Kävimme Giardini-Naxoksessa viime syksynä, ja poikkesimme muutaman kerran myös Taorminassa. Täytyy sanoa, että Taormina on aikamoinen (jenkki)turistirysä, ja hinnat ja palvelu sen mukaiset. Eli kallista on, eikä ravintoloissa saa yhtä hyvää palvelua kuin alhaalla Naxoksessa. Eräässäkin ravintolassa eräs tarjoilija manaili lauleskellen kun ehkä ajatteli ettei tyhmät turistit ymmärrä mitä sanoo. Myös keskusaukion katukahvilassa maksoimme kahdesta aperitiivista 23€!!!! Drinksujen mukana tuli tosin pientä suolaista, mutta olimme maksaneet samanlaisesta satsista ed. päivänä Cataniassa 8€.
On Taormina silti todella kaunis kaupunki, ja maisemat on käsittämättömän upeat! Varsinkin ylhäällä antiikin teatterissa ylimmillä penkkiriveillä voi ihastella Etnaa, merta ja taivasta Sisilian aurinkoineen.
Eräs kollega myös moitti Taorminaa turistirysäksi. Hän oli itse ollut pohjoisrannan Cefalussa, ja kehui sitä oikein mukavaksi pikkukaupungissa, jossa voi elää italialaisten keskellä - ei jenkkituristien.
Samaa voisin sanoa Naxoksesta. Palvelu oli hyvää ja jopa sydämellistä, ja ravintolat täyttyivät iltaisin paikallisväestöstä. Ranta oli todella mahtava, ja lokakuussa merivesikin oli tosi lämmintä vielä. Lokakuussa tosin Sisilian säät alkavat ailahdella ja sataa silloin tällöin, mutta kuuma siellä vielä silloin on!