Näytä kirjoitukset

Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.


Viestit - Annimaa

Sivuja: [1] 2
1
Onkos kellään kokemusta siitä, miten ääkköset laitetaan nimissä rzd:n lippuja ostaessa? Laitetaanko ä=ae ja ö=oe vai ihan vaan a ja o? Näissä kun on lentolipuissa ainakin toisinaan variaatioita. Ei kuitenkaan haluaisi reissun menevän pieleen pienen muotoseikan takia.

Blondi ei näe missä kohdin tuolla sivustolla näkyy se e-lipun merkintä 3P eri junien kohdalla. Vai onko se nykyään toi @-merkkinen-info paikanvalintakohdassa? Siinä on ainakin kerrottu elektronisesta rekisteröinnistä.

Minulla oli viime viikolla yhdessä Rzd:n junalipussa ä=a ja toisessa ä=ae. Kummastakaan ei tullut mitään ongelmaa. Viime viikolla sain myös sen selville, että jos "vähän" sotkee lipussa olevien omien tietojen kanssa niin niitä voi käydä vaihtamassa asemalla noin 244 ruplan hintaan oikeiksi.

E-lippu hommaa en ymmärtänyt ollenkaan, mutta turistejen kanssa tuntuvat katsovan asioita sormien välistä tai sitten eivät jaksaneet alkaa vääntämään asioista ilman yhteistä kieltä. Mutta e-lipun voi käydä vaihtamassa asemalla automaatilla (minkä kielen saa vaihdettua engalnniksi) ihan normilipuksi. Eli se on ehkä paras vaihtoehto.

2
Yleinen / Vs: Kokemuksia nettimatkatoimistoista
« : 13.04.2015, 14:49:08 »
Erehdyksessä tulin ostaneeksi eticket.fi:stä lentoliput (eli ostin liput ja sitten vasta googletin mitä paikasta sanotaan). Lentoni oli kaksi päivää ostamisesta ja paluu siitä kaksi päivää myöhemmin. Mitään hämminkiä ei ollut, mutta en uskallataisi ostaa kyseisestä firmasta lentoja muuta, kuin parin päivän päähän sen verran huonoja kokemuksia tuntuu ihmisillä olevan firmasta.

3
Minä otin syksyllä vuosiviisumini Evrikkalta Imatralta. Edellisestä Venjän vierailustani oli vierähtänyt jo vuosia ja minulla oli uusi passikin. Mutta hyvin Evrikka järjesteli viisumin minulle. Lähetin kaikki paperit ja passin postitse Imatralle. Itse hain kulttuuriviisumia ja hyvin se on nyt kahdella Venäjän reissullani toiminut.

En tiedä onko virallinen ohje/sääntö ettei vuosiviisumia oikeasti voisi saada jollei ole vuoden sisällä käynyt Venjällä, koska osalla viisumifirmoja vaaditaan tuota, mutta ehkä loput firmoista lahjoo jonkun, että kaikki halukkaat saa vuosiviisumin.

4
Eurooppa / Vs: Moskova
« : 21.02.2015, 09:22:54 »
Moskovassa vieraillessani otin muutaman tärpin matkakohteiksi  Moskvitskablogista: http://moskvitska.blogspot.fi/ Blogi taitaa olla myös ainoa Suomalainen blogi tällä hetkellä missä keskitytään Moskovaan. On siellä juttua myös Venjästä ja venäläisistä.

5
Eurooppa / Vs: Moskova
« : 04.02.2015, 18:09:52 »
Kävin Moskovassa tuossa viime viikolla. Tykkäsin paikasta niin paljon, että ajattelin seuraavallakin matkallani mennä Moskovaan.

Kaikki oli kivan halpaa. Alennusmyynnit olivat juuri loppumassa, joten kaikki oli todella halpaa normaalejen ihmisten kaupoissa. Sitten oli erikseen kaikki rikkaiden liikkeet...

Lenin oli edelleenkin kuollut. Metrolla ei ollut yhtä idiootti helppoa liikkua, kuin Pietarissa, mutta suhteellisen simppeliä. Venäjän lähihistorian museosta löytyy Terijoen hallituksen ja Neuvostoliiton ystävyys ja avunanto sopimus. Vitriinissä on myös jotain Neuvostoliiton propaganda lehtisiä Suomalaisille sotilaille talvisodan ajalta. Koska en ymmärrä Venäjää jäin minulle epäselväksi missä valossa asia oikein esitettiin. Museo oli kumminkin tosi hyvä ja siellä oli joka salissa englanniksi informatiivinen teksti salin jutuista. 
Kävin myös
-Gulag museossa mikä oli pieni ja hyvä museo.
-Kosmonautti museossa mikä on hyvä jos avaruus jutut kiinnostaa.
-Suuren isänmaallisen sodan museossa, missä olin joistakin asioista hyvin eri mieltä sen kanssa miten asiat esitettiin.
-Kahdessa desingkorttelissa eli artplayssa ja Flaconissa. Molempiin olisin voinut mennä parempaan aikaan käymään.
-Kristus Vapahtajan katedraalissa, jossa oli silloin tapahtuma. Johon liittyin ikonin suutelu.


6
Eurooppa / Vs: Pietariin halvalla Helsingistä
« : 04.02.2015, 17:51:49 »
Pietarissa on tällä  hetkellä myyntirajoitus zetoneissa, metropoletteja myydään vain kaksi kerrallaan - tämä aiheuttaa säännöllisesti jonoja lipunmyyntitiskeille, joten ostathan zetonisi etukäteen, jos kiirehdit palatessasi esimerkiksi aamuallegroon.

Rajoitusta ei ole enää. Ostin toissa päivänä kolme zetonia kerrala  :o

Jos sinulle sattuu käymään niin hassusti, että myöhästyt aamuallergosta, et saa yhtään rahaa takaisin käyttämättä jääneestä lipusta.... :-[

7
Eurooppa / Vs: Pietariin halvalla Helsingistä
« : 11.01.2015, 21:11:55 »
Vr laski halvimpien Allergo matkojen hintoja. Nyt Pietariin voi päästä junalla parhaimmillaan 29 eurolla.

8
Yleinen / Vs: Montako maata vuodessa?
« : 25.12.2014, 18:04:13 »
Tänä vuonna kävin Virossa, Turkissa, Ruotsissa ja Venäjällä. En taida olla yhtään cool näiden kohteitteni kanssa tällä forumilla  ;D Ruotsissa kävin sentään Uumajassa  :)

9
Muutin Vantaalle. Alkoi tulla jatkuvasti hostaus pyyntöjä. Otin Puolaisia luokseni. Toiset kommentoivat minun olleen mukava ja keksineen kaikkea kivaa, mutta olivat järkyttyneitä, kun asuin niin kaukana Helsingistä.... En missään vaiheessa ole väittänyt profiilissani asuvani Helsingissä vaan Vantaalla ja kaverit eivät tiedostaneet että Tikkurila on 5km päässä kotoani mistä löytyy juna-asema. Eikä kentällekään ole täällä, kuin 10km, mutta Helsinkiin onkin sitten enemmän matkaa.

Heidän kommentinsa karkotti kaikki hostauksen pyyteliät, mutta ei oikeasti haittaa. Niitä tuli aiemmin ihan hirveästi. Nyt olen saanut vuoden sisällä yhden.

10
Eurooppa / Vs: Pietariin halvalla Helsingistä
« : 11.11.2014, 12:35:21 »
Tuli testattua nuo Lux Express bussit. Tosi mukavasti meni matka. Tulin Pietarista Helsinkiin ja perillä oltiin puolisen tuntia aikataulusta edellä. Matkustajia oli vain noin 15 henkeä, joten tilaa oli kivasti.

Kuskille ei tarvitse näyttää lippua. Pelkkä passi riittää. Netti toimi minusta paljon paremmin, kuin vr:n netti junissa. Jos katsoo  siltä näytöltä elokuvia niin niissä tuntuu olevan oletuksena Venäjäksi dubbaus, mutta sen saa ihan alkuperäiskielelle jos vähän tajuaa näppäillä ruutua.

Ajattelin mennä uudestaakin bussilla, mutta miten tuo Baltiskaja-aseman aluea on turvallinen keskellä yötä. Kun menisin alunperin tulla takaisin sillä kahdentoista aikoihin yöllä lähtevällä bussilla, mutta jäin sitten yöksi Pietariin, kun vähän epäilytti lähtöpaikka ja aika. Eikä se aseman alue näyttänyt seuraavana päivänä ihan sellaiselta seudulta missä haluaisi mitenkään pitkään hengailla yöllä/myöhään illalla.  Eli onko se alue turvallista seutua silloin keskellä yötä? (Minua on siis säikytelty yöllisen Pietarin vaaroista äskettäin)

11
Eurooppa / Vs: Kokemuksia Istanbulista?
« : 08.02.2014, 11:38:45 »
Tuli käytyä viime viikolla Istanbulissa. Ihan mukava reissu, mitä nyt oli ihan helvetin kylmä. Olin kyllä katsonut sää tiedotuksia ennakkoon ja ottanut sen mukaisesti vaatteita mukaan. MUTTA en ollut tiennyt että Istanbulissa suurimmassa osassa museoissa, kaupoissa, kahviloissa ja baareissa on käytänössä lähes sama lämpötila, kuin ulkona, koska on niin mukavaa pitää kaikki ovet auki ja ehkä mahdollisesti koko etuseinäkin auki. Suomessa pärjäisin mainiosti niissä samoissa vaatteissa +8asteessa päivän kaupungilla, sillä välillä pääsee lämpiämään, kun käy kaupoissa  tai kahviloissa olemassa.

Istiklal kadulla tuntui olevan harva se päivä joku "tilanne" joka vaati paikalle muutaman bussilastillisen mellakkapoliiseja. Minusta nämä "tilanteet" vaikuttivat pieniltä rauhanomaisilta mielenilmaisuilta. Suomessa olisi paikalle ilmaantunut yksi poliisi partio (jos sitäkään), mutta Istanbulissa paikalle tuli ne muutama bussilastillinen mellakkapoliiseja...

En jaksanut matkaseuralaiseni kanssa tunnettujen basaarejen myyjiä, tinkimistä ja tyrkyttämistä. Onneksi onnistuimme löytämään tiemme Kadiköy tiistai markkinoille. Halpaa, jännempi valikoima, kuin turistikohteissa ja myyjät eivät todellakaan jaksa tyrkyttää turisteille tuotteitaan, kun paikka on täynnä paikallisia. Me taidettiin olla ainoat turistit noilla markkinoilla.

Matkustimme kerran taksilla matkan aikana. Kävimme Rahmi Koç museossa (tekniikka museo) ja vaikka museo oikein mainostaa nettisivuilla, että sinne helppo päästä julkisella liikenteellä niin se, että sinne menee joskus ehkä puolen tunnin välein bussi ei ole minun mielestäni "hyvät kulkuyhteydet".  Mietimme ennakkoon mitä taksimatka voisi maksaa ja kysyimme autoon astuessaan kuskilta arviota matkan hinnasta. Kuski arvioi matkan hinnaksi noin 35liiraa. Loppujen lopuksi matka maksoi 36liiraa eli ihan hyvä arvio. Matkustimme siis Fındıklı ratikka pysäkin lähetyviltä tuonne museoon. Matka oli noin viitisen kilometriä.

Rahmi Koç museo on käymisen arvoinen tekniikka museoista pitäville. Täällä hyväksyttiin myös Suomalainen opiskelija kortti  :) Toisin kuin Dolmabahçen palatsilla. Mutta oli sekin ihan mukava paikka ja sisäänpääsy palatsiin ja haaremiin oli ilmeisti nyt sesongin ulkopuolella 20liiraa vähemmän, kuin kesäälä. Kesällä sisäänpääsy oli kuulema ollut 60liiraa, mikä on jo aika paljon.

Majoituimme Stray Cat Hostelliin. Mukava paikka. Hyvä sijainti vähän matkan päässä Taksimilta ja lähellä juuri tuota Fındıklın ratikka pysäkkiä. Paikka ei sovellu eläinallergisille, sillä hostellissa on kissoja. Henkilökunta oli mukavaa ja auttavaista. Netti ei toimi tosin hyvin huoneissa, mutta alakerran aulassa se toimii mainiosti.

12
Eurooppa / Vs: Puola, tuo ihanien elämysten maa?
« : 10.07.2012, 20:21:26 »

Itse museohan on ilmanen???, ellei ota sitä opaskierrosta, ite ainakin tykkäsin mennä rauhassa.
Auschwitzin ja Birkenaun välillä kulkee myös ilmainen bussi, joten jos on aikaa tsekattaa molemmat.


Auschwitz on ilmainen, mutta Auschwitz I ei pääse kello 10:00-15:00 ilman maksulliselle kierrokselle menemistä. Niihin kierrosryhmiin voin liittyä siellä paikan päällä, mutta ne englannin kieliset kierrokset maksaa 30zlotia opiskelijalta ja 40 muilta ja kun ne matkat tulee maksamaan melkein 20zlotia alkoi tuo Crawov toursin reissu houkuttaa. Paikan päällä kadutti, sillä jos oltaisiin omatoimisella reissulla jouduttu huonon oppaan ryhmään oltaisiin vaan voitu jättäytyä pois ryhmästä ja kierrellä omatoimisesti. Nyt piti ehättää matkatoimiston bussiin mukaan. Kestihän sillä matkat onneksi vähemmän aikaa.

Itsekkin suosittelisin nyt jälkiviisaana tuota omin päin paikkaan tutustumista.

13
Eurooppa / Vs: Puola, tuo ihanien elämysten maa?
« : 02.07.2012, 11:12:09 »
Nyt on Puolan reissu takana. Hieno reissu.

Menomatkalla mentiin lentokentältä junalla Varsovan keskustaan ja sieltä sitten jatkettiin Krakovaan. Juna oli aika täynnä, mutta oli siellä vapaita paikkoja. Kyseessä oli TLK juna jossa matkustimme kahdeksan hengen loosseissa. Ilmaistointia ei tietenkään ollut ja ilman muuttuikin kopissa hyvin äkkiä hyvin huonoksi. Ikkunaa ei voinut kunnolla pitää auki, koska siitä tuli liikaa vetoa naama menosuuntaa istuville, onneksi raikkaampaa ilmaa sai pitämällä kopin ovea auki. Junalippu maksoi vain noin 60 zlotya. Paluumatkalla mentiin perjantaina aamupäivästä express junalla joka maksoi noin tuplasti ennemmän. Matka kesti yhtä kauan suurin piirtein experss junalla, kuin TLK junalla, mutta express juna oli ilmastoitu. Ja onneksi olikin sillä perjantai oli hellepäivä. Matkan hintaa kuului myös yksi juoma. Kun otin kivennäisvettä sain oman puolen litran puollon enkä pikkulasillista.

Viimeisenä päivänä kiertelimme pitkin Varsovaa ja onnistuimme vaeltelemaan vähän liian kauaksi juna-asemalta ja tietenkin siinä tuli kiire. Sitten saavuimme kamalalla kiireellä keskusrautatieasemalle. Siellä sitten havaitsimme missään ei ole oikein kunnon opasteita sille raiteelle mistä lentokentälle menevä juna menee. Kyseltiin tosi monelta apua ja aika harvat osasivat auttaa. Johtui ehkä siitä, että tuo yhteys oli niin uusi. Lopulta oikea raide löytyi. Ei oltaisi kyllä löydetty ominpäin. Kiireellä oli varmasti osuutta asiaan  :D

Krakovassa kaikki meni hyvin. Auswitch vierailu tosin oli aika pettymys. Erehdyttiin ottamaan Cracow toursin kautta reissu, kun se ei maksanut opiskelijalle, kuin 65zlotia. Opas Auswitchissä oli niin huono, ettei sitä jaksanut kuunnella, tuntui myös siltä että edettiin ihan liian nopeaa tahtia. Ilma oli ihan liian hyvä tällaiseen paikkaan tutustumista varten ja tuli vain sellainen olo, "että ihan kivahan niiden juutalaisten on ollut täällä". Olen myös ehkä käynyt liikaa Kiasmassa sillä huoneet täynnä ihmisen hiuksia/kenkiä/matkalaukkuja yms. tuntuivat vain nykytaideteoksilta.


14
Eurooppa / Vs: Puola, tuo ihanien elämysten maa?
« : 18.06.2012, 20:12:40 »

Maanantai ja perjantai varmasti täyttää junat normaalia täydemmiksi joten jos varman istumapaikan haluaa niin etukäteen ostettu lippu IC-junaan (tai TLK-junan 1-luokkaan) on varma vaihtoehto joskaan ei halvin, lippuja voi siis etukäteen ostaa tuolta -> http://intercity.pl/en/
Halvemmissa junissa paikan saanti on sitten enemmän arpapeliä/onnea/kyynerpäätaktiikkaa.

Meidän lennon pitäisi olla Varsovassa 09:00. Olen katsellut noita junien aikatauluja ja 10:50 lähtisi juna Krakovaan. Tähän lienee ihan realistiset mahdollisuudet keritä, vai onko Varsovan kentälle mahdollisuudet jumittaa liian pitkäksi aikaa?

15
Eurooppa / Vs: Puola, tuo ihanien elämysten maa?
« : 16.06.2012, 19:51:31 »
Minäkin olen matkaamassa Krakovaan 25-29.6. Lennämme Varsovaan ja tulemme sieltä junalla Krakovaa, koska kaikki Krakovaan menevät lennot oli huonoihin aikoihin tai aivan liian pitkällä vaihtoajalla. Ajateltiin käydä Auswichissä ja Wavelissa. Sitten ajateltiin ottaa crazy guidesilta tai vastaavalta Trambantin kyydissä kommunisti henkinen kierros Nowa Hutaan. Tähän aikaa on varmaan aikasta paljon turisteja liikenteessä, vai? Entäs junat onkohan maanantai aamuna yhdentoista paikkeilla Varsovasta Krakovaan ja perjantai aamupäivällä Krakovasta Varsovaan menevät junat hyvin täynnä?

Sitten me haluttaisiin käydä syömässä maitobaarissa, mutta vähän jänskättää tuo Puolan kieli. Sankarimatkajaa Krakovassa kirjassa on jotain perussanastoa maitobaariin ja ajattelin käyttää jos Venäjällä hyväksi havaittua "kirjoita paperille mitä haluat"-metodia. Selviäähän sillä maitobaarissa?

Olisi ihan kivaa saada käsiinsä myös kartta missä on merkitty noita raitiovaunujen ja bussejen reittejä. Onko niitä ihan helposti saatavilla turisti-infoissa?

Jos Firewood haluaa niin voidaan nähdä Krakovassa. Käydään vaikka yhdessä maitobaarissa, pääset nauttimaan Oululaisesta teekkariparin seurasta  ;)

16
Baltian maat / Vs: Tallinna
« : 29.06.2011, 17:52:33 »
Tuli taas käytyä Tallinnassa.

Kävin Ahaa tiedekeskuksessa. Ahaa-keskus on sinällää tosi pieni, mutta siellä tämän vuoden loppuun asti "Dialoog pimeduses" rata. Dialoog pimeduses on tarkoitus tutustuaa elämään sokeana. Radan alussa saadaan valkoiset kepit käteen ja opas. Opaat on kai kaikki oikeastikkin sokeita. Ainakin meidän opas oli sokea. Sitten mennäänkin ihan pimeisiin huoneisiin joissa päästää vierailemaan puistossa, veneessä ja kahvilassa. Kahvilassa voi euron kolikoilla ostaa pientä syötävää tai juotavaa. Opas huolehtiin omasta ryhmästää koko kierroksen ajan ja kahvilassa voidaan jutella oppaan kanssa elämästä sokeana.

Radan läpi menemiseen menee noin tunti. Minä ja poikaystäväni saatiin oppaaksi Suomenkielen taitoinen nainen. Joka pahoitteli meille huonoa Suomen kieltään, koska on opiskellut sen vain tv:stä.  :D

Dialoog pimeduses oli meistä todella vaikuttava kokemus ja todella hienosti toteutettu. En tiedä miten usein Ahaa keskuksessa on noita Suomenkielen taitoisia oppaita paikalla, enkä tiedä löytyykö joiltakin oppailta sitten englannin taitoa, joten ehkä tätä voi ennakkoon tiedustella. Tosin kyllä sen radan kiertää Vironkin kielellä opastettuna. Tulepaahan ennenmmän yllätyksiä  :)

Ahaa-keskus löytyy Vapauden aukiolta, kun menet alas aukiolta. Se kun on tehty maan alle. Ahaa-keskuksessa saa opiskelija alennuksen myös Suomalaisella opiskelija kortilla.

17
Eurooppa / Vs: Pietariin halvalla Helsingistä
« : 18.08.2010, 14:52:06 »
Sattuuko olemaan tietoa onko noista metsäpaloista haittaa pietarissa?
Tuossa 2 viikon päästä ollaan pietariin menossa 3 vuorokaudeksi.

Olin viime viikon Pietarissa, eikä siellä mitää savua näkynyt. Enemmän näin savua lähtöä edeltävänä sunnuntaina Helsingissä. Tämän päivän hesarin mukaan metsäpalot ovat alkaneet sammua.

Matkustin siis viime viikon maanantaina 9.8 Pietariin. Tennispalatsin luona oli ennen kahtatoista paikalla vain yksi iso bussi ja yksi pikku bussi. Mentiin isolla bussilla, kun se oli passelisti lähdössä ja maksettiin 18€. Pikku bussi oli lähdössä 14:00 ja se olisi maksanut 25€. Molempien ikkunassa luki lähtöajat, mutta ne olivat Pietarin ajassa. Sain siltä pikku bussi firmalta käyntikortinkin josta löytyy firman puhelinnumerot ja ilmeisesti firma lähtee aina Helsingistä 14:00 (Suomen aikaa) ja lähtee Pietarista 22:30 (Pietarin aikaa)

Iso linja-auto oli hyvä. Tuuletus toimi mainiosti, mikä oli erittäin jees niillä helteillä. Saatiin oikeat maahantulo kortitkin jo ihan alkumatkasta käteen ilman erikseen pyytämistä.

18
Varusteet ja pakkaaminen / Vs: Minkä rinkan ostan?
« : 18.08.2010, 14:38:49 »
Itse shoppailin pari viikkoa sitten rinkan niinkin tasokkaasta kaupasta, kuin Biltema  :D Maksoin siitä 19,90€ ja sain rahoilleni vastineeksi 50litran rinkan, mikä ei ulkoisesti näytä niin jumbolta, kun jotkut vastaavat koko luokan rinkat. Samalla kauppa kierroksella meninkin Anttilaan missä kaikki jäljellä oleet (Haglöfs) rinkat oli -70% eli tässä tapauksessa biltemankin rinkkaa halvempia.

Tämän Bilteman rinkka on kakkos rinkkani, sillä en viitsinyt viikon reissulle rainata mukana isoa Haltin green 75litran rinkkaa. Alun perin lähdin ostamaan vaan 40litran rinkkaa, mutta bilteman rinkan saa remmeillä kurottua aika pieneen kokoon. Näyttää melkein repulta, eikä rinkalta, kun yläkannen kytkee pohjan remmeihin. En usko kumminkaan yhteisen tulevaisuutemme kestävän yhtä kauaa, kuin mitä minun ja haltin rinkkani elämä on kestänyt (10vuotta takana, eikä nähtävillä kulumisjälkiäkään).

19
Eurooppa / Vs: Euroopan uugee eli underground mestat
« : 26.07.2010, 19:58:49 »
Suomen UG mesta on varmaan Kallio  :D

20
Eurooppa / Vs: Pietariin halvalla Helsingistä
« : 26.07.2010, 18:26:19 »
Kävin tänään (tiistaina) vähän tutustumassa tähän bussia asiaan kello yhden aikaan ja tennispalatsin vierestä löytyi minibusseja mitkä olivat lähdössä kahden ja kolmen aikoihin Pietariin (tulkitsin ikkunassa olevan kelloaika lapun tarkoittavan lähtöaikaa). Isoja linja-autoja en nähnyt matkaavan Pietariin. Mutta ehkä ne ovat lähteneet jo aiemmin.

Sivuja: [1] 2