Norja

Väkiluku: 4,8 milj.
Pinta-ala: 385 155 km2
Pääkaupunki: Oslo
Kieli: Norja
Valtiomuoto: Perustuslaillinen monarkia
Muita kaupunkeja: Bergen, Tromssa, Trondheim
Naapurimaat: Ruotsi, Suomi, Venäjä
Valuutta: Norjan kruunu
Kansainvälinen suuntanumero: +47
Jännite: 220V

 

YLEISTÄ

Norja on tunnettu viikingeistä, öljystä ja kuningasperheestään. Muita asioita, joita Norjasta tulee ensimmäisenä mieleen ovat revontulet ja upea luonto. Moni voisikin ajatella Norjan olevan kuten Suomi: kylmä maa, jossa on samanlaista kuin täällä. Norja kuitenkin ulottuu maantieteellisesti Suomea pidemmälle molemmissa päissä: etelässä ja pohjoisessa.
 

MATKUSTAMINEN

Norja kuuluu Schengen-maihin, joten suomalaisten ei tarvitse näyttää passia matkustaessaan Norjaan. Toisaalta kysyttäessä henkilöllisyys on pystyttävä todistamaan, joten virallinen henkilökortti (muu kuin ajokortti) tulee olla mukana.

LENTÄMINEN

Suomesta on erittäin helppo matkustaa Norjaan. Esimerkiksi norjalainen halpalentoyhtiö Norwegian lentää edullisesti Helsingistä Osloon. Myös monet muut lentoyhtiöt lentävät Suomesta Norjaan, esimerkiksi Blue1, SAS ja Finnair.

JUNA

Suomesta ei ole suoria junayhteyksiä Norjaan, mutta esimerkiksi Ruotsista pääsee helposti junalla Norjaan. Jos ehdottomasti haluaa matkustaa Suomesta junalla Norjaan, voi tehdä niin että matkustaa Suomen sisällä Tornioon, kävelee siitä Haaparannan puolelle ja hyppää siellä ruotsalaiseen junaan. Norjan sisäinen rautatieverkosto on melko kattava.

 

www.visitnorway.com

Kirjoittanut toimitus 30.01.2012 10:58

Ilmoita virheellisestä tiedosta

Ilmoita virheellisestä tiedosta

    Sinun tulee kirjautua jättääksesi virheilmoituksia.

Lisää tätä maata koskeva hyödyllinen linkki

Sinun tulee kirjautua lisätäksesi linkkejä.

20.05.2006
Kommentit (16)

Kerro oma mielipiteesi tästä maasta tai vinkkejäsi tähän maahan matkaaville. Älä esitä kysymyksiä, niitä varten sivustolla on oma foorumi.

Kannattaa myös tarkistaa ennen kirjoittamista haku-toiminnolla onko aiheesta jo keskustelu ja vastaus valmiina kysymykseesi.

Lisää kommentti

Sinun tulee kirjautua lisätäksesi kommentteja.

26.11.2008

olen ollut monena kesänä autoreisulla Pohjois-Norjassa. Harstad, Sörstraumen tai Alta yleensä määränpäänä. todella kalliita paikkoja, melkein mitä pienempi kylä, sen kalliimpaa. jos tahdot mennä kalastamaan, niin sillon ehdottomasti Sörstraumenille!. siellä on yksi pieni kauppa ja bensa-asema, kirkko, hautausmaa ja muutama asukas. Sillan lähellä olevalta leirintäalueelta peritään muistaakseni 68 norjankruunun maksu per yö ilman sähköä. Harstadissa on juna-asema. pakko sanoa että siellä on myös todella kiinnostavaa arkkitehtuuria.

13.06.2005

Kuuden vuoden kokemuksella voin sanoo että on täällä paljonkin näkemistä. Oslossa on nähtävyyksiä paljonkin, Bergen on kokemisen arvonen kaupunki, eikä vähinten tää etelänorjan Kristiansand, jossa mä asun. Hinnat ei oo niin hirveitä (esim. ravintolat, hotellit) jos etsii jotain mitkä ei oo ihan kaikkein keskeisimmillä paikoilla. Ruotsinkielellä pärjää hyvinkin (paremmin kuin suomessa, missä ruotsi on sentään virallinen kieli) ja suurin osa ihmisistä osaa englantia. Ja jos päättää tänne muuttaa niin ei se norjan kieli niin uskomattoman vaikeeta oo oppia. Väki on ystävällistä ja niitten kanssa on helppo tulla tutuks. Suosittelen!

12.10.2004

kylla tanne norjaan voi muidenkin ammattien omaavat tulla toihin kuin sairaanhoitajat. esimerkiksi opettajat, lastentarhanopettajat, psykologit, rakennusalan ihmiset, kamala pula erityispedagogiikan omaavista ihmisista jne ja kielen oppii jos halua siihen on.

19.08.2004

Trondheim oli todella kiva 130000 askukkaan pikkukaupunkimaisella tunnelmalla varustettu paikka. Trondheim interrail centressä yö 24h dormissa maksoi n. 13 euroa sisältäen aamupalan. Trondheim-Oslo-välillä on junassa todella upeat maisemat, vietin suuren osan junamatkasta seisten ja oven ikkunoista ulos katsellen. Oslo oli ihan ok paikka, tosin ei kauhean iso. Anker hostel, missä yövyimme, sijaitsi todella arveluttavalla alueella, mutta oli kuitenkin ihan hyvä paikka nukkua. Päälimmäisenä Oslosta jäi mieleen narkkarien hämmästyttävän suuri määrä. Norja on kallis maa, mutta jos haluaa, on mahdollista päästä halvallakin. Asuminen oli mielestäni aika edullista, mutta esim. olut ja tupakka(melkein 8 euroa/aski) järkyttävän kallista!

höppänä
06.05.2004

Norja on todella kaunis ja jylhä maa, varsinkin autoillessa saa oikein kivan kuvan Norjan luonnosta. Sen verran varoituksen sanaa, että on hemmetin kallis maa ja Oslossa pyörii paljon pitkäkyntisiä:(

05.05.2004

olen ollut autoreissulla moneen otteeseen norjassa, tänä kesänä taas. kannatan, nyt suuntaamme etelänorjaan, jossa kuulemma isoimmat vuoret. kaunista seutua siellä rannikolla, jossa on suurimmat huiputkin :-)

15.12.2003

Ei ole kallis maa, jos tekee ruoat itse, esim. sämpylät alle 20 senttiä kpl ;)

Oslossa kannattaa kiertää muutakin kuin Carl Johania. Viehättävä on myös Lillehammer. Tässä maassa junamatkat (itselläni Oslo-Lillehammer-Trondheim-Fauske ja bussilla Narvikiin sekä Narvik-Kiruna) ovat jo kokemus sinänsä. Hienot maisemat, joita ei kokematta voi käsittää..

Ihmiset ovat mukavia eikä se norjakaan ole niin vaikeaa, jos ruotsin osaa..

11.12.2003

Heippa! Te suomalaiset sairaanhoitajat, tulkaa Norjaan!! Tæællæ on kolminkertainen palkka eikæ tæællæ ole niin kallista kuin kaikki sanovat! Jos elæt yksin ja asut esim. sairaalan asunnoissa, niin sinulla ei ole juuri mitææn menoja rahallisesti! Tæællæ kaikki on mahdollista, voit tehdæ niin paljon tyøtæ kun haluat, tai niin væhæn kun haluat! Ihmistet ovat niin kivoja ja joustavia!!! Tyøtæ løytyy osoitteesta www.aetat.no

Päivi
24.02.2003

Käymisen arvoisia paikkoja Norjassa:Geiranger (bussilla hurjia serpentiiniteitä sinne), Tromssa, Nordkapp, Lillehammer, Holmenkollen Oslossa. Muita nättejä paikkoja Sjusjöenin kylä 20km Lillehammerista, Hammerfest, Narvik, Ruotsin ja Norjan välinen raja välillä Kiiruna-Narvik.

25.11.2002

En oo ollu reilaamassa, mut kuoromatkalla kylläkin. Oli tosi mahtavaa! Upeita näkymiä sai nähdä, ku Ruotsin läpi matkustettiin bussilla Bergeniin asti, sinne Norjan rannikolle! Jos pitää mahtavista, jylhistä vuoristomaisemista ja "pikkukylän tunnelmasta". Suosittelen ehdottomasti tätä paikkaa!!! =)

jokunen
17.08.2002

Kertomukset parilta Norjan autoreissulta, sekä pohjois-, että Etelä-Norjasta.

http://www.helsinki.fi/~salste/doc/matkat/norja.html

Vihreänkeltainen
14.07.2002

http://www.reuber-norwegen.de - Tietoa, kuvia, linkkejä, webbikameroita, yms. Norjasta saksaksi.

06.07.2002

Nordlandin läänin matkailusivut http://www.nordlandreiseliv.no

06.07.2002

Lofooteista infoa: http://www.lofoten-tourist.no/

30.06.2002

Norjan matkailutoimiston sivut, joilta voi tilata paljon erilaisia esitteitä (mm. leirintäalueluettelon).

http://www.visitnorway.com/

24.05.2002

vuoria vuoria vuoria :)ja vuohia :)Tai ainakin lampaita ja lehmiä. Mutta myös lisämaksujen luvattu maa, melkein joka junasta, iaakin jos pidempiä matkoja menee, joutuu pulittamaan 30 kr. Vähän mutta paljon.

Maasta on 16 majapaikkaa, 0 ilmaismajoitusta ja 17 kommenttia.

Parhaat majapaikat

Käytä englanninkielistä hakusanaa.
Powered by Bookhostels.com
Kirjoita maan, kaupungin tai hotellin nimi.
Ennen varaamista lue majoitus FAQ.
Powered by Travel Now