Minun vuoteni ennen reissua

 (Luettu 8930 kertaa)

Henwii

  • Aloittelija
  • Viestejä: 17
    • Profiili
Minun vuoteni ennen reissua
« : 17.10.2012, 15:37:04 »
Tästä se lähtee. Olemme ystäväni kanssa pitkään etsineet ajankohtaa, jolloin voisimme toteuttaa yhdessä ensimmäisen reissumme. Tähän asti esteenä ovat olleet opiskelujen suorittaminen sekä armeijan saaminen pois päiväjärjestyksestä.

Itse kotiuduin armeijasta tämän vuoden heinäkuusssa ja löysin itselleni vakituisen työpaikan. Samalla tajusin sen tosiseikan, että nyt minulla on todellinen mahdollisuus alkaa suunnitella Aasian matkaa, jota on niin kauan pyöritelty, muttei vielä toteutettu. Otin ystävääni(joka asuu tällä hetkellä Ruotsissa) yhteyttä, ja olimme asian kanssa samalla aaltopituudella. Nyt se reissu tehdään!

Suunnitelma: vuoden 2013 lokakuussa otamme hatkat Bangkokiin, josta matka jatkuu lähimestoja tutkien. Reissun aikana tavoitteena tutustua tarkemmin Laosiin sekä Lake Tobaan Sumatralla. Tämän tarkemmin emme ole vielä reissua suunnittelleet. Vai tarvitseeko edes sen enempää suunnitella? Kotiinpaluu tapahtuu joulukuun alussa, eli kahden kuukauden reissusta on kyse.

Koska olen ensikertalainen, on kaikki reissuun liittyvä uutta ja ihmeellistä. Siksi haluan jakaa ihmetyksen aiheet täällä muiden palstalaisten kesken. Tulen päivittämään tätä topicia sitä mukaan, kun asiat lähtevät rullaamaan. Vinkkejä/kommentteja siis saa ja pitää antaa! Niitä tosiaan tullaan tarvitsemaan.


Henwii

  • Aloittelija
  • Viestejä: 17
    • Profiili
Vs: Minun vuoteni ennen reissua
« Vastaus #1 : 17.10.2012, 15:42:59 »
Ensimmäinen suunnitelun aihe on se tärkein, eli matkakassan pohtiminen ja sen toteuttaminen. Sovimme ystäväni kanssa, että marssin lähiviikkoina pankkiin ja perustamme tilin, johon siirrämme palkastamme joka kuukausi erikseen sovitun summan. Tämä sopii hyvin molemmille, koska tässä diilissä ei tule lipsahduksia, kun molemmat vahtivat toisiaan. Lisäksi meidän tulot eivät hirveästi eroa, joten diili on reilu ja kannattava.

Olen itse huono säästämään, joten matkakassan kerääminen vaatii pieniä elämänmuutoksia. Alankin nyt pitämään kirjaa menoistani, jotta turhat ostokset saadaan kuriin. Rahaa kohtaan stressi on aika kova, mutta taas toisaalta olen intin jälkeen parin kuukauden aikana satsannut muun muassa uuteen telkkariin, hifk:n kausikorttiin ja vaatteisiin yms. Näitä kun rupeaa laskemaan, niin puhutaan jo yli tuhannesta eurosta. Eli ei kai se säästämine tulekaan muodostumaan niin mahdottomaksi? Virikkeet ja viihdykkeet saavat jäädä.

Tavoitteeksi olemme asettaaneet pyöreästi sellaiset 3000e, joka kattaa siis kaiken reissun liittyvän, poislukien matkatarvikkeet, jotka hommataan erikseen. Kuulostaako järkevältä?

illusia

  • Tonnitallaaja
  • Viestejä: 1 778
    • Profiili
    • http://www.illusiafinland.blogspot.fi/
Vs: Minun vuoteni ennen reissua
« Vastaus #2 : 17.10.2012, 19:50:44 »
Tuo säästötili on hyvä idea. Jos summa ei ole suurensuuri, säästöä kertyy ikään kuin huomaamatta, raha kuluisi joka tapauksessa, useimmiten turhuuksiin. Meidän "noitakerhomme" keräsi niinkin pienellä summalla kuin 10€/kk yhteisen pitkän viikonlopun Vilnassa. Yhdessä säästetty summa riitti matkoihin, majoitukseen ja useimpiin ruokailuihin. Puolet porukasta (3) jatkoi säästämistä ja nyt on kasassa jo reilut 1500€, eli pian on aika tehdä uusi reissu, kunhan yhteinen vapaa ajankohta löytyy.
http://www.illusiafinland.blogspot.fi/
Törkeän täynnä elämää
- Ismo Alanko -

Henwii

  • Aloittelija
  • Viestejä: 17
    • Profiili
Vs: Minun vuoteni ennen reissua
« Vastaus #3 : 17.10.2012, 22:45:40 »
Tuo säästötili on hyvä idea. Jos summa ei ole suurensuuri, säästöä kertyy ikään kuin huomaamatta, raha kuluisi joka tapauksessa, useimmiten turhuuksiin. Meidän "noitakerhomme" keräsi niinkin pienellä summalla kuin 10€/kk yhteisen pitkän viikonlopun Vilnassa. Yhdessä säästetty summa riitti matkoihin, majoitukseen ja useimpiin ruokailuihin. Puolet porukasta (3) jatkoi säästämistä ja nyt on kasassa jo reilut 1500€, eli pian on aika tehdä uusi reissu, kunhan yhteinen vapaa ajankohta löytyy.


Niinhän se taitaa oikeasti mennä, että rahaa kertyy yllättävän paljon pienilläkin teoilla. Tähän liittyen unohdin mainita toisenkin säästämismetodin, mitä kokeilen ihan testailumielessä. Tietokonepöydällä on lasipurkki, mihin laitan kaikki lompakkoon kertyneet pikkuhilut. Voin myöhemmin kertoa, kuinka paljon tällä menetelmällä kertyy rahaa.

papuwokki

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 148
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: Minun vuoteni ennen reissua
« Vastaus #4 : 18.10.2012, 07:10:58 »
Rahan kertyminen riippuu aina ajasta. Jos vuosi aikaa säästää 10€/kk tekee 120€, tuolla saa tehtyä tallinnan risteilyn kerran vuoteen. 3000€ jos yhteensä pitää säästää niin se on 125€/kk/hlö. Ei ole hääppöinen summa vaikka vähän lisäisittekin määrää vaikka 150€/kk/hlö ja sillä saisitte jo 20% eli 600€ koko budjettiin lisää.

Henwii

  • Aloittelija
  • Viestejä: 17
    • Profiili
Vs: Minun vuoteni ennen reissua
« Vastaus #5 : 18.10.2012, 13:26:03 »
Rahan kertyminen riippuu aina ajasta. Jos vuosi aikaa säästää 10€/kk tekee 120€, tuolla saa tehtyä tallinnan risteilyn kerran vuoteen. 3000€ jos yhteensä pitää säästää niin se on 125€/kk/hlö. Ei ole hääppöinen summa vaikka vähän lisäisittekin määrää vaikka 150€/kk/hlö ja sillä saisitte jo 20% eli 600€ koko budjettiin lisää.


Tuo 3000e on siis per lärvi. Pahoittelut, etten tuonut sitä selkeästi esille. Eli säästöt menevät lähelle 300e/kk.

papuwokki

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 148
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: Minun vuoteni ennen reissua
« Vastaus #6 : 18.10.2012, 14:37:28 »
Rahan kertyminen riippuu aina ajasta. Jos vuosi aikaa säästää 10€/kk tekee 120€, tuolla saa tehtyä tallinnan risteilyn kerran vuoteen. 3000€ jos yhteensä pitää säästää niin se on 125€/kk/hlö. Ei ole hääppöinen summa vaikka vähän lisäisittekin määrää vaikka 150€/kk/hlö ja sillä saisitte jo 20% eli 600€ koko budjettiin lisää.


Tuo 3000e on siis per lärvi. Pahoittelut, etten tuonut sitä selkeästi esille. Eli säästöt menevät lähelle 300e/kk.

No ei tuo 250-300€/kk ole myöskään iso summa eli ei muuta kun töihin ja rahaa laittamaan tilille.


nikkonen

  • Aloittelija
  • Viestejä: 2
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: Minun vuoteni ennen reissua
« Vastaus #7 : 22.10.2012, 11:14:58 »
Mahtava aihe blogille! Sopisi varmaan minullekin, saisi ajatukset järjestykseen ja matkan lähestyminen pysyisi koko ajan mielessä.

Henwii

  • Aloittelija
  • Viestejä: 17
    • Profiili
Vs: Minun vuoteni ennen reissua
« Vastaus #8 : 27.10.2012, 21:31:33 »
Mahtava aihe blogille! Sopisi varmaan minullekin, saisi ajatukset järjestykseen ja matkan lähestyminen pysyisi koko ajan mielessä.


Juuri näiden asioiden takia perustin tämän topicin. Seuraavat päivitykset kirjoitan tilipäivänä, jolloin katson, miten paljon säästöön saadaan ja kuinka paljon lasipurkkiin on päätynyt ropoja.

Henwii

  • Aloittelija
  • Viestejä: 17
    • Profiili
Vs: Minun vuoteni ennen reissua
« Vastaus #9 : 12.11.2012, 23:19:44 »
Noniiin!

Matkan suunnittelu on lähtenyt paremmin käyntiin kuin uskalsin odottaa. Palkkapäivänä hieman jännitti, paljon pystyn laittamaan rahaa sivuun kaikkien laskujen ja muiden välttämättömien maksujen hoitamisen jälkeen. Seuraavalla kerralla ei sitten tarvitse jännittää, sillä pystyin helposti laittamaan sen pari sataa säästöön ilman, että edes pahemmin kirpaisi. Mulla on itseasiassa kolme erilaista tapaa säästää.

Palkkapäivänä siis rahaa sivuun niin paljon kuin pystyy. Tämän lisäksi mulla on tuo aiemmin mainitsemani lasipurkki, mihin heitän kaikki lompakkoon kertyneet hilut. Yllättävän paljon on sinnekin rahaa kertynyt muutamassa viikossa! Suunnilleen kympin viikkotahdilla mennään. Hilujen lisäksi sinne on uponnut kaikki pullorahat ja pari vitosen seteliä, jotka löytyi vaatekaapista farkkujen taskusta.

Kolmas liittyy myös mun pankkitiliin. Pyrin siihen, ettei tilini ehdi mennä nollille ennen seuraavaa palkkapäivää, ja kaikki tilille jäänyt raha menee matkakassaan. Nyt sinne jäi 70 euroa. Eli kaiken kaikkiaan mulla jäi säästöön ensimmäisen kuukauden aikana pyöreästi 300e, eli suunnitelmassa on pysytty. Planeetat taitaa tosiaan olla kohdallaan, sillä tämän lisäksi sain puhuttua itseni irti kuntosalijäsenyydestä, mikä rasitti mun taloutta reilut 70 euroa kuussa. Oon nopeasti oppinut, että kaikki tällaiset pikku jutut helpottaa matkakassan keräämistä huomattavasti.

Mun matkakuumetta ei laskenut yhtään se, että mun yks vanha kaveri kävi asiakkaana mun työpaikalla ja kerto lähtevänsä ihan vastaavanlaiselle reissulle tässä kuussa. Argh! No, nyt on ainakin joku, jolta saa sitten hyviä vinkkejä myöhemmin.

Mä oon miettinyt, että voisin myös aloittaa kohta tavaroiden hankkimisen (rinkka yms.), koska sekin auttaisi pitämään maalin, eli lähtöpäivän kirkkaana mielessä. Mitkä muut asiat on sellaisia, joita kannattaisi alkaa hoitamaan/suunnitelemaan jo hyvissä ajoin?

Typhon

  • Vieras
Vs: Minun vuoteni ennen reissua
« Vastaus #10 : 13.11.2012, 00:21:18 »
Tuohon matkakassan säästämiseen pitää ottaa kantaa. Itse koin halvimmaksi muuttaa takaisin vanhempien nurkkiin sen 8kk:n ajaksi sivarin jälkeen mitä rahaa keräsin. Ihan ilmaiseksi en kuitenkaan asua pystynyt vaan maksoin minäkin vuokraa. Pistin jonkinlaisen kuukausibudjetin jossa perusmenojen jälkeen 50-100€ mahdollisille ylimääräisille kuluille. Sain säästöön 700-800€ kuukaudessa. Erillistä tiliä en perustanut vaan kirjasin tulot ja menot excel-taulukkoon jolloin pysyin laskuissa siitä paljonko on kasassa reissukassaa.

Mä oon miettinyt, että voisin myös aloittaa kohta tavaroiden hankkimisen (rinkka yms.), koska sekin auttaisi pitämään maalin, eli lähtöpäivän kirkkaana mielessä. Mitkä muut asiat on sellaisia, joita kannattaisi alkaa hoitamaan/suunnitelemaan jo hyvissä ajoin?

Varustekilpaan liittyen; jos luet esmes Kansainvälisen seikkailijan tai jonkin muun trävelläys-opuksen ja sen mukaan intoudut hankkimaan tavarat niin harkitse uudestaan. Itse noudatin sitä kuin muslimi rukoushetkiä ja helposti sai yli 45 litran edestä tavaraa mukaan. Rinkan koko on yksi mitä kannattaa miettiä. Siitäkin on eriäviä näkemyksiä. Riippuu oletko minimalistinen reissaaja vai kuljetat puolta omaisuuttasi mukana. Toiset pärjää alle 30 litraisella repulla missä vain, kun toisille ei 60 litraakaan riitä.

Oma reissu on vajaan 2 viikon päästä ja tällä hetkellä tavaramäärä vähentynyt ~ 25 litraan 40 litran repussa ja olkalaukkuun. Ja nyt ollaan kuitenkin menossa Pohjois-Kiinaan talvella. Kuumissa mestoissa pärjäisin vähän yli puolella tavaramäärästä. Jos omistat monitoimiveitsen, riippumaton, ea-kamat ja ompelutarvikkeita sekä jesaria vaatteiden lisäksi, niillä pärjää luultavasti jo pitkälle. Tropiikissa toki hyttysverkostakin hyötynsä.
Kamat varsinkin uutena nielee isot summat. Kysele kavereilta jos saisit settiä lainaksi.
« Viimeksi muokattu: 13.11.2012, 00:26:23 kirjoittanut Typhon »

Henwii

  • Aloittelija
  • Viestejä: 17
    • Profiili
Vs: Minun vuoteni ennen reissua
« Vastaus #11 : 27.12.2012, 23:22:36 »
Perkele!

Viime viestistä on aikaa, ja tähän on syynsä.

Mä jotenkin kuvittelin, että tämä vuosi ennen matkaa sujuisi kuin ruusuilla tanssiminen ja kaikki menis putkeen. Ja mitä vielä? Ensin mulla hajos tietokone(tästä syystä en ole kirjoitellut), minkä jälkeen duunissa hävisi kihlasormus. Tähän, kun lisätään vielä kaikki jouluhässäkät niin voin todeta, että rahaa on mennyt ja matkakassa on pysynyt entisellään.

Ei ole helppoa ei. Toivottavasti nämä takaiskut eivät jatku. On onneksi jotain hyviäkin uutisia. Tää mun Ruotsissa asuva matkakumppani kävi Suomessa ja saatiin suunniteltua matkaakin eteenpäin ja mehusteltiin tulevaa reissua. Kyllä tää tästä!

Hens

  • Reissaaja
  • Viestejä: 23
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: Minun vuoteni ennen reissua
« Vastaus #12 : 02.01.2013, 13:53:34 »
Tsemppiä uuteen nousuun! Ei kannata lannistua, ehkä tässä tulee vielä kuukausia, jossa pystyt laittamaan enemmän säästöön, esim. lomarahat? Seurailen mielenkiinnolla.
“Do not follow where the path may lead. Go instead where there is no path and leave a trail” – Ralph Waldo Emerson-

Henwii

  • Aloittelija
  • Viestejä: 17
    • Profiili
Vs: Minun vuoteni ennen reissua
« Vastaus #13 : 13.01.2013, 01:13:19 »
Tuli vähän avauduttua edellisessä viestissä. Kyllä söi miestä nuo mainitsemani takaiskut, mutta nyt kurssi on saatu käännettyä ylöspäin.

Todetaan kuitenkin vielä, että on itsessänikin vikaa ollut huonon tuurin lisäksi. Joulukuussa rahaa tuli käytettyä entiseen malliin, eli sorruin visan vinguttamiseen ja arjen pikku hemmotteluun.

Yhden asian tein kuitenkin helvetin hyvin. Nimittäin painoin älyttömästi duunia. En kieltäytynyt ekstratunneista, kun niitä tarjottiin ja lisäksi suostuin tekemään muutamia vuoroja, mitkä oli tarjolla saikulle jääneiden työkavereiden ansiosta. Tämä tuotti käytänössä sellaisen lopputuloksen, että joulukuun palkasta mä  pystyin laittamaan matkakassaan kivuttomasti 400, koska sain 500 euroa enemmän kuin marraskuussa! Tästä jäi tosi hyvä fiilis.

Eikä tää tammikuukaan pahasti ole alkanut. Vuoden ensimmäisen päivän jälkeen mulla oli 10 päivän duuniputki, eli dollarit silmissä painetaan menemään jatkossakin. 

Henwii

  • Aloittelija
  • Viestejä: 17
    • Profiili
Vs: Minun vuoteni ennen reissua
« Vastaus #14 : 26.02.2013, 00:25:31 »
Hiljaiselon jälkeen nostetaan ketjua ylös. Niin ja jatähän hiljaisuuteen on yksinkertainen selitys: eipä ole ollut ihmeellistä sanottavaa! Viikot ovat kuluneet töissä, ja matkan eteen olen vain kerännyt sitä massia.

Matkakassassa on kasvanut tasaiseen tahtiin ja eka tonni on saatu rikki, saa onnitella! Tässä arjen keskellä olen alkanut tajuamaan, että kesä ja sen jälkeinen matka tulevat yllättävän nopeasti vastaan. Mitkä ovat ensimmäisiä asioita, joita minun pitäisi alkaa hoitamaan?

Niin ja lentolipuista piti kysyä. Milloin ja mistä kannattaa ostaa, jotta saa halvimmilla? Mitä asioita kannattaa ottaa huomioon? Bangokiin olisi siis tarkoitus lentää lokakuun alussa ja palata joulukuussa

Morris on acid

  • Himoreissaaja
  • Viestejä: 112
    • Profiili
Vs: Minun vuoteni ennen reissua
« Vastaus #15 : 26.02.2013, 05:32:50 »
Tama on ollut ihan kateva lentolipun etsinnassa http://www.skyscanner.net/

Viisumin voisit hommata noin kk ennen matkaa, helpoimmalla paasee, ellei sulla oo jo valmiiksi jatkolentoa pois Thaimaasta.
Kaksi pankkikorttia kannattaa olla. Itsellani hajos molemmat kortit viime syksyna, joten kokemus opettaa. Western Union on toki viimeinen oljenkorsi, jos sulla on kotona joku joka pystyy lahettamaan rahaa.

Mutta taallapa sita ollaan edelleen Thaimaan perakylilla 9 kk jalkeenkin:) Tervetuloa!
It is better to travel well than to arrive. -Buddha

Heri

  • Reissaaja
  • Viestejä: 49
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: Minun vuoteni ennen reissua
« Vastaus #16 : 26.02.2013, 06:57:47 »
Onnea tonnin rikkoutumisesta!

Mietiskelit, etta mitas sitten nyt pitaisi alkaa hoitelemaan. Annanpa kullanarvoisen muistutuksen. Rokotukset!! Itse ihan kokonaan Afrikkaan lahtiessa meinasin unohtaa homman ja hilkulle meni, tosin onneksi sain kaiken hoidettua ajallaan. Kannattaa myos tsekata Malaria-jutut laakarilta!

Tuo pankkikortti-idis on mielestani must! Olen mestari niita havittelemaan, joten kahden sijasta kannan itse asiassa kolmea korttia. Yhdella tileista on enempi rahaa, kahdella hatavara jos paakortti sattuu katoamaan. Ja tietysti nettipankkitunnukset mukana. Kolme korttia voi olla jo vahan liioittelua monille, parillakin varmasti parjaa! Varsinkin kun reissaatte kahdestaan.

Itse kerasin muuten pikkuhiluja kolmelitraiseen Bacardipulloon. Vajaa neljasataa oli kun sitten hilasin yli 600 10-senttista sisaltaneet pullon pankkiin laskettavaksi :D

Tsemppia saastamiseen ja suunnitteluun. Aika menee yllattavan nopeasti ja kohta jo huomaattekin seisovanne Helsinki-Vantaalla miettien, etta mihin se aika oikeen sujahti :D

Henwii

  • Aloittelija
  • Viestejä: 17
    • Profiili
Vs: Minun vuoteni ennen reissua
« Vastaus #17 : 01.04.2013, 13:31:50 »
Noniin, nyt alkaa reissu konkretisoitua! Me nimittäin ostetaan lentoliput tässä lähipäivinä :P Ollaan saatu rahaa sen verran hyvin kasaan ja löydettiin lentoliput Bangokiin kohtuulliseen hintaan. Törkysen hyvä fiilis!

Samalla mun pitäisi käydä pankissa hommaamassa yksi uusi maksukortti, minkä lisäksi olen läheisten suosituksista päättänyt hakea luottokorttia siltä varalta, että jotain yllättävää sattuu.

Aikalailla tasan kuusi kuukautta reissuun, ja just tällä hetkellä näyttää hyvältä. Kesä kolkuttelee ovella ja kaikennäköstä  vois suunnitella, mutta täytyy olla luja! Tänä vuonna ei voi tehdä perinteisiä, ja kiertää monia festareita, koska kaikki se raha on pois syksyltä. Provinssi saa jäädä mun osalta ainoaksi tapahtumaksi. Ei mulla ole duunissakaan ehtinyt kertyä lomia kuin reilun viikon verran, joten se kyllä pitää mut hyvin arjessa kiinni.

Niin joo, pitäisi soittaa lääkäriin ja varata aika rokotuksiin. Ja puuttuvia kamojakin pitäisi alkaa tsekkaamaan. Huhhu, vähän aikaa sitten tuntui, ettei muuta tarvitse tehdä kuin kerätä hissukseen rahaa, mutta nyt pitääkin jo alkaa hoitamaan asioita kuntoon. Nyt tuntuu ekaa kertaa siltä, että elämäni reissu alkaa todellakin lähestyä.

Henwii

  • Aloittelija
  • Viestejä: 17
    • Profiili
Vs: Minun vuoteni ennen reissua
« Vastaus #18 : 05.04.2013, 22:28:25 »
Nyt ottaa aivoon. Luulimme, että nyt iskettiin kultasuoneen, kun löysimme Malaysia Airlinesin kautta alle 600 euroon meno-paluu tiketit. Ehditiin olla jo ihan fiiliksissä, mutta varatessamme lippuja pamahti esille teksti:

"Huomautus! Olemme pahoillamme, mutta tarjouksia ei annetulla hinnalla ole enää saatavissa. Alkuperäinen hinta oli 3270 EUR. Uusi hinta on 3501 EUR. Jatka, jos hyväksyt päivitetyn hinnan."

Siis mitä helvettiä? Ei kai auta muu kuin etsiä uudet tiketit.

Henwii

  • Aloittelija
  • Viestejä: 17
    • Profiili
Vs: Minun vuoteni ennen reissua
« Vastaus #19 : 05.04.2013, 23:00:34 »
Noniin! Loppu hyvin kaikki hyvin. Lennot löyty kuuteen sataan ja reissu on nyt edessä. Huikee fiilis!