Alankomaat

Puukengistä, tulppaaneista, tuulimyllyistä ja vapaasta asenteesta hampun poltteluun tunnettu Alankomaat on pieni valtio Saksan vieressä. Alankomaat on yksi maailman tiheimmin asutuista valtioista.
Pinta-ala: 41,528 km2
Väkiluku: 16,5milj.
Valtiomuoto: Perustuslaillinen monarkia
Pääkaupunki: Amsterdam (750 00 as.)
Viralliset kielet: Hollanti
Muita kaupunkeja: Haag (424 000 as.), Rotterdam (599 000 as.), Utrecht (290 000 as.)
Suuntanumero: +31
Maatunnus: NL
Aikavyöhyke: GMT +1
Valuutta: Euro
Suurin etäisyys etelä-pohjoinen: 300 km
Suurin etäisyys itä-länsi: 200 km
Alankomaat kulkee junalla päästä päähän parissa tunnissa, joten vaunuun ei kannata nukahtaa. Junia kulkevat usein ja välimatkat ovat lyhyitä, joten kaukojunaliikenteessä on paikallisjunan tunnelma.
Junalippuja saa useita eri tyyppisiä, joten ennen matkaa on hyvä tutustua siihen, millainen lippu sopii parhaiten omiin tarpeisiin. Esimerkiksi päivälipulla saa matkustaa päivän aikana rajattomasti maan sisällä. Toisen luokan päivälippu maksaa 44 euroa.
Alankomaan valtio tarjoaa kaikille maan korkeakouluissa opiskeleville ilmaisen julkisen liikenteen käytön. Alankomaalaisen opiskelijan seurassa matkustava saa julkisen liikenteen lippujen hinnasta puolet alennusta.
Matka Alankomaiden länsirajalta itärajalle kestää autolla vain puolitoista tuntia, ellei suuria ruuhkia satu kohdalle.
Alankomaiden teillä ei ole tullimaksuja, mutta joitain tunnelikohtaisia maksuja voi olla. Esimerkiksi Biesboschissa Dordse Kilin tunneliin ajaessa joutuu maksamaan pienen tullimaksun.
Nopeusrajoitukset ovat Alankomaissa samankaltaiset kuin Suomessakin: rakennetuilla alueilla maksiminopeus on 50km/h, rakennettujen alueiden ulkopuolella 80km/h ja moottoriteillä 100-120km/h ellei toisin mainita.
EU-maissa myönnetyt ajokortit ovat käypiä Alankomaissa.
Tasainen maa tarjoaa hyvän pyöräilymaaston, ja Alankomaissa onkin enemmän pyöriä kuin ihmisiä. Alankomaissa on yhteensä noin 20 000 kilometriä pyöräteitä, ja autoilijat ottavat pyöräilijät hyvin huomioon. Lyhyet välimatkat helpottavat pyöräilyä paikasta toiseen.
Vaikka pyöriä onkin Alankomaassa jokaiselle, pyörä kannattaa silti muistaa lukita aina. Suurimmissa kaupungeissa on olemassa omia, vartioituja polkupyöräparkkeja joihin pyörä on turvallista jättää.
Pyöräilykarttoja saa turisti-infoista (ANVB/VVV).
Utrechtin, Haagin, Amsterdamin ja Rotterdamin kaupungeissa on toimiva raitiovaunuverkosto. Amsterdamissa ja Rotterdamissa on myös metro.
Suurin osa raitiovaunuista ja metroista aloittaa liikennöinnin aamuisin kello kuusi ja toimii aina keskiyöhön saakka.
Amsterdamin paikallisliikenne
Haagin paikallisliikenne
Rotterdamin paikallisliikenne
Utrechtin paikallisliikenne
Ryanair lentää Alankomaissa kahteen kohteeseen. Eindhoveniin pääsee esimerkiksi Lontoosta ja Maastrichtiin Barcelonasta. Kannattaa huomioida myös Saksan puolella Alankomaiden rajalla sijaitseva Weezen kenttä, jonne pääsee esimerkiksi Lontoosta.
Easyjet lentää Lontoon Gatwickin kentältä suoraan Amsterdamiin.
AirBalticilla pääsee Suomesta Amsterdamiin Riian kautta.
Suoria lentoja Suomesta Alankomaihin tarjoavat muun muassa KLM ja Finnair.
Amsterdamin museot, nähtävyydet, majoitus, viihde, vinkkejä ym. (suomeksi/englanniksi)
Amsterdamin pieni matkaopas kertoo Amsterdamin nähtävyyksistä, ajanvietemahdollisuuksista ja antaa vinkkejä mm. majoituksen löytämiseen ja liikkumiseen.
Karttoja, hotelleja ja niiden varauksia, museoita, tapahtumia matka-ajankohtanasi, diskoja, pubeja, kannabiskahviloita, museoita, liikkumisvinkkejä joukkoliikenteellä ja taksilla, arvosteluja sekä toimitukselta että lukijoilta.
Hollannin matkailutoimiston viralliset sivut. Säännöllisesti päivitettävillä sivustolla kaikki tarvitsemasi tieto Hollannin matkan suunnittelua varten.
Kerro oma mielipiteesi tästä maasta tai vinkkejäsi tähän maahan matkaaville. Älä esitä kysymyksiä, niitä varten sivustolla on oma foorumi.
Kannattaa myös tarkistaa ennen kirjoittamista haku-toiminnolla onko aiheesta jo keskustelu ja vastaus valmiina kysymykseesi.
(Kun ei lehteen kelvannut) Olkaa hyvä:
THERE IS NO PLACE LIKE AMSTERDAM!
Amsterdam, Amsterdam, Amsterdam…Suklaan makuinen, juovuttava, lumoava, riippuvuuden aikaan saava. Kaupunki, josta ei koskaan saa kyllikseen, jota ei koskaan ammenna tyhjiin, kunhan kerran on maistanut kanaalien kaupungin sykettä todella, antautunut sille täydellisesti jokaisella solullaan. Amsterdam, Hollannin elämää sykkivä sydän, uudistuu kaiken aikaa, lyö joka hetki, eikä pysähdy koskaan. Se on kulttuurien kohtauspaikka, koko globaali maailma pienoiskoossa, mutta mahtuu silti kulkemaan käsikkäin kapeita kujia, ja ihastelemaan kaikkea sitä, minkä ympärillään näkee. Jokainen käsi, tumma, vaalea, iso ja pieni… aina käsi kädessä.
Amsterdamissa asuu vakituisesti 7000 suomalaista. Silti on suoranainen ihme, jos kaduilla kuulee suomen kieltä, härmän murteista puhumattakaan. Sitä vastoin kielet, joka puolelta maailmaa kuuluvat, sinkoilevat ympäriinsä kuin luodit, mutta ei haavoittavasti, vaan tarkasti kohteeseensa osuen, kuulijaan. Amsterdam ei kaipaa tuppisuita, eikä sellainen siellä ole mahdollistakaan, sillä ilmapiiri vapauttaa jäyhimmänkin suomalaiseen avaamaan sanaisen arkkunsa ja lumoutumaan siihen yhteyteen, jonka kieli ihmisten välillä mahdollistaa. Jokaisen vieraan sanan seurauksena on mitä ystävällisin ele ja tervehdys muilta läsnäolijoilta, ja johtaa väistämättä kahden tuntemattoman ihmisen tutustumiseen, ystävystymiseen ja joka tapauksessa aina hauskaan yhteiseen hetkeen.
Se on yksi Amsterdamin ominainen piirre. Tuohon Manner-Euroopan luoteiskolkkaan on etsiytynyt ihmisiä, seikkailijoita, haaveilijoita, avoimin mielin elämään suhtautuvia ihmisiä joka puolelta maailmaa, niin että matkaajan uteliaisuus voittaa aina lopulta ja suustaan saa kuulla yhä uudestaan ja uudestaan kysymyssanat: ”Hello! How are you? Where are you from?”, ja vastaus saattaa olla mitä uskomattomin. Miten mahtavaa onkaan saada vaihtaa kuulumiset ihmisen kanssa, joka on tullut samaan pubiin nauttimaan oluensa – aina pienestä lasista ja kylmänä – esimerkiksi Paraguaista tai Meksikosta saakka.
Amsterdamissa ravintolat ja pubit ovat pieniä ja tiivistunnelmaisia. Ja niitä on paljon! Esimerkiksi pöydät ovat niin liki toisiaan, että suomalaisesta voi aluksi tuntua kiusalliselta sen kaltainen läheisyys vieraan kanssa. Naapuri istuu kyljessä kiinni, mutta silti jokainen sulautuu paikkaan, kuin samaan yhteyteen tavalla, joka luo kiihkeän tunnelman ja tempaisee mukaansa. Sellaisen, josta täällä voimme vain haaveilla. Kaikki kuin samassa pitkässä pöydässä, mutta niin, ettei tilanteessa pääse syntymään jännitteitä, sen, minkä suomalaiset synnyttävät liiankin helposti. Siksi täällä istutaan usein mieluummin hehtaarihalleissa, selkä toisiin päin käännettyinä ja mahdollisimman kaukana muista. Amsterdamissa istutaan aina vierekkäisiin pöytiin.
Suomalaisilla on paljon oppimista tavoista, jotka Amsterdamissa on itsestään selvyyksiä. Esimerkiksi palvelu, se on aina täynnä vilpitöntä, teeskentelemätöntä ystävällisyyttä, aivan omaa luokkaansa, mutta edellyttää osaamista myös asiakkaalta. Moukka saa moukan kohtelun, mutta kaupungin ystävällisyyden pelisäännöt tunteva kokee joka ainoa kerta, joka ainoa hetki kuninkaan kohtelua: kohteliaisuuksia, silmäniskuja, viikarimaista otetta, mutta niin tyylikkäästi, että haluaa vain tilata lisää, lisää, lisää...
Laskua ei tuoda pöytään, se ojennetaan. Ja asiakas saattaa saada nauttia huomionosoituksena vielä talon laskuun mitä herkullisimpia jälkiruokia, mikä on aivan ennen kuulumatonta Suomessa! Mutta niin luodaan pitkäaikaisia asiakassuhteita Hollannissa. Ja kun lähdön hetki koittaa, ravintolan maestroa tervehditään kädestä pitäen lähes poikkeuksetta, sillä ikään kuin sinetöidään ystävyys, jolle toivotaan jatkoa.
Amsterdamissa ihmiset pitävät kunnia-asiana sitä, että vieras viihtyy, tuntee olonsa tervetulleeksi. Hyvää fiilistä ei pidetä itsestäänselvyytenä, vaan joka ainoa ihminen tekee kaikkensa, että saa muut viihtymään, ja sitä kautta myös itsensä. Siitä syntyy ilmapiiri, jonka kokee vain kaupungissa nimeltä Amsterdam.
Kaupunkikuva on ensikertalaiselle samaan aikaan lumoava, mutta myös hieman sekava. Eksymisen vaara ei ole poissuljettu, ei taitavaltakaan suunnistajalta, sillä juuri mitään maamerkkejä kaupungissa ei ole, joka puolella vain samanlaisia katuja, rakennuksia ja siltoja – loputtomasti.
Neljä pääkanaalia, puolikuun muotoiset, alkava satamasta, halkovat kaupungin katuja ja palaavat toisella puolella takaisin satamaan. Ne antavat katukuvalle rungon, jota pienemmät kanaalit ja niiden reunoilla kulkevat tiet täydentävät.
Talojen ja kanaalien väliin jäävällä pienellä maakaistaleella liikkuvat sekä jalankulkijat, pyöräilijät että autoilijat, taitavasti vain muutamien metrien levyisellä alueella. Tarkkaavaisuutensa menettänyt matkailija voi jäädä helposti alle sokkeloisilla kujilla harhaillessaan, ellei pidä varaansa.
Pyörä on paras tapa liikkua Amsterdamissa, ja nähdä koko kaupunki. Kaikki paikalliset liikkuvat pääasiallisesti pyörillä. Ja ajavat kuin mielipuoliset! Autoilijoista kaupunki pyrkii eroon muun muassa siten, että parkkipaikkoja on mahdollisimman vähän, parkkimaksut korkeita, eikä esimerkiksi parkkihalleja rakenneta laisinkaan. Kun liikkuminen autoilla tehdään mahdollisimman vaikeaksi, se pakottaa ihmiset jalkautumaan, lähemmäksi toisiaan. Se on osa kaupungin henkeä.
Muutama metrolinja kuljettaa ihmisiä kaupungin laidalta toiseen, mutta esimerkiksi sitä julkisen liikenteen vyöryä, johon Helsingissä törmää, ei koe Amsterdamissa.
Sama koskee esimerkiksi raskaita työkoneita, tai äänekkäitä rakennustyömaita. Kaikki uudisrakennus nousee kaupungin laidoille. Siellä sijaitsevat myös hallinnolliset virastorakennukset sekä suurten yritysten tilat. Keskusta on pyhitetty vain ja ainoastaan rauhan ja ilon tyyssijaksi.
Kaupunkirakenne on tiivis, jo siitä yksinkertaisesta syystä, että maapinta-ala on rajallinen. Kaikki tila on käytetty mahdollisimman tehokkaasti hyväksi. Kadut on kapeita, talot kiinni toisissaan, ja Hollantilaisella arkkitehtuurille tyypilliseen tapaan matalia. Niiden katot ovat jyrkkiä ja värikkäästi koristeltua, iloisin värein luonnollisesti.
Ne kätkevät sisäänsä kauniita, viihtyisiä sisäpihoja, joissa asukkaat rentoutuvat ja viettävät yhteistä aikaa, aivan samoin kuin Suomessa, poikkeuksena kuitenkin se, että kun yksi asukas järjestää juhlat, tarjottavaa riittää ja kaikki naapurit sekä heidän ystävänsä ovat tervetulleita – katsokaas, kun Amsterdamissa ihmiset osaavat käyttäytyä, myös juhliessaan!
Aamut ovat upeita ja rauhallisia, kun kaupunki nukkuu. Silloin ensikertalaisella tarjoutuu hieno mahdollisuus tutustua tarkemmin nähtävyyksiin, mikäli
illan kiihkeä syke sekoittaa pään. Ja se sekoittaa helposti, sillä aamun harmaasta rouvasta kehkeytyy iltaisin viehättävä neito, joka piilottaaa salaisuutensa naiselliseen tapaan valoloiston ja kimalluksen kätköihin, mutta samaan aikaan viettelee luoksensa vastustamattomasti.
Vaan miten on selitettävissä se, ettei Amsterdamissa ole vanhoja ihmisiä lainkaan? Se ei ole täysin totta. Kysymys on siitä, että vapaa ilmapiiri häivyttää sukupolvien väliset kuilut täysin. Kaikki ovat kuin nuorekkaita pojanviikareita, pilke silmäkulmassa ja ne, joille meno ei maistu, muuttavat kaupungin ulkopuolelle, maaseudun rauhaan, tai matkaavat pois.
Keskusta vapauttaa ihmisen nopeasti – ja lopullisesti - siitä suomalaisuuden ikeestä, niistä pikkuvioista, joiden takia Suomesta pyritään pois, aidan toiselle puolelle. Amsteramissa ruoho on aidan takana todella vihreämpää!
Kaupunkiin ei voi olla rakastumatta, kun kulkee iltaisin sydän pamppailleen pitkin kanaalin varsia ja seuraa, miten katuvalot saavat uuden elämän veden pinnalla, ikään kuin vanhojen merimiesten henget heräisivät eloon iltaisin ja yhtyisivät kaupungin iloihin. Ihmiset iloitsevat toistensa seurasta, naurun helke kuuluu joka puolella.
Suorastaan ilmiömäistä, ettei Amsterdamissa tunneta sellaista kuin hierargiset rakenteet. Voisi jopa olettaa, ettei heidän sanavarastostaan edes löydy sellaista ilmaisua kuin konservatiivi. Kaupungissa ei huomaa millään tavoin sellaista rahan tai vallan tavoittelua, jota länsimaissa esiintyy yleisesti joka puolella. Ajatelkaa! Ei toisten nujertamista tai kovistelua. Jokainen on täydellisen tasavertainen toisten kanssa, niin kuin kuuluisikin, ystävä toiselle. Missään toisaalla ei voi tuntea oloaan yhtä tervetulleeksi, turvalliseksi kuin Amsteramissa. Kuin kotiovestaan astuisi sisään. Ei pelkoa edes punaisten lyhtyjen kadulla, jossa kauppa käy, ja suut vääntyvät mutruun.
Vaikka hollantilaisia pidetäänkin yleensäpuheliaina ja rempseinä, niin alueelliset eroavaisuudet ihmisten suhteen ovat kyllänäkyvissä. Maastrichtilaiset ovat saman-tyyppisiä kuin Belgian flaamit: etäisiä jamuodollisia; Haagin hollantilaiset ovat puo-lestaan niitä nauravaisia "puhekoneita".Haag on muutenkin ihana paikka, ja jos etole tottunut metropolien koluaja muttet kiinnostu pikkukaupungeistakaan, niinmene Haagiin, se kannattaa!
Eilen tulin damista. 8 päivää ja 8 yötä. Ja aivan perkeleen mukavaa. Ihana ilmapiiri, ihmiset rentoja. Suosittelen kyllä kaikille. Red light district on unbelievable paikka. Ja leidseplaan, paljon musabaareja ym... Varmaan kaikille jotain. En nähnyt yhtään räkäkänniläistä, enkä tappeluita. Damn, that Dam rocks...
A'Dam on uskomattoman ihana paikka. Siellä vois viettää aikaa ikuisuuksiin asti. Itse olen tosin päässyt käymään siellä vaan aina päiväreissuilla. Toinen kiva paikka on Arnhem. Nii ja Haag. Kannattaa tutustua. Junalla tosiaan on mielettömän kätevä matkustaa.
Hollannin matkalta jäi mieleen ainakin kaunis Edamin pikkukaupunki sekä pohjoisessa oleva Groningen.
heii olin Hollannissa tänä kesänä! tykkäsin tosi paljon, olin jännää miten koko maa on niin tasasta. Amsterdam kanaaleineen oli tosi kaunis kaupunki, huorat näyteikkunoissa tosin oli aika häiritsevä ja sairas näky ku ei oo semmoseen meininkiin tottunu. Varsinkin kaupungin keskustassa oli kokoajan turistishoppeja ja rahaa kulu! ihan huomaamatta. Suosittelen myös että käytte Zoetermeerissä. En oo paljoon muihin paikkoihin tutustunu, joten en voi vertailla, mutta tää oli ainakin tosi kiva ja idyllinen pikkukylä, rakastuin niihin taloihin! ja ihmiset on mukavia, kielitaitosia ja pitkiä! ja tosiaan välimatkat on lyhyitä, joten kannattaa koluta maa tarkkaan läpi! ikärajoja ei kukaan noudata, huoleton Hollanti. :> Pitäkää laukuistanne kiinni ja nauttikaa olostanne passiivisesti pilvessä olien!
Maastricht on vierailemisen arvoinen paikka, hieman rauhallisuutta :) Amsterdamissa kannattaa käydä kaupunginosissa, eli ainakin kanavan toisella puolella on kaunis kaupunginosa (jonka nimeä en nyt muista). Amsterdamissa on myös hyvä shoppailla, kun kaikki on lähellä. Varsinkin kenkiä, halpiskoruja jne.
jos olet rottikseen menossa, valitse majapaikaksi suomal. merimieskirkko, halpa ja turvallinen... varaukset voi tehdä netistä etukäteen. paikan päällä silmään pistää aivan varmasti huumekauppiaat, joita oikeasti kannattaa varoa. kaupungista kannattaa kysellä esim. merimieskirkon työntekijöiltä - vastaavat varmasti mielellään ja tuntevat paikalliset tavat. muute rottis mukava eikä liian ahdas kaupunki, jossa helppo liikkua. kokemuksen arvoinen!
Kannattaa käydä A-damin ohella myös Maastrichtissa, se on todella rauhallinen ja idyllinen paikka. Sinne lähtisin hermolomalle jos joskus olisi tarve! :)
Hollannissa kannattaa todellakin tsekata muutkin kaupungit kuin se kuuluisa Amsterdam. Itse en pitänyt Amsterdamista juurikaan just sen takia kun se on niin ruuhkainen. Amsterdamista pääsee junalla parissa tunnissa kätevästi esimerkiksi Utrechtiin, joka on todella kaunis ja näkemisenarvoinen paikka. Siellä on hollantilainen pikkukaupunkimainen tunnelma ja kauniita taloja. Myös tampereenkokoinen opiskelijakaupunki Groningen (kaupungin keskustaa kiertää ympyränmallinen kanaali) pohjoisessa on kaunis paikka, josta löytyy hyvä biletysmeininki. Haagissa kannattaa ehdottomasti myös käydä.Olin Hollannissa vuoden vaihdossa, joten juttua ja kokemuksia kyllä riittäisi... :) Kaikenkaikkiaan Hollanti on mukava maa ja siellä voi todella olla ihan omaitsensä.
Joo, suosittelen muihinkin kaupunkeihin tutustumista! Tosin loppujen lopuksi suurin osa kaupungeista on saman tyyppisiä eli ihania hollantilaistaloja, kanaaleja, tuulimyllyjä ja kävely/ostoskatu löytyy pienimmistäkin kylistä. Leiden on yliopistokaupunki, josta löytyy paljon tyttöjä, Delftistä löydät sitten ne tekniikan opiskelijat! ;) Rotterdam on uusi kaupunki eli siellä on enemmän pilvenpiirtäjiä ja uusia moderneja taloja kuin perinteisiä hollantilaistaloja.
Juu, pyöräilijöitä pitää varoa! Niillä on etuajo-oikeus kaikkiin muihin verrattuna! ;) Eli pyörätiellä ei kannata seistä, kuten Suomessa, tai saat vihaisia huutoja ja katseita!!
Hollantilaiset ovat ihmisinä mukavia ja sanovat suoraan, mitä ajattelevat. Ja suurin osa on todella pitkiä! ;)
Kieli on helppoa, jos osaat saksaa...tosin aluksi ääntäminen voi kuulostaa oudolta, erityisesti g, joka lausutaan kurkussa. Mutta kaikki osaavat myös englantia!
Ja muista maistaa ranskalaisia majoneesilla!!! Heel lekker (=erittäin hyvää)!
Ehdottomasti tutustumisen arvoinen maa. Kannattaa muistaa että amsterdam ei ole ainoa kaupunki. Välimatkat ovat erittäin lyhyitä joten minne tahansa pääsee suhteellisen nopeasti. Supermarketit ovat huomattavasti halvempia kuin Suomessa (varsinkin Jumbo), mutta ruokapaikat ja ravintolat ovat yleensä silti samaa hintaluokkaa. Heineken ei ole yhtään sen parempaa kuin halvat oluet.
Kaikille jotakin. Jos jotain ei haluu, menee ohi ja löytyy jotain muuta.
Ei kuitenkaan kannata jäädä kovin pitkäksi aikaa jos pitää siitä toisesta sillä aivot huutaa hallelujaa ku kotio pois tulee...
Museoita joka lähtöön, valitse mielenkiintoisimmat. Löydä käsiis joku paikallinen ja kysele näkemyksiä -
mielenkiintoista
Kaikkea sitä on amsterdamista lukenutkin...
Siellä on varmaa että tappeluita ei näy. Kukkaloisto on mukavan hehkeä ja turisti coffeeshoppeja kannattaa välttää. Naisia on joka puolella ja varsinkin kenkiin kannattaa vaatteissaan satsaa. Sieniä on kiva syödä ja kävellä kuin ilmassa eteenpäin. Turhia on puheet poliisin suvaitsemattomuudestakin, poliisi-aseman portailla on jointtikin vedetty.
Ainut mikä ärsytti oli normaalin ruokakaupan löytäminen joka puolella myytin vain roskaruokaa ja esim.. leipiä, juustoja, pizoja, kanaa tms... mutta ei normaali K-kauppaa hevillä löydä. Ja varsinkin kasviksien syöjänä ja vähävaraisena usein sorruin lähileipomon uskomattoman hyviin tuotteisiin.
Rahaa menee aivan överisti, sitä ei uskoisi mutta kun sirkus alkaa niin sen tajuaa...
Peace....
Alankomaissa on Amsterdam ja sitten muu maa. Siis A-dam on ihan ok (kun en niin kauaa ole siellä viipynyt), mutta katsastakaa tosi muutakin maata.
Etäisyydet valtion sisällä on lyhyitä, joten esim. junalla pääsee nopeasti paikasta toiseen.
Varokaa että ette jää polkupyörän tai skootterin alle tai että ette putoa kanaaliin!
No dam on nyt dam, kaikki siitä on jo jotain kuullu.. Mut jos sattuu hollantii eksyy, ni yks paikka mis kannattais ehkä käydä on Leiden, se on semmone pitäiskö nyt sanoo 100 000 ihmisen tuppukylä, Yliopistokaupunki, eli nuorten suosima, ja mä oon siel ite pari kertaa kävässy hoitaa asioita ja tosi mukava paikka. En oo koskaan yöpyny siellä joten sitä puolta en voi valottaa. Sinne kestää damista junalla noin 30-40 minsaa (sneltrein, eli pikajuna). Luonnollisesti ei lisämaksua. Ja mitä tulee niiden lippujen ostamiseen, ni voi niitä lipunmyynnistäki ostaa, mut tosiaa noi automaatit on aika helppokäyttösii, tosin välil on vähä vaikeuksii ku jotkut automaatit huolii vaa kolikkoja, ni rupee ny siinä sitte 15? kaivaa lompakost kolikkoina... Ja jotkut automaatit toimii sitte kortilla. Ja jos liikkuu tramilla tai bussilla hollannis, eikä haluu mennä pummilla, ni strippenkart on valtakunnallinen, eli sopii kiertää monet eri hollannin kaupungit läpi ja tutustuu niihin sitte tarkemmin sen avulla... Se ei maksa paljoo, muistaakseni 45 strippenin kortti maksaa 17,40 tai 20,10?. Mut strippen ei siis ole sama kun "matka", eli esim. suht lyhytki matka voi viedä kolme strippeniä kerrallaan, vähintään kaks. Harvoin menee yli neljää, strippeniä, tosin periaatteessa voi mennä jopa 9-13, mutta mulla ei oo koskaan tainnu yli neljää mennä. Toivottavasti tästä nyt oli jollekkin edes jotain apua. :)
ruuhka-aikaan on helppo kulkea pummilla, kun junat on yksinkertaisesti nin täynnä, ettei siellä tarkastajat pääse kulkeen. Ja tarkastusmaksu on huomattavasti huokeampi kuin Suomessa..
Tosiaan suosittelen ehdottomasti tsekkaamaan muutkin mestat ku Damin, esim just Rotterdam ja Utrecht on aivan helmi paikkoja.
Ihmiset ON mukavia ja niillä on yhtä sairas huumorintaju ku suomalaisillakin. :)
Johanna väitit että Hollannissa voi matkustaa ilman lippuja junissa ja jos joku sattuu kysymään niin pihalle vaan ja seuraavaa odottelemaan. Höpöhöpö, älkää hyvät ihmiset tuollaiseen sontaan uskoko!!! Hollannissa on tosin sellainen käytäntö, että ostetaan liput automaatista (pääasiassa) ja kaikilla reiteillä ei välttämättä tule konnaria vastaan. MUTTA jos sattuu tulemaan, eikä sinulla ole lippua, niin et todellakaan pääse luistamaan ihan noin vain tilanteesta. Sinulta otetaan henkilötiedot ylös ja lätkäistään samalla muistaakseni f 50 sakot + lipun hinta. Jos et suostu näyttämään passiasi, niin voit olla varma että sinut pidätetään seuraavalla asemalla.
Turha yrittää esittää tyhmää turistia, sillä se EI mene läpi! Voin vakuuttaa!
Hollannissa asuneena voin vakuuttaa tämän olevan totta!
jep,
jos alankomaihin joku menossa niin suosittelen kyllä muidenkin paikkojen katsastamista kuin tuo turistien suosima Amsterdam. Itse oli viimekesänä myös Rotterdamissa, joka oli kyllä huomattavasti kiinnostavampi kokemus kuin Dami.
ei se amsterdam oikeestaan oo muuta kun turistirysä muiden joukossa... okei, on siellä kivoja paikkoja ja hyviä bileitä, mutta kun on nähnyt yhden punasten lyhtyjen kadun ja coffee shopin on nähnyt kaikki. ja spacecake amsterdamissa on tehty turisteille. lähtekää siis rohkeesti "maalle"! hollannin pikkukaupungit on ihania. junat kulkee ja välttämättä kukaan ei kysy sulta lippua ja jos kysyy, niin sitten vaan pihalle ja seuraavaa odottelemaan...!
Maasta on 62 majapaikkaa, 0 ilmaismajoitusta ja 72 kommenttia.
(4.5)
(4.22)
(3.92)
(3.75)
(3.67)
(3.4)
(3)
(3)
(2.89)
(2.75)