Moikka! Onko joku mennyt Lhasaan junalla? Tuleeko vuoristotautia? Onko ok junamatka noin turvalisuuden kannalta? Jotakin mitä pitäisi huomioida matkassa? Kaikki info vastaanotetaan kiitollisuudella!
Vaunut ovat parhaasta päästä kiinalaisia yöjunia. Iso ero vaikkapa venäläisiin juniin nähden on, ettei toimintaohjeita pääosin löydy kirjallisessa muodossa. Kuulutuksia kannattaakin seurata, ja ne tulevat pääosin myös ymmärrettävällä englannilla.
Turvallisuuteen pätee sama kuin monen muunkin maan junissa. Moni yksin matkustava kokee olonsa turvallisemmaksi toisen luokan avovaunuissa kuin ensimmäisen luokan hyteissä, kun taas omaisuus pysyy yleensä paremmassa turvassa ensimmäisen luokan vaunuissa. Toisaalta jos ei liiaksi tavaroitaan levittele, niin niihin harvemmin kajotaan. Toisen luokan makuuvaunuissa taudit tarttuvat herkästi, kuten voi odottaakin, jos viettää pari vuorokautta suljetussa tilassa 60 muun ihmisen kanssa.
Kiinalaiset ovat ihmisinä usein varsin pidättyväisiä, joten heitä ei liikoja kannata pelätä. Makuuvaunuissa kohtaa (tai ainakin puolitoista vuotta sitten kohtasi) lähinnä turisteja ja työmatkalla olevia virkamiehiä, istumavaunuissa taas onneaan etsimään lähteneitä maalaisia. Edelliset saattavat nähdä ulkomaalaisissa tilaisuuden harjoitella englannin kieltä, kun taas jälkimmäiset eivät välttämättä ole moisia ihmetyksiä aikaisemmin nähneet.
Eväitä ja juotavaa kannattaa ottaa mukaan, kuten parin vuorokauden junamatkoille yleensäkin. Asemilla ei varantojaan pysty juurikaan täydentämään, mutta toisaalta vaunuissa liikkuu aina välillä myyntikärry. Kuumaa vettä teetä/nuudeleita/mitälie varten on saatavilla. Ravintolavaunukin on, mutta sen aukioloajat ovat varsin epämääräiset.
Vuoristotautiriski on yksilöllinen, mutta sen suhteen juna lienee lisähapen ansiosta paras tapa matkustaa Tiibetiin. Pekingistä lähtevän junan aikataulu on siitä kätevä, että radan korkeimmat kohtat ovat viimeisenä päivänä, jolloin yö Lhasassa vietetään lisähapesta huolimatta "alempana" kuin päivän aikana on oltu. Lisäksi toinen yö vietetään korkeudella, joka auttaa useimpia sopeutumaan ohueen ilmaan.
Viimeisenä päivänä useimmat kärsivät jonkinasteisesta heikotuksesta ja orastavasta päänsärystä, mutta harvalle tulee sen pahempia oireita. Kiinalaisten puheensorina kyllä hiljenee varsin koomisella tavalla.
Perusterveellä ihmisellä ei sinänsä ole mitään pelättävää. Hyvästä kunnosta ei ole erityistä iloa, mutta iästä sen sijaan kyllä. Flunssa ja vastaavat taudit luonnollisesti nostavat riskiä. Vettä kannattaa juoda riittävästi, jotta nestehukka ei pääse iskemään, kun taas kofeiini ja alkoholi olisi ehkä hyvä jättää väliin. Vuorikiipeiljöiden suosima Diamox/Ödemin auttaa paranoideja, mutta sillä on toki mahdolliset sivuvaikutuksensa. Salmiakki vaikuttaa periaatteessa vastaavalla tavalla, mutta sitä täytyy syödä
paljon.
Matala ilmanpaine vaikuttaa myös matkatavaroihin samaan tapaan kuin lentomatkalla, mutta voimakkaammin. Deodoranttipullon pallo saattaa irrota paine-eron takia, ja todella huonolla tuurilla samoin voi käydä myös kuulakärkikynän kuulalle. Minigrip-pussien tai vastaavien ahkera käyttö pelastaa monilta potentiaalisilta ongelmilta. Kovalevyt hajoavat ohuessa ilmassa selvästi tavallista herkemmin, ja monissa tapauksissa sellaisen sisältävien laitteiden takuu ei kata vahinkoja, jotka tapahtuvat Tiibetin korkeuksilla.
Maisemiensa puolesta reitti on ainakin kesällä kuin matka toiseen maailmaan. Helteisen Pekingin jälkeen seuraa mm. riisipeltoja, leveitä jokia, rutikuivia seutuja, kukkuloita, lumihuippuisia vuoria ja arktisen oloisia ylänköjä ennen kuin juna lopulta kaartaa alas vehreään Lhasaan. Toisaalta korkeita vuoristoja kaipaava joutuu odottamaan muuta Tiibetiä, sillä sattuneesta syystä rautatiet pyritään yleensä rakentamaan mahdollisimman tasaisille seuduille.
