Tervehdys Pallontallaajien käyttäjät,

Kiitos kun olet ollut mukana Pallontallaajien yhteisössä. Sivuston vähäisen kävijämäärän vuoksi olemme valitettavasti joutuneet tekemään päätöksen palvelun sulkemisesta tämän kevään aikana. Keskutelumahdollisuus foorumilla päättyy maanantaina 1.2. Sivusto tullaan sulkemaan toukokuun loppuun mennessä, johon asti vanhat viestit ovat vielä luettavissa, joten nyt kannattaa käydä nappaamassa vanhat matkamuistot talteen.

Ystävällisin terveisin,
Pallontallaajien tiimi

Norwegianilta uusia kesäkohteita - Pallontallaajat.net

Norwegianilta uusia kesäkohteita


Norwegian lanseeraa tulevana kesänä viisi uutta lentokohdetta ja tihentää entisten kesäkohteidensa lentoväliä Norjasta.

Bilbao, Lissabon, Svalbard, Visby ja Aalborg ovat Norwegianin ensi kesän uutuuskohteita. Suorista lennoista Helsingin ja kohdekaupunkien välillä ei ole vielä tietoa, mutta yhtiö aloittaa liikennöinnin kohteisiin ainakin Oslon Gardermoenin kentältä, minne pääsee kätevästi Norwegianin lennoilla myös Helsingistä.

Oslon ja Aalborgin väliä tullaan lentämään kaikkina muina päivinä paitsi lauantaisin, Svalbardiin kolme kertaa viikossa. Kesäkuussa aloitetaan lennot Oslosta Lissaboniin ja Bilbaoon, ja molempia reittejä lennetään kaksi kertaa viikossa. Bilbaoon pääsee lentämään syyskuun loppuun, Lissaboniin lokakuun loppuun saakka. Visbyyn yhtiö lentää vain keskikesän aikaan kaksi kertaa viikossa.

Norwegian lisää kesäajan lentotiheyttä seuraaviin Oslosta lähteviin lentokohteisiin: Ajaccio, Andenes, Barcelona, Burgas, Faro, Malta, Nizza, Sarajevo, Budapest, Dublin, Edinburgh sekä Tallinna.

Kesäkohteiden liput tulevat myyntiin jo 18.lokakuuta.

  • Lähetä sähköpostitse
  • Jaa Twitterissä
  • Jaa Facebookissa
  • Jaa LinkedInissä

Kommentit (1216)

jk

18.10.2012

Svalbard on suomeksi Huippuvuoret.

  • Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *