Pyörällä Korsikalla 8. - 22.4.2006 (SK)

 (Luettu 5769 kertaa)

Neiti Q

  • Tuplatonnitallaaja
  • Viestejä: 2 328
    • Profiili
Pyörällä Korsikalla 8. - 22.4.2006 (SK)
« : 06.04.2006, 21:44:14 »
Aloitan päiväkirjan pidon tässä vaiheessa kun pyörät on pakattu. Paljoa muutahan tälle matkalle ei pakatakaan. Takalaukkuun caprit ja pari vaihtopaitaa sekä reissuissa rakkaaksi tullut windstopper-takki + sukat ja alusvaatteet, ja uimapuku. Päällä on pakolliset pyöräilyshortsit ja paita. Etulaukkuun tiukka valikoima pakollista kosmetiikkaa ja hieman eväitä alkumatkan vuoristoetappeja varten. Ja karttatasku pitäisi vielä löytää, että voin taiteilla Michelinin silmien eteen.

Reittiä on jälleen suunniteltu tarkkaan; säät ja muut määrää, miten tarkasti se toteutuu. Bastiassa kootaan pyörät ja tavoitteena on päästä matkaan sunnuntai-iltapäivällä. Majoitusvaraus on vain ekalle ja vikalle yölle, jotta voimme jättää pyörien kuljetuslaukut retken ajaksi. Harkinnassa on edelleen mm. se, haluammeko olla Sartenessa silloin kun kaikki muutkin eli pitkäperjantain kulkuetta seuraamassa.

Saa pitää peukkuja, että sekä Blue1 vie meidät Nizzaan että AirFrance Bastiaan ilman kolhuja.
Makuni on hyvin yksinkertainen. Haluan vain parasta. (Oscar Wilde)

Neiti Q

  • Tuplatonnitallaaja
  • Viestejä: 2 328
    • Profiili
Valiaikatietoja
« Vastaus #1 : 16.04.2006, 13:36:44 »
Ajacciossa!
Puolet reissusta takana, rankkoja mutta ah niin hienoja maisemia nautittu 470km verran. Valipaivan virkaa toimittaa tama paiva; olemme jo majoittuneet ja saamme pian vaatteet ekaa kertaa pesukoneeseen.
Tarkemmin kirjoittelen myohemmin.
Makuni on hyvin yksinkertainen. Haluan vain parasta. (Oscar Wilde)

Neiti Q

  • Tuplatonnitallaaja
  • Viestejä: 2 328
    • Profiili
Valiaikatietoja II
« Vastaus #2 : 19.04.2006, 20:28:52 »
Matkareittimme suunnittelu onnistui kyllä nappiin, se taytyy sanoa ihan ensimmaisena. Lahdimme Bastiasta ja ponnistelimme aluksi sisamaan vuorilla, kavimme mm. Col de Sorballa, Col de Verdella ja Cortessa. Porto Vecchiossa nautimme lounasta eraana paivana, ja majoituimme Bonifacioon aikeissa viettaa rento valipaiva pyykaten ja veneillen. Koska saimme tietoa, ettei Lavezzin saarille paase, paatimmekin jatkaa heti seuraavana paivana Sarteneen katsomaan pitkan perjantain catenacciukulkuetta. Sielta emme ihan jaksaneet Ajaccioon vaan jaimme Porticcioon yoksi, joten Ajacciossa ehdimme lopulta hengailla rantabulevardeilla iltapaivan ja illan. Seuraava kohde oli Piana, jalleen kerran majapaikkana hotelli, josta upeat näkymat merenlahdelle (Scandol ansaitsee suositukset joka suhteessa, mm. reissun eka buffetaamiainen, hinta kahdelta 58 ). Eilen ajelimme aamulla Portoon, jatimme kamat sinne ja jatkoimme Evisaan. Evisa itse ei ollut kummoinen, mutta Speluncan rotko oli hiano. Aluksi paivamatkat olivat lyhyehkoja, totuttelua talven jalkeen ja vuoristen reittien takia, mutta on parina paivana jo vetaisty yli 80 km.
Nyt olemme Calvissa, joka on juuri sellainen kaunis satamakaupunki kuin muistinkin. Pastis maistuu, yllattaen, ja pian taytyy saada oma miekkakala. Ruoka saarella on ollut erinomaista, mutta viinien suhteen meidan ja korsikalaisten maku ei oikein kohtaa. Enaa pari ajopaivaa jaljella, luultavasti yksi ylipitka ja yksi lyhyt, jotta paasen shoppailemaan Bastiaan.

Kuten sanottu, aion kirjoitella reissun riemuista ja tarkemmista yksityiskohdista kotona.
Makuni on hyvin yksinkertainen. Haluan vain parasta. (Oscar Wilde)

Neiti Q

  • Tuplatonnitallaaja
  • Viestejä: 2 328
    • Profiili
Kotona (sweet home)
« Vastaus #3 : 23.04.2006, 19:18:01 »
Edelleen haltioituneet fiilikset, mitä nyt ihan vähän reissun loppua latisti Blue1:n sähläys. Päättivät yllättäen Nizzassa, että koneeseen mahtuukin 161:n henkilön sijasta 150 ihmistä. Saavuimme kotiin noin 20 h myöhässä (ei missattu mitään sen suurempaa kuin yhdet yöunet ja ainoan kummipoikani synttärit). Siitä lisää myöhemmin, niin kuin kaikesta muustakin.
Makuni on hyvin yksinkertainen. Haluan vain parasta. (Oscar Wilde)

Neiti Q

  • Tuplatonnitallaaja
  • Viestejä: 2 328
    • Profiili
Matkaan!
« Vastaus #4 : 25.04.2006, 19:33:30 »
Lähdimme reissuun lauantaina 8. huhtikuuta. Lentomatka Nizzaan oli aika hieno, nautiskelimme eteemme avautuvista ilmakuvista Saksan kohdalta lähtien. Erityisen tyytyväinen olin kun tunnistin Mainin ja Rheinin yhtymäkohdan - kummasti maastonmuodot painuvat mieleen, kun on pyörällä jyystänyt reittejä :)
Kun nousimme Nizzasta kohti Bastiaa, alkoi aurinko laskea, joten Korsikan rantakaupungit hehkuivat saapuessamme jo täydessä iltavalaistuksessa. Oli hauska hahmotella, miten ne sijoittuvat pohjoisrannalle.

Bastiassa majoituimme käytännöllisesti valittuun Hotel Sampieroon (törkeä hinta, 70 €) lentokentältä kaupunkiin johtavan N193-tien varrelle. Ehdimme läheiseen ravintolaan kevyelle iltapalalle, ja jo ekana iltana suunnitelmamme pyöräilystä Korsikan ympäri sai paikan omistajan tarjoamaan lasilliset.

Aamulla avasimme jännittyneinä pyörien kuljetuslaukut. Vaikka omani oli kiristetty vain jääkiekkokassia muistuttavaan heppoiseen laukkuun, ei pyörä ollut vahingoittunut. Tai ihan vähän: eturattaan muovisuojus oli lohjennut, mutta senhän voi helposti poistaa ilman seuraamuksia (muita kuin se, että painoin vähintään kerran päivässä oikean pohkeeni ratasta vasten, eli kuljin koko matkan rattaan kuva ihollani). Myös miehen pyörä oli kunnossa, ja parin tunnin äherryksen jälkeen saatoimme pinkaista matkaan puoliltapäivin. Kun nousin pyörän selkään hotellin pihamaalla, tuntui se talven jälkeen todella huteralta, mutta pienen treenauksen jälkeen uskalsin tielle ('mennään sitten ihan hiljaa'). Nousimme lähimmästä liikenneympyrästä kohti oikeaan suuntaan vievää tietä, ja reitti ulos lähiöstä löytyi yllättävän helposti. Se oli jyrkkyydessään varsinaista shokkihoitoa. Mies oli valinnut ekan päivän kukkulaksi Col de Teghimen, vaivaiset 536 myp. Olin aika kauhuissani, miten niinkin pieni nyppylä voi tuntua niin hankalalta voittaa, mutta myöhemmin sain todeta, että juuri tälle kukkulalle oli rakennettu harvinaisen jyrkästi kallistuva tie - isommillekin vuorille nousimme myöhemmin helpommin. Matka kuitenkin alkoi Col de Teghimen rinteillä mykistävää 5 km/h vauhtia. Lujempaa ei vaan pystynyt menemään..
Seuraava koettelemus olikin sitten alamäki. Eihän siinä muuten mitään, mutta kun kunnon pyöräilijän pitää paahtaa tukka putkella, muuten ei oo hommassa makua. Ensimmäiset päivät mieheni jaksoi kinastella aiheesta kanssani, mutta ymmärsi sitten, että jokaisella on vauhtinsa, niin ylä- kuin alamäessäkin. Minun vauhtini oli keskimäärin puolet miehen vauhdista, eli serpentiiniteillä en mielellään päästänyt pyörää rullaamaan 25 - 30 km/h nopeammin. Laskun pysäytimme Olettaan, missä oli ensimmäinen mahdollinen yöpymispaikka. Mittariin oli kertynyt vain parikymmentä kilometriä, mutta lounas maittoi jo. Ja miten hyvä olikaan A Maggina-ravintola ja ensimmäiset korsikalaiset kinkunsiivut ja muut paikalliset herkut (maiskis). Saimme vaatimattoman huoneen (hinta 35 €, mutta sesongin aikaan ! 95€) viereisen talon isännältä, ja lähdimme vielä iltapäivälenkille. Tunnustan, että luovutin aika pian: ei ollut mielekästä puskea vastatuuleen samaa reittiä, jota joka tapauksessa ajaisimme seuraavana aamuna. Palasin aurinkoiselle terassille nautiskelemaan reissun ekaa pastista. Edessäni avautui vehmas laakso, ja noin 15 km:n päässä siinsi rantakaupunki St. Florent. Illalla nautiskelimme vielä pari ruokalajia tässä viehättävässä ravintolassa. Uni maittoi talon tarjoamien toisten muscatien jälkeen.
Koska heräsimme maanantaiaamuun, ei A Magginasta saanut aamiaista (maanantai ja tiistai ovat Korsikalla yleisiä ravintoloiden lepopäiviä). Ei saanut koko Olettan kylästä kahvia tai muuta, joten turvauduimme marketin jugurtteihin. Sunnuntainen voimakas, puuskittainen tuuli jatkui yhä, joten alkumatka oli melko työläs. Mieheni naureskeli, että vielä tästä vastatuulesta on iloakin, kun se hidastaa vauhtia alamäessä, ja niinhän siinä lopulta kävi (monta tuntia myöhemmin). Saimme aamukahvit Muratossa, mistä jatkoimme viehättävää pikkutietä kohti Ponte Lecciaa. Muita kulkijoita ei pahemmin ollut, joten mies saattoi aina välillä ajaa rinnalla ja vaivihkaa työntää peffasta eteenpäin.. Tässä vaiheessa, kun ei vielä oltu nousemassa mitään oikeaa kukkulaa, en osannut apua niin kovin arvostaa, mutta seuraavana päivänä tuli toisenlainen mäki. Matkalla huipulle kohtasimme vain sikafarmareita, jotka tarkastivat tiluksiaan, ja yhden vetä tihkuvan sumupilven. Se olikin koko loman kostein pilvi - sadetta ei matkallemme osunut. Vuoren pohjoispuolen vehmaat maisemat vaihtuivat harjanteen jälkeen hyvin karuiksi, ja keskellä lohdutonta maisemaa tuli vastaan myös kylä nimeltä Lento - kaikkea muuta kuin lennokas. Tässä vaiheessa olin pukeutunut miltei kaikkiin vaatteisiin, joita laukkuuni oli mahtunut, mutta silti teki mieli kuumaa juomaa. Ei se mitään, kylän baarissa ei ollut teetä. No, pian jo aurinko paistoi ja laskeuduimme alangolle, jolla sijaitsee Ponte Leccia, Korsikan junaliikenteen tärkein solmukohta.
Lounaan jälkeen uhkasi helle, ja sitten kohtasi pieni vastoinkäyminen: mies oli lukenut karttaa tarkasti, eikä siinä mainittu mitään jyrkistä nousuista loppupäivälle. Kun tie sitten kiipesi yhä korkeammalle vastaantulevan kukkulan rinteille, ei mikään kannustus tahtonut riittää mulle. Jaksoimme kuitenkin huipulle, mistä aukenivat komeat maisemat kohti Cortea: lumihuippuisia vuoria, laaja vehmas laakso. Cortessa majoituimme etukäteen listatuista hotelleista parhaaseen vaihtoehtoon (Sampiero Corso), hintaa taisi kahden hengen huoneella olla ennen varsinaista sesonkia 58€ ilman aamiaista.

Olin tietysti uupunut 67 kilsan jälkeen, mutta kuuma kylpy palautti voimia, ja hiuksetkin sai föönattua taas edustuskuntoon. Ei kun baariin! Osuimme pääkadulta poiketessamme viinikellariin, jossa saimme jälleen ihania muscateja. Toinen oli nuorta ja vihertävän kellertävää, silti maukasta, mutta kolme vuotta vanha, jo  rusehtava nektari oli suosikkimme. Sitten löysimme urheilukaupan, josta tosin ei pyöräilijä paljon kostunut - kiipeilijälle se olisi ollut paratiisi. Ruokapaikaksi valikoitui holvikellari (pääkadulta suihkulähteen kohdalta portaat ylös), joka tarjosi tyypillisiä korsikalaisruokia. Ihan jokainen ateria ei painunut mieleen, ja varsinkaan viineistä ei paljoa makusteltavaa jäänyt, mutta miehelle kelpasivat erittäin hyvin paikalliset oluet (Pietra, Serena..). Pietraa tarjottiin erilaisin paikallisin yrtein maustettuna (kastanjaa voi suositella). Digestiiville tahdoimme samaan viinikellariin, jossa olimme jo käyneet, ja jälleen kävi niin, että kun isännälle selvisi, että olemme hulluja suomalaisia pyöräilijöitä, tarjoilu ei ihan heti loppunutkaan. Tämän jälkeen uni tuli silmään pyytämättä, ja aamulla heräsin virkkuna kuulostelemaan ikkunaluukkuja kolisuttelevaa tuulta. Pelottavaa..
Makuni on hyvin yksinkertainen. Haluan vain parasta. (Oscar Wilde)

Neiti Q

  • Tuplatonnitallaaja
  • Viestejä: 2 328
    • Profiili
Vuorille
« Vastaus #5 : 25.04.2006, 22:38:09 »
Corten tuuli oli hurja, se pöllytti hiekat silmille ja tempoili vauhkosti muutenkin. Pain au chocolat ja juomat naamaan, ja tuulta päin! Päivän tavoitteena oli nousta Col de Sorballe. Aluksi piti hankkiutua muutama sata metriä ylemmäs Venacoon, sitten N193 laski saman verran ja seuraavaksi nousimme taas.. Vivariossa lounastimme pitseriassa, päivän pasta oli bolognese, ja maittoi erinomaisesti pienen rehkimisen jälkeen (ja minähän en mitään jauhelihakastikkeita ole syönyt reiluun kymmeneen vuoteen..). Vivariosta alkoi yhtäjaksoinen nousu 410 metristä 1311 metriin. Heti kylän yläpuolella oli rekkamiesten suosima Chalet, vinkkinä muille, mutta me vaan jatkoimme kohtisuoraan ylöspäin. Kun erkanimme Chaletin kohdalla D69:lle, muuttui tie heti pieneksi kärrypoluksi, samantapaiseksi kuin jo näkemämme vuoriston serpentiinitiet. Ei mikään ihme, että tie oli vaatimaton, kun vastaan tuli reilun kahden tunnin äherryksen aikana vain seitsemän autoa, vai pitäisikö sanoa toisinpäin: ei ihme, ettei ollut enempää liikennettä, kun tiekin oli niin huono..
Sorballe noustessa komeat havupuut vaihtuivat käkkäräisempiin, välillä kaikki kasvillisuus oli tuhoutunut metsäpalossa, ja lopulta ympärillä oli vain kivierämaata. Lämpötila laski vähitellen melko lähelle nollaa, joten vaikka nousu meni tavanomaisen työläästi 6 km/h vauhtia, tuli huippua lähestyttäessä vilu sortseissa ja lyhythihaisessa. Alamäkeä varten varustauduimme jälleen kaikin mahdollisin vaattein, ja sitten nautiskelimme vehmaaksi muuttuvan eteläpuolen maisemista.

Määränpäämme oli Ghisoni, jossa oli ainoa hotelli (Kyrie) kymmeniin kilometreihin. Harmi vaan, kukaan ei päivystänyt hotellilla, eikä kylän baarissakaan osattu neuvoa tarkemmin. Käskivät vaan rauhoittua ja odotella, ehkä hyvinkin tunnin sisään joku tulisi.. No, meillä pyöräilijöillä ei siinä auringonlaskun alla ollut tuntikausia aikaa rauhoittua. Otimme lämmittävät juomat – yksi kupillinen ei ihan riittänyt poistamaan horkkaa, joka kalvoi syvältä huipulla käynnin jälkeen – ja pohdimme vaihtoehtoja. Kun hotellilla ei edelleenkään vastattu kolkutuksiin, käännyimme kylän ainoan kaupan puoleen. Siellä oltiin avuliaampia; tarjolla olisi joko hotelli rannikolla (25 km alamäkeen, mutta reittimme kannalta väärä suunta) tai huone rouva Papin hoteissa seuraavan kukkulan rinteellä. Kun kävi ilmi, että Ghisoniccian ainoa hotelli oli täynnä, oli helppo valita pieni ylämäki. Mme Papin luo meitä neuvottiin myös ostamaan omat ruoat mukaan, sillä voisimme kokkailla huoneistossamme. Vinkki osoittautui mainioksi, huoneisto oli kutsuvan lämmin ja siisti, ja koko lysti maksoi reilu 50 €. Matkaa kertyi maanantaina 44 km, nousumetrejä 1370.

Aamiaisella saimme rouvan oman puutarhan sadosta tekemiä marmeladeja, nautittuna verannalla, joka antoi lumihuippuisille vuorille ja vehmaaseen laaksoon. Oli mukava jatkaa kohti seuraavaa huippua, Col de Verdea (1289myp). Tie nousi niin loivasti, että sitä erehtyi melkein pitämään alamäkenä. Metsä oli todella vihreää havumetsää mehevine tuoksuineen. Tällä tiellä oli melko runsaasti liikennettä, mm. tukkirekka kuskasi mahtavan kokoisia tukkeja. Matkailuautot, jotka tulisimme vastedes näkemään joka kohteessa, ohittivat meidät ensi kertaa tässä nousussa. Vauhti pysyi hieman aiempia tuskaisia nousuja korkeampana – miten sitä nauttikaan, kun pääsi ihan 8 km/h tunnissa eteenpäin. Col de Verden huipulla oli pieni kahvila, mutta vielä ei ollut sesonki, joten saimme tyytyä näitä vuoristotaipaleita varten varaamiimme cashewpähkinöihin ja kylmään veteen. Vettä oli kaikkialla vuoristossa hyvin tarjolla siistin oloisissa lähteissä.
Col de Verdelta laskeuduimme Zicavoon. Etukäteen se oli ollut esillä mahdollisena yöpymispaikkana, mutta osoittautui melko luotaantyöntäväksi. Ainoa avoin ravintola tarjosi kurkistusreiän vähemmän ystävälliseen vuoristoheimoon: tervehtiessäni ravintoloitsijaa, tämä jäi tuijottamaan minua lähietäisyydeltä. Kun sain sanottua, että tulimme syömän, saimme pöydän. Seuraavaksi rouva kysyi, mitä saisi olla. No mitä olisi.. Tutustuttuamme listoihin päädyimme ottamaan plat du jourin, minkä rouva ilmoitti keittiöön sanatarkasti näin: ’Nämä ei ota kuin päivän annoksen.’ Saimme koko Korsikalla suositun ruoan, brocciu-juustolla täytettyjä cannelloneja tomaattikastikkeessa. Haaleana.

Kun päätimme ruoan jälkeen kiitää eteenpäin, edessä oli jälleen nousu reilun kilometrin korkuiselle kukkulalle. Col de Vaccialle johti surkein tie, jonka saattaa kuvitella. Suomessa sellaisilla ei liikennöidä. Täälläkin pääasiallisia kulkijoita olivat sikafarmarien tarhaamat villisiat, joista osa häiriintyi meidät kohdatessaan pinkomaan karkuun röhkien. Olimme välillä kuolla nauruun, kun sikapolot hakivat pakotietä edestämme milloin aitauksiensa ali, milloin korkeille piennartörmille. Tien reikäisyydestä huolimatta matka sujui mukavasti, sillä tiellä ei ollut jyrkkyyttä lainkaan edeltäjiensä malliin (vauhtia ruhtinaalliset 13 km/h). Kukkulan laella toimi auberge, mutta se ei tietenkään ollut auki vielä, joten lisäsimme vain vaatetta ja jatkoimme alaspäin. Jälleen luonto muuttui harjanteen kohdalla dramaattisesti: pohjoispuolen vehmaus vaihtui kivierämaaksi. Onneksi myös tien kunto parani, joten pystyimme nauttimaan laskusta Aulleneen. Aullenessa, tai Auddessa korsikaksi, oli useampi majoitusvaihtoehto, mutta joku ajoi meitä eteenpäin – lähinnä kai halu saada matka vauhtiin ja sopiva päivämatka taas seuraavalle päivälle. Jatkoimme lämmittävien juomien jälkeen Quenzan kautta Zonzaan. Jo Aullene oli hyvinvoivan oloinen kylä, ja viimeistään Quenzan halki ajaessa tuli selväksi, että seudun lukuisat retkeilijät tuovat paikkakunnalle kivasti rahaa. Gites d’etape-majoitusta olisi ollut tarjolla aivan keskustassa, ja paikat oli nätisti kunnostettu. Jatkoimme mukavan kumpuilevaa D420:tä Zonzaan asti, missä majoituimme 84 kilsan ja 1420 nousumetrin jälkeen Hotel Aiglot’iin (112€ puolihoito kahdelta). Ravintola, hyväksi kehuttu, oli auki vain neljää henkeä varten, ja kokki oli suunnitellut vierailleen nautinnollisen illallisen. Alkupaloiksi joko korsikalainen leikkelelajitelma tai linnunmaksapatee, pääruoaksi possua ja vaahtoavan suussa sulavaa polentaa, jälkiruoaksi flan au cedrat (paahtovanukas, jonka kanssa tarjottiin sitruunan sukuisesta cedratista tehtyä viinalla terästettyä hilloketta). Tämä pikku hotelli oli aika erikoislaatuinen, mm. kylpyamme suoraan sängyn jalkopäässä ja miltei suomalaiskansalliseen tyyliin töksäyttelevä isäntä, mutta tunnelma oli miellyttävä, suosittelen!
Makuni on hyvin yksinkertainen. Haluan vain parasta. (Oscar Wilde)

Neiti Q

  • Tuplatonnitallaaja
  • Viestejä: 2 328
    • Profiili
Rantateitä
« Vastaus #6 : 25.04.2006, 22:40:27 »
Matka Zonzasta jatkui torstaina 13. huhtikuuta ensin miltei lehtomaisissa maisemissa reilun kilometrin korkuiselle Bocca d’Illaratalle, sitten hyvää ja helppoa tietä alas Ospedaleen sekä siitä edelleen itärannikolle Porto Vecchioon. Ospedalen tienoilla tien varressa oli luonnonpuisto, jossa olisi voinut tutustua putouksiin (ja nauttia terassiravintolan antimista, mikäli olisi ollut kesä) sekä järvi – houkutteleva paikka virkistävälle uinnille, mutta maltoin pitää uimapukuni kassissa. Ospedalekin vasta valmistautui turistien tuloon: kylän molempien ravintoloiden ovella tulijaa tervehti sementtimylly, tuttu näky ennen sesongin käynnistymistä. Lasku Ospedalesta rannalle oli aika huima; jälleen vehmaat maisemat, merenlahdet etäisyydessä, ja vähitellen kuumeneva sää. Porto Vecchiossa nousimme Haute Villeen eli vanhaankaupunkiin lounaalle (mulle herkullinen linnunmaksasalaatti). Ketjut putosivat ylös kaahiessa, ensi kertaa eläessäni. Saimme myös ensituntumaa siihen, millaisia ryöstöhintoja korsikalaiset perivät turisteilta: kaksi surkeaa jäätelöpalloa glacerien terassille tarjoiltuna maksoi yli neljä euroa. Miesparka, oli toivonut saavansa reilusti energiaa kunnon annoksesta. Onneksi loppupäivä oli helppoa maantietä etelään kohti Bonifaciota. Ajoimme yhteensä 70 km, ja poikkeuksellisesti laskua tuli huomattavasti enemmän kuin nousua (ylös 566 m, alas 1325 m).

Bonifacio sijaitsee Korsikan eteläisimmässä kärjessä. Se oli kovin odotettu etappi, olimme aikoneet pitää siellä välipäivänkin. Päätimme tarkistaa ensin Haute Villen hotellitarjonnan, ja heti ekassa tärppäsi: Hotel Roayl, 50 € huone yöltä. Emme kuitenkaan tyytyneet ensimmäiseen mahdolliseen vaan jatkoimme kiertelyä (huvinsa kullakin). Seuraava, Hotel Colomba, oli heti suosikkini, mutta siellä ei ollut tilaa kuin yhdeksi yöksi. Muut vanhankaupungin hotellit olivat huomattavasti kalliimpia, ja kun vielä turisti-infossa oli sanottu, ettei retkiä Lavezzin saarille toistaiseksi tehdä, päädyin ehdottamaan, että siirtäisimme välipäivän myöhemmäksi ja jatkaisimme sittenkin heti seuraavana päivänä matkaa. Bonuksena, mutta myös haasteena, olisi pitkäperjantain ristisaatto Sartenessa. Majoituimme mukavaan Colombaan, ja respa varasi meille hotellin seuraavaksi yöksi Sartenesta (ei hoitunut ihan yhdellä puhelinsoitolla). Pyykkäsimme miltei kaikki vaatteet, sillä seurauksella että huoneen lämmityslaite hikoili koko yön yrittäessään kuivata kaiken, en siis suosittele pyykkäämään isoja määriä kerralla.

Illalliselle päädyimme hassunkuriseen Archivoltoon. Ruoka oli hieman sovellettua, mukavaa vaihtelua, ja viinilistalta löytyi suuren viinikirjani suosittelemaa E Prove-viiniä; melko hyvää. Ikävä kyllä lasku kipusi jälleen kerran jonnekin lähelle 70 euroa; olimme aika toivottomia yrityksissämme hillitä herkkujen syömistä. Jatkoimme iltaa viinibaariin, jonka tarjoilijalle oli ruoka-ajan jälkeen hyvin aikaa seurustella kanssamme. Pääsimme jopa niin syvälle, että poika tervehtii seuraavia tulijoita sujuvasti suomeksi. Ja vielä yhdet, olkaa hyvä!

Aamu ei valjennut aurinkoisena, mistä syystä ehdin jo iloita päätöksestämme jatkaa matkaa. Colomban 78 € hintaan kuului myös aamiainen, Korsikan parhaisiin lukeutuva. Kun mies lähti ottamaan kuvia läheiselle kukkulalle, tiedustelin satamassa, tehdäänkö niitä pikku risteilyjä Lavezzille. Toki, sinne ei vain rantauduta tällä tuulella, ja hinnaksikin tarjottiin samaa kuin opaskirjat kertovat. Tuli surku, olin niin toivonut pääseväni merelle, mutta emme enää ryhtyneet muuttamaan suunnitelmia. Pirskutin turisti-info. Bonifaciosta olisi voinut mennä tunnissa Sardiniaan, mutta senkin ajatuksen olimme hylänneet. Sarteneen olisi matkaa 56 km, eikä taaskaan voinut tietää, miten paljon rankkaa nousua olisi edessä. No, ei onneksi kovin paljoa, mutta kova vastatuuli ajoi miltei saman asian. Ajelimme yhtä saaren pääteistä, N196:tta, mutta ympäröivän luonnon syvä vihreä, keltaisena hehkuvat puskat ja voimallinen maquis’n tuoksu tarjosivat riittämiin ärsykkeitä. Puhumattakaan rantakallioista ja lahdenpoukamista. Tien korkein kohta oli Roccapina, mutta jälleen kerran näköalaravintolan sesonki antoi odottaa itseään. Onneksi pienen matkan päässä oli Auberge Coralli, jonka terassilla nautimme rapeat salaatit ennen kuin puristimme loppumatkan halki Sartenen viinialueen. Hotelli San Damiu oli hieman normaalibudjettiamme hintavampi, mutta aika namu (95€, sis. aamiaisen). Laajan, 12 km:n päähän merenlahdelle ulottuvan laakson jyrkkään rinteeseen antavan hotellin jokainen huone parvekkeineen antoi upeaan vuoristomaisemaan. Päätimme noutaa marketista illallistarpeet, jotta voisimme nauttia olostamme täysin siemauksin – ja niinpä sitten nautimme sekä kaikenlaista suolapalaa että lempiviiniämme muscatia ennen illan kohokohtaa, ristisaattoa. (Ei niin kovin katoliseen tapaan, mutta miksi olla paavillisempi kuin paavi itse..)
Makuni on hyvin yksinkertainen. Haluan vain parasta. (Oscar Wilde)

Neiti Q

  • Tuplatonnitallaaja
  • Viestejä: 2 328
    • Profiili
Länsirannikolla
« Vastaus #7 : 30.04.2006, 09:06:57 »
Sarteneen alkoi pitkäperjantain illansuussa kokoontua väkeä, mikä enteili tiivistä tunnelmaa illaksi. Kylä mainostaa itseään kaikkein korsikalaisimpana. Ainakin ristisaatto eli catenacciu oli meidän retkemme eksoottisinta antia. Jo kiirastorstaina kirkonmiehet aloittivat (ainakin Bonifaciossa) vanhankaupungin kujien kiertelyn jotain liturgiaa hoilaten. Sartenessa touhu käynnistyi perjantai-iltana klo 21.30, ja tuhannet ihmiset todistivat, kun valittu henkilö tuli kardinaalien (koko Korsikan papit?) saattelemena risti harteillaan kirkosta aloittaakseen tunteja kestävän ristisaaton. Tämä valittu on vankeusrangaistusta kärsivä henkilö, joka saa armahduksen palveluksensa myötä. Häveliäästi punainen kaapu ja huppu päässä mies vaelsi reilun kokoinen puuristi harteillaan pitkin kansoitettuja keskiaikaisen kylän katuja ylös alas. Veisuun seasta erottui kahleiden kilke, ja jos pystyi näkemään miehen päästä varpaisiin, havaitsi, että tämä kulki paljain jaloin. Joka kierros päättyi pieneen seremoniaan kirkon edustalla, ja taas mentiin. Työ oli aika raskasta ja välillä mies kaatui ristinsä alle. Silloin väkijoukko pidätti hengitystään, kunnes esilausuja kailotti mikrofonin kautta, miten "yksin on sinun ristisi kantaman" (erittäin vapaa suomennos). Miestä ei autettu ylös - paitsi ehkä rukouksin - ja niin matka jatkui pienen hengähdystauon jälkeen. Satuimme kerran kohdalle, kun näin kävi, ja silloin jopa joku kulkijaa suojaavista hepuista oli menossa auttamaan miestä, kunnes kokeneemmat kirkonmiehet panivat hänet ruotuun. Hurmos oli kova, mutta se ei estänyt katsojia vuorollaan lämmittelemästä terasseilla kahvilla ja väkevämmällä. Joskus aikoinaan meininki on kai ollut hieman jyrkempi: kiviä on lentänyt eikä laukauksiltakaan aina ole säästytty. Ristisaatto päättyi puoliltaöin Sartenen kirkkoon, mutta meillä ei riittänyt intoa seurata sitä ihan loppuun asti (intoa vähensi ihmispaljous).

Pääsiäislauantai valkeni jälleen aurinkoisena, ja laskimme päivän aluksi n. 12 km:n matkan rantakaupunki Proprianoon. Eloisa paikka, mutta jotenkin ihmiset olivat tylympiä kuin missään tähän asti. "Toisten aamukahvien" jälkeen jatkoimme rantaa myöten pohjoiseen (tie kaartoi kylläkin länteen). Tämä oli selvästi suosittua lomailuseutua, joka toinen talo tuntui vuokraavan huoneita. Yhtäkkiä olimme laskeutuneet jylhiltä kallioilta alavalle pellolle, jolla rantalehmät käyskentelivät. Ajoimme lounaalle Porto Polloon, joka osoittautui erittäin leppoisaksi lomakyläksi. Toistaiseksi oli toki autiota, markkinatkin aika vaisut, mitä korosti se, että satamaan rakennettu uusi ravintola oli kutsunut koko kylän paistille. Mustaksi hiiltynyt paisti killui vartaassa ja paikka kuhisi väkeä kuohuviinilasit käsissä. Meitä ei kutsuttu mukaan, joten lounastimme hotelli Kallisten ravintolassa. Mitä pastoja! Miehellekin jäi mieleen fruits de mer -pasta, oma pestopastani oli myös keskivertoa parempi. Ja jäätelöannoksetkin kunnon kokoisia.

Loppupäivän tieprofiili oli arvoitus. Yleensä oli helppoa edetä, kun mies luki Michelinistä edessä olevat nousut metrin tarkkuudella ja varoitti myös tavanomaista jyrkemmistä osuuksista etukäteen. Huomasimme iltapäivän aikana, että kun ei ole kyse vuoristosta, Michelinin merkinnät ovat hieman summittaisempia. Nousimme D155:ttä pitkin ensin yhteen kylään, ja sen jälkeen matka tuntui tyssäävän. Tie muuttui asvaltiksi, jossa on pystyssä pikkukiviä. Sitä ei pystynyt laskemaan yli 15 km/h vauhdilla, tai ranteet, käsivarret, nopeasti koko keho oli traumaattisessa tilassa. Jopa ylöspäin meno oli tällä risalla tiellä hankalaa, ja ketjut tippuivat taas. Muutenkin oli tahmeaa, ehkä ikävin iltapäiväpuhde koko matkalla. Maisemissa ei ollut taaskaan valittamista, mutta niistä iänikuisista eätisyydessä siintävistä merenlahdista ja kaikkialla vallitsevasta maquis'n tuoksustakaan en oikein osannut iloita juuri tänä iltapäivänä. Kelikin kääntyi niin helteiseksi (suomalainen helleraja paukkui), että tuntui kuin kaikki olisi ollut vastaan.. Ja iloisen iltapäivän paras yllätys oli se, että yhden ylämäen päällä, kun mies pyysi kaupasta täydennystä vesipulloihin, vastasivat että tuollahan on lähde kilometrin päässä. Joo, se oli siinä suunnassa josta olimme tulossa. Tattis. (Perhekriisin ainekset oli kasassa, kun hetken kuluttua selvisi, että mulla todellakin oli vesi lopussa. Ja olin vieläpä sanonut, että osta sitten, jos eivät anna...).

Päivän päätteeksi laskettelimme hulppeasti rannalle, kohti Porticciota. Miehellä taisi tässä laskussa mittari käväistä 70 kilometrissä. Hotelli oli bongattu viitisen kilometriä ennen Porticciota Plage d'Agostan kohdalta, mutta seurattuamme huolellisesti kylttejä 800m suoraan, 500m vasemmalle, 300m oikealle (ylämäkeen!) kävi ilmi, että hotellissa oli remontti. Onneksi paikalla sattui olemaan omistajarouva, joka ohjasi meidät poikansa Casa Biancaan. Tai no, kun ehdimme kyseiseen residenssiin, havaitsimme että sen kohdalta alkoi oikea hotellighetto uups lomailijan paratiisi. Toki siisti huoneisto aina miellyttää, ja näkymätkin kelpasivat, mutta että taas jouduimme maksamaan kokonaista 68 € yöstä.. Porticciossa oli valtavasti rantaravintoloita, joista yhdessä nautimme reissun ehkä tylsimmän aterian (huonon päivän kruunuksi).

Aamulla saimme pain au chocolat ja kahvit ihme seurassa: iso jengi italialaisia mönkijällä liikkuvia laittoi koko paikan sekaisin. Ajoimme sunnuntaina 16.4. vain parinkymmenen kilsan matkan Ajaccioon.
Makuni on hyvin yksinkertainen. Haluan vain parasta. (Oscar Wilde)

Neiti Q

  • Tuplatonnitallaaja
  • Viestejä: 2 328
    • Profiili
Edelleen länsirannalla
« Vastaus #8 : 02.05.2006, 20:25:26 »
Välipäivä alkoi todella helteisissä merkeissä: aamuysiltä mittari näytti 27 astetta. Se oli kuitenkin paikallinen häiriö, ja parinkymmenen kilsan päässä Ajacciossa täytyi taas kaivaa tuulitakki päälle.

Kulutimme aamupäivän valitsemalla hotellia. Emme olleet aiemmin aivan näin perusteellisesti selvittäneet minkään kaupungin hintatasoa ja hotellihuoneiden laatua, mutta niin vain miehen listan ensimmäinen vaihtoehto osoittautui parhaaksi. Se oli yllättäen saman omistajan paikka kuin edellisöinenkin. Hotelli Kalliste sijaitsi pääkadulla Cours Napoleonilla, ja se oli tehty mukavan modernisti muuten ankeaan taloon. Hinta oli kohtuullinen 58 € huoneesta, jossa oli myös ilmastointi/lämmityslaite (edelleen tarvetta oli enemmän lämppärille). Hotellin edulliseksi painettu hinta oli osin sen ansiota, ettei aulatiloja tai aamiaista ollut. Meille oli kuitenkin sopivasti palveluita, kun respassa sai käydä netissä pystybaarissa ja katutasossa oli myös itsepalvelupesula, jossa pyöräytimme jälleen koko garderobin (pesu ja kuivaus maksoi yhteensä 9€, aika paljon).

Nautimme vapaapäivän kunniaksi pastiksista pitkin kaupunkia. Jotenkin siinä rantabulevardilta toiselle auringon mukaan suunnistaessa pääsi rentoutumaan. Satamasta olisi päässyt illalla mukaan mustekalan kalastukselle, mutta viileän tullen (eli heti auringonlaskun jälkeen) vetäydyimme tylsästi sisätiloihin. Illallista nautimme genovalaiskorttelissa U Borgussa, ja sain ensi kertaa reissulla ruskeaa kalakeittoa. Perinteinen soupe aux poissons tarjotaan krutonkien, juustoraasteen ja rouillen kera, ja että se oli hyvää! Vaikka liemessä ei ole sattumia, makua on monen kalasortin ja lautasellisen verran, ja lisukkeineen ruokalaji on tosi täyttävä.

Illan lopuksi päädyimme baariin, jossa äijät veti pastista ja koulutti nuoria baarimikkoja, miten lasit kaadetaan kaikille täyteen, kun joku tarjoaa kierroksen. Ja sen jälkeen vielä yhdet torin kulman paikassa, jossa luvattiin tarjota seuraavana aamuna aamiaista jo 5.30. Pääsiäisestä huolimatta torilla tehtiin kauppaa niin sunnuntaina kuin maanantainakin. Tosin ainoita kertoja kun koko reissulla havaitsin huijaamista, sattui samaisella torilla. Italialainen veriappelsiinikauppias pyysi kahdesta omenasta ja neljästä aplarista neljä euroa, ja minä vielä maksoin.. Onneksi ei joka päivä yhtä törkeästi vedätetty.  

Maanantaina 17.4. jatkoimme Ajacciosta pohjoiseen. Tie nousi taas salavaivihkaa, niin etten tajunnut edes miten jyrkkä nousu on, eli aamu meni tuskaisesti. Liikennettä oli valtavasti, ja kun pääsimme seuraavalle rannikolle, näimme miksi: kaikki kaupunkilaiset suunnistivat rantakallioille, missä pienet porukat grillasivat kokonaisia eläimiä. Meidän lounaspaikaksi osui pieni rantaravintola, missä kuuntelimme hypnoottisesti hakkaavia aaltoja. Nizzan salaatissa oli kuitenkin purkkitonnikalaa :(  Jälkkäreillä kävimme Cargesessa, edelleen merimaisemia ihaillen mutta tällä kerralla huimaavan korkealta. Cargesessa oli useita hotelleja ja ravintoloita ja kaupunki oli hauskasti muutamassa eri tasossa: kukkulan päällä, rinteessä sekä satama ihan alhaalla. Sitä suositteli meille rouva Kaliste, jonka valistunut mielipide vaikutti muutenkin tämän päivän reittivalintaan. Arvoimme Evisan ja Pianan välillä, ja rouvan puheet Pianasta ja sen kallioista saivat meidät kallistumaan läntisemmän reitin puoleen. Tosin en siitä osannut iloita sillä hetkellä kun perille päästäkseen piti vielä kerran nousta 450 metriä. Kilpaa kilien kanssa, auringon paahteen hellitettyä ja miehen kevyesti peffassa lykkiessä matka kuitenkin joutui ja olimme Pianassa jo viiden maissa, 72 kilsan jälkeen. Majoituimme hotelli Scandoliin, joka oli kenties hinta-laatu-suhteeltaan reissun paras. Siisti huone ja buffetaamiainen maksoi 58€. Näköala oli ihan mieletön: edessä oli merenlahti ja vastapuolella Scandolan niemi, joka hehkui auringossa punaisena. Nautimme hieman muscatia ja pikkusuolaista samalla kun lahdelle vyöryi käsittämättömän paksu pilvi. Valkoinen pilvi pakkautui mereltä kohti lahden pohjukassa sijaitsevaa Portoa peittäen koko maiseman, ja myös korkalla rinteessä sijaitseva Piana oli pian aavemaisessa usvassa. Illastimme Casanovassa - tyylikäs paikka tarjosi yhdet elämäni parhaista pitsoista ja taas kymmenen maissa olimme valmiita kaatumaan sänkyyn. Etenkin minä sammuin miltei järjestään joka ilta heti hotellille tultua, sen verran rasittavia päivittäiset reilut tuhat nousumetriä ja koko ulkoilmareippailu oli toimistorotalle.

Mainittava vielä, että tämä päivä oli kahden erinomaisen suklaafondantin päivä. Ensimmäinen Cargesessa, jumalaisen hyvä ja voimia antava herkku, toinen Pianassa omassa hotellissamme (jonka ravintola li erittäin kunnianhimoinen ja kohtuuhintainenkin). Hotellissa kostea, keskeltä sulaa suklaata valuva fondant oli sellainen variantti, että sulan suklaan seassa oli raikastuksena hieman metsämarjoja. Bueno.

Aamulla päätimme, että laskemme Pianasta punaisten kallioiden halki Portoon noin 20 kilsan matkan majoittuaksemme heti. Tämä lasku oli reissun kaunein, komein, vaikuttavin - ja hitain! En oikesti osaa kuvailla auringossa voimallisen punaisena hehkuvia kallioita, merenlahta, vehmasta vastarinnettä ja yhtäkkiä esiin paljastuvaa Porton satamaa niin, että tulisin tehneeksi oikeutta niille. Oli tavallaan haikeaakin viilettää menemään tietäen, että samaa näkymää ei sa enää uudelleen silmiinsä, toisaalta olimme juuri tehneet periaatepäätöksen viipyä toinenkin yö seudulla. Mieheni oli nimittäin hehkuttanut jo etukäteen Porton seutua, ja keksin sitten, että matkapäiviä oli vielä riittävästi, jotta voisimme ottaa kaiken ilon irti alueesta.

Majoituimme Porton satamaan, lähelle hauskaa kalliota, jolla seisoo yksinäinen vahtitorni. Saimme laukut huoneeseen, vaikka kello oli vasta n. 11, ja jatkoimme sisämaahan kohti Evisaa (834myp). Ajelimme ensin Speluncan rotkon pohjoispuolta ja lounastimme Otassa; kylässä oli useita ravintoloita, mutta lounasta ei saanut 15 euroa halvemmalla. Nautimme kevyen pyöräilijän aterian, kania ja lasagnea. Ei ollut kasvislasagnea, vaan oiken maukasta perinteistä ja hyvin antoi energiaa nousuun.

Olo oli jotenkin kevyt ja irtonainen, kun ei ollut kaikkia matkatavaroita mukana. En silti väitä, että nousu olisi ollut jotenkin kovin helppo. Otasta laskimme patikoitsijoidenkin suosimaa joenuomaa kohti ja joen ylitettyämme nousimme jälleen, välillä mahdottomalta tuntuvia metrejä. Seurana oli mm. sikoja, joita olisi kiinnostanut kovasti makeispussini. Evisan piti olla yksi "une des plus beaux villages de France", mutta ei siellä ollutkaan kylttiä, eikä kylä ihan sellaiselta näyttänyt. Muitakin pyöräilijöitä oli liikkeellä, ilmeisesti sellaisen järjestetyn retken seurue laski innoissaan vastaan (Evisan lähellä on Col de Verghio, yksi saaren huipuista, ja se taisi kuulua joidenkin urheiden ohjelmaan, ei tosin meidän). Nautimme Evisassa juomia, joiden oli tarkoitus osaltaan rentouttaa alamäkeä varten, eli mies kantoi muscatit pöytään. Yleensä en uskaltautunut kesken päivän nauttimaan mitään alkoholia, mutta tällä kerralla tiesin, että ylämäkeen ei enää tarvitse ponnistella, joten kumosin lasini. Alas Portoon oli reilun 20 kilsan matka, ja taisipa siinä mennä 1,5 h että pääsimme takaisin hotellille. Rotko oli vaikuttava, enpä siitä paljoa muuta osaa sanoa.

Juuri ennen kaupunkiin ajoa oli joku pirun kyltti, jossa puhuttiin jostain tietyöstä. Enteilin seuraavalle aamulle ikävyyksiä, mikä kyllä toteutuikin. Sitä ennen nautiskelimme rantaelämästä terassilla hytisten ja pääsimme illan päätteksi osallisiksi hassusta esityksestä: jalkapalloa baarissa katsovat miehet houkuttelivat seurueen nuorimman jäsenen yhä uudestaan tekemään taikatemppuja. Poika oli selvästi hyvin tuore taikurin temppupaketin omistaja, sillä kani silinteristä ja muut klassikkotemput olivat kovin kankeita, mutta  kaikilla oli silti kovin hauskaa.
Makuni on hyvin yksinkertainen. Haluan vain parasta. (Oscar Wilde)

Neiti Q

  • Tuplatonnitallaaja
  • Viestejä: 2 328
    • Profiili
Viimeiset päivät - pohjoisranta häämöttää
« Vastaus #9 : 02.05.2006, 21:32:06 »
Keskiviikkona 19.4. suunnistimme Portosta pohjoiseen D81-tietä. Se kulki vaihtelevasti ylös alas, mukavan loivasti kaarrellen. Tiesimme, että matkalla ei välttämättä tulisi olemaan paljoa palveluita, mutta ekstraylläri oli se, että huomaamattoman pienen Col de la Croixin ja Col de Palmarellan väliltä tie oli revitty auki 11,5 kilsan matkalta. Ei vaan meillä Suomessa... Serpentiinitie oli onneksi tällä kohdin edelleen melko loiva muodoiltaan. Sitä levennettiin louhimalla kalliota pois, ja yhdessä kohdassa työt pysäyttivät liikenteen kokonaan. Kivenmurikoissa ajelu ei ollut kovin mieltäylenävää, eikä autojen pölyn nieleminen. Ja tietenkin tällä osuudella mieheltä puhkesi kumi. Asiat olisivat voineet olla huonomminkin: kumia paikkailtiin ulkokaarteessa, josta saattoi edelleen ihailla Scandolan punahehkua. Lahden pohjukassa oli Girolaton kylä, jossa kalastajat asuvat tiettömän taipaleen päässä. Operaatio vei vajaan tunnin, ja sitten mentiin taas. Myös Col de Palmarella oli aika vaatimaton huippu, hyvä että huomasi tulleensa tien korkeimmalle kohdalle, ja sitten laskeuduimme melko mukavaa rinnettä alangolle. Vain nähdäksemme taas pian seuraavat lumihuippuiset vuoret. Ilmeisesti vuorten ansiosta myös kahden tien risteyksessä sijaitsevassa Fangossa oli peräti kaksi hotellia, yksi gites d'etape ja vielä ravintola. Lasagne on harvoin maistunut yhtä hyvältä (paitsi edellispäivänä, tietty).

Galerian kohdilla olimme valinnan edessä: jatkaako Calviin tätä vanhaa D81b:eetä vai ottaako isompi tie. Mies kallistui jo unohtuneesta syystä vanhan tien puoleen, mutta sen havaitsimme aika nopeasti vikatikiksi. Tie ei vaan kerta kaikkiaan voi olla niin huonoa! Asvalttia oli useassa kerroksessa, tai välillä ei yhdessäkään, eikä etenkään alamäessä voinut taaskaan pahemmin rentoutua. Mutta onneksi maisemat olivat kiehtovia; meri tyrskysi jyrkkiä kalkki- tai hiekkakivikallioita vasten. Kun olimme jyskyttäneet miltei 20 km tätä maisematietä, näin tien pientareella kamalan lihavan käärmeen, joka venytteli helteisellä kelillä kirkkaanvihreät selkäraidat kiiluen. Ajolinjani siirtyi todella lähelle keskiviivaa. Liikennettä tällä tiellä ei ollut kovin paljoa, ja sekin selvisi, miksei rantatietä pitkin mene julkista liikennettä: kapein silta kantoi hädin tuskin nykyaikaisen citymaasturin.

Calvin lähestyessä tie parani ja kalliot jyrkkenivät. Calvin länsipuolella oli suosittu majakkaniemi ja siitä kaupunkiin tie oli varsinaista highwayta. Me kun pelkäsimme päätyvämme b-tietä boulangerien takapihalle.. Majoituimme hotelli Belvedereen (vain 50 € + aamiainen, parkettilattiaiset huoneet sopivat myös allergikoille), jonka huoneista oli nimensä mukaisesti komeat näköalat citadellelle ja merelle. Meidän ikkunan alle tuli illalla vielä Talisman-niminen jahti, ja etäällä siinsivät lumihuiput. Emme jaksaneet hirveästi käyskennellä ees taas, kunhan istuimme puoli tuntia nettibaarissa (joita ei tällä saarella liikaa ollut) ja valitsimme sitten ruokapaikan. Santa Maria oli pikku aukiolla, ja jaoimme erinomaisesti maustetun paellan täynnä mereneläviä. Tarjoilija oli niin joviaali, että toi tyynesti tilaamamme muscatit pääruoan seuraksi, vaikka yleensä juoma tunnetaan joko aperitiivina tai digestiivinä. Illan päätteeksi nautimme pastikset rantakadulla.    

Olin yllättynyt, että turismista elävä Calvi osoittautuikin keskivertoa edullisemmaksi. Todennäköisesti hotellien hinnat ovat sesongin ulkopuolella erityisen alhaiset, kun tarjontaa on niin paljon. Torstai näytti olevan Calvin markkinapäivä, kojut nousivat kaupungin ulosmenotien varteen. Kymmenessä vuodessa tuon tien varteen oli noussut kaikenlaista muutakin - tai sitten mielikuvani vuodelta 1996 olivat hyvin hajanaisia.

Torstaina ajelimme huippuhauskaa reittiä Calvista St Florentiin. Mies johdatti meidät Balagnen halki "hyllyä" pitkin, eli nousimme N197:lta pienelle D71:lle ja ajelimme pikkuklien halki kohti Belgodereä, missä nautimme erinomaiset salaatit keskusaukion Cafe Francessa. Tällä reitillä saimme milteipä ensi kertaa koko loman aikana ajella myös ihan tavallista tasaista tietä, ja se tuntui mageelta kaiken kaahimisen ja niska jäykkänä laskemisen jälkeen. Belgoderestä laskimme takaisin N-tielle, jolta poikkesimme jälleen pian D81:lle. Tällä kerralla tuo pahaenteiseltä kuulostava tiennumero oli kelpo asvalttitietä, joka vei halki autiomaan (Desert des Agriates). Ähkimistä ja puhkimista, sitten rento alamäki rannalle St Florentiin. Kun pääsimme ensimmäisen mahdollisen hotellin pihaan, oli miehellä taas kumi puhki. Tsekkasin huoneen ja totesin kelvolliseksi, majoituimme jälleen reilun 50 euron hintaan ja sitten vain äkkiä baanalle. Tai siis minä otin pitkän kuuman suihkun sillä aikaa kun mies vaihtoi sisäkumin. Pastista, käsintehtyä jätskiä, illallispaikan valinta ja aamiaispaikan kaavailua - nämä oli näitä tavallisia huveja. Päädyimme rantakadun edullisen tarjonnan sijaan paikkaan, joka lähetti hyvät vibat ekan kerran ohi kävellessämme - Cateban, menu vain 17 €. Valinta onnistui, ja pääruoaksi tarjottu rouget aux herbes de maquis oli herkullista. Olimme saapuneet myös saaren ehkä parhaalle viinialueelle (AOC Patrimonio), ja punaviini jonka nimessä oli Orange vastasi melko hyvin toiveitamme rotevasta viinistä. Loppupullo mukaan hotelliin.

Viimeisen pyöräilypäivän aamu oli jälleen aurinkoinen. Tosin miehelleni ei kovin auvoinen: illalla vaihdettu kumi oli taas tyhjä. Pikainen vaihto-operaatio (venttiili oli vaurioitunut), aamiaista satamassa ja matkaan! Paitsi että taas kuului piuuuff. Sama takakumi tyhjeni kolmannen kerran puolen vuorokauden sisään, ja nyt lensi yksi paikatuista varakumeista jo roskiin. Uutta kehiin, ja henkeä pidätellen taas matkaan. Heti St Florentin kaupungin rajoilla asutus vaihtui viinitiloiksi, mm. Domaine Gentile, jonka muscatista olimme pitäneet kovasti, oli Bastian tien varressa. Lyhyellä matkalla kohti Col de Teghimea kavutessamme ohitimme arviolta 15 viinitilaa, joista liki jokainen kutsui maistelemaan ja ostelemaan viinejä suoramyyntiin. Ohi mentiin. Col de Teghime oli sama kukkula, jolle olimme kavunneet matkan alussa, ja jotenkin sitä kuvitteli, että parissa viikossa olisi vaikkapa kunto noussut tai muuten vaan tottunut kukkuloihin, mutta ei, nousu ei ollut yhtään helpompi kuin ekana päivänä. Totta puhuen tälle huipulle tie nousee harvinaisen jyrkästi ja epämukavasti, se oli pääsyy tuskanhikeen. Mutta mielelläänhän sitä vielä kerran nautiskeli hitaasta menosta - ja kun laskettelimme alas toista puolta, sitä meille tuttua, saimme eteemme panoraman yli Bastian. Eteläpuolella näkyi omituisesti merestä erotettu järvi (lentokentän suunnalla), ja pohjoisessa Cap Corse, jonne mies olisi kovasti hinkunut vielä vähän polkemaan. Mulle kyllä riitti ihan hyvin, kun 800 kilsaa tuli täyteen.

Bastiassa lounastimme keskustassa ja ajelimme viimeiset viisi kilometriä hotellille. Siellä kaivoin shamppanjat varastossa odottaneesta pyöränkuljetuslaukusta, laskin lämpimän kylvyn kahdelle ja niin saimme rentoutua.. Löysimme pari tuntia myöhemmin paikallisbussin pysäkin ja ehdimme ostoksille (mm. muutamalla satasella pyöräilyvaatteita, apteekista kosmetiikkaa ja vähän yrttejä ja hilloja tuliaisiksi sekä muscatia suoraan tammitynnyristä muoviseen vesipulloon. Ja yhdet kengät, reissusta pitää ostaa aina kengät). Bastian satama osoittautui hyväksi paikaksi nauttia illan viimeisistä auringonsäteistä ennen kuin aurinko painui Col de Teghimen taakse, ja pastisten jälkeen olimme kypsiä illalliselle. Satamassa oli jälleen hämmästyttävän edullisia menu turisticoja tarjolla (kolme ruokalajia 12,50), mutta mies päätti, että mun on saatava miekkakalani. Au Vieux Portin päivän annos oli rakkaudella valmistettu miekkakala, ja myös miehen valitsemat ruoat sopivat kruunaamaan viimeisen illan. Jopa talon karahviviinit olivat kelvollisia, ja ihana suklaafondant, ah (tämä taisi olla saaren kuumin jälkiruoka..).  

Lauantaina pakkasimme pyörät, yhteensä kahden tunnin homma, ja hankin läheisestä hyperistä brunssin ainekset. Lentokentälle pääsimme bussilla, jonka pysäytimme hotellin edustalla. Olimme ajoissa, mutta mitään muuta ei sitten tänä surkeaksi kääntyvänä lauantaina tapahtunutkaan ajallaan. Bastian lentokentällä oli järkyttävä kehitysmaameininki, ihmiset tukki lähtöselvitystiskit jonottamalla ihan muualla kuin olisi tarvinnut, ja Pariisin lennolle klo 14.10 annettiin final call kolmen jälkeen (ja sinne sentään lennettiin tunnin välein). Saimme hermoilla Nizzan-lentomme kohtaloa, mutta kun kone nousi vain tunnin myöhässä, tiesimme, että ehtisimme Nizzassa Blue1;n Helsingin lennolle. Olimmekin hyvissä ajoin noin tuntia ennen lähtöaikaa oikeassa jonossa pyörinemme, mutta niin vain kävi, että se ei ollut tarpeeksi. Kapteeni päätti turvallisuussyistä jättää 11 matkustajaa pois lennolta, ja kummasti valikoiduimme tuohon häntäpään joukkoon. Uusien lentojen selvittely ja hotellin buukkaus vei Avia Partnersilta yli kaksi tuntia, mikä kiristi hermoja. Miten voi joku työkseen näitä ongelmatilanteita hoitava kupeksia niin pahasti.. Yrittivä ehdottaa, että antavat meille jotkut liput, ja voimme tulla sunnuntaiaamuna kuudelta katsomaan, mahdummeko lennolle, mutta se ei meitä kovin miellyttänyt. Lopputulos: saimme yöpyä Parki Innissä (norm. hinta 140€, hyvä buffetaamiainen joka ei paljo ilahduttanut kello 5.30 am ja käsittämättömän huono palvelu) sekä käteemme Nizza-Frankfurt-Helsinki-liput. Tavarasäilytys, jossa pyörämme olivat yöpyneet, ei auennutkaan klo 6 (joku nukkui pommiin), eikä kellään muulla tuntunut olevan pääsyä tiloihin, mutta sain kuin sainkin pyörät ennen kuin oli vuoromme tsekata lennolle. Ja sitten riemukkaaksi päätteeksi viisi tuntia Frankfurtin kentällä. Siitäpä ei sen enempää. En ollut nukkunut kuin pari tuntia koko yönä, otti päästä joutua raijaamaan pyörät Frankfurtin kautta, koska siellä ne viimeksi rusikoitiin oikein kunnolla, eikä Blue1:n direktiivin mukainen korvauskaan lämmittänyt yhtään. Ei lämmitä vieläkään, vaikka tuosta nyt onkin toivuttu. Kotiin saavuimme n. 20 h myöhässä.

Kaiken kaikkiaan pyöräloma oli rankka mutta rentouttava. Unohdin arkihuoleni, mm. kotitaloni porttikoodin ja tämän sivuston osoitteen ;) Koska herkuttelimme huolellisesti kaikkina ruoka-aikoina, olemuskaan ei päässyt kuihtumaan, mitä nyt vähän pisamia tuli nenänpäähän. Korsika oli joka suhteessa paljon *enemmän* kuin saatoin muistaa, nautimme likipitäen joka hetkestä!
Makuni on hyvin yksinkertainen. Haluan vain parasta. (Oscar Wilde)

HelsinkiFlyer

  • Tuplatonnitallaaja
  • Viestejä: 2 226
    • Profiili
Pyörällä Korsikalla 8. - 22.4.2006 (SK)
« Vastaus #10 : 29.05.2006, 15:02:50 »
Olipas hyvä raportti. Kiitos siitä. Teki mieleni lähteä kanssa tuollaiselle reissulle. Millaisessa kunnossa olette? Fillaroitteko paljonkin muuten? Millaiset kulkupelit alla?

Neiti Q

  • Tuplatonnitallaaja
  • Viestejä: 2 328
    • Profiili
Pyörällä Korsikalla 8. - 22.4.2006 (SK)
« Vastaus #11 : 29.05.2006, 16:48:05 »
Kiitos kommenteista ;)
Tuota, omassa kunnossani ei ole mitään kehumista, mutta jotain kertonee se, että keskivertopyörälenkit on nykyisin noin 40 - 50 km pitkiä. Tämä siis, jos esitän kainon toiveen pikku lenkistä. Jos mies saa päättää, mennään mieluusti vähän pidemmälle, ja sekin on kivaa, jos on koko päivä aikaa.
Olen tuon Korsikan 800 kilsan jälkeen ehtinyt viimeisen kuukauden aikana pyöräillä alle 300 kilsaa, viisi lenkkiä, eli ei niin kovin paljon. Miehellä mittarissa paaljon enemmän, ja sillä se jaksaakin aina ylämäessä mua tuupata eteenpäin.
Se jäi aluksi sanomatta kunnostani, että polveni reilu vuosi sitten operoinut lääkäri oli hämmästynyt, kun polvi oli kestänyt tuollaisen reissun. Sain lääkärin luvan jättää kuntosalikäynnit väliin ;)

Mulla on Nishikin halvin pyörä muutaman vuoden takaa, siis aivan peruskamaa. On sitä tosin pitänyt vähän viritellä ja korjailla mm. lentomatkojen jäljiltä, alkuperäistä taitaa olla enää lähinnä runko, tanko ja vaihtajat. Miehellä on sellainen maantiepyörä, jossa ei ole mitään erikoista, paitsi että se on mittojen mukaan tilattu jostain webbikaupasta. Kiekot on kaikki miehen itse tekemiä. Hyvin rullaa.

http://jan.linja.org/kuvat/korsika_2006/gallery/index.html

(edit: muokkasin kuvalinkin ajantasaiseksi)
Makuni on hyvin yksinkertainen. Haluan vain parasta. (Oscar Wilde)

Ready

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 221
    • Profiili
Pyörällä Korsikalla 8. - 22.4.2006 (SK)
« Vastaus #12 : 29.05.2006, 18:04:01 »
Nytpäs vasta osui silmiini matkakertomuksesi. Sinun tekstejäsi Neiti Q on ihan ilo lukea, tunnelmat ja maisemat tulevat ihan käsinkosketeltavaksi! Kauniita maisemia noissa kuvissa, Korsika on kyllä aika tuntematon paikka Suomen suunnalla. En ole ikinä nähnyt siitä mitään artikkelia lehdessä tai ohjelmaa/ kuvaa tv-ssä. Mistä saitte idean Korsikasta?
It's a dangerous business
going out your door.
You step on to the road
and if you don't keep your feet,
there's no knowing where you might be swept off to.

Neiti Q

  • Tuplatonnitallaaja
  • Viestejä: 2 328
    • Profiili
Pyörällä Korsikalla 8. - 22.4.2006 (SK)
« Vastaus #13 : 29.05.2006, 21:07:19 »
Mä olin vitsaillut Korsikan vuoristoisista muodoista jo jonkin aikaa ja arvellut, että vielä saan houkuteltua mieheni sinne pyöräilemään. Törmäsin hiljattain täällä tallaajissa vanhaan viestiini, jossa lausuin tämän ääneenkin.. No keksihän se mies sen sitten lopulta pyöräretken kohteeksi. Itse olin kyllä käynyt aiemminkin saarella, kun mulla tuli jo Nizzan-kesänä 1996 pakkomielle päästä sinne. Silti nuo vehmaat, komeat maisemat tuli yllätyksenä. Korsika on ihan eri paikka kevään vehreydessä kuin elokuun kuivuudessa!

Osaltaan intoomme lähteä Korsikalle vaikutti varmasti viimekeväinen Sisilian-matka; sielläkin oli yllättävän vuorista. Ja nyt kun näimme omin silmin Bonifaciosta, miten korkealle vuoret kohoavat Sardiniassa, on sinnekin pakko päästä pyörällä joku päivä..
Makuni on hyvin yksinkertainen. Haluan vain parasta. (Oscar Wilde)

Neiti Q

  • Tuplatonnitallaaja
  • Viestejä: 2 328
    • Profiili
Hintatietoja
« Vastaus #14 : 05.06.2006, 11:15:23 »
Ripottelinkin tuonne matkan varrelle kaikenlaisia hotelli- ja ravintolahintoja. Nyt valmistui kuitenkin kokonaismenoarvio visalaskujemme perusteella.. Yhden hengen osuus tästä kiertomatkasta oli 1300 euroa, päälle lennot 429 €. Ei siis ihan halpaa lystiä - ja selittää miksi en rohjennut etukäteen edes laskea budjettia.. Mutta kaiken sen arvoista.
Makuni on hyvin yksinkertainen. Haluan vain parasta. (Oscar Wilde)