Luultavasti kotoa saatu malli, ja yleinen uteliaisuus.
Äitini matkusteli jo 50-70 luvuilla siihen aikaan omituisissa paikoissa kuten Egypti, Keski-Aasia ja Himalaja (Ladakh, Nepal). Kanadassa ja USA:ssa pääsin kiertelemään sukulaisissa pari kuukautta jo 15 vuotiaana ja seuraavana kesänä menin Kaliforniaan vaihto-oppilaaksi. Kolmekymppisenä 80-luvun puolivälissä tarjoutui tilaisuus lähteä 7 kuukaudeksi vaimon kanssa Aasiaan, kierroksena Intia - Nepal - Thaimaa - Burma - Hong Kong - Kiina - Tiibet - Nepal. Taisimme olla ensimmäiset suomalaiset turistit Tiibetissä. Sitten olen päässyt työn mukana muutamiin mielenkiintoisiin paikkoihin kuten vielä 80-luvulla suljettu Pohjois-Jemen, Brasilian yanomami-intiaanien kyliin, Kuolan niemimaan porotiloille, Islantiin, Färsaarille, Irakin sotaan, Namibian presidentin äidin talon takaterassille Sam -pojan kanssa, Intian pääministerin ohjaamaan yksityiskoneeseen, Kosovon itsenäistymisjuhliin, Tiibetin taivashautajaisiin, Kiinan kansankongressin kokoukseen, Venetsian karnevaaleille, Prahan samettivallankumoukseen, Lech Wałęsan toimistoon Solidarnoksen vallankumouksen aikaiseen Gdanskiin, onhan noita.
Nyt pitää hoitaa koiria, kotia ja lastenlapsia. Mutta muutama reissu tulee tehtyä edelleen vuosittain. Nepalissa patikointi viehättää edelleen, samoin automatkat Keski-Eurooppaan, unohtamatta kanoottikierroksia kotimaan kansallispuistoissa. On mitä muistella kun jalka ei enää nouse.