Hei,
onko kenelläkään tietoa tai kokemusta
Turkkiin muuttamisesta työnhaun perässä?
Itse olen sitä jo ehtinyt useamman kuukauden pohtia ja tulen pohtimaan sitä vuoden loppuun asti, jolloin oma työsopimukseni katkeaa ja sen jälkeen on taas kaikki avoinna.. Muutto ulkomaille houkuttaisi, ja erityisesti
Istanbuliin, sillä olen käynyt siellä kolme kertaa (elokuussa 2 viikon lomalle jälleen) ja tunnen sieltä perheen, joka varmasti olisi auttamassa minua kaikenlaisten lupien ja muiden asioiden kanssa. En tulisi asumaan yksin, ja perheen äiti on minun onnekseni kiinteistövälittäjä, joka varmasti voisi löytää suht edullisen vuokrakämpän.
Olen jo ottanut paljon asioita selville, ihan alkaen siitä, miten pitää menetellä kun muuttaa ulkomaille, minne kaikkialle pitää asiasta ilmoittaa jne.
Muutto sinänsä on ehkä se kaikkein työläin ja hankalin vaihe - on kuitenkin vaikea viedä kaikkea tarpeellista kerralla, vaatteita, tärkeitä tavaroita, yms yms. Mietinkin jo sellaista vaihtoehtoa, että jättäisin huonekalut asuntooni ja neuvottelisin vuokranantajan kanssa ajatuksesta, että joku muuttaisi siihen asumaan, jolloin saisi perushuonekalut valmiiksi asuntoon. Tietysti silloin olisin itse vastuussa jos jotain menisi hajalle..
Mutta sitten ajatukset Turkin suuntaan. Kun sinne vihdoin pääsisin niin alkajaisiksi ilmoittautuminen paikallispoliisille ja oleskeluluvan hakemukset käyntiin. Passilla maassa saa olla 3 kk, ilmeisesti jos oleskelulupaa ei ole myönnetty siinä ajassa, pitää lähteä rajan yli..? Sekin selviää ajallaan..
Työn saanti onkin sitten se kaiken huippu. Töitä ei saa ellei ole työlupaa. Työlupaa ei myönnetä ellei ole jo työpaikkaa. Se on järjetön kierre. Ilman työlupaa ei kannata työskennellä, se johtaa vain maastakarkoitukseen. Tämä on sellainen asia, mikä ei edes naurata kun olen yrittänyt ottaa selvää erilaisten sivustojen kautta, miten sitä työtä voisi ulkomaalainen saada turkissa. Kuulemma huonosti. Ajatus siellä opiskelusta saa myös kannatusta, mielelläni voisin opiskella lisää.
Minulla on kaksi tutkintoa, molemmat luonnontieteelliseltä alalta. Lisäksi nykyisessä työssäni puhun englantia päivittäin, joten suomen ohella enkku tulee minulta kuin luonnostaan. Lisäksi pienellä aivojen virityksellä saan ruotsin kielenkin sujumaan taas paremmin. Ensi töikseni kun maahan pääsisin ja olisin asettunut, ottaisin selvää missä järjestetään turkin kielen kurssit ja aloittaisin ne. Toki osaan jo perusteita ja vähän muutakin ekstraa, mutta puhumisen taito turkiksi on vielä hakusessa. Jos kaksi tutkintoa (joista toinen korkeakoulututkinto) ja ainakin 3 kielen puhuminen ei auta työnsaannissa, niin sitten voin sanoa olevani hyvin, hyvin hämmentynyt.. Tietysti tekisin muitakin töitä kuin oman alani töitä, sekin olisi mieletön seikkailu kun aloittaisi työnteot ravintolassa tai hotellissa tms.. Pääasia olisi vain se, että rahaa tulisi sen verran ettei näe nälkää.
Suhteilla pärjää Turkissa, kuulemma, ja onneksi tunnenkin tämän perheen. Mutta olisi kiva kuulla, jos joku täällä on eksynyt Turkkiin asumaan/työskentelemään/opiskelemaan, tai jos joku tuntee kyseisiä henkilöitä.
Mielipiteitäkin otetaan vastaan..
