Näytä kirjoitukset

Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.


Viestit - Milla-Riina

Sivuja: [1] 2
1
Pakko tarkentaa: Siis meinaatko toiminimiyrittäjänä Suomessa, mutta oleskelet ulkomailla, vai toiminimen perustaminen ulkomaille?

2
Etenkin kiinnostaa muiden diginomadien näkemykset, koska tarpeet lienevät eri kuin lomamatkalla. Toki viikonloppuina ja töiden jälkeen voi rentoutua. Teen siis töitä netin yli Suomeen.

En ole ennen käynyt Indonesiassa. Aurinko, meri, luonto, urheilu ja surffaus houkuttelevat. Luonnollisesti tarvitsen toimivan netin ja jonkinlaisen työpöydän arkityöpäiviksi. Yöelämä pitää kokea, mutta oleskelen pääosan ajasta mieluummin muualla kuin keskeillä bilemestoja. Sen sijaan ranta, luonto ja surffaus saisivat olla lähellä. Mahdollisuus tutustua ja viettää aikaa muiden nomadien kanssa esim. yhteistyötiloissa on plussaa. Näin ollen kyselen:

- Missä muut diginomadit liikkuvat? Missä on hyvä tutustua ihmisiin?

- Huolestuttaa, että Bali on liian turistinen, vaikka voihan olla, että sieltä löytyy jokin viihtyisä diginomadin oltava nurkka. Siellä näyttäisi olevan paljon muitakin samalla asialla. Lennän joka tapauksessa Balille alkumatkasta. Millä alueella kannattaa yöpyä? Hostellissa vai jossakin muussa?

- Onko Balille hyviä vaihtoehtoja diginomadin elämää ajatellen? Onko muilla saarilla tai vaikka viereisissä maissa alueita, joissa olisi sopivat olosuhteet ja infra paikasta riippumattomaan (mutta nettiriippuvaiseen) digitaalisen nomadin elämään?

- Mistä löytää parhaiten kohtuuhintaisia (budjetti)asuntoja viikoiksi/kuukausiksi? Kuinka ajoissa pitää olla liikkeellä?

- Ilmeisesti mopo on monissa paikoissa näppärin liikkumaväline. Voiko sellaisen vuokrata pidemmäksi aikaa jostakin?

- Mihin maahan suosittelette viisumipakoa?

- Oletteko käyneet missään paikallisissa harrastuskerhoissa tms.? Rakastuin vuosi sitten telinevoimisteluun ja tekee kipeää jättää voimistelusali ja ohjatut treenit taakse. Krav maga, jousiammunta, surffaus, ja oikeastaan suurin osa muistakin urheilulajeista mennee.

- Muita ideoita?

3
Aasia / Vs: Myanmar (Ex-Burma)
« : 16.01.2019, 21:27:50 »
^^ Milla-Riinalle pisteet pitkästä postauksesta, mutta siinä on kyllä niin paljon asiavirheitä, että menee kyllä kokonaisuutena disinformaation puolelle. Arkienkeli bongasikin jo räikeimmän niistä.

Tuo "Eettisyys"-kohta on aika käsittämätön. Myanmariin kun menet niin et voi välttyä kantamasta rahaa hallituksen kassaan. Vaikka yöpyisit jossain paikallisen perheen omistamassa guesthousessa, niin ihan varmasti valtio ottaa jotain tuonkin homman tuotoista taskuunsa -  vähintäänkin perheen maksamien verojen yms maksujen kautta. Yksittäinen turisti ei voi näitä maksuja kiertää. Toki on jotain selkeästi valtion omistamia matkatoimistoja, lentoyhtiöitä yms firmoja, joiden kanssa asioidessa rahasi menevät 100%sti valtiolle. Googlaamalla "responsible tourism in Myanmar" löytyy kyllä aika tarkkoja vinkkejä aiheesta.

Lisäksi "join tuoremehua, sain salmonellan" on aikamoinen oletus, kyllähän tuon pöpön voi saada vaikka ovenkahvasta. Ja elintarvikkeista sen saa tyypillisimmin eläinkunnan tuotteista...

"Join tuoremehua ja sain salmonellan" on lääkärin tekemä valistunut arvaus ja siinä otetaan huomioon, että join ehkä 20 tuoremehua 2 viikon aikana milloin missäkin :D Toki salmonellan voi saada vaikka mistä. Hygienia noissa paikoissa on aika eri kuin Suomessa, eivätkä kaikki ole tietoisia esim. siitä, kuinka raakaa kanaa pitäisi käsitellä. Kaikki tuoretuotteet ovat enemmän tai vähemmän riskejä, ellet näe miten ne pestään ja leikataan jne./tee sitä itse.

En tiedä, mistä asiavirheistä puhut. Toki, kuten myös mainitsen, osa aioista perustuu paikallisten kertomaan.

Eettisyydessä on aika monta muutakin puolta kuin rahan kantaminen sotilasjuntan kassaan. Turismista voi olla eettisesti hyötyäkin. Jos turistiksi menee, niin tietysti kannattaa maksimoida eettisesti kestävät valinnat ja minimoida eettisesti ongelmalliset asiat.

4
Ongelma tuossa palkan maksussa on byrokratia. Työskentelin Ruotsissa ruotsalaiselle yritykselle kuukausipalkalla kolme kesäkuukautta. Kyse oli oikeastaan palkallisesta suomalaiseen tutkintooni sisältyvästä harjoittelusta. Matkan alkajaisiksi sain Kelalta viestin, että en enää kuulu Suomen sosiaaliturvaan, enkä saa käyttää EU-korttia, koska työskentelen ja maksan veroja ulkomailla.
No jopas kuulostaa omituiselta. Tilapäinen muutto ulkomaille (korkeintaan vuodeksi) ei katkaise kuulumista Suomen sosiaaliturvaan, ja Ruotsissa voi käyttää paikallisia sairaanhoitopalveluita, jos on Suomen Kelan piirissä. Olet ilmeisesti tehnyt pysyvän muuttoilmoituksen, ja Kela on tulkinnut, että olet muuttanut pysyvästi maasta? Tuolta välttyisi sillä, että tekee vain tilapäisen muuttoilmoituksen.

Kävin tästä aika monet keskustelut molempien maiden viranomaisten kanssa ja tein selväksi, että oleskelen vain 3 kk. Koska sain palkkaa = maksoin veroja Ruotsiin, niin en kuulunut enää sosiaaliturvaan. Tämä tuli itsellenikin isona yllätyksenä, mutta näin asia on. Ruotsalaista henkilötunnusta en saanut, mutta veronumero piti hakea. Koska henkilötunnusta ei ollut, piti hakea erikseen todistusta ruotsin sosiaaliturvaan kuulumisesta. Kaiken tämän burokratian kanssa kului koko 3kk.

5
Aasia / Pikkuletit kuituhiuksista Indonesiassa
« : 07.01.2019, 18:48:51 »
Onko teillä kokemuksia pikkulettien lattamisesta Indonesiassa? Entä kuituhiuksista?
Jos haluan platinablondit tai lähes platinablondit kuituhiukset omieni jatkoksi, kannattaako ne ostaa etukäteen Suomesta vai löytyykö niitä Indonesiasta? Mistä kannattaa kuituja ostaa tai missä kannattaa teettää lettikampaus Indonesiassa? Mitä kuidut ja letitykset maksavat Indonesiassa? Balillahan varmaan on muitakin blondeja turisteja, joten onko siellä blondia kuitua?

Aloitan 3 kk reissuni Jakartan kaupungista helmikuussa, mutta suuntaan pian Balin ja Lombokin suuntaan. Haluaisin laitattaa pään täydeltä lettejä platinablondin värisillä kuituhiuksilla höystettynä. Suomessa olen nähnyt lähinnä Cypershopin myyvän hiuskuitu puntteja (mitä tämä punttisanakin tarkoittaa?). Ne maksavat 10e. Tarvitsen niitä kuulemma 4-8, jotta saan koko pään täydeltä.

Afrikan Beninissä laitatin kuituhiuksista pikkulettikampauksen 35 eurolla kuituineen. Heillä ei mitään ihme puntteja ollut vaan vain yksi iso tuppo kuituhiusta. Valita sain mustasta ja kellertävästä hiekan vaaleasta. Otin mustan ja kuvittelin saavani siitä vain "highlightia". Tekotukkaa tulikin niin reilusti että muutuin mustatukkaiseksi kertaheitolla :D Paluumatkalla näin lentokentällä tän kuvan ja inspiroiduin: https://www.beautyalmanac.com/uploads/YSL%20Touche%20Eclat%20All-In-One%20Glow%20Foundation%20beauty.jpg

6
Lentomatkustus / Vs: Kokemuksia Norwegian'ista?
« : 07.01.2019, 18:18:50 »
Mulla on ollut vain positiivisia kokemuksia. Tv-uutisissa taidettiin mainita 3:ksi turvallisimmaksi lentoyhtiöksi (Finnair on ykkönen). (En tiedä lähdettä, kun ei aihe kiinnosta niin paljoa. Lentäminen on kuitenkin aina turvallisempaa kuin vaikka autoilu.) Ostin juuri heidän alesta 50:llä (ei sis laukkua a la 20e) lennon kesällä Espanjaan. Paluuta en ottanut, kun en ollut varma, haluanko palata :D Ei vaiskaan, en vain tiedä mistä ja milloin palaan :)

7
Yleinen / Vs: Sijaintisi NYT?
« : 11.12.2018, 18:10:15 »
Suomi. Kohta Benin, Afrikka.

8
Tuossa copypastaamassasi lakitekstissähän ongelmien lähteet lukevat. Espanjassa vapaaehtoistyön on oltava luonteeltaan altruistista (mitä työskentely jonkin asian saamiseksi vastikkeeksi ei mitenkään ole) ja sen pitää liittyä johonkin voittoa tavoittelemattoman yhteisön projektiin. Voittoa tavoittelevassa liikeyrityksessä (hostellissa) työskentely vastiketta vastaan on siis ilmiselvästi palkkatyötä, eikä vapaaehtoistyötä, vaikka palkka maksettaisiinkin muuten kuin rahana.

Siinä olet oikeassa, että EU-kansalainen ei tarvitse työlupia tehdäkseen palkkatyötä tai vapaaehtoistyötä Espanjassa.

Vero-ongelmat tulevat kuvaan siksi, että ansiotulotulojen verotusta ei tule voida kiertää maksamalla palkka osakkeina, tavarana tai muuten tarjoamalla vastike työstä taloudellisena etuna (majoitukset, ruuat yms.), ja siksi kaikki työnteosta vastikkeeksi saatava on yhtäläisesti veronalaista. Suomen verottajallakin on laskennallinen verotusarvo muun muassa omaan käyttöön tarkoitetulle kännykkäliittymälle, ja työsuhdeautoista ja -matkalipuista joutuu maksamaan tuloveron.

Workaway ei varmasti vastaa mistään lakiongelmista millekään osapuolelle. Valitettavan moni ilmoitus (muualla kuin Espanjassa) oli ilmiselvästi jonkin voittoa tavoittelevan liikeyrityksen "auttamista", korvauksena päivätyöstä ylläpito, mikä on aina kohtuullisen palkkatason alapuolella. Minusta tuollainen näyttää siltä, että yrittäjä ei vaan halua maksaa kohtuullista palkkaa työstä, joka yrityksen pyörittämiseksi on teetettävä.

Olisi siis kohtuullista hoitaa työsuhteet työsuhteina (mikä tuon siteeratun Espanjan lain tavoite on saattanut olla), vapaaehtoistyö vapaaehtoistyönä ja asumiset asumisina. Toimivalle yritykselle palkanmaksu on aivan kohtuullinen velvoite, työntekijä saa käyvän korvauksen yrityksen kassan lihottamisesta, valtio saa veronsa, ja edelleen luonnonsuojelun yms. todellisen vapaaehtoistyön teettäminen ei kompastu byrokratiaan.

Suosittelen siis reilun työsuhteen hakemista hostellin kanssa. Palkalla voi sitten maksaa surffaukset ja muut harrasteet.

Ongelma tuossa palkan maksussa on byrokratia. Työskentelin Ruotsissa ruotsalaiselle yritykselle kuukausipalkalla kolme kesäkuukautta. Kyse oli oikeastaan palkallisesta suomalaiseen tutkintooni sisältyvästä harjoittelusta. Matkan alkajaisiksi sain Kelalta viestin, että en enää kuulu Suomen sosiaaliturvaan, enkä saa käyttää EU-korttia, koska työskentelen ja maksan veroja ulkomailla. Koko kolmen kuukauden ajan tappelin Ruotsin viranomaisten kanssa oikeudestani sosiaaliturvaan Ruotsissa, joka siis laillisesti minulle kuului. Koska oleskelin maassa alle 6kk, en ollut oikeutettu Ruotsalaiseen henkilötunnukseen, vaan pelkästään verotusnumeroon. Tämän takia tarvitsin erillisen todistuksen sosiaaliturvaan kuulumisesta, jonka voin näyttää hoitohenkilökunnalle tarvittaessa. Pelkäsin, että skeittaan auton alle ja joudun itse maksamaan leikkauskulut. Tämä ajatus sai varovaiseksi.

Taisin viimeisellä viikolla Ruotsissa saada postitse päätöksen, että olen oikeutettu sosiaaliturvaan Ruotsissa. Laitoin saman tien takaisin ilmoituksen, että muutan takaisin Suomeen. Huvittavinta on, että sain vuoden päästä kesällä Ruotsin viranomaisilta vahvistuksen, että en enää kuulu Ruotsin sosiaaliturvaan. Olin ajat sitten saanut onneksi Kelalta vahvistuksen, että olen taas sosiaaliturvan piirissä täällä. Ruotsalaisilla oli kestänyt vuosi tajuta tämä. Käytännössä tämä tekee parin kuukauden mittaisen työskentelyn ulkomailla kannattamattomaksi, vaikka kyse olisi EU-maasta. Olisi kuitenkin kaikkien etu, että voisimme työskennellä ristiin EU:n sisällä.

Olin Espanjassa kaksi kuukautta heti Ruotsin perään ja työskentelin hostellissa. Kokemus oli yksi elämäni parhaista. Toki mietin näitä laillisuus- ja eettisyys-asioita. Toivoisin, että lainsäädäntö saataisiin päivitettyä nykyaikaan siten, että kaikki saisivat osuutensa ja kansainväliset kokemukset olisivat mahdollisia ilman tolkuttomia paperisotia. Suurimmassa osassa maailman maita tällaiset asiat eivät edes käy monilla mielessä. Tapaamani argenttiinalaiset, amerikkalaiset, espanjalaiset, aussit ja muut eivät paljoa näitä pohtineet. Me suomalaiset olemme tunnollisia. Se on toki hyvä asia. Ymmärrän ongelmat kilpailun vääristymisestä jne. Jatkossa teen töitä läppärin kautta Suomeen, vaikka oleskelisin ulkomailla. Se on ainakin laillista.

9
    Varmaankin se, että joutuvat maksamaan pakolliset verot vaikka olisit palkatta töissä, eivätkä kuitenkaan halua backpackereita hillumaan sinne työtä ja ruokaa vastaan ilman sopimusta. WorkAway-sivuston kautta noita paikkoja löytyy: https://www.workaway.info/

    Mitä veroja he joutuisivat maksamaan? Meinaatko ehkä näistä yösijasta/ruoasta joitakin laskennallisia veroja?

    Kyseinen uusi hostelli vaikutti siltä, että olisivat ottaneet minut sinne mielellään (mm. tekemään heille digimarkkinointia), mutta eivät tämän lakiongelman vuoksi ottaisi. Ehkä he eivät vain tiedä mitä laki sanoo asiasta? Toisesta hostellista en ole vielä saanut vastausta hakemukseeni.

    Olen Workaway-sivusta kuullut ja löysin muutamia muita vastaavia sivustoja (Worldpackers, Hosteljobs, Hosteltraveljobs ja  Volunteerbase) mutta mietin, että mitä eroa lakien kannalta on sillä, haenko paikkaa suoraan hostellista vai tuollaisen sivuston kautta. Nuo sivustot eivät varmaan ota mitään vastuuta työsopimusten laillisuudesta, vaan toimivat pelkästään työn välityspaikkoina.

    Netistä löytyy asiasta yllättävän huonosti, mikä toisaalta voi olla hyvä merkki. Olen saanut selville, että Espanjassa on laki vapaaehtoistyöstä, joka sallii seuraavan määritelmän mukaisen vapaaehtoistyön:
     
     
    Lainaus
    Definitions

    Volunteering is one of the main components of the Spanish third sector and is regulated by the National Law 6/1996, 15th January, on Volunteering Ley Nacional 6/1996, del 5 de enero, sobre Voluntariado. The law defines volunteering as the group of activities of general interest, developed by individuals, not carried out on the grounds of a labour, public service, mercantile or any other paid relationship. It must meet the following criteria:

    The activity must be of an altruistic and solidarity character;

     It must be freely chosen and not subject to any personal duty or legal boundary;

    It must be carried out without economic gain and without prejudice to the right of the volunteer to be reimbursed for any expenses s/he may incur while fulfilling their tasks;

    It must be developed through public or private non-profit organisations in the framework of a concrete programme or project.
    Voluntary activity that takes place in an isolated, sporadic or individual way, outside the framework of public or private non-profit organisations, or motivated by family relations or friendship, is expressly excluded from the concept of voluntary work in Spain
           
    Lähde: http://ec.europa.eu/citizenship/pdf/national_report_es_en.pdf
    Kokonaisuudessaan laki näkyi täällä: http://extranet.facilisweb.es/files/2896/file/ley_voluntariado_ingles.pdf

    Majoitus ja ruoka voidaan kai ymmärtää kulujen kattamiseksi, kun taas surffiopetusta voi olla vaikeampi selittää. Toisaalta Espanjan itsehallintoalueiden lait saattavat hieman poiketa tuosta. Lisäksi:

    Lainaus
    The National Law on volunteering (6/1996) also establishes rights and duties of volunteers. Among the rights, there are:

    The provision of information and training;
    The provision of insurance against accidents and illness;
    Adequate security and hygiene conditions;
    Reimbursement of expenses;
    An agreement between the organisation and the individual proving the nature and length of the activity undertaken, the rights and duties of the volunteering organisation and the volunteer, the number of hours committed by the volunteer, any necessary training of the volunteer, duration of the agreement, among others
    Toisaalta suullinen sopimus pitäisi olla ihan yhtä pätevä (ainakin Suomessa on) kuin kirjallinen. Vakuutus pitäisi olla kunnossa, kun on muutenkin matkavakuutus voimassa. EU:n kansalaisena EU:n sisällä vapaa työvoiman liikkuvuus myös ilmeisesti takaa vapauden työskennellä ilman erityistä lupaa (toisin kuin yleensä EU:n ulkopuolella). Siitä: http://ec.europa.eu/social/main.jsp?catId=457&langId=fi[/list][/list]

    10
    Lähetin parille hostellille Espanjaan hakemukset vapaaehtoistyöhön. Tekisin muutaman tunnin päivässä töitä yösijaa ja mahdollisesti aterioita tai surffiopetusta vastaan. Eräs uusi hostelli vastasi, etteivät ota minua heille töihin, koska "there is a legal problem about the work contract". Jäin miettimään, että mikä tämä legal problem on.

    Olen todella kiitollinen kaikesta informaatiosta koskien vapaahetoistyötä ja sen laillisuutta Espanjassa. Millä ehdoilla voin työskennellä ja saada katon pään päälle?

    11
    Aasia / Vs: Myanmar (Ex-Burma)
    « : 16.07.2017, 14:52:53 »
    Kävin Burmassa kahdestaan äitini kanssa viikon reissulla, jonka jälkeen olimme viikon Thaimaassa. Tämä oli siis muutama vuosi sitten, jolloin maa oli ollut avoinna turismille vasta pari vuotta. Olin itse vielä alaikäinen. Äiti oli käynyt paikan päällä vuotta aiemmin ja huomasi kovan kehityksen jo yhdessä vuodessa (esim. Lake Inlellä kalastettiin hassun näköisillä katiskasysteemeillä enää vain turistien viihdykkeeksi). Kävimme Yangoonissa, Baganissa ja Lake Inlellä, josta viimeisin oli oma suosikkini.

    - Nykyisin seuraavat kuvailemani asiat voivat olla jo jonkun verran muuttuneet, mutta tässä muutaman vuoden takainen kokemukseni.

    - Turvallisuus:
    Maa vaikutti todella turvalliselta turistille, koska rangaistukset ovat kovia, jos ulkomaalaiselle tehdään jotakin. Toisaalta (!) loppumatkasta kuulimme paikan päällä asuvalta ulkomaalaiselta, että asian kääntöpuolena, jos jotakin vakavaa tapahtuu turistille, niin et välttämättä saa hoitoa/apua. Esim. Jos jäät auton alle, niin sairaalat eivät välttämättä huoli sinua hoitoon, koska jos kuolet sairaalassa, he saattavat itse saada kuolemantuomion. Monet sairaalat siis mieluummin antavat turistin kuolla kadulle ja sanoa, etteivät ehtineet apuun. Tämä siis on  vain, mitä olemme kuulleet. En onneksi ole omakohtaista kokemusta, vaan matkamme sujui hyvin.

    - Terveys ja ruoka:

    Ruoka on halpaa. Tein virheen, koska join ihania maukkaita ja halpoja tuoremehuja Burmalaisissa ravintoloissa. Ilmeisesti tästä seurauksena sairastuin loppumatkasta salmonellaan. Lensin kipeänä Thaimaaseen, jossa ensimmäiset päivät makasin sängyssä. En pystynyt syömään mitään, ennen kuin äitini kävi ravintolassa tilaamassa "jotakin sairaalle tyttärelleen". Sikäläiset tiesivät tehdä riisikeittoa (vettä, riisiä ja pikkuisen mausteita yms., pääosin siis ihan vain riisivettä). Äitini, joka on lääkäri, olisi vienyt minut seuraavana päivänä tiputukseen, mutta ihan ihmeen kaupalla riisikeitto oli ainoa asia, mitä todella kykenin syömään. Oloni lähti paranemaan ja olin parissa päivässä taas jalkeilla. (Toki äiti antoi jotakin pillereitäkin, mitä hänelle oli sattunut mukaan, mutta vakuutuimme kyllä molemmat riisikeitosta. Etenkin, kun toinen tapaamamme matkalainen parani samalla tavalla kuultuaan vinkkimme.)


    - Eettisyys:
    Ihan järjetöntä boikotoida maata. Sen sijaan ehdottomasti boikotoi järjestettyjä matkoja. Kannattaa välttää verojen maksamista, koska ne menevät sotilasjuntan rahoittamiseen. Jos menet, suunnittele omatoimimatka.


    Lisäksi: Suosittelen vahvasti ottamaan selvää taksifirmasta Golden Harp: http://www.tourismtransparency.org/sites/default/files/Golden%20Harp%20Taxi.pdf
    He työllistävät entisiä poliittisia vankeja, jotka muutoin eivät voisi työskennellä juuri missään. Extra plussaa siitä, että he näyttivät meille mm. demokraattisen puolueen päämajan ja kertoivat todella mielenkiintoisia tarinoita omista kokemuksistaan. Eräs kuskimme sanoi, että hän ei enää pelkää mitään, koska häntä on kidutettu ja hän on kokenut niin hirveitä asioita.  Hän myös mm. vei meidät eräälle aukiolle ja kertoi, että btw opiskelijat osoittivat täällä mieltään hallitusta vastaan, kunnes sotilaat tulivat ja ampuivat parikymmentä mielenosoittajaa. Kyseinen taksikuskimme oli itse paikalla, mutta pääsi sillä kertaa pakenemaan.



    - Kulttuuri:
    Todella mielenkiintoinen kohde. Oli myös erikoista olla maassa, jossa ulkomaalaiset olivat todella harvinainen näky. Ihastelimme Swedagon Paya kultaista temppelia Yangonissa. Otimme kuvia temppelistä, kuin perus turistit. Kohta kuitenkin sikäläiset turistit tulivat ottamaan kuvia meistä ja poseeraamaan kanssamme. Länsimainen ihminen oli isompi nähtävyys kuin kultainen temppeli. Etenkin blondi tukkani sai suurta ihastelua, mikä oli toki ihan imartelevaa, mutta aika hämmentävää. Monissa paikoissa olin todella ensimmäinen vaaleahiuksinen ihminen, jonka sikäläiset olivat koskaan tavanneet.


    Eräs buddhalaismunkki totesi minulle ja äidilleni, että olemme varmasti eläneet edellisen elämämme hyvin, koska olemme saaneet syntyä "rikkaiksi länsimaisiksi". Tämä tietysti tuntui todella omituiselta kommentilta. Tavallaan aika surullista.


    Nykyisin minulla on burmalainen munkki FB-kaverina, mikä on melko hassua sekin. Tapasimme kyseisen nuoren munkin kylläkin Thaimaassa, jossa hän kuulemma opiskeli. En tosin ole juuri pitänyt muuten yhteyttä.

    Kuten sanottu Burma kehittyy kovaa vauhtia. Muutaman vuoden takaisiin kokemuksiin kannattaa siis suhtautua sopivalla epävarmuudella :)

    12
    Aasia / Vs: Kaakkois-Aasian matkabudjetti
    « : 16.07.2017, 14:14:36 »
    Mahtavaa! Todella hyödyllisiä vastauksia! Matkakuume nousee

    13
    Kiitos viestistä UsvaAuer! Tietysti kuulen mielelläni kaikki hyvät näkökulmat, vaikka ei omaa kokemusta olisi. Mielenkiintoisia pointteja :)

    14
    Tuli mieleeni udella, että onko täällä Göteborgissa paljonkin kaltaisiani pallontallaamisesta pitäviä Suomalaisnuoria kesällä? Olen täällä itse harjoittelussa Ruotsalaisessa firmassa. Tavallaan ihan sattumalta päädyin tänne.

    15
    Pohjoismaat / Vs: Onko totta: ei eväitä laivalle?
    « : 10.07.2017, 23:09:29 »
    Mulla ainakin oli kun lähdin ruotsinlaivalla interreilille viime kesänä   ;D Viking Line

    16
    Pohjoismaat / Vs: Göteborg?
    « : 10.07.2017, 23:08:11 »
    Olen asunut täällä Göteborgissa nyt reilun kuukauden ja kaksi kuukautta vielä edessä. Teen töitä Ruotsalaisessa yrityksessä kesän ajan.

    On todella tullut yllätyksenä kuinka ihana kaupunki Göteborg on! En tuntenut paikkaa ennenstään oikeastaan ollenkaan. Ihmiset ovat ystävällisiä ja hieman Suomea sosiaalisempia. (Fun fact: olen saanut kolmet ihan ystävälliset treffipyynnöt keskustan kadulla paikallisilta...???)
    Suomen tasamaahan tottuneena minulle tuli täytenä yllätyksenä, että asun kukkulan laella. Lenkille on vaikea lähteä, kun tietää, että paluumatka on ekstrarankka  :D

    Todella nättiä ja viihtyisää. Paljon kauniita rakennuksia, puistoja ja puutarhoja. Jonkun verran näkyy luksusautoja enemmän kuin mitä olen Espoossa tai Turussa havainnut. Kulkuyhteydet todella näppärät kävellen, bussilla tai ratikalla. Helsinkiin tottuneena kuvittelin kaiken olevan kauempana, koska asukasluku on samaa luokkaa. Nyt kuitenkin tuntuu, että tämä kaupunki on joko todella fiksusti rakennettu tai erityisen kompakti.

    Suosittelen Lisebergin lisäksi ottamaan ratikan Delsjölle uimaan ja toiseen suuntaan ratikalla Slottskågenille ja Botaniska Gardenille. Slottskågenilla on huhujen mukaan jopa pigviinejä! (Hyvä syy tulla Göteborgiin :D) Saaristossa kannattaa toki myös käydä. Sinne pääsee ratikalla keskustasta ja sitten hyppää lauttaan.

    Sain itseasiassa vuokraemännältäni To do-listan, jonka sisältöä voin ehkä tarvittaessa enemmänkin avata :) Edellä mainitut olen jo kokenut, lukuunottamatta Slottskågenia. Kaikki kuitenkin puhuvat ja suosittelevat tätä suurta metsää/puistoa, joten olen pitkään suunnitellut esimerkiksi juoksulenkin sijoittamista sinne,.

    Julkisessa liikenteessä voi maksaa bussikortilla (joita kai saa joistakin kioskeista) tai Västtrafikin To Go-kännykkä-äpillä (tosin vaatii tietysti netin). Lippu aikuiselle maksaa 26kr eli n.2,6e.

    Update 16.6.: Pigviinit bongattu! Kävin pitkällä juoksu/kävelylenkillä Slottskogenilla. Oli kyllä mukavan oloinen paikka. Pitäisi ehdottomasti tehdä joku piknik reissu sinne!

    17
    Suunnittelen muuttoa Espanjaan syksyksi, jotta oppisin kielen ja voisin palata suorittamaan kandini loppuun (kyllä, kauppatieteiden kandini riippuu espanjan taidoistani). Jos en saa nykyiseltä työnantajaltani etätöitä, niin ajattelin hakea hostelleihin töihin. Ensisijaisesti tekisin digimarkkinointia majoitusta ja mahdollisesti ruokaa vastaan.

    Millaisilla ehdoilla olette työskennelleet hostelleissa? Montako tuntia työtä vaiko jokin urakkapalkka? Kauanko olette työskennelleet samassa paikassa? Oletteko saaneet vastineeksi katon pään päälle vai myös aterioita vai rahaa vai kenties vaikka surffiopetusta vai mitä? Kuulisin mielelläni kokemuksianne :)

    18
    Ajattelin syksyksi muuttaa Espanjaan, jotta oppisin kielen, pääsisin läpi pakollisista espanjan kursseista ja saisin kandin paperit. (Tämä kuulostaa hassulta, kun ottaa huomioon, että opiskelen markkinointia. Tällä hetkellä lähes kaikki muu on kunnossa, mutta en saa aloittaa viimeistä espanjan kurssia ennen kuin läpäisen kaksi edellistä tenttiä.)

    Mitä kaupunkeja suosittelisitte? Olen käynyt vain Barcelonassa ja hehän puhuvat enemmän kataloniaa. Rakastan merta, aurinkoa ja surffaamista. Olen avoin erilaisille ympäristöille.

    19
    Jos muuten saat duunin ulkomailta, niin suosittelen hakemaan asuntoa Facebookin kautta. Itse postasin asunnon tarpeestani viiteen eri FB-ryhmään ja sain parissa päivässä 25 tarjousta. Toki kesäksi opiskelijakaupunkiin oli helpompi muuttaa, mutta kannattaa silti varmaan kokeilla.

    20
    Jyka: Viisumikysymys on todella hyvä huomioida. Sitä en tullut ajatelleeksi. Oli kuinka epätasa-arvoista tahansa, niin ilmeisesti Pohjoismaalaiselle tämä on helpompaa kuin monille muille kansallisuuksille. Ja voinhan minä pysyvästikin muuttaa, mutta sitä on aika vaikea ennustaa.

    Milletre:
    Kysymys on enemmän yleismaallinen kuin niinkään, että olisin heti muuttamassa. Mietin vain, että millaisia kokemuksia muilla on erilaisista maista ja josko saisin niistä uusia ideoita. Minne itse muuttaisit? Minne et ainakaan asettuisi? Pikku-saarien suhteen voin varmaankin samaistua ajatuksiisi :)

    Henkilökohtaisesti asuisin mieluusti suunnilleen Helsingin kokoisessa tai suuremmassa kaupungissa, mutta ei se ole mitenkään ehdoton kriteeri. Vuodenajoilla ei niin väliä... Noh ehkä ihan pelkkä tropiikki käy pitkästyttäväksi, vai? Kulttuurista rakkain kokemukseni on ollut Portugalin Ericeirasta. Tosin se on pieni surffikylä, jossa tuskin viihtyisin pitkään yhtäjaksoisesti. Kokemus on kumminkin piirtynyt syvälle rintaan tunteena, että tänne minä kuulun. Sen perusteella, mitä Australiasta tiedän ja sikäläisiä tunnen, niin kuvittelisin viihtyväni Australiassa. Sen sijaan pelkään, että en jaksaisi Amerikkalaista kulttuuria pitkään. Kiva, kun ihmiset ovat sosiaalisia, mutta Suomalaiseen rehellisyyteen ja suorasanaisuuteen tottuneena se vaikuttaa liian teennäiseltä pidemmän päälle. Tosin kokemukseni rajoittuu kahteen viikkoon Kaliforniassa ja kuulemiini tarinoihin. Eli miksipä en kokeilisi? Elintason suhteen olen tietyissä rajoissa avoin. Ei tarvitse Suomen elintasoa vastata.

    Päivätyöasia ei pitäisi olla ongelma, koska tavallinen kokopäivätyö ei ole ikinä tuntunut omalta ja olen urani alussa.  Olen lähesvalmis kandi ja tällä hetkellä digimarkkinoinnin harjoittelussa/kesätöissä Ruotsissa. Eli tämän hetkinen työnkuvani sopisi myös etätöihin tai pätkätyöprojekteihin. Todennäköisesti hankin toisen tutkinnon vielä. Yrittäjyyskin kiinnostaa.

    Sivuja: [1] 2