Näytä kirjoitukset

Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.


Aiheet - pettter

Sivuja: [1]
1
Tätä asiaa olen aina välillä hieman miettinyt ja nyt sitten päätin kysyä, täällä tyhmien kysymysten osiossa.

Eli siis, missä eri maissa tai kaupungeissa saa juoda ulkona kaljaa tai muita alkoholijuomia? Itseäni kiinnostaisi erityisesti Euroopan maat.

Suomessa kun ainakin käytännössä saa juoda kaljaa ulkona. Ja ainakin täällä Helsingissä tuntuu olevan ihan yleinen tapa mennä kesäisin johonkin puistoon tai rannalle tai kallioille pussikaljalle. Epäilisin, ettei monessakaan maassa näe ihan vastaavaa. Toissakesänä reilasin ympäri Eurooppaa käyden yhteensä kymmenessä eri maassa, ja monessa noista maista join muutaman kaljan ulkona, joko jossakin syrjäisessä puistossa istuen tai sitten kadulla kävellen. Välillä tuli mietittyä, että onkohan tämä nyt ihan sallittua. Tallinna on ainoa paikka, jossa poliisit ovat tulleet sanomaan, ettei ulkona saa juoda, mutta mitään sakkoa en saanut. Millaisia näkemyksiä, kokemuksia tai faktoja muilla on tästä asiasta?

2
Joillekin tämä varmaan saattaa kuulostaa melko tyhmältäkin kysymykseltä, mutta itseäni on monesti reissuilla mietityttänyt, että kuinka paljon sitä viitsii illalla juoda kaljaa, jos on vielä menossa nukkumaan hostellin dormiin?

Tietenkin silleen, ettei sentään kompuroi tai mitään vastaavaa ja että pitää suunsa kiinni ettei höpöttele mitään jne. Menee siis kiltisti nukkumaan ja käyttäytyy muutenkin suht fiksusti, mutta kyllähän ihmisestä huomaa sen jos se on päissään.

Monestikaan reissuilla en sen kummemmin viitsi kaljotella, mutta välillä sitä tulee jonkin verran otettua baarissa tai jossakin ulkona. On hieman tyhmää joutua miettimään, että viitsiikö sitä vielä ottaa yhden kun on kuitenkin vielä menossa dormiin. Haittaako se paljonkin muita? Olen koittanut itselleni perustella, että kun ne muut ovat kerta valinneet dormin, niin hyväksyvät sen, että siellä on erilaisia ihmisiä, ja monestihan porukat käy iltaisin baareissa jne. Itselläni ei mene edes kovinkaan myöhäiseksi kun palaan hostellille.

Ei tämä nyt tietenkään mikään maailman suurin pulma ole, mutta monesti olen reissuillani tätä asiaa miettinyt, niin ajattelin kysästä muiden mielipidettä. Mitä te ajattelette jos dormiin tulee joku kännissä?

Sivuja: [1]