19. tammikuuta 2012 11:27
Pohjois-Euroopan suurin matkailutapahtuma matkamessut alkoi tänään Helsingin Messukeskuksessa Pasilassa. Tänään torstaina ja huomenna klo 12 saakka messuilla järjestetään ammattilaispäivät. Muille kuin matkailualan ammattilaisille ovet avautuvat perjantaina puolenpäivän jälkeen.

Messukeskukseen kokoontuu tulevan viikonlopun aikana noin sata näytteilleasettajaa ympäri maailmaa. Mukana olevat näytteilleasettajat voivat olla esimerkiksi eri valtioiden matkailuviranomaisten, matkatoimistojen tai muiden matkailuun liittyvien yritysten, esimerkiksi lentoyhtiöiden edustajia.
Messujen ohjelmistoon kuuluu muun muassa vuoden travellerin valinta, tasty travel –kotimaisten erikoisuuksien maistelu, Mondo –lava matkailukertomuksineen sekä useita arvontoja.
Matkamessujen aikana voi esimerkiksi bongailla messutarjouksia, kerätä sylin täyteen esittelykasseja ja karkkia sekä kokeilla onneaan sadoissa matka-arvonnoissa. Musiikkiesityksiä messuille tarjoilee esimerkiksi Suvi Teräsniska, Hevisaurus sekä Los Muleros –tanssiryhmä.
Musiikkiesitysten lisäksi messuilla järjestetään useita keskustelutilaisuuksia ja paikalla on esimerkiksi matkaopaskirjailijoita jakamassa matkailuvinkkejään. Aiheet vaihtelevat esimerkiksi Thaimaa –vinkeistä ja kestävästä matkailusta Himajalan kulttuurimatkailuun ja vapaaehtoistyöhön ulkomailla.
Matkamessut Helsingin Messukeskuksessa 19.- 22. tammikuuta, liput 10/15 euroa.

