Kymmenen vinkkiä ensimmäiselle reilille

Ennen ensimmäistä reiliä tulee olla melko tarkka reissusuunnitelmien tekemisessä, sillä kaikkia asioita ei vielä osaa huomioida rutiinilla. Kun otat nämä kymmenen asiaa huomioon reiliä suunnitellessasi, olet jo pitkällä!

399785907_0afd387696_b

1. Valitse reissun kestoon sopiva reililippu

Reililippuja on saatavilla useita erilaisia matka-ajasta riippuen. Halvimmat liput ovat voimassa vain reilun viikon ja sisältävät viisi matkustuspäivää, kun taas pisimpään voimassaolevalla eli kuukauden reililipulla pääsee reissaamaan rajattomasti koko lipun voimassaoloajan. Tulevan reilin pituus on hyvä päättää ennen lippujen ostoa. Kannattaa myös huomioida, että esimerkiksi 14 päivän reilin voi helposti toteuttaa kymmenen päivän reililipulla, kun reissun alku- ja loppupäässä viettää pari päivää samassa kohteessa.

2. Jos et halua reilata yksin, ota mukaan luotettava matkakaveri

Ellei halua reilata yksin, reissukaverin valinta kannattaa tehdä tarkoin sillä samaa naamaa pääsee ihastelemaan koko reissun ajan. Kun reissukaveri on valittu, voi olla hyvä varautua tulevan tiiviin yhdessäolon aiheuttamiin ärsytyksiin jo etukäteen miettimällä, mitkä ominaisuudet reissukaverissa saattaisivat ärsyttää ja miten niihin olisi viisainta suhtautua. Helpointa on keskustella ärsyttävistä asioista jo ennen reissua, jolloin niistä on myös helpompi mainita reissun päällä. Myös reissun suunnittelu yhdessä on tärkeää, jotta kummallekaan ei jää suunnittelusta olo, että on joutunut tekemään reissun eteen enemmän töitä kuin toinen. Ennen reiliä on myös fiksua jutella yhdessä matkan odotuksista ja niistä asioista, mitä haluaa ehdottomasti nähdä ja kokea matkan aikana. Vaikka kaverin kanssa reilaaminen vaatii joissain tilanteissa pitkää pinnaa, matkalla ei mikään voita mukavaa reissukaveria.

3. Tee sinulle sopiva reilireitti

Matkareitti määrittelee valtavasti reissun yleistä tunnelmaa: jos lyhyessä ajassa haluaa nähdä paljon paikkoja, on reilatessa yhtenään kiire, kun taas muutaman kohteen reissulla ehtii ottaa paljon rennommin. Kumpikaan vaihtoehto ei ole huono, sillä toiset tykkäävät matkustaa tehokkaasti ja levätä kotona, monet taas haluavat ottaa reissuillaan rennosti. Jos Eurooppa ei ole vielä tuttu, voi reilireitiksi valita vaikkapa suurimpien eurooppalaisten pääkaupunkien kautta kulkevan reitin. Seikkailunhaluinen taas voi suunnata vaikkapa Alpeille tai Balkanille.

4. Valitse majoitustyyppi tarpeidesi mukaan

Useimmat reilaajat valitsevat majapaikaksi hostellin niiden rennon tunnelman vuoksi. Pitkällä reilillä voi kuitenkin olla aiheellista miettiä, kannattaisiko esimerkiksi halvimmissa maissa ottaa hostellin sijaan oma hotellihuone, jotta pitkällä reissulla pääsisi edes parina yönä rentoutumaan oman huoneen rauhassa. Jos haluaa reilata varaamatta majapaikkoja etukäteen, kannattaa erityisesti sesonkiaikana varautua siihen, että majapaikkojen etsiminen voi viedä yllättävän suuren osan reilausajasta. Majapaikkojen varaaminen etukäteen takaa sen, että aikaa ei tarvitse kuluttaa seuraavan yöpaikan etsintään, mutta myös helpottaa budjetin suunnittelussa, kun kaikkien yöpymisten hinnat on tiedossa jo ennen reilin alkamista.

211239773_940d75fc4d_b

5. Aloita reilisi järkevästä paikasta

Jos reili alkaa Keski-Euroopasta, on sinne pääsemiseen monia vaihtoehtoja. Toiset hyppäävät laivaan Turussa tai Helsingissä ja risteilevät joko Ruotsiin, Puolaan tai Saksaan aloittaakseen reilaamisen. Pohjoissuomalaisille kätevämpää voi olla hypätä kotikonnuilla linja-autoon, körötellä sillä Ruotsin puolelle Luulajaan ja matkustaa junalla Ruotsin läpi ennen varsinaisen reilin aloittamista. Helpoin ja nopein keino on tietysti lentää suoraan reissun alkamispisteeseen.

6. Keksi puuhaa junamatkoille

Reilaamaan lähtiessä voi olla varma, että pääsee istumaan junissa tuntikausia. Maisemien katselu on toki viihdyttävää, mutta pidemmän päälle se ei riitä ainoana junapuuhana. Pitkille junamatkoille voi valmistautua etukäteen miettimällä, mitä haluaisi puuhata junassa. Parhaimpia junaviihdykkeitä ovat kevyet tabletit, joille voi ladata niin kirjoja, elokuvia kuin pelejäkin. Myös perinteiset puuhat kuten matkapäiväkirjan kirjoittaminen, kirjan lukeminen ja matkatovereiden kanssa rupattelu ovat hyviä ajantappokeinoja.

7. Pidä yöjuna vaihtoehtona

Majoituksia varaillessa on hyvä katsella vähän eri kohteiden välisiä matkoja ja harkita yöjunia. Pitkät, lähemmäs kymmenen tunnin junamatkat menevät parhaimmillaan kivuttomasti yöjunassa. Yöjunaa käyttäessään säästää myös majoituksessa, sillä reilikortilla matkustaa useimmissa yöjunissa ilmaiseksi, ellei vaadi makuupaikkaa. Monet eurooppalaiset junat ovat loossijunia, joiden kuuden hengen loosseissa penkit saa levitettyä mukaviksi sängyiksi. Pahimmassa tapauksessa junayö jää unettomaksi, jos samaan vaunuun sattuu meluava porukka tai on muuten vain ahdasta. Joka tapauksessa penniä venyttävälle reilaajalle yöjuna on mainio vaihtoehto.

2075326246_7fd118acc9_o

8. Mieti missä syöt

Jos suunnitelmissa on käyttää syömiseen mahdollisimman vähän rahaa reilin aikana, on matkakohteiden ravintolatarjontaa hyvä selvittää etukäteen ja kaivaa tiedot edullisimmista ravintoloista esille. Halvinta valmiiksi kokattua ruokaa saa katukeittiöstä, ja useimmilla kaupungeilla onkin omat katuruokaherkkunsa: esimerkiksi Istanbulissa ja Berliinissä syödään halpaa kebabia, kun Ateenassa edullinen katuruokaherkku on souvlaki. Ellei katuruokakojua ole lähettyvillä, voi halvat sapuskat hakea myös lähimmästä ruokakaupasta ja hyödyntää hostellien keittiöitä tai nautiskella piknikistä.

9. Laske budjetti ennen reiliä

Reilaajat ovat yleensä matkabudjetin armoilla, ja sen kerryttäminen on fiksua aloittaa heti kun päätös reilille lähtemisestä on tehty. Majoitusten varaaminen etukäteen helpottaa budjetointia, samoin mahdollisten junissa tulevien varausmaksujen selvittäminen. Useimmat laskevat reissulle päiväkohtaisen budjetin, esimerkiksi 20 euroa per päivä, tai sitten erikseen ruoka-, majoitus- ja huvittelubudjetit, joista reilin kokonaisbudjetti koostuu.

10. Panosta hyviin varusteisiin

Ennen reiliä on syytä hankkia kunnon varusteet, sillä huono rinkka ja kävelyyn soveltumattomat kengät pilaavat helposti koko reilin. Omalle selälle sopiva rinkka ja kunnolla sisäänajetut kengät pelastavat jo paljon, joten niiden valintaan on syytä käyttää aikaa. Reilille kannattaa pakata mieluummin liian vähän kuin liikaa tavaraa, sillä paikan päältä voi ostaa useimpia välttämättömyystarvikkeita ja esimerkiksi vaatteita voi aina pestä. Jos majoittuu pelkästään hostelleissa, pärjää mainiosti ilman makuupussia tai tyynyä. Useimpien pallontallaajien mukaan rinkan keveys onkin suoraan verrannollinen matkan hauskuuteen, joten pakata kannattaa viisaasti.

 

 

Keskustele reilaamisesta

Lisätietoa reilaamisesta Pallontallaajien tietopaketeissa

Kuvat: Flickr/Thomas Hawk, Flickr/Jim’s outside photos, Flickr/Stuck in Customs

 

  • Lähetä sähköpostitse
  • Jaa Twitterissä
  • Jaa Facebookissa
  • Jaa LinkedInissä
  • Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *