaa kuten muitakin turisteja. Liikkuessani siellä, missä turisteja näkyy vähemmän, sain paljon huomiota riippumatta pukeutumisestani. Kukaan ei kuitenkaan lähennellyt vaan miehetkin vain katsoivat "ihaillen". Parhaan vaikutuksen paikallisiin teki peittävällä pukeutumisella ja erityisesti sarilla. Poikkeuksena hyvästä kohtelusta oli Mumbai. Siellä koin eniten ongelmia koko matkan aikana. Jopa lapset saatoivat kosketella. Ongelmia tosin esiintyi vähemmän niillä alueilla, missä turisteja oli vähemmän.

Turvallisin mielin voi siis matkata, vaikka olisi nainen. Kannattaa kuitenkin peittää olkapäät ja NILKAT turistirantojen ulkopuolella. Suosittelen myös välttämään suuria ihmismassoja.

Route667

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 173
    • MSN Messenger  - myroute667@hotmail.com
    • Profiili
Kaakkois-Aasian turvallisuus
« Vastaus #9 : 13.07.2005, 12:01:16 »
Eilen tulin Bangkokiin ja siita sit junalla suoraan tanne pohjoiseen. Kyttia ja sotilaita vilisi Bangkok puolillaan ja junassakin oli partio kiertelemassa koko yon. Kaikki lentoasemalle menevat tarkastettiin heti aulassa metallinpaljastimella.
En tieda milla mallilla turvallisuus asiat ennen ovat olleet mutta nyt ainakin naytti panostusta olevan. Huoli pois, jarkea mukaan ja reissulle!
-Itse pidän hiljaisuudesta-

BlueZ

  • Reissaajaguru
  • Viestejä: 771
    • Profiili
Kaakkois-Aasian turvallisuus
« Vastaus #10 : 10.08.2005, 21:42:25 »
www.fco.gov.uk sivustoilla luki tällaista Thaimaan tilanteesta, jos nyt jotakuta kiinnostaa :)

"On 14 July 2005, a series of coordinated attacks was made on Yala City. There were two fatalities. On 19 July, the Thai government announced a serious state of emergency in the provinces on Pattani, Yala and Narathiwat."

Ja tämä onkin jo aika tragikoominen onnettomuus :shock: :
"Elephant riding can be dangerous, and has been the cause of several serious accidents and at least one recent death of a British citizen."

:)
i]"I feel at home here / in the middle of nowhere." - Kings of Convenience: Summer on the Westhill [/i]

LateX

  • Tonnitallaaja
  • Viestejä: 1 465
    • Profiili
Kaakkois-Aasian turvallisuus
« Vastaus #11 : 11.08.2005, 11:03:46 »
Itse kävin muutama vuosi sitten pariinkin otteeseen
Thaimaan eteläosassa Hat Yaissa. Toisella kertaa
vähän ennenkuin sinne menin räjähti pommi rautatieasemalla
ja pari päivää sen jälkeen kun lensin sieltä pois jäi Hat Yain
kentällä mies kiinni pommilastin kanssa. Sen jälkeenhän siellä
on paukkunut monesti.

Silti saattaisin lähteä sinne uudelleen. Paikka on vähän
sellainen "villinlännen kylä" jossa Malesian muslimit käy
ryyppäämässä ja mellastamassa kun Allah ei näe ;)
Maistuu se viski musliminkin suussa.

Suurin osa siellä käyneistä on kuitenkin selvinnyt hengissä.