Sveitsi

Sveitsi on pieni maa, josta useimpien ihmisten päällimmäinen mielikuva on Alpit, joiden rinteillä lehmät laiduntavat ja turistit vaeltavat ja laskettelevat. Sveitsi on tunnettu myös suklaistaan, juustoistaan, rannekelloistaan, taskuveitsistään ja pankeistaan, joihin liian rikkaat piilottavat rahansa. Jollekin ehkä tulee mieleen myös pienen maan pakkomielteinen tarve parantaa maailmaa, Punainen risti ja muut Sveitsistä lähtöisin olevat avustusjärjestöt, Wilhelm Telliä tai Heidiä. Sveitsissä vieraillut voinee todistaa nämä mielikuvat todeksi ja lisätä oman kokemuksensa perusteella näihin sveitsiläisten täsmällisyyden.
Sveitsissä ei itse asiassa ole mitään, mitä muualta ei löytyisi. Suomesta löytyy enemmän järviä, jäätiköt ovat Islannissa isompia, Nepalissa vuoret korkeampia ja Italiassa on enemmän kukkivia hedelmäpuita.
Mutta Sveitsissä on tämä kaikki ja paljon muuta pienellä alueella hyvin lähellä toisiaan tai myös yhtäaikaisesti. Jo parin tunnin junamatkan aikana näet täysin erilaisia näkymiä.
| Väkiluku: | 7.6 milj. |
| Pinta-ala: | 41 285 km² |
| Pääkaupunki: | Bern (127 000 as.) |
| Muita kaupunkeja: | Zürich (366 145 as.), Geneve (185 526 as.), Basel (166 120 as.) |
| Liikenne: | oikeanpuoleinen |
| Sähkövirta: | 220v. Suomalaiset sähkölaitteet vaativat yleensä adapterin, koska pistorasian reiät ovat pienemmät, kuin Suomessa. |
| Suuntanumero: | +41 |
| Maatunnus: | CH |
| Aikaero: | Suomi -1 |
| Viisumi: | Lomamatkalle ei EU-kansalainen tarvitse, mutta voimassa olevan passin kylläkin. |
| Valuutta: | Sveitsin frangi, CHF (tai Sfr). Euro-CHF kurssi on noin 1.5 eli sata euroa on noin CHF150. Päivän kurssin voi tarkastaa mm Cashin etusivulta. |
| Viralliset ja muut kielet: | Saksa, ranska, italia ja retoromania. Kaikilla alueilla pystyy kommunikoimaan kaikilla kielillä retoromaniaa lukuun ottamatta. Englantia puhutaan paikoin paremmin ja mieluummin, kuin toisia kotimaisia. Sveitsiläiset puhuvat hyvin erikoista saksan murretta, mutta osaavat myös kirjakielen. |
| Ilmasto: | Vaihtelee suuresti korkeuden mukaan. Talvella lumiraja kulkee noin tuhannessa metrissä, mutta myös laaksossa saattaa sataa lunta. Kesät ovat lämpimiä ja molemmista päistä noin kuukauden pitempiä kuin Suomessa. Talvella lämpötila on nollan tienoilla. Viiden vuorokauden sääennusteen ja muuta ilmastoon liittyvää voi katsoa Meteo Schweizin sivuilta. Nettikameroita on jokaisessa kaupungissa ja lähes jokaisen vuoren päällä. |
| Terveys: | Normaali hygienia. Kesällä varottava saamasta punkinpuremia. Punkkien kantamaa aivokalvontulehdus-virusta vastaan on olemassa myös rokote, joka saattaa olla kannattava, jos matkustaa kevät- ja keskikesällä ja liikkuu paljon luonnossa. Saksaksi rokotteen nimi on FSME-Impfung. Tietoa löytyy mm googlaamalla "Zeckenimpfung". |
| Maksutavat: | Luottokortit käyvät lähes kaikkialla, mutta ihan pieniä summia kaupat eivät anna maksaa luottokortilla. Pankkikortit eli "maestro" hyväksytään lähes kaikkialla. Visa Electronilla on (lähinnä turistikeskuksissa) ulkomaalaisille asiakkaille Sveitsissä vain noin 30'000 maksupistettä. Euroja otetaan vastaan useimmissa liikkeissä, mutta takaisin saa Sveitsin frangeja. |
| Tippikulttuuri: | Palvelu kuuluu hintaan eikä tippiä ole pakko antaa. Paikalliset pyöristävät summan seuraavaan ylempään tasalukuun (21.30 ->22.00) tai isommasta summasta pari frangia lisää (35.00 ->37.00). Alle 20 frangin summasta ei tippiä odoteta, ei myöskään itsepalvelupaikoissa, kuten baaritiskillä. Tipin voi jättää pöytään, kirjoittaa luottokorttikuittiin, pyöristää ylöspäin maksettaessa tai ihan miten vain. Kaikki kelpaa ja on oikein. |
| Taksit: | Taksit ovat Sveitsissä kalliita ja mm. siinä mielessä epäkäytännöllisiä, ettei useassakaan voi maksaa kuin käteisellä. Taksi on hyvä vain silloin, kun julkiset eivät kulje. Zürichin lentokentältä pääsee junalla keskustaan noin varttitunnissa vajaalla 4EUR kun taksimatka kestää helposti 45min ja maksaa yli 30EUR. |
Lisää Sveitsi-tietoa löytyy Swissworld.orgista sekä perillä lähes joka kaupungista löytyvästä turisti-infosta.
| Lounas ravintolassa juomineen alkaen: | 12 EUR |
| Kebabit ja hampurilaiset: | 4-6 EUR |
| Olut ravintolassa: | n. 2.5 EUR (0,3l) |
| Olut kaupassa: | 1.3 EUR (0,5l) |
| Limu ravintolassa: | n. 2.5 EUR (0,3l) |
| Limu kaupassa: | n. 0.8 EUR (0,5l) |
| Limu kioskilla: | n. 1.6 EUR (0,5l) |
| Litra maitoa: | 0.80 EUR |
| "BigMac ateria-index": | 7.30 EUR |
Sveitsissä on hyvin tiheä rautatieverkosto. Linja-autoja ei ole siinä merkityksessä, kuin Suomessa, vaan sivureittejä (erityisesti vuoristossa) ajavat postiautot sekä paikallisliikenneyhtiöiden bussit. Tavallisten junien lisäksi paikallisjunat ovat tärkeitä maassa, jossa välimatkat ovat hyvin lyhyitä.
Switzerland Tourism on koonnut nettisivuilleen tärkeimmät turisti-infot kulkuvälineistä majoitukseen. Mukavana lisänä on tärkeimpien turistikohteiden omat esittelyt.
Kerro oma mielipiteesi tästä maasta tai vinkkejäsi tähän maahan matkaaville. Älä esitä kysymyksiä, niitä varten sivustolla on oma foorumi.
Kannattaa myös tarkistaa ennen kirjoittamista haku-toiminnolla onko aiheesta jo keskustelu ja vastaus valmiina kysymykseesi.
Tuli 9 päivän reissu Zürich-St.Gallen-Insbruck(Itävalta) välillä pyörittyä. Ei tietenkään maana halvimmasta päästä, erityisesti matkusteluun paikasta toiseen pitää varata rahaa. Mahtavia maisemia, hienoja ja auttavaisia ihmisiä. Sveitsinsaksa eroaa normaalisaksasta jonkun verran, mutta hauskalta sekin kuulostaa ja se on ihan opittavissa. Pohjois- Sveitsi on kaunista aluetta, vaikka ei korkeimpia alppivuoria olekaan. Kauniita niittymaisemia & pikkukyliä. Schaffhousessa on mm. Euroopan suurin vesiputous.
Joulukuun puolivälissä poikkesimme erään delegaation kanssa Genevessä ja kokemus oli hieno! Varsinkin Manorin joulu *köh* ruuhka ja hienot valot olivat kokemus sinänsä. Julkinen liikenne toimii ja ihmiset ovat ystävällisiä. Eikä ilmastossakaan ollut vikaa: aurinkolasit päähän ja paistattetelemaan päivää! 8)
Puolitoista vuotta kävin Verbierissä. Hieno mesta, jos tykkää laskettelusta tai vaikka Italian vastaisista Alpeista. Sydämeni taisi jäädä noiden kahden vierailun ansiosta Sveitsiin ikuisiksi ajoiksi!
Etelä-sveitsi ja Riazzino, Porte Brollan uimaranta ja helteiset päivät. Aivan uusi puoli sveitsistä avautui minulle viimeksi. En ollut aiemmin reissanut, kuin pohjois-sveitsiä mm. Zûrich, St. Gallen jne. Nyt löytyi kuitenkin ihan uusi maa alppien eteläpuolen. Keski-euroopan elokuiset tulvat unohtui, kun pääsi vuorien toiselle puolelle. Erityissuositus Porte Brollaan, maanpäällinen paratiisi, kirkasta vettä, helle päivä ja köllöttelee isojen kivenlohkareiden päällä ottammassa arskaa. Jos uskaltaa, voi hypätä kalliolta metrien päästä kirkkaaseen ja syvään veteen. Porte Brolla on lähellä Locarnoa, josta suora junayhteys muutama minuutti! Suosittelen kesä aikaan!!
Kiersimme Sveitsissä kesäkuussa viikon. Suosittelen lämpimästi! Lugano-StMoritz-Davos-Appenzell-Romanshorn-Zurich-Brienz-Lausanne-Montreux-ZermattReitti tuli tehtyä, erityisesti sykähdyttivät itäisen ja keski-Sveitsin hienot vuoret ja Jungfrau-alue, ja Zermatt, vaikka turistirysä olikin. Junat ja hissit hirveän kalliita, mutta ei voi yleistää että maa totaalisen kallis olisi. Lännen raskalaiskaupungit Lausanne ja Montreux eivät oikein miellyttäneet, vähän epäsiistiä muuhun näkemäämme verrattuna.
Sveitsissä tuli käytyä viime pääsiäisenä. Seitsemän päivää, kahdeksan kaupunkia! Winterthur, Zürich, Fribourg, Grinderwall, Berne, Montreux, Lausanne, Geneve..! Onneksi sveitsiläinen kamu jaksoi paahtaa mun mukana! Sveitsi on siitä kiva, että se on niin pieni ja kaikki on niin lähellä.
Rakastuin Alppeihin, ihastuin ihmisiin. Rentoa ja letkeetä meininkiä! Kannattaa ehdottomasti kokeilla!
Geneve on Sveitsin ranskalaisin kaupunki, mutta sveitsiläiseen tyyliin siisti ja kaunis. Paljon suklaata ja kelloja... Keskusta on aika pieni ja helppo hahmottaa, tsekkaamisen arvoista ainakin Lac Lémanin ranta joutsenineen, suihkulähde, katedraali ja sen alapuolella ostoskadut, Rhone-joki, kukkakello...
9kk au pair hommissa Bernissä...ja kesäksi takaisin! Suosittelen mm. uimista aare-joessa Bernissä, kapuamista Niesen vuoren huipulle, Fasnacht-juhlia helmikuussa, Murtenin pikkukaupunkia, pyöräilyä vuorilta alaville seuduille, Tessiinin kantonia (Lugano, Ah!)...Ota haaste vastaan: Tutustu kunnolla Sveitsiläisiin ihmisiin. Kestää muutaman hetken pidempään kuin kuvittelit...
Sveitsi on hyvin hyvin kaunis maa. Vietin yhtenä kesänä 3 viikkoa Zürichin alueella ja ihastuin! Reillilläkin oli pakko päästä käymään, Berniin ja ranskankieliselle alueelle. Suosittelen, sillä kaikille löytyy jotakin!
Basel on juuri sopivan kokoinen ja todella kaunis kaupunki Saksan ja Ranskan rajalla. Ihmiset ystävällisempiä kuin Zürichissä ja rennompia kuin pikkukaupungeissa. Suosittelen lämpimästi. Kaupungin läpi virtaava Rein-joki on näkemisen ja kokemisen arvoinen, varsinkin kun aurinko alkaa laskea. Jäin koukkuun, opettelin kielen, eivätkä ne päästä mua sieltä koskaan pois..;) Ei sillä että haluaisinkaan lähteä..
Sveitsi on kaunis maa kuten Suomi, jos on kaunis ilma.Jos haluu haukata happea, niin näihin kannattaa hakeutua... Kerran se vaan kirpaisee...
35 eur, aikaa kuluu 8 tuntia (9.00 ->)Lauterbrunnen-Wengen-Mänlichen (Kävelyä 1,5 tuntia) alaspäin Klein Scheidegg-Wengen-Lauterbrunnen. Eväät mukaan ja maisemien ihailua UPEETA.
50 eur, aikaa kuluu 8 tuntia (9.00 ->)Engelberg-Titlis -EngelbergAlas kannattaa lähteä klo 14.00 ja pysähtyä trübseellä (kevelemään, eväitäsyömään alppiniitylle) Suomalaiselta ei ole mahdottomuus myöskään kiivetä Titliksen varsinaiselle huipulle (45 min ylös)... pois turistien jaloista... Normaali vaatetus ja vaelluskengät riittää. hyvä vauhti on kun ei hengästy ( huom vuoristosairaus). VALLOITA ELÄMÄSI ENSIMMÄINEN HUIPPU... täällä se on mahdollista. VARMASTI KOKEMUS JOKA EI POISTU MIELESTÄ.
Zürich:n Streetparade on konemusiikin ystävän paratiisi yli miljoonan ihmisen keskellä.
Jihaaaaa!!! Vuoden parhaimmat bileet on sitten takana, toisin sanoen maailman suurin tecno-paraati/tapahtuma. Upeaa oli! Musiikki oli mahtavaa ja ihmiset oli mukavasti pukeutunu.... Ilmeisesti nettiinkin tulee jossain vaiheessa tämän vuoden paraati-kuvat, mutta viime vuoden kuvia voi katsella www.streetparade.com Kannattaa tsekata! Suosittelen lämpimästi kyseistä tapahtumaa kaikille. Paraati pyörähtää käyntiin jälleen ensi kesänä ja silloin olen taas mukana, toivottavasti... Onko jollain kokemuksia kyseisestä paraatista? olis kiva kuulla muidenkin kokemuksia.
Muutenkin Sveitsi on aivan tajuttoman upea maa,kallis mutta upea. Jos jollain on aikaa ja RAHAA niin suosittelen Titliksellä käyntiä. Matka huipulle on kohtuullisen kallis, 80CHF, mutta näköala on päätä huimaava ja ei ihan kaikilla ole mahdollisuutta käydä iltapäiväkävelyllä keskellä kesää yli 3000 metrissä ja tepastella lumella. Tuli niin kotoinen olo... =)Toinen paikka on Matterhorn ja ylöspääsy on reilusti halvempi. Zürichin lähellä löytyy myös Pilatus ja sitten Sveitsin kuningatar-vuori, Rigi. Rigi on kuulemma kaunein vuori Sveitsissä vaikka korkeutta on vain reilut 1000 metriä.Että tälläistä.Suosittelen maata kaikille.
Zurich on ehdottomasti Sveitsin upein kaupunki. Jos olet reilaamassa elokuussa, niin poikkea zurichiin Street parade-nimisten konemusiikkifestivaalien aikaan. Yöpyminen oli melko kallista 33e/yö dormissa, mutta festareiden aikaan voit pystyttää teltan rantakadun varteen ilmaiseksi. Bern vaikutti hieman "hämärältä" kaupungilta, mutta sieltä käsin on helppo tutustua vaikka genevenjärven ympäristöön tai luzerniin, junamatkat 1,5-2h. Interlakenissa kannattaa ehdottomasti poiketa, jos käy sveitsissä. Interlaken ostbahnhofilta pääsee vaijerikiskojunalla Harder mann-nimiselle vuorelle(~16e), kiskojunan ylä-asemalla on mukava ravintola ja hienot näkymät Mont Blancille.(Jos on 120e ylimääräistä rahaa mukana niin voi matkustaa paikallisjunalla 3800m korkeudessa olevaan raflaan kyseiselle vuorelle). Kaikille reppuselkämatkustajille tiedoksi, että Sveitsin hintataso ruokakaupoissa on suunnilleen suomen tasoa.
Jossain Sveitsin matkailuesitteessä oli joskus kuva vuorista ja teksti: "Once you learn their language, they will never let you go". Se tiivistänee kaiken.
Luzern on kiva kaupunki kauniiden maisemien ympäröimänä.Junamatka Luzernista Luganoon on upea, samoin kuin Luzernista Interlakeniin. Lugano on todella kaunis paikka! Myös Sion on visiitin arvoinen. Läntisessä Sveitsissä ei ole niin hienot maisemat kuin idässä ja keskellä.Valitettavasti monet hienot reitit ovat maksullisia reilaajillekin; mm. Zermattiin menevä rata ja Interlakenista Grindelwaldiin. (Interlaken-Grindelwald meno-paluu n.300mk)
Älkää vain jättäkö Sveitsiä käymättä reissuillanne. Se on ihan valtavan mahtava maa! Eikä siellä edes ole niin kallista, mitä väitetään. Suunnilleen Suomen hinnoissa. Muutenkin elintasossa ovat päässeet lähellä kotimaista tasoa... ;-)
Niin ja se vielä Sveitsistä, että kannattaa katsoa tarkkaan, minkä firman junaan nousee. Siellä nimittäin on n kappaletta eri junafirmoja, joista kaikki ei oo mukana InterRail - hommassa. Yleensä ylös huipuille menevät junat on maksullisia.
Ja vielä... Sveitsissä sitten otatte aina sen hitaimman mahdollisen junan (mikäli ei oo mihinkään kiire). Nimittäin ne hitaat junat kulkee kaikista parhaita reittejä, "vuoristo ratoja", sanan varsinaisessa merkityksessä. Nopeat junat paukauttavat tunneleissa vuorien läpi.
Mie pidin myös Zurichista. Sveitsi on niin ihana maa, kun on vuoria. Ja pärjää monella eri kielellä. Puistot olivat jotenkin karuja, vaikka toisaalta viihtyisiä. Tuli vaan ainakin muutamassa puistossa sellainen olo, että täällä on varmaan 1000 huumeruiskua. Sveitsistä saa jotain irti muutamassakin päivässä. Kannattaa käydä jossain kaupungissa ja josain kylässä. Se on tietty ihan mistä kukakin tykkää :)
Luzern on todella kiva kaupunki. Mukava keskusta, ei mikään suurkaupnki ja muutama hyvä baari. Vieressä taivaisiin kohoavat Alpit. Eikä hinnat suomalaiselle mitään mahdottomia ole. Zurichiä on myös mielestäni jotkut turhaan moittineet. Sieltä löytyy menoakin.
Maasta on 36 majapaikkaa, 0 ilmaismajoitusta ja 28 kommenttia.
(4.5)
(4.5)
(3.86)