Serranon perheen jäljissä (sk)

 (Luettu 17924 kertaa)

anssku

  • Reissaajaguru
  • Viestejä: 464
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: Serranon perheen jäljissä (sk)
« Vastaus #40 : 24.06.2013, 15:26:20 »
24.6.13 klo 13.37 Madrid



Makoilen täällä hohtavan valkoisissa lakanoissa omassa huoneessamme pikku pensionaatissa. Onhan se ylellistä päästä oikeaan sänkyyn ja omaan rauhaan nukkumaan parin epämääräisissä paikoissa pelkällä ilmapatjalla nukutun yön jälkeen.

Vietimme Madridin kentällä reilu 12 tuntia. Ei se mikään kummoinen kenttä ollut, paljon hienompia on tullut nähtyä, mutta sopihan tuo kodiksi yhden yön ajaksi. Kalle löysi illalla lopulta netinkin, kuten varmaan lukijat pystyivät päättelemään blogini ilmestymisestä. Se toimi tietyllä suppealla alueella ja sitä ei mainostettu mitenkään. Infon setä vain sanoi ”tuolla kellarikerroksessa joskus toimii netti.” Epämääräistä! Maksullisia langattomia oli tietenkin enemmänkin saatavilla ja kaikilla aivan poskettomat hinnat. Muistaakseni 5 e puoli tuntia. Eihän tuossa tietenkään sitten kannata missään mainita, että ilmainenkin yhteys on, koska kuka sitten enää käyttäisi maksullista. Vesiautomaatista voisin myös antaa myönteistä palautetta kentälle. Pitkä miinus sen sijaan tulee olemattomista tuoleista. Delhin kentällä esimerkiksi on nojatuolinurkkauksiakin, joissa voi löhöillä ja pistorasiat tietokoneelle ovat saatavilla. Siellä on myös tuoleja, joissa pääsee lähes makuuasentoon. Tuolta kentältä noista tiloista ei löydetty edes tavanomaista jakkaraa. No, toisaalta mieluummin laitoimmekin patjan lattialle kuin olisimme yrittäneet istualleen nukkua, mutta alkuillasta olisi ollut mukava istuskella muualla kuin kivilattialla.

Koko iltana tai yön aikana kukaan ei häiriköinyt meitä, kukaan ei ylipäätään noteerannut meitä mitenkään. Äkkiseltään kuitenkin aamulla 5.35 virka-asuinen setä tuli sanomaan ”buenos dias” ja jotain käsittämätöntä. Vilkaisin kelloa ja totesin, että eiköhän ne 9,5 tunnin yöunet alakin riittämään ja samahan tästä on nousta. Olivatkohan vartijat yön aikana aina välillä vilkaisseet meitä valvontakameroistaan ja tuohon aikaan aamulla saaneet viimein vedettyä johtopäätöksen ”eipä noilla taida olla lentoa mihinkään, kai ne pitäisi käydä potkimassa ylös?” 

Kun olimme suorittaneet pikaiset aamupesut ja syöneet vähän aamupalaa, (vain eväsjämiä: pähkinöitä,suklaata ja korpun tapaisia leipäsiä) aurinko ilmaisi olemassa olonsa ensimmäisillä hailakoilla säteillään. Aamunvalo on täällä hyvin kuultavaa ja ensin vain taivas valostuu, etenkin kaupungissa näyttä rakennusten varjoissa aluksi hämärältä. Valonmäärän lisääntyminen kävi yhtä äkkiä kuin aina ennenkin, mutta lämpö jostain syystä vitkutteli. Edellisenä aamuna saattoi riisua hupparin jo 8 jälkeen, mutta tänään vielä 9 tienoilla oli hyvin viileää. Kun lähdimme lentokentältä puoli seitsemän aikoihin polkemaan kohti keskustaa, lämpö oli vain 11 astetta ja kädet olivat nopeasti pikku kohmeessa. Vaikka Madrid on jonkinlaisella tasanteella, ikään kuin korkean ja pitkän dyynin päällä, johon mahtuu muitakin lähistön kaupunkeja, loivia mäkiä oli silti mukavasti. Nyt nuo mäet olivat sikäli tervetulleita, että keho lämpeni niitä ylöspäin ponnistellessa.

 Edellispäivän tie sekoilut tuoreessa muistissa, päätimme suunnata vain opasteiden mukaan kohti Madridin keskustaa. Heti ensimmäisessä liittymässä neljä tietä näyttivät menevän keskustaan, vaikka kaikki haarautuivat eri suuntiin. Valitsimme sen, joka saattaisi mahdollisesti olla olematta moottoritie. Jollakin oli ollut tällainen näkemys. Kyllähän se kuitenkin vilkkaaksi moottoritieksi paljastui. Suuntasimme kuitenkin rohkeasti autojen sekaan, sillä emme keksineet muutakaan vaihtoehtoa. Eilen olimme saaneet illasta pyöräillä moottorikaistoja lentokentälle kaikessa rauhassa kenenkään puuttumatta asiaan. Nyt kuitenkin poliisit ilmestyivät jälleen kuin tyhjästä! He pysähtyivät erääseen moottoritien liittymään odottelemaan, että lähestyisimme heitä. Jätimme pyörät kauemmaksi parkkiin ja Kalle lähti kartan kanssa jututtamaan poliiseja. Poliisit eivät olleet yhtään osanneet sijoittaa meitä kartalle! Eipä se siis ihme, ettei täällä itse osaa kartoilla suunnistaa, kun eivät osaa paikalliset poliisitkaan. Ongelma on, että on mahdoton tietää missä milloinkin on kartalla menossa jos teiden numeroita ei aina paikan päällä ole mainittu. Paikallisina nämä kytät osasivat kuitenkin neuvoa meidät oikealle tielle. Se lähti aivan selkämme takaa muutaman metrin päästä. Tuo oli taas ”via servicio” eli jonkinlainen huoltotie, ja se muuttui pian koko kaupungin läpi  kulkevaksi leveäksi, mutta hitaaksi valtatieksi. Tie kulki useiden asuinalueiden läpi, mutta aivan viivasuoraan, joten suunnistaminen oli naurettavan helppoa. Noin 1,45 minuuttia meiltä meni pyöräillä hotellimme, minne ei kyllä vielä tuolloin päässyt sisällä. Törmäsimme ovella suomalaisiin, jotka totesivat ”hyvä paikka muuten, mutta huone on homeessa ja olemme vähän sairastuneet siitä.”
(nyt sitten saimme saman huoneen kuin noilla suomalaisilla tytöillä, mutta ei täällä mielestämme haise homeelle)

Meidän piti melkein kolmisen tuntia tappaa aikaa puistoissa ja ravintoloissa. Haimme kaupasta aamupalaa ja menimme syömään sitä puistoon aurinkoiselle penkille. Ilma oli hieman lämpenemässä, mutta vieläkin vähän hytisin kylmästä, lämpö oli tuolloin 16 asteen luokkaa. Puisto oli jonkinlainen koirapuisto, vaikka sitä ei edes ollut aidattu mitenkään. Ihmiset päästivät siellä koiransa juoksemaan irrallaan ja eräs piski yritti koko ajan kerjätä minulta leipää. Noita monenmoisia hauvoja oli hauska seurailla, kun ne innokkaasti pyörivät toistensa ympärillä tai haistelivat joka puunjuuren.

Nyt keittelemään ruokaa puistoon.

anssku

  • Reissaajaguru
  • Viestejä: 464
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: Serranon perheen jäljissä (sk)
« Vastaus #41 : 24.06.2013, 22:13:51 »
Klo 20.24

Kirja, kirja, kirja. Jos näin kutsun, rynnistäisiköhän jostain esiin suomen kielinen kirja? On jo pitempään ollut tämä ”vapaa-aika” vähän tylsää, kun ei ole ollut lukemista. Siksi on tullut kirjoiteltua tätä blogiakin näin innokkaasti. Onhan siinä pieni mahdollisuus, että seuraavassa hostellissa olisi kirjahylly ja siellä minua odottamassa mikä tahansa suomenkielinen teos. Kohtahan se matka on lopussa, mutta olisi mahtavaa jos olisi vielä näille muutamalle illalle luettavaa ja lentokentälläkinhän se on aina parasta ajankulua.

Ajelimme äsken päämäärättömästi pyörillä. Lähdimme summassa tiettyyn suuntaan, kiertelimme siellä ja lopuksi vasta paikallistimme itsemme kartalle. Tuli käväistyä Itä-Madridissa ja lopulta aivan ydinkeskustassakin. Hita oli kuin piparkakkutalo koko kylä, sitä vastoin Madrid on omalla säröisemmällä tavallaan kaunis. Kaiken keskiö oli kyllä viimeisen päälle laitettua, mitä nyt kaiken ihmismassan takaa pystyi näkemään, mutta kaupungin reunamilla on mukavasti tiettyä rosoisuutta. Mukavasti täällä on kaikenlaisia pikku aukioita penkkeineen ja puistoalueita. Keskusalue oli kyllä uskomatonta matkamuisto putiikki, kahvila ja ravintola tykitystä. Ihmisvilinä oli niin kovaa virtaa, että hyvä jos pyörillä sekaan pystyi tunkemaan. Kävimme kurkkaamassa Palacio realin ja sen takaisen Almudenan katedraalin, jotka ovat selvästi kovimpia nähtävyyksiä täällä, tietenkin Pradon taidemuseon lisäksi. Tosin vielä tiheämpi ihmismeri oli ostoskaduilla kuin noiden nähtävyyksien ympärillä, joten siitä voisi päätellä shoppailun ja ravintoloissa istuskelun olevan kuitenkin Madridin suurimpia vetonauloja. Yöelämä kai täällä on hyvin vilkasta, emme ole sitä vielä menossa katsastamaan, mutta ehkä jokin ilta.

Olimme tyytyväisiä, ettei pensionaattimme ollut noilla täysin tukkoisilla kaduilla. Nyt kuitenkin katsoimme, että huominen hostellimme onkin juuri tuonne hässäkkään päin, No ehkä se ei aivan ytimessä ole. Sinänsä olisi kyllä ollut sama jäädä tähän, että nyt meillä on oma huone 10 eurolla ja huomenna maksamme 8 e neljän hengen dormista. Emme kuitenkaan ensin ymmärtäneet, että tästä kaupungista voi saada huoneen niinkin halvalla ja ehdimme aiemmin varata dormin.

Tämä on muuten loistava paikka, mutta pyöristämme tuli vähän ongelmia. Olimme päivällä jättäneet ne eteisaulaan, missä ne eivät varmastikaan olleet kenenkään tiellä. Hostellin henkilökunta oli luvannut, että voimme jättää ne siihen. Nyt kuitenkin tullessamme pyörälenkiltä, eräs nainen ovella kielsi ”ette voi tuoda pyöriä sisään” Yritimme kysellä, mihin muuallekaan ne jättäisimme, hostellilla ei ollut mitään pihaa. Nainen piti kuitenkin päänsä. Pian hostellin henkilökuntaa tuli paikalle. He alkoivat tappelemaan tuon naisen kanssa, väittelemään kiivaasti. Näytti kuitenkin, että nainen voittaisi, joten ehdotimme, että jos otamme pyörämme huoneeseemme. Jouduimme kantamaan niitä 3 kerrosta ja mahduttamaan ne pikku kämppäämme! Hostellin täti sanoi naisesta ”hän on aivan hullu, hän puuttuu aina joka asiaan”. Kai näitä kerrostalokyttiä on aina joka maassa. Kaiken lisäksi nainen ei ollut tyytyväinen siihenkään, että otamme pyörät huoneeseen, vaan oli hyvin huolissaan, että käytävään tulee kantamisesta naarmuja. Hän jäi vielä pihaan huutamaa, kun vetäydyimme huoneeseemme. Nyt Kalle haluaa koneelle, hänelläkin on kuolettavan tylsää.. 

anssku

  • Reissaajaguru
  • Viestejä: 464
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: Serranon perheen jäljissä (sk)
« Vastaus #42 : 25.06.2013, 13:14:05 »
24.6.13 Klo 10.36



Espanjan koululaitoksesta:

Söimme äsken taas koirapuistossa, jossa oli lähettyvillä myös koulu. Koululaiset käyttivät tuota samaa sisäpihaa ulkoilualueenaan. Heillä oli menossa jonkinlainen juoksukilpailu ja he ravasivat tuota aukiota ympäri. Heistä lähti aivan uskomaton äänimaailma, kun he kannustivat toisiaan juoksemaan. Eilenkin samalla tavoin keskipäivällä osa koululaisista vain leikki ja kisaili pihalla. Milloin he ehtivät oppimaan? No, espanjan koululaitos ei yleisesti olekaan niitä tehokkaimpia tai parhaiten menestyneitä. Siinä, missä suomalainen koulu on vuodesta toiseen Pisa tutkimuksen huipulla, espanjalainen on käsittääkseni aika hännillä. Mistähän tämä johtuu?

Muistelenpa mitä matematiikan opettaja Sarah selitti. Nämä tarinat valaisevat mielestäni paljon. Hän kertoi ”Minulla on paljon oppilaita, jotka ennen inhosivat matematiikkaa, mutta nyt he rakastavat sitä. Me menemme usein ulos keksimään erilaisia pelejä, katsomme televisiota tai olemme tietokoneella. Minun jokainen tunti on erilainen ja pyrin tekemään niistä hauskoja. Jos opetan kaksi tuntia, toisen pitää ainakin olla hauska. Jos lapsilla on ensin tosi kivaa, sen jälkeen he jaksavat keskittyä vähän aikaa, vaikka ei olisikaan niin hauskaa. Me hassuttelemme tosi paljon. Kerran me teimme esimerkiksi laulun matematiikalle. Eihän siinä mitään järkeä ollut, mutta näin saan lapset pitämään matematiikasta.”

Tuntuu, että kaiken päämäärä on lasten viihtyminen. Eihän siinä mitään vikaa ole, että viihtyy koulussa, mutta ulkopuolisen silmin näyttää, että heidän koulunsa on vain pelkkää hauskanpitoa. Toisaalta joku japanilainen koulu on varmasti liiankin kuivaa puurtamista. Jonkinlainen välimuoto on varmasti oppimisen kannalta paras. Ehkä se on juuri suomalaisen koulun menestyksen salaisuus, että meidän kouluissa saa välillä myös leikkiä, mutta kuitenkin paljon kouluajasta käytetään myös keskittymiseen itse oppiaineisiin.

Voisin kirjoittaa vielä vähän muistakin keskusteluista joita käytiin. Puheenaiheet sivusivat tätä lamaakin. Sarah sanoi ”Monilla ei ole enää varaa käydä ulkona syömässä tai juomassa.. ja he syrjäytyvät kaveriporukoista. Tässä kaupungissakin alkaa olemaan koko ajan enemmän ja enemmän köyhiä. Jotkut ovat ajautuneet itsemurhaankin. Perhe on nyt entistä tärkeämpi, se auttaa ja tukee taloudellisesti ja muutenkin. No, kyllä se vasemmistolainen vallankumous varmasti tulee, uskon tilanteen vielä muuttuvan. Miten muuten Suomessa suhtaudutaan Fidel Castroon ja kumppaneihin, vihataanko heitä?” Ensinnäkin tuosta, että on jännä, miten espanjassa ravintoloissa istuminen on elämän yksi tärkeimmistä nautinnoista. Jos siihen ei enää taloudellisesti kykene, jää kaikesta syrjään. Meillä se on niin päin, että vain oikeasti hyvätuloiset syövät ja juovat säännöllisesti ravintoloissa. Täällä se on kuitenkin kuulunut kulttuuriin, että lähes joka ilta kokoonnutaan terasseille ja on suuri menetys ja varmaan häpeäkin, jos joutuu jättäytymään pois näistä kokoontumisista.

Toisekseen tuosta vasemmistolaisuudesta Etelä-Amerikassa. Kuinka selittää Suomen perinteistä puolueettomuutta ja median vapautta? Täällä mediassa ei nähtävästi ole yhtä vahvaa puolueettomuus pyrkimystä, koska Sarah sanoi, kaikkien lehtien ja televisiokanavien toitottavan, kuinka pahoja miehiä vasemmistolaisjohtajat ovat. Yritin selittää historiasta käsin ”Suomi on aina joutuvat tasapainoilemaan idän ja lännen välillä, erilaisten aatteiden välillä, siksi meille on syntynyt vahva perinne pyrkiä löytämään tietty neutraalius, ja asioiden takaa eri näkökulmat.”

Itsemurhista puhuttaessa, tulimme maininneeksi, että suomalaisilla on kyseenalainen kunnia keikkua näidenkin tilastojen huipulla. Sarah oli aivan kysymysmerkkinä ”miksi, teillähän menee taloudellisestikin niin hyvin.” Niin..ehkä vain liikaa kylmyyttä ja pimeyttä. Ehkä liikaa yksinäisyyttä. Tuota yksinäisyyttä päädyimme painottamaan, ja sitähän espanjalaisten on varmasti vaikea käsittää, kun täällä ollaan niin äärimmäisen seurallisia, ja kaikki vedetään mukaan porukkaan.

Madridista, emäntämme sanoi ”Opiskelin siellä, mutta en enää koskaan muuttaisi sinne. Inhoan sitä,  että joudun koko ajan miettimään, tunnenko tuon ihmisen vai en, ketä tervehtiä ja ketä ei.” Niin, pikku kylillä, kuten tuolla Siguenzassa on tapana tervehtiä kaikkia vastaantulijoita, ja täällä se on mahdotonta, kun ihmismassa vyöryy kaduilla vastaan. Itse silti pidän tästä kaupungista. En ehkä muuttaisi näin valtavaan metropoliin, mutta vieraillessa tämä on kiintoisa kohde.

Outo metropoli tämä on sikäli, että kaikki kaupat ja liikkeet aukeavat niin myöhään, aikaisintaan yhdeksältä aamulla. Eilen, kun pyöräilimme 7.30 maissa kaupungin läpi, vain satunnaiset kahvilat olivat auki. Lähes kaikki liikkeet olivat rautaristikoilla suljettuja! Oli vähän sellainen olo, että ”mitä, mitä, onko tämä 6 miljoonan asukkaan kaupunki?” Muissa maailman megaciteissä, kuten Lontoossa, Bangkokissa tai Delhissä olisi ollut jo kunnon hyörinä käynnissä. Jopa kadut olivat tosi hiljaisia! Äsken kun lähdimme 9 aikoihin kauppaan, ovessa oli lappu: aukeaa 9.30. Mikä aika se tuo on aukaista ruokakauppa ja vielä keskellä viikkoa?   

Nyt kohta vaihtamaan hostellia...     

anssku

  • Reissaajaguru
  • Viestejä: 464
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: Serranon perheen jäljissä (sk)
« Vastaus #43 : 26.06.2013, 12:24:52 »
Eilen kiertelimme puistoja ja joimme muutama kaljan. Eräässä ravinolassakin kävimme olusella, kun löysimme verrattoman tarjouksen eli 0,70 euroa pieni tuoppi. Tuolla söimme myös espanjan perinteiset "Brava" lohkoperunat, joihin oli laitettu päälle paljon majoneesimaista kastiketta ja tulista tomaattikastiketta.

Nukuin tosi huonosti, joten saa nähdä mitä tänään jaksan tehdä. Meillä on neljän hengen dormi ja kumpaanimme ovat periaatteessa rauhallista porukkaa, mutta ala puolellani nukkunut korealainen häiritsi untani varmaankin tahattomasti. Tämä kerrossänky on tosi huteraa tekoa ja tarkoitettu selvästi seinän viereen, sillä kaidekin on vain toisella puolella. Kun isokokoinen korealainen kieriskeli koko yön, sänkyni huojui puolelta toiselle. Tuntui kuin laivassa olisin ollut! Odotin koko ajan hänen rauhoittuvan huoneilman viilentyessä, mutta hän vain jatkoi kääntyilyään ja sängyn huojuttamista koko yön. Vasta aamun sarastaessa sain aikaiseksi vaihtaa sänkyä eli kömpiä Kallen viereen. Hänellä oli rauhallinen alakertalainen ja kaiken lisäksi sänky sain tukea seinästä, joten toisen liikkeet eivät tuntuneet.

Tänään olisi ohjelmassa, jos vain jaksan, käydä katsomassa iltasella alennuslippujen aikaan Prado museo, ja pari pyörienostajaa tulee myös luomaan arvioivan katseensa meidän ajokkeihimme. Nyt päiväajaksi ei oikeastaan ole mitään suunnitelmia. Ruokaahan sitä pitää taas jossain puistossa keitellä. Olemme toisen aterian syöneet nyt aina ulkosalla, mutta toisen valmistaneet itse. Eihän se ruokakauppa ruokakaan halpaa ole, aika Suomen hinnoissa, mutta paljon halvempaa kuin ravintolaeväs. Tässä kaupungissa tosin on hyviä ravintolatarjouksia, etekin pikaruuan suhteen.

anssku

  • Reissaajaguru
  • Viestejä: 464
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: Serranon perheen jäljissä (sk)
« Vastaus #44 : 26.06.2013, 17:00:37 »
Ihan hirveä kaupunki pyöräilyyn! Menihän se silloin, kun tulimme  tänne 7 aikaan aamulla, kun liikenne oli vielä rauhallista. Näin päivisin niin autotiet kuin kävelykaistat, ovat kuitenkin aivan tukossa! Tukkoisuusaste riippuu tietenkin vähän kaupunginosasta. Sol-alueella on aivan mahdoton muuta kuin kävelyvauhtia tasapainoilla pyörällä ja jatkuvasti hypätä pyörän päältä taluttamaan. Kun taas puistoissa tai niiden ympäristössä, kuten Parque santander puiston vieressä (itse puistossa ei edes saanut pyöräillä) saattaa mahtua ajamaan. Alueet, joissa ei juuri ole liikkeitä, vain asutusta, ovat yleensä suhteellisen rauhallisia. Näissä kävelytiet ovat kuitenkin niin kapeita, että riittää jos yksi täti hyppää jostain eteen, niin hänen taakseen saa pysähtyä ja pähkäillä kummalta puolelta tädin kiertäisi. Autotiet näillä alueilla ovat myös niin kapeita, että niillä mahtuu juuri ja juuri yksi auto ajamaan, siksipä nämä kadut ovat usein yksisuuntaisiakin. Pyöräilijän kiusana ovat siis kaikenlisäksi myös lukuisat yksisuuntaiset tiet!

Äsken ajoimme autojen seassa bussikaistaa myöten ja siinä pääsi vihdoin ja viimein vähän nauttimaan vauhdistakin. Katsoimme mallia harvalukuisista muista pyöräilijöistä, jotka huomioliivit päällä vain sukkuloivat mieletöntä vauhtia autojen seassa. Ideana on selvästi pysyä autojen tahdissa, ettei häiritsisi ketään hitaudellaan. Ydinkeskustan läpi vievä Gran Via, joka muuttuu meidän hostellimme kohdalla Calle de la princes, kaduksi on harvoja leveitä teitä, joissa pääsee oikeasti etenemään, jos tosiaan uskaltautuu autojen sekaan.

Suuntasimme ensin eräänlaiseen panttilainaamoliikkeeseen, jotka kuulema edustavat kirpputoreja täällä. Siellä myytiin aivan uudenveroista tavaraa, jonka ihmiset olivat joskus pantanneet. Enimmäkseen siellä oli elektroniikkaa, mikä oli pieni pettymys, sillä olimme kuvitelleet tuolla olevan jotain vaatteitakin. Kirjakorista löysimme kuitenkin tasan kaksi englannin kielistä kirjaa, joten reissu ei ollut turha. Englantihan ei ole täällä mitenkään suosittu kieli, joten sinänsä oli ihme, että tuolla sadan kirjan joukossa oli edes pari english kirjaa. Minähän en juuri nauti englanniksi lukemisesta, enkä juuri edes osaa lukea tällä kielellä, mutta kirjan tuska oli niin kova, että tuokin tuntui löydöltä.

Yritimme löytää Fresco nimistä ravintolaketjua, jossa olimme syöneet Barcelonassa. Eilen jo olimme törmänneet yhteen suljettuun Frescoon ja tänään ajoimme pitkän matkan kaupungin läpi löytääksemme toisen, mikä sekin oli sulkenut ovensa. Miksi tuo ravintolaketju ei päivitä sivujaan? Olimme tuoreeltaan netistä katsoneet osoitteet, mutta selvästi paikat olivat menneet konkurssiiin jo vähän aikaa sitten. Tyypillistä espanjalaisuutta tällainen epämääräisyys ja laiskuus päivittää tietoja!

Eilen näimme pienen mielenosoituksen. En yleensä kysele tuntemattomilta mitään, vaan Kalle saa hoitaa teiden kyselyt yms. Nyt kuitenkin alkoi kiinnostamaan sen verran tuo iskulauseiden huuto ja hieno mellakka tunnelma, että kysyin eräältä mieheltä, mistä on kyse. Hän selitti ”ihmiset eivät ole pystyneet maksamaan vuokriaan ja nyt hallitus aikoo heittää heidät pihalle kodeistaan.” Alue oli hyvin kalliin näköistä seutua, joten en yhtään ihmettele vuokrien maksuista syntyneitä ongelmia, sillä vuokrat ovat varmaan nousseet nopeasti koko ajan. Monet meidän sohvasurffaaja isännistä ovat sanoneet, etteivät espanjalaiset helposti lähde kaduille osoittamaan mieltään, koska ovat siihen liian laiskoja. Samoinhan se on meillä Suomessakin, me lähdemme ehkä vielä laiskemmin liikkeelle minkään asian puolesta. Rajansa se on kuitenkin ihmisten kärsivällisyydelläkin. Uskon kyllä, että kansasta riippumatta, kaikki ihmiset lähtevät protestoimaan jos heiltä vain viedään tarpeeksi. Ihmisen sopeutuvaisuushan on meidän lajikehityksen salaisuus. Yleensä ihminen sopeutuukin lähes mihin vain, mutta ei kuitenkaan perustarpeiden riistoon, eikä niihin tarvitsekaan sopeutua. Oikeus kattoon päänpäällä on kuitenkin perustarve. Kyllä se vallankumous vielä tulee! Saattaa hyvinkin olla, että se alkaa juuri tästä maasta! ”Tää on viimeinen taisto, rintamaamme yhtykää, niin ois huomispäivänä, kansat kuin veljet keskenään.” Itse odotan kyllä innolla jonkinlaista vallankumousta, mieluiten vasemmistolaishenkistä. Mutta en tietenkään mitään Neuvostoliiton tapaan, vaan aitoa vasemmistolaisuutta, jossa kansa (ei mikään puolue) oikeasti ottaa vallan itselleen ja sanoo ”seis, nyt riittää” äärimmäiselle rajattomalle kapitalismille. Rahan käytössä välineenä, ostossa ja myynnissä, kuluttamisessa tms, ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta sille on vain asetettava tiukemmat rajat. Miksi täydellisen vapaakaupankin pitäisi olla kaiken päämäärä, kun se kuitenkin johtaa vain tiettyjen ihmisryhmien hyväksikäyttöön? Nämä hyväksi käytetyt ja riistetyt eivät ikuisesti hyväksy osaansa, kyllä heillä joskus loppuu kärsivällisyys. Täällä Madridissakin näkee aika paljon köyhiä kerjuulla kauppojen edessä, tai jopa kadulla nukkujia (ei heitä muualla Espanjassa onneksi näkynyt). Köyhillä ja kurjilla vain kestää aikansa liittyä yhteen, löytää toisensa, koska suurin osa heidän ajastaan menee hengissä pysyttelyyn. Köyhyys myös usein pakottaa tiettyyn itsekkyyteen. Mutta kyllä sekin päivä vielä tulee, kun he yhteen liittyvät...

Voi myös olla, että vallankumous lähtee vähän rikkaampien keskuudesta, vaikkapa alemmasta keskiluokasta. Ne, jotka ovat aina olleet köyhiä, ovat tottuneet osaansa, mutta ne jotka nyt äkkiä lama aikana köyhtyvät, eivät niin helposti sopeudu uuteen tilanteeseen. Siihen, etteivät he enää pystykään kuluttamaan kuin ennen. Kuluttamisen tilalle tulee vain tyhjyys. Eihän kulutuksen vuoksi eläminen sinänsä hyväksi olekaan, mutta ihmiset eivät välttämättä osaa löytää tilalle mitään muuta. Mitä tässä meidän maailmassa voi lopulta tehdä ilman rahaa, kun kaikki vapaa-ajanviettotavat ym maksavat? Voihan sitä lopulta tehdä asioita ilman rahaa, mutta vaikeaksi se on tehty...No, tällaisia pohdintoja tällä kertaa. Heräsikö kellään mitään ajatuksia? 

 



 

anssku

  • Reissaajaguru
  • Viestejä: 464
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: Serranon perheen jäljissä (sk)
« Vastaus #45 : 27.06.2013, 11:41:55 »
Toinen huonetoverimme lähti jo kaupungille. Toinen kuitenkin makaa vain sängyllään, kuten hän on tehnyt lähes koko ajan. Kun hän on hereillä, hän näppäilee konettaan ja naureskelee itsekseen tietokonepeleilleen ja jos hän nukkuu hän raapii unissaan itseään ja saa koko sängyn hyppimään. Tämä korealainen myös levittää tavaroitaan aivan minne sattuu. Hänen housunsa löytyivät eilen Kalen sängystä ja sukkansa sänkyportaalta. Toisen huonetuolin hän on myös varannut tavaroilleen. Sehän näissä dormeissa on aina vaarana, että saa erikoisia huonekumppaneita. Yleensä meillä on ollut kyllä tosi hyvä tuuri, ja ei tuo korealainenkaan pahimmasta päästä ole. On hän ainakin hiljainen. Hän alkaa aikaisin nukkumaan ja nukkuu kellon ympäri. Jos hän on hereillä, hän ei sano kellekään mitään, syventyy vain koneeseensa. 

Tänään vaihdamme majapaikkaa Pohjois-Madridiin Chamartin alueelle. Jospa se olisi miellyttävää seutua! Olen jo vähän kyllästyyt tämän nykyisen alueemme tukkoisuuteen ja tässä ei ole välittömässä läheisyydessä edes ruokakauppaa. Eilen kävimme Parque del buen retiro puistossa ja sen läheisillä asuinalueilla ja tuo seutu näytti vähän rauhallisemmalle ja jollain tavoin mielyttävälle. Puisto oli ihanan hämyisä, puut varjostiva tehokkaasti luoden tiheän lehväskaton paahtavan auringon ja siitä kärsivien maanelävien väliin. Puiston nimi tarkoittaa suoraan käännettynä Hyvän eläköitymisen puistoa ja voin hyvin kuvitella, että siellä olisi viihtyisää eläkkeellä vaeltaa. Puisto oli myös kohtalaisen iso, vaikkei aivan Madridin isoimpia. Eräs sohvasurffaaja testasi siellä minun pyörääni ja ihastui siihen. Hän varasi sen itsellään. Kauppojen kunniaksi hään tarjosoi meille kaljat asunnollaan. Sieltä pyöräilmme takaisin hostellille ja pian toinen pyörien katselija tuli koeajamaan Kallen pyörän. Hän suhtautui siihen ensin vhän kriittisesti, sillä hänen mielestään etupyör heilui sivuttain. Kaikenlaista vikaahan tuossa pyörässä on, mutta tuo oli kyllä jo aivan uusi keksintö. Lopulta paljastui, että heilumisen tunne oli luultavasti johtunut laattakivikadusta. Kun hän ajoi asvaltilla, hän tuli ihastuneena takaisin "tämähän on tosi nopea, otan kyllä tämän." Noista pyöristä on kisailtu ankarasti! Niistä on tullut paljon viestiä, mikä johtuu varmaan pilkkahinnoista. Lupasimme kummatkin yhteensä 60 e ja erikseen 40 e. Erikseen ne nyt lopulta tuli myytyä, tai siis ostajat varasivat pyörät, emme ole vielä luovuttaneet niitä. Kummatkin ostajat olisivat kyllä halunneet myös toisen pyörän. Espanjassa ei nähtävästi ole tapana myydä käytettyjä tavaroita niin halvalla kuin Suomessa. Panttilainaamossakin kaikki oli yllättävän kallista ja vanhat ruosteiset pyörät ovat näyttäneet keskimäärin maksavan 80 e.

Kävimme eilen katsastaan Pradon ja tänäänkin varmaan suuntaamme jonnekin taiemuseoon...Metsästämme tänään myös Frescoja, jotka olisivat yhä pystyssä. Kalle teki 4 uutta karttamerkintää niistä. Emme luovuta ennen kuin joku löytyy!

anssku

  • Reissaajaguru
  • Viestejä: 464
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: Serranon perheen jäljissä (sk)
« Vastaus #46 : 27.06.2013, 20:53:34 »
Klo 12.15

Se löytyi! Taas kävimme ensin katsomassa yhden osoitteen, jossa Frescco oli sulkenut ovensa. Viimein tämä ravintola löytyi Calle de las fuentes kadulta. Miksi halusimme ehdottomasti syödä juuri Fresccossa, vaikka Madrid on tulvillaan muitakin ravintoloita? Täällä vain on mielestämme niin loistava hinta-laatu suhde. Kyllähän 10 eurolla syö muuallakin, monenmoisissa paikoissa, mutta yleensä sillä saa vain yhden lautasellisen ja vain tietynlaista evästä. Täällä on tosi monipuolinen salaattipuffee, johon kuuluu pizzaa, perinteistä espanjalaista makaroniruokaa, jäätelöä, leipää, hedelmiä, jälkiruokia, virvoitusjuomia ja kahvia. Kaikkea saa hakea mielensä mukaan niin paljon kuin lystää. Kaiken lisäksi tilat ovat hyvin siistit ja ilmastoidut.

Kalle tuossa vielä tankkailee ja samalla arvuuttelee ikkunan ohi lipuvien ihmisten kansalaisuutta. Paljon on ruotsalaisia, saksalaisia ja venäläisiä. Suomalaisia olemme yrittäneet pongailla pukeutumisen ja olemuksen perusteella. Yleensä heidät tunnistaa kaukaa, mutta juuri tänään emme ole heihin törmänneet, tai onnistuneet erottamaan omaa kansaamme ihmismassasta.

Aamupäivämme alkoi mukavasti, kun heti ensimmäisellä kadulla pulu tiputti Kallen repulle kunnon ammukset. Se istui korkealla lyhtypylväässä ja selvästi tähtäsi juuri Kallen reppuun. Lopputuloksena ei ollut mikään pieni linnun kakkatahra, vaan valtava löysä lammikko. Meillä ei ollut mitään paperia mukana, mutta onneksi suihkulähde sijaitsi lähellä. Kalle suuntasi sinne repunpesupuuhiin ja sai kattialanpesu sienellämme, joka sen jälkeen joutui roskiin, hangattua reppunsa puhtaaksi. Tuumasimme ”intialaiset pitäisivät tätä hyvänä enteenä.” Hyväähän se tälle päivälle tiesikin, sillä löysimme tämän lempiravintolaketjumme! Sol-alue, jonka läheisyydessä olemme, on yleisesti täynnä vain erilaisia pikaruoka paikkoja, kuten Mc donalsia, Burger kingiä ja KFC:tä. Hieman säälittää matkailijat, jotka haluaisivat löytää sieltä perinteistä espanjalaista ruokaa. Kyllähän sitäkin tästä kaupungista löytyy, mutta aikaa haeskeluun täytyy käyttää ja täytyy lähteä hieman kauemmaksi tästä pahimmasta turismipyörityksestä. Tässä ravintolassakaan ei paljon perinteistä ole, lukuun ottamatta makaroniruokia ja Gazbacho-keittoa, mutta emme juuri nyt traditionaalista ruokaa kaivanneetkaan. Olemme onneksi päässeet nauttimaan niitä sohvasurffaajien kautta.

Eilisestä museoreissusta: Museo oli iltaisin 18-20 täysin ilmainen! Olimme varautuneet maksamaan, sillä museon kotisivut olivat espanjalaisittain niin sekavat, että sieltä sai käsityksen tuolloin vallitsevan vain alennuskausi. Goyan ”musta kausi” oli mielenkiintoinen. ”Saturnus syö poikansa” ja muut tämän kauden synkät ja kauhua heijastavat maalaukset, ainakin herättivät tunteita ja ajatuksia, kuten taide parhaillaan tekee. Lukuisat 1700-luvun mahtipontisen muotokuvat, sotamaalaukset tai raamattuaiheiset teokset, taas aiheuttivat lähinnä voimakkaan tylsistymisen. Ovathan ne taidollisesti huikeita, mutta niissä ei ole mitään syvempää ajatusta. Velasguez:n kuuluisimmat työt olivat aivan jännä nähdä, koska ne olivat niin tuttuja taidehistorian kirjoista. Esimerkiksi työ, jonka nimeä en muista, mutta missä on hovin lapsia etualalla ja tyttö, jolla on hyvin leveä reunuksinen hame ja hänellä herkkät ilmeikkäät kasvot. Työ oli käsittääkseni poikkeuksellinen, koska yleensä lapsia ei tuohon aikaan pidetty tarpeeksi tärkeänä aiheena maalaukselle, heistä tehtiin korkeintaan muotokuvia.

Nyt lähdemme katsastamaan Oopperatalon ja pari muuta postikorteista tuttua rakennusta aivan vain ajankuluksi, koska voimme mennä isännällemme vasta parin tunnin päästä.     



Klo 17.50

Kalle juttelee uuden isäntämme kanssa Espanjan työllisyystilanteesta. Kuulostaa vähän haastavalle keskustellulle, kun hän saa sanoa aina saman asian montaa eri kiertotietä, että isäntämme ymmärtäisi. Äsken hän yritti kysyä ”Onko yleistä (common) että Espanjasta lähdetään Britteihin töihin, mutta isäntämme ei ymmärtänyt ”yleistä” sanaa ja hän sai sitten kierrellä ja kaarrella ennen kuin molemmin puolinen ”ahaa elämys” syntyi. Isäntämme myönsi, että kyllä nuoret ja koulutetut lähtevät täältä paljon Englantiin ja Saksaan. Hän oli itsekin työskennellyt vähän aikaa Lontoossa, silloin kun oi ollut vielä työelämässä. Nyt firma, jossa hän oli työskennellyt oli vissiin mennyt konkurssiin.   

Olemme asuinalueella, joka on korkeiden ja modernien pankkirakennusten varjossa. Näyttää, että tämä olisi jonkinlainen bisnesmaailman keskittymä, mutta toisaalta asuintalot ovat hyvin vaatimattomia tavallisia kerrostaloja. Tuossa vieressä on kaksi toisiaan kohti kallistuvaa korkeaa taloa, jotka julistautuvat tekstein pankeiksi, ja ovat useissa kaupunkiesitteissä.

Isännällämme on hyvin tilava asunto: kolme makuuhuonetta, olohuone, keittiö ja useita kylpyhuoneita. Monesti olemme Espanjassa törmänneet ihmisiin, jotka asuvat yksin näissä usean huoneen kämpissä. Täytyykö tästä vetää johtopäätös, että Espanjassa asutaan tilavasti, vai että sohvasurffaajamme ovat olleet tavallista rikkaampaa sakkia? En tiedä, isoja asuntoja tällä tuntuu kuitenkin olevan paljon. Näyttää, ettei perusyksiöitä tai kaksioita edes rakenneta.

Söimme Frescossa itsemme aivan ähkyyn ja kulutimme siellä aikaa melkein parisen tuntia. Yhdessä vaiheessa eräs setä kiinnostui pyöristämme. Hän alkoi venyttelemään jalkojaan Kallen pyörää vasten ja sitten hän katseli joka puolelle ympärilleen aivan kuin tarkistaakseen huomaako kukaan. Viimein hän näki meidät ravintolan ikkunan takana ja puistelimme hänelle päätämme, kun hän oli selvästi kiinnostunut tavaroistamme pyörien päällä. Lähtihän hän siitä sitten jatkamaan matkaa. Huvittavasti tämä laitapuolenkulkija yritti huomaamattomasti venytellä pyöräämme vasten ja sillä tavoin päästä tavaroiden lähelle, mutta vaikutelma ei oikein onnistunut, koska hän ei ollut kovin urheilullinen. Turvalliselta kaupungilta Madrid on vaikuttanut, mutta ajaahan äärimmäinen köyhyys tietty ihmiset kaikenlaisiin näpistyksiin. Katukuvassa näkyy niin tosi tyylikkäästi pukeutunutta bisnesmiestä ja naista, kuin myös rakennusten edessä pötkötteleviä kodittomia.

Fresccon jälkeen suuntasimme oopperatalon, joka ei näyttänyt kovinkaan ihmeelliselle, ohitse kohti erästä vanhaa kirkkoa ja palatsia. Tuossa kirkon edessä kuuntelimme matkaoppaan, harvinaista kyllä, englanninkielistä selitystä Filipp toisen seikkailuista ja laajasta valtakunnasta, jossa jopa Filippiinit nimettiin Filipin mukaan. Opas kertoi paljon myös hovielämästä, jossa aina joku myrkytettiin ja meneillään olivat toistuvasti vallanperimystaistelut. Olisihan Espanjan historia varmasti aika mielenkiintoista. Itse en muista siitä juuri mitään. Mutta tuollaiset turistikierrokset eivät oikein antaisi minulle mitään, sillä ymmärrän edelleen sen verran huonosti englantia, että väsyn nopeasti kuuntelemaan sitä. Tosin välillä jos vertaan omaa kielitaitoani keskiverto espanjalaisen taitoon, tuntuu, että sehän on aivan hyvä. Sanavarastoni on varmasti paljon rikkaampi, mutta nämä espanjalaiset osaavat jotenkin sujuvasti kikkailla harvoillakin sanoillaan ja käyttää puheessaan mielikuvitusta. He sanovat asiat monesti vähän hassusti, mutta silti täysin ymmärrettävästi. Etuna heillä on myös, että espanja ja englanti ovat kuitenkin latinapohjaisia ja he voivat sanoa unohtamansa sanan omalla kielellään ja vain toivoa, että keskustelukumppani osaa päätellä sen englanniksi. Jos puhun suomea, siitä ei paljon päätellä, vaikka se on etuna, että espanjalaiset ääntävät englantia, kuten suomalaiset, esim lämpötiloissa ”miinus”, he sanovat vain ”miinus”, eivät ”mainus”, kuten britit.

Ehkä viikko Madridissa on vähän liikaa, mutta emme keksineet enää muitakaan suunnitelmia. Olihan meillä mielessä kaikenlaista, kuten käydä Toleidossa, joka on Madridista etelään päin, mutta sieltä ei olisi päässyt pyörien kanssa Madridiin junalla. Renfe on kyllä sotkenut useimmat loistosuunnitelmamme! Tulimme kuitenkin pohjoisesta päin, joten emme olisi mitenkään ehtineet kahteen kertaan ajaa Madridin läpi pyörillä ja hermotkaan siihen eivät olisi riittäneet. Nykyinen isänämmekin, joka on intohimoinen pyöräilijä ihmetteli, kuinka onnistuimme tulemaan Madridiin pohjoisesta. Muista suunnista tänne tulee kuulema vähän pienempiäkin teitä, etenkin idästä. Meillä oli mielessä myös käydä Madridista käsin kimppakyydillä Portugalissa, sillä tuon maan poisjääminen oli pieni pettymys. Se oli kuitenkin alussa ehdoton osa päämääräämme. Mutta nuo kimppakyydit eivät täällä näyttäneet olevan niin edullisia kuin Suomessa. Alicanteenkin mietimme kimppakyytiä, mutta Kalle onnistui löytämään edullisen bussin, joka on vain 15 e. Bussiyhtiönsivut eivät tietenkään espanjalaisittain toimineet, ja hän sai kikkailla eilen myöhään yöhön, että sai liput tilattua. Tilaus ei onnistunut englanninkielellä, vaikka sivut sai enkuksi! Kieli piti muuttaa espanjaksi ja piti perustaa oma tili ennen kuin onnistui, siis suora luottokorttimaksu ei käynyt.

On tämä monissa käytännön asioissa aika toimimaton maa! Kartat ovat surkeita, teitä ei ole aina numeroitu, tienviittoja puuttuu, kevyenliikenteen väylät kaupungeissakin loppuvat kesken katukivetykseen, talojen numerot etenevät epäloogisesti, kaikki informaatio unohdetaan päivittää, ravintoloissa annetaan aina liikaa rahasta takaisin jne. Italialainen pyörien ostaja oli ihmeissään kun sanoimme ”Italia on niin hyvin organisoitu maa. Mielestämme siellä asiat toimii paremmin kuin Espanjassa!” Hän oli varmaan tottunut kuulemaan moitteita Italiasta, sen huonosta organisoinnista. Toscanan ja Umbrian alueilla kaikki kuitenkin oli hyvin mallikasta, ehkä etelä olisi vähän erilainen.     

FVM

  • Aloittelija
  • Viestejä: 15
    • Profiili
Vs: Serranon perheen jäljissä (sk)
« Vastaus #47 : 27.06.2013, 22:15:35 »
Tämä taitaa olla jo nyt vähän myöhäistä, mutta syömisestä: hyödyntäkää ihmeessä ravintoloiden lounasdiilit! Lounasaikaan melkein joka ravintolassa on tarjolla "menú del día" 8-10 euron hintaan, ja se sisältää kolme ruokalajia, leivän ja talon viininkin yleensä. Itse olen ainakin syönyt itseni ähkyyn aina noilla päivän menuilla Espanjassa. Lounasaika on siellä yleensä klo 13-15 mikä täytyy pitää mielessä.

anssku

  • Reissaajaguru
  • Viestejä: 464
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: Serranon perheen jäljissä (sk)
« Vastaus #48 : 28.06.2013, 13:05:06 »
Kiitti infosta! Ollaan kyllä aina välillä nähty noita "menu luonastarjouksia". Niissä ei kuitenkaan saa syödä aivan niin paljon kuin jaksaa. Voishan niitä vielä tietty testailla!

...............................
Klo 10.17

Meillä oli kyllä uskomattoman hyvä tuuri kelien suhteen! Nyt oli poikkeuksellisen kylmä alkukesä, kesäkuu oli kuin toukokuu yleensä. Keskimäärin meillä oli noin 20-25 asteen pyöräilykeli, loppumatkasta alkoi olla kuumempaa, ja jouduimmekin pyöräilemään vain aamusta. Reilu viikko sitten oli muutaman päivän kylmä kausi eli vain 15 astetta ja öisin jopa alle 10. Tämä ei pyöräilyä haitannut, mutta öisin teltassa saimme hytistä. Vain muutamana päivänä koko reissusta satoi ja silloinkin yleensä yöllä, ainoastaan kaksi kertaa pyöräillessä kastuimme litimäriksi. Nyt alkaa säiden puolesta olla jo liian kuuma pyöräilyyn, siksi onkin kohta hyvä kotiutua Suomeen, jossa harvoin edes kesäisin on tuskaisen kuumaa. Täällä on nyt viime päivinä ollut iltapäivästä 35-38 astetta. Heinäkuussa on kuulema usein jopa yli 45. Nyt viilennystä tuovat vielä raikkaat yöt eli kello 22 jälkeen lämpö alkaa pudota ja vähän ennen auringon nousua se on yleensä vain 14 astetta. Ehkä heinäkuussakin täällä olisi mahdollista pyöräillä jos liikkuisi vain aamun ensimmäisinä tunteina, tai aivan pohjoisessa on myös hieman siedettävämpi keli. 

Eilen kävimme lähipubissa katsomassa Espanja-Italia jalkapallo-ottelun loppuosion, joka ei kyllä meinannut loppua laisinkaan. Ensin mentiin jatkoajalle, sitten toiselle ja vielä pilkkukisaankin, joka eteni pitkään tasatilanteessa. Tunnelma baarissa alkoi olla jo hyvin kärsimätön, kun Espanjan voittoa ei alkanut kuulumaan. Ihmiset kävelivät edes takaisin, raastoivat hiuksiaan, nostivat epätoivoissaan käsiään pystyyn ja pyörittelivät päätään. Aluksi kaikki jaksoivat raahautua ulos tupakalle, mutta lopulta kaikki röökailivat baarissa, sillä kukaan ei malttanut jättää ruutua. Tuli ihan nuoruusajat mieleen, kun baari oli täynnä savua. Itseäni tupakan tuoksu ei niin häiritse, mutta Kalle oli jo aika ärsyyntynyt ja yski keuhkojaan pihalle. Kyllä itsekin jälkeenpäin aina huomaan jos olen röökin savulle altistunut, että kurkkuun pistää, mutta tuolla hetkellä se harvoin minua haittaa.

Oli mahtava seurata tunnelmaa, kun Espanjan pelaaja viimein laukoi ratkaisevan maalin. Ihmiset pomppivat ilmaan, taputtivat toisiaan harteille, huusivat kurkkusuoraan ja hakkasivat käsiään raikuvasti yhteen.

Tänään olisi tarkoitus käydä kurkkaan Dalin maalauksia ja sieltä suunnata puistopiknikille muutaman sohvasurffaajan kanssa. Nämä kummatkin ohjelmanumerot ovat kuitenkin vasta illalla. Nyt päiväksi meillä ei ole oikein mitään tekemistä, mutta varmaan lähdemme kaupungille pyörimään. Tällä kertaa otamme metron alle, sillä vaikka matka on vain 10 km niin eteneminen on pyörillä hidasta ja ennen kaikkea stressaavaa, kun saa puikkelehtia autojen seassa.

Eilisestä talouskeskustelusta: isäntämme Carlos oli sitä mieltä, että useimmat espanjalaiset pitävät virheenä euroon liittymistä. Ennen euroa heillä meni mukavasti ja kaikilla oli paljon rahaa. Nyt he eivät pärjää kilpailussa, kaikki on myös kallistunut aivan älyttömästi. Pesetojen aikaan he olivat maksaneet tästä asunnosta euroissa 60 000 ja nyt tämä makaisi 300 000 e. Carlos totesi ”Eihän siinä ole mitään järkeä, tämä on sama asunto, kunto on jopa huonontunut, ja nyt tämä maksaisi noin valtavan summan, kohta kellään ei ole varaa mihinkään.” Vaikea sanoa, mutta mielestäni asia ei ole noin yksinkertainen, että euro olisi tuonut vain pahaa Espanjalle. Onhan se varmasti esimerkiksi avannut sille monenmoista kauppaa, helpottanut vientiä yms. En ole mikään talousasiantuntija, mutta Suomenkin kohdalla kaikki, jotka paremmin tietävät, aina vakuuttelevat, kuinka paljon Suomi on saanut eurosta etuja, tuskin siitä siis pelkästään haittaa on ollut Espanjallekaan. Se, että Espanja on nyt tässä tilanteessa on paljolti korruption vika. Kyllähän täällä on paljon rikkaita ja silti valtio on köyhä, ihmiset siis kiertävät veroja. Voi olla, että veronkierto on jopa niitä suurimpia ongelmia, ja siitä alamäki on lähtöisin.. 

anssku

  • Reissaajaguru
  • Viestejä: 464
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: Serranon perheen jäljissä (sk)
« Vastaus #49 : 01.07.2013, 01:10:09 »
30.6.13 klo 09.45

Ihastuimme totaalisesti Retiro-puistoon! Ensimmäisen kerran kävimme siellä vain näyttämässä pyörimme ja ostajaehdokas ajoi pikku lenkin. Olimme tuolloin vain puiston eräällä laidalla. Toissa päivänä päätimme suunnata koko päiväksi puistoon. Oli ollut puhetta, että Andrea eli minun pyörän ostaja tulisi sinne myös kämppistensä ja sohvasurffaajiensa kanssa. Lopulta kävi kuitenkin niin, että ei heitä kuulunut ja vietimme monta tuntia vain kaksistaan puistossa, välillä vaihdellen varjoisalta penkiltä vielä varjoisammalle. Tuumimme, että olikohan tuolloin hieman viileämpi päivä, sillä puiston tiivis viherkatos siivilöi kivasti liiallisen auringon kuumuuden. Vasta isäntämme Carlosin ja Stefanien (amerikkalainen surffaaja joka myös majoittuu nyt täällä Carlosin luona) tullessa puistoon ja lähtiessämme kävelemään kohti rautatieasemaa, huomasimme kuinka paljon viileämpi puistossa oli ollut kuin muualla. Aurinko paahtoi todella kuumasti, kuten nyt kaikkina Madridin iltapäivänämme.

Rautatieasema oli uskomaton! Ulkoa päinkin se oli kaunis ilmestys, mutta ei sinänsä kovin poikkeava. Sisällä asemalla oli iso puutarha, melkein kuin viidakko! Onhan sitä ennenkin asemien koristeena tullut nähtyä monenmoista kukkaa tai jopa yksittäistä pientä palmua, mutta tuolla oli korkeita palmupuita ja hyvin paljon muutakin viherkasvia. Asemarakennuksille tyypillistä melusaastetta poisti tehokkaasti veden lorina ja sumusateen suhina.

Kävimme aseman Burger kingissä lukemassa sähköpostimme ja varmistamassa, että Andrean porukka ei ollut tulossa. Osa surffaajista ei ollut osanneet päättää, mitä haluavat tehdä ja sitten he olivat vain kadonneet jonnekin. Me suuntasimme tuolta asemalta Reina Sofiaan katsomaan Dali näyttelyä. Paikalla oli paljon muitakin, joilla oli samat aikeet. Carlos sanoi, että museoon olisi toinenkin sisäänkäynti ja niimpä lähdimme hänen perässään, mutta kadotimme hänet pian. Kiersimme koko rakennuksen, mutta Carlosta tai toista sisäänkäyntiä ei vain näkynyt. Tullessamme takaisin pääovelle, jonot olivat vain pidentyneet. Asetuin jonottamaan, muiden mennessä etsimään Carlosia. Pian tämä löytyikin ja aloimme jonottelemaan, tuumien ”äkkiähän tämä etenee”. Oikeastaan koko jonotustouhu oli typerää, sillä museo oli ilmainen tuohon aikaan. He halusivat nähtävästi vain kontrolloida väkimäärää, mutta voisihan sen tehdä muullakin tavoin, kun antamalla kaikille paperilipukkeen jostain luukulta. Hirveää tuhlausta jaella näitä turhia papereita. No, siinä kuitenkin odottelimme jonon hännillä ja juuri muutamaa ihmistä ennen, meille tultiin sanomaan ”nyt on täyttä, mutta voitte saada lipun seuraavalle ajalle”. Jostain syystä koko jonon eteneminen pysähtyi vielä 15 minuutiksi, vaikka hyvinhän he olisivat voineet jaella lippuja valmiiksi. Kun saimme liput kello oli vasta vähän yli 20 ja meillä oli lupa mennä sisään vasta 21, joten lähdimme Kallen kanssa syömään jotain pientä. Löysimme bocadillon ja kaljan yhteensä 3 eurolla. Näitä yhdistettyjä ruoka ja juomatarjouksia tässä kaupungissa kyllä riittää! Carlos ja Stefanie odottivat meitä kivimuurilla istuen ja mekin istuimme vielä vähäksi ajaksi. Museon edessä sisäpihalla kävi melkein samanlainen huiske kuin pikkukylillä aina tuohon aikaan: lapset juoksentelivat pallon perässä, jotkut pelasivat sulkapalloa, skeittasivat, pikkuipanat nahistelivat keskenään jne. Erona oli nyt vain, että turisteja oli seassa paljon, suurin osa istui aukion reunamilla terasseilla. Hassua, että näinkin isossa kaupungissa on usein tietyillä alueilla illalla melkein kuin kylämäinen tunnelma! Siellä ”koirapuistossa” (lähellä ensimmäistä yöpaikkaamme) oli aamupäivästäkin hyvin yhteisöllinen meno.

Carlos meinasi pitkästyä museossa kuoliaaksi ja hän kyseli meiltä ihmeissään ”Pidättekö te museoista?” Totta kai vastaus vaihtelee: on museoita, joissa nukahtaa, mutta on myös uskomattoman hienoja museonäyttelyitä. Tuo kyseinen näyttely kuului ehdottomasti viimeksi mainittujen joukkoon. Miten tuollaisen väritykityksen, runsaiden yksityiskohtien, painajaismaisen kauhun, unenomaisen mielikuvituksen ja lähes psykedeelisten näkyjen keskellä voi pitkästyä? En sanoisi, että Dalin työt välttämättä kaikki olisivat kovin kauniita tai miellyttäviä, värimaailma tosin on aina kaunis, päinvastoin aiheet usein kuin painajaisesta ja niissä on usein ahdistavakin tunnelma. Ne ovat kuitenkin hyvin voimakkaita teoksia! Olimme Kallen kanssa hyvin innoissamme, harvoin olemme olleet noin kiinnostuneita mistään näyttelystä. Olimme hyvin väsyneitä, joten jos näyttely olisi koostunut sellaisista teoksista kuin vaikkapa Goyan alkukauden tuotanto, emme varmasti olisi jaksaneet katsoa kaikkea. Nyt kuitenkin kiersimme huolella joka salin läpi, vaikka näyttely oli hyvin laaja. Dalin kuuluisin teos, jossa on valuvia kelloja, oli suositulle taululle tyypillisesti, hyvin pieni. Mona Lisakinhan on pienempi kuin monet kuvittelevat. Jotenkin kai sitä ihmismieli mieltää ”suuren teoksen” myös konkreettisesti suuren kokoiseksi ja siksi on usein yllättävää jos teos okin vaatimattomampi mittasuhteiltaan.

Seuraava päivä meidän oli tarkoitus viettää täällä Chamartin alueella, mutta Kalle keksi lähteä metstämään GT-pyöräliikettä. Hän löysi netistä yhden liikkeen Madridin alueella, joka oli tietenkin toisella puolen kaupunkia. Liike oli sen verran lähellä keskustaa, että Andrean taas laittaessa viestiä ”miten olisi piknikki tänään?”. Päätimme, että samahan se taas on suunnata Retiroonkin, kun olisimme kuitenkin sillä suunnalla. Lähdimme pyörillä matkaan, sillä metrolla kulkeminen on lopulta kuitenkin aika kallista (noin 2 e kerta) ja eihän sillä joka paikkaan pääse. Edellisenä päivän olimme menneet bussillakin, mutta niissä on aina opettelu mikä menee mihinkin.

Löysimme pyöräliikkeen helposti. Se oli alueella, jossa virtasi kaupungin joki, joten tuli sekin nähtyä. Joella on hauska tarina. Edesmennyt pormestari oli katsellut kartalta muita Euroopan suurkaupunkeja kateellisena: Lontoolla on Thames, Pariisilla Seine, Budapestillä Tonava. Hän oli tuuminut ”Kyllähän meilläkin joki pitäisi olla.” Kohottaakseen Madridin tähän oikeiden kaupunkien kastiin, joilla on arvonsa mukainen joki, hän oli teetättänyt keinotekoisen joen. Siinä se nyt virtasi, kun ylitimme sen pyörillämme ja evästimme salaattia lounaaksi sen varressa puistossa. 

Harmillisesti GT-liikeessä ei ollut Kallen toivomaa pyöränosaa. He olisivat voineet tilata sen, mutta siihen olisi mennyt monta päivää. Ehkä Kallen pitää vain yrittää tilata osa tähän ”kotipyöräänsä” netistä. Se vain olisi ollut aika edullinen tuossa liikkeessä.   

Iltapäivän vietimme taas, kuinkas muutenkaan, kuin Retirossa. Olimme edellisenä päivänä jo kierrelleet sitä laajasti, nähneet järven ja suuren monumentin, lukuisia suihkulähteitä ym, mutta edelleen puistosta paljastui uusia alueita. Vaikea kuvailla puiston kokoa muuten kuin, että se on valtava, isompi kuin normi asuinalue. Laajempi kuin 20 jalkapallokenttää. Kun Andrea kumppaneineineen viimein saapui, he johdattivat meidät kristallipalatsille. Tuotakaan palatsia emme olleet aikaisemmin löytäneet. Se muodostui hienoista lasimaisista kuvuista, jotka  näyttivät menevän toistensa sisään, kuin palatsia katsoi ulkoa päin.

Kiertelimme ja kaartelimme aluksi puistoa, kun etsimme Andrean kavereita, mutta lopulta he liittyivät joukkoomme. Istuimme piknikille eräiden puiden mukavan synkkään varjoon. Eräs poika oli käynyt Intiassa ja oli taas lähdössä sinne, joten Kallella ja hänellä riitti jutunjuurta ja minäkin pistin aina mielipidettäni sopivaan väliin.

(Nyt pitää lopettaa, kun täytyy alkaa pakkailemaan. Jatkan juttua myöhemmin.)

Klo 17.20

Tarina jatkuu. Edellisen illan Dali-näyttelyn innoittamana päätimme seuraavana iltana katsastaa myös viereisen rakennuksen modernin taiteen näyttelyn, jossa kiinnosti lähinnä Picasso. Näimme Picasson synkkä aiheisen mustavalkoisen ”Guernican”, joka tuntui olevan museon vetonaula. Olihan siinä hienoa asettelua ja muotokieltä, mutta suuremman vaikutuksen tekivät vähemmän tunnetut Picassot. Pidin eniten hänen alkukauden kubismistaan, eli analyyttisestä kubismista, jossa hän oli vasta lähtenyt tarkastelemaan, kuinka esineitä ja asioita voisi hajottaa yksinkertaisiin muotoihin ja tarkastella niitä yhtä aikaa useasta perspektiivistä. Kun kubismi viedään niin pitkälle, että esittävyys lähes katoaa, aihe on vain kolmiota ja muuta sekavaa muotoa, en enää pidä siitä kovinkaan paljon. Nuo tietyt Picassot, joista saattoi hahmottaa ihmishahmon tai vaikkapa kitaran, olivat loistavia!

Istumme nyt bussissa matkalla kohti Alicantea. Tänään kävimme vain kiertelemässä paria markettia. Ensin huomasimme vahingossa Chamartinen alueella paikallisen markettikadun, jossa oli hyvin halpaa vaatekasaa. Paljon oli niitä kasoja, joissa oli isot laput ”kaikki vain 2 e” ja ihmiset penkoivat innoissaan näitä kasoja, joissa saattoi olla monenmoista vaatetta. Osa tuntui mielestäni aivan hyvälle kankaalle ja ompeleet olivat huolella tehty, toisin kuin Intiassa halvoissa marketeissa, mutta vaatteet eivät olleet yhtään oman tyylisiäni niin ei sitten tullut ostettua mitään. Uimapuvun lopulta ostin, enkä edes aivan ilmaiseksi, mutta Suomessa ne ovat niin huippukalliita että siihen nähden 10 e oli edullinen. Kaikenlaista alusasua tms olisi tuolta saanut jopa eurolla. Toinen marketti oli hyvin turisoitunut eli tuolla Rastrossa ei ollut oikein mitään oikeasti halpaa. Tavarat olivat kuitenkin todennäköisesti laadukkaampia kuin edellisellä marketilla, ainakin 10-20 euron vaatteet näyttivät korkea laatuisilta. Koruja sieltä sai kohtuullisen edullisesti. Onnistuin ostamaan yhden käsikorun parilla eurolla. Tuo Rastro oli valtavan laaja, ja siellä saisi varmasti hyvin kulumaan kokonaisenkin sunnuntai iltapäivän, mutta me ei pyöriemme ja kassiemme vuoksi, käyty siellä kuin pikaisesti. Kävimme vuorotellen kiertämässä 20 minuutin ajan. Itsestäni parasta olivat alueen lukuisat katusoittajat. Etenkin yhdellä nuorella pojalla oli hyvä meininki, kun hän oli tehnyt laukustaan rummun, hakkasi toisella jalalla tamburiinia, soitti banjoa ja lauloi nopealla temmolla. Hyvin useat ihmiset pysähtyivät kuuntelemaan häntä, vaikka yleisesti Madridissa ollaan varmaan kyllästytty katusoittajiin, kun heitä on niin paljon. Tuo soittaja poikkesi kuitenkin joukosta niin paljon, että hän oli varmaan erikoisuutensa ja reippaiden otteidensa vuoksi, tienannutkin mukavasti.

Puistossa kokkailun jälkeen, suuntasimme kohti bussiaseman metroa, johon olimme sopineet tapaamisen pyörän ostajien kanssa. Aluksi meidän oli määrä tavata tyttö, joka ostaisi Kallen pyörän. Huomasimme paikan päällä, että tuolta metroasemalta oli lukuisia sisään ja uloskäyntejä. Tuijottelimme metrotunnelin edustalla olevaa karttaa ja tuumimme, miten ihmeessä löytäisimme tytön. Olimme jo lähdössä eteenpin, kun sattumalta tämä ostaja vain putkahti näkyviin. Hän oli hyvin  tyytyväisen oloinen kauppoihin, kun Kalle vielä kiristeli pyörän jarrutkin ja neuvoi hänelle pari kikkaa, kuinka ”Mustan pirun” kanssa pärjää. Toivottavasti hän on myös vielä tänä iltana tyytyväinen ostokseensa, kun on ajanut pyörällä pitemmästi. Eipä siinä mitään isompaa vikaa ollut, mutta olihan se aika raskas pyörä ja vaihteet raksuivat helposti.

Toisen pyörän ostajan oli määrä tulla bussiasemalle, jonka sisälle yksi tuon metron uloskäynti myös johti. Hänellä ei olut edes puhelinta käytössä, joten mietimme, kuinka hän löytää meidät isolta asemalta. Kalle lähti häntä vastaan metron uloskäynnille, jolle otaksui hänen ehkä ilmestyvän. Minä jäin lukemaan kirjaa. Äkkiseltään joku istui viereeni ja tervehti. Melkein säikähdin, sillä en ollut tottunut, että joku yhtäkkiä tervehtii, kun olin asennoitunut kaikkien ihmisten olevan tuntemattomia. Se oli Andrea eli minun pyöränostaja. Hän oli kierrellyt pitkään valtavaa asemaa, mutta viimein huomannut minut. Pyörän myyminen ja luovuttaminen hänelle sujuivat nappiin ja näin olimme vapautuneet noistakin maallisista taakoista. Hyvinhän nuo pyörät virkansa hoitivat! Ne olivat paljon kestävämmät kuin Italian pyörät ja edes renkaat eivät puhjenneet kertaakaan, mutta alkoivat ne nyt jo olla siinä kunnossa, että loppumatkasta sai koko ajan varoa, mitä ne keksivät. Kalle ei enää juuri uskaltanut koskeakaan satulaansa, kun se lähti aina vähäisestäkin nostosta puoliksi irti.

Nyt istumme bussissa viitisen tuntia ja sitten seuraa viimeinen yö Espanjassa. Menemme saman sohvasurffaajan huostaan, jonka nurkkiin jätin rinkkani... 

..................

Laitoin nyt tähän aiemmin tänään kirjoittamani tarinat. Nyt olemme Alicantessa ja bussimatka sujui reistailevasta ilmastointilaitteesta huolimatta mukavasti. Täällä meillä on hyvin ylelliset oltavat. Kaunis laavalappu palaa tuossa sänkyni vieressä ja Arttur on valmiiksi petannut meille puhtaat lakanat. Hän tarjosi meille monenmoista alkoholipitoista juotavaakin heti, kun astuimme ovesta sisään, mutta itse pitäydyin nyt vesilinjalla, kun tuli Madridissa istuttua niin monella puistopiknikillä. Kalle otti tarjouksen vastaan ja istuu nyt olutlasin ääressä parvekkeella rupatellen Artturin kanssa. Isäntä kertoi, kuinka täällä oli ollut vasta tunnelmalliset fiestat ilotulituksineen ja vesileikkeineen. Kaikki fiestat meillä nyt jäivät väliin, mutta osataanhan sitä Suomessakin juhlia erinäisillä kesäisillä festareilla. Huomenna nauttimaan rantaelämästä. Veden pitäisi olla viimein uimakelpoisen lämmintä. Rannikkoilmaston huomasi kyllä heti lämmöstä ja kosteudesta. Madridissa oli tähän aikaan yöstä jo tosi viileää, mutta täällä on melkein kuin päivällä. Madridin juomavettä kyllä jäin kaipaamaan. Carlos sanoi sen olevan parasta Espanjassa ja kyllähän se eri tavoin raikkaalle maistui kuin esimerkiksi tämä rannikon vesi. Oli jotenkin ristiriitaista, että noin isossa kaupungissa ihmiset täyttivät jatkuvasti vesipullojaan puistojen raanoista ja näissä pikku kaupungeissa vesi on hädin tuskin juomakelpoista.             

anssku

  • Reissaajaguru
  • Viestejä: 464
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: Serranon perheen jäljissä (sk)
« Vastaus #50 : 01.07.2013, 17:26:02 »
Barcelonassa oli toissa päivänä pidetty suuri Katalonian itsenäisyys konsertti. Carlos tuumasi "Ei Espanja anna heille koskaan itsenäisyyttä, alue on taloudellisesti liian tärkeä. Jos Andalusia haluaisi itsenäistyä, kukaan ei luultavasti vastustaisi. Kaikki kannattaisivat sitä riemulla." Niin, onhan tässä maassa suuret taloudelliset erot. Nyt täällä rannikolla taas huomaa, kuinka hyvin voivaa seutua tämä on. Madrid taas oli hyvin jakautunut. Kaupungissa liikkuu suuret rahat, mutta läheskään kaikki eivät pääse niistä osalliseksi. Tuossa kaupungissa köyhyys näkyi vahviten, mitä missään muualla, missä kuljimme. Kaupungissa on kuitenkin vielä kohtuullinen työllisyystilanne ja siksi sinne muuttaa paljon väkeä muualta. Andalusiassa on kuulema täysin mahdoton saada työtä, Galiciassa juuri ja juuri mahdollista jne, kaikissa lääneissä on vähän erilainen talous-ja työllisyystilanne.

Oli hupaisaa kuunnella, minkälaisia käsityksiä Carlosilla oli Pohjoismaista. Hän sanoi "Skandinavian valtiot ovat enemmän kuin valtioita. Tarkoitan,että siellä huolehditaan kansasta." Hänellä oli varsin ruusuinen käsitys Suomestakin. Piti siinä sitten vähän korjailla, että on meilläkin omat ongelmamme. Hehkutimme, että koulutus on edelleen ilmaista ja siinä olemme kaikin puolin onnistuneet. Mutta terveydenhuolto on aika retuperällä, ja se ei millään muotoa ole enää ilmaista. Kalifornialainen Stefanie oli tosi kiinnostunut kuulemaan, minkälaisena me pidetään amerikkalaisia ihmisiä. Kalle sitten luetteli, että ovathan jenkit vähän turhan pelokkaita poliittisesti, itseään täynnä kansakuntana, mutta ihmisinä ihanan avoimia tms. Kun olin jo nukkumassa Kalle oli viritellyt hyvät keskustelut Stefanien kanssa amerikkalaisesta politiikasta ja kaikenlaisesta salailusta. Stefaniella oli tosi sinisilmäinen asenne kaikkeen "Totta kai Kennedyn murha on ratkaistu, ei siinä ole mitään epäselvää, Oswald se oli. Ei WTC:n iskuihin liity mitään salakähmäistä, terroristit ne hyökkäsivät." Kalle oli lähes järkyttynyt tällaisesta hyväuskoisuudesta, koska hän itse epäilee aina amerikkalaisen politiikan taustavaikuttimia. Usein hän menee mielestäni ehkä liiankin pitkälle salaliittoteorioissaan, mutta ei tuollainen täydellinen kritiikin puutekaan hyvä ole. Tyttö oli kaiken huipuksi vielä journalisti! Heidänhän pitäisi osata olla hyvinkin teräväkielisiä, penkoa asioiden takaa totuus.

Nyt kun reissu on lopussa, voisin tehdä yhteenvedon parhaista paikoista:

Tarragona: Ihanaa vanhaa taloa, hyvin säilynyttä arkkitehtuuria. Historiallinen keskusta oli kaupungin sydän ja sen ympärille oli rakentunut modernimpi kaupunki. Kaupungissa yhdistyi pikku kylän viihtyvyys sekä suuremman kaupungin palvelut. Kaupunki henki vanhaa roomalaista tunnelmaa!

Santacilia de Jaca: Ihanan pieni kylä. Lopetimme tänne pyhiinvaelluksemme ja se oli sopiva päätepiste, koska siellä mieli lepäsi rankan koetuksen jälkeen kauniissa luonnonmaisemissa. Alberquemme ikkunasta näkyi lumihuippuiset vuoret ja kaikki oli vehreää.

Murillo de gallepo. Pyöräilimme vain tämän paikan läpi. Alue oli uskomattoman kaunista luonnonpuistoa leveine jokineen, koskineen, pienine vesiputouksineen ja korkeine kallion lohkareineen. Tämän kyläpahasen kohdalla oli Reino niminen kalliomuodostelma, joka oli hyvin näyttävä. Valtavat lohkareet nousivat patsasmaisesti tavoittelemaan taivaita.

Siguenza. Pikku kaupungissa oli ihanan yhteisöllinen ja lämminhenkinen tunnelma! Se oli ihanasti korkealla, ja sieltä näkyi niin alas laaksoihin kuin vielä ylemmäksi kukkuloille. Arkkitehtuuri oli jälleen uskomattoman hienoa vanhaa kivitaloa. Parasta paikassa oli, että metsäiset polut lähtivät aivan kaupungin takapihalta ja sieltä pääsi helposti samoilemaan Cervantesin poluille.

Hita. Kylä oli hyvin pieni, mutta ikimuistettava. Kylä oli laitettu nätiksi kuin piparkakkutalo. Se oli kuin lasten satukirjasta. Se näytti kaukaakin tarumaiselle, sillä se nousi täysin pyöreän ja korkean kukkulan rinteelle. Vaikka ympäröivä maastokin oli aika epätasaista, kauempaa näytti kuin kukkula nousisi aivan tyhjästä ja huimasti nouseva mäki oli kuin kananmunan puolikkaan muotoinen. Itse kylä oli täysin yhtenäistä vanhaa arkkitehtuuria luonnonkivitaloineen ja Rooman aikaisine temppelin jäänteineen. Kylä koostui vain muutamasta jyrkästi nousevasta tiestä ja leveästä aukiosta, joka oli kaupungin sydän baariterasseineen, aurinkokelloineen, patsaineen jne.   

Siinäpä ne parhaiten mieleen jääneet paikat. Tästä Alicantenkin merellisestä- ja lomakeidastunnelmasta kyllä pidän. Tämä tuntuu Madridin jälkeen myös ihanteellisen kokoiselle kaupungille. Madridissakaan ei tosin suurempaa vikaa ollut, paitsi ehkä juuri se suuruus. Uskomattoman viihtyisien puistojen ansiosta se lähes pääsi listalleni, mutta tippui sieltä kuitenkin pois järkyttävän liikenteensä ja tunkkaisen kuumuutensa vuoksi.

Tänään olemme vain käyneet ostamassa ruokakaupasta evästä tälle päivälle ja illaksi lentokentälle, sekä uineet meressä. Oli ihanteellisen lämmintä vettä, virkistävää, muttei kylmää. Muualla kaupungilla kävellessämme ihmettelimme, missä kaikki ovat ja, että tämähän olikin rauhallinen kaupunki. Rannalta ne ihmiset kuitenkin löytyivät, etenkin turistit. Ranta oli aivan täynnä aurinkotuolia ja siellä kävi mieletön kuhina. Ei tuo ihmismäärä kuitenkaan meren kauneutta onnistunut pilaamaan ja meressä oli muutenkin hyvin tilaa, kun suurin osa palvoi aurinkoa hiekalla.

Keskiyöllä olisi lento Suomeen. Voi olla, etten enempiä tässä blogissa turise, ellei sitten ole hyvin tylsää kentällä. Saa antaa palautetta, kysyä eri paikoista, kysyä pyöräilystä Espanjassa (loistava maa pyöräilyyn liikenteen rauhallisuuden vuoksi. Alueilla, joilla liikuimme, oli hyvin hiljainen liikenne, lukuun ottamatta tietenkin isojen kaupunkien ympäristöä. Parhaimmillaan sai ajaa puolisenkin tuntia näkemättä yhtään autoa ja aivan tavanomaista oli, että jokunen auto suhahti ohi noin viiden minuutin välein.) tai muuten vain kommentoida!!

anssku

  • Reissaajaguru
  • Viestejä: 464
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: Serranon perheen jäljissä (sk)
« Vastaus #51 : 16.07.2013, 16:51:50 »
Paljon tuli avauskertoja tällä blogille. Kiitos mielenkiinnosta! Avauskertoihin nähden palautetta tuli kuitenkin tosi laiskasti! Tästä johtuen seuraavan blogini sijoitan jollekin aktiivisemmalle foorumille. Syksyllä taas lähtö Intian ihmemaahan ja paljolti karuille syrjäseuduille, kuten "seitsemän siskoksen alueelle". Blogin osoitteen voi pyytää minulta yksityisviestillä jos kiinnostaa!