Tultiin juuri viikon sisilian matkalta. Lennot oli Cataniaan ja sieltä oli hotelli vuokrattu. Catania oli mun mielestä ihan mukava kaupunki, nähtävää oli jonkin verran, ruoka oli erittäin hyvää ja tunnelma oli yllättävänkin leppoisa, liikennettä lukuunottamatta.
Ihan ydinkeskusta oli kyllä turistien täyttämä mutta jos jaksaa vähän koukata sivukaduille niin meno oli parempaa. Viikko Cataniassa on kyllä turhan paljon ja mekin mentiin bussilla Palermoon ja oltiin siellä 1 yö. Palermossa olis kyllä viihtynyt vähän pidempäänkin, ei kovin paljoa ehditty siellä näkemään koska halutiin käydä Corleone-kylässä.
Matkustamisesta sen verran kun moni täällä kyselee eli Cataniasta Palermoon bussimatka kesti n.2h 40min ja aikataulut piti ainakin meillä hyvin paikkansa. Busseja meni melkein tunnin välein. Matka maksoi n. 12,60e yhteen suuntaan. Koko matka on käytännössä moottoritietä joten ihan jouhevasta kulkee, samalla näkee vähän saaren maisemia.
Palermosta Corleoneen mentiin bussilla, sinne meni 1 bussi päivässä. Lähtee Palermon asemalta klo.12.30 ja lähtee Corleonesta takaisin Palermoon klo.16.00. Asemalta kun kysyy bussia Corleoneen niin neuvovat kyllä. Lippu oli noin. 7 euroa, meno-paluu.Toi Palermon "linja-auto asema" oli kyllä mielenkiintoinen, ei pahemmin ollut busseille mitään pysäkkejä vaan bussit olivat vaan kadun varrelle pysäköity ja lipunmyyntipisteitä oli ainakin 3 erilaista. Joten pitää vain kysymällä etsiä oikea luukku mistä saa lippuja mihinkin.
Corleonen vierailu jäi pettymykseksi koska bussimatka kesti oletettua pidempään ja aikaa jäi hädin tuskin pari tuntia kylässä. Olisi mielellään käppäillyt siellä pidempäänkin ja vielä se että en tiedä johtuuko just elokuusta mutta osuttiin kylään ilmeisesti siesta-aikaan tai pahimpaan loma-aikaan mutta kylä oli käytännössä kuollut ja mitkään kaupat ja ravintolat eivät olleet auki paria hassua lukuunottamatta. Viihtyisän näköinen kylä joka tapauksessa. Ja joku tässä ketjussa aiemmin ehdotti että vuokratkaa pyörät ja ajakaa Corleoneen, parin tunnin matka max. Roskaa. Saa olla aika urheilija jos jaksaa ajaa päivän aikana +30 asteen helteessä pyörällä reilu 100 kilometriä nousevaa ja laskevaa maastoa. Bussilla ainakin matka kesti yhteen suuntaan noin. 1,5 tuntia ja matkaa oli reilusti yli 50 kilometriä.
Me mietittiin myös auton vuokraamista mutta ainakin Catanian liikenne oli sen verran kaoottista että päätettiin jättää väliin. Bussilla kyllä pääsi ihan jouhevasti liikkumaan ja suht edullisesti. Käytiin myös Etnalla, maksettiin 55 euroa jeeppikyydista joka vei meidät Etnan rinteille täysin idiootti opas mukana joka keskittyi lähinnä kertaamaan huonoja, samoja vitsejä kerta toisensa jälkeen jonkun hollantilaisen (ilmeisesti sattui oppaan sielunveli sopivasti mukaan) yhtä idiootin turistin kanssa. Ei ollut kyllä 55 euron arvoinen, jeeppikin oli todella ahdas ja kuuma. Suosittelen menemään kyllä Etnalle vuokra-autolla, tiet sinne oli ihan hyvät ja saa olla niin pitkään kuin haluaa ja katella paikkoja.
Parasta Cataniassa ja sisiliassa oli kyllä ruoka ja siitä nautittiin täysin rinnoin. Cataniasta löytyi paljon hyviä ravintoloita, tällä kertaa Rooman matkasta viisastuneina käppäillessä kaupungin sivukaduilla merkattiin karttaan aina kun tuli vastaan jokin mukavan näköinen Trattoria ja mentiin sinne illalla syömään. Menu oli tosiaan useimmissa paikoissa italiaksia mutta sanakirja kädessä kyllä pärjää, sehän on mun mielestä just hauskaa. Kalaruoka oli todella maukasta ja alkuruokana useissa paikoissa tarjoiltiin paistettuja ja friteerattuja kasviksia sisilialaiseen tapaan. Munakoisoa, kesäkurpitsaa, parsakaalia jne... Erityisesti munakoiso taitaa olla se sisilialaisten juttu (vaiko vain Catanian?), noita kasviksia ei edes usein ollut menussa. Piti mennä ravintolaan sisälle ja siellä oli isot valikoimat mistä sai sitten lappaa lautaselle mitä halusi.
Söin myös elämäni parhaimman pitsan sisiliassa, vanha äijä teki meille pitsat ja tuli vielä kysymään kun syötiin että maistuuko ja kertoi että valitsemani munakoiso, mozzarella, tomaatti, basilica-pizza on sisilialainen spesiaali.
Kaiken kaikkiaan sisilialaiset olivat ystävällisempiä kuin odotin, palvelu oli hyvää melkein joka paikassa muutamaa todella myrtsiä kassaneitiä lukkunottamatta. Vaikka todella moni ei puhunut englantia, monet olivat kuitenkin aina auttavaisia ja itse aina yritettiin kommunikoida italialla. Me kyllä myös yritettiin välttää turistipaikkoja niin ravintoloissa kuin kahviloissakin ja ainakin ruoan suhteen tehtiin oikeat valinnat. Vaikka tilaaminen on hidasta ja vaikeaa niin kyllä se ruoka aina palkitsi, myös silloin kun otti jotain vähän riskillä.